torstai 24. marraskuuta 2022

Suitsien ja kapsonin sovittamisesta

Toivottu postaus "päävehkeiden" sovituksesta. 

Aloitetaan kylmästi muutamilla biologisilla tiedonmurusilla hevosen pään anatomiasta. 
Hevosen pää on kohtuullisen massiivinen, luinen kapistus jonka ohuen ihon alla kulkee paljon hermoja. Hevosen alaleuka ja hampaat jatkuvat aivan korvan alle saakka.
Hevonen ei pysty hengittämään suun kautta.
Silmiensä varominen voi johtaa jopa hevosen etujalkojen liikkeen muutoksiin.
Jokaisen hevosen pää on vähän eri muotoinen, -kokoinen ja -mallinen: samat härpäkkeet ja säädöt eivät mitenkään käy kaikille. 






Tässä yksi hyvä video aiheesta: Varsin pitkä ja seikkaperäinen mutta tulee hyviä pointteja. 



Tein myös itse pari videota: 
Suitsien sovitus

Kapsonin sovitus (embedding ei näemmä toimi kuin YouTubesta täällä...)  

Nyt kun ollaan katseltu kaikenlaisia videoita, voidaan tehdä pieni summaus: 

- Oli suitset / kapsoni minkälaiset hyvänsä, niiden pitää olla SOPIVAN KOKOISET hevoselle. 

- Suitsissa yleisimmät haasteet ovat:
    * Liian lyhyt otsapanta, joka vetää poskihihnat lähelle silmiä ja niskahihna painaa korvien takaa
    * Liian kireälle sovitetut poskihihnat (se kaksi ryppyä on ihan bullshittiä, hevosilla on eri malliset               suupielet suhteessa hammaslomaan!)
    * Väärään kohtaan asettuva turpahihna
    * Liian kireä turpahihna
    * Väärän mallinen tai ja kokoinen kuolain 
    * Hevosen pään anatomiaan passaamaton suitsien malli, etenkin "anatomisesti muotoillut"
    * Leukahihna väärässä kohdassa hevosen pään malliin ja suitsien käyttötarkoitkseen nähden: kapsonissa         ja sidepulleissa sekä hackamoressa ei huono jos leukahihna on alempana estämässä poskihihan                    kääntymisen silmään.
    

- Kapsonien yleisimmät haasteet ovat:
    * Säätövara ei riitä tosi pieneen tai tosi isoon päähän
    * Turpahihna on liian kireällä tai löysällä 
    * Turpahihna on liian ylhäällä tai alhaalla 
    * Koko kapsoni ei ole hommaansa sopiva: kilon painoinen itäsaksalaista rautaa ja nylonia sisältävä               härpätin on ihan eri vehje kuin akateeminen kapsoni, tai espanjalainen metalliserreta. 

Lisää infoa kapsoneista löydät tästä postauksesta!  

- Summa summarum: 
    * Mikään osa ei saa painaa hevosen herkkiä kasvohermoja
    * Anatominen muotoilu ei itsessään pelasta eikä tarkoita mitään jos se ei ole muotoiltu SEN hevosen anatomiaan
    * Unohda vanhat teesit näistä "kuolaimesta suupieleen kaksi ryppyä" ... "Turpahihnan kireys mitataan         leuan alta tai turvan sivusta" höpö höpö! Kuolaimen sopiva kohta riippuu hevosen suun ja turvan             anatomiasta, joka on varsin yksilöllinen. Yleensä ei tarvi olla yhtään ryppyä ;-) Turpahihnan kireys             mitataan aina nenäluun päältä, vaikka FEI pöljyyksissään ohjeistaa mittaamaan sivusta jonne menee         vaikka kuinka monta sormea pehmytkudoksen takia, vaikka turpahihna olisi niin kireällä että se soi. 
* Enemmän ei ole enemmän eikä kaikki uudet keksinnöt ole välttämättä parempia. 

Vielä muutama erikoisvekotin, kuten kuvan x-otsapanta: 
X-otsapanta EI ole turpahihna eikä vaikuta millään tavalla turvan "toimintaan": sitä ei hiissata niin kireälle leuan alle että se painaa leukaa: ainakin meidän x-otsapannoissa on säätö jossa keskiosa liukuu portaattomasti jolloin otsan leveys saadaan juuri sopivaksi. X-otsapanta on siis vain otsapanta, ei turpahihna: sen tausta on historiassa, eli ei mikään uusi keksintö. Funktio koristeellinen, kuten kaikilla otsapannoilla. 


Hackamoren ja sidepullien kanssa on suurempi vaara, että poskihihna kääntyy silmään: leukahihnan kiinnitys alempana: 



Näissä myös kapsonirenkaat jolloin "cavemorella" voi ratsastaa kaksin ohjin (suitset myynnissä, teemme myös tilauksesta - coz.fi)  



Katariina Cozmei - hevosalan monisuhari ja myös valjasseppä at 

maanantai 3. lokakuuta 2022

Bent Branderup Suomessa 1.10.-2.10.2022



Jokavuotinen Branderupin Akateemisen Ratsastustaiteen klinikka järjestettiin jälleen kerran Granåsan tiloissa Inkoossa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Itselleni tämä olikin suorastaan historiallinen tapahtuma koska pääsin itse viimehetken peruutuspaikalle ihan hevosen kanssa eikä vaan katsomoon, joka sekin on toki varsin hyödyllistä. 

Kirjoitin jälleen kynä savuten muistiinpanoja klinikalta, ja voin tähän purkaa myös omien tuntieni antia vähän tarkemmin. Ota hyvä asento ja kuppi lämmintä juomaa: tästä tulee pitkä teksti! 

.

Se mitä ihailen Bentissä on kyky omaan evoluutioon: joka vuosi homma etenee, eikä jää stagnaatioon tai teesien tai ismien jorpakkoon. Tälläkin kertaa mukana oli sopiva kattaus uutta ja vanhaa; minusta painopiste siirtyy koko ajan enemmän ja enemmän kokonaisuutena keveyteen, herkkyyteen, pieniin yksityiskohtiin, eleganssiin, ajatteluun, ja siihen että homman pitäisi olla vielä kivaakin. Mahtavaa! Itse herra Branderup oli läpi viikonlopun hyväntuulinen ja suorastaan kepeän vitsikäs äärimmäisestä haukansilmästään huolimatta, joka loi varsin miellyttävän tunnelman meille osallistujille hevosten kanssa ja ilman. 

Branderupin klinikat alkavat aina teoriaosuudella: käydään läpi hevosen kehoa, biomekaniikkaa, psyykettä, historiaa, tutkimuksia... Tästä muistiinpanot yhdessä nipussa tuolla alempana. 
Sen jälkeen oli hevosten vuoro.

Itseäni jännitti lähinnä yleisö eikä niinkään itse opettaja vaikka koinkin suurta nöyryyttä ja pientä ponityttömäistä tutinaa kävellä hänen eteensä 26 vuotiaan pienen pullean Esko-ponin kanssa :D Olen onneksi tuntenut Eskon jo tosi pitkään, ja treenannut häntä ja ihanaa omistajaansa Maijaa jo vuosikausia joten siinä mielessä olo tuntui lupsakkaalta kun hevonen oli kuitenkin tuttu. Omista hevosistani Onni ja Tuli olisi ollut hyviä valintoja kurssille mutta koska sain paikan ihan viime hetkellä, ei ollut järkeä lähteä kelkkomaan omaa hevosta paikalle viime tipassa. Toisaalta olisi ollut niin magea päästä Onnilla tuonne: Onni alkaa olla valmis Groundwork & Lungeing testiin joka on Akateemisen Ritarikunnan ensimmäinen testi,  ja olisin saanut varmasti Bentiltä tosi hyviä täsmäneuvoja Onnin moninaisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien suhteen mutta toisaalta nyt tästä yhtälöstä poistui "oman hevosen paine". 

Esko osaa hienosti kaikki peruskuviot, ja kävin ne läpi ennen omaa vuoroani. Tämän ikäinen hevonen vaatii muutenkin pitkän vertymisajan, joten pitkähkö käppäily ensin maastossa ja sen jälkeen maneesissa orientoituen oli hyvä juttu. 
Ensimmäisellä tunnilla Branderup haluaa tutustua hevosikkoon ja tehdä maasta: kävimme läpi peruskuviot groundworkissa ja sen jälkeen juoksutusasemista kaikissa askellajeissa ja hän katsoi samalla mitkä ovat juuri tämän hevosen haasteet ja mahdollisuudet. Hän oli positiivisesti yllättynyt että 26 vuotiaalla ponilla oli niin hyvin ylhäällä säilynyt selkä ja ylälinja, ja että se liikkui kaikissa askellajeissa niinkin hyvin. Esko onkin elävä esimerkki siitä miten klassinen ja akateeminen jumppailu pitää hevosta terveempänä ja toimintakykyisenä pidempään. 

