keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kapsonien lyhyt oppimäärä


"Mikä ihmeen kapsoni?"
Kapsoni on hevosen päähän puettava varuste, jonka perusidea on hevosen ja sen asentojen ohjailu sen nenänpäältä vs. kuolaimista tai (naru)riimun alalenkistä. Kapsoneilla voi tehdä asioita sekä maasta että ratsastaa.

Mennään tarkemmin kapsonien anatomiaan: Kapsonin nenän päälle tuleva osa voi olla joko nahkaa, nahalla päällystetty metalliketju tai jopa sahalaitaista metallia. Lisäksi markkinoilla on vahvasti pehmustettuja karvalla topattuja nylon-kapsoneita, jotka olivat erityisen suosittuja parikymmentä vuotta sitten. Karkeasti kapsonit voidaan jakaa joko akateemisiin kapsoneihin, iberialaisiin kapsoneihin sekä "muut"- osastoon.

Akateeminen kapsoni:
*On yleensä nahkaa, nenäosan sisällä metalliketjua joka on vuorattu nahalla. Kolme rengasta (keskellä sekä sivuilla) kiinnittyvät suoraan metalliketjuun.
*Ei yleensä käytetä otsapantaa.
*Voidaan käyttää yhdessä nivel- tai kankikuolaimen kanssa kaksilla ohjilla.
*Ns. Groundworking tärkein työkalu.
*Kevyt rakenteeltaan.
*Tarkka ja selkeä.
*Kovissa käsissä hyvinkin napakka laite.
*Käytetään usein pitkien pikalukko-ohjien kanssa, jotka voi napsauttaa kätevästi eri renkaisiin.

Iberialainen kapsoni:
*Nahkaa, metallinen nenäosa jossa 2-3 rengasta. Joissain malleissa on vain sivurenkaat ratsastusta ja pilarityöskentelyä varten.
*Metallinen nenäosa voi olla päällystetty nahalla tai jopa teräväreunainen.
*Joissain malleissa myös otsapanta.
*Kovassa kädessä todella kova, voi vahingoittaa hevosen nenäluuta ja ihoa.
*En suosittele kuin korkeintaan nahalla päällystettyä todella osaaviin käsiin. Teräväreunaiset voidaan jättää "keskiajalle".

Karvalla pehmustettu nylon-kapsoni:
*Nylonia, turpa- ja niskaosa vuorattu teddykarvalla.
*Joissain malleissa myös otsapanta.
*Usein painavat metalliosat ja renkaat nenän päällä.
*Sopii juoksutukseen, ei varsinaisesti ratsastukseen.
*Helposti painava, epätarkka.
*Helppo pukea myös suitsien päälle juoksutukseen, jos hevonen osaa jo kulkea kauniisti "liinasta repimättä".

"Välimallikapsoni", akateemishenkinen kapsoni:
*Muuten kuten akateeminen, mutta turpaosassa vähän enemmän toppausta ja nahkaa.
*Sopii myös aloittelevalle kapsonin käyttäjälle ja hyvin herkille hevosille.


AKATEEMISTEN (ja välimallin) KAPSONIEN SOVITTAMISESTA

Koska en itse ole kovin suuri fani iberialaisiin enkä karvalla topattuihin kapsoneihin, kerron tässä nyt lähinnä akateemisista tai akateemishenkisistä kapsoneista.
Usein ajatellaan että sisällä oleva ketju tekee kapsonista kovan, mutta ei ihan näinkään. Ketju tekee kapsonista turvallisen sikäli, että jos nenäosa on tehty pelkästä nahasta, renkaita voi olla hyvin vaikea kiinnittää rakenteeseen niin etteivät ne "jää käteen" esimerkiksi hevosen pelästyessä tai vaikkapa astuessa vahingossa liinan / ohjan päälle.

Istuvuuteen on syytä kiinnittää huomiota samalla tavalla kuin suitsien kanssa: Erityistä huomiota vaatii turpaosan sovitus sekä kireys. Turpaosa tulee olla aika heti poskiluiden alapuolella jotta se ei valu liian alas ja paina hevosen herkkää nenänpiitä. Turpahihnaa ei saa kiristää äärimmilleen kuten ei suitsienkaan turpahihnakaan: käytän itse samaa kahden sormen sääntöä eli kaksi sormea pitää mahtua helposti nenänpiin ja kapsonin väliin. Tätä siis EI mitata turvan sivusta tai alapuolelta, vaan nenäluun päältä.

Jos kapsonin poskihihna kääntyy silmän päälle kääntäessä, kapsoni on joko hevoselle väärän kokoinen tai sovitettu liian pieneksi, leukaremmi kiinnittyy liian ylös kyseiselle hevoselle (voi siirtää suutarilla) tai käytetään liikaa voimaa. Otsahihna usein heikentää tilannetta entisestään nostamalla poskiremmejä ylemmäs eikä kapsoni useinkaan tarvitse otsahihnaa.

Jos kapsonin turpaosa valuu sivusuunnassa kahden sormen säännön kanssa, herää usein kysymys siitä miten paljon painetta käytetään? Jos hevonen ei osaa tai ymmärrä, en suosittele oikaisemaan kiristämällä kapsonin nenäosaa entisestään, vaan opettamalla hevonen myötäämään paremmin paineelle. Siitä enemmän hetken kuluttua.

KAPSONIN KÄYTÖSTÄ

Pysytellään edelleen akateemisissa ja akateemishenkisissä kapsoneissa.
Yleisimmät käyttötarkoitukset ovat groundwork eli maastakäsin työskentely, johon kuuluu myös juoksuttaminen, sekä ratsastaminen pelkällä kapsonilla tai nivelkuolaimen / kangen kanssa kaksilla ohjilla. Myös kuolaimeton vaihtoehto on tähän käyttämällä "cavemorea" eli hackamorea jossa on lisäksi renkaat kapsoniohjille, tai kapsoni + toiset ohjat kiinni kapsonin sivurenkaisiin ja toiset kiinni kapsonin "rakenteellisiin renkaisiin" jotka ovat turpaosan sivuissa yhdistämässä ne muihin osiin.

Tärkeimpinä periaatteina samat asiat kuin muutenkin hevosten kanssa touhutessa: väline ja voimankäyttö ei korvaa varsinaista hevosen opettamista.
Älä yritä pakottaa hevosta ymmärtämään lisäämällä entisestään painetta, vaan etene rauhassa tasolta toiselle siihen tahtiin joka sopii sinulle ja hevosellesi.
Kapsoni voi olla tosi kova väline jos käsi on kova - ihan samalla tavalla kuin tavallinen nivelkuolain.

Akateemien kapsonin perusideana on vaikuttaa hevosen rangan asentoon ja sitä kautta koko hevosen asentoon, tasapainon, lihasten käyttöön ja painopisteeseen; se poikkeaa olennaisesti esimerkiksi naruriimun käytöstä. Naruriimussa paine tulee esimerkiksi juoksuttaessa leuan alla olevan lenkin kautta pään ulkopuolelle ja naruriimu kiertyy helposti niin että juoksuttajan puoleinen poskiosa menee silmän lähelle, ja pää kiertyy ikäänkuin tilttiin suhteessa siihen miten hevosen pitäisi muutoin asettua ympyrällä. Asettaminen onkin ehkä yksi hyvä kohta josta voi lähteä tutkimaan kapsonin käyttöä ja tutustua hevosen biomekaniikkaan.

Miten hevosen sitten pitäisi asettua?
Kun hevonen asettuu "oikein" (siksi lainausmerkeissä, että asettaminen on toki ns ihmisten juttuja, eikä hevonen mieti näitä asioita ;D), se ei suinkaan vain käännä päätä, vaan mennään syvemmälle asettamisen anatomiaan.
Koska tässä kohtaa en aio keksiä pyörää uudelleen, lainaan tekstiä annanoppia.com blogista, jossa on paljon muitakin hyviä artikkeleita kapsonihommiin sekä akateemiseen ratsastukseen, suosittelen!


"Taivutus on hevosen koko rankaan vaikuttava asia, kun taas asetus tapahtuu niskassa, se on kallon kiertämistä suhteessa rankaan. Asetuksen tarkoituksena on luoda tilaa atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välille, jotta alaleuka säilyisi pehmeänä ja liikkuvana.



1. Alaleuka eli mandibula 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama
Tätä varten on hevosen ensin saatava rentoutua niskasta ja venytettävä hieman eteenalas, jotta sen anatomia, atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välinen tila antaa mahdollisuuden oikeanlaiseen asetukseen. Tässä pienessä raossa ensimmäisen nikaman ja alaleuan välillä sijaitsevat, sekä hevosen sylkirauhaset että paljon imukudosta, jotka eivät saa jäädä puristuksiin. Asetus, jossa alaleukaluu pääsee liukumaan atlasnikaman alle siten, että asetuksen ulkopuolen ala- ja yläleuan poskihampaat kohtaavat on pohjana oikeaoppiselle taivutukselle.


Taivutus kuvattuna ulkopuolelta, joloin 1. Alaleuan (mandibulan) ja yläleuan (maxilla) molaarit asettuvat kohdakkain. Kuvassa 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä pohtimaan onko hevoselle varusteiden puolesta mahdollista toteuttaa oikeaoppinen asettuminen. Suitsituksen tulee nimittäin olla sellainen, että hevonen voi liikuttaa alaleukaansa suhteessa yläleukaan. Hevosen alaleuka on kapeampi kuin sen yläleuka ja asetuksessa alaleuan tulee pystyä liikkumaan sivusuunnassa yllä kuvailemallani tavalla."

Hyvin kiteytetty!
Kuten voitte kuvitella liian kireä turpahihna - oli se sitten kapsonin turpahihna tai suitsien - ei mahdollista alaleuan rentoutta eikä siten alaleuan vapaata liikkumista sivusuunnassa asettaessa.

