keskiviikko 29. marraskuuta 2017
Persian aavikolla - Yazd 11/2017
Räntäsade piiskaa märkää asfalttia kiitävän bussin ikkunoihin ja kurittaa jo ennestään melko masentavan näköistä marraskuista varsinais-suomalaista maisemaa. Olemme puolisoni kera jälleen kerran matkalla lentokentälle. Olen tehnyt koko syksyn töitä aivan hirmuisella tahdilla, ja pikku irtiotto arjesta - niin mukavaa kuin se arki onkin ollut kiireestä huolimatta - tuntui sopivan tähän kohtaan paremmin kuin hyvin. Ensimmäinen lento Helsingistä Istanbuliin on tapansa mukaisesti melko lailla myöhässä, mutta ehdimme silti Teheranin koneeseen, koska sekin on myöhässä. Tapaamme lähtöportilla myös saksalaisen kollegan joka on tulossa samoihin kisoihin. Istumme hassusti kaikki erillämme toisella lennolla, enkä pääse puolisoni viereen. Sen sijaan istun kahden paikallisen karpaasin välissä keskipenkillä, eikä nukkumisesta tule mitään. Herrat istuvat niin leveästi että vähän väliä jomman kumman kyynärpää napsahtaa kipeästi kylkeeni tai polvi jalkaani. Äh. Yritän silti nukkua edes vähän, koska kokemuksesta sitä jo tietää, että univelka ei ole ystävä. Vajaa kolmen tunnin yöunetkin olisivat jo kova juttu mutta toiveeni on turha. Kyynärpää herättää minuutin välein, siitäkin huolimatta että huomautan asiasta. Luovutan ja selaan näytöltä jonkin kivan leffan jota katsoa. Löydänkin, mutta se on leikattu ja sensuroitu niin oudosti että juoni hiukan kärsii. Paskat. Yritän nukkua uudestaan kyynärpäästä huolimatta.
Laskeudumme Teheraniin, yhä unettomana. Kyynärpäiden lisäksi sankarit alkoivat myös piereskellä, onneksi huivi oli jo valmiina hollilla koska se toimii hyvin myös ilmansuodattimena. Jonotamme muiden saapuvien ulkomaalaisten kanssa viisumia, jono on tällä kertaa aika pitkä. Muistelen ensimmäistä reissuani helmikuussa 2015, jolloin olin kuin Liisa Ihmemaassa, silmät teevadin kokoisina tuijottamassa äkeää viisumivirkailijaa. Paljon on muuttunut siitä, ja viisumiralli menee totutusti hitaasti mutta varmasti ja paljon helpommin kuin ennen. Meillä alkaa olla jo kiire, sillä juna maan keskiosissa sijaitsevaan historialliseen kaupunkiin Yazdiin lähtee melko pian ja rautatieasema on kaukana lentokentältä. Passintarkastaja alkaa höpistä Suomesta ja pohdimme hetken miksi Nokia jäi kehityksen jalkoihin ja olisko Suomessa muuta kiinnostavaa yritystä ja päädymme siihen että Microsoft on vähän perseestä. En viitsi olla epäkohtelias kun kerrankin viranomaistaholta on noin lupsakka meinkinki, mutta silmäilen vaivihkaa kelloa. Kylmä hiki nousee otsalle: näinköhän missaamme sen junan ja joudumme odottamaan aika monta tuntia seuraavaa. Meitä ollaan onneksi vastassa, kurvaamme ensin lentokenttäbussilla parkkialueelle ja siitä varsinaisella persialaisella raketilla halki Teheranin 15 miljoonan asukkaan aamuruuhkan. Kuski sukkuloi taidokkaasti kaistojen välissä ja onnistuu pelaamaan tetristä niin hyvin että saavumme asemalle kymmenen minuuttia ennen kuin juna lähtee, vaikka jossain vaiheessa näytti jo hiukan huonolta. Kipitämme laiturille, kilsan mittaisen junan toiseen päähän ja sisälle vaunuun kaikkien pakaasien kanssa vain huomataksemme että meillä on väärät junaliput. Kuskiparka juoksee kuin hirvi halki rautatieaseman ja pihan hakemaan autostaan oikeat liput, ja samalla kun astumme takaisin junaan, se lähtee. Huh! Junamatka halki aavikon alkaa.
