Aurinkoinen sunnuntai oli lämmin sekä keliltään että tunnelmaltaan. Tämänkertaisella klinikalla erityisteemana oli rentouden ja aktiivisuuden yhdistäminen. Klinikan mainostekstiä lainatakseni: ”Tällä kerralla on mm. erityispainotus ymmärtää rentouden-aktiivisuuden -tuntuma-suoruus- tahti (hidas tahti) -balanssi merkitys ja miksi juuri tässä järjestyksessä. Mukana myös kaikki elementit kokoamisesta, tuntumasta aina vaativiin piaffin ja passagen opetteluun.”
Tällä kertaa Eversti ei enää puhunut niin paljoa perusasioista, jotka hän oletti sekä ratsastajien että yleisön jo tuntevan, esimerkiksi tuntuman suhteen (= ohjan paino). Tuntumasta voit lukea lisää edellisen klinikan referaatista, jonne linkki siis yllä.
Klinikalla tuli paljon asiaa ja tämä tekstini on melko pitkä: jos et jaksa lukea ihan koko tekstiä, lopussa on Everstin oman ratsastusdemon kohdalla tiivistettynä hänen tärkeimpiä teesejään.
Hyvä tuntuma, tasapaino ja aktiivisuus ovat yhtä tärkeitä este- ja kouluratsastajille
Ensimmäisessä ryhmässä ratsastivat siskokset Sara ja Sofia Björkroth, esteitä! Eversti vitsaili olleensa hiukan yllättynyt;
”Luulin olevani tulossa pitämään tänne kouluratsastusklinikkaa, halusitte haastaa minut? Nyt katsotaan miten uin syvässä päässä”, hän nauratti yleisöä.
”Onneksi ratsastin urani ensimmäiset 15 vuotta esteitä ja kenttää (kirj huom: Ranskan mestaruustasolla!), joten minulla on joitain muistoja asiasta”, hän jatkoi vitsaillen.
”Tärkeimmät asiat ovat yhteisiä molemmissa lajeissa. Esimerkiksi tuntuma ja balanssi ovat yhtä tärkeitä niin este- koulu- kuin kenttäratsastajallekin... Hevostaito on vain yksi laji.”
Eversti listasi muutaman tärkeimmän asian: ”Aivan ensimmäisenä molemmissa urheilulajeissa tarvitaan impulssi, aktiivisuus. Impulssi on halu mennä, eteenpäinpyrkimys. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä vauhdin kanssa!” hän muistutti.
"Seuraavaksi tarvitsemme balanssia, tasapainoa. Nämä asiat kulkevat käsi kädessä. Ilman balanssia kouluratsu ei työskentele oikein, eikä ratsastaja saa haluamiaan tuloksia. Estehevoselle tasapainottomuus kostautuu putoavina puomeina. Kolmanneksi tarvitaan hevosen puolelta myötäämistä, tottelevaisuutta. Este- ja kouluratsastuksesta ei tule radalla mitään, jos hevonen ei halua reagoida ratsastajan toivomalla tavalla. Tätä lähdetään tänään tarkentamaan"
Aivan aluksi Eversti katsoi ratsukoita pääty-ympyrällä, jossa ratsukot saivat tehdä ravi-käynti-ravi siirtymisiä. Hän kysyi ratsastajilta, miltä siirtymiset tuntuivat, oliko hevonen tasapainossa?
”Tärkeintä on tuntea tasapaino. Jos tunnet onko hevosesi tasapainossa ja pystyt korjaamaan sitä, olet jo pitkällä, sinusta voi tulla mestari!” hän kommentoi 13- vuotiaalle Sofialle, joka kertoi tuntemuksistaan ponin epätasapainosta siirtymisissä (Sofia itse asiassa onkin jo hiukan mestari – ponien esteratsastuksen suomenmestari 2013!).
”Sekä koulu- että esteratsastuksessa on tärkeää hakea oikea raami; nenä ulos, edestä kevyt, niska ylös.” Tätä teemaa harjoiteltiin ympyrällä siirtymisissä, myös laukassa tehden keskilaukka – koottulaukka siirtymisiä. Eversti totesi, että tämänkaltainen harjoitus on hyvä tehdä estehevosen kanssa verryttelyssä ennen radalle menoa. Ratsastaja pystyy tarkistamaan hevosen tasapainoa ja keveyttä, sekä toki myös tottelevaisuutta.
Verryttelyharjoitusten jälkeen ratsukot pääsivät hyppäämään. Eversti halusi tarkkailla ratsastajien käden käyttöä ja tuntumaa.
”Katsokaa, seuraavatko ratsastajat kädellä hevosta hypyn aikana”, hän ohjeisti yleisöä. Sen jälkeen hän korjasi hiukan Saran kättä neuvomalla pitämään tuntuman tasaisena ja pehmeänä hypyn läpi sen sijaan, että ohja heitetään viime hetkellä kokonaan pois ja nyppäistään ennen kuin hevonen on laskeutunut kokonaan esteeltä. Ratsastajalle on tärkeää seurata kädellä rentona hypyn läpi ja myödätä myös alastulossa kunnes hevonen on kokonaan esteestä yli, ettei suuhun tule nykäisyä ensimmäisellä askeleella esteen jälkeen. Hevonen pystyy näin pysymään paremmassa tasapainossa myös heti esteeltä alas tultuaan. Jos ratsastaja on tuonut hevosen hyvässä tasapainossa esteelle ja pystyy myötäämään hypyssä oikein, saman tuntemuksen pitäisi jatkua myös esteen jälkeen.
