Ajatuksia klassisesta ratsastuksesta, akateemisesta ratsastustaiteesta ja hevosen rakentamisesta

De Pluvinel - L'instruction du Roy en l'exercice de monter à cheval, 1629
Wikimedia Commons

Baucher vai Steinbrecht? Entä jos vastaus onkin “kyllä”? 
Ajatuksia klassisesta ratsastuksesta, akateemisesta ratsastustaiteesta ja hevosen rakentamisesta

Hevosmaailmassa rakastetaan koulukuntia. On ranskalaista klassista ratsastusta, saksalaista kouluratsastuksen traditiota, iberialaista perinnettä, akateemista ratsastustaidetta, modernia urheilukouluratsastusta, luonnollista hevosmiestaitoa, behaviorismia, biomekaniikkaa, istuntakoulukuntia ja lukemattomia opettajia, joiden ympärille rakentuu kokonaisia ajattelutapoja, joskus jopa vähän lahkomaisella vivahteella. Se on sekä rikkaus että haaste.

Rikkaus siksi, että ratsastuksen historia on valtavan moniääninen. Ihmiset ovat yrittäneet ymmärtää hevosta, yhteistä tasapainoa, liikettä, voimaa, keveyttä ja yhteistyötä vuosisatojen ajan. Jokainen aikakausi on jättänyt jälkensä siihen, mitä ihannoidaan ja miten hevosta koulutetaan.

Haaste se on siksi, että koulukunnista tulee helposti ahtaita kuppikuntia. Silloin kysymys ei enää olekaan: “Mitä tämä hevonen tarvitsee?” vaan: “Kenen leiriin sinä kuulut?”
Baucher vai Steinbrecht?
Ranskalainen keveys vai saksalainen eteenpäinpyrkimys?
Rentous vai voima?
Käsi ilman jalkaa ja jalka ilman kättä vai ratsasta hevosesi napakoin avuin eteen ja suoraksi pohkeen ja ohjan väliin?Akateeminen ratsastustaide vai klassinen kouluratsastus?

No mutta. Ehkä kiinnostavampaa olisi kysyä: mitä ongelmaa kukin mestari yritti ratkaista? Ja vielä tärkeämmin: mitä juuri tämä hevonen tarvitsee tänään?

Oma polkuni ranskalaiseen klassiseen ja akateemiseen ratsastukseen

Oma kiinnostukseni ranskalaiseen klassiseen ratsastukseen alkoi jo ennen kuin tutustuin akateemiseen ratsastustaiteeseen.

Minua puhuttelivat ensin modernit klassisen ratsastuksen tulkitsijat, kuten Philippe Karl ja Anja Beran. Heidän kauttaan avautui maailma, jossa hevosen koulutus ei ollut ensisijaisesti pelkän ulkoisen muodon, paketin ja tottelevaisuuden rakentamista ja ratsastamista yleisöä tai tuomareita varten, vaan tasapainon, keveyden, hienovaraisuuden ja hevosen yksilöllisen kehityksen etsimistä. Voisi yleistää karkeasti, että urheilukouluratsastus on ratsastajaa varten ja klassinen hevosta varten. 

Ratsastus ei ollut vain suoritusta, vaan dialogisempaa. Yhtäkkiä olinkin entistä kiinnostuneempi siitä, miten hevonen voi tulla kevyemmäksi, suoremmaksi, tasapainoisemmaksi ja samalla säilyttää arvokkuutensa, herkkyytensä ja oman kehonsa hallinnan. Kiinnostuin siitä, ketä varten ratsastan, miksi, ja miten? 

Sieltä tie vei luonnollisesti "alkuperäislähteiden" äärelle: François Robichon de La Guérinièren ja François Baucherin teksteihin. Niitä aloin ahmia muiden vanhojen mestareiden kirjojen ohella jo  2000-luvun alussa. 

Vuonna 2012 kiinnostuin akateemisesta ratsastustaiteesta. Ei niinkään sen vuoksi, että olisin kokenut ranskalaisen klassisen ratsastuksen vääräksi tai huonoksi tai halunnut tehdä siitä irtioton. Sanoisin, että pikemminkin kyse oli jatkumosta ja työkalupakin laajentamisesta. 

Minulle ranskalainen klassinen ratsastus antoi filosofian ja ihanteen: keveyden, tasapainon, eleganssin ja hevosen hienovaraisen koulutuksen. Samalla kuitenkin koin, etten saanut siitä vielä tarpeeksi käytännön työkaluja.

Kaipasin vastauksia, miten rakennan ja kuntoutan tätä hevosta, jolla on paljon fyysisiä tai mentaalisia haasteita? Miten pilkon vaikeita asioita paljon pienempiin osiin? Miten opetan hevosta ja itseäni vaiheittain, vielä pienempinä osina? Miten autan hevosta ymmärtämään ilman, että ratsastajan paino vaikeuttaa oppimista?

Akateeminen ratsastustaide toi tähän valtavasti lisää työkaluja - erityisesti maastakäsin työskentelyyn, joka on siinä kaiken perusta. 

Groundwork, handwork, liinatyöskentely ja klassinen ohjasajo eivät olleet vain lisäharjoitteita, vaan kokonainen pedagoginen järjestelmä jonka pystyisi siirtämään suoraan satulaan. Niiden avulla koulutusta voitiin pilkkoa pienempiin, hevoselle ja toki myös ihmiselle ymmärrettäviin osiin.

Maastakäsin pystyi tutkimaan tasapainoa, taipumista, suoruutta, kokoamista, kehonkäyttöä ja apujen ymmärtämistä ilman, että hevosen tarvitsi samalla kantaa ratsastajaa.

Samalla koin, että akateemisessa ratsastustaiteessa oli myös selkeämpi pedagoginen rakenne - sekä hevoselle että ihmiselle. Monet asiat oli pilkottu opetettaviksi vaiheiksi. Oli eri tavalla mahdollista rakentaa ymmärrystä järjestelmällisesti, palata tarvittaessa takaisin perusteisiin ja löytää välietappeja kohti vaikeampia asioita.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että akateeminen ratsastustaide olisi yksi yhtenäinen järjestelmä tai että kaikki opettajat ajattelisivat samalla tavalla. Päinvastoin: eri opettajilla on erilaiset taustat, painotukset, vahvuudet ja tulkinnat. Jotkut painottavat enemmän historiallista rekonstruointia, toiset biomekaniikkaa, toiset maastakäsin työskentelyä tai ratsastuksen käytännöllisyyttä.

 Silti kokonaisuudessa minua puhutteli juuri se, että mukana oli enemmän pedagogista rakennetta. Ei vain filosofia siitä, millaista ratsastuksen pitäisi olla, vaan myös enemmän käytännön askelmerkkejä siihen, miten hevonen ja ihminen voivat yhdessä edetä kohti sitä. Myöhemmin mukaan ovat tulleet myös moderni biomekaniikka, oppimisteoria ja käyttäytymistiede, jotka ovat auttaneet ymmärtämään yhä tarkemmin sitä, miten hevonen oppii ja käyttää kehoaan. Akateeminen koulukunta ei jumita vanhojen mestareiden oppeihin, vaan ottaa jatkuvasti mukaan uusinta tutkittua tietoa – niin ne vanhat mestaritkin olisivat tehneet. 

Olen vuosien aikana huomannut, että minua ei kiinnosta ratsastuksessa yhden koulukunnan puolustaminen. Minua kiinnostaa ymmärtäminen ja soveltaminen. Olemme kaikki yksilöitä, niin hevoset kuin ihmisetkin. 

Kiinnostavia kysymyksiä ovat olleet mm: Miksi joku mestari ajatteli näin? Mihin historialliseen ja käytännölliseen ongelmaan hän vastasi? Mikä hänen ajatuksistaan toimii edelleen? Ja missä kohtaa meidän on tuotava mukaan nykyajan ymmärrystä hevosen oppimisesta, biomekaniikasta, käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista? (On hyvä muistaa, että 1600-1800 luvun maailma on joka tapauksessakin ollut varsin erilainen, kuin tämä 2020-luku. )

 Juuri tästä näkökulmasta Baucherin ja Steinbrechtin “vastakkainasettelu” on erityisen kiinnostava.

  

Kaksi mestaria, kaksi ongelmaa

François Baucher ja Gustav Steinbrecht asetetaan usein vastakkain.

Baucher yhdistetään ranskalaiseen keveyteen, hienostuneisuuteen, käden ja jalan erottamiseen, hevosen pehmentämiseen ja rentouteen.

Steinbrecht yhdistetään saksalaiseen systematiikkaan, eteenpäinpyrkimykseen, suoristamiseen, voimistamiseen ja ajatukseen siitä, että hevonen tulee ratsastaa eteen ja suoraksi.

Karikatyyrit ovat helppoja.

Baucherista voidaan tehdä pilakuva, jossa hevosta vain asetellaan paikallaan, taivutellaan leuasta ja niskasta ja nostetaan hurjan korkealle ja unohdetaan koko rungon liike tai tehdään omituisia temppuja.

Steinbrechtistä voidaan tehdä pilakuva, jossa lihaksia pullistelevaa hevosta vain työnnetään eteen  ilman riittävää hienovaraisuutta. 

Mutta karikatyyrit eivät ole reiluja eivätkä edes ihan tosiakaan. 
Nykyisistä klassisen harrastajista voi tehdä edelleen karikatyyrejä joissa mennä köpötetään alitempoista ravia pää ylhäällä alakaula pullottaen ja teputetaan pieniä väistöjä sinne tänne. Akateemisen ratsastajista taas moni kuvittelee että he vaan fiilistelevät pienten painonsiirtojen kanssa ja hevoset menevät mihin huvittaa vähän pitkänä ja joko vähän liikaa eteen tai toisaalta pienesti köpötellen. 

Molemmat mestarit yrittivät kuitenkin ratkaista todellisia ongelmia. Baucher katsoi hevosta, joka oli jännittynyt, raskas, vastusteleva, epätasapainossa tai avuille kuuro. Hän kysyi: miten hevonen saadaan vastaanottavaiseksi, kevyeksi ja tasapainoiseksi ilman pakottamista?

 Steinbrecht katsoi hevosta, joka ei vielä kantanut itseään, ei ollut suoristunut, ei ollut riittävän voimakas eikä kyennyt etenemään kohti kokoamista ilman systemaattista kehittämistä. Hän kysyi: miten hevosesta rakennetaan ratsastajan alla kestävä, vahva, suora ja kantava?

Näistä kysymyksistä syntyy kaksi erilaista painotusta. Ei välttämättä kaksi vastakkaista totuutta! 

Baucher - Méthode d'équitation basée sur de nouveaux principes, Dumaine, 1874

 

Mitä Baucher oikeastaan yrittää opettaa?