Hevosen niska on yleensä joka tapauksessa kireämpi jommalta kummalta puolelta, ja voitkin tehdä empiirisen kokeen: tee ympyrä maasta tai selästä tai paikalla seisten: aseta hevosta kevyesti (jos sinulla on nivelkuolain, monesti auttaa kun asettaa hiukan nostavalla kädellä; matalalla kädellä saat vai turvan tai silmän ja toinen puoli päätä sojottaa silti ympyrältä ulospäin eli hevosen nenäpii ei tule vertikaalisti mukana vaan hevonen "tilttaa" korvat eri tasoon) ja tsekkaa molempiin suuntiin, meneekö sisäpuolen poski ikäänkuin pään sisälle?

Kapsonin kanssa työstäessa pääset paremmin tuntemaan hevosen rangan asennon ja sitä kautta myös takajalat. Missä takajalat menevät? Vastaako takajalka kapsoniohjasta tulevaan pyyntöön, mikä on feedback takaisin käteen päin? Mitä lihaksia hevonen käyttää? Mikä sen asento ja painopiste on?

Älä yritä saada asioita ulos lisäämällä voimaa. Jos sinä tai hevosesi eivät ole valmiita lisäämään vaikeusastetta, malta pysyä niissä asioissa joissa et tarvitse voimaa. Mikään ehkä näkemäsi maasta käsin akateemisen ratsastuksen / klassisen keinoin suoritettu hieno liike ei ole "temppu" itsessään vaan pitkän koulutuksen ja hevosen jumppaamisen tulos. Toki voi tehdä ihan temppujakin, mutta kyseessä on ihan eri asia... Vrt ihan moderniin kouluratsastukseenkin: on eri asia saada hevonen tekemään elastista ja hienoa passagea jossa hevosta pääsee kääntämään, lisäämään ja vähentämään tempoa jne kuin tömpsöttämään suorin jaloin jonkinlaista leijutusravia raipalla läpsimällä.

Joskus kuulee, että hevonen alkaa nojailla käteen kapsonin kanssa - Jos hevonen nojaa kapsoniin tai kuolaimeen, lähtisin tutkimaan syytä. Tarjotaanko sille makuualusta? Haluaako hevonen käyttää ratsastajaa rollaattorina? Onko se peräti opetettu siihen, että "tuntuma" on hyvin kova, autoritäärinen ja siihen sopiikin nojata? Hevonen pysyy kuitenkin pystyssä aivan hyvin laitumella itsekseen ilman ohjastukea, ja koko termi taitaa olla vähän hassusti suomennettu: muissa kielissä pruukataan yleensä puhua "kontaktista" eikä tuesta, josta tulee äkkiä erikoinen konnotaatio. Tuki on enempi ehkä henkistä laatua, eikä fyysistä. Mutta tuntumasta olenkin kirjoittanut jo monta kertaa enkä nyt ala paasaamaan siitä sen enempää - kyseessä on kuitenkin varmasti ratsastuksen suurin iisakinkirkko joka ei tule ikinä valmiiksi, vaan hyvän tuntuma-asian kanssa saamme kaikki puuhastella lopun ikäämme ;)

(Disclaimer vielä voiman käyttöön: totta munassa jos hevonen tulee niskaan / hirvi loikkaa ratsastuskentälle / zombit hyökkäävät jne käytetään voimaa ja pelastaudutaan, mutta jos arjessa tarvii jatkuvasti painia hevosen kanssa, jokin asia mättää: joko molemmin puolinen luottamus ja kunnoitus tai usein molemmat, ehkä hevonen ei ymmärrä tai pysty tekemään mitä siltä halutaan)

Miten tästä eteenpäin?

Jos into heräsi harjoitella kapsonin käyttöä, meiltä saa sekä akateemishenkisiä kapsoneita että ohjausta jo pitkän kokemuksen pohjalta!
Ota yhteyttä kata@iberico.fi , myös videovalmennusta etänä.

Hauskaa kevättä kaikille tästä kaikesta kaaostilanteesta huolimatta, stay safe!

yt. Katariina Cozmei

Kuvia kapsonin käyttötavoista:

Akateeminen kapsoni on kätevä maastakäsin työskentelyyn, ns groundworkiin.



Kuvat Nina Lindström, Vera Suominen

Kapsoni toimii hyvin myös juoksuttaessa.


Kuvat Vera Suominen

Ratsastusesimerkkejä kapsonin käytöstä - joko pelkällä kapsonilla tai tuplaohjilla.




Kuvat Nina Lindström, Anna Hottinen, Vera Suominen

Erilaisia kapsonisuitsituksia:


Kuvat Jeppe Pee, Anna Hottinen

tiistai 11. helmikuuta 2020

Tallimuodin klassikot, 2020


Vaihteeksi jotain ihan muuta.

Oletteko huomanneet, että kasari- ja ysärikauheudet ovat taas kerran muodissa? Hiusdonitsit ja -pannat, porkkanafarkut, olkatoppaukset ja kivipestyt systeemit. Ewww. Heppatytöillä on onneksi ihan oma muoti. Tässä muutama klassikko!

PERUS KOTITALLILOOK, TALVI
*Viimeksi 2003 pesty pilkkihaalari, joka on niin pskainen että se seisoo pystyssä ilman ihmistäkin. Taskuissa pari reikää, joten muumioituneet porkkanat ovat valuneet jonnekin lahkeen vuorin väliin.
*Mainospipo maansiirtofirmalta, vuodelta 1998.
*Bilteman työhanskat.
*Kuomat, joiden oikeaa väriä kukaan ei enää muista.
*IN: sauna, puolentoista litran kahvimuki, Putous, rööki.

PERUS KOTITALLILOOK, TALVI, RATSASTAMAAN PITÄIS LÄHTEÄ
*Horzen polvista venyneet ratsastushousut joissa on pari pientä reikää.
*Vanha Tokmannin toppatakki jota ei enää kehtaa käyttää muualla.
*Bilteman työhanskat.
*Kuomat. Jos panostaa, ehkä talviratsastussaappaat, joiden terä pitää vettä.
IN: jäätyneiden varpaiden sulatuslaite, vodka, Foreca.

FIINIMPI KOTITALLILOOK: VIERAITA / UUSI TALLINPITÄJÄ
*Horzen ratsastushousut jotka eivät ole vielä venyneet polvista, alekorista, värilajitelma.
*Hevostarvikeliikkeen toppatakki
*Ihan oikeat talviratsastussaappaat
*Keltaiset karvahanskat
*Pikeurin pipo, heppakirpputorilta
IN: Kyykkyviini, Talliniksit-FB palsta, irtokarkit.

MANEESITALLILOOK, KÖYHÄ
*Tummansiniset aleridahousut, tekninen materiaali.
*Puuilon ratsastushanskat, sointuvat.
*Pikeurin fleece vuodelta 2007
*Perus jodhpurit ja Hööksin saappaanvarret
*Ihan tosi peruskypärä, mutta sentään sopivan kokoinen.
*Naama sentään pesty, markettiripsari
*Hepalla sointuva filtti
*Aina pipo /lippis.
IN: Heppatarvikeliikkeiden jouluale, Hööksin kuvasto, lainaklipperi.

MANEESITALLILOOK, BÄTTRE FOLK
*Italialaiset desing-ratsastushousut, jotka eivät kuitenkaan näytä kalliilta
*Mittatilaussaappaat DeNirolta, klassinen malli, ei blingiä
*Purjehdushenkinen neule, alla kauluspaita/ pikee.
*Roecklin uusimmat hanskat, jotka ovat kuin toinen iho.
*Huoliteltu mutta huomaamaton päivämeikki.
*Upeat klassiset hyvinhoidetut hiukset.
IN: Malediivit, hevosenhoitaja, ylimmän hyllyn viinit.

MANEESITALLILOOK, ISI MAKSAA
*Metkasti leikatut kauttaaltaan silikonigripatut ratsastusleggarit joissa on niin matala vyötärö, että takapuoli vilkkuu kun nostaa hevosen kaviot.
*Italialaiset ratsastussaappaat jotka näyttävät erehdyttävästi lenkkareilta. Ei sukkia.
*Ripsenpidennykset, pastellitukka sekä mahdollisesti geelikynnet.
*Statement-Tpaita (genrestä riippuen yksisarvista tai haistattelua)
*Ei hanskoja, koska hanskojen kanssa on vaikea somettaa
*Uusin mahdollinen kypärämalli jossa on niin paljon blingiä että vastaantulevat ratsukot ajautuvat päin seinää
IN: mikään mikä on in ei voi olla in tai ei oo in, mut siis enivei

VALAISTUNUT-LOOK
*Vihreä A-linjainen pellavatunika ja leggarit, kirppisjuttuja
*Viimeksi 1900-luvulla leikatut kuusihaaraiset luomuhiukset
*Kaulanaru, hevosella (ehkä myös itsellä, jos enempi kaappigootti)
*Ei kenkiä koska Äiti Maa
*Ei rintaliivejä
IN: Self-horse-help oppaat, hamppu kaikissa muodoissaan

WANNABE-LÄNKKÄLOOK
*Lidlin flanelliruutupaita
*Mitkä tahansa farkut jotka eivät repeä takapuolesta satulassa istuessa
*Punanaamiosta saa hyviä stetsoneita
*Kirppisbootsit, jotka ovat kokoa liian suureet koska miehille
*Ämerikän blingblingiä pitäis olla jossain- hoidetaan se hammaskoruilla ja isoilla korviksilla.
*Opetellut kävelemään jalat länkisäärisesti
IN: countrymusiikki, Marlboro, kanget

PONIÄITI
*Collarit tai löysät farkut, joiden taskut pursuavat letityskuminauhoja, karkkipapereita ja hevostarvikeliikkeen kuitteja
*Lippis tai pipo, koska kampaajalle ei ehdi eikä ole varaa koska poni
*Auto täynnä heseroskia koska esiteinin kanssa on helpoin käydä tallimatkalla heskulla
*Goretex-kengät ja takki, koska kentän laidalla sataa aina.
*Repusta löytyy aina pillimehua ja pätkis
IN: Isin rinnakkais-amex.