”Esteratsastajat ovat onnekkaampia kuin kouluratsastajat”, Eversti kommentoi. ”Kun hevonen hyppää hitaasta vauhdista saat automaattisesti takaosan alle, lavat ylös, venytettyä raamin... kouluratsastajat joutuvat tekemään saman ilman estettä!”
Ratsukot saivatkin harjoitella seuraavaksi esteen lähestymistä rauhallisessa ravissa sekä pystyllä että okserilla. Hitaasta vauhdista Saran hieno kimo hevonen alkoikin pyöristyä ja tulla kohti tuntumaa esteen edessä ja päällä, eikä yrittänyt livahtaa kuolaimen taakse.
”Tunnetko olosi nyt miellyttävämmäksi siellä?” Eversti kysyi Saralta. ”Kouluratsastajankin pitäisi tuntea olonsa mukavammaksi kun hevonen on pidemmällä raamilla, turpa edessä eikä takana, vaikka rullalla olo onkin nyt muodikasta”, hän veisteli.
”Idea on se, että hevonen pystyy tekemään asioita suuremmalla aktiivisuudella ja impulssilla, mutta pienimmällä mahdollisella nopeudella”, Eversti muistutti. Esimerkiksi kun estehevonen hyppää pienen esteen kovalla nopeudella, se ei työskentele juurikaan. Sama tapahtuu, jos kouluhevonen ravaa tai laukkaa aina kovaa eteenpäin.
”Molemmissa lajeissa on tarkoitus koota hevosta. Kokoaminen on sitä, että voimme tehdä asioita aktiivisemmin, mutta samalla hitaasti”.
Eversti jätti kotiläksyksi ratsukoille harjoitella hyppyjä hitaasta ravista, ja mieluummin vähän läheltä kuin kovin kaukaa. ”Ei ehkä heti ihan sataaviittäkymppiä, mutta voit nostaa sille vähän esteitä”, hän ohjeisti Saraa. Hevosta ohjataan tällä harjoituksella nostamaan lapojaan, koko etuosaa, ja venyttämään ylälinjaa.
”Balance, impulsion, obedience”, Eversti toisteli uudestaan ja uudestaan.
”Seuratkaa hevosia kun ne lähestyvät estettä. Ne avaavat leukakulmaa ja nostavat päätään ennen jokaista estettä”.
”Kouluratsastajien ei pitäisi pelätä sitä, että hevonen nostaa päätään ja avaa leukakulmaansa. Kouluratsastajat pelkäävät menettävänsä kontrollin, vaikka niin ei käy – saat itse asiassa enemmän kontrollia ja parempaa tasapainoa!”
Jos hevonen tulee esteelle ”naamallaan” ja kuolaimen takana, se ei pysty nousemaan hyppyyn niin etupainoisena. Eversti kertoi, että koska hänellä on itsellään vankka este- ja kenttätausta takana, hän ratsastaa edelleen sileällä sillä ajatuksella, että voisi koska tahansa kesken työskentelyn hypätä esteen 15 metrin päästä. ”Voisinko tässä raamissa ja tasapainossa hypätä?”
Maastakäsin työskentely on hevosen valmistelua ja luottamuksen parantamista
Seuraavaksi saimme nähdä Everstin demon Rebecca- tamman kanssa. Hän työsti tammaa maasta ja kertoi perusperiaatteistaan.
”Kun lähdetään parantamaan hevosen tasapainoa, joka on pääasia, tärkeintä on valmistelu.”
Hän kertoi olevansa hyvin yllättynyt, etteivät monet kokeneetkaan ratsastajat työstä hevosia maasta, vaan menevät aina suoraan selkään. Hevosta voi valmistella juoksuttamalla tai in hand-työskentelyllä, jossa ratsastaja on hevosen vierellä ratsuohjin.
”Valmistelun tarkoituksena on kertoa hevoselle, mitä me haluamme, miten haluamme, ennen kuin teemme sen selästä.”
Carde muistutti: ”Ensin pitää saavuttaa hevosen luottamus. Ratsastus on yhteistyötä!”
”Maastakäsin olet hevosen kanssa samalla korkeudella. Hevosen on helpompi rentoutua ja luottaa ihmiseen, ja seurata ihmistä. ”
”Aivan ensimmäiseksi pitää saavuttaa mahdollisimman hyvä yhteys. Henkinen yhteys! Meidän pitää saada hevonen ymmärtämään mitä siltä halutaan. Sen sijaan että hevosta pakoteta pohkeella ja ohjalla, opetamme sen ymmärtämään”, hän painotti.
