Olen yrittänyt saada valmiiksi tätä pikku bloggausta päästä ja sen asennosta ja asioista. Hevosen pään. Nyt tuli sopiva sauma, kun joudun kärvistelemään kuumeen takia pari päivää pakkolomalla - kas tässä aiheesta muutamia kurkkupastillin sävyisiä aatoksia.
Jos ei ole perehtynyt lajiin, voisi ratsastusta seuratessa ajatella että hevosen pää on se pääasia. Pään asento, korkeus, jutut. Ei niinkään pään sisältö, vaan asento. Pään asentoa voidaan tutkia koko sessio. Onko se vertikaalissa, ns kuolaimen yläpuolella, alapuolella, vinossa, vai missä se on. Pahinta on se, jos hevonen nostaa päätä. Siitä seuraa Pahoja Asioita. Näinhän meille on opetettu, ja päätään alhaalla pitävä hevonen tuntuu myös turvalliselta. Eri lajeista riippuen pään ala-aste (:D) voi olla joko ihan tosi alhaalla, tai suht ylhäällä. Tai mitä tahansa siltä väliltä, riippuen tyylisuunnasta, ratsastajasta, hevosesta ja tuulen suunnasta. Hevosen pää aiheuttaa meissä ihmisissä paljon tuntemuksia.
Vuosia sitten kohtasin valtavaa kritiikkiä kun halusin ihmetellä ja kyseenalaistaa vallitsevia pää-käytäntöjä. Hevosalan perinteiseen tapaan sain ämpärikaupalla ylenkatsontaa, naureskelua ja suoranaista pottuilua. Kun katsoin hyväksi ruveta laittamaan rajoja miten paljon ylitseni voi ajaa mennen tullen ja tyhmyyksissäni ärähdin takaisin, päädyinkin saamaan kauhean akan maineen. Päästä se silloinkin lähti: mikä idea tuijottaa, sitoa ja ratsastaa pelkkää päätä, olit sitten harraste- tai kilparatsastaja? Päätä kun ei voi varsinaisesti ratsastaa - SILLÄ EI OLE JALKOJA.
Pään asennoista käydään päivittäin somessa ja talleilla paljon debattia. Kouluratsastajat kauhistelevat pää alhaalla kulkevia western-ratsuja, ja western porukat kauhistelevat pää ylhäällä keekoilevia kouluratsuja. Kaikki kauhistelevat K-Raudan hyllyn naamaansa laittanutta estehevosta jonka pää on yleensä vempattuna sivulta toiselle ennen hyppelyitä. Klassisen kouluratsastuksen tietyissä osaryhmissä tutkitaan viivottimen ja vatupassin tarkkuudella luotisuoraa nenänpiitä ja pohditaan mistä se vatupassi vedetään, silmäkulmasta, otsaluusta, sieraimesta vai sieraimessa olevasta hernepurkista. Ei väliä jos ohja vetää ja kannus soi, jos nenä vaan ei käy luotiviivan takana. Yleensä hommaan kuuluu vielä joko alitempossa hissuttelu tai alitempoisesta hissuttelusta syyttäminen. Tai, tietyissä porukoissa, ollaan ihan mahottomia, ja vedetään pää suoraan ryntäisiin, mitä sitä kursailemaan. LDR eli lou diip raund, kotoisammin "en uskalla rullata ihan niin syvälle" on ihan homojen hommaa, kunnolla vaan nenä ryntääseen. Eiku.
Hevosen pää on jännittävä ruumiinosa. Se painaa yksilöstä riippuen kilokaupalla, siellä on sisällä hevosen pikkuruiset aivot, ja erilaisia tarpeellisia aistinelimiä. Ihmiset tykkäävät räplätä näiden aistinelinten kanssa: monessa hevosurheilun lajissa silmälaput ja korvatulpat ovat ihan arkipäivää. Koska keksitään nenäsuodatin? Ehkä sen voisi jotenkin integroida headshaking-turpaverkon kanssa. Ei mene turhaan tamman hajut oriin nokkaan tai ahne ruuna haista apetta. Ehkä sillä voidaan estää myös herneiden meneminen herkkäsieluisen hevosen sieraimiin? Makuasti saadaan sentään kätevästi plokattua laittamalla turpahihna niin tiukalle ettei sinne huulten väliin mahdu edes apilanlehteä tai mitään muitakaan häiriötekijöitä ohitse kulkeutuvasta ilmasta. Aistinelinten blokkaaminen voi tuntua ihmisestä kätevältä, mutta onko se aina ihan tarpeen?