Baucherin nimi herättää edelleen voimakkaita tunteita. Hän oli aikanaan kiistelty, ja hänen kahta eri metodiaan on tulkittu hyvin eri tavoin. Siksi on tärkeää erottaa toisistaan Baucherin ajattelun ydin ja siitä tehdyt yksinkertaistukset.

Minulle Baucherin tärkein anti ei ole mikään yksittäinen tekniikka, vaan ajatus keveydestä ja vastaanottavaisuudesta.

Mitä Baucherin teesit voisivat olla? 
* Hevosen ei pidä olla raskas kädelle, nojata käteen eikä ratsastajan pidä roikkua ohjassa. 
* Hevosen ei pidä vastustaa apuja voimalla eikä ratsastajan pidä yrittää korjata hevosta voimalla.
* Hevosen ei pidä liikkua ulkoisesti näyttävästi, jos sisäinen tila on jännittynyt, jäykkä tai puolustautuva.
* Hevosen ei pidä rötköttää edestä kovin matalana
* Käsi ilman jalkaa ja jalka ilman kättä: ei ristiriitaisia apuja. 

Baucherin maailmassa hevosen tulee tulla kevyeksi ja kantaa itsensä kuin kevyt bambi-balleriina. Ei siksi, että ratsastaja haluaisi esteetikkaa tai pelkän hienon tunteen käteen, vaan siksi, että raskaus kertoo usein tasapainon, ymmärryksen tai kehonkäytön ongelmasta.

Tämä on valtavan tärkeä ajatus myös nykyajan ratsastuksessa, jossa moderni urheiluratsastus onkin luonut toisenlaisen tavan ajatella tuntumasta ja hevosen itsensä kantamisesta ja liikkumisesta, kuin perinteinen klassinen. 

Jos hevonen painaa kädelle, juoksee alta pois, puree kiinni kuolaimeen, vastustaa asetusta, jännittyy niskasta tai ei pysty reagoimaan pieniin apuihin, ongelmaa ei ratkaista vain ratsastamalla kovempaa eteen tai antamalla hevosen vyöryä painopisteensä yli.

Ensin täytyy kysyä: ymmärtääkö hevonen avun?
Pystyykö se vastaamaan siihen fyysisesti?
Onko se rento vai puolustustilassa?
Onko hevosen suu, leuka, niska ja koko ylälinja vastaanottavainen?
Onko ratsastajan käsi oikeasti selkeä ja oikeudenmukainen?

Baucherin kuuluisa ajatus “käsi ilman jalkaa, jalka ilman kättä” voidaan ymmärtää yksinkertaistettuna näin: apujen ei pidä sekoittaa toisiaan. Jos ratsastaja pyytää kädellä ja jalalla yhtä aikaa vastakkaisia asioita, hevonen joutuu helposti ristiriitaan.

Tämä ei tarkoita, etteivät käsi ja jalka koskaan liittyisi toisiinsa ratsastuksen kokonaisuudessa tai etteikö niitä voisi käyttää. Se tarkoittaa, että hevosta ei pidä ajaa eteenpäin jalalla samaan aikaan kun käsi pidättää tai estää liikettä. Sellainen ratsastus tekee hevosesta helposti joko turtuneen, hermostuneen tai raskaan.

Baucherin parhaimmillaan voisi tiivistää näin:

Ensin hevonen täytyy saada kuuntelemaan, pehmenemään, rentoutumaan ja löytämään tasapaino.

Vasta sitten voidaan puhua todellisesta voimasta.

Tai vielä lyhyemmin:

Rentous ennen voimaa.

Mutta tähän liittyen pieni varoitus: Baucheria ei pidä ymmärtää niin, että hevosen pitäisi olla laiska, passiivinen tai liikkeetön tai toisaalta kipittää pientä jäykkää liikettä selkä notkolla. Keveys ja rentous ei ole sama asia kuin energian puute, eikä hevosen “elevaatio” tarkoita jännittynyttä selkää. Rentous ei ole sama asia kuin velttous. Pehmeys ei ole sama asia kuin se, että hevosen runko ei työskentele.

Hyvä keveys on elävää ja tasapainoista, jos vertaat vaikka miten kauris liikkuu? 

Steinbrecht

Mitä Steinbrecht oikeastaan yrittää opettaa?

Steinbrechtin kuuluisin ajatus tiivistetään usein lauseeseen: ratsasta hevosesi eteen ja suoraksi.

Tätä lausetta on toistettu niin paljon, että se on lähes menettänyt merkityksensä. Pahimmillaan siitä on tullut perustelu sille, että hevosta ratsastetaan vahvasti eteen käteen, vaikka hevonen ei vielä olisi tasapainossa, rento tai kykenevä kantamaan itseään.

Mutta tämäkään ei ole reilu tulkinta. Steinbrecht ei puhunut kiireestä. Hän ei puhunut etupainoisesta puskemisesta tai vyörymisestä. Hän ei puhunut siitä, että hevonen vain työnnetään ohjalle ja pakotetaan “läpi”.

Hänen suuri kysymyksensä oli: miten hevonen rakennetaan?
* Miten hevosen keho kehittyy niin, että se kestää ratsastuksen?
* Miten hevonen oppii suoristumaan?
* Miten takaosa saadaan kantamaan enemmän?
* Miten liike kulkee rungon ja rangan läpi?
* Miten jokainen harjoitus valmistaa seuraavaa?

Steinbrechtin ajattelussa on voimakas pedagoginen ja fyysinen logiikka. Hevosta ei voi vain asetella kokoamiseen. Sen täytyy kasvaa ja kehittyä siihen. Sen täytyy vahvistua - käytännössä oppia käyttämään takaosaansa. Minkä varaan etupää voi nousta, jos takapää ei jaksa kannatella sitä? 

Sen täytyy löytää suoruus, jotta se voi käyttää kehoaan symmetrisemmin, jotta se kestäisi ratsastusta.
Sen täytyy saada riittävästi eteenpäinpyrkimystä, koska ilman energiaa ei ole mitään mitä koota. 

Tämä on yhtä tärkeä totuus kuin Baucherin keveys, eikä itseasiassa varsinaisesti ristiriidassa?

Hevonen ei voi kantaa itseään pelkällä “pehmeydellä ja keveydellä” muuta kuin mielikuvissa. Käytännössä se tarvitsee lihasvoimaa, koordinaatiota, liikkuvuutta, kestävyyttä ja aikaa. Jos verrataan ihmispuolelta vaikkapa ammattitanssijoita: mitäpä veikkaatte, kuinka paljon viehkeä liikkuminen jossa on äärimmäinen kontrolli vaatii ihan silkkaa voimaa? Ei samanlaista voimaa kuin painonnostajalta, mutta voimaa hyvinkin. Pikkuruinen ballerina voi olla varsin vahva, omalla tarkoituksenmukaisuudellaan. 

Kokoaminen ei ole siis mikään “opittu asento” tai temppu: se on fyysinen kehitettävä kyky. 

Jos Baucher muistuttaa meitä siitä, ettei hevosta pidä ajaa voimaan ennen rentoutta ja ymmärrystä, Steinbrecht muistuttaa meitä siitä, ettei todellinen ratsuhevosen keveys synny ilman järjestelmällistä kehon rakentamista.

Steinbrechtin parhaimmillaan voisi tiivistää näin:

Hevonen tulee rakentaa eteenpäinpyrkimyksen, suoristamisen ja asteittaisen voimistamisen kautta kohti kantokykyä.

Tai lyhyemmin:

Voima tarvitsee struktuurin.

 

Rentous ilman voimaa, voima ilman rentoutta?

Tässä kohtaa tosi itsenäni kiinnostavaan osaan pohdintaani. Mitä tapahtuu, jos otamme Baucherilta vain rentouden ja keveyden, mutta unohdamme Steinbrechtin järjestelmällisen voimistamisen?

Silloin vaarana on hevonen, joka on kyllä kevyt kädelle, mutta ei kanna eikä liiku selän läpi. Se voi olla kohtelias ja herkkä, mutta sen liike ei välttämättä kulje rungon läpi. Se voi osata vastata pieniin apuihin, mutta siltä puuttuu fyysinen voima säilyttää tasapaino vaativammissa tehtävissä, tai se tekee hienoa piaffia mutta ei pysty lisäämään liikelaajuutta.

Kevyestä voi tulla näennäiskevyt. Hevonen ei paina kädelle, mutta ei myöskään oikeasti kanna ratsastajaa vahvan, joustavan rungon läpi.

Toisaalta mitä tapahtuu, jos otamme Steinbrechtiltä vain eteenpäinpyrkimyksen ja voimistamisen, mutta unohdamme Baucherin keveyden ja rentouden?

Silloin vaarana on hevonen, joka liikkuu kyllä liikkuu voimakkaasti, mutta on jännittynyt, raskas tai henkisesti vähän kuuro. Se saattaa näyttää ulospäin vaikuttavalta, mutta sisäinen fiilis ei olekaan ehkä niin vaikuttava. Se puksuttaa kuin juna eteenpäin, mutta on jännittynyt ja raskas. 

Voimasta tulee työntämistä ja suoruudesta tulee väkinäistä.

Kumpikaan ääripää ei ole klassista ratsastusta sanan parhaassa merkityksessä.

Siksi ajattelen yhä vahvemmin, että Baucher ja Steinbrecht eivät ole parhaimmillaan toistensa vihollisia. He ovat kaksi eri varoituskylttiä saman tien varrella.

Baucher varoittaa: älä rakenna voimaa ja työntöä jännityksen päälle. 
Steinbrecht varoittaa: älä kuvittele keveyttä kokoamiseksi, jos hevonen ei vielä kanna.

Yhdessä he sanovat:

Rentous ja keveys ennen voimaa… mutta voimaa kuitenkin tarvitaan!

 

On myös hyvä huomata, että Baucher työskenteli usein kevyempien, ketterien, herkkien ratsuhevosten kanssa, paljon maneesi- ja sirkushevosia, ranskalaisen tradition sekä osin iberialaistyyppisten vaikutteiden piirissä. Hänen ympäristössään korostui ketteryys, nopeasti reagoivat hevoset, hienovaraisuus ja korkean koulun työ sekä ihan suoranaiset sirkustemput: olihan hän myös menestynyt sirkusratsastaja (voit googlettaa Ranskan vallankumouksesta ;-D)  

Steinbrecht taas työskenteli saksalaisessa maneesi- ja ratsuväkikontekstissa, jossa hevosilta vaadittiin enemmän kestävyyttä, suoruutta, käytännöllisyyttä ja fyysistä rakennetta ja hevostyyppi oli vähitellen muuttumassa kohti suurempia, pidempilinjaisempia, “nobler and lighter” mutta silti voimakkaita ratsuhevosia. Hän itse kirjoittaa jopa “kevyemmistä, ketterämmistä ja jalommista hevosista” verrattuna vanhoihin mestareihin. 

Tästä voimme poimia sen, että eri menetelmät ovat ehkä myös rakentuneet erilaisen hevosmateriaalin perusteella ja ne sopivat eri tyyppisille hevosille paremmin kuin toisille. 

