Rakas päiväkirja.
19.3.2006
Tänään Hullu Akka säntäsi tallille tällättynä ja kassi täynnä leipää. Jotain on nyt tekeillä. Akka puunasi minua ainakin puoli tuntia normaalin pikaisen sutaisun sijaan, suihki sitä ainetta joka tekee hienon mustan karvani ah niin kiiltäväksi mutta yh niin tammamaisen hajuiseksi, ja vielä letitti harjani?? Kautta sottaisen nuolukiven, mitä tämä nyt on? Akka asensi vielä kankisuitset ja veti jalkaansa saappaat ja sitten marssimme kentälle. Pirulaut, siellähän oli porukkaa kuin ryssiä vaalimaan salessa. Ilmeisesti jokin Akkojen kotkotus, kun niin fiininä piti olla. Poseerasin minkä taidoin, mutta jossain vaiheessa alkoi kyllästyttää, kuinka monta sataa kilometriä sitä lisättyä ravia oikein pitää juosta että nuo vakuuttuu että meitsi rulettaa? No, vähän lohdutti se leipäkassi jonka sain sit tuhota. Oikein hyviä kuivia ruispaloja kiitos ottaisin nam.
20.3.2006
Maanantai valkeni kauniina ja aurinkoisena. Tarhassa tuli tosin vähän vilu ja päätin kuluttaa aikaa nostelemalla aidantolppia hampaillani ilmaan. Se on muuten aika vaikeaa, ettei turpa vaan osu lankaan. Onneksi Akka ajeli naamakarvani niin vähentää tuota sähköiskun riskiä. Jotain hyötyä senkin kotkotuksista. Sitten iltapäivällä Hullu Akka tuli taas vaivoikseni ja lähdimme taas sinne halvatun kentälle. Tänään sain onneksi seurakseni varsin hurmaavan vaalean rouvan, jota hieman nuuskin kaukaa, hmm, kysykää viikon päästä uudestaan, hieman pms-kärttynarttu vielä.
Juuri kun luulin että tänään vaan rauhassa hölkätään eilisen poseerauksen jälkeen, niin paskat, joku kovaääninen nainen marssi kentälle ja jestas, se sai ton Hullun Akan ihan pimeeksi. Piti tehdä ympyrällä kylkimyyryä ja koottua ravia ja siitä lisäykset ja laukassa sama, hei haloo, mä olen vuonna nakki tämmöstä tehnyt viimeksi. Ja piruettilaukkaakin piti tapailla, no kai mä nyt osaan mut miks pitäis. No, piti sille blondille tammalle näyttää et kato kyllä lähtee. Ei olis ehkä kannattanut, olin tosi väsynyt sen rääkin jälkeen, taasko tää temppuhomma alkaa. Mä niitä tammoja mieluumin laittelen. Se on niin palkitsevaa.
21.3.2006
Tänään askartelin taas tarhassa. Se-joka-jakaa-ruoat tuli antamaan köniin, eiks silläkään muuta tekemistä ole, kyl mä hei handlaan tän. Akka tuli taas iltapäivällä, mä ilmoitin heti että tänään en sit jaksa turha yrittääkään, ja vähän vaan kipitettiin kentällä ja paijattiin. Mmm. En oikein tiedä mitä ajatella tästä kaikesta.
22.3.2006
Hienot aurinkoiset kelit jatkuu. Blondit tammat kiusaavat minua ja huutelevat ovelta. Ehkä niitä pääsee kohta vähän tutkimaan tarkemmin. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi. Ja taas se Akka könysi kyytiin. Olin vähän hapan kun se runttasi satulaa selkään niin että vyö jäi huonosti, mut se sai sen sit anteeksi kun muisti antaa niitä hyviä ruispaloja. Sit se käänsi nokan kohti metsää, ei me mentykään kentälle, jee!! Siellä kukkulan toisella puolella on hei ihan mahtavat mestat. Käveltiin pientä polkua pitkin ja Akka piti ohjan ihan pitkänä, sain kurotella päätä alas ja haistella jälkiä, täällä on käynyt jotain muitakin hevosia selkeesti Akkojensa kanssa. Sit siellä oli tosi iso pelto, ja pehmeää lunta, Akka käski juoksemaan hiukan ympyrällä, se oli jotenkin jännittyneen oloinen, pelkäsiköhän se et mä häivyn jonnekin? En kai mä nyt sellaista... Yhtään ei luoteta. No, anto se mun sit laukatakin, sain pinkoa yhden pätkän vähän kovempaa, lumi vaan pöllysi ja aurinko paistoi lämpimästi. No ei paskempaa. Ehkä tosta Akasta on jotain iloakin.