Jännitin hiukan minkälaista palautetta saisin näin "uutena tyyppinä" ja vielä lainahevosella. En saanut onneksi "huutia" juurikaan - olen treenannut älyttömän paljon sitä GW&L testiä varten viime aikoina ja kiinnittänyt huomiota omaan kehon ja apujen käyttöön maasta, ja poni oli onneksi ihan messissä. Hän hurmasi yleisöä hörisemällä välillä kovaan ääneen kun tiesi tehneensä hienosti, saaden Branderupinkin naurahtamaan ja hymyn koko yleisön huulille. 

Olo oli ensimmäisen tunnin jälkeen helpottunut, huh selvisin siitä. Ennen ja jälkeen omaa tuntia seurasin muiden valmennusta silmä tarkkana ja kynä valmiina. Lounaan jälkeen oli teoria osa 2, jossa tuli taas paljon asiaa. 



Lauantain muistiinpanot: 

(Käänsin englannista: jos tuli joku väärinkuultu/ -ymmärretty/ -lost in translation niin saa toki korjata!)

- Puhtaat askellajit: ovatko harjoitukset vain näyttäviä vai hyödyllisiä? Exercise vs anti-exercise
- Opiskele hevosen askellusta katsomalla sen kavionjälkiä: jääkö kuoppa? Onko painoa enemmän sivulla, edessä, takana, kiertää...? 
- Mikä on juuri tämän hevosen haaste, ja kuinka voisit auttaa sitä? 

- Kuinka voima välittyy takaa eteen, mihin hevonen kippaa? Mikä kohta ei kanna tai toimi? Tuntemus hevosen anatomiasta ja kehityksestä
- Esimerkki laukkahevosista: täykkärien jalat ovat täysin kasvaneet n 1,5v kohdalla mutta muut osat eivät: hevoset pystyvät juoksemaan todella kovaa mutta varjopuolena ovat sitten jo loppu hyvin nuorena. Näiden ei ole tarkoituskaan olla "käytössä" enää 25 vuotiaana... 

- Siirtääkö harjoitus hevosta etupainoisemmaksi vai vähemmän etupainoiseksi? 

- Suurin virhe on että käsillä on YHTÄÄN painoa, sen pitäisi olla laitonta! Painopiste on silloin aina edessä. Ratkaisu tähän ei tietenkään ole myöskään se että hevonen on kuolaimen takana: se on "anatomical hazard" jo itsessään. 

- Ruumiinosat keskenään harmoniassa: mihin sijoitat jalat, sijoitat pään: kaikki vaikuttaa kaikkeen.

- Pretty vs effective? Esimerkkinä korkeat korot. Teemme harjoituksia ja laitamme hevosta asentoihin ja liikkeisiin joka voi olla hienon näköistä mutta ei mitään hyötyä. 

- Selkäranka alkoi kehittymään 540 miljoonaa vuotta sitten aluksi kaloilla. Jalat tehokkaampaa liikkumista varten kehittyivät vasta 200 miljoonaa vuotta myöhemmin. "To bring the mouth to the food"
-"The concept of moving is in the spine"
- Onko ko. hevonen leg mover vai back mover? Kipittääkö se kuin koppakuoriainen selkä jäykkänä tai jopa "kissan-kaarella"?

- Hevosen silmä on tosi erilainen kuin meidän: sen pupillit ovat vaakatasossa ja näkökenttä aivan erilainen. Kun nenä on vertikaalin edessä pupilli on horisontaalisesti. Hevonen näkee vain pienen alueen edessään tarkasti molemmilla silmillä: vertikaalin takana se ei näe eteensä. Se on fyysisesti mahdotonta. 
- Etujalka laskeutuu sinne mihin silmä osoittaa: se voi liikuttaa sitä isosti eteenpäin (huitaisten) mutta se mihin se laskee sen maahan, on eri asia ja tärkeä asia. Onkin tärkeä hahmottaa mikä ero on eteen-alas ja taakse-alas.... 
- Jos haluat tehdä ympyrän, hevosen täytyy pystyä katsomaan ympyrän uraa. Jokainen kulma on itseasiassa pieni osa ympyrää! 
- Ratsastaminen ratsastuskentällä on itseasiassa tosi omituista juuri tästä syystä. Jokainen kulma on ympyrä. Hevonen ei osaa mennä ympyrällä luonnostaan kuten me toivoisimme. 

- Kallon asento: asetus: sisäposki sisään, ulkoposki ulos (ulkopuolen poskihampaat ulos)
- Hevosen hampaat jatkuvat pitkälle ylös : varovainen kapsonin kanssa ettei se paina. 
- Sovita nikamat keskenään C7->C1 

..

- Sulkutaivutus on hyvä testi: jos ratsastaja tipahtaa liikkeestä ulos, oliko sulku tehty istunnalla vai sittenkin kädellä ja hevosen rintakehä tilttaa väärään suuntaan?
- Onko siinä oikeastaan "hauches in" vai "shoulder out"? Tipahtaako paino lavalle?

- "Place the head with the seat". Tarvittaessa auta sisäkapsoniohjalla. Mutta jos voit tehdä sen istunnalla et tarvitse ohjaa. 

- Ensisijainen apu on AINA istunta (x 100) 

- Suurin paino jalalla ei tule piaffissa tai levadessa vaan liikkeessä: jarrutus ja kiihdytys? Oletko joskus astunut kuoppaan vahingossa? Niin voi jopa murtaa jalkansa, isot yllättävät voimat. 

- Älä istu sellaisen hevosen selässä joka tuntuu epämiellyttävältä siitä syystä että se ei osaa tai pysty kantamaan sinua! 
"Correct horse is not uncomfortable!"

- Mikä on takajalan työ ja tehtävä? Kouluta ja opeta takajalkoja. Mihin haluaisit että hevonen astuu ja miten? 

- Kysy itseltäsi "Mitä teen avotaivutuksessa? Mitä teen sulkutaivutuksessa?" 
Pluvinelia lainataksemme: "We do these side movements so we can go straight" -- Bent: "bring the hindlegs to their duty"

- Pysähdyksiä on monenlaisia. Ensimmäinen pysähdys (first halt): jalat pysähtyvät korrektisti 
Toinen pysähdys (second halt): paino siirtyy taakse

- "Exercise or Fake exercises... where does it lead? " Esimerkkinä: feikki piaffi ei auta mihinkään

- Pidä eteenpäin menevä takajalka mutta lyhyemmin nopeammin askelein -> vähemmän jalan liikettä taaksepäin + pidä schwung = kokoaminen

- Mitä laadukkaammin voit koota sitä laadukkaammin voit ratsastaa liikettä eteen, ja toisin päin. 

- Akateemisessa Ratsastustaiteessa haluamme että hevonen ei pelkää raippaa eikä juokse raipasta poispäin vaan pystymme vaan antamaan sillä ohjeita. (harjoiteltiin pysähtymistä raippa hännän tyven päällä) 

- "It's difficult to be a good spirit in a bad body"

- Maasta käsin: fiksaa ensin lapojen asento (oletuksena toki että koko ajan myös schwung ja asetus) niin hyväksi kuin pystyt ja vasta sen jälkeen katso mitä voit tehdä takapäälle

- Nuorella hevosella uusien apujen ja merkkien opettelu on kuin opettelisi uusia kieliä: kirjaimia, tavuja, sanoja... 
- Rohkaise hevosta arvaamaan ja yrittämään, älä rankaise väärästä vastauksesta! Jos hevonen vastasi väärin, muuta kysymystä. 
- Varjele hevosen intoa yrittää ja keksiä oikeaa vastausta

- Tarvitsemme teoriaa ymmärtääksemme asioita joita voimme sitten tehdä käytännössä

- Groundwork -> juoksutusasemat -> portaattomasti: jos hevonen ei ymmärrä, helpota heti tuttuun. Samat selkeät merkit oli se sitten groundwork (tämä siis se jossa ihminen kävelee takaperin hevosen edessä), juoksutus, ohjasajo tai mikä vaan. 