 

 L'épaule en dedans. Planche de Parrocel de École de cavalerie, François Robichon de La Guérinière (ed.1733)

 

La Guérinière siltana keveyden ja järjestelmän välillä

Ennen kuin siirrytään akateemiseen ratsastustaiteeseen, on syytä nostaa esiin vielä yksi tärkeä hahmo: La Guérinière.

La Guérinière on kiinnostava juuri siksi, että hän ei mahdu yksinkertaiseen vastakkainasetteluun. Hän kuuluu ranskalaisen klassisen ratsastuksen suuriin nimiin, mutta hänen ajattelussaan on myös vahva systemaattinen puoli.

Hän ei ollut pelkkää “keveyttä” romanttisessa mielessä. Hän on myös rakennetta, harjoituksia, suoristamista ja koulutuksen loogista etenemistä.

Avotaivutus, shoulder-in, tämän mestarin suosikkiliike, on tästä paras esimerkki. Se ei ole pelkästään kiva sivuttaisliike, vaan harjoitus, jonka tarkoituksena on kehittää hevosen taipuisuutta, tasapainoa, suoruutta ja kantokykyä. Se yhdistää hevosen sisä- ja ulkopuolen, auttaa ratsastajaa vaikuttamaan lapaan ja takaosaan ja valmistaa vaikeampiin kokoaviin harjoituksiin. Hyvin tehty avotaivutus maasta ja selästä on itseasiassa varsin vaikeaa ja muuttuu helposti silkaksi sivuliiroksi ;-) 

Tässä mielessä La Guérinière toimii sillanrakentajana. Hänen kauttaan voidaan nähdä, että ranskalainen klassinen ratsastus ei ole pelkkää käden hienostuneisuutta, eikä saksalainen systematiikka ole ainoa tie hevosen voiman rakentamiseen.

Klassisen ratsastuksen historiassa on aina ollut molempia: keveys ja järjestelmä, hienovaraisuus ja voimistaminen, rentous ja kantokyky, liikkuvuus ja suoruus.

Kun nämä erotetaan toisistaan liian jyrkästi, kadotetaan minusta koko klassisen ratsastuksen todellinen rikkaus!

 

Steinbrechtista moderniin akateemiseen ratsastustaiteeseen

Yksi kiinnostavimmista kysymyksistä liittyy siihen, miten klassisen ratsastuksen traditioista on päädytty nykyiseen akateemiseen ratsastustaiteeseen.

Pintapuolisesti katsottuna voisi helposti syntyä vaikutelma, että Steinbrechtin ajatus “ratsasta hevosesi eteen ja suoraksi” olisi lähes vastakohta modernille akateemiselle ratsastukselle.

Toisessa mielikuvassa hevonen liikkuu voimakkaasti eteenpäin, toisessa lähes näkymättömillä avuilla. Todellisuudessa ero ei ehkä ole niin suuri kuin ensi silmäyksellä näyttää.

Ensimmäinen tärkeä asia on ymmärtää, että Steinbrecht ei puhunut sanaakaan painopisteen yli vyörymisestä tai kiireestä. “Eteen” ei tarkoittanut etupainoista vauhtia, jatkuvaa pohkeella ajamista tai sitä, että hevonen työnnetään liikkeeseen tasapainon kustannuksella. 

Steinbrechtin maailmassa eteen tarkoitti ennen kaikkea sitä, että hevonen ei jää kökkimään kysyvän avun taakse, energia kulkee koko rungon läpi ja takaosa osallistuu liikkeeseen.

Toisin sanoen: hevonen on aidosti aktiivinen sillä on hyvä schwung: ei passiivinen tai sammunut. Tässä mielessä hyvä akateeminen ratsastus ei ole välttämättä niin kaukana Steinbrechtista kuin joskus ajatellaan.

Myös akateemisessa ratsastuksessa rakennetaan kantokykyä, suoruutta, takaosan voimaa, tasapainoa, itsekantavuutta. 

Painopiste on toki usein erilainen.

Jos Steinbrechtin ajatusta ihan tosi paljon kärjistäisi, voisi sanoa: energia + tottelevaisuus + suoruus → kokoaminen

Nykypäivän akateemisessa ratsastuksessa painotus on usein enemmän: tasapaino + ymmärrys → energia oikeaan paikkaan →  kokoaminen

Ei niin, että energia katoaisi mihinkään, vaan että sitä pystytään ohjailemaan ja muokkaamaan hienovaraisemmin. 

Karkeasti kuvailtuna ideaali olisi, että hevonen ensin löytää paremman tasapainon omassa kehossaan, ymmärryksen ihmisen kanssa kommunikointiin ja kehonhallinnan ja vasta sen päälle lisätään enemmän energiaa.

Tässä kuuluu mielestäni myös vahva Baucherin kaiku: Rentous ennen voimaa!

Jos hevonen on vino, jännittynyt tai ei vielä ymmärrä tehtävää, enemmän energiaa voi helposti vain suurentaa ongelmaa. Monet harjoitukset maasta ja selästä aloitetaankin ihan vaan siitä, pystyykö hevonen kävelemään rentona koko ranka scwungissa kurkottaen pehmeänä kohti tuntumaa, pystyykö se asettumaan ja taipumaan rentona? (Baucher…) 

Ehkä suurin ero näkyy kuitenkin pedagogiikassa.

Akateemisessa ratsastustaiteessa harjoituksia pilkotaan usein huomattavasti pienempiin osiin. Jos jokin ei toimi ratsain, voidaan palata groundworkiin, handworkiin tai maastakäsin tehtäviin valmistaviin harjoituksiin ja ylipäänsä todella ruohonjuuritason asioihin. Sen sijaan, että hevonen vain ratsastettaisiin “läpi”, kysytään, mitä väliaskelia puuttuu? Mikä asia tässä todellisuudessa sakkaa? Mitä minä tai hevonen yritetään tässä kompensoida?

Tämä tekee nykyisestä akateemisesta ratsastuksesta hyvin pedagogista sekä hevoselle että ihmiselle. Monet kokevat tämän toki myös vähän tylsänä. 

Samalla näkyy vahva Pluvinelin vaikutus. Tavoitteena ei ole vain kevyt käsi, vaan ratsastus, jossa istunta on aidosti ensisijainen apu.

Hevosen ajatellaan oppivan seuraamaan ennen kaikkea ratsastajan tasapainoa, painonsiirtoa ja energiaa. Painoapu on ensisijainen apu, primary aid. Ohjat ja pohkeet ovat toissijaisia: secondary aids”, eivät jatkuvasti läsnä olevia taustasignaaleja.

Tästä syntyy tärkeä kysymys: Secondary to what?

Jos käytämme enemmän pohjetta, mitä istunta ensin kysyi?  Jos käytämme enemmän ohjaa, mitä hevonen ei vielä ymmärtänyt tai en osannut kertoa?

Akateemisessa ratsastuksessa pyritään usein siihen, että hevonen oppii seuraamaan ennen kaikkea ratsastajan tasapainoa, painonsiirtoa ja energiaa.

Tästä seuraa usein myös käytännön eroja ratsastuksen ulkoiseen ilmeeseen. Ohjastuntuma on usein huomattavasti kevyempi tai löysempi kuin monessa modernissa kouluratsastuksen muodossa. Alapohkeella vaikuttamista vältetään muutoin kuin “pidemmälle menevässä kokoamisessa”, ellei hevonen todella tarvitse selkeämpiä sekundaarisia apuja. (Tähän on useampia syitä, joita en nyt avaa tässä, ehkä myöhemmin toisessa postauksessa?)  Ajatuksena ei ole, että hevonen pidetään jatkuvasti apujen välissä mekaanisesti, vaan että hevonen oppii kantamaan itseään ja kuuntelemaan yhä hienovaraisempaa kommunikaatiota.

Siksi en itse näe modernia akateemista ratsastusta Steinbrechtin tai Baucherin vastakohtana tai mitenkään ristiriitaisena heihin nähden. Näen sen ennemminkin klassisen ratsastuksen eräänlaisena pedagogisena evoluutiona, joka mulskahtaa enemmänkin Pluvinelin suuntaan

Monet tavoitteet ovat edelleen samoja: suoruus, kantokyky, tasapaino, kokoaminen, keveys. Tie niihin kulkee usein pienempien askelten, monipuolisen ja tarkan maastakäsin työskentelyn, hienovaraisemman kommunikoinnin ja istuntakeskeisemmän ratsastuksen kautta.

Ehkä voisi sanoa näin:

Steinbrechtin “eteen” ei modernissa akateemisessa ratsastuksessa katoa. Se muuttuu! Ei siis mennä “eteen tukka putkella” (niinkuin ei Steinbrecthkaan kehottanut) vaan itseasiassa, eteen tasapainossa. Virheitä ei korjata vauhdilla ;-)

Akateeminen ratsastustaide on minulle moderni tapa lähestyä klassisia periaatteita. Sen vahvuus on erityisesti siinä, että se antaa paljon tilaa maastakäsin työskentelylle. Groundwork, handwork, juoksutus ja ohjasajo eivät ole vain temppuja tai välivaiheita ennen “oikeaa ratsastusta”. Ne ovat keinoja opettaa hevoselle ja ihmiselle yhteistä kieltä.

Harjoituksia ei vain “tehdä sinne päin” tai kiirehditä seuraavaan vaiheeseen, vaan pyritään rakentamaan ymmärrystä pala palalta. Jos jokin osa ei vielä toimi, palataan takaisin helpompaan vaiheeseen sen sijaan, että hevonen (tai ihminen!) vain  työnnettäisiin läpi tehtävästä.

Tästä syystä moni kokee akateemisen ratsastustaiteen hyvin systemaattisena ja ehkä vähän liian tylsänä ja hitaana: välietappeja on paljon.

Samalla pyritään välttämään oikopolkuja. Akateemisessa ratsastustaiteessa pyritään minimoimaan lisäapuvälineiden käyttö. Esimerkiksi sivuohjia ei nähdä ratkaisuna tasapainon tai muodon rakentamiseen eikä niitä käytetä. Ajatus on ennemmin, että hevosen tulee löytää tasapaino oman kehonsa kautta koulutuksen, ei mekaanisen “tuen” tai pienen oikopolun avulla.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki akateemiset ratsastajat ratsastaisivat samalla tavalla tai että historiallinen klassinen ratsastus olisi ollut täysin yhdenmukaista. Eri opettajilla on erilaiset taustat, painotukset ja tulkinnat.

Mutta minulle yksi akateemisen ratsastustaiteen suurista vahvuuksista on juuri tämä: harjoitusten pilkkominen, pedagoginen tarkkuus ja pyrkimys yhä hienovaraisempaan kommunikointiin.

Ja mikä tärkeintä: voimme tehdä tämän ilman, että hevosen tarvitsee samalla kantaa ratsastajaa.