RIDAOPE
*Talvella Uhipin maahan asti oleva takki, joka on neljä numeroa liian suuri jotta sinne mahtuu alle pilkkihaalarit ja kolme villakerrastoa. Keväällä kaikki luulee että opella on anoreksia kun hän näyttää yhtäkkiä neljä numeroa pienemmältä.
*Kesällä järkyttävä farmarirusketus koska jalat eivät koskaan näe aurinkoa - ratsastushousut, tennarit, t-paita ja firman lippis.
*Näppylähanskat joilla saa tukevan otteen tuhmasta ponista tai lapsesta
*Erittäin lyhyet kynnet. Käytännölliset mutta myös nakerretut.
IN: Puhuu noushouttiin kaupassakin, autossa odottavalle miehelle, tai toisinpäin.

Mitä muita klasskkoja Sinulla tulee mieleen? :D Anna palaa, kommenttikenttä vapaa!

-Katariina

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Persian vuorilla, Silk Road Cup 2019



Torstai. Havahdun kevyestä unesta kun Turkish Airlinesin punavalkoisen koneen renkaat tömähtävät pehmeästi Teheranin lentokentän kiitoradalle. Kello on vasta neljä aamulla, mutta lentokentällä on jo paljon kuhinaa. Koneellinen kiinalaisia turisteja laskeutuu osimoilleen samaan aikaan Pekingistä. Viisumi- ja passintarkastusmuodollisuudet sujuvat kuitenkin sutjakkaasti, ja tuotapikaa löydämme yhteyshenkilömme ja Kanadan tiimin sekä puolalaisen ystävämme jotka matkaavat kanssamme Kordanin pieneen kaupunkiin. Torkun pikkubussin sukkuloidessa viidentoista miljoonan asukkaan Teheranin varhaisessa aamuruuhkassa, ja herään kun aurinko alkaa nousta ja näyttää minulle jo rakkaaksi muodostuneen Alborzin vuoriston silhuetin taivaanrannassa. Kurvailemme mutkaisia teitä ylös vuoristoon ja saavumme lopulta yksityiselle alueelle Aramesh- kylään (farsiksi"peace") joka on armeijan omistama jättiämisen kokoinen alue. Siellä on erilaisia urheilupaikkoja, pieni eläintarha, juhlapaikkoja, tekojärvi, ravintola sekä majoitustilat. Saavumme ensin pikku talolle jossa nauttisimme aamiaista. Kömmin ulos autosta kapsäkkieni kera. Aurinko lämmittää jo mukavasti ja venyttelen pitkän matkustamisen jälkeen makeasti. Alkaakin olla jo nälkä. Pöytään kannetaan kuumaa teetä, kahvia, paikallista hyvää “lituskaleipää” sekä erilaisia leivänpäällisiä: omena- ja porkkanahilloa joista jälkimmäinen on kova juttu täällä ja yllättävän hyvää, lampaanjuustoa, tuorejuustoa, kermaista rahkaa, kunnollista tanakkaa voita, paistettuja kananmunia sekä erilaisia paikallisia hedelmiä. Mätän ruokaa naamani kuin heikkopää; olen viimeksi syönyt illalla lentokoneessa eilen illalla kun lähdimme ensimmäiselle etapille Helsingistä, ja tutut maut kutittelevat makunystyröitä niin että kaikkea on toki taas pakko maistaa.



Aamupalan jälkeen lähdemme porukalla pienelle kävelylle alueella olevaan eläintarhaan. Paikallisesta luonnostakin löytyvillä peuroilla ja kauriilla on aika hyvät oltavat mutta muut eläimet saavat minut aika surulliseksi rampatessaan neuroottisena hyvin pientä aitausta edestakaisin tai kyyhöttäessään apaattisena pienessä häkissä. Puren hammasta etten sano mitään aiheesta ja käyn vähän hengittelemässä ja rapsuttelemassa kesyä peuraa joka nuolaisee kättäni. Kävelemme seuraavaksi katsomaan tallialuetta ja rataa, jossa kisat tultaisiin käymään. Paikalla on vasta osa hevosista, loput tulisivat vasta myöhemmin. Tallilla on myös kaksi nuorta oria jotka löytyivät villiintyneenä läheiseltä alueelta kaksi päivää sitten ja reippaat tallipojat olivat ruvenneet kylmästi ratsastamaan niillä. Reipasta toimintaa. Reissusta uupunut retkueemme laahustaa takaisin kämpille, ja meidät asetellaan hellästi siskonpeteihin nukkumaan pariksi tunniksi. Se tuleekin tarpeeseen, koska yöunet jäivät kovin vähäiseksi yötämyöden matkatessa. Kaasulämmitin suhisee kotoisasti nurkassa ja kääriydyn paksuun pörröiseen teddypeittoon ja nukun kuin pieni opossumi.



Syömme yksinkertaisen mutta kerrassaan herkullisen lounaan, ja suuntaamme takaisin tallille kokeilemaan hevosia. Seuraamme liittyy myös muita osallistujia sekä paikallinen tiimi. Kokeilen ensin pientä oria joka on kaspianhevosen ja paikallisen kurdihevosen risteytys, vasta arviolta nelivuotias, rautias leveällä läsillä ja sukilla. Tämä suloinen pikkuori Berno on ehkä juuri ja juuri 140 senttiä korkea, vielä kapea ja hentoinen, sekä erittäin symppis. Vähän laiska ehkä. Totean sen liian hitaaksi minulle, mutta treenaan muutaman kierroksen. Kokeilen myös Alin hienoa valkoista tammaa Aisania joka kiitää kuin raketti ja on todella miellyttävä ratsastaa, mutta se taitaa olla jo buukattu. Mihai ratsastaa kahta tuulennopeaa hevosta; ruunikkoa sukkajalkatammaa ja nuorta pientä ruunikkoa oria ja pitää molemmista. Paljon kivoja hienoja hyviä hevosia! Mieleni on huojentunut. Usein kisahevosen valinta on hyvin olennainen osa kilpailun onnistumista ja yleisfiilistä. Jos heti alussa pitää kovasti jännittää miten pärjää ratsun kanssa, on vaikea keskittyä ampumiseen.



Päivä alkaa kääntyä iltaan, ja alamme sumplia majoitushommia. Sitä ennen istumme yhdessä iltaa, soitamme musiikkia ja pidämme porukalla hauskaa iltapalan ohella. Meille varattu majoitus ei olekaan vielä ihan valmis, ja osa porukkaa jää yöksi väliaikaiskämpille siskonpetimajoitukseen mutta minä, Mihai, Kanadan tiimi sekä polski tuupataan autolla pienelle asunnolle jossa on kaksi makuuhuonetta. Kysymme vielä että jäämmekö tänne ja saamme myöntävän vastauksen joten puramme kaikki matkalaukut ja asetumme taloksi. Kylläpäs kuuma suihku tuntuukin mukavalta. Kuuma vesi valuu pitkin hiuksia ja selkää ja minua alkaa nukuttaa niin paljon että hyvä että pääsen raahautumaan suihkusta punkkaan. Läheisessä juhlatilassa on sopivasti häät, ja unet jäävät kuitenkin aika lyhyiksi korvatulpista huolimatta. Olen silti sen verran väsynyt että nukun siitä huolimatta enemmän tai vähemmän tarpeeksi. Kohta olisi päivä uusi!

Perjantai
Aamu valkenee kirpakkana ja aurinkoisena. Aikainen aamupala maistuu sangen mainiolta, ulkona on sininen taivas ja mieli on iloinen ja odottava. On ensimmäinen päivä klinikkaa, jossa on opettajina Ali Ghoorchian, Wojtek Osieci, Christoph Nemethy sekä mieheni Mihai Cozmei. Koska opettajia on niin monta, alku on vähän kaaottinen mutta asettuu sitten uomiinsa ihmisten jakaantuessa ryhmiin. Käyn itsekin ampumassa kaikkien kanssa ja saan paljon hyviä vinkkejä asentoon ja yksityiskohtiin. Aurinko alkaa lämmittää mukavasti ja kaikilla on kivaa. Ei hullumpaa! Useamman tunnin ammunnan jälkeen ratsastamme kolmessa ryhmässä muutaman kierroksen, ja kokeilen tällä kertaa Alin pojan ponia joka on hauska kaspianhevosruuna Khadang. Nimi tarkoittaa farsiksi pikkunuolta. Kylläpä se onkin ihana! Viisas ruuna käyttäytyy sangen mainiosti, juoksee pienestä koostaan huolimatta varsin sukkelasti ja osaa hommansa. Ammumme Christophin opastuksella muutaman kerroksen turkkilaista tablaa, osumatarkkuuteni on surkea kun yritän keskittyä tekniikkaan mutta en anna sen lannistaa nyt fiilistä. Sekä ratsu että ratsastus tuntuvat hyvältä.