”Eräs vaikeimpia asioita on tuntuma. Yleensä yritetään saada heti alkuun pehmeä ja tasainen tuntuma suuhun, mutta se on vaikeaa. Ensin hevosen pitää oppia hyväksymään paikallaan seisten ratsastajan käsi maasta – sen jälkeen kunnoittamaan sitä, ja sen jälkeen seuraamaan sitä. Kun hevonen on hyvällä ja rennolla tuntumalla, se seuraa kättä joka suuntaan, rentona ja ilman vastustamista. Tuntumaan ei saa koskaan pakottaa – kun hevosta opetetaan, tuntumaa harjoitellaan pehmeästi joka suuntaan; ylös, alas, sivuille. Kun hevonen myötää ja on rento, ihminen palkitsee isoilla myötäyksillä”. (= ohja kokonaan pois ja kehu).
Eversti näytti samalla Rebecalla käytännössä, miten tuntumaa harjoitellaan. ”Sen jälkeen hevosta voidaan työstää käynnissä ja ravissa samalla ajatuksella. Nuoren tai vihreän hevosen ensimmäiset siirtymiset tehdään maasta helpoilla käynti- seis siirtymisillä, ja sen jälkeen samalla ajatuksella käynti-ravi-käynti-seis. Tärkeintä on rauhallisuus ja täsmällisyys”, Eversti kertoi, ja demonstroi samalla tekemällä varsin tyylikkäitä siirtymisiä tamman kanssa. ”Aina iso palaute ja myötäys!” hän sanoi, ja myötäsi ohjat kokonaan vapaaksi kun tamma teki työtä käskettyä. (Tuntumasta on enemmän Carden ajatuksia viime vuoden klinikalta, jonne linkki siis tässä)
”Jos ratsastaja on itsevarma ja luottavainen, se tarttuu hevoseen melko helposti. Pitää olla varma siitä, mitä tekee. Kannattaa olla optimistinen! Jos epäilet ja arvelet, hommat ovat heti vaikeampia suorittaa. Jos saat hevosen luottamaan sekä itseesi että itseensä, menestyt”, Eversti kertoi hymyillen.
Hän kertoi myös harmittelevansa sitä, ettei voi käyttää monessa maassa klinikoita pitäessään ollenkaan raippaa, koska hevoset pelkäävät niitä. ”Tämä on iso ongelma. Jo sana raippa kuulostaa rangaistukselta, pahalta, negatiiviselta. Pitäisikö käyttää jotain muuta sanaa? Tikku? Keppi?”, hän ehdotti. ”On hyvin tärkeää, ettei hevonen pelkää raippaa, se on vain käden jatke. Meillä on yksi apu vähemmän käytössä, jos hevonen on jo opetettu pelkäämään raippaa”, hän harmitteli. ”Silloin ei pysty työskentelemään maasta. Raipalla on vain kolme tehtävää: käden jatke, merkinantoväline, herättäjä. Ei koskaan rankaisuväline!”, hän murahti hyvin painokkaasti.
”Koska hevosta sitten rangaistaan?” ... ”jos hevonen ymmärtää täsmälleen mitä siltä halutaan, ja se on siihen kaikilta osin täysin kykenevä, ja se ei siltikään tee... mutta tätä ei tapahdu juuri koskaan! Joko hevonen ei oikeasti ymmärrä, tai se ei pysty henkisesti tai fyysisesti. Rangaistus on siksi lähes aina tarpeetonta ja typerää. Ratsastajan pitäisi rankaista itseään – valmistelu oli huonosti tehty!”
Kohti hevosen kapasiteetin rajoja
Tämän demonstraation ja luennon jälkeen areenalle asteli Maria Fraser-Baggström Gosse-ruunallaan. Gosse on komea friisiläisruuna, joka on ollut Marialla jo 8 vuotta. Maria on ollut pitkään Everstin oppilaana, ja tällä kertaa he saivat harjoitella yleisön edessä piaffin parantamista ja piruettityöskentelyä.
”Jokaisella hevosella on fyysiset rajat, jotka määräävät mihin hevonen pystyy. Tämä ratsastaja on pystynyt venyttämään kärsivällisellä työskentelyllä näitä rajoja”, Eversti kehui.
Eversti kertoi että hevosella on vielä ongelmia piaffin kanssa – se on kyllä takaa aktiivinen ja hyvä, mutta se ei vielä pysty nousemaan tarpeeksi lavoistaan ja kevenemään etuosastaan. Passagessa hevosen tasapaino on jo parempi, ja ongelmaa lähdettiinkin purkamaan passagen kautta jotta saataisiin sama keveys ja impulssi myös piaffiin.
Eversti auttoi maasta käsin aktivoimalla raipalla takajalkoja, ns. punttisaliharjoittelua hevoselle – lisää voimaa taakse jotta hevosen on helpompi nostaa itseään lavoista.
”Tämä hevonen nostaa itseään enemmän takajaloista kuin lavoista. Monille hevosille se onkin helpompaa näin päin. Tämän hevosen selkä on horisontaalisessa asennossa, ja sen on vaikea nousta ylämäkeen”.
”Muistakaa aina kokoamisen jälkeen vastavenytys!”, Eversti muistutti uudestaan ja uudestaan.
