Meitsi on elbaillut täällä saariston rauhassa nyt jo puolen kesää, mutta aloitetaan tuosta mihin viimeksi jäätiin, kun Akka yritti laahata mua pitkin niitä paikkoja joissa joutuu nätisti köpöttämään kukkaistutusten ja naurettavan matalien aitojen sisällä.
Ensimmäisellä kunnon reissulla Akka parka panikoi niin että kälkätys kuului traikkuun autosta asti. Voi video, vetäis nyt henkeä välillä, naureskelin itsekseni trailerissa. Tiesin kyllä mitä tuleman piti siinä vaiheessa, kun se nysväsi lettejä tukkaan tutisevin käsin, siellä olis paljon muita hevosia ja meininkiä ja nättejä tyttöjä mut niihin ei saa koskea, ja pitää olla kiltisti mutta liitokavio. Joo joo tuttu juttu. Eri asia kiinnostaako... edellisenä päivänä kyllä höyhensin Akkaa jotta se ei kuvittelis liikoja, tein bravuurit ja keulin sarjassa, kokeilin oikein kuinka korkealle ne jalat nouseekaan. Raision vesitornin lisäksi taisi näkyä jo Näsinneulakin, Akkakin meni hiljaiseksi, ooh. Akan fiinien rakennekynsien palaset vain ropsahtelivat hansikkaisiin, joka oli kyllä pahakin juttu, nääs niillä rapsuttelu tekee eetvarttia.
Ja olihan siellä perillä paljon hevosia, mutta mihin ne nätit tytöt oli jemmattu?? En nähnyt kuin pelkkiä poikia, tämä täytyy olla jokin akkojen ilkeä juoni??
No mutta kuitenkin, Akka oli pahana ja sitä varmaan jänskätti, että teenkö mä sen siellä naurettavan matalien aitojen sisälläkin? ... No, en tehnyt, ei tuntunut siltä sinä päivänä, kunhan mennä lompsotin mihin Akka käski. Jos Akka ei olis tyrinyt yhtä kohtaa (mä luulin että saa vaihtaa, niin!) oltais lähdetty kotiin rusetin kanssa, mut ei, pelkkiä risuja vaan tuli tästä reissusta.
Pari viikkoa hinkattiin taas kotona, ja testailin muutaman kerran Akan kanttia tekemällä niitä pikku keulimisjuttuja, on sillä sisua kyllä myönnettäköön, kertaakaan en saanut sitä tantereeseen. Astuin muutamia tammojakin siinä ohimennen, ja nujuutin sitä yhtä samperin kakaraa joka aina ohimennen yrittää purra mun jalorotuista persausta! Eipä uskaltaisi tehdä moista temppua vapaana, tervetuloa vaan kylään mun tarhaan, mutta sieltä se vaan ittuilee karsinan kaltereiden välistä aina kun menen ohitse. Eikä isänsäkään komenna yhtään vaikka asuu naapurisa! Yhtenä kauniina iltana meni lopulta päreet ja nappasin nulikkaa niskasta karsinan oven yli, johan tokeni, kehtasi vielä mokoma ulista vaikka emmää sitä niin kovin lujaa purrut. Akka ihmetteli että karvaakaan ei katkennut, vaikka pahalta näytti... *virnuilee itseensä tyytyväisenä*
Se nulikka on saanut vähän egoa kun käy nuuskimassa mun puolesta tammoja ison tallin puolella, et josko ne olis suostuvaisia, raukka luulee pääsevänsä HRM:ksi HRM:n paikalle, pah! Sille ei vissiin ole kerrottu, että helistimetkin on viety jo aikaa sitten.
No, sitten mut taas letitettiin ja suittiin ja arvasin että taas mennään. Tällä kertaa matka oli vähän pidempi, mutta Emäntä ajoi tasaisesti ja mä keräsin voimia jos olis vaikka jotain nättejä tyttöjä odottamassa.