- Tarkista ymmärsikö hevonen raippakosketusmerkin vai lukeeko se pelkästään kehon kieltä? 
- Ole tarkkana miten hevonen näkee sinut... äitinä? Tammana? Kehonkieli on tärkeää mutta hevosen tulee ymmärtää myös toissijaisilla avuilla tehtävät pyynnöt. 

Teoria 2: 

- Meidän pitää luoda kieli hevostemme kanssa: se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Höpinä "luonnollisesta hevoskielestä" on höpöä: ihminen ei ole hevonen. 
- Joissain kielissä on äänteitä joita on tosi vaikea oppia ja toistaa jos omassa kielessäsi ei ole niitä. Natiivi puhuja ei välttämättä edes huomaa tiettyjä asioita: ne ovat itsestään selviä. 
- Hevosten pitää oppia "ratsastuskieli": perusteet ja jatko-opinnot 
- Ihmisen kehonkieli on kommunikaatiossa tärkeää, mutta me emme ole hevosia eikä hevonen kuvittele että me olisimme hevosia. Sekin on vaan osa keinotekoista hevos-ihmis-kieltä. 

- Mihin ja miten takajalka astuu? Jotta maassa oleva takanen taipuu, myös ilmassa olevan pitää taipua. 
- Mitä tapahtuu sille jalalle joka on maassa? Pystytkö tekemään sille pienen pysähdyksen tai sille joka on juuri lähdössä ilmaan? (1st halt & 2nd halt) 
- Jos painopiste ei pysty seuraamaan hevosen takajalan liikkeen muutosta, hevonen on ihan vaan etupainoinen. 
- Halt is not a halt, if it's not taking the weight of the shoulders!

- Meillä ihmisillä on vertikaalinen tasapaino jota on helppo testata: kaatuu
- Hevosilla on horisontaalinen tasapaino ja 4 jalkaa, se pysyy pystyssä myös tosi huonossa tasapainossa. Meillä täytyy olla itsellä joku käsitys ja tunne tasapainosta 

- Seat rails: Istuinluut (ei vain -kyhmyt): missä painopiste on? Miten voit käyttää niitä? Naisilla ihan eri malliset kuin miehillä. 
- Satulan tulee sopia hevosen lisäksi myös ratsastajalle: muuten mahdotonta käyttää istuntaa oikein 
- Istuinluut ja lantion malli on tosi yksilöllinen sen lisäksi että naisilla ja miehillä varsin erilaiset: istuinkyhmyjen väli voi olla 6-16 cm! 
- Naisten häpyluu on paljon alempana kuin miesten: vaikuttaa istuntaan ja satulan valintaan
- Häpyluun pitäisi olla koko ajan hitusen sisällä sillä tavalla ettei se työnnä hevosen etupäätä ulos. Seuraako hevosen säkä kun siirrät häpyluutasi? 
- Häntäluu: pidä sekin hitusen sisällä. 
- Reidet: etureisi ohjaa etupäätä, takareisi takapäätä


- "Alapohjetta" voi käyttää vasta kun istunta on niin hyvä ja rento, että voit käyttää sitä eksaktisti juuri silloin ja juuri siten kun tarvitset. 

- Esimerkiksi jos nostaa häpyluuta ja koskettaa jalalla vatsalihasta nostaakseen rintakehää: jos teet sen ennen kuin hevonen on oikeasti valmis ja kykenevä, saat aikaan vain "cat back" eli köyry jäykkä selkä. 

- Lähetä hevonen eteenpäin laskemalla häpyluuta ja päästämällä vatsaasi eteenpäin mutta koska naisten häpyluu on muutenkin alempana ole varovainen ettei se suista muuta istuntaa tasapainosta (alaselkä notkolle)
- Tuo hevosen rintakehä mihin haluat sen käyttämällä istuinluiden "raiteita" ja häpyluuta

- "Sit IN the horse not ON the horse"
- "You cannot sit in the schwung if you stop the schwung"

- Vain kun voit luottaa tasapainoosi voit rentoutua. Kun voit rentoutua, voit olla liikkeessä mukana. 
- "How to follow the horse is most important. You must learn it, nobody can really teach it"

- If you move like shit, you are going to be shit".
- Uskalla liikkua kauniisti, elegantisti, seksikkäästikin. (Matkii samalla ujoja suomalaisia köpöttäen nolona)
- Vertaus tanssimiseen parin kanssa. Jonkun pitää viedä liikettä, mutta kauniisti, turvallisesti. Ei dominoiden vaan johdatellen, eikä pökkelönä kuten harjanvarsi. 
- "Educated seat can lead and ask"
- Jos et pysty itse tekemään sitä omassa vartalossasi, miten ajattelit pyytää sitä hevoseltasi?

-"Shoulder in- forward is the most difficult and very important seat" 

- Jopa Jerezissä ajat ovat muuttuneet... "Economy vs quality"
- "We cannot afford quality, people say. I say we cannot afford not having quality!"
- Halpa ja nopea vs hidas ja laadukas

- Mielenkiintoiset projektit motivoivat: matka on tärkeä, se on laatuaikaa hevosten kanssa!
- "It doesn't matter if you don't get there: it matters how is the journey. It was anyway a nice day spent"



- Nuoret hevoset ratsastuskentällä: tärkeintä on aluksi olla tekemättä MITÄÄN ja sen jälkeen tutut asiat joita on harjoiteltu rennosti esimerkiksi tallissa: harjaaminen, jalkojen nostaminen jne. Jos nämä tututkaan asiat eivät suju kentällä, miten kuvittelet että opetat jotain uutta?

- Aloita harjoittelemalla rentoa paikallaan seisomista. Tarvitsemme sitä. Paljon onnettomuuksia sattuu hevosten kanssa, jotka eivät osaa seistä paikoillaan. 

- PERUSasioiden opettelu on se kaikista tärkein juttu. Se on myös se vaikea juttu! Ei piaffi ole vaikeaa. Perusasiat hyvin tehtynä on vaikeaa. 

- Paras takuu hevosellesi että muutkin tykkäävät siitä (jos joudut vaikka myymään sen) on se, että annat sille hyvän tapakasvatuksen. Vertaus lapsiin: opeta lapset syömään haarukalla ja veitsellä, vaikka kotona voisi syödä vain lusikalla: he osaavat sen taidon kuitenkin tarvittaessa.

- Jos rankaiset hevosta siitä että se pelkää, se pelkää vielä enemmän. Se voi olla näennäisesti tottelevainen siinä hetkessä, mutta seuraava kerta tulee olemaan vielä vaikeampi. 

- Pään laskemisen opettaminen on hyödyllistä: voit kertoa hevoselle ettei sen tarvi olla ylitarkkaavainen

- Kun pidennät askelta, älä pidennä sitä kohti kättä / kädelle (etupainoisuus)

- "No hang and bang- riding!!"

- Jos sinulla on toimiva systeemi, ei haittaa jos teet virheen tai yritit liian vaikeaa asiaa. Voit palata takaisin prosessissa ja yrittää uudelleen

- "If you feel you can sit like this until the end of the world it is starting to be a good riding horse!"

- Tärkein ja ensimmäinen asia aina puhtaat askellajit. Jotkut hevoset tarvitsevat enemmän apua, kuin toiset ("Suppleness -- > balance") 

- Älä koskaan ota kuolainohjia kahteen käteen! Etenkään kankikuolainta. Sisäohja sisäkädessä VAIN kapsoniohja, ei edes riimu tai bosal.  Hevosella on vain yksi alaleuka, varjele sitä. 

- "It's a little scary to discover how tiny stuff horse hears and needs"
- "Don't overdo it"

- Huutamalla ei tule sen paremmin ymmärretyksi jos ei ymmärrä kieltä. 

- Istunta ilman mitään muuta: mitä tapahtuu? Ymmärtääkö hevonen istunnan?
Toissijaiset avut vain auttavat ymmärtämään

- Älä koskaan pyydä hevosta valitsemaan seinän tai aidan ja sinun välilläsi kun opetat sille uutta - seinä voittaa aina... (oma huom: esim jos jos opetetaan sulkua tai avoa maasta, ei aidan vieressä) 


.