Pää on tosiaankin kiinni hevosen selkärangassa, jolloin pään asento vaikuttaa koko rangan asentoon. Tällä myös selitetään erilaisia kuvioita, vaikka tätä rollkuria, jossa hevosen turpa todella kiskaistaan sinne rinnuksille ja pidetään siellä. "Venytetään selkää", ok. No ei enempää tästä, netti on täynnä informaatiota asiasta ja vallan suhteellisen pätevien eläinlääkäreiden mielipiteitä asiaan. Ei sillä kyllä oikeasti venytetä selkää. Vaikka eihän ne toki mitään tiedä, jos jollain metodilla voittaa arvokisakultaa, se on varmaan ihan ok sitten. Eikä ainakaan kyseenalaistaja itse osaa ratsastaa keepee-rataa, joten olkoot hiljaa.
No mutta, kuten olemme jo kerranneet, se pää on tosiaan rangassa kiinni ja vaikuttaa kehon asentoon. Eniten sen asento vaikuttaa kuitenkin ihmisen korvienvälin asentoon. Meillä on etenkin täällä pohjolassa joku ihmeellinen sisäänrakennettu pelko; "APUA SE NOSTAA PÄÄTÄÄN". Se pitää saada heti alas, keinolla millä hyvänsä. Koska kyllähän sen kaikki tietää, että hevonen joka on ns. pää pystyssä, on:
*Villi
*Osaamaton
*Vaarallinen
*Taitamattomasti ratsastettu
*Ei avuilla
*Ei kontrollissa
*Ratsastaja on täysi tunari
*Lähtee käsistä
*Katselee ja säikkyy
Sen sijaan hevonen, jolla on pää nätisti ts koulukunnasta riippuen minkä asteisesti niskat nutturalla ja missä asteessa kuonopii on vertikaaliin nähden, on automaattisesti aina hyvä ja osaava ja taitavasti ratsastettu.
Vai oliko se sittenkään ihan näin?
Hevosen pään asento ei lopultakaan aivan yksi-yhteen säätele sitä, mitä jalat tekevät siinä mittakaavassa, onko homma turvallista vai ei. Näppärä hevonen oppii viemään ratsastajaa vaikka minkälaisessa asennossa. Ok, rollkurissa se on huomattavasti haastavampaa (merkitsevä silmänisku). Se mikä hevosta vie eteen, taakse ja sivulle, ovat JALAT. Jos ratsastaja kärsii valtavasta kontrollinmenetyksen pelosta, kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota mitä jalat tekevät ja miten ne on koulutettu toimimaan, kuin tuijottaa hevosen niskaa hypnoottisesti ja toivoa ettei se vaan nousisi / kumpa se menisi alas.
On sillä pään asennolla silti toki paljon merkitystäkin. Onhan se kiinni rangassa, ja painaa paljon, ja vaikuttaa siten hevosen painopisteeseen ja tapaan liikkua. Lisäksi pään asento vaikuttaa vallan hevosen mielialaankin. Hyvässä ja pahassa. Netti on täynnä artikkeleita biomekaniikasta, emmekä nyt perehdy siihen tässä kirjoitelmassa sen enempää - jokainen voi itse hakea tietoa. Muutama PÄÄkohta kuitenkin.
Tässä blogikirjoituksessa on hyvin avattu erästä tutkimusta joka löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä. Lyhyesti: "Regardless of the competition level, horses exhibited more conflict behaviours the more the head was kept behind the vertical." Suomeksi: Huolimatta kilpailutasosta, hevoset näyttivät sitä enemmän "epämukavuuskäytöstä" (esim hännällä viuhtominen) mitä enemmän päätä oli pidetty vertikaalin takana.
Pari muuta hyvää linkkiä tutkimuksiin: Impact of riding in a coercively obtained Rollkur posture on welfare and fear of performance horses, tämäkin on aika hyvä: A pilot study on objective quantification and anatomical modelling of in vivo head and neck positions commonly applied in training and competition of sport horses
Lisäksi hevosten biomekaniikkaa tutkimalla on jo kauan todettu, että hevonen ei voi olla muuta kuin etupainoinen, jos sen pää on huomattavasti vertikaalin takana. Pahin ongelma tässä on kuitenkin se, että hevonen joutuu usein samalla jännittämään niskaansa, ja kallonpohja-atlas-axis alueelle tulee huomattavia kireyksiä. Vielä jos hevonen kulkee aina tikkusuorana niskastaan eli sitä ei aseteta ja taivuteta, jäkitysniska on varma. "Onpa tämä huono suustaan". Niin tai... Lisäksi jos hevosen niska ja alaleuka ovat jäkissä, se todennäköisesti ei myöskään kanna rintakehäänsä millään tavalla oikein. Yllättäen siis hevonen ei kokoakaan itseään kyykkäämällä etupainosta taakse vaan nostamalla säkää, rintakehää, ja koukistamalla lanne-ristiluu liitosta ja takajalkojen niveliä erilaiseen kulmaan. Paljon hoettu "selkä ylös" ei olekaan ihan niin, mutta ei siitä tässä bloggauksessa enempää, voitte lueskella vaikka Science of Motionin nettisivuilta, ja linkkejä löytyy etsimällä runsaasti lisääkin.