”Kintereitä aktivoimalla, niskaa nostamalla ja leukakulman auki pitämällä saadaan myös lavat ylös kun hevosella on siihen tarpeeksi voimaa.” Gosse hiukan hermostui, kun työskenneltiin kapasiteetin ylärajaa lähestyen, ja Eversti keskeyttikin harjoituksen ja silitteli hevosta. ”Jos hevonen jännittyy, harjoituksesta ei saada hyötyä. Jos menetetään rentous, menetetään todellinen aktiivisuus!” Eversti silitteli Gossea ja jatkoi: ”Kokoamisen vaikeus onkin juuri siinä, miten saavutamme yhtä aikaa rentouden JA aktiivisuuden”.
”Vaikka pyydetään lisää ja enemmän voimaa taakse, ei saa koskaan pyytää liikaa, ettei menetä rentoutta ja luottamusta. Hevonen ei saa pelätä raippaa eikä ihmistä, ettei se menetä luottamusta. Kerrotaan rauhassa hevoselle, että vaikka tehdään vähän vaikeampia juttuja, se ei ole mikään rangaistus”.
Kun Gosse oli uudelleen rentoutunut, harjoitusta jatkettiin vielä yksi hyvä toisto, jonka jälkeen se sai kävellä hetken pitkin ohjin, ja sen jälkeen siirtyä laukkaan.
Piruetteja varten Gosse lähti tekemään spiraaliharjoitusta, jossa ympyrää pienennettiin kohti keskellä seisovaa Everstiä. Ideana oli tehdä asiaa jälleen kerran pienissä pätkissä – hyvä valmistelu, 2 hyvää askelta, venytys ja myötäys. ”Ei koskaan pitkiä aikoja samassa muodossa, samassa vauhdissa ja askellajissa”, Eversti korosti. ”Mitä enemmän kootaan, sitä enemmän venytetään. Valmistele hyvin, tee lyhyt pätkä, anna levätä, toista”.
Eversti kommentoi hevosen kapasiteetin raja-asiaa vielä. ”Mistään kirjasta ette voi löytää vastauksia siihen, mikä on hevosenne maksimi. Se riippuu hevosen lisäksi omista resursseista, tavoitteista… Hyvä valmentaja, jolla voi tarkistaa meneekö homma oikeaan suuntaan on tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on tuntea hevonen itse. Ratsastajan täytyy itse tuntea ja tietää missä raja menee!”
Samsoniten matkalaukusta edestä keveäksi ballerinaksi
Seuraavaksi saimme nähdä Sara Maattolan suurikokoisella upealla ruunallaan Dr Doolittlella. Sara kertoi aluksi itsestään ja hevosestaan ja aloitti puheenvuoronsa vitsailemalla; ”Hi, I’m Sara and I’m an alcoholic, kuten leffoissa sanotaan.” Sara kertoi: ”Myönnän että minulla on ongelmia tuntuman kanssa. Minulla on iso hevonen, istunta loppuu sen kanssa helposti, ja homma tuntuu siltä kuin alla olisi ”samsoniten matkalaukku”, hän nauratti yleisöä. ”Hevonen ei kanna itseään kunnolla, ja takaosa ei ole tarpeeksi alla.” Sara kertoi, että hän on kyllä ratsastanut GP –luokkia mutta ei osaa tehdä piaffia, vaan on vaan vetänyt ja puristanut kuin hammastahnatuubia (tässä kohtaa yleisö repesi jälleen nauruun mielikuvalle). Nyt hän haluaisi opetella ratsastamaan piaffia oikein. Sara kertoi vielä, että Suomessa ajatellaan vaikeampien juttujen olevan muista irrallaan olevia irtonaisia temppuja, mutta näinhän ei ole, vaan ne ovat myös työkaluja.
Eversti aloitti kehumalla vuolaasti Saran asennetta. ”Tässä ratsastajassa on kaikki. Hän on nöyrä, iloinen ja hyvä huumorintaju!”
Sitten lähdettiin katsomaan hevosen työskentelyä. Eversti totesi että hevonen tosiaan työntää hyvin takaa mutta menettää keveyttä edestä. Hevosella on hyvä aktiivisuus ja tahti, mutta sen on vaikea pitää lavat kevyinä. Työskentely aloitettiin tekemällä laukkaa ympyrällä. Hevosta aktivoitiin takaa ja nostettiin edestä, josta se tuli heti paremmaksi. ”Näemme hevosen jolla on paljon aktiivisuutta ja paljon voimaa, ja se on hyvin tottelevainen. Mutta kun yritämme saada sitä parempaan tasapainoon ja keveyttä etuosaan, se yrittää paeta kuolaimen taakse”. Ongelmaa lähdettiin ratkomaan nimenomaan säilyttämällä olemassa oleva aktiivisuus ja voima, mutta avaamalla hevosen leukakulmaa ja nostamalla niskaa. ”Tehdään sen verran helppo harjoitus, että hevosella on mahdollisuus onnistua täydellisesti”.
”Aina aloitetaan luottamuksesta. Jos hevonen jännittyy, se ei enää kuuntele. Hevonen ei saa karata kuolaimen taakse. Tasapainollaan koko ajan aktiivisuuden ja rentouden kanssa”, Eversti kertasi.