Toisen lauantain tunnin sain ratsastaa: otin oman padin mukaan mutta se oli kuitenkin Eskolle vähän liian "lätyskä": oikein leveän hevosen kanssa joutuu käyttämään jotain koroketta oman takapuolen alla jotta saa jalat tipahtamaan rentona alas, eikä istu liikaa istuin"raiteiden" takaosalla vaan niitä pystyy rullailemaan tarpeen mukaan. Aloitimmekin heti värkkäämällä koroketta mun peffan alle. Branderup etsi sopivaa pehmustetta jota taitella ja heitti vitsin "now I have this difficult and delicate task to try to think what size is the butt"... johon osasin onneksi vastata; "16 centimeters!" Olen nimittäin mitannut mun istuinkyhmyjen välin ja olen onneksi suotu varsin leveällä istuinkyhmyvälillä vaikka muuten persukseni mahtuu 36-koon pöksyihin. Tästä syystä kykenen ratsastamaan aika leveilläkin hevosilla (+ toki lonkan liikkuvuus jota jumppaan jatkuvasti), mutta tosi kapeat silakat ja kapeat satulat saavat minut helpommin pois tasapainosta koska istuinkyhmyt ovat jo satulan ulkopuolella. 


Tässä selvästi arvioidaan meikäläisen hanurin kokoa...
(Ei vaan, enemmänkin ponin ruumiinrakennetta :D) 

Kun saimme satulan lisäkorokkeen värkättyä, aloimme syynäämään istuntaani ja etenkin niitä jalkoja. Heti kättelyssä sain sapiskaa siitä ettei alapohjetta saanut (vielä) käyttää yhden yhtään eli käytännössä pohjelihasta, eikä reisiä siirtää yhtään mihinkään eikä myödätä liikaa liikettä lateraalisuunnassa vaan haettiin supereleetöntä kannettua istuntaa jossa pikkuruisin reiden rullauksin ja istuinluiden painopistettä muuttamalla kutsuimme ponin kehoa eri asentoihin käynnissä. Branderup ei ollut tyytyväinen kun en heti tajunnut hiukan erilaista tulokulmaa mitä oman akateemisen opettajani kanssa ollaan treenattu joten hän katsoi parhaaksi ottaa ponin talutukseen groundwork-asetelmassa (eli kävellä itse takaperin hevosen edessä) ja auttaa Esko tekemään loivaa avoa ja sulkua ja vahti mitä teen reisilläni. Hän jopa kopsi niitä kepillä muutamaan kertaan yleisön huviksi kommentoiden "älä poni pelkää en mä sinua lyö tuota kuskia vaan vähän" ja naurahti päälle. Hän hyvin tarkkaan vahti jokaista millimetrin liikettä istunnassani, ja tunsin miten hikikarpalot nousivat otsalle. Tilanne oli jollain tavalla yhtä aikaa koominen ja intiimi, tipahdimme kolmen kuplaan jossa oli hetken vain poni, opettaja ja minä. 



Sen jälkeen sain kokeilla itse, pystyinkö pitämään kuvion yllä. No jollain tavalla. Koska Eskoponi ei ole maailman terävin kävelijä ja omat hevoseni taas varsinaisia pikaliippareita huomasin että pienen ponin pientä verkkaista askelta olikin vaikeampi tuntea samalla tavalla kuin omieni: etenkin Tulipojalla ja Onnilla on niin tahdikkaat selkeästi artikuloidut askeleet että niistä on helpompi tuntea nyansseja. Turhauduin vähäsen houkutukseen puskea ponia energisemmäksi mutta Esko toimi hyvin maadoittavana joogamattona ja jos sen päällä olisi ollut puhekupla, se olisi varmaan todennut että "älä sie hättäile, humanoidi" :D Lopulta sain kumminkin pienen onnistumisen tässä pika-adaptaatiossa ja opettajalta kehuja. 

.

Sunnuntaiaamu sarasti kylmänä ja sumuisena, mutta mieli oli lämmin ja vetreä. Nyt sain lainaksi toisenlaisen padin joka korotti keskiosaa just sopivasti etenkin kun lisäsin sinne vielä sen mun hanurin kokoiseksi taitellun lätyskän alle. Kokeilin verkassa saanko ponia ohjattua kaikki neljä ohjaa löysää samassa kädessä ja jo vain, kun pinnistin, poni oli messissä.
Elin vaarallisesti ja kysyin voinko ratsastaa yhdellä kädellä. Ensin korjattiin ohjasote jonka olin juuri vaihtanut tästä pois ja opetellut uuden, no nyt takaisin... hirveää säätämistä ja tunsin taas oloni aivan aloittelijaksi sumpliessani ohjia käteen vähän eri tavalla. Branderup tuli näyttämään ihan kädestä pitäen kuinka hän haluaa ohjat ja kuinka 4 ohjaa yhdessä kädessä toimii ranteen suhteen, eli nyt voinee todeta että viikonlopun aikana minua on talutettu, kepitetty ja pidetty kädestä, hahhaha :D 



Opettaja oli tyytyväinen satulapadivalintaan ja olin katsonut muiden tunnit silmä tarkkana jotta pääsin vielä asteen syvemmälle jyvälle mitä opettaja haluaa ja kas, tämä tunti menikin suorastaan syvässä meditaation tilassa jossa keskityin niin kovasti istuntaan ja tuntemaan ponin asennon ja askelten muutokset että kuulin ja astin vain oman hengityksen, opettajan äänen, ponin pehmeät askeleet maneesin hiekassa. Tällä kertaa ei saanut käyttää edes juurikaan "yläpohjetta" paitsi aivan ministi rullata reittä avaten ja sulkien taka- ja etureisien ovia, ja kättäkin tietysti aivan minimaalisesti kuten yleensäkin.

Käynnissä sulku, kokoaminen sulussa, siitä koottuun avoon, ja eteen avossa ja takaisin sulkuun, millimetri kerrallaan hukkaamatta schwungia. 
Pinnistin henkisesti ja fyysisesti niin kovin että meinasin jo vähän ennen loppua ulvahtaa että kauanko tätä tuntia vielä kestää... mutta sinnitin tietysti loppuun ikuisuudelta tuntuneen puolituntisen. 

Mikä voittajafiilis! Jes! 

Seurasin vielä loput ratsukot silmä tarkkana ja ihan lopuksi meillä oli vielä lopputeoria. 

Sunnuntain muistiinpanot:

-Meillä on kuusi jalka-apua joista kaksi ensimmäistä vaikuttavat rintakehään ja neljä jälkimmäistä takajalkoihin: 

1) Sisäpohje "Bending around leg"
2) Ulkopohje "Bending away leg"
3) Suora pohje "Step forward with hindleg"
4) Estävä jalka, "Preventing leg"
5) Raamittava jalka (en keksinyt parempaa...) "Framing leg"
6) Kokoava jalka ("shortening the backwards push")

- Tarkista aina ettei jalka-apu ole ristiriidassa istunnan kanssa!
- "BENDING is Rotation!"

- "Never mind the level: the ART is to ride the horse with nothing else than seat. If it's just a circle in walk, it's already art!"
- Keho menee mihin silmä katsoo ja haluat mennä. Katseen merkitys. Hevosen pään asennon = katseen merkitys.

- Katso, pystyykö hevosesi tekemään jonkin asian vapaana laitumella tai maastossa? Jos ei, voisitko auttaa hevostasi? Onko se mahdollista?

- "I wish you are interested in everything about horses"

- Todellinen hevosihminen katsoo hevosta: kaviot (tarviiko kengät jne), loimitustarve, ruokinta...

- Armeijassa oli tarkoitus tehdä kokemattomista pojista nopeasti ratsastajia: tarvittiin tosi yksinkertainen systeemi, yksinkertaisia hevosia ja kaikki aika nopeasti. Tänä päivänä meillä ei ole niin kiire, eikä meidän tarvitse tyytyä vain tekemään asiat nopeasti ja yksinkertaisesti (oma huomautus: nyt me ei lähetetä enää ratsukoita pikakoulutuksella tykinruoaksi, ei niiden pikakoulutettujen ratsukoiden ollut tarkoituskaan enää kivasti harrastella yhdessä parinkymmenen vuoden päästäkin...)

- Jos sinun on pakko ratsastaa työksesi esimerkiksi karjanpaimennuksessa tai matkantekovälineenä, ei se tarkoita että olisit siinä välttämättä kovin hyvä, mutta istumalla vaikka 8 tuntia hevosen selässä joka päivä oppii väkisinkin paljon asioita. 