Treenaamme peräti kolmeen asti päivällä ja kirmaamme treenikentältä kaikki nälissämme lounaalle. Lounas onkin eri paikassa isommassa ravintolassa, ja saamme kuulla että meidän pitää jälleen kerran muuttaa sekä hakea kaikki tavarat pois vanhasta majapaikasta sekä ihan ekasta majapaikasta jossa meillä oli kaikki jouskarikamat. Saamme kaikki varsinaisen majoituksemme ja seuraa pieni logistinen kaaos kun ihmisiä ja isoja matkalaukkuja suhataan autoilla paikasta toiseen. Ahtaudumme isolla porukalla lava-auton lavalle ja huristelemme edes takaisin. Lopulta saamme itsemme ja tavaramme oikeaan osoitteeseen, ja syöksyn hitusen uupuneena kuumaan suihkuun toipumaan päivän kommelluksista. Illallisen jälkeen unta ei tarvitse kauaa maanitella. Herään yöllä muutaman kerran kun naapuri siirtelee huonekaluja yhdeltä yöllä ja alkaa huudattaa paikallista tv-ohjelmaa. Eikä tässä vielä kaikki, kuudelta aamulla sängynpääty hakkaa reippaasti seinään hyvän tovin. En tiedä keitä naapurissamme asuu, mutta lauantaiaamu alkaa kieltämättä vähän nuutuneena…


Lauantai
Torkun naama aamiaislautasessa kunnes Ali ilmoittaa että tänään saa treenata vuorilla vapaalla radalla! Herään välittömästi ja ilmoitan halukkuuteni osallistua tähän hauskuuteen. Vapaa rata tarkoittaa tässä kohtaa sitä että siellä ei ole naruja tai kujaa vaan tavallaan vaan luonnollinen tienpohja laaksossa. Matkaa kisapaikalta radalle on noin 10 kilometriä, osa hevosista tulisi mukaan lähellä rataa olevalta tallilta. Tuuli puhaltaa kylmästi ja pakkaan päälleni vaatekerroksia toisensa perään. Varustan ihanan pienen ponini ja olemme lähdössä matkaan. Mutta koska miehiä pitää aina odottaa, odotamme viimassa satuloituna vielä tunnin verran että kaikki mukaan lähtijät saavat villiorinsa lassottua ja satulaan. Olen yhä tyytyväisempi hevosvalintaani. Tiedän että tämä pieni urhea kaspianhevonen pitäisi minut turvassa. Vihdoin lähdemme matkaan seitsemän ratsukon retkueessa. Ensin meidän pitää ratsastaa pätkä asfalttitietä ja ylittää vilkas kuusikaistainen tie mutta se menee onneksi varsin sutjakkaasti. Sen jälkeen lähdemme kipuamaan teitä ja polkuja pitkin ylös vuoristoon. Ponini astelee varmasti ja päättäväisesti. Sen pienet kengättömät kaviot ovat kivikovat, eikä se aristele edes pahimmassa kivikossa kavionpohjiaan. Paksu talviturkki suojaa sitä kylmältä vuoristotuulelta ja tuuhea harja peittää kaulan. Varsin käytännöllistä.



Saavumme tallille ja odotamme hetken että sieltä tulevat ratsukot liittyvät porukkaan. Alan olla umpijäässä, tuuli puhaltaa kylmästi ylhäällä eikä lämpöasteita ole kovin montaa. Alan kaivata toppatakkia ja rukkasia kovasti. Jatkamme yhdessä matkaa radalle ja ponini alkaa innostua eikä suostu enää kävelemään vaan menee pientä ravia häntä tötteröllä. Se tietää, että kohta mennään ja kovaa. Ratsastamme ensin kaikki kertaalleen radan ampumatta, ja sen jälkeen 3 kierrosta ampuen frontshot - sideshot - backshot triplaa. Hyvin pieniin tauluihin… Osumatarkkuuteni ei ole paras mahdollinen kun sormet ovat siniset kalikat ja yritän keskittyä asentooni mutta osun sentään johonkin. Poni toimii aivan täydellisesti ja kiitää kuin pieni raketti radalla ja osaa jarruttaa pienestä merkistä radan päätteeksi.



Lähdemme ratsastamaan kotimatkalle. Ponissa riittää vielä virtaa ja se mennä tepsuttaa häntä tötteröllä. Oma virta alkaa olla palelemisen takia vähän vähissä. Tunnen oloni vanhaksi mongolimummoksi kääriytyneenä villavaatteisiin ja turkiksiin pörröisen innokkaan pienen ratsun selässä jotka matkaavat vuorten halki tuulessa ja tuiverruksessa. Lopulta mummo pääsee takaisin tallille pitkän ratsastuksen jälkeen ja laskeutuu väsymyksestä tutisevin jaloin pientareelle. Sekä poni että mummo ovat ansainneet lounaansa.

Radalle jäänyt porukka on treenannut maasta koko tämän ajan ja näyttää myös hiukan uupuneelta sekä viluiselta. Ahmimme lämmintä lounasta kitusiimme innolla ja sen jälkeen meillä on vapaa-aikaa. Suurin osa porukasta menee päiväunille ja tekemään ei-mitään mutta minä lähden käymään kaupassa sekä katsomassa Alin uutta kotkaa joka on varsinainen villipeto. Ikää vasta 6 kuukautta, mutta kokoa melkoisesti. Kotkan nimi on farsiksi “susi”, ja melkoinen lentävä susi tämä komea nuori naaras onkin! Se on lähdössä piakkoin vapauteen ja pärjää varmasti jo hankkimillaan taidoilla ja kohtuullisen täpäkällä luonteellaan myös luonnossa. Vuorilla on satanut lunta ja maisema on aika maaginen. Aurinko laskee maalaten maiseman suorastaan epätodellisen näköiseksi. Niin kaunista ja jylhää.



Sunnuntai
Herään jälleen kuudelta aamulla naapurien hauskanpitoon ja yritän toivekkaana selata nettiä kun en vielä jaksa nousta punkasta. Internet kuoli lauantai-iltana eikä ole sen koommin palannut. Ostin lentokentältä paikallisen SIM kortin ja se toimi tosi hyvin tähän asti mutta nyt ei. Kuulen että muidenkaan netti ei toimi ja käy ilmi että puoli Irania on ilman internettiä. Johan on! Alan jo vähän hermostua koska en pysty pitämään yhteyttä kotipuoleen ollenkaan ja vaihdankin korttini takaisin Suomi-kortiksi koska sitten minulle pystyy lähettämään ainakin tekstiviestejä ellei muuta. Tuntuu erikoiselta olla täysin eristyksissä muusta maailmasta, ja miettiä miten se vaikuttaa paikallisiin - ei voi käyttää sähköpostia, ei paikallisia appseja, ei yhtään mitään. Melkoista. Tulee sellainen olo että jotain isompaa on tekeillä.

No, tästä viis. Tänään vaihdamme ryhmiä niin että eilen ratsastaneet jäävät treenaamaan maasta ja toiset lähtevät vuorille. Lähden jalkamiehenä mukaan vuorille koska koko kehoni tuntuu niin heikolta hiukan kehnojen yöunien, palelun ja yksipuolisen sapuskan takia. Kasvisruokavaihtoehto on käytännössä nyt ollut riisiä, vähän salaattia ja leipää, onneksi myös jotain kananmunia. Monessa maassa on vaikea löytää ruokaa jossa ei ole lihaa ja täälläkin kanaa ei ajatella lihana vaan että kasvissyöjä syö kanaa. No, tämä ei ainakaan syö, mutta en purnaa vaan syön mitä löydän. Olisi pitänyt ottaa vielä enemmän vaatteita mukaan mutta sääennuste yllätti hiukan. Eli ihan oma moka, mutta minkäs teet - nyt on voimat vähissä ja päätin etten ammu tänään ollenkaan vaan annan kehon levätä. Lähden muun porukan mukana autossa radalle ja autan ratsastajia nuolten ja muiden kanssa, ja otan kuvia ja videoita. Täksi päiväksi luvattiin lunta mutta onkin itseasiassa lämpimämpi kuin eilen, ja varsin mukava leppeä syyssää. Kaksi ryhmää pistelee radalla täyttä laukkaa. Nuolet suihkuvat tauluun ja kaikilla on hauskaa. Kotimatkalla istun keikkuvan auton takapenkillä omissa ajatuksissani. Kun katson vuoria ja niiden eri maalajien muodostamia liukuvärjättyjä keinuvia muotoja, vaivun eri aikakauteen ja taajuuteen. Nämä ikivanhat vuoret ovat nähneet ja eläneet paljon. Ne näyttävät liikkumattomilta mutta niiden rytmi on niin hidas ettemme näe sitä. Vuoret hengittävät ja liikkuvat, mutta niiden jokainen huokaus kestää tuhansia vuosia.



Havahdun ajatuksistani kun huomaan erään muurin laella pikkuriikkisen pöllön. Kuski kertoo että koko perhe asuu siinä samoilla huudeilla, isipöllö, äitipöllö ja kaksi lapsipöllöä. En kestä! Yritän äkkiä kaivaa kameran esiin mutta pöllö häipyy paikalta.
Lounaan jälkeen meillä on taas monta tuntia vapaa-aikaa. Lähden kansainvälisen tyttöretkueemme kera kävelylle, käymme eläintarhassa kun osa tytöistä ei vielä käynyt siellä, ja kävelemässä puistossa. Yöllä on ollut aika kova pakkanen ja puut ovat alkaneet pudottaa lehtiverhoaan. Tuuli on kasannut isoja vaahteran tyyppisiä lehtiä jalkakäytävälle muodostaen ison monivärisen maton joka kahisee ja pöllyää askelten alla.



Illallisella saamme kuulla mikä oli internetblokin takana - kaksi päivää sitten valtio nosti polttoaineen hintaa ilman mitään ennakkovaroitusta tai muuta ilmoitusta 300% joka johti mielenosoituksiin, ja isoveli katkaisi netin koko maasta jotta mielenosoituksia ei pystyttäisi niin helposti järjestämään. Well great! Moni on kysynyt kotipuolessa onko tänne turvallista matkusta. No, kyllä ja ei - aika monessa maassa tällä hetkellä on ylipäätään erilaisia uhkatekijöitä, mutta en pidä tätä maata mitenkään erityisen vaarallisena jos noudattaa turvaohjeita ja paikallisia sääntöjä eikä toikkaroi syrjäkylillä itsekseen. Ainoa todellinen uhka täällä tällä hetkellä on hyvin epävakaa kansainvälinen poliittinen tilanne sekä talouspakotteet jotka aiheuttavat melkoista painetta ja harmia ihan tavallisille ihmisille. Ihmiset kautta maailman ovat pohjimmiltaan lopulta enemmän samanlaisia kuin erilaisia - kaikki haluavat selviytyä, syödä, olla turvassa ja suojassa, saada hyväksyntää ja rakkautta, ja meillä kaikilla on omat toiveemme ja haaveemme. Tavallinen iranin kansalainen ei välitä politiikasta ja kärsii talouspakotteista ja erikoisesta hallituksesta. En koe olevani täällä erityisen turvaton, mutta tämänhetkiset levottomuudet ja niistä johtuva “isoveljen” nettisulku toki hiukan kuumottaa. Kansainvälisten vieraiden turvallisuuteen kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota ja meilläkin on koko ajan turvamiehet täällä paikalla eikä tälle koko alueelle pääse ilman kulkulupaa. Muutama kisaan ilmoittautunut säikähtää hiukan kaoottiseksi eskaloitunutta tilannetta ja peruu lentonsa, mutta en ole kuitenkaan erityisen huolissani.