No entäs sitten se pää pystyssä kipittäminen. Urbaanilegenda kertoo, että hevosen pitää pitää pää alhaalla, jotta sen selkä voisi olla rento ja se "kantaisi ratsastajaa selällään". Pää pystyssä kulkemisestakin on paljon eri variaatioita. Kulkeeko hevonen kuin aavikkolaiva alakaula edellä vaappuen, korvat tötteröllä ja niska niin kireänä että sillä voisi soittaa viulua? Vai kulkeeko se rennosti, hiukan ympäristöä silmäillen, mutta kuitenkin kuskia kuunnellen, silti pää hiukan tavanomaista enemmän pystyssä? Aika iso ero sen kannalta, mikä on kehon tila, ja vielä enemmän mikä on mielen tila. Mitkä lihakset ovat rentoja, mitkä kireinä. Mitkä lihakset tekevät töitä?
Nuori hevonen, jonka tasapaino on vielä heikko, haluaa mieluusti kulkea pää vähän ylhäällä, melko neutraalissa asennossa. Vaan ihmisellä on kiire sitoa pää alas jo heti alkumetreillä - sivuohjat ja "juoksutusavut" joissa käytännössä hevosen takajalat sidotaan kiinni suuhun (...) saavat nuoren hevosen oppimaan nopeasti, että päätä kannattaa pitää tietyssä asennossa, tai suuhun tekee kipeää. Puhutaan, että silloin hevonen osaa myödätä paineelle. Osaa varmasti. Vai enemmänkin vain väistää kipua? Hevosen kannalta on suuri merkitys, oppiiko se kantamaan kehoaan rentona ja luottavaisena ihmisen toiveiden mukaan, vai tuleeko asennoista pakkoasentoja heti kättelyssä. Pään asentoa on hyvä pystyä varioimaan - kokeile itse seistä kyykkyasennossa puoli tuntia, versus välillä nouse ylös, kumpi on raskaampaa? Jos hevonen sidotaan tiettyyn asentoon pitkäksi aikaa joko apuohjilla tai ihan vaan ohjalla, lihakset väsyvät, jolloin hevosen on pakko kompensoida tilannetta ihan muilla lihaksilla asennon säilyttääkseen. Tämä koskee myös kaiken maailman vatupassilla mitattuja ideaaliasentoja; ei auta, silti on välillä vapautettava asento tai vähintäänkin muutettava sitä. Mitä nuorempi tai lihaksistaan heikompi hevonen, sitä lyhyemmän aikaa se jaksaa pitää itseään samassa asennossa. Siksipä samassa raamissa pitkään työstäminen ja silmät killissä mittarointi on yksinkertaisesti hölmöä.
Vielä yksi asia mikä tekee tästä pään asennon kyttäämisestä mielenkiintoista, on siis se ihmisen kontrollintarve hevosen suhteen mutta myös toistensa suhteen. Kaikki tietävät, että rullaaminen on vähintäänkin arveluttavaa, mutta toinen ääripää näkee rullaamista sielläkin missä sitä ei ole. Ellei keksitä mitään muuta, aletaan vänkyttämään jos hevonen kulkee ajoittain sentin kuolaimen takana, syystä tai toisesta. Samaan kategoriaan kuuluu nämä hysteeriset "nyt se näyttää ehkä mahdollisesti stressin oireita" kyttäämiset, joka johtaa hiljalleen siihen, ettei ratsastaja uskalla tehdä siellä selässä enää yhtään mitään vaan liittyy hevosen pilaamisen ja ihmisten paheksunnan pelosta halvaantuneiden entisten ratsastajien lukuisaan joukkoon. Etenkin ulkomaalaistenkin suosimilla isommilla foorumiareenoilla homma luisuu täysin käsistä. Meillä Suomessa ollaan muuten vaan jo kokeneita kyttääjiä ihan kansanhuvin puolesta ;-) Pientä suhteellisuudentajua! Ei kaikkea tarvi pelätä neuroottisesti. Mutta siitä ihan oma bloggauksensa, stay tuned!
Katariina Albrecht
(Kirjoittaja on entinen päänkyttääjä ja nykyinen elämäntapa-explorer joka harrastaa omilla pää luotiviivan etu-sivu-ala-ja välipuolella kulkevilla ratsuillaan jousiammuntaa, akateemista ratsastusta ja kolme metrisen seipään kanssa leikkimistä)