- Eteenratsastus: Joko takajalat astuvat pidemmälle eteenpäin jos hevonen pystyy silti pitämään painopisteensä menemättä etupainoiseksi, tai useammin tarvii tehdä niin että ensin opetetaan hevonen siirtämään painopistettä taaemmas ja siitä -> . Vain sitä vauhtia, jossa takajalat ja painopiste voivat pysyä mukana.

- Maastatyöskentelyssä anna merkkejä hevosen silmien korkeudelta: ota tämä huomioon eri kokoisten hevosten kanssa

- Ihmiset ostavat  hevosia elämäntapavalintojen perusteella, tai kun esimerkiksi kaverillakin on tietynlainen tai rotuinen hevonen, ei välttämättä niitä joka sopisi heille parhaiten.

- Oli ajanjakso, jolloin otin nuoria tai ongelmahevosia korjattavaksi vaikkapa 3 kuukaudeksi. Enää en ota vieraita hevosia koulutukseen. Korjasin ne kyllä mutta en ole ylpeä kaikista asioista, joita tein. Jos meillä on tilaisuus ja aikaa, miksi emme tekisi asioita kunnolla? Etiikka!

- Jos lähetät hevosen kauemmmas, se saattaa kokea sen rangaistuksena. Hevosen pitää oppia tulemaan luokse luottavaisena mutta myös toisaalta antaa tilaa ja mennä kauemmas - luottavaisena. Ei niin että se tuntuu rangaistukselta. 

- Maasta käsin: matala raippa sisäavut, korkea raippa ulkoavut. 

- 3+1 ohjasotteella ratsastus: nivel nostaa, kapsoni muotoilee (shaping) rankaa

- Istu asetus, älä istu pois taivutusta! Onko sinulla ristiriita ohjan ja istunnan välillä? (Ohja pyytää asetusta istunta asetusta vastaan)

- Kokeile, miten vaikean harjoituksen voit tehdä nyt tällä samalla hyvällä keveydellä? 

- On kiinnostavaa kun hevonen kertoo meille jotain meistä! (ratsu esitti pientä stressielettä kun kokoaminen meni tiettyyn pisteeseen)

- Physical seat - to touch 
Statical seat - balance
Schwung seat - 3D movement of the spine

- "Good forward brings good collection and good collection gives more quality forward"

- "Melting into the horse"

- "If you have a problem with horses girth come here! I will take it off.... You laugh but I actually have done it. I was more strict with people when I was young..."

- Kun voit luottaa hevosen takajalkoihin (että ne kantavat sinut) voit todella rentoutua 

- "Find harmony between  your seat and her spine"

- Horisontaalinen tasapaino: käynnissä alkaen takasesta 1,2,3,4: tunnetko eniten takaset 1 ja 3 vai etuset 2 ja 4? Mitä ne tekevät? Mikä on dominoiva?

- "Young people are bad because old people did not teach them"

- "A painter will play with blue, red, yellow, dark, bright: we have more to play with. We have Balance, Suppleness, Takt, Tempo, Shape and Schwung! 

- "You don't need to tell it to the world, tell it to the horse!" 

- Älä tee liikaa uhrauksia omaan kehoosi, esimerkiksi ratsastamalla liian leveää hevosta liian leveällä satulalla, repivällä ratsastuksella, rytkytyksellä jne... tiedättekö kuinka moni ratsastaja on rikkonut kehonsa ratsastamalla ilman mitään tapaturmiakin?

- Opiskele kavioinjälkiä! Miten hevonen laittaa jalan maahan?

- Jos menetät luonnollisen askellajiin laadun näyttävyyden takia, kannattiko?

- Mikä on juuri tämän hevosen "disability" sen luonnollisten askellajien suhteen?

- Ihmisillä ei ole usein perustietoja. Joudumme tekemään kirjoja hevosen harjaamisesta ja taluttamisesta! Ajatelkaa jos suuret vanhat mestarit kuten Pluvinel olisi joutunut tekemään niin!

- En usko että pelkästään me kesytimme eläimet. Eläimet kesyttivät myös meidät. Käytämme niitä peilinä. 
- Me olemme olleet tuhansia vuosia niiden eläinten kanssa joita olemme kesyttäneet. Ne ovat kesyttäneet meitä täyttämään omat tarpeensa. 
- Sodankäynti hevosen kanssa muutti todella paljon historiaa, ja meitä, ja meidän suhdettamme hevosiin. Indoeurooppalaiset ovat hevoskansaa. Se on meillä geeneissä. 
- "The horse is a fantastic mirror: It does not care how you look but how you ARE"
- Tarvitsemme eläimiä ollaksemme inhimillisiä ja täyttääksemme tiettyjä tarpeitamme joita meidän on muuten vaikea täyttää nyky-yhteiskunnassa (hoiva, seura jne)
- "Väärä kentauri- efekti"
- Jos lapset tekevät rumia asioita poneille, ne yleensä kopioivat tyhmiä aikuisia! 
- Monet nuoret tytöt jättävät hevosharrastuksen teinivuosiksi, mutta fiksut tytöt tietävät että hevoset ovat parasta ikinä! Jotkut hölmöt pojat tekevät sen virheen että sanovat "hevonen tai minä".... 

- "Have dreams to grow into! Who do you want to be when you are 60? Become the best old person you can be. Everyone wants to be a young beautiful influencer. How stupid is that. Not any amount of silicone will make you immortal!" 

- "It could be different... ask and find out how?"

- "I cannot really make you do things. I can only be a superviser, you have to do the work

- "Find little details and grow into them"

- Palapelin paloja... jos löydät palan älä heitä sitä pois jos et juuri silloin tarvi sitä, voit tarvita sitä myöhemmin!

- Valitse haasteesi sellaiseksi että voit kasvaa niistä etkä lannistua niistä. Haasteita jotka voit ratkaista. 
Hevosten kanssa meillä on se hyvä puoli että voimme valita (koulutus ym) haasteemme. Toivon teille hyviä ongelmia!  

. . . . . . . . . . . . . 


Kiitos armas lukijani, jos pääsit vallan tänne saakka! Well done! 
Loppusanoiksi tähän tällainen pieni ajatelma ja mätsäävä kuva: hevostelun on kuitenkin tarkoitus olla hauskaa, molemmille osapuolille. Vaikka treenataan tarkasti, tavoitteellisesti ja välillä mukavuusalueen ulkopuolella, ei sen tarvitse olla kuitenkaan hengenvakavaa ;-) 



TEKSTI: Katariina Cozmei 
KUVAT: Emma Kallioniemi

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Turkki Sindirgi 18.-24.5.2022



TORSTAI

Havahdun hereille, kun isot oksat raapivat bussin kattoa. Ihmeekseni havaitsen, että bussi kulkee takaperin ylämäkeen. Kello on kolme aamuyöllä, olemme saapuneet Sindirgin pieneen kaupunkiin Balikesirin lähelle, neljän tunnin matkan päästä Istanbulista etelään. 

Takaperin aamuyöllä mäkeä ylös kiipeävä bussi oli sopiva alkusoitto melkoiselle seikkailulle. Bussi juuttui sateen liukastamaan mäkeen ja jouduimme talsimaan äkkijyrkkää ylämäkeä loppumatkan majoituskohteeseemme jalan, ja matkatavarat seurasivat aamulla perässä autoilla tuotuina. Rohjahdin aivan järjettömän väsyneenä suorin jaloin punkkaan pitkän ja vaiherikkaan matkapäivän päätteeksi. Sateen ropina uinutti nuutuneen matkaajan tuotapikaan unten maille.

Aivan liian lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen yritin reipastua tankkaamalla mainiota turkkilaista aamupalaa kitusiini. Tapasimme samalla monia vanhoja tuttuja, joita emme olleet nähneet pitkään aikaan. Dippasin tuoretta leipää tahiniin ja hunajaan, haarukoin lampaanjuustoa ja tomaatteja ja hörpin kuumaa vahvaa teetä. Kahvia ei ollut saatavilla, joka aiheutti pienoisen kriisin ja päänsäryn mutta join sitten senkin edestä vahvaa teetä.