”Kun hevonen on tasapainossa ja kaikki on okei, sen liike on harmonista ja ratsastajalla on todella vain ohjan paino ja helppous, myös piaffissa.”
Sen jälkeen näimme siirtymisiä piaffista passageen ja takaisin niin, että Eversti auttoi maasta käsin huolehtimaan aktiivisuuden säillymisestä. Hän muistutti uudestaan ja uudestaan: ”Niska ylös. Ohjasta EI vedetä. Se vain lukitsee koko hevosen”.
”Normaalisti en tekisi näin paljoa kerralla, mutta tämä onkin nyt enemmän opetustilanne yleisöä varten. Yleensä pyytäisin vähemmän, jotta hevonen voisi onnistua vielä paremmin ja pysyä rentona: vähemmän nostamista, ja enemmän rauhallisuutta”.
Lopuksi hevonen teki vielä pehmeitä siirtymisiä käynnistä piaffiin. Heti kun hevonen yritti livahtaa taas edestä kuolaimen taakse ja sulkea leukakulmaa, autettiin lisää aktiivisuutta takaa ja avattiin edestä. Sama toistettiin ilman apua maasta. Heti kun saatiin pari hyvää askelta, välittömästi vapaa ohja ja venytys. Uudelleen ja uudelleen: ”Valmistelu – pari hyvää askelta – venytys – tee uudestaan”. Tätä toistettiin melko tiiviillä tahdilla, ja sen jälkeen hevonen alkoi myös ravata silminnähden paremmin selkä ylhäällä ja kevyempänä etuosastaan.
Eversti muistutti, että samanlaista työskentelyä voi tehdä myös laukassa. ”Niska ylös, kintereet aktiiviseksi, ja venytys. Hyvä tasapaino, hyvä raami”. ”Siirtymäharjoituksissa siirtymistä ei tehdä jos hevonen ei ole tasapainossa ja raami ole hyvä.”
Sara kommentoi itse lopuksi: ”Sen lisäksi että niska nousee ja saadaan aktiivisuutta – pitää olla myös selkä! Tämä alkaa nyt aueta minulle. Eversti pitää energia- ja aktiivisuustasoa niin itsestään selvänä, eikä erikseen korosta sitä että se helposti unohtuu. Helposti käy niin että hevonen menee kyllä eteen eli aktiivisuutta on, mutta se alkaa kyntämään maata turpa rullalla. Kokoaminen ei ole vetämistä...!”
Hevonen, joka haluaa tehdä omat sarjavaihdot
Saran jälkeen saimme areenalle Kristina Niemelän Mahno-ruunallaan. Myös Mahnolla ja Kristinalla oli ollut ongelmia tuntuman kanssa.
Eversti jatkoi etuosan keveys-teemalla kertomalla: ”Kuten olemme jo puhuneet, monet ratsastajat eivät uskalla nostaa niskaa ja avata leukakulmaa. Kädet pidetään kannettuina ja tarjotaan eri muotoja ja raameja – kädellä ei vedetä! Niskaa pitää ruveta uskaltamaan nostaa pikku hiljaa.”
Eversti halusi nähdä miten hevonen venyttää kohti tuntumaa tahdin muuttumatta. ”Samalla todistetaan, että hevonen todella pitää tasapainonsa”.
Mahnon kanssa keskityttiin laukanvaihtoihin. Ratsastaja kertoi, että hevosen ongelma on, että se alkaa ennakoimaan hurjasti vaihtoja ja kuumenee, jolloin ratsastaja jää helposti kiinni kädellä. Eversti totesi tähän: ”jos tiedät ongelman, tiedät ratkaisun!” Vaan eipä se toki niin helppoa olekaan.
”Jos hevonen ennakoi vaihtoa, nosta niskaa, paranna tasapainoa, pidä ulkojalka lähellä.” Hevonen näytti näytösluontoisesti muutamia todella hienoja ja tasapainoisia vaihtoja joihin ratsastaja totesi, että hän ei tehnyt niitä vaan hevonen.
”Parhaat hevoset opettelevat radat itse, ja ratsastaja voi vaan matkustella”, Eversti nauratti yleisöä. ”Mutta kun se laskee joskus väärin”, Kristina nauroi, ja hevonen jatkoi itsekseen sarjavaihtoja.
”Kun lähdetään työstämään sarjoja, haetaan ensin hyvä laukka ja tehdään muutamia perus laukanvaihtoja myötälaukasta vastalaukkaan ilman tahdin vaihtumista ja jännittymistä. Vaihtojen välissä haetaan hevosta aina parempaan tasapainoon ja valmistellaan. Jos hevonen tai laukka tuntuu epätasapainoselta ja hankalalta, älä vaihda. Jos sarjoilla tulee ongelmia, palataan aina takaisin näihin yksittäisiin vaihtoihin. Tärkeintä on pitää laukan laatu hyvänä. Ensin voi tehdä vaikka joka viidennellä, jotta laukan laatu ja rentous ei kärsisi. Laukan pitää olla helppoa! Ennen vaihtoa taivuta vähäsen uuteen suuntaan, mutta älä vedä ohjasta”, Eversti ohjeisti.