Maanantai.
Edelleen hiukan kehnojen unien jälkeen herään talviseen maisemaan - yöllä on satanut vähän lunta ja kevyet pienet hiutaleet leijailevat edelleen yksi kerrallaan peittäen maan valkeaan harsoon. Niin kaunista! Aamupalalle kävellessäni hihkun ja otan kuvia. Eilen illalla saapui neljä kuvan kaunista ahalteke oria joita saamme myös kokeilla tänään, jännittävää! Myös osa kisaan tulijoista on tulossa tänään illalla, mutta sitä ennen meillä on vielä viimeinen workshop päivä. Lampsimme radalle ja käy ensimmäisenä katsomassa eilen illalla tulleita akhaltekejä. Kuulen jo kauempaa vinkunaa ja räminää ja nopeutan askellustani - mitä ihmettä on tekeillä? Yksi villiintyneistä hevosista joka oli otettu kiinni ja tuupattu karsinaan oli murtautunut ulos sieltä ja härnäsi nyt vapaana ympäriinsä muita hevosia. Neljä suurta teke-oria patsastelee ylväänä karsinoissaan ja pieni villihevonen käy härkkimässä suurinta niistä sen näköisenä että kohta koko tilapäistalli on hajalla. Mietin saisinko hevosen kiinni mutta se tarjoilee takajalkaa niin raivoisasti että päätän luopua ideasta. Yritän häätää sen kauemmas ja saankin hätistettyä narunpätkää heiluttamalla sen verran että muut oriit pysyvät tilapäiskarsinoissaan. Sillälailla. Muu porukka alkaa valua paikalle ja jakaannumme muutamaan ryhmään. Muu porukka ampuu maasta ja 1 ryhmä kerrallaan hevosten kanssa. Olen viimeisessä ryhmässä ja yritän pysyä lämpimänä sen aikaa. Sataa räntää ja sormet alkavat olla aika kohmeessa. Paikalliset tekevät meille nuotion jonka ympärillä lämmittelemme. Katselen miten porukka testaa uusia akhaltekejä radalla ja totean että kiitos ei kiitos. Ne ovat kuvankauniita mutta melkoisia kaheleita. Pitäydyn pikku Khadangissani. Alan pukea päälleni nuoliviinettä ja valmistautua omaan vuorooni kun huomaan miten kaksi oria kyttäävät toisiaan. Katsoin jo pari päivää sitten että valkea ori himoitsee muiden orien päänahkaa ja nyt valkea ori ja toinen nuori ori ajautuvat aika lähelle toisiaan ja pam - kakka osuu tuulettimeen. Oriit loikkaavat rajusti pystyyn toisiaan vasten ja ruskean orin ratsastaja putoaa selästä. Ori kääntyy salamana maassa olevan ihmisen päälle ja runnoo hänet jalkoihinsa käyden ratsastajan päälle makamaan ja puree rajusti ihmisen jalkoja. Näen jo silmissäni mahdollisen lopputuleman mutta luojan kiitos paikalle äkkiä juosseet ihmiset saavat oriin hätistettyä ylös ja irti ja ratsastaja vaikuttaa kuin ihmeen kaupalla selvinneen pelkillä mustelmilla. Huh!




Ei muuta kuin kiltin pienen ponini kyytiin. Halaan sitä onnellisena että sain näin kivan ratsun. Ratsastamme yhden kierroksen verkkaa ja 3 ampuen triplaa pieniin tauluihin jotka ovat samalla korkeudella kuin turkkilainen tabla. Keskityn hyvään asentoon ja vetoon enkä tietenkään osu oikein mihinkään. Harmittaa. Katson jälkikäteen radat videolta ja kaikki muu näyttää hyvältä paitsi ajoitus joka on ihan pielessä. Khadang olikin tänään hitaampi ja ammun kaikki nuolet ihan liian aikaisin. Liikaa aikaa taulujen välissä ja vaikea malttaa. Vähän allapäin kävelen lounaalle mutta onneksi hyvä ruoka parempi mieli - tällä kertaa buffetissa on myös kasvisvaihtoehtoja ja lihaa erikseen ja syönkin niin että napa ruskaa. Lounaan jälkeen lähdemme pienelle turistikierrokselle pikkubusseilla ja ajamme vuorille erääseen turistien suosimaan laaksoon joka on historiallisesti tärkeä. Kun mongolit hyökkäsivät 1200-luvulla useamman kerran Persiaan paikalliset pakenivat tähän laaksoon joka oli vaikeasti tavoittettavissa ja helpompi suojata viholliselta. Juomme siellä teetä ja käymme katsomassa 1000 vuotta vanhaa puuta joka on edelleen elossa. Sitten hurautamme tallille jossa Alin hevoset nykyisin asuvat ja syömme siellä kuumaa soppaa ja käymme katsomassa hevosia. Sekä tietysti kotkaa! Sitä ärsyttää ihmispaljous ja nälkäkin taitaa olla. Kotka tiirailee tallilla olevaa koiraa nälkäisen näköisenä.

Kohta onkin jo illallisaika, ja ruokana on mm herkullista pinaatti-kananmuna-cashewpähkinä sörsseliä joka on todella hyvää. Me muutama kasvissyöjä iloitsemme että lihat on laitettu erikseen jee. Kello on illalliselta palattuamme vasta vähän yli kahdeksan illalla mutta olen niin väsynyt että menen nukkumaan ja vetäisenkin kunnon yöunet pitkästä aikaa, kun naapurissakin on hiljaista. Kyllä se vaan on niin että hyvät yöunet ja kunnon sapuska pitävät naisen tiellä :D



Tiistai
Yöllä oli tullut taas lunta. Aamupalalle kävellessämme sankka sumu kietoi maiseman utuiseen vaippaansa ja märkä lumi loiskahteli kengän alla. Aamupalan aikana tänään varhain aamulla saapuneita kilpailijoita alkoi valua paikalle. Suuntasimme kohti rataa ja osa porukkaa ampui maasta ja osa testasi hevosia. Ammun vähän maasta ja muuten vaan hengailen tuttujen kanssa ja juteltiin kuulumisia. Sain sitten treenata muutaman kierroksen Khadang ponilla aika heikolla menestyksellä- ratsastusosuus tuntuu hyvältä ja ampuminenkin mutta en vaan kertakaikkiaan osu pikkuruisiin kaukana oleviin tauluihin. Tuntuu etten löydä ajoitusta ja ponikin menee ihan hitokseen kovaa. Ainakaan ei ole liikaa aikaa taulujen välissä. Kaikki menee pari senttiä ohi, sentään aina eri tavalla - korjaan ylös alas oikealle vasemmalle ja ne menee sitten ohi ylös alas oikealta vasemmalta hahah. Jostain syystä koko reissun ajan on ollut olo että vaikka tekisin mitä, en osu yhtään mihinkään. Ärsyttää. Lounaan jälkeen iskee viluväsy ja otan pitkän kuuman suihkun ja katselen paikallista tv:tä. Tarjonta on melkoinen. Löydän 40 kanavan seasta myös englanninkielisen uutiskanavan sekä urheilukanavan josta tulee esteratsastuksen world cup Ranskasta! Kas hauskaa. Ranskalaiset ottavat kotiyleisön riemuksi kaksoivoiton. Netti ei toimi edelleenkään koko maassa ja näen uutisista että Teheranissa, Shirazissa ja muutamassa muussa isossa kaupungissa on isoja mielenosoituksia, bensa-asemat liekeissä, ihmisiä kuollut, villi meininki. Luulen että viimeiseksi päiväksi suunniteltu turistikierros Teheranissa on vaihdettu johonkin toiseen kaupunkiin. Netti olisi kyllä kiva, en pysty hoitamaan töitäni enkä asioita kotipuoleen, mutta minkäs teet. Kohta onkin jo taas illallisaika. Illallisen piti olla kello 20 mutta se olikin alkanut jo 19 ja melkein kaikki ruoat oli jo syöty. Oh well. Ponini jaksaisi kantaa minut paremmin varmaan näin. Näytti siltä että ratsuni Bojhan ei olisi tulossa joten plan B olisi sitten Khadang. Loput kisaajat tulivat paikalle illalla, huomenna olisi vielä hevosten testauspäivä niille jotka olivat vielä vailla ratsua ja sitten torstaina alkaisin itse kilpailu.



Keskiviikko
Herään taas kerran jo kuudelta naapurien ilonpitoon ja räystäältä valuvan sulavan lumen ääneen. Maisema on kietoutunut niin sankkaan sumuun että näkymä on suorastaan surrealistinen. Suuntaamme aamiaisen jälkeen taas radalle ampumaan maasta ja saamme kyydin paikalliselta kuskilta. Välimatkaa ruokapaikasta radalle on noin 1,5 kilometriä. Perille päästyämme huomaan että unohdin nuolikotelon ravintolaan. Afariin!!! (good job farsiksi) Ei muuta kun kävelin takaisin, nappasin nuolikotelon ja kävelin taas radalle. Argh. No eipä ollut enää kylmä sen jälkeen. Eilen illalla tulleet testasivat hevosia ja odotin uutisia Bojhanista. Se oli kuulemma tulossa mutta en uskonut enää vaan varasin itselleni viimeisen varapaikan Khadangin ratsastajana. Mieluummin ottaisin pienen nopean karvaturrin jonka jo tunnen kuin jonkun jalon kauniimman hevosen josta en tiedä mitä se keksii kisatilanteessa. Sumu oli koko aamun niin sankka että vitsailimme tulevasta unkarilaisesta radasta - radan alusta ei näkynyt maalitornia ollenkaan. Sumu hälveni päivän mittaan ja näimme taas upeat kaukaisuudessa siintävät korkeat vuoret. Lounaan jälkeen meillä on miitti jossa järjestäjä selittää säännöt ja käytävät kisaradat. Huomenna kisat alkaisivat kello 08 korealaisella double shotilla ja jatkuisivat unkariaisella radalla. En edelleenkään tiedä varmaksi millä hevosella ratsastaisin ja asiaa tentattuani saankin kuulla että todennäköisyys on hyvin pieni ja sovimme sitten että otan Zadangin. Lompsin märissä lapikkaissani takaisin kämpille ja lysähdän viltin alle nojatuoliin katsomaan telkkaria. Täällä ei ole oikein mitään tekemistä koska olemme suljetulla alueella jonka omistaa armeija, eikä meitä päästetä nyt vallitsevan tilanteen takia mihinkään. Kukaan paikallisista ei sano suoraan mitä on tekeillä koska eivät halua huolestuttaa meitä mutta television uutiset näyttävät aika hurjia juttuja eri puolelta maata. Paikallinen englanninkielinen uutiskanava on muutenkin aika mielenkiintoinen kaikkine propagandajuttuineen. Otan homman pakkoloman kannalta, olen tehnyt hulluna töitä koko syksyn ja akut ovat aika tyhjinä. Ei nettiä, ei töitä, ei mitään tekemistä, joten tämä on varmasti juuri sellainen pakollinen paussi mitä itseasiassa just nyt tarvitsen. Olen kyllä kauhean huono tekemään ei-mitään. Naputan kynsillä sohvapöytää ja editoin kuvia. Selaan neljääkymmentä farsin kielistä kanavaa. Mitenhän perus verbit taipuu farsiksi? En voi edes tarkistaa, koska netti ei toimi. Jos laskisi lampaita ja yrittäisi nukkua niin huominen tulisi nopeammin. Yksi, kaksi, kolme, neljä, mambo number 5...