23.3.2006
Hei mikä tota Akkaa vaivaa, me mentiin tänäänkin vaan maastoon! Ei yhtään kuviokelluntaa eikä niskojen naksauttelua. Leipätarjoilu on ehtynyt, nyt sitä saa enää tekemällä jotain ensin, mokoma Akka on keksinyt ruveta venyttelemään mun niskaa ja selkää niiden leipien kanssa. Höh, vanhaa ukkoa, luut paukkuu. No mut se ruisleipä vaan on hyvää.. mmm.. niin siis käytiin tällä kertaa tien toisella puolella, sieltä lähtee kivat metsätiet ja merenrantaniittymaisemat, ei pöllömpää. Taas se antoi mun vaan kävellä ihan pitkällä ohjalla, sit siellä metsässä oli jotain tienpätkiä joita me vähän juostiin. Ihan jees. Takas tullessa piti seistä kauhean kauan tien varressa ja odottaa että autot menee ohi, tuli joku tosi iso rekkakin, ja Akka jähmettyi satulaan, haloo kai mä nyt olen nähnyt sellaisia ennenkin. Ihme tyyppi.
24.3.2006
No tänään sitä Akkaa ei sit näkynyt. Askartelin taas tarhassa ja se-joka-jakaa-ruoat veti herneet neppariin ja antoi langasta sitä-joka-nostaa-tukan-pystyyn. Tosi kivaa hei. Ihme huumrointajutonta jengiä. Liimaa liimaa lisempää liimaa...
25.3.2006
Tänään kävi pikku moga. Kehtaisko ees kertoa. No. Oltiin menossa Akan kanssa kentälle, ja se on nyt saanut päähänsä et mun pitäis seistä paikallaan ja kääntyillä sen toiveiden mukaan (joista ei aina ota edes selvää, luuleekse että mulla on joku kristallipallo mitä) että se saa portin auki ja kiinni ilman että tulee alas ja nousee selästä. Siis haloo, vois sekin läskiperse jaksaa sen verta nähdä vaivaa. Mutta ei. No se sai sen portin auki ja mentiin sisälle, sit se alkoi säätää sitä porttia kiinni. "Eiku sentti sinnepäin eiku tonnepäin no nyt meni liikaa" saakeli rajansa se on munkin sietokyvyllä!
Tempaisin miehekkäästi niin korkealle takajaloilleni kun viitsin, mut se portti olikin tosi lähellä ja jalat meni siitä yli. Ou shit. Siinä mä sit seisoin, jalat portin yli, ja Akka huusi selässä kuin hyeena. Vitsi, tää oli ehkä aika huono idea... Onneksi se ei ehtinyt saada sitä porttia kiinni, ja se antoi periksi kun lähdin pakittamaan. Piip-piip-piip... Ei sattunu. Näkikö kukaan. Köhh.
Sit mä kyllä yritin oikeesti totella tota Akkaa, se pyysi että mä menisin poikittain oikealle ja vasemmalle ja vaihtaisin laukkaa ja välillä piti mennä hiljaa ja välillä kovaa. Ihan semmost perussettiä. Kuulemma jumppaa, mut musta se oli enempikin humppaa... en olis viitsinyt nähdä niin paljon vaivaa mutta kentällä oli samaan aikaan sellanen poikaponi, ei sillä että siitä olis mulle mitään vastusta mutta piti vähän näyttää että who's the man, juunou.