Kuulimme lopuksi Kristinan omia mietteitä. ”Voi ei. Olen aina ennen opetellut ja opettanut omia oppilaitani sulkemaan nyrkin kokonaan, mutta nyt tajusin ettei nyrkkiä pidäkään puristaa ihan kiinni, vaan voi rentouttaa hartiat ja kädet, ja pidäte on jo se kun nyrkki menee kiinni”, hän kommentoi hymyillen ja taputti reipasta ruunaansa, joka ratsastajan omien kommenttien mukaan kulki jo paremmalla tuntumalla Everstin ohjeiden ansiosta.
Suomenhevosen piaffi ei kalvennut muiden rinnalla
Seuraavaksi saimmekin nähdä jotain kotimaista, eli suomenhevosori Jalopenon, jota luotsasi taidokkaasti Hanne-Mari Kiuttu. Eversti ei lähtökohtaisesti ole suomenhevosten suurin fani niiden puutteellisesta kouluratsun rakenteesta johtuen, mutta Jalopenosta hän tykkäsi kovasti ja ihmetteli, onko se suomenhevonen ollenkaan.
Jalopenon kanssa aloitettiin reippaasti piruettityöskentelystä ja jo yleisölle tutusta spiraaliharjoituksesta. Ympyrää pienennettiin keskustaa kohti ja jälleen annettiin hevosen venyttää liikkeestä ulos. Jalopeno työsti upeasti kehoaan ja polki niin hienoa piruettilaukkaa että moni ”ratsurotuisempi” hevonen olisi jo jäänyt kakkoseksi!
Sen jälkeen tehtiin hiukan sivuttaisliikkeitä. Näissäkin toteutettiin samaa taktiikkaa: niska ylös, ei suljeta leukakulmaa. Kun leukakulma menee kesken liikkeen kiinni, tasapaino huononee. Kun hevonen on halutussa raamissa, käsi rentoutuu alas omalle paikalleen. Jalopeno sai mennä avoa hitaasti tässä asennossa, sekä sulkusiksakkia, ja sulku-avo-sulku harjoitusta samalla hevosta koko ajan tasapainottaen.
Jalopeno sai tehdä myös hiukan piffiharjoituksia. Ensin hevosta koottiin hitaassa käynnissä, ja taas vahdittiin leukakulmaa, ettei hevonen pudonnut kuolaimen taakse ja sulkenut pään ja kaulan liittymää. Sama homma kuin edellisillä ratsukoilla – Eversti auttoi maasta takajalkoja säilyttämään aktiivisuuden, ratsastaja esti hevosta putoamasta edestä, ja hevoselta pyydettiin hyvin hitaassa tempossa pikkuaskeleita jonka jälkeen se sai aina venyttää. Eversti tarkkaili koko ajan rentoutta ja sitä että tahti pysyi hitaana.
”Valmistelu on tässäkin se tärkein asia. Kun tasapaino on hyvä, pyydä varovasti takaa lisää aktiivisuutta, samalla pitäen tahdin hitaana. Tämän jälkeen aina täydellinen myötäys ja venytys. Ratsastaja ei saa saa pelätä venyttää – kun olet koonnut paljon, pitää myös venyttää paljon”, Eversti muistutti. ”Kun hevosen rakenne sallii, kaikki nivelet taipuvat takajaloista ja hevonen pystyy nostamaan lapojaan. Huomaatteko, miten hevosella on tässä etujalat pystysuorassa maata kohti, kun se tekee piaffia? Jos se ei ole tasapainossa, näette enemmänkin V-kirjaimen muotoisen kuvion etu- ja takajalan välillä jossa etujalka meneekin kehon alle”.
Jalopeno pääsi harjoittelemaan myös passagen alkeita niin, että siirryttiin piaffista tahdikkaaseen hitaaseen raviin. Aina parista onnistuneesta askeleesta hevosen annettiin venyttää ja rentoutua.
Lopuksi ratsukko näytti meille lisättyä ravia. Hevonen lähti kuin tykin suusta ja oli Everstin sanojen mukaan ”hyvin antelias” mutta tahti kiihtyi valtavasti ja ratsastajalla oli vaikeuksia saada hevosta tulemaan takaisin. Eversti pyysi ratsastajaa tulemaan diagonaalille hitaassa kevyessä ravissa.
”Kun se on helpompaa sinulle, se on helpompaa myös hevoselle!”, hän ohjeisti, ja pyysi kuvittelemaan metronomin nakutuksen lisäyksiä harjoitellessa jotta tahti pysyisi samana. ”Tule varovaisemmin, hitaammin, lisää asteittain”.
Hanne-Mari muistutti omassa puheenvuorossaan valmennuksen lopuksi, että tämänkaltaisilla klinikoilla käydään hakemassa oppia ja se varsinainen työ tehdään sitten päivittäin kotona, kun näitä oppeja siirretään käytännön harjoitteluun ja arkipäivään. Oli ilo nähdä näin hieno suomenhevosratsukko joka ei yhtään kalvennut puoliverisille kanssaratsuilleen!