Torstai
Aamupala on jo seitsemältä ja saamme aamiaisen yhteydessä lähtölistat. Kisan pitäisi alkaa jo kahdeksalta aamulla ja kaikki jännittävät etteivät olisi ekassa ryhmässä. Olen vasta ryhmässä 7/8 ja Mihaikin vasta kutosryhmässä joten ei ole mikään kiire. Kävelemme sankassa aamusumussa kisapaikalle katsomaan miten homma lähtee sujumaan. On tosi kylmä, kaikkialla on hurja hernerokkasumu ja alkuhomma vähän kaoottista mutta kohta kisa lähtee rullaamaan. Ekana kisaratana ammutaan tänään korealainen double shot, eli kaksi taulua jotka ammutaan etuviistoon ja takaviistoon. Jekku on siinä että meillä on lämmittelykierros ja sen jälkeen kisakierros - jos siinä ampuu nollat, ei pääse seuraavalle kierrokselle. Varsinaisia kisakierroksia olisi yhteensä vain kaksi. Lisäksi sääntöjä on muutettu niin että pitää osua molempiin tauluihin että saa aikapisteet. Oh well. Ponini kulkee hyvin ja olen luottavaisilla mielillä että osun johonkin. Vihdoin pitkän odotuksen jälkeen tulee minun ryhmäni vuoro. Sitä ennen on Mihain ryhmä ja hän ampuu toisen kierroksen frontin ohi tavoilleen erittäin ei-tyypillisesti. Aika on ekalla kierroksella ihan järjetön, 120 metrin radalla 6,7 sekuntia!

Meikäläisen poni menee puolet tuosta, 12 sekuntia. Aikaraja tälle 120 metriä pitkälle radalle on 14 sekuntia. Lähden lämmittelykierrokselle ja ammun molemmat ohi - toinen kulmaan ja toinen taulupidikkeeseen. Kiva. Lisäksi loppukurvin jälkeen muun ryhmän luo pysähtyessäni eräs kilpailukumppanini toteaa että hei mikä remmi sulta roikkui koko matkan satulasta? No, täysin aukinainen satulavyö toki. Se oli jotenkin mennyt rikki ja auennut, olin painellut koko lämppäkierroksen ilman satulavyötä. Onneksi ei tullut nojailtua jalustimiin oikealle tai vasemmalle! Loikkaan alas ja juoksen maasta muun ryhmän ratsastaessa takaisin lähtöalueelle ja yritän korjata homman tosi nopeasti. Saan vyön onneksi fiksattua mutta sitten jo kuulutetaankin taas nimeni ja loikkaan äkkiä satulaan ja suuntaan starttiin. En pysty yhtään hengähtämään enkä keskittymään ja tietysti ammun ekan frontin taas taulun kulmaan pari milliä pistealueesta ja backshotin aikamoisesta kulmasta ja nuoli pomppaa taulusta. Ei voi olla tottakaan enää… se oli sitten siinä. Alas selästä, ponilta kamat pois ja taluttelemaan. Sylettää niin paljon ettei mitään rajaa mutta tämmöistä se välillä on. Korealaisen jälkeen meillä on heti perään unkarilainen rata, jossa on uudenlainen taulu viidellä sektorilla ja 100 metriä pitkä rata. Aikaraja olisi 20 sekuntia, ja kierroksia olisi taas vain kaksi. Monilla kisaajilla on ihan sikanopea hevonen, mutta näemme tosi hienoja suorituksia. Mihain ryhmä aloittaa auringon laskiessa ja meille kerrotaan että seiskaryhmä kisaisi vasta seuraavana päivänä heti aamusta. Kasiryhmä jossa on vain kolme vasuria kisasivat jo muissa ryhmissä, koska unkarilainen rata on symmetrinen toisin kuin käyttämämme korean double jossa on tosi pitkä matka ennen ensimmäistä maalia. Kun kutosryhmä aloittaa toisen ja viimeisen kisarundinsa alkaa olla jo tosi pimeää eikä näe enää ampuessa mihin nuolet lentävät. Koko ryhmällä on tosi huonoja tuloksia illan hämärässä, myös Mihailla joka on ymmärrettävästi tosi pettynyt ja pahalla tuulella. Pakkaamme kamat ja suuntaamme kämpille. Nälkä kurnii vatsassa, koska en jaksanut kävellä kauas ravintolaan lounaalle kesken päivän ja söin vain pari banaania kuten moni muukin kisaaja. Kävellessämme kämpille ravintola ohi huomaamme että siellähän on paljon jengiä. Syön lounaan siis noin kello kuusi ja sen jälkeen iskeekin ihan armoton ruokakooma ja väsy. Lysähdän nojatuoliin katsomaan telkkarista tulevaa kovan luokan tennismatsia. Liputan kreikkalaisen Tsisipasin puolesta. Ottelu on tosi jännä ja tasapäinen. Illallinen olisi kello 20, mutta olen niin umpiväsynyt etten jaksa liikahtaakaan. Mihai lähtee illalliselle ja hakemaan infon seuraavan päivän aikataulusta mutta ryömin punkkaan heti tennismatsin päätyttyä suosikkini voittoon. Puoli yhdeksältä :D Uni tulee jo puolessa välissä pään osumista tyynylle.



Perjantai
Seiskaryhmä vaeltaa hiljaisena kohti kisapaikkaa aamupalatankkauksen jälkeen. Syön paljon koska en tiedä koska seuraavaksi saisin ruokaa. Toisaalta liikaakaan ei voi syödä koska pitäisi kohta olla hevosen selässä. En löydä ponini varusteita ja alkaa jo tulla pieni hepulikohtaus mutta toisaalta tiedän etteivät kisat ala kuitenkaan ihan just silloin kuin oli suunniteltu joten hepulikohtaus vaimenee ja kamatkin löytyvät ihan ajoissa. Verkkaan hyvillä mielin ja aurinko alkaa paistaa mukavan lämpimästi. Ei ainakaan palella. Sormet tuntuvat vetreiltä. Verkkakierros alkaa ja ponini ampaisee radalle. Suunnittelen ampuvani 4-5 nuolta, mutta suunnitelma hiukan muuttuu. Eka nuoli osuu taulun reunaan ja sitten nappaankin vahingossa kaksi nuolta kerralla viinestä ja sohlaan nokituksessa kahta nuolta kädessä manageroidessani. No, tämä on vasta verkkakierros, ajattelen. Poni on aamulla levännyt ja vauhdikas, joten vaihdan suunnitelmaa että ampuisin vain kolme nuolta “varmasti” enkä viittä vaikka ehtisin kyllä nekin ampua 10-11 sekunnin vauhdista. Eka nuoli ei osu pisteille mutta nappaan kakkostaulusta täpärästi yhden pisteen ja vauhtikin on hyvä. Kyllä se tästä! Ainakaan ei tullut toista nollahommaa. Toinen kierros alkaa ja ponilla on reipas meininki. Arvon hiukan paikkoja mistä ampua, ja olisin itseasiassa ehtinyt saada tosi makean lisäpaikan fronttiin mutta päätän odottaa että saan keskityttyä sideshottiin ja nappaan siitä kaksi pistettä. Backi menee ohi. Aika on hyvä, 10 sekuntia satasen radalla, joten aikapisteitäkin tuli ihan mukavasti. Olisin toivonut pystyväni ampua aina kaksi tauluun joka radalla tai edes vähän paremmat pisteet mutta eilisen katastrofin ja itseasiassa koko viikon todella kammottavan huonosti ampumisen jälkeen täytyy olla nyt tyytyväinen tästä. Heti meidän radan jälkeen rata muutetaan turkkilaiseksi Tablaksi, jossa on kolme pientä 60 sentin halkaisijalla olevaa maalitaulua niin että ekat frontti ja backshot ovat vain 3 metriä radasta aika isossa kulmassa, ja sen jälkeen vielä yksi sivulle ammuttava taulu 10 metriä radan reunasta. Ajattelen että helppo nakki olen harjoitellut tätä ja front ja back on niin lähellä rataa että varmana osun poniltani joka ei mene mitenkään hurjan kovaa. Oh well! Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Verkkakierroksella osun tietysti vain taulutelineeseen ja viimeinen taulu menee varmaan metrillä ohi. Eka laskettu kierros alkaa. Fokusoidun ihan satasella suunnittelen kuinka korjaan virheeni. Eka taulu menee ylhäältä ohi vaikka ammun sen ihan metrin päästä, tokaan sohlaan ja pudotan nuolen ja viimeisen ammun toki sitten hätäpäissäni liian aikaisin. Alkaa jo nousta kylmä hiki otsalle. Pakko osua, en lähde tämmöisen tuloksen kanssa kotiin täältä! Tajuan samalla että ajatus “pakosta osua” tekee just sen ettei sitten osu. Mutta kun on vain kaksi kierrosta paine on aika kova. Eka menee taas yli vaikka kuinka justeeraan tähtäystä ja tokaan onneksi lataan 2 pistettä. Aikaraja on vain 10 sekuntia ja hoputan poniani etten menettäisi niitäkin vähiä pisteitä. Viimeinen taulu menee ohi ja jään kuuntelemaan pisteitä mutta mikrofoni on tällä välillä kuollut joten jään arvuuttelemaan ehdinkö täpärästi siihen 10 sekuntiin vai en. No, ainakin osuin sen yhden. Potutus on silti käsinkosketeltava.