26.3.2006
Tänään se myrkyn lykkäs. Akka tuli tallille jonkun toisen akan kanssa, niillä oli selkeästi jokin juoni. Ottivat käytävälle ja antoivat haistella jotain rättiä, joka haisi tytölle. PMS kärttynarttu tääkin, evvk. Niin, mitä pitäis tehdä? Toitteko vain jonkun tytön sähköpostin luettavaksi, jossa luki että haist huilu? Mikä sadistinen tarkoitus tässä nyt oli? Emmä tajuu. No sit ne laittoi mut takas karsinaan, ja toi tamman seinän viereen siihen pikkuikkunan luo. Semmonen kivan näkönen vähän vanhempi lady, juteltiin hetken mut ei lähdetty jatkoille. Sit ne toi toisen tamman, tosi sorja ruunikko sporttimalli, oli tosi pelokas, olikohan impi. Ei kiinnostanut kumpaakaan. Mitä tää nyt on?? Ja taas toivat seuraavan. Onks nää jotkut missikisat vai? Tää saa vitosen, se eka oli parempi. Tää haisi tutulta, taitaa olla se jonka pikkuhousuja haistelin. Mut evvk. Se toinen akka alkoi hermostua tässä vaiheessa, mitähän ne multa haluaa?? ... no sitten ne toi sen ihanan blodin talliin jota olen jo vähän tiirannut, se hiukan ujosteli mut meillä alkoi synkkaamaan, voisin lähteä treffeille!! Joo! Meille vai teille!! Ihan sama!! Swwwing!
Mut sitten ne siat vei sen tamman pois, viritti mut taas siihen käytävälle, tunki blondilta haisevaa tuppoa nenän eteen ja samalla se toinen akka sorkki Pyhintä, aika ankeeta hei, ei sitä näin tehdä!! Ja voitteko uskoa, en nähnyt enää ihanaa blondia samana päivänä, telkesivät takaisin karsinaan ja jättivät niine hyvineen. No fair!! Tuokaa edes sopivasti lämmennyt reijitetty säilöpaali! Pliis!
Että mä vihaan noita akkoja tänään.
Rakkaani minä tulen! Kun vaan saisin askarreltua nämä ovet auki...
Yours sincerely (and horny), HRM
maanantai 27. maaliskuuta 2006
maanantai 13. maaliskuuta 2006
Talliturinoiden Kevätuutiset
Ihanaa! Kevät!
Paksu lumihanki kimmeltää kevätauringossa, virma ratsu alla pyytää lisää vauhtia, aurinko lämmittää kasvot pisamille... :D
Niin ja musta varsahevonen vetää hangessa liinan päässä kiitolaukkaa, pelästyy hiihtäjää, lähtee pinkomaan, joku onneton hahmo kellistyy mahalleen ja kyntää puolimetristä hankea ittustanaa huutaen, miten ihanaa! ;D ... Onko tämä nyt sitä "kevättä rinnassa"? Huoh. Nimimerkillä vieläkin on korvassa lunta ja pieniä käpyjä.
Mutta sitten suurimpaa Nyyssiin! Herra Majesteetti on saapunut keskuuteemme!!! Se teki näyttävän sisääntulon lauantaina, karjui kuin hyeena ja tanssi kahdella jalalla talliin... ISÄNTÄ TULI, alamaiset hilijaa! No olihan ne hilijaa, käytävän toisella puolella asuva ruuna parka kärvisteli häntä koipien välissä lopun iltaa, minkä hullun ne nyt toi hänen vaivoikseen?? Mutta Herra Majesteetti ei viitti turhantakia. Hän kotiutui heti kun sai heinää eteensä, kiersi karsinan pari kertaa, haisteli edellisen asukkaan jälkiä karsinasta, joi tilkan, huokaisi, alkoi syömään ja oli sen näköinen että "okay, hay makes home", hah.