Lounaan jälkeen ihastelimme hienon maastakäsin-demon jo aiemmin näkemämme ratsukon Marian ja Gossen tanssimana. Kirjoitan näin, koska tanssiksi sitä voi jo kutsua! Piaffia, passagea, sulkuja, piruettilaukkaa, vähän temppujakin, kuten kumarruksia, pikku levadeita... upeaa työskentelyä.
Laukanvaihtoharjoituksia
Seuraavana valmennusratsukkona saimme nähdä Emma Tuomisen FWB hevosellaan Vandal. Emma sai aloittaa heti laukkahommista. Ensin työstettiin laukka pyörimään iloisesti ja aktiivisesti, ja lähdetiin tekemään siitä jo tutuksi tullutta spiraaliharjoitusta joka tähtäsi piruettiin. ”Kun pyydämme jotain vaikeaa, tai jotain uutta, on erityisen tärkeää että se tehdään vaiheittain ja annetaan hevosen välillä levätä”, Eversti sanoi ja pyysi ratsukon välillä venyttämään rentoon laukkaan ohjista reilusti myödäten. Eversti kehui, että hevonen oli eteenpäinpyrkivä mutta silti rento, joten se pysyi hyvässä tasapainossa.
Tämän jälkeen ratsukko pääsi harjoittelemaan vaihtoja ympyrällä. ”Kannattaa harjoitella myötälaukka-vastalaukka –vaihtoja. Jos vaihto onnistuu, 90% todennäköisyydellä se on hyvä vaihto. Toisin päin ei niinkään. Hevonen hukkaa tasapainonsa paljon helpommin, tulee etupainoiseksi, alkaa kiirehtiä ja ennakoida. Jos se oppii vaihtamaan etupainoisena epäpuhtaasti takajalat jäljessä, sitä on vaikea korjata jälkeenpäin. Jos hevonen vaihtaa takajalat ensin, se ei ole niin vakavaa harjoitteluvaiheessa.”
Onnistuneiden vaihtoharjoitusten jälkeen Vandal sai myös tehdä vähän piaffitreeniä, jälleen Everstin avustamana maasta. ”Älkää yrittäkö raipalla aina vaan lisää ja lisää, vaan vähemmän ja vähemmän! Ensin sen kanssa voi auttaa, sitten vain näytetään hevoselle raippaa, ja sen jälkeen ei käytetä ollenkaan”.
”Jos hevosella on taipumus tarjota jopa liikaa, hidasta, mutta älä hukkaa impulssia. Rentouta hevosta. Pyydä vähemmän ja pienennä painetta. ”
Ratsastaja oli palannut areenalle pitkältä tauolta loukkaantumisensa jälkeen, mutta ratsukko suoritti upeasti kaikki vaaditut tehtävät. Hienoa!
Everstin oma ratsastusdemo ja luento
Jos et jaksa lukea koko artikkelia, lue tämä!
Seuraavaksi Eversti Carde kiipesi itse hevosen selkään. Hän näytti Rebecca-tamman kassa ratsastuksen peruspilareita.
”Ymmärrän nyt, että teille on täällä Suomessa opetettu ohjien pito nyrkki piukasti kiinni, ja kädet paikoillaan säässä”, hän demonstroi puristaen nyrkit tiukkaan pakettiin säkään kiinni ja ottamalla yrmyn ilmeen. ”Ranskalaisessa klassisessa ratsastuksessa ohjia pidetään enemmän peukalon ja etusormen välissä niin että loppunyrkki on rentona. Lopuilla sormilla pystyy tekemään näin helpommin vibraatioita, pikku puolipidätteitä, pidätteitä... kun kaikki on ok, kädet lepäävät rennosti kannettuna omalla paikallaan, sään yläpuolella. Tästä niitä voidaan liikutella ylös... ulos... ” Eversti kertoi ja näytti samalla nostavia ohjasotteita. ”Kättä voi liikuttaa sivulle ja ylös. Kättä voi myös laskea, jos halutaan että hevonen laskee päätään ja venyttää kohti tuntumaa, mutta ei lukitsemalla tai vetämällä”, Eversti muistutti.
”Jos halutaan että hevonen nostaa päätään ja avaa leukakulmaa, nosta käsiä. Asetus on paras tehdä nostamalla yhtä kättä. Hevosesta ei tule näin etupainoinen. ”
”Hevosen pitää ensin mennä takaa eteen pehmeästi. Kädellä ei tehdä mitään, ennen kuin hevonen liikkuu rennon aktiivisesti. Ei siis kovaa, vaan tasapainossa!” Eversti muistutti.
”Aktiivisuus + tasapaino = helppous! Yhtäkkiä ratsastajan onkin helppo istua, helppo ratsastaa”.
”Jos hevonen on vähän hidas suusta, voidaan tehdä ns sitruunanpuristusliike sormilla. Hevonen tulee samalla hiukan pyöremmäksi edestä. Kun tunnemme että kaikki on okei, ei tehdä mitään. Päästä kaikki avut rennoiksi. Myötää. Tällöinkään hevonen ei saisi karata, vaan rentoutua”.