Eilisen illan ”vain viisi minuuttia”- tyyppinen tuntikausien odottaminen jatkui (joka ei kokeneelle matkaajalle tullut varsinaisesti yllätyksenä) ja olimme jo aamusta pari tuntia myöhässä aikataulusta. Noh, pääsimme kuitenkin matkaan kohti talleja, sadekin oli sopivasti lakannut, eikä ollut enää ihan niin kylmä. Aamulla oli vain 8 astetta lämmintä, joka on Turkissa toukokuussa aika tosi kylmä. Pynttäydyimme kaikki perinneasuihin ja lähdimme etsiytymään hevosten pariin lippuparaatia varten. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen ettei minulle riitä hevosta mutta koska olin yksin Suomen edustajana, sain alleni tosi kivan kimon oriin Akincibeyin. Vähän hermostutti se alkutolskaaminen, kun noin 25 orhia lähti parijonossa kohti kaupungin keskustaa. Osa oreista oli juuri tuotu paikalle eivätkä ne tunteneet toisiaan. Oli hurjan kova tuuli ja tosi kylmä, liput lepattivat tuulessa ja orhit möykkäsivät ja teputtivat paikoillaan. Akincibeyi oli aika cool muihin verrattuna, ei se aikuisena paraateihin tottuneena poikana jaksanut murehtia moisesta.

Ajattelin että me käveltäisiin kaupungin keskustaan, joka oli aika lähellä hevosten kanssa mutta ei – mentiin joku 5–6 kilsaa asfalttitietä poliisiautosaattueessa reipasta ravia. Kokoonnuimme sitten urheilustadionin pihaan jossa oli joku urheiluhäpnaadi menossa, ja sen jälkeen lähdimme hillittömän väkijoukon pursuillessa köpöttämään läpi koko kaupungin keskustan. Paraatimusiikki soi ja ihmiset hurrasivat ja ottivat tosi paljon videoita ja kuvia. Välillä joku hevosista sai hepulin ja rupesi möykkäämään mutta onneksi ei sattunut mitään kellekkään. Tuuli riepotti lippua sinne tänne ja kädet väsyivät mutta karnevaalitunnelma piti hauskuutta yllä. Hevoseni oli tosi kiva ja kiltti poika. Sitten hölkötimme takaisin tallille, hallitun kaaoksen keskellä kaikki oli kumminkin onneksi ihan hyvin.

Päästyämme takaisin tallille porukka kävi vielä vetämässä lippujen kanssa rallia radalla ja minäkin kävin heittämässä kuvaajille yhden kiekan. Hevonen kävi jo sääliksi enkä halunnut enää kiusata toista, se oli aika väsynyt. Se tuntui radalla tosi kivalta ja mietin saisinko sen kisaan.

Jalat lötkönä hyppäsin alas selästä, ja vein hevosen talliin pienen kävelytyksen jälkeen. Sillä oli jo ihan todella vilkku päällä tallille ja parka halusi todennäköisesti päästä syömään ja juomaan ja lepäämään. Tälläkään tallilla ei ollut ensimmäistäkään tarhaa hevosille, joka on aika tyypillistä. Joskus joku päästetään juoksemaan kentälle vapana mutta mitään varsinaisia tarhoja ei ole, ja kaikki hevoset olivat oreja. Tammat ovat kotona tekemässä lapsia ;) Hevoset olivat pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyviä. Olen ollut Turkissa kisoissa ja showta tekemässä monta kertaa, ja jo tottunut tähän meininkiin, mutta silti sitä aina välillä ihmettelee miten hienosti nämä hevoset käyttäytyvät kaoottisissa paraateissa.

Sitten olikin jo kohta lounasaika. Meillä oli kisaajia varten pystytetty iso jurtta jossa lepäsimme ja pystyimme pitämään kamppeitamme. Nakersin kasvissyöjille varattua salaattia (kasvissyöjä ratsastusjousiampuja on aika harvinaisuus…) ja join litratolkulla mehua ja ayrania, suosittua paikallista jogurttijuomaa. Niistä lähti vähän nälkä onneksi. Sitten piti ruveta sumplimaan millä hevosella kukakin ratsastaa – olisin halunnut Akincibeyin mutta se oli jo varattu liian monelle. Suosittu hevonen, eikä syyttä. Määrä oli hakea jouskarikamat hotellilta ja tulla takaisin kokeilemaan hevosia joita tuli iltapäivällä vähän lisääkin paikalle.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Kymmenen kilsan matka Romanian tiimin autolla, jousikamat messiin ja takaisin. Sillä välillä täysi sirkus oli jo alkanut ja suuri osa hevosista varattu. Kysyin vielä kerran Akincibeyin perään mutta vastaus oli että joo ei se meni jo, sillä on 3 kisaajaa. Hevosista oli vähän pulaa, mutta 3 per hevonen oli vielä hyväksyttävää kun meillä on vain yksi luokka per päivä ja melko lyhyitä rytistyksiä eli ei montaa kierrosta.

Minut tuupattiin pienen valkoisen vähän kärsineen näköisen pattipolvisen oriin kyytiin. Se oli aika söpö mutta etujalat selvästi kipeät, enkä olisi halunnut ratsastaa sillä ollenkaan, mutta ei auttanut vinkua vastaan. Ori oli radalla ihan ok, mutta tuli olo että se on oikeasti aika kipeä jaloistaan… sainkin sitten kohtalolta jeesiä ja juuri kun mietin miten ilmoitan etten suostu ratsastamaan tällä hevosella nimeltä Gökturk ilmoitettiin että mä voisin kokeilla vielä yhtä hevosta, myös valkoista kaunista vähän isompaa oria Kiliçbeyia. Orilla oli kaunis kovera arabin pää ja jalat enempi oikeinpäin. Muuten se vaikutti aika kipeältä, ja etujalat olivat sen näköiset että hankkarit olivat pullahtaneet, mutta ainakaan se ei ontunut. Hyppäsin kyytiin ja jouduin pistelemään suoraan laukkaa radalle – sain kokeilla kaksi kertaa radalla ja ampua samalla. Ilman mitään alkuverkkaa ja totuttelua se oli itsellekin aika paha rasti. Hevonen oli toki jo verrytelty ja mennyt monella ratsastajalla testikierroksensa. Totesin että no ei tämän parempaa varmaan enää löydy ja otin sen. Ainoa ongelma on että hevonen ei varsinaisesti pysähtynyt enkä saanut sitä hidastamaan radan jälkeen kovin paljoa vaan se puski samoilla lämpimillä koko ison kentän ympäri takaisin kavereidensa luokse sen näköisellä ilmeellä että pidä huivistas kii, tatjana, nyt mennään. Itse radalla hevonen oli tosi tasainen ja meni kuin juna 100 metrin rataa mukavaan yhdeksän sekunnin aikaan. Aasian kisoissa on vähän eri aikarajat… heh.

Tässä kohtaa tyytyväisenä hevosvalintaani raahauduimme takaisin hotellille. Lämmin suihku tuntui tässä kohtaa suorastaan taivaalliselta. Tuulen tuivertamaa pölyä oli päänahassa saakka. 

PERJANTAI

Ensimmäinen kilpailupäivä valkeni aika vilpoisena, mutta pian Turkin lämmin aurinko alkoi sulattaa yön jäljiltä 
kohmeisia luita. Mihai kisasi jo ryhmässä 1/10, vaikka nimenomaan pyysi ettei häntä laitettaisi ekaan ryhmään – hänellä on tosi huono selkä ja skolioosi, ja aamuisin hän on kovasti kankea ja aika kivulias. No, ei auttanut itku markkinoilla, buranaa huuleen ja menoksi. Minä olin ryhmässä kaksi, ja jo valmiina toimiin siinä aamusta. Aamupalatarjoilu oli vaan tosi paljon myöhässä joten ehdin hörpätä vähän teetä (kahvia ei edelleenkään saanut) ja napata leipää ja palan juustoa ja sitten piti jo lähteä.


Kisattiin kolme kierrosta Castle-rataa joka oli vähän niin kuin modifioitu versio Tower- radasta tai Kassai-radasta. Yksi lämppälaukka ampumatta ja sitten kolme kierrosta kisaratoja. Mihain eka ralli meni vähän pieleen mutta toka ja etenkin kolmas oli sitten jo tosi hyvä. Vaikea mennä kylmiltään ilman yhtään lämmittelykierrosta ampuen, kuin ei voi yhtään tsekata eikä korjata mitään.