Tämä ei tarkoita, että maastakäsin työ olisi automaattisesti hyvää. Huonosti tehtynä se voi olla yhtä epäselvää, mekaanista tai jännittävää kuin mikä tahansa ratsastus. Mutta hyvin tehtynä se antaa meille mahdollisuuden hidastaa, tarkentaa ja selkeyttää.

Se on keskustelun opettelua ennen kuin keskusteluun lisätään ratsastajan paino.

 

Hevosen näkökulma: mitä tämä yksilö tarvitsee?

Minulle kaikkein tärkein kysymys ei ole: olenko baucheristi, steinbrechtiläinen, akateeminen ratsastaja vai ranskalaisen klassisen koulukunnan edustaja tai joku ihan muu?

Tärkein kysymys on: Mitä tämä hevonen tarvitsee juuri nyt?

Jos hevonen on jännittynyt, kiireinen, levoton, puolustautuva tai raskas, tarvitaan Baucherin ääntä:
Odota. Selkeytä avut. Etsi rentous. Älä lisää painetta paineen päälle. Älä rakenna voimaa jännityksen varaan.

Jos hevonen on vino, heikko, ponneton ja hidas, tarvitaan Steinbrechtin ääntä:
Rakenna järjestelmällisesti. Etsi eteenpäinpyrkimys. Suorista. Vahvista. Anna harjoitusten rakentua toistensa päälle.

Jos hevonen ei ymmärrä apuja, tarvitaan tämän lisäksi ehkä ihan ajatuksella modernia oppimisteoriaa:
Mitä vahvistan? Miten vahvistan? Mistä hevonen saa palautteen? Onko apu oikeasti selkeä? Poistuuko paine oikealla hetkellä? Voinko käyttää palkkiota tukemaan oppimista? Ymmärränkö itsekään, mitä olen opettamassa?

Jos hevonen ei pysty fyysisesti tekemään pyydettyä asiaa, tarvitaan ymmärrystä fysiikasta ja rehellisyyttä ja ehkä ihan eläinlääkäriä:
Onko tämä tehtävä tälle hevoselle vielä liian vaikea? Onko liike riittävän pieni ja tehtävä tarpeeksi helppo? Tarvitaanko enemmän valmistelevia vaiheita? Onko kyse ymmärtämisestä vai fyysisesti pystymisestä? Onko kyse koulutuksesta, voimasta, liikkuvuudesta, kivusta vai ympäristön aiheuttamasta stressistä?

Klassinen ratsastus ei saa olla vanhojen mestareiden sitaattien toistelua ilman hevosen kuuntelemista, eikä moderni hevoslähtöisyys saa olla sitä, että kaikki struktuuri ja vaatimustaso katoavat. 

Hevonen tarvitsee sekä ymmärrystä että koulutusta / pehmeyttä ja selkeyttä.

Vapautta ja struktuuria, rentoutta ja voimaa.

“Eteen” ei saa tarkoittaa kiirettä

Yksi tavallisimmista väärinkäsityksistä liittyy sanaan eteen.

Kun sanotaan, että hevonen pitää ratsastaa eteen, moni ajattelee nopeutta. Hevosta ajetaan enemmän eteenpäin, se liikkuu isommin, ehkä kiireisemmin, joskus jopa tasapainopisteensä yli. Vauhti korjaa virheet… 

Mutta klassisessa mielessä eteen ei ole sama asia kuin kovempaa. Eteen tarkoittaa, että hevosella on sisäinen halu liikkua: energia kulkee kehon läpi. Takaosa ei sammu, hevonen  vastaa ajatukseen liikkeestä.

Hyvä eteenpäinpyrkimys voi näkyä myös hitaassa käynnissä, piaffin alkeissa, sulkutaivutuksessa tai jopa paikoillaan tehtävissä harjoituksissa. Se ei ole nopeutta, vaan valmiutta!

Samalla tavalla keveys ei saa tarkoittaa tyhjyyttä: tosin “tyhjä edestä” ei minulle tarkoita ollenkaan samaa kuin esimerkiksi saksalaisen urheilutyylin harrastajalle. 

Hevonen voi olla kevyt ohjalle siksi, että se kantaa itseään tai siksi, että se on vetäytynyt pois kontaktista. Aivan löysällä ohjalla voi olla kontakti, ja toisaalta kireällä ohjallakin hevonen voi olla “toisessa maailmassa”. 

Hevonen voi olla rauhallinen siksi, että se on rento tai siksi, että se on sammuttanut itsensä. 

Hevonen voi olla herkkä siksi, että se ymmärtää ja reagoi pyyntöihin nopeasti tai siksi, että se pelkää tehdä väärin.

Siksi sanat ja teoria eivät riitä. Täytyy katsoa hevosta. Täytyy päästä tekemään ja kokeilemaan ja kokemaan.
Miltä sen olemus näyttää? Miten sen lihakset toimivat, miten se hengittää, miten se reagoi, minkälainen ilme sillä on, miten se liikkuu, miten se seisoo, miten se palautuu, mistä se ei tykkää, mistä se tykkää, miten se itse pyrkii ratkaisemaan ongelmia, miten se haluaa osallistua? 

  

“Rentous ennen voimaa” ei tarkoita, ettei voimaa tarvita

Toinen yleinen väärinkäsitys liittyy rentouteen.

Kun puhun rentoudesta ennen voimaa, en tarkoita, että hevosen koulutuksessa ei tarvittaisi lihaskuntoa, kestävyyttä tai systemaattista harjoittelua.

Päinvastoin. Ratsuhevonen tarvitsee hitokseen voimaa!

Se tarvitsee kykyä kantaa ratsastajaa terveellä tavalla. Se tarvitsee takaosan voimaa, keskivartalon tukea, lapojen liikkuvuutta, rintakehän kannatusta, tasapainoa ja koordinaatiota.

Muistetaan kuitenkin, että voiman rakentaminen jännityksen päälle on ongelmallista.

Jos hevonen treenaa jatkuvasti puolustustilassa, kiireessä, vinona, retkottaen ratsastajan kädellä tai epäselvien apujen alla, se toki vahvistuu johonkin. Mutta vahvistuuko se siihen, mitä haluamme?

Hevonen voi vahvistua jännitykseen, vinouteen, kuolaimeen nojaamiseen, eteenpäin vyörymiseen, robottimaiseen sammumiseen, kippuraan pakenemiseen, “taistelemiseen” ennen “nöyrtymistä” joka voi ilmentyä monilla eri tavoilla. 

Siksi rentous ei ole pelkkä sana, se on MUST have. 

Ei siis se kuvailemani passiivinen rentous, vaan toiminnallinen rentous.

Sellainen tila, jossa hevonen pystyy oppimaan, käyttämään kehoaan ja vastaamaan apuihin ilman puolustautumista. Sen päälle voimaa voidaan rakentaa: silloin voimasta tulee kantavaa, ei kovaa tai pakenevaa.

  

Klassinen ratsastus modernilla ymmärryksellä

Minua kiinnostaa yhä enemmän ajatus klassisesta ratsastuksesta modernilla ymmärryksellä. Tämä ei siis tarkoita, että hylkäisimme vanhat mestarit vaan ihan päinvastoin. Se tarkoittaa, että luemme heitä ajatuksella. 

Emme vain poimi lauseita, jotka sopivat omaan leiriimme, vaan kysymme, mitä he todella yrittivät sanoa. Millaisessa ajassa he elivät? Millaisia hevosia he kouluttivat? Mihin käyttöön? Millaisia välineitä, olosuhteita ja ihanteita heidän aikanaan oli?

Samalla meidän täytyy uskaltaa tuoda mukaan nykyajan tieto. Tiedämme hevosesta asioita, joita vanhat mestarit eivät voineet tietää samalla tavalla. Tiedämme enemmän oppimisesta, stressistä, kivusta, käyttäytymisestä, hermostosta, lihaskalvoista, liikkeen analyysistä ja hyvinvoinnista. Tämä ei tee vanhoista mestareista turhia. Se vaan lisää työkalupakkia ja runsastaa keskustelua. 

Hyvä klassinen ratsastus ei ole museointia.

Se ei ole sitä, että yritämme näytellä 1700- tai 1800-lukua nykyhevosilla. Se on periaatteiden ymmärtämistä ja soveltamista elävään hevoseen tässä ajassa.

Minulle tämä on myös “sivistynyttä ratsastusta”. Sivistys ei tässä tarkoita hienostelua tai snobismia, vaan kykyä ajatella, kysyä, oppia, tarkastella omaa tekemistä ja kantaa vastuuta siitä, mitä hevosen kanssa teemme.

Sivistynyt ratsastaja ei tarvitse yhtä gurua, jonka sanoilla kaikki perustellaan. Sivistynyt ratsastaja etsii ymmärrystä ja ottaa vastuuta.

 

Kohti käytännöllistä synteesiä

Jos yrittäisin tiivistää Baucherin, Steinbrechtin, La Guérinièren ja akateemisen ratsastustaiteen käytännölliseksi synteesiksi, se voisi näyttää tältä:

Meidän on hyvä aina aloittaa kommunikaatiosta ja selkeästä hyvästä, turvallisesta vuorovaikutuksesta jossa on logiikka. Hevosen täytyy ymmärtää, mitä ihminen kysyy ja odottaa. Apujen tulee olla johdonmukaisia ja oikeudenmukaisia. Tähän liittyy molempien turvallisuus ja kunnoitus: ihminen ei mene hevosen tilaan rumasti, hevonen ei mene ihmisen tilaan rumasti. 

Rentous. Hevosen täytyy pystyä vastaamaan ihmisen kysymyksiin ja toimimaan ihmisen kanssa ilman pakoa tai puolustautumista. Sen täytyy voida hengittää, ajatella ja käyttää kehoaan luontevalla ja rennolla tavalla. Tämä liittyy mielestäni vahvasti ensimmiseen kohtaan myös!

Vasta sitten eteenpäinpyrkimys. Ei kiire ja “alta pois”, vaan elävä energia ja halu liikkua.

Suoruus. Ei jäykkä tikkukakassa-viivasuoruus, vaan se, että hevonen oppii käyttämään molempia puoliaan ja kantamaan itseään tasapainoisemmin. Käytännössä tämä ei siis tarkoita tikkukakassa-jäykkyyttä ts hevonen ei pysty taipumaan mihinkään ja vaikuttaa “suoralta” lankulta vaan sitä, että se pystyy asettumaan ja taipumaan molemiin suuntiin yhtä helposti ja tasapainoisesti. Pluvinelin sanoin: tarvitsemme taivuttamista (ja siis avoa ja sulkua) voidaksemme mennä suoraan ;-)  

Voima. Asteittain, harjoitus harjoitukselta, hevosen yksilöllistä kehoa kunnioittaen. Tämä liittyy läheisesti edellisiin kohtiin: rento voima on aivan erilaista kuin pakonomainen, pelokas ja jäykkä voima. 