Nyt se on jo ihan kotonaan, kurkistelee pikkuikkunasta ja vähän hörisee tammoille, päivystää ovella ja tarkkailee ruunaparan päivätoimia (tosi kiinnostavaa kun se kakkaa). Sitten luetaan sähköpostit - haistellaan ulkona toisten kakkakasoja ja pohditaan missä ne kaikki tammat ovat (sisällä säpissä, kiimaiset nartut). Majesteetti on fantastinen ratsastaa. Ei sulata huonoja apuja, korjailee, huomauttaa ratsastajalle että hei ei näin, mutta toisaalta kestää paljon ja antaa anteeksi. Ei pelkää mitään. Stoalaisella mielenhartaudella seuraa katsellaan kun lumi putoaa katolta ja muut hevoset säntäävät pakokauhun vallassa pitkin poikin xD
Majesteetti ei tykkää harjan nyppimisestä. Hän ei kuitenkaan tohdi luimistaa tai muuten näyttää mieltään, vaan asettaa päänsä nyppijän syliin, huokaisee, katsoo päin: älä viittis enää, jatketaan huomenna. Majesteetti ottaa päiväunet, edes hänen korkeuttaan katsomaan tulleet lapset eivät häiritse, vaan he saavat mennä tykönsä ilman että Majesteetti viitsii nousta ylös. Lapset ovat ihastuksesta mykkänä. Majesteetti virnuilee. Lisää anteliaita sokeritaskuja...
Majesteetin 4 vuotias lapsi, joka on ilmetty isänsä, on osoittautunut varsinaiseksi dressyyrilahjakkuudeksi. PikkuDiva oppi tekemään passagea, mutta siihen tarvitaan vähintään yksi ihaileva katsoja.
Muuten ei viitti. Myös lisätty ravi irtoaa hulppeasti, siihen tarvitaan lintuja, variksia mieluiten, tai muuten vaan pinkeä meininki. Käynti-laukka-käynti harjoituksissa Diva osaa mennä laukkaa sivuttain ja takaperin. Pilotti ei pidä tästä. Takaperinlaukka toki esitellään Nuno Oliveirankin opuksissa mutta ei sittenkään. Diva osaa myös hypätä suoraan ilmaan ja kauhoa etujaloilla samalla kun se ponnistaa eteenpäin, tätäkään ei arvosteta. Pyh.
Diva on löytänyt sisäisen Baloubensa, kun esittelimme sille esteitä viime viikolla. Esteet sujuivat "ok" ilman sensaatiomaista riemua, mutta seuraavasta päivästä alkaen pikkumusta ei ole pysynyt missään aidassa, se hyppää ketterästi yli kohtuullisen korkeastakin langasta. Paikaltaan.
Isovaalee lähti miettimään uraansa saariston rauhaan. Sille tuli ammatinvalintakriisi – ryhtyäkö rodeohäräksi vai ratsuksi? Rodeohäräksi? Joo! Emme arvostaneet tätäkään ratkaisua.
Ruskea Orhi lähti seikkailemaan muille maille vierahille ja opiskelemaan hopiloikan saloja. Sattuipa sopivasti, juuri pahimmat kuukaudet orinriiviön kannalta, tai parhaimmat, miten sen nyt ottaa? Verta ei riitä aivoihin asti sitten millään. Käyttäkööt testosteroninsa esteiden hyppäämisen sitten, kun ei tammojenkaan selkään pääse hyppimään. Hah.
Tämmöstä.
Paksu lumihanki kimmeltää kevätauringossa, virma ratsu alla pyytää lisää vauhtia, aurinko lämmittää kasvot pisamille... :D
Niin ja musta varsahevonen vetää hangessa liinan päässä kiitolaukkaa, pelästyy hiihtäjää, lähtee pinkomaan, joku onneton hahmo kellistyy mahalleen ja kyntää puolimetristä hankea ittustanaa huutaen, miten ihanaa! ;D ... Onko tämä nyt sitä "kevättä rinnassa"? Huoh. Nimimerkillä vieläkin on korvassa lunta ja pieniä käpyjä.