Perillä sitten oli hirmu tohina, muita kamrateja meni edestä ja takaa, en voinut vastustaa kiusausta poukkoilla ihan vähän. Naurettavan matalien aitojen sisällä taas oli varsin hauskaa, parkkipaikka oli ihan vieressä ja edellisen luokan typsyt odotteli minua (Akka huom: eikä kun palkintojen jakoa) kaikki rivissä, uuuh... ottaisin tuon toisen oikealta! Jos sitä ei saa, eka vasemmalta käy myös! Menkää vaan sinne traileriin odottelemaan... yritin kovasti hidastaa aina sillä toisella sivulla jossa ne daamit odotteli, ja Akka runttasi kannusta maksaan ja kiroili (eiks se muista, että koulukisoissa on ääniavut kielletty, hyi) mutta pakkohan mun oli silmäillä niitä. Onneksi ohjelmaan kuului myös takaosakäännökset, jotka oli hyvä suorittaa lähes etanan nopeudella (uu mitkä sääret sillä tammalla numero kaksi!) ja peruutus, joka oli harmillisesti jalorotuinen persaus tammoihin päin, onneksi senkin sai ujutettua vinoon niin että leidit eivät poistuneet näkökentästäni hetkeksikään. Ilmeisesti elkeitäni ei arvostettu, selästä kantautuneesta ähinästä ja sihinästä päätellen, no hei prioriteetit kohdalleen! Kotimatkalla muistelin ihania tyttösiä ja ilokseni kotimatka ei päättynytkään kotitallille vaan pääsin tänne saaristoon.
Akka lähti jonnekin reissuun pariksi viikoksi ja mä sain leikkiä tyttöjen kaa täällä maalla, tarhakaverina mulla oli tuossa aidan toisella puolella kaksi orivarsaa, jotka ensin koitti vähän elvistellä
mutta kummasti hymy hyytyi kun niille karjaisi pari kertaa, penskat hilijaa! Sain kuherrella yhden tosi kivan ja tulisen tumman tytön kanssa, joka oli kuitenkin hirveä pihtari, ne antoi sille jotain lääkettä ja sit se jo suostuikin. Kivaa.
Hauskuus kuitenkin loppui lyhyeen, ja jouduin takaisin piinalaan, eli kotitallille. Akka oli heti satula tanassa vastassa, yäk, haisee työnteolta. Olin riisunut ovelana kaikki kengätkin lomalla mutta eikö mitä, heti oli kengittäjätätikin buukattu paikalle. Viimeisenä keinona keksin, että jos oikein kovasti teen niitä keulimisjuttuja? Aloitin jo tallin ovelta, jiihaa. Sain pari kertaa kuherrella sellaisen toisenkin tumman tytön kanssa, jestas mikä Big Mama, vähän se mulle koitti nalkuttaa mutta charmini puri jälleen kerran.
Akka heittäytyi oudoksi sitten jossain vaiheessa, ei enää esitellyt satulaa, keksi vaan kaikkia jumppajuttuja niin että juoksin sen pitkän narun päässä erilaisilla virityksillä varustettuna. Ja se oli kiltti mulle, sain piehtaroida kentällä hiekassa treenin jälkeen ja syödä ruohoa. Tämä on elämää! Ihanaa!
Jotain outoa oli kuitenkin tapahtunut, eräänä iltana Akka vei minut vaan kentälle piehtaroimaan, riimun päässä nakertamaan ruohikkoa ja silitteli ja paijasi minua, ja seuraavana päivänä päädyin taas tänne saaristoon tammojen pariin, eikä Akkaa ole sen koommin näkynyt. Mikähän sen tuli? Ihan kuin olisi ollut kyynelkin silmäkulmassa. En mä pahalla, sori!
Täällä saaristossa kesä on mennyt mukavasti, naapurin pikkupojat on ihan jees, ja vapaana vaeltava puutarhanhoitoryhmä on tosi soma, etenkin se pieni valkoinen tamma. Nyt mulle on luvattu vielä treffit parin teinin kanssa, kyllä lykästää!
Teidän,
HRM