”Kun suu on rento, hevosen on helppo olla pyöreässä raamissa. Ei saa siis vetää ohjasta.. ja ne turparemmit! Liian kireä turparemmi estää alaleuan ja suun rentoutuksen. Olen nähnyt paljon liian kireitä turparemmejä”, Eversti pyöritteli päätään.
”Niskan rentous tulee siitä, kun suu on rento. Esimerkiksi kauniit alaspäin siirtymiset (esim ravi-käynti) ovat mahdottomia, jos alaleuka ja suu ovat jännittyneitä. ”
”Jopa huipputasolla näkee nykyisin sellaista piaffia, jossa saa edetä metrinkin. Ja siitä voi saada todella hyviä pisteitä. Tämä ei ole kuitenkaan todellista maksimaalista kokoamista, johon korkeimmalla tasolla pitäisi jo kuitenkin päästä”, hän kritisoi.
”Halusin sanoa tämän hevosen selästä enkä tuolilta”, Eversti hauskuutti yleisöä.
”Ei tarvita mitään sivuohjia. Hevoselle pitää opettaa että se voi mennä kohti tuntumaa; ohjasta myödätessä hevonen seuraa tuntumaa eteen-alas. Hevonen seuraa kevyttä ja pehmeää tuntumaa luottavaisena joka suuntaan. Ylös… alas… ” Eversti neuvoi ja näytti saman käytännössä. ”Tuntuma on tasainen, jatkuva, miellyttävä ja pehmeä… uskotteko?”, hän kysyi yleisöltä joka nyökytteli myöntyvästi.
”Ei voi tehdä niin, että ensin otetaan tiukka ja pakottava tuntuma, vedetään ohjasta, ja sitten yritetään saada aktiivisuus ja tasapaino kun hevonen on jo kuolaimen alla jännittyneenä. Vaan ensin haetaan aktiivisuus ja kevyt pehmeä tuntuma – tasapaino löytyy näin kuin itsestään.”
”Hevosen täytyy olla valmiina reagoimaan, mutta ei juosta mihinkään. Kyseessä on ennen kaikkea kumppanuus”, Eversti muistutti.
”Käsi. Käsi alkaa jo lantiosta. Lantio, hartiat, olkapäät, elastinen kyynärpää. Kädestä tulee äkkiä este aktiivisuudelle ja kehon läpi liikkumiselle (takaa-eteen), eikä se ole enää ohjaava apu joka vain suuntaa energiaa ja impulssia. Ohja on kommunikointiin”.
”Impulssi. Impulssi ei ole painetta ohjassa ja jännitystä. Ohjaspaine ei ole mikään aktiivisuuden mittari vaikka näin joskus luullaan. Aluksi nuorella hevosella voi olla ajoittain hiukan enemmän tarvetta tulla ohjalle kun se harjoittelee, mutta sellaista ei sitten enää harjoittelun edetessä”.
”Kun meillä on tasapaino, hyvä raami, aktiivisuus - - laita vähän lisää painetta takajaloille, saat enemmän kokoamista”, Eversti kertoi ja teki samalla Rebecan kanssa vähän piaffia. Hevonen huolestui tästä hiukan, ja Eversti antoi hevosen heti venyttää itseään. ”Tämä oli minun vikani. Pyysin liikaa. Tärkeintä on säilyttää rentous ja se, että hevonen ymmärtää mitä tehdään”.
”Katsojille välittyvä tärkein vaikutelma pitäisi olla harmonia ja helppous. Jos se näyttää hankalalta ja levottomalta, ei olla hyvällä tiellä. Jos se näyttää helpolta ja harmoniselta, tilanne on hyvä”.
”Nykyisen kilpakouluratsastuksen pitäisi olla sekä urheilua että taidetta. FEI järjesti 1929 kouluratsastuskilpailut, jotta hevostaito ja taide säilytettäisiin tuleville sukupolville...” Eversti jätti lauseen kesken ja jätti loput kuulijoiden pääteltäväksi, onko tämä toteutunut nykyisessä kilpakouluratsastuksessa.
Tämän jälkeen Rebeccan selkään pääsi vielä sen oma ratsastaja Nan Ekblom. ”Ratsastaja hymyilee! Hyvä! Jos itkisi, vielä hienompaa: itku ilosta, ja tunteesta. Tässä onnistun harvoin. Yleensä jos oppilaani itkevät, he itkevät pettymyksestä... ” Eversti nauratti yleisöä.
Ratsastaja oli hyvin tyytyväinen klinikan antiin ja Everstin oppeihin. Tammalla oli hänen sanojensa mukaan kova kiima, ja se oli siksi ajoittain hiukan harmistunut. ”Eversti on kuin aarrearkku! Häneltä ei opit lopu”, Nan kehui, joka olikin hyvä loppukaneetti tälle upealle päivälle.
Kiitos järjestäjille ja ratsukoille! Lisää kuvia klinikasta on tulossa tähän artikkeliin.
Teksti ja kuvat Katariina Albrecht
PS Kiitos järjestäjille myös Everstin maljan tarjoilusta!