Mutta sitten suurimpaa Nyyssiin! Herra Majesteetti on saapunut keskuuteemme!!! Se teki näyttävän sisääntulon lauantaina, karjui kuin hyeena ja tanssi kahdella jalalla talliin... ISÄNTÄ TULI, alamaiset hilijaa! No olihan ne hilijaa, käytävän toisella puolella asuva ruuna parka kärvisteli häntä koipien välissä lopun iltaa, minkä hullun ne nyt toi hänen vaivoikseen?? Mutta Herra Majesteetti ei viitti turhantakia. Hän kotiutui heti kun sai heinää eteensä, kiersi karsinan pari kertaa, haisteli edellisen asukkaan jälkiä karsinasta, joi tilkan, huokaisi, alkoi syömään ja oli sen näköinen että "okay, hay makes home", hah.
Nyt se on jo ihan kotonaan, kurkistelee pikkuikkunasta ja vähän hörisee tammoille, päivystää ovella ja tarkkailee ruunaparan päivätoimia (tosi kiinnostavaa kun se kakkaa). Sitten luetaan sähköpostit - haistellaan ulkona toisten kakkakasoja ja pohditaan missä ne kaikki tammat ovat (sisällä säpissä, kiimaiset nartut). Majesteetti on fantastinen ratsastaa. Ei sulata huonoja apuja, korjailee, huomauttaa ratsastajalle että hei ei näin, mutta toisaalta kestää paljon ja antaa anteeksi. Ei pelkää mitään. Stoalaisella mielenhartaudella seuraa katsellaan kun lumi putoaa katolta ja muut hevoset säntäävät pakokauhun vallassa pitkin poikin xD
Majesteetti ei tykkää harjan nyppimisestä. Hän ei kuitenkaan tohdi luimistaa tai muuten näyttää mieltään, vaan asettaa päänsä nyppijän syliin, huokaisee, katsoo päin: älä viittis enää, jatketaan huomenna. Majesteetti ottaa päiväunet, edes hänen korkeuttaan katsomaan tulleet lapset eivät häiritse, vaan he saavat mennä tykönsä ilman että Majesteetti viitsii nousta ylös. Lapset ovat ihastuksesta mykkänä. Majesteetti virnuilee. Lisää anteliaita sokeritaskuja...
Majesteetin 4 vuotias lapsi, joka on ilmetty isänsä, on osoittautunut varsinaiseksi dressyyrilahjakkuudeksi. PikkuDiva oppi tekemään passagea, mutta siihen tarvitaan vähintään yksi ihaileva katsoja.
Muuten ei viitti. Myös lisätty ravi irtoaa hulppeasti, siihen tarvitaan lintuja, variksia mieluiten, tai muuten vaan pinkeä meininki. Käynti-laukka-käynti harjoituksissa Diva osaa mennä laukkaa sivuttain ja takaperin. Pilotti ei pidä tästä. Takaperinlaukka toki esitellään Nuno Oliveirankin opuksissa mutta ei sittenkään. Diva osaa myös hypätä suoraan ilmaan ja kauhoa etujaloilla samalla kun se ponnistaa eteenpäin, tätäkään ei arvosteta. Pyh.
Diva on löytänyt sisäisen Baloubensa, kun esittelimme sille esteitä viime viikolla. Esteet sujuivat "ok" ilman sensaatiomaista riemua, mutta seuraavasta päivästä alkaen pikkumusta ei ole pysynyt missään aidassa, se hyppää ketterästi yli kohtuullisen korkeastakin langasta. Paikaltaan.
Isovaalee lähti miettimään uraansa saariston rauhaan. Sille tuli ammatinvalintakriisi – ryhtyäkö rodeohäräksi vai ratsuksi? Rodeohäräksi? Joo! Emme arvostaneet tätäkään ratkaisua.
Ruskea Orhi lähti seikkailemaan muille maille vierahille ja opiskelemaan hopiloikan saloja. Sattuipa sopivasti, juuri pahimmat kuukaudet orinriiviön kannalta, tai parhaimmat, miten sen nyt ottaa? Verta ei riitä aivoihin asti sitten millään. Käyttäkööt testosteroninsa esteiden hyppäämisen sitten, kun ei tammojenkaan selkään pääse hyppimään. Hah.
Tämmöstä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)