Menin katsomaan onko hevoseni Kiliçbey satuloitu ja näin ratsuni ekan kerran ilman satulaa ja melkein pyörryin. Nyt ymmärsin, miksi sillä oli puolet hevosesta peittävä loimi päällä satulan alla – hevonen oli hirvittävän laiha. Lisäksi huomasin vasta nyt, että sillä oli aika isoja kimosyöpäpatteja. Tuli paha mieli hevosen puolesta ja kävin vähän itkeskelmässä tallin takana mutta tässä kohtaa en oikein voinut enää perääntyä. Yritin ratsastaa hevosta mahdollisimman nätisti ja annoin sille salaa vähän vettä ja ruohoa. Lähdin kävelemään orhiparan kanssa lämmittelyyn ja kohta olikin jo vuoroni. Olin ryhmässäni ensimmäisenä. Ekalla kiekalla nollat: ammuin hienosti taulun reunoja. Tokalla osuin sentään keskitauluun. Kolmas kiekka meni taas nolille. Kyllä otti päähän. Olin silti lopputuloksissa 52/65 vaikka olin ihan varma, että olin viimeinen – aika moni muukin kämmäsi tämän täysin. 100 metrin radalla ratsuni laukkasi tasaista 9–10 sekunnin aikaa, mutta se oli tänne vähän hidas aika. Aikaraja oli 10 sekuntia ja 14 sekunnin ylityksistä tuli jo sen kierroksen hylky.

Mihai sai 31 pistettä ja voittaja Bunyamin Baisal sai 32 pistettä. Sen jälkeen muut olivat hurjan kaukana tuloslistalla, suurin osa saaden jotain 10 ja 5 pisteen väliltä. Oh well.

Lopun päivää vietin kisoja seuraten ja kavereita kannustaen. Paikalle pölähti myös ryhmä koululaisia ja aika monessa selfiessä tuli sitten oltua. Karnevaalitunnelma yltyi vaan päivän vanhetessa ja vaikka kisaorganisaatio olikin varsin sekava jopa turkkilaiseksi, ihmisillä oli kuitenkin pääosin ihan hauskaa. Aurinko paistoi kuumasti, mutta tuulenvire löyhytti muutoin kovin paahteista ja pölyistä ilmaa.

Illansuussa palasimme hotelliin ennen muita romanialaisen jouskarikaverin autolla (hän oli ajanut sinne Romaniasta omalla autollaan) ja säntäsin uima-altaalle. Siellä ei ollut ketään muita ja köllötin auringossa hyvän tovin. Vesi oli ihanan lämmintä. Yritin saada vähän väriä talvenvalkoisille säärilleni. Ihmeekseni en kärvähtänyt mistään kohtaa päivän aikana mutta muistin kyllä laittaa aurinkorasvaa.

Sen jälkeen piti luonnollisesti istua iltaa illan gaalaa odotellessa kavereiden kanssa. Gaala oli Sindirgin keskustassa, jossa meitä varten oli katettu pöydät koreaksi, livemusiikkia ja yleistä hauskanpitoa. Kasvissyöjänä kärsin aina pikkuisen Turkissa, mutta löysin jälleen kerran jotain syötävää itselleni. Vaikka etukäteen piti ilmoittaa ruokavalioasiat, ei siitä ollut tällä reissulla kyllä mitään hyötyä – sapuska oli pääosin vain muiden lisukkeet: salaatinlehtiä, tomaattia, bullguria, ehkä riisiä. Ei muuta. Pelkkä riisi oli vähän tylsää, joten lorautin joukkoon ayrania, jogurttijuomaa. Onneksi pakkasin mukaani myös pähkinöitä ja myslipatukoita, muuten olisi kyllä tosi nälkä. Proteiinivaje alkoi vaan jo vaivata, seuraavaksi pitäisi muistaa myös jotain proteiinijauhetta hätätilassa.

Kyllä uni maittoi päivän jälkeen, huh. Jotkut jatkoivat vielä hippaamista mutta taisin nukahtaa ennen kuin pää osui edes tyynyyn saakka.

LAUANTAI

Toinen kisapäivä. Tänään vuorossa olikin sitten Turkish Tabla- 120 metrin rata, jossa oli 5 taulua: eka 50 cm pyöreä taulu 10 metrin päässä, sitten 30 sentin pikkuinen taulu 7 metrin päässä ja näin vuorotellen viiden taulun verran. Mihain radat menivät aivan käteen ja hän oli melko kiukkuinen. Taas sama homma – ei verkkaa eikä missään paikkaa jossa ampua verryttelyksi edes maasta. Tauluihin ei tokikaan saanut ampua ennen kisan alkua. En ollut kovin toiveikas oman osuuteni suhteen etenkään kun oikeasti säälitti kiivetä pienen laihan Kiliçbeyn selkään… yritin viittilöidä ja tehdä pantomiimia hevosen hoitajalle että hei antakaa sille nyt herran jumala heinää ja vettä, hevonen oli myös tosi kuiva.

Tallialue oli aika kaoottinen muutenkin ja näin kun yhden hevosen haavoja pestiin – yön aikana Gökturk oli murtautunut irti ja käynyt parin muun oriin kimppuun. Aikamoisilla haavoilla ja ontuvia. Muuten oriit olivat yllättävän sopuisia keskenään.

Radalle. Ekalla kierroksella osuin ihmeekseni yhteen pikkuruiseen tauluun ja muut menivät täpärästi ohi oikealta. Tokalla kierroksella sama homma. Viimeisellä kiekalla yritin oikein tarkoituksella odottaa isojen taulujen kohdalla mutta ei – viisi senttiä ohi oikealta vaikka mielestäni tähtäsi hulluna vasemmalle. Sama homma näytti käyvän aika tosi monen muunkin kohdalla ja opin paljon uusia kirosanoja monella eri kielellä… Opimme myös päivän aikana aika nopeasti että nolla on turkiksi sifir. Se kuulosti pisteitä luetellessa ”suffer, suffer, suffer”… Hahah.

Päivä oli tosi paahteinen, eikä tänään edes juurikaan tuullut. Yritin pysytellä varjossa, etten ihan nuupahtaisi aurinkoon. Kannustin kavereiden suorituksia ja ajatuksissa oli kuvata mutta olin niin väsynyt etten halunnut mennä käristämään itseäni pilvettömän taivaan alle turhan päiten. Paikalla oli tosi paljon ammattikuvaajia, joten tuskin oli huono idea jättää kamera kassiin.

Lounaalla oli taas sama homma  - natustin pelkkää salaattia ja bulguria. Onneksi sentään älysin juoda litrakaupalla vettä sekä lotrata aurinkorasvalla. Jäin tosi nälkäiseksi lounaasta ja haaveilin hotellilla kassissa olevista myslipatukoista. Vatsa kuristen palasin huoneeseen autokyydillä (muut kulkivat minibussilla, joka usein jätti porukan mäen alle – ei kiva kävelyttää porukkaa pitkän päivän päätteeksi jyrkkää ylämäkeä kamojen kanssa) ja ahmin pähkinöitä ja pari myslipatukkaa. Sitten säntäsin altaalle, voi miten ihanalta vesi tuntuikaan! Köllötin hetken aurinkotuolissa ja muutkin alkoivat valua paikalle, lotrasimme altaalla kuin pienet kakarat. Hetken ajan kaikki murheet unohtuivat, ja meillä oli aidosti mukavaa.

Kävin sen jälkeen vielä vähän kävelemässä vesiputouksella ja kastelemassa varpaitani kylmässä vedessä. Alue on tunnettu mineraalivedestään, jota he myös pullottavat. Vesiputouksen vesi oli totta tosiaan kristallinkirkasta.

Tänään ei juuri kukaan jaksanut hipata. Vain kangalien tasainen haukunta kuului alueelta, korvatulppien kanssa nukuin kuin pikkuvauva aamuun saakka.


SUNNUNTAI

Viimeinen kisapäivä. Mihai heräsi aamulla hirveään selkäkipuun. Hän varta vasten pyysi ettei lähtisi ensimmäisessä ryhmässä, koska selkänsä on kovin huono aamuisin.  Totta kai hän oli ekassa ryhmässä, ja sunnuntaihin mennessä selkä oli jo niin huono, että ratsastuksesta ei tullut mitään. Hän vetäytyi kisasta.