Sitten viimeisenä kokoaminen. Ei mekaanisena temppuna eikä fyysisenä tiukkana muotona, vaan seurauksena! Minkä varaan etupää voi nousta, jos hevonen ei ole rento, suhteellisen suora, ja sillä on voimaa takana nostaa sitä etupäätä ja se vielä ymmärtää koska ja miten se tehdään pyynnöstä? 

Ja koko matkan ajan alusta saakka: keveys ja kepeys. Keveydellä tarkoitan fyysistä keveyttä, ja kepeydellä henkistä keveyttä: ei tämä ole oikeastaan niin vakavaa eikä se saisi olla kurjaa ja tylsää. 

Tämä ei siis tietenkään ole mikään nopea tie, mutta hevosten kanssa harvoin mikään todella arvokas on nopeaa.

 

Lopuksi: ei mestarin valintaa, vaan hevosen kuuntelemista

Baucher vai Steinbrecht, vai peräti La Guérinière?

Minun vastaukseni on: kyllä.

Baucher silloin, kun tarvitsemme keveyttä, rentoutta, herkkyyttä, avuille vastaanottavaisuutta ja muistutusta siitä, ettei hevosta saa rakentaa jännityksen päälle.

Steinbrecht silloin, kun tarvitsemme suuntaa, voimaa, suoruutta, systemaattista kehittämistä ja muistutusta siitä, ettei kokoaminen ole pelkkä tunne tai asento, vaan fyysinen kyky.

La Guérinière silloin, kun tarvitsemme sillan keveyden ja järjestelmän välille.

Akateeminen ratsastustaide silloin, kun haluamme käytännöllisen pedagogisen työkalupakin, jossa voimme rakentaa ymmärrystä myös maastakäsin ennen ratsastajan painoa.

Moderni oppimisteoria ja biomekaniikka silloin, kun haluamme varmistaa, ettemme vain toista vanhoja sanoja, vaan todella ymmärrämme hevosta.

Ehkä ratsastuksen suurin viisaus ei löydy siitä, että valitsemme yhden mestarin ja puolustamme häntä loppuun asti. Ehkä viisaus löytyy siitä, että opimme kysymään parempia kysymyksiä. Otetaanko tavaksi kysyä: 

* Mitä juuri tämä hevonen tarvitsee?
* Mitä sen keho kertoo?
* Mitä sen käytös kertoo
* Mitä se ymmärtää?
* Mitä se ei vielä pysty tekemään?
* Missä tarvitaan rentoutta?
* Missä tarvitaan voimaa?
* Missä tarvitaan selkeyttä?
* Missä tarvitaan aikaa?
* Miten voisin parhaiten auttaa tätä hevosta, juuri nyt? 

Silloin nämä varmasti ajoittain haudoissaan kääntyvät vanhat mestarit eivät olisi koulukuntasodan aseita. Voisivatko he olla melkein kuin keskustelukumppaneita?

Hevonen on sen keskustelun tärkein osapuoli.

 

- Katariina Cozmei 

Bent Braderup Suomessa 4.-5.10.2025

Vuosi on näemmä vierähtänyt viimeisimmästä blogikirjoituksesta: sopivasti edellinen postaus on edelliseltä klinikalta. Vuoden aikana on tapahtunut todella paljon mutta ei siitä nyt sen enempää vaan sukelletaan akateemisen ratsastustaiteen kuplaan tällä kertaa vähän proosallisemmassa muodossa. Jos haluat lukea perinteisiä klinikkaraportteja BB:n klinikoista, kurkkaa aiemmat postaukset jotka löydät tägeistä. 

 

Tuuli tuiversi keltaisia haavan lehtiä jotka liimaantuivat auton tuulilasiin kääntyessäni Granåsan jo tutuksi tulleeseen pihaan. Tällä kertaa matka oli kestänyt traileri perässä liki viisi tuntia - muutin Pohjanmaalle elokuussa. Hevoseni Murkku on onneksi hyvä matkustaja ja viihtynyt heinäpussin parissa, oma takapuoleni ja selkäni alkoi olla melko puutunut ja muuten jo aika hyvin parantunut ristiluun murtuma ilmoitteli itsestään. Tällä kertaa valmistautuminen kurssille jäi poikkeuksellisen ohueksi: loukkasin itseni aika pahasti kaksi kuukautta sitten ja suoritin vielä siihen päälle muuttorytäkän varsin puolikuntoisena, joten sekä minä että hevonen ollaan lähinnä jäykistytty, lihottu ja mökkihöperöidytty. 

Alkuperäinen idea oli yrittää suorittaa Squire-testi jota jo yritin kertaalleen suorittaa heinäkuussa opettajani Kenneth Vansweeveltin kurssilla mutta olin itse hyvin skeptinen - valmistautuminen jäi erittäin puutteelliseksi tapaturmasta ja muutosta johtuen enkä kokenut että olisin pystynyt fiksaamaan niitä haasteita joista ensi yritys jäi puutteelliseksi. Noh, ajattelin että otan mitä annetaan ja kaikki asiat tapahtuvat niinkuin niiden pitää jostain syystä tapahtua, ja sukelsin mieli avoinna kurssiviikonloppuun. 

Kursseilla on aina sama runko: ensin lauantai aamu alkaa teorialla, sitten hevosikot saavat ensimmäisen yksityisopetussettinsä yleensä maasta käsin. Lounaan jälkeen on toinen teoria, jonka jälkeen kaikilla on toinen tunti: maasta tai selästä. Sunnuntaina on vielä aamulla yksi teoria joka on yleensä Q&A, sitten viimeiset tunnit joissa kaikki saavat kotiläksynsä sekä lopputeoria. Teoriaosuuksista en nyt kirjoita tällä kertaa tähän mitään - pääteemat ovat aika samanlaisia kuin edellisillä kerroilla - löydät aiemmat postaukset tunnisteella "Branderup" täältä blogista. 

Ensimmäisellä tunnilla toivoin että voisimme katsoa miten saan paremmin Murkkua opastettua koukistamaan takapään niveliä paikalla seisten sillä tavalla joka on tarkoituksenmukaista ja laadukasta. Murkulla on tikkusuorat takajalat ja se on vähän takakorkea, joten aihepiiri ei ole hänelle ollenkaan helppo. Sain erinomaisia vinkkejä aiheeseen ja Bent tuli itsekin vallan "hands on" näyttämään mistä voin rentouttaa alaleukaa, niskaa, C5 ja saada hevosen siirtämään painoa diagonaalisesti kohti ulkotakajalkaa tuoden samalla sisälantiota hiukan eteenpäin ilman että se "niiaa" takajalat suorina tai vain nykäisee itseään taaksepäin kuten usein näkee hevosten tekevän tässä harjoituksessa. 

Haettiin samalla tunnilla kokoamisen perusteita myös liikkeessä käynnissä, ravissa ja laukassa. Murkku on kehittynyt laukassa aika paljon, mutta ravissa ja käynnissä on vielä hommaa saada maataviistävästä reinarista akateeminen itsensä ryhdissä kantava hevonen. Murkulla on tapana sammuttaa itsensä jännittyessään, ja vieraassa paikassa käy helposti niin että se jännittyessään sammuu ja menee "mykäksi ja kylmäksi" ja se saa aikaan minussa jännittymistä koska tunnen että yhteys katkeaa: turhaudun ja Murkku jännittyy ja mykistyy vielä enemmän. Kiva limbo! Tämä ei käy niin helposti enää maasta käsin mutta selästä kyllä. Siksikin testien tekeminen selästä on extra-haastavaa, mutta no, eipä se elämä mistään testeistä ole kiinni muutenkaan. Ne ovat vaan kivoja välietappeja ja asettavat raamit tavoitteille: kuten vaikkapa kouluratsastuksen eri luokat. 

Lounaan jälkeen jäin seuraamaan taas muita hevosikkoja ennen kuin hain Murkun ja kävelytin sitä melko pitkään osin siksi että itse rentoutuisin. Aamun kaulamanipulaatio oli ehkä ollut Murkulle vähän too much ja sen headshaking -oireet alkoivat tulla esiin... Murkulla on siis kaularangassa vähän sanomista ligamenttien osalta, kun hän on kisannut reiningiä jo kaksivuotiaana Saksassa. "Future prospect with no future" jos nyt ihan suoraan sanotaan: minusta tuntuu aivan hullulta että kaksivuotiailla kisataan ratsastuksessa jo ihan täyttä päätä. Tunsin miten se käpertyi kuoreensa ja oma fiilis alkoi mennä vähän surkeaksi. No, yrittänyttä ei laiteta: ajattelin että otetaan tämä nyt joka tapauksessa treenin kannalta ja saadaan palaute ja kotiläksyt. Niin kävikin että Bent keskeytti testin jo heti ensimmäisen käyntiosuuden puolessa välissä todeten että okei, tästä ei nyt tänään tule mitään, eikä tullutkaan. Saatiin sitten hyviä korjausohjeita ja hinkattiin istuntaa. Squire-testi siis arvioi nimenomaan istuntaa: noin vartin mittainen ohjelma suoritetaan tavalla jossa näkyy että ratsastaja on ymmärtänyt akateemisen istunnan elementit ja osaa käyttää niitä tasapainottaakseen ja auttaakseen hevosta erilaisissa liikkeissä ja tehtävissä. 

Fiilis oli vähän surkea - ei siksi että testin suorittaminen ei ollut nyt otollista vaan siksi että tunsin muutoinkin itseni tässä kohtaa jo perin surkeaksi luuseriksi joka ei osaa mitään ja vaan käy nolaamassa itseään julkisesti vuodesta toiseen eikä Bentin antama palaute varsinaisesti auttanut. Toki tiedän järjellä ettei se asia nyt niinkään ole, mutta tiedättekö joskus tämä hevoshomma on yhtä pasketta :'D No, kyllä te tiedätte. Mietin hiljaa mielessäni että maksoin tästä viikonlopusta niin järjettömästi rahaa ja olen ajanut pers jumissa viisi tuntia suuntaansa: nyt pitää vaan nauttia tästä vaikka ihan väkisin. Ja niin teinkin. On etuoikeutettua saada osallistua tällaisiin juttuihin ihanalla hevosella mukavan yhteisön kannustamana - ihan sama vaikka pystyisi toteuttamaan vain ehkä noin 30% siitä johon päästään kotioloissa omassa rauhassa. 

Illalla jäin kuuntelemaan lehtopöllönaaraiden huutelua samettisen tummassa syksyisessä yössä. Muistin että tänään on Viktor-koirani yksivuotissynttäripäivä! Kuinka paljon onkaan tapahtunut vuodessa. Vuosi sitten olin myös Murkun kanssa BB-klinikalla ja katselin yöllä revontulia ikkunasta, mietin ovatkohan koiranpennut jo syntyneet ja jännitin Groundwork& Lungeing testin tekemistä. Nyt on testi tehty, koiranpentu syntynyt ja oma, ja olen vielä tässä välissä muuttanut koiranpennun synnyinkotiinkin tänne Närpiöön - niin se elämä vie! 