Hortoilen kohti vessaa ja matkalla kohtaan hauskan yllätyksen - kilpikonna köpöttää vastaan! Enpä ole ennen nähnyt kilpikonnia Iranissa. Kilppari säikähtää ja vetäytyy kilpeensä mutta kurkkii taas hetken päästä uteliailla nappisilmillään vähintään yhtä uteliaita ihmisikatsojia. Heti Tablan jälkeen aloitetaan päivän varsinainen show eli martial arts rata, jossa ensin ammutaan yksi nuoli pidellen samalla keihästä jonka jälkeen saalistetaan matkaan pienet renkaat jotka roikkuvat ylhäällä 2 telineessä, sen jälkeen alhaalla olevat renkaat ja vielä pitää saada keihästettyä maassa oleva pieni maali. Tätä osakisaa ei lasketa mukaan kokonaiskilpailuun, jonka finaaliin pääsee 30 parasta osallistujaa mutta osakisa on tärkeä koska yksi tapahtuman järjestäjistä on tentpegging-liitto jossa keskitytään nimenomaan maalien poimimiseen keihäällä maasta kovassa vauhdissa. Eka ratsukko lähtee radalle verryttelykierokselle ja tuhoaa kokonaan alhaalla olevien renkaiden telineen retuuttaen sitä keihäässä koko matkan maaliin asti. Kiva! Telinettä korjataan ja homma jatkuu mutta kohta päätetään että poistetaan koko teline radasta. Kierroksia on verkan jälkeen kaksi mutta toiselle kierrokselle pääsee vain jos saa neljästä eri tehtävästä vähintään kahdesta pisteitä. Aika moni ei saa, mutta aika moni saa kaikki! Aurinko alkaa taas laskea turhan nopeasti ja tällä kertaa saadaan valmiiksi vain ryhmät 1-4, joten 5-8 kisataan sitten huomenna aamulla. Lähdemme lompsimaan takaisin kämpille ja meille kerrotaan että illallinen olisi kisaradalla kahden tunnin päästä ja alan jo harkita selviytyisinkö päivästä vain banaanin voimalla mutta päätän kuitenkin olla reipas väsymyksestä huolimatta ja mennä illalle suunniteltuihin grillibileisiin. Eläintarhan lähellä olevan tekojärven rannalle on laitettu lukuisia grillipisteitä ja muutoin pilkkopimeän illan täyttää grillivartaiden tuoksu, puheensorina, nauru ja musiikki. Mongolitiimi soittaa kannettavasta kaiuttimesta paikallista mongolirokkia mutta tapahtuman järjestävä taho alkaa luukuttaa isoista aluetta ympäröivistä kaiuttimista kepeää pianomusiikkia. Ilonpito jatkuu kuitenkin hyvän tovin mutta me pakenemme Mihain kanssa nukkumaan jo hyvissä ajoin sillä huomisesta tulisi tosi pitkä päivä. Kävelemme takaisin hotellille pimeässä yössä jossa kiiluu lukuisia erilaisia silmäpareja. Paikalliset villikissat kiertävät toiveikkaana roskisten ympäristössä ja joku iso pöllö lentää tien ylitse. Raikuva nauru ja musiikki kantautuu muutoin aivan hipihiljaisessa yössä kauas ja tahdittaa askeliamme kohti “kotia”.



Lauantai
Valmistaudumme taputtelemaan loput martial arts- radasta ja Mihain vuoro on ennen minua. Hänen ratsunsa on jäätävän nopea, ja vähän jännittää miten hän ehtii ohjata ampuisen jälkeen ratsun renkaille. Hyvin ehtii ja hän napsii molemmista radoista melkoisen hyvät pisteet. Oma ryhmäni aloittelee verkkaa ja kokeilen kolme eri tapaa pitää keihästä kädessä samalla kun ammun - jousikädessä, mutta siitä tulee niin iso mötikkä että on vaikea pitää nuolta nokitettuna ja vetää kunnolla kun ote jousesta on löperö - lisäksi siinä pitää vaihtaa nopeasti kättä että saa keihästettyä heti maalin jälkeen tulevat renkaat. Toinen tapa oli pitää keihästä vetokädessä pikkusormella ja nimettömällä ja ampua peukalolla jolla tyylillä en peukalon nivelrikon takia ole ampunut pariin vuoteen ja kolmas pikkurillillä jolloin voisin silti vetää jousta omalla tyyliläni useammalla sormella. Mikään näistä ei oikein luonannut, keihäät olivat tosi pitkiä ja aika painavia ja niistä tuli tikkuja helposti joten aloin jo vähän huolestua kuinka saisin homman taputeltua kunnialla. Treenikierroksella pudotin nuolen tosi tyylikkästi nokilta just ennen kun olisi pitkänyt ampua kun justeerasin keihästä, poni meni yllättävän kovaa ja missasin kaiken ja maassa oleva maalikin meni ärsyttävästi just sentillä ohi. Jee. Ei muuta kuin uutta yritystä pyttyyn - säännöissä oli sellainen pikku niksi että vain jos saa ekalla kierroksella vähintään kaksi niistä neljästä tehtävästä pisteille pääsee toiselle kierrokselle. Ei mitään paineita ollenkaan…. arvaatteko jo kuinka tässä kävi? :D Juu, just niin, en osunut mihinkään. No eipä sillä puolella porukasta oli melko lailla sama tilanne. Tämän ruljanssin jälkeen alettiin valmistella finaalirataa johon pääsisi 30 parasta sekä muutama juniori. Olin sennurankingissa about 44/50 sohlattuani suurimman osan radoista aivan tykkänään joten se siitä sitten, keskityin tsemppaamaan Mihaita ja ottamaan kuvia. Ensin syötiin vähän lounasta, joka kärrättiin onneksi paikalle ettei tarvinnut kävellä edestakaisin ja sitten ryhmät oli fiksattu finaalia varten. Ratana olisi spesiaali homma: ensin qabaq eli ylöspäin ammuttava lautanen johon oli kiinnitetty lisäksi keraaminen vaasi jonka rikkomisesta saisi lisäpisteitä. Sen jälkeen hyvin nopeasti frontshotti, vähän kauempaa radasta oleva sideshot ja vielä backshot. Kierroksia olisi taas vain kaksi joten paine finalisteilla onnistua oli kohtuullisen kova. Aiempien päivien rankingia ei otettu huomioon nyt vaan kaikki alottaisivat nollasta. Tässä kysyttäisiin kovia hermoja. Ekan ryhmän ratsukot kuulutetaan valmistautumaan koitokseen ja Mihai onkin yllättäen ekassa ryhmässä, mutta en löydä häntä mistään. Alan jo hermostua kun häntä ei löydy, eikä puhelimestakaan ole mitään apua kun yhteydet ovat melko lailla poikki, mutta järjestäjä onneksi suostuu vaihtamaan hänet myöhempään ryhmään. Juuri kun eka ryhmä on aloittamassa hän tuleekin paikalle ja voin hengittää :’D Ihmettelin jo mihin hän katosi mutta hän käveli hotellille hakemaan lisää vaatetta - keli on kylmennyt aika tavalla ja tiukka viima puhaltaa luihin ja ytimiin.



Finaalikisa alkaa ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tunnelmaa. Rata on aika haastava ja nopeilla ratsuilla ratsastaville tulee kiire ampua frontti qabaqin jälkeen ja sen jälkeen äkkiä sideshotti. Viimeisessä ryhmässä on sekä Mihai että Christoph jotka ovat kisan ennakkosuosikkeja edellisten päivien perusteella nuoren mongoliratsastajan lisäksi. Pojat pistävät hyvän battlen aikaiseksi ja ampuvat peräti kahta nuolta tauluihin kun monella on vaikeuksia saada yhtäkään nopealla hevosella. Mihain hevonen on ihan järkyttävän nopea mutta hän ehtii silti napsuttaa kaikkiin tauluihin nuolet, osuu qabaqiin ja ehtii ampua kaksi nuolta viimeiseen tauluun mutta toinen nuoli ei osu pisteille. Tämä menee jännäksi!! Toisella kierroksella sama homma, ja näyttää siltä että hän olisi kolmen parhaan joukossa. Hihkun ja hypin innoissani, joku ottaa siitä videota. Sen jälkeen alkaa perinteinen kuvaushärdelli ja otamme tosi paljon ryhmäkuvia ja paikalliset haluavat selfieitä. Hattuani kierrätetään päästä toiseen ja instagramtilejä vaihdetaan. Jossain vaiheessa livahdamme paikalta ja menemme vähän jo pakkaamaan kamoja koska huomenna olisi vielä kiire päivä, ja tänään olisi palkintojenjako ja illallinen parin tunnin päästä.