Murheellisin mielin lompsimme aamupalalle, joka oli taas puoli tuntia myöhässä. Sentään yksi henkilökunnasta oli paikalla, sain ostettua kahvin. Päästiin kisapaikalle jälleen kerran reilusti myöhässä havaitaksemme, että edes qabaq-rataa ei ollut vielä pystytetty. Tokikaan. Super. Aurinko porotti kuumasti jo aamulla. Yritin hörppiä vettä vähän väliä: eilen join 3 litraa vettä mutta eipä ollut juuri tarvetta käydä pissillä. Sormet ja jalat olivat turvoksissa niin että sormukset eivät irronneet sormista ja sukista jäi aikamoiset raidat. Jännä homma. Kahvin ja ibuprofeenin voimin Mihaikin pääsi paikalle seuraamaan kisaa, vaikka ei voinut oikein istua ja käveleminenkin oli niin ja näin.

Meillä oli kaksi kierrosta qabaqia ja kaksi kierrosta korean angled triple-rataa. Qabaqissa oli ensin pikkuineni kikaç- maalitaulu joka oli maassa suoraan taaksepäin ammuttavana ja sen jälkeen kaksi qabaq-tornia: 50 sentin metalliplättä 9 metrin korkeudessa. En ollut kovin toiveikas että osuisin siihen, en ole harjoitellut qabaqia moneen vuoteen. Noh, ei kai se auttanut kuin yrittää! Tempaisin kikaçin ohi molemmilla kierroksilla mutta osuin tokalla rallilla qabaq-tauluun hipaisten reunaa, ääni siitä kumminkin tuli. Ei pisteitä… muut saivat samanlaisesta osumasta kyllä neljä pistettä. Tuntui muutenkin että pisteitä jaettiin aika sattumanvaraisesti, joka tuntui perin omituiselta mutta sopi tyyliin.

Korealainen. Olin tosi turhautunut kun qabaq-osumasta ei tullut pisteitä. Yliaikaakin tuli pikkuisen, en hennonut ruveta kirittämään laihaa väsynyttä oriani enempää. Täällä on jännät säännöt joissa voi päätyä miinuspisteilla: jos ei osaa ampua qabaqia, on parempi laukata täyttä laukkaa ja päätyä nollille eikä edes yrittää ampua, jotta ei saa miinusta. Hullua. Eka korealainen menikin jännästi, osuin ekaan ja tokaan tauluun taulun reunaan, ei pisteitä. Sen jälkeen tapahtui kummia: ennen viimeistä kisarallia näimme että joku istuu radalla tuomariston edessä ja siellä on kauhea kalabaliikki. Kalabaliikia kesti kokonaiset 45 minuuttia, jonka ajan odotimme nuoli nokitettuna valmiina lähtemään viimeiselle kiekalle, auringon porottaessa niin että varjossa oli noin 28 astetta: voitte kuvitella mitä se oli pilvettömän taivaan alla auringossa. Kukaan ei tiennyt mitä tapahtuu, turkkilaiset juttelivat keskenään turkiksi mutta me ei-turkkia-puhuvat olimme tietämättömiä.

Köpötin hevosellani kysymään että mitä hittoa täällä tapahtuu ja kävi ilmi, että mongolialainen kisaaja reklamoi eilispäivän pisteistään. Tuomaristo yritti sanoa että okei ymmärrän mutta yritetään ratkaista tämä myöhemmin -nyt on vielä ryhmän 2 viimeinen kisaralli käymättä. Mutta ei, rouva istui radalla eikä suostunut hievahtamaan ennen kuin he suostuivat käsittelemään asian. Lopulta tuomaristo myöntyi että okei, ehkä tapahtunut virhe, ja sen jälkeen he päättivät pitää siinä kohtaa eilisen päivän palkintojenjaon (….) meidän odottaessa viimeistä rallia tuskaisen hikisenä kuumassa auringossa. Tässä kohtaa otti päähän jo niin kovaa että otsasuoni tykytti. Yritin käyttää kiukun radalla ja osuinkin ekaan ja tokaan tauluun ihan ok pisteille, viimeinen meni täpärästi ohi. Heppakin kulki 100 m radan 10,3 s joten en saanut kuin pikkuisen miikkaa.

Tässä kohtaa olin tosin jo niin kypsänä että ei paljon kiinnostanut pisteet. Lopputuloksissa olin jotain 52/75: qabaqin miinuspisteet eikä pisteitä osumasta  (prkl!) vievät sijoitusta 20 pykälää alemmas missä olisin muuten ollut. 

Kannustin sitten muita ryhmiä ja näin paljon turkkilaisia tuttuja jotka tulivat katsomaan kisaa. Shoppailinkin vähän. Ryhmiä oli 9, joten päivä oli pitkä. Ihan lopuksi siellä oli girit-show joka ei kylläkään ollut giritiä vaan jotain muuta, sekavaa tolskaamista ja hevosten kiusaamista… Sännättiin takaisin hotellille jonne Mihai oli saanut kyydin jo aiemmin, ja loikkasin uima-altaan veteen valon nopeudella. Napostelimme eväitä altaan reunalla aurinkotuoleissa pötköttäen ja reflektoimme tapahtunutta – kaikki olivat enemmän tai vähemmän pettyneitä ja kiukkuisia koko kisaorganisaation sekavuudesta. Mikään ei toiminut. Mikään. Ainoa kiva juttu oli nähdä kansainvälistä perhettä, vanhoja ystäviä ja tavata uusia. Siinä se sitten olikin.

Aloimme sumplia porukalla kyytiä takaisin Istanbuliin, koska meillä oli lento tiistaina kahdelta päivällä ja olimme aivan varmoja ettemme ikipäivänä pääsisi lennolle jos matkustaisimme vasta tiistaina aamulla. Matkaa oli noin 380 kilometriä mutta lukuisine ”mulla on pissahätä”- pysähdyksineen matka kestäisi taas 7-8 tuntia. Noin 25 ihmistä halusi lähteä jo maanantaiaamuna joten saimme ylipuhuttua järjestäjän fiksaamaan meille kyydin Istanbuliin joka lähtisi 0930 aamulla. Toivottavasti.

MAANANTAI

Taas tunnin myöhässä saapuneen aamupalan jälkeen bussi oli sentään ajoissa. Tungimme itsemme ja tavaramme vanhaan paikallisbussiin ja aloitimme matkamme kohti Istanbulia. Pysähdyimme heti ensimmäisenä toki Sindirgin kaupungintalolla ottamaan kuvia yhdessä pormestarin kanssa, ”only five minutes” olikin sitten noin reilu tunti kuten yleensä. Matka jatkui kuitenkin mutta kesti lopulta niin kauan, että saavuimme Istanbulin laitamille vasta melkein viideltä iltapäivällä. Emme olisi siis ikipäivänä ehtineet lennollemme jos olisimme matkustaneet etukäteen sovitusti vasta tiistaina aamulla…. Lisäksi kuski jätti meidät pikatien varteen kauas mistään metroista tai takseista, emme pystyneet hyvästelemään kunnolla porukkaa, vaan yritimme tahoillamme pärjätä kuka mitenkin isojen kapsäkkiemme kanssa. Mihai pystyi töin tuskin raahaamaan omaa laukkuaan kipeällä selällä, emmekä löytäneet mistään taksia. Lopulta eräs paikallinen auttoi meitä google translatorin kanssa löytämään paikallisbussin josta piti vaihtaa raitiovaunuun ja se olisi sitten kävelymatkan päässä hotellistamme.

Tunnin matkaamisen jälkeen saavuimme perille ja wow, hotelli oli tosi magea! Se oli Euroopan puolella Istanbulia, lähellä siltaa, tosi hieno iso huone. Olipa kiva ottaa lämmin suihku (kisahotellin homeisesta suihkusta ei tullut yleensä kuin kylmää vettä) ja nukkua ihan oikeassa kunnon punkassa.

Kävimme illalla vielä ison Istanbuliin yöksi jääneen porukan kanssa sightseengilla ja syömässä varsin kivassa ravintolassa, kukkulan päältä kattoterassilta oli mahtavat näköalat. Kyllä uni maittoi!

Tiistaina nappasimme taksin kentälle ja lensimme kotiSuomeen.
Päällimmäisenä jäi valtavan ristiriitainen tunne: oli tosi kiva nauttia Turkin auringosta kylmän kevään jälkeen ja ennen kaikkea nähdä ihanaa kansainvälistä perhettä, mutta kaikki muu olikin sitten aivan kamalaa.

Lisäilen kuvia jahka saan niitä kuvaailta, muuten näihin kuviin ja tunnelmiin!

Katariina