Heräsin aamulla niin kokovartalopökkelönä etten tiennyt miten olisin pukenut päälleni mutta onneksi verryin voideltuani itseni sisäisesti litralla kahvia ja köpöttelemällä ympäriinsä. Tällä  kertaa oma treenivuoroni oli heti aamulla teorian jälkeen, joten otin Murkun mukaan maneesiin kuuntelemaan teoriaa ja samalla annoin sen nuuskutella maneesia ja yleisö pääsi pussailemaan häntä. Murkku on tosi seurallinen ja tykkää rapsutteluista. Ehdin onneksi vertyä aamun mittaan sen verran että rohkenin jatkaa istuntatreeniä viimeisellä kerralla. Haettiin nyansseja liikkeen fiilistelyyn ja sukkuloitiin sulku eteen - sulku kokoaminen - avo koottuna - avo eteen - avo koottuna - sulku koottuna - sulku eteen jne harjoitusten välillä istuntaa käyttäen. Lisäksi Bent nousi tuolistaan näyttämään kirjaimellisesti kädestä pitäen miten hän toivoisi että pitäisin kaikkia ohjia (kapsoniohja + bosalohja tässä tapauksessa, Murkku ei toimi kovin hyvin kuolaimilla) yhdessä kädessä ja käyttäisin niitä. Lisäksi saimme paljon kotiläksyjä hioaksemme taitojamme kohti Squire-testiä. Ehkä sitten ensi vuonna <3 

Livahdin kotimatkalle jo heti lounaan jälkeen ennen viimeistä teoriaa tietäen että matka on pitkä, sateinen ja Pohjanmaan päässä myös myrskyinen. Koko pitkä kotimatka oli aikaa reflektoida kurssin antia, ja kirjoitin itselleni heti tuoreeltaan aika paljon omia muistiinpanoja mihin kiinnittää extra-huomiota omassa treenissä ja toisaalta myös oppilaideni kanssa. 

Mielessä läikkyi päällimmäisenä ihan rehellisen väsymyksen lisäksi myös iso kiitollisuus näistä kursseista, huippulaadukkaasta opetuksesta, mainiosta yhteisöstä sekä tietysti ihanasta hevosestani Murkusta jonka kanssa nämä reissut ovat aina mukavia. Kiitos myös yöpaikasta ja groomauksesta ystävälleni Maijalle sekä kotiin jääneelle puolisolleni Kimille joka hoiti hevosia ansiokkaasti ekaa kertaa ihan itse koko viikonlopun minun ollessani reissussa :D Kiitos toki myös Granåsalle ja järjestäjille - nähdään taas ensi vuonna! 

- Katariina Cozmei 

Bent Branderup Suomessa 5.-6.10.2024

Akateemisen ratsastustaiteen klinikalla - Bent Branderup 2024

Kuva: Aatu Airaksinen

Sain jälleen kerran kunnian osallistua hevospaikalla Branderupin klinikalle: tämä oli kolmas vuosi hevosen kanssa ja kuudes kerta ylipäänsä (voit lukea aiempia raportteja myös täältä blogista hakusanalla Branderup ) 

Tällä kertaa tilaisuus oli erityisen tärkeä minulle, koska tarkoitus oli tehdä Groundwork & Lungeing testi joka on Akateemisen Ritarikunnan ensimmäinen testi: sen läpäisyllä ei ole vielä jäsen, mutta saa oikeuden yrittää suorittaa seuraava testi joka on "Squire test": aseenkantajan testi. Kaikkien testien sisällöistä voit lukea lisää täältä 

Tämä ensimmäinen testi suoritetaan maasta käsin: 
- Hevosen pitää olla vähintään 5 vuotias
- "Perustutkinto": hevonen esitetään akateemisella kapsonilla ja juoksutusliinalla, puisen raipan kanssa, Akateemisen Ratsastustaiteen periaatteita mukaillen. 
- Testin tarkoitus on osoittaa ja näyttää: 

• Hyvää kommunikaatiota hevosesi kanssa
• Että hevosesi ymmärtää avut ja on halukas vastaamaan niihin
• Että Sinä voit ja osaat käyttää apuja auttamaan hevosesi löytämään hyvän notkeuden, muodon, balanssin, tempon, tahdin ja schwungin (rangan kolmiulotteinen joustava liike) harjoitusten sisällä
• Että tunnistat nämä tekijät harjoitusten sisällä 

- Kaikki harjoitukset tulee tehdä riittävällä etäisyydellä seinästä, jotta tuomari voi nähdä että hevonen on vain kouluttajan avuilla eikä seinän vaikutuksen alla. 

Olen harjoitellut tätä testiä varten vuositolkulla ja hevonenkin on jo vaihtunut tässä välissä: Murkun kanssa olen treenannut aika intensiivisesti 1,5 vuotta ja epäilin onko se riittävästi, mutta onneksi Punainen Lentokone kultivoi minua tässä välissä niin että Murkun kanssa hommat ovat sujuneet paljon sutjakkaammin kun ei tarvi tehdä samoja virheitä montaa kertaa ;-)  Kotiopettajani Kennethin kanssa ollaan treenattu koko vuosi hiki päässä ja nyt olin hänen mukaansa riittävällä tasolla - ei muuta kuin tekemään!

Saavuimme Murkun kanssa Granåsaan jo perjantaina iltapäivällä, jotta meillä oli tarpeeksi aikaa kotiutua ja orientoitua. Kävimme nuuskuttamassa maneesia ja tekemässä verryttäviä helppoja harjoituksia joista molemmat saimme rentoutta ja itsevarmuutta. Murkku majoittui pikkupihatossa ihanan suokkiruuna Wagnerin vieressä, ja pojat tulivat hienosti toimeen naapuruksina. En saanut oikein yöllä nukuttua kun jännitti niin kovasti, mutta tein paljon visualisointia ja hermostoa rauhoittavia harjoituksia ja onneksi niistä oli apua: koin että vire oli vähän korkealla toki mutta riittävästi hanskassa. 

Lauantaiaamu valkeni kylmänä ja pakkauduimme maneesin katsomoon villahamein ja -viltein varusteltuina. Klinikat noudattavat yleensä samaa kaavaa: lauantaina aloitamme teorialla hevosen evoluutiosta ja biomekaniikasta, sen jälkeen hevosikot saavat ensimmäiset yksärinsä; lounastauon jälkeen toinen teoria yleensä istunnasta ja liikkeen yhteensovittamisesta, jonka jälkeen toiset tunnit. Sunnuntaina aamulla on kysymykset & vastaukset -teoria, ja kolmannet tunnit: päivä päättyy yhteenvetoteoriaan. 

En nyt kirjoita tähän kaikkea mahdollista teoriaa: yleensä tulee aika paljon toistoa, ja aiemmat raportit löytyvät täältä blogista joissa etenkin niissä vanhemmissa olen pikakirjoittanut "kaiken" - kannattaa lukaista nekin jos aihepiiri kiinnostaa! 

Teoriaosuuksien nostoja: 

Kuva: Katariina Cozmei

"We don't educate horses for AAoR (Academic Art of Riding) we educate people"

"Different goals make different education -> what is your goal? "

"The first thing is to educate yourself to be an educator"

"Easy systems are always wrong..." (Same tool for everyone)

"Every horse is different. We need to accept we are all different, horses and humans! ("Equality -> do we need to be equally dumb too?"

Bent nosti esiin myös biomekaniikkatutkimukset koirista jotka ovat mielenkiintoisia: niitä on tehty paljon enemmän kuin hevosista. Koirat ovat toki vähän erilaisia: ne käyttävät häntää tasapainottaakseen liikettään ja hevoset kaulaansa. Silti niistä voi saada ajatuksia. 

Hevosten monet biomekaniikkatutkimukset on tehty juoksumatolla joka ei anna realistista kuvaa liikkumisesta koska matto vie maassa olevia jalkoja. Lisäksi jotkut tutkimukset ovat "höpöä": esimerkiksi Ruotsissa tehty tutkimus piaffista, jossa todettiin että hevosen painopiste siirtyi vielä enemmän etupainoiseksi. Minkälaista "piaffia" siellä oikein tehtiin? Ravi paikallaan ei ole piaffia. 

Hevosella ei ole solisluita, joten koko etuosa kelluttelee "thoracic sling"in varassa (mikä lienee suomeksi, itsekin käytän vaan tuota thoracic sling-termiä) elihevonen voi ihan todella nostaa ja laskea etupäätään. 

Me ihmiset olemme visuaalisia ja kädellisiä ja haluamme korjata käsillämme asioita joita näemme silmillämme. (Hang & bang riding)

Edes hienoin "muoto" ei auta jos voima ei tule takasista läpi kehon (tämä ei siis tarkoita vauhtia)

Meidän on tosi helppo lyhentää hevosia, laita vaan sivuohjat tai vedä ohjasta, mutta pidentää? Moni hevonen ei pysty oikeasti venyttämään itseään koska ovat jo niin jumissa tai eivät uskalla venyttää. Jotkut hevoset eivät veny enää edes ruoholle kovin ketterästi vaan joutuvat avaamaan etujalkoja todella paljon. 
Opeta hevosesi venyttämään maasta ja selästä vihjeestä (esim raipan kosketus kaulan päälle) 

Bent kertoi myös varusteista joita hän käyttää tai ei käytä: varoitti naruriimun vaaroista, painaa kolmioshermoa, voi johtaa headshakingiin. Kapsoni perustyökaluna, apuna voi olla bosal-lenkit alla, kaulanaru, kuolain. 

Älä käytä kuolainta jos ei tarvi "fiksata" mitään alaleuan kautta? 

Hevoset voivat pureskella heinänsä enemmän toisella leukapuoliskolla samaan "jauhatussuuntaan" ihan tottumuksen vuoksi ja leukojen asento ja jäykkyys olla toispuoleinen. Bent itse käyttää kuolaimia saadakseen hevosen aktivoimaan myös toista puolta alaleuasta mutta muutoin nykyisin pääosin ilman kuolaimia. 

Hammashuolto! Joissain maissa voi olla ongelmana se, että hammashoitajat ovat laukkahevosiin erikoistuneita: nuorilla laukkureilla ei ole vielä edes pysyviä hampaita ja niiltä voi "jyrätä" hampaat aika sileiksi ilman että siitä seuraa kamalia asioita mutta ei ratsuhevosilta. Käytä säännöllisesti ratsuihin erikoistuneita hammaslääkäreitä. 

Kieliluun merkitys! Isot lihakset kiinnittyvät ja vaikuttavat koko etupään liikerataan ja sitä kautta koko hevosen kehoon. 

"If you ask the horse to take the weight back by using your hand, you make the horse to take weight in front first... physics!" 