Jännitys tiivistyy, tulokset on laskettu mutta julkistetaan vasta palkintojenjaossa. Survon tavaroita laukkuun joka meinaa jo ratketa saumoistaan, ostin kisojen yhteyteen rakennetusta pikku kojusta yhden uuden satulahuovan joka on käsin huovutettu lampaanvillasta ja tosi paksu ja hyvä käytössä, mutta sen tunkeminen laukkuun ei ollutkaan ihan pala kakkua. Minulla on näitä huopia jo kaksi ennestään mutta kolmannelle aina tarvetta, nämä ovat tosi laadukkaita ja hyviä käytössä. Saan kuin ihmeen kaupalla huovan tungettua laukkuun muiden tavaroiden kanssa ja huokaisen helpotuksesta. Yksi homma hoidettu. Huomiselle ei jäisi enää kuin ihan pieni loppupakkaus. Laittaudumme valmiiksi palkintojenjakoon ja illalliselle, ja kokoonnumme suureen auditorioon jossa katsomme screeniltä ensin kaikenlaisia videojuttuja ja kuuntelemaan puheita. Auditoriossa on tosi kuuma, kaikilla on nälkä ja väsy. Viralliset puheet jatkuvat jatkumistaan kunnes sitten lopulta päästään tulosten kimppuun ja palkintojen jakoon! Ensin jaetaan palkinnot ja mitalit eri osakokeiden kolmelle parhaalle ja lopulta kokonaiskisan voittajalle ja muille mitalisteille, sekä vielä kolmelle parhaalle juniorille. Mihai on turkkilaisen tablan kakkossijalla häviten täpärästi nuorelle mongolille joka voittaa myös kokonaiskisan kultaa, Mihain ollessa hopealla. Kolmannella sijalla on paikallinen iranilainen ratsastaja. Mahtavaa! Olisi kiva postata tuloksia ja kuvia ulkomaailmalle mutta netti ei toimi vieläkään.



Palkintojenjaoen jälkeen kiirehdimme nälkäisenä ravintolaan, jossa on upeasti katettuna aivan uskomaton määrä erilaisia sorttimentteja. Syömme niin että napa ruskaa, ja sen jälkeen jaan ystävillemme ja isännille ja emännille lahjoja ja tuliaisia jotka toin mukanani Suomesta. Osa porukasta jatkaa jonkun huoneeseen jatkobileisiin mutta haluan nukkua. Olen varmaan tullut vanhaksi. Nukunkin aivan totaalikoomassa aamuun saakka, ja alkamassa on reissun viimeinen päivä.



Sunnuntai
Saamme nukkua vähän pidempään. Aamupalan jälkeen lähtisimme Qasvinin historialliseen kaupunkiin muutamalla minibussilla. Busseihin asettautuminen aiheuttaa pientä säätöä ja osa porukasta nukkuu edelleen krapulassa (hah) mutta vihdoin pääsemme matkaan. Matka kestää vajaat kaksi tuntia mutta menee rattoisasti vitsaillessa ja jutustellessa porukan kanssa. Perillä sujahdamme vanhan basaarin sykkeeseen. Käymme katsomassa muutamaa tosi vanhaa osaa basaarista jossa on uskomattoman hienoja vanhoja maalauksia ja teellä ja kahvilla isolla aukiolla. Kävin tuolla samalla basaarin vanhalla aukiolla edellisen kerran ekalla Iranin matkallani 2/2015, josta olisi kohta viisi vuotta aikaa. Jatkamme matkaa hajaantuen muutamaan pieneen porukkaan ja jengi alkaa shoppailla hullunkiilto silmissä basaarin kohtuullisen isosta valikoimasta niitä ja näitä. Ostan vain valkoisia viikunoita ja sahramilla maustettuja pistaaseja, jotka ovat herkkuani. En löydä kunnollisia mulperinmarjoja vaan myynnissä olevat näyttävät vanhoilta ja ovat silti tosi kalliita paikalliseen hintatasoon suhteutettuna. Teen ostokseni farsiksi joka aiheuttaa huvitusta ja hämmennystä paikallisissa. Seuraa puhevirta josta en sitten enää ymmärräkään yhtään mitään, mutta saan kuitenkin tingittyä pistaaseille hyvän hinnan. Sovittiin treffit kahdeksi isolle moskeijan aukiolle mutta eihän siellä toki ole ketään vielä kahdelta, ja kiirehdimme basaarista ihan turhaan. Paikalle alkaa valua muutama muukin isosta 50 hengen retkueestamme, ja tapamme aikaa syömällä ison pussillisen taateleita ja juomalla teetä jonka jälkeen täytyykin lähteä etsimään vessaa :'D Sillä välin suurin osa porukasta alkaa pikku hiljaa tulla paikalle, ja lähdemme läheiseen ravintolaan syömään lounasta. Ensin näyttää siltä että tarjolla on lähinnä lihaa ja riisiä eli mulla on taas "riisiä ja vettä- päivä" mutta onneksi meille muutamalle kasvissyöjälle tarjoillaan herkullista muhennosta riisin kera.



Kävelemme takaisin pikkubusseille ja kylläpä lämpimässä bussissa alkaa ramaista. Jäljellä olisi vielä ajelu takaisin Kordaniin, lopullinen pakkaus, selvittely mihin aikaan ja miten menemme lentokentälle ja pitkä matka takaisin kotiin Suomeen. Illallisaikaan meillä on pientä kaaosta kun kaikki yrittävät selvittää mihin aikaan kukakin matkustaa kentälle ja sen jälkeen onkin sitten hyvästien aika. Halaamme kaikki toisiamme ja toivomme tapaavamme tämän ihanan kansainvälisen suurperheen kanssa taas pian uudestaan. Suunnittelen nukkuvani kämpillä kaksi tuntia ennen kuin kuljetuksemme lähtisi mutta ei siitä oikein tule mitään kun kuulostelen muita ääniä ja olen valmiina singahtamaan ovesta heti kun käsky käy. Ja käsky käykin aiemmin kuin piti ja kömmimme kapsekkeinemme ulos pimeään kylmään yöilmaan odottamaan kuskia. Matka kentälle käy sujuvasti mutta perillä meitä odottaa pikku yllätys - jatkolentomme Istanbulista Helsinkiin on peruttu. Lähtöselvitystyyppi ei osaa kertoa miksi, ja minun pitää kirmata takaisin ulos Turkish Airlinesin palvelutiskille vaihtamaan jatkolentomme. Jätän Mihain laukkujen kera odottamaan ja sukkuloin vastavirtaan lähtöselvitykseen tulevien ihmisten ohitse ja aprikoimaan luukulle mitä nyt tehdään. En voi edes katsoa mitä Suomessa on oikein tekeillä koska... sanotaan kaikki yhteen ääneen... ei internettiä :'D Toimiston rouvalla on antaa kolme vaihtoehtoa. Joko jäämme Tehraniin vielä yhdeksi päiväksi ja lennämme samoilla lennoilla seuraavana päivänä; lennämme Istanbuliin nyt aikaisella aamulennolla kuten suunniteltu ja jatkamme matkaa 24 tunnin kuluttua Suomeen kun Helsingin kenttä olisi taas auki tai lennämme Helsingin sijasta johonkin muualle. Voi ketara mitkä vaihtoehdot! Luonnollisestikaan Turkish Airlines ei tarjoaisi mitään hotellimajoitusta vaan kaikki pitäisi järkätä ja maksaa itse, joten nyt tässä kohtaa katson parhaaksi että lennämmekin jokerivaihtoehtona Tukholmaan, ja otamme sieltä lautan Turkuun. Hieno suunnitelma! Taputan itseäni olkapäälle.

Kentällä on kuuma, nukuttaa, vähän vtuttaakin. Olin jo toivonut pääseväni sutjakkaasti kotiin, mutta kohtalo ei ollut nyt tässä aivan samoilla linjoilla. Lentelemme Istanbuliin ja meillä on aika tiukka vaihto. Käsipuoleeni tarttuu iranilainen rouva, joka on myös matkalla Tukholmaan mutta pihalla mihin hänen pitäisi mennä, ja lupaan että hän voi tulla meidän kanssa seuraavalle portille. Rouva ei puhu muuta kuin farsia ja ruotsia, ja väsyneet aivoni eivät oikein meinaa taipua ruotsiin mutta saan selvitettyä hänelle asiani kuitenkin jollain tavalla ja toisin päin. Kiirehdimme puolijuoksua toiseen päähän lentokenttää ja rouva kiroilee ruotsiksi pitkin matkaa särkeviä jalkojaan. Lopulta meillä ei sitten olekaan niin kiire koska lento on vähän myöhässä ja ehdimme käydä vielä vessassakin ja vaikka mitä. Ooh. Tukholmaan laskeuduttaessa alan heti buukkaamaan laivaa kunnes minulle selviää kauhea totuus että myös laivaliikenne on melkolailla jumissa tukilakon takia. No mutta tämäpä mukava yllätys! Lisäksi huomamme laukkuja hakiessamme että Mihain valtava jousikapsäkki on vähän hajonnut matkan aikana ja sitä onkin sitten kiva raahata perässä kun kahva jää käteen. Alkaa tulla sellainen ärsyttävä VOIVTUSTNPRKL-tappiomieliala, tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kuinka paljon epäonnea yhteen reissuun mahtuu? Soitan Siljalle kyselläkseni tilannetta koska nettisivujen varaus jumittaa, mutta linja on koko ajan tukossa, kunnes sitten vihdoin nettisivut alkavat taas toimia ja huomaan ilokseni että tämän päivän iltalaivalle olisi vielä hyttejä. Jihuu! Ei muuta kuin taksilla satamaan. Taksikuski ei puhu englantia ja solkotan surkeaa ruotsiani Mihain hihitellessä vieressä. "Hyvinhän sä sitä puhut". Helppo sanoa kun hän ei ymmärrä mitä yritin toimittaa. No mutta, meillä on edessä pitkä koko päivän odotus iltalaivaan. Käytän ajan purkamalla 400 sähköpostia ja toisen mokoman mese- ja wa viestejä ja lataamalla kuvia kamerasta. Kohta meitä odottaisi Silja Serenaden herkullinen buffet-illallinen sekä lämmin hytti! Ei hullumpaa kuitenkaan.

Haluatko tietää lisää Iranin tilanteesta? Tässä hyvä dokumentti kauppasaarrosta ja kuinka se vaikuttaa tavallisiin kansalaisiin... (unohtakaa tosin eka lause miten dokumentti alkaa, se on typerä :D) https://www.youtube.com/watch?v=Ia04d_3wd-Q



Näihin kuviin ja tunnelmiin. (kuvat Katariina Cozmei, Hamid Shokohi)

Katariina Cozmei