"Don't put the horse in the shoulders with hands"

"First you need educated hindfeet: if there's nothing to put the weight on and you ask...?"
"We do not do side movements in AAoR, we do balanced movements and directions"

(Teoriaosuudet rangasta, lantiosta ja evoluutiosta voi kerrata vanhemmista postauksista. 
Samoin jarrutusvoimasta)

Teoria 2, istunnasta

"There is no such thing as natural language, not even between humans... Chinese? English? What is it?"
"Horse language / human language... together we create an artificial language that we both need to learn"

"Horses are intelligent, in their own way"

"About communication: actually it does not matter what comes out from your mouth it matters more what goes in to the ear of the listener"

"Does the horse understand the aid? The exercise? I check this when I work in different positions: groundwork, handwork, lungeing, longreining.... "

Istunnasta: hän kehotti ajattelemaan jos tuoli jonka päällä istumme olisikin sellainen jossa olisi tosi huonot taaimmaiset jalat, vähän rikki.  Jos nojaisimme taakse, rysähtäisimme: "tuolin" on pakko laittaa paino eteen jos me nojaamme taa vrt hevonen. Tuoli ei toki tee päätöksiä mutta hevonen suojaa itseään

"Change of balance is forcing the horse to react but HOW? Is it like bambi on ice with very bad balance just trying to keep itself upright?"

"Only the educated hindlegs can take the weight of the rider's change of of weight. Rider: Please take my weight more? Horse: Nope I don't think so..." 

"Before you close a door open a door"

Steinbrecht sitaatti: "A horse should get hollow on my inside seatbone"
Newcastle taas sanoi: "A horse should get hollow on my inside upper leg"

-> open a door where the horse CAN go: in this case open your outside upper leg if you want the horse to be hollow on your inside upper leg. Open the door and invite the horse

Jos käytät kuolaimia, älä vedä ohjasta eikä varsinkaan sisäohjasta (taaksepäin): jos haluat asettaa ohjasta, tee se kapsonista. Kallo sisään päin -> bosal ohja vastakkainen alaleuka ulospäin

Sitten puhuttiin istuinluista ja lantion eroista mutta tästä olen kirjoittanut jo pitkät pätkät edellisiin joten ei nyt oteta kertausta. Pointtina että kaikilla on erilainen lantio ja miehillä ja naisilla etenkin!

"Seat direction is horse's chest direction: how you guide it with upper legs, tailbone, pubic bone?"
"You cannot make the back lighter / release the back just by standing on stirrups: it makes all the weight to go to the front part of a "normal saddle". Nomadic saddles like mongol saddles are different: stirrups and the weight is more back and better distributed"
"Do not put weight on stirrups on a saddle that does not distribute the weight" (esim padit, karvasatulat, rungottomat lätkät jne) 
"Forward is not the same thing than fast!"
"Lower leg: be more like a fly than the girth"
"About the seat: first you need to just stay up there: balance, safe feeling. Then comes relaxation: schwung and feeling of the movement"

Bent kertoi tarinoita siitä miten hän on matkaillut nuorempana ympäri maailman ja ollut opissa mm. Valencalla ja Domeqilla, ja miten tärkeää on päästä ratsastamaan korrektisti koulutetuilla herkillä hevosilla fiiliksen vuoksi. Sen jälkeen on ihan erilaista itsekin hakea sitä "oikeaa fiilistä" niillä omilla projekteilla. Nykyisin näkee paljon huonoa piaffia ja passagea (trampoliini / ravia paikallaan) joista ei pidä niinkään ottaa esimerkkiä... 

"Where is THIS horse most comfortable and beautiful? Where it can shine?" 
Jokaisella hevosella on tietty tapa liikkua ja tietty muoto jne joka sopii juuri siihen koulutushetkeen, luonnostaan, rakenteellisesti jne. (Tähän ei lasketa mitään "se haluaa itse kulkea vertikaalin takana tms", se on aina nou nou) 

"I'm a bit worried of people who have only one idea or method" - otti esimerkiksi sen että kaikkien hevosten tulee kulkea tosi korkeassa muodossa / matalassa muodossa / tietyssä tempossa jne. 

Omat tunnit

No, sitten koitti oma vuoro astua estradille. Tein huolellisen alkuverryttelyn varoen väsyttämästä hevosta ja itseäni, kiinnitin huomiota rentouteen ja yksityiskohtiin, tietäen suunnilleen mitä minun odotettiin esittävän ja mitä haasteita ohjelmassa todennäköisesti tulisi. Voit lukea koko ohjelman tuolta aiemmasta linkistä jossa on kaikki testit: se kestää noin 15 minuuttia ja on melko pikkutarkka. 

Esittelin itseni ja hevosen Branderupille ja muistutin että hän oli keskustellut puhelimitse aiheesta edellisenä päivänä kotiopettajani Kenneth Vansweeveltin kera jonka suositus tarvittiin testiin pääsemiseksi: hän totesi että jaaha okei no eiku vaan! Nämä testit pitää suorittaa heti kättelyssä ekalla tunnilla, joka nostaa vaikeusastetta. Annoin Murkun orientoutua hetken areenalla ja katsella 70-päistä yleisöä, ihmetellä ikkunoita ja peilejä ja vetää itse henkeä. 

Lähdin keskilinjaa alkuterveydykseen, ja sen jälkeen vajosin keskittyneeseen kuplaan jossa oli vain minä ja hevonen: 15 minuuttia meni kuin siivillä! Muistin kaiken ja osasin korjata haastavia kohtia ilmeisesti tuomaria miellyttävällä tavalla, ja pääsimme läpi testistä. Olin haljeta ilosta! Yleisön taputtaessa nielin hiukan liikutuksen kyyneleitä, vihdoin tämä etappi oli saavutettu. Olin viime vuonna niin pettynyt ja surullinen kun tiesin että aika loppuu kesken Punaisen Lentokoneen kanssa ja tunsin putoavani kuoppaan hänet menetettyään, mutta näemmä Universumi oli armelias ja järjesti nyt tämän kuitenkin näin. Jee!

Testin jälkeen meillä oli vielä 10 minuuttia aikaa, ja kysyin Bentiltä: "Jos tämä hevonen tupsahtaisi sinun talliisi, mistä aloittaisit?"  Bent vastasi, että C5-nikamasta: mihin kaula mutta myös ennen kaikkea säkä ja rintakehä menevät? Teimme hetken C5 (eli siis kaularangan viides nikama) työtä ihan kädellä ja liinalla auttamalla, ja näytin Bentille mitä muuta olen tehnyt rintarangan mobilisoisimiseksi kotona koska hevonen tuli minulle aivan totaali "leg moverina" eikä yhtään "back moverina": se ei liikuttanut rankaa mihinkään vaan kipitti kuin koppakuoriainen joka ei ole länkkä-quartereille ihan tavatonta. Bent oli tyytyväinen työskentelyyn ja sovimme että tulen iltapäivällä kaulanaru mukanani seuraavalle tunnille jolla voimme jatkaa C5-työtä eri kautta. 

Seuraavat kuvat: Aatu Airaksinen

Testissä on ensin Groundwork-osio jossa tehdään "takaperinkävellen" mm. avoja, sulkuja, kootusti ja eteen, takaosakäännös, vastasulkua ja painonsiirtoja mm. "avoa ja sulkua paikalla seisten". 

Diagonaali eteen, asettuneena ja vähän taipuneena

Vastasulun jälkeen seis ja painosiirto

Juoksutus-osiossa pitää näyttää käynti, ravi ja laukka: siirtymiset tietyssä järjestyksessä sekä avoa, sulkua, kokoamista ja eteen hevonen mahdollisimman hyvässä tasapainossa sekä pysähdyksessä painonsiirto taakse

Tässä korjaan vähän Murkun sisälapaa ja vertikaalista tasapainoa

Laukassa pieni kokoaminen 

Juuri valmistellaan laukka ravista

Lopuksi Bent pyysi näyttämään toisen sulun uudestaan kun ekalla yrittämällä baana loppui vähän kesken. 

Jee, testi läpi! Sitten palaveerataan ja mietitään, mitäs sitten tehtäisiin. 

Tässä sitä C5-työskentelyä kädellä auttaen

Lounaan jälkeen jatkoimme teorialla ratsastajan istunnasta (tästä myös pitkät pätkät edellisissä postauksissa) ja mietin menisinkö seuraavalle tunnille maasta vai selästä: Bent ei sanonut kummin haluaisi nähdä mutta otin varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset kamppeet mukaan ja hyppäsin kyytiin. Murkulle on tosi vaikeaa löytää järkevää satulaa kun sen satulansijan pituus on 36 senttiä eli sama kuin keskiverto russiponilla: ostin hänelle viime vuonna pienen akateemisen padin, joka on muuten hyvä mutta kippaa etukenoon koska Murkku on kaiken lisäksi vähän takakorkea. Yleensä mulla on siellä alla Mattesin edestä täytetty karva, mutta jostain aivopierusyystä laitoin tällä kertaa edestä reilusti taitellun porontaljan sinne alle kokeilematta sitä etukäteen (whyyy?!) ja eihän siitä siten mitään tullutkaan kun satula valui sinne tänne liian paksun fyllin päällä. Mistään ei tullut mitään, hevonen lakkasi liikkumasta, minä turhauduin ja opettajakin turhautui. Argh! Ensiapuna fylli pois ja pelkkä padi joka sitten valui etukenoon eikä siellä pystynyt oikein istumaan. Tunti meni aivan plörinäksi ja aamun euforia vaihtui lievään ketutukseen... No, tällaista tämä on. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, totesin, ja venyttelin kipeytynyttä alaselkääni merkillisessä asennossa könötettyäni eteen päin kippaavalla padilla. 

Kuvat: Aatu Airaksinen

Bent näytti mistä kohtaa kaulaa voi nostaa kaulanarulla jotta se nostaa rintakehää. Hellästi! Siellä on kuitenkin henkitorvi ja herkät kudokset, ei vedetä

Mihin suuntaan säkä osoittaa?

Ylälinja venyy, mutta rintakehän kannatus säilyy.

Sitten kauheaa räpellystä selästä.... 

Satula valui sinne tänne ja istunta levisi

Joitan hyviä pätkiä onneksi myös

Huomenna on päivä uusi, ajattelin, ja niinhän se olikin. Mietin menisinkö viimeiselle tunnille maasta briljeeraamaan vai selästä häpeämään... no, mä voin briljeerata kotonakin mutta oppimiskokemuksena olisi hyvä ottaa revanssi selästä, joten rohkaistuin sitten ratsaille. Ja hyvä että rohkaistuin! Fiksasin ne kamat jotka meillä on yleensäkin kuntoon (alla se mattesin edestä nostava), otin kaulanarun sijaan tällä kertaa bosal-ohjat kapsoniohjien lisäksi ja et voila, heti oli olo kotoisampi. Ratsastan Murkkua siis myös kaulanarulla koska hänellä on headshaking mutta siinä on puolensa ja puolensa tässä hommassa. 

Harjoiteltiin istunnan perusteita: kuinka teen oman istunnan tiedostaen avoa ja sulkua ympyrällä ja suoralla eteen ja koottuna, ja löydän sen tahdin, tempon ja muodon ja schwungin jossa juuri tämä hevonen on parhaassa vertikaalisessa ja horisontaalisessa tasapainossa juuri tässä koulutusvaiheessaan.  Akateemisen ratsastustaiteen perusteisiin kuuluu, että istunta (paino) on primääriapu ja alapohje ja kädet sekundaariavut yhdessä raipan ja äänen kanssa: aina jos joutuu korjaamaan kädellä tai jalalla, pitäisi miettiä mikä istunta-apu ei toiminut ja miksei (secondary to what?) . Eikö hevonen ymmärtänyt tai osannut vihjettä, eikö ratsastaja osannut tai pystynyt, oliko harjoitus liian vaikea, vai mistä kiikastaa? Usein annamme ristiriitaisia apuja ja hevosen on vaikeaa noudattaa sen vuoksi pyyntöjämme. 

Käytin pääosin 3+1 ohjasotetta: ulkokädessä molemmat bosal-ohjat ja ulkokapsoniohja, ja sisäkädessä sisäkapsoniohja: näin pystyn säätelemään asetusta sisäkädellä ja lapoja ulkokädellä C5- kohdalta. Kun homma etenee, pystyyn asettamaan ja taivuttamaan ilman ohjaa istunnalla: Tulin kanssa olen päässyt siihen jo pitkään mutta Murkku ei vielä toimi aivan niin hyvin selästä käsin. Ratsastin vuorotellen eteen avossa ja kootusti sulussa: käytin myös raippamerkkiä hännän tyven päälle jonka olen opettanut maasta käsin hevosen kokoamiseen. Sain vinkkejä kuinka tehdä näitä vielä paremmin. 

Kokeilin myös laukkaa, kun kerroin että olen parantanut etuosan elevaatiota kotona laukannostoilla ja siirtymisillä, se oli hauskaa :D Murkku pisteli parastaan ja vähän innoistuikin. Murkku on aika haastava ratsastaa: se menee helposti kuoreensa ja lakkaa reagoimasta ja sammuu, tai sitten räjähtää: harmaa alue on joskus aika kapea. Onneksi Murkku ei nakannut  minua mäkeen, se olisi ollut aika noloa. 

Nämä kuvat groomina toimineen Maija Tenhusen kännykäkuvia: 

Lavat sisään - lavat ulos; missä on paras balanssi "in between"?

Saatiin laukatakin, jee! Käytin pieniä laukkapätkiä ravin parantamiseen (helpompi nostaa rintakehää)

Jarrut onneksi toimivat, vähän liiankin hyvin

Tuli ihan mukaviakin pätkiä

Murkku oli onneksi laupea eikä heittänyt mammaa mäkeen

Teoria 3 eli sunnuntain aamuteoria oli kysymyksiä ja vastauksia. 

- Hunter's bump: mistä tulee? Bentin mukaan hunter's bump (googleta :D) tulee siitä että: 
* Hevonen käyttää selkäänsä ja lantiotansa väärin syystä x ja y: ei tarpeeksi vatsan puolen tukea, SI ja SL "tipahtavat". Ehkä ratsastettu liian nuoresta? Kipua jossain?
* Hunter's bump voi olla myös rakenteellinen ilman että siitä tarvitsee hirveästi huolestua  mutta pitää tietää onko se ihan vaan rakenteellinen asia vai jossain häikkää
* Ongelmana arabiristeytykset: Arabeilla yksi lannenikama vähemmän. Usein eka sukupolvi ovat tosi hienoja ja kauniita mutta myöhemmissa jälleenristeytyksissä voi esiintyä L6 nikama heikkona joka vaikuttaa lanne-ristiluu alueeseen. 

- Kysymys orien käyttäytymisestä: 

* "Ah, testosteroni. Miestenkin pitäisi saada ajokortti vasta 30-vuotiaana!" 
* Keinosiemennys suosii isoja kiveksiä = paljon tavaraa = ei välttämättä laadukasta kuitenkaan, mutta isot pallit ovat usein myös merkki isosta testosteronitasosta. 
* Ruunat ovat joka tapauksessa luonnottomia: ei luonnossa ole ruunia. 
* Erityisesti oriin, kuten vaikka pikkupojankin, pitää oppia erottamaan minkälaista käytöstä on "leikitään rajuja leikkejä kavereiden kanssa" / "käydään teellä isoäidin luona"... 
* Oriit reagoivat myös ihmisten feromoneihin ja hormoneihin: ne ovat kemikaaleja. (Flemen)
* "Mood is a chemical situation"
* Jos pitää verhota naiset jottei miehet villiinny pitäisikö ne miehet "opettaa"? Myös oriit pitää opettaa, miten käyttäydytään. 
* Ongelma on usein se, että ori puree -> ihminen kiljaisee -> oo sillä on varmaan kohta kiima tulossa koitan huomenna uudestaan... 
* "Teach your stallions during the winter you have a lot of warm clothes here in Finland.... Don't react, just tell no."
* Joitain oreja voi pitää laumassa kunnes ne ovat 3-4, joitain koko elämänsä, joitain jotain siltä väliltä. Rotukohtaisia eroja (kertoo esimerkkejä omista hevosistaan) 
* Kulttuuri on käyttäytymiskoodisto jotta ympäristömme pysyy miellyttävänä
* Joskus tilanne voi sallia käytöksen x mutta joskus ei: miten opetat koodiston?

* Parasta jota joka tapauksessakin voit antaa hevosellesi, on se että sillä on hyvät käytöstavat- jos sinulle vaikka käy jotain ja hevonen vaihtaa kotia, on parempi sillekin että se on "hyvätapainen" suhteessa ihmiseen. 

Keskustelu ajautui ylipäänsä kouluttamiseen: 
* Pedagogisesti ajattelen aina niin, että minun pitää pystyä laittamaan hevoselle riimu, harjata se, vuolla ja puhdistaa kaviot, taluttaa... ensin jossain paikassa jossa se on tosi rento, ja myöhemmin ratsastuskentällä tai maneesissa. Jos en pysty tekemään näitä asioita rentona myös siellä jossa minun pitäisi myöhemmin ratsastaa, miten kuvittelet pystyväsi etenemään koulutuksessa? Jos ne asiat jotka hevonen osaa vaikkapa tallissa eivät onnistu maneesissa, miten kuvittelet sen oppivan uutta hyödyllistä? 
* A-Social media is making us A-Social"... 
* Nowdays breeding is problematic. Beautiful fancy horses that are already mentally and physically crippled! 

Kysymys kouluttamisesta: 
* Schooling = Communication
Ymmärtääkö hevonen avut? Minkälaiset sen liikkeet ovat luonnostaan? Jos hevonen on fyysisesti ja psyykkisesti lahjakas kouluttaminen on toki helpompaa ja nopeampaa. En valitse enää itse kovin vaikeita projekteja: olen jo vanha ja mukavuudenhaluinen. Autan toki teitä mielelläni jos valitsette vaikeita projekteja. 
* En mene areenalle liikuttamaan hevosta. Hevonen voi liikuttaa itse itseään paljon paremmin vapaana tarhassa tai laitumella! Menen areenalle kommunikoimaan ja kouluttamaan hevosta. (Educating)
* Me kaikki kuolemme joskus, hevosetkin, ja me, mutta siihen asti kannattaa yrittää nauttia elämästä? Yritä tehdä jotain josta pidät? Käytä aikasi johonkin joka on kivaa. Joskus kun menen katsomaan kun ihmiset ratsastavat, näyttää siltä että koko kenttä on täynnä ratsastajia jotka inhoavat hevosia. Miksi sitten ratsastat? Tee jotain muuta? 
* Elämä on lahja! Tee jotain, opiskele, opi, nauti!
* "It's not your duty to be over-human, just do your best, what you can"
* "Find out how to do better: worst is to do nothing"
* You have to learn how to live with unperfection  (also with your husband hahah)"
* Strive for better but accept the unperfection!"

Kysymys kaulanarusta ja C5 -työstä
* Sopii myös hevosille joilla on alakaula
* Jokainen apu pitää selittää ja opettaa hevoselle jotta se ymmärtää sen, tämäkin.
* Et voi nostaa hevosen rintakehää enempää kuin tuolia jolla istut. Voit opettaa hevosen nostamaan rintakehäänsä ymmärtämällä tehtävän ja pystymällä ... mutta sinä et voi sitä nostaa. 
* Hevosen voi opettaa nostamaan rintakehää C5-7 kohdasta käyttämällä merkkinä esimerkiksi kaulanarua: sen pitää kuitenkin ensin pystyä ylipäänsä liikuttamaan rintakehää ja lapoja. Lapojen liikkuvuus ja liikuteltavuus
* "Working with the school halt gives a lot of answers - and questions"
* Ylälinja pidemmäksi ja rintakehä ylös: jos pää on liian ylhäällä, ei onnistu. Jos liian alhaalla, ei onnistu. 
* On armeijan peruja laittaa kaikki samaan nippuun: Saman kokoisia, värisiä ja rotuisia hevosia, samat univormut, samat kaikki. Sama koulutus, samat tavat, sama protokolla. Toimiiko enää kun kaikki erilaisia? 
* "Have a dream!!"
* "Have useful tools, not just fashionable tools"

Muuta:
* (Klassinen) long reining (ohjasajo) ei ole sama kuin ruotsiksi "tömkörning" tai ylipäänsä se "ohjasajo" jota nykyisin näkee: ohjaatko hevosta päästä vai kehosta? Akateeminen ohjasajo ei roiku päässä eikä varsinkaan ulko-ohjassa. 
* PRE ja PSL hevosilla alkaa olla aika kummallista jalostusta. Mitä veikkaatte miksi ne on yhtäkkiä niin isoja ja näyttävät puoliverisiltä? No koska niihin on sotkettu puoliveristä. 80-luvulla ihmiset menivät Jereziin ihmettelemään aivan valtavan kokoista PREtä joka oli 160 senttiä korkea. Nythän se ei ole enää mitään. Menetetty hyviä ominaisuuksia. Ylipäänsä nykyisin tosi vaikeaa löytää enää hevosia jotka ovat henkisesti ja fyysisesti terveitä, joilla on hyvä rakenne ja pääkoppa. Friisit ovat nykyisin ihan kamalia, paljon sairauksia ja huono hermorakenne. Ennen olivat mukavia aloittelijallekin sopivia hevosia. Eivät enää. 
* On ihan hyvä valita hevosia jotka ovat jalostuneet sen maan ilmastoon jossa ne ovat: käyttäkää suomenhevosia! Aina jos valitset hevosen toisenlaisesta ilmastosta, et voi ehkä tietää tuleeko siitä ongelma, vrt islanninhevoset 

Ensi vuoteen!

- Katariina Cozmei