Matka Teheranista Yazdiin kestää hyvät 6 tuntia ja rapiat päälle, jonka aikana ikkunasta näkyy matalaa vuoristoa, ja sitten kilometrikaupalla aroa ja aavikkoa. Juna pysähtyy muutamassa kaupungissa ja kylässä radan varrella. Kauempana sivistyksestä kännykkäverkko katoaa ja näen ikkunasta monen sadan kilometrin verran pelkkää aavikkoa. Mietin mitä tapahtuisi jos juna hajoaisi sinne, tai joku saisi vakavan sairauskohtauksen… parempi että ei. Junahenkilökunta tarjoilee hyvää vahvaa teetä ja pikakahvia. Junalipun hintaan kuuluu myös vesipullo sekä ateriaboksi jossa on pientä murkinaa. Yritän taas nukkua, ja nukunkin katkonaisesti muutaman minuutin pätkiä, ja yhden pidemmän ennen kuin selkää alkaa taas särkeä ja on pakko vaihtaa asentoa. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, maisema vaihtelee piikkipensasaron ja kaukana siirtävien länsivuorten välillä. Vihdoin juna jarruttaa pydähdyksiin perille Yadzin ruuhkaiselle asemalle, jossa vastassa on kymmeniä innokaasti palveluaan tarjoavia taksikuskeja. Yhdelle osaan jo vastata napakasti farsiksi, ja tilanteesta riemastunut vieressä kävellyt paikallinen mummo kapsahtaa käteeni kiinni ja alkaa halaamaan ja hihittelemään ja sopottamaan farsia. En ymmärrä mitään mutta halaan takaisin ja toivotan siunausta. Moni tuijottaa sekalaisen näköistä ulkomaalaista kolmikkoa. Joku ottaa meistä kuviakin kännykällä. Sitten näemmekin jo meitä vastaan tulleen kuskin, ahtaudumme paikalliseen automerkkiin Saipaan ja huristelemme halki Yazdin melko lähellä olevaan ikivanhaan Sar Yazdin kaupunkiin. Odotan jonkinlaista maagista tunnelmaa kun olin nähnyt Yazdista unia viimeisen muutaman vuoden ajan, mutta päädynkin yskimään kaulahuivin läpi parhaat päivänsä nähneiden kuorma-autojen pakokaasuja ja aavikon pölyä. No ehkä sitten jos pääsen kurkkaamaan historialliseen osaan Yazdia.
Historia-annos tuleekin aivan tuotapikaa lautaselle, kun saavumme perille Sar Yazdiin, jossa majoitumme historiallisessa majatalossa joka toimi sotilaiden ja lähettien majapaikkana. Jokaisen huoneen edessä oli paikka ratsulle. Rakennus on vähintään tuhat vuotta vanha, ja osa ympäröivistä raunioista 2500-3000 vuotta vanhoja. Hiekkainen maaperä on täynnä ikivanhoja ruukun palasia. Tuurilla saattaa löytää jonkun tosi vanhan kolikonkin. Raahaamme kapsäkkimme huoneeseen, joka on linnoituksen sisällä. Paikka on todella upeasti restauroitu, ja tunnen miten monen historian kerroksen kasaama tunnelma nostaa ihokarvat pystyyn ja saa hengen pikkuisen salpaantumaan. Kävelemme ulos katsomaan hevosia ja rataa. Paikalla olisi myöhemmin viikolla isot kansainväliset ratsastusjousiammuntakilpailut, joihin en nyt tällä kertaa itse kylläkään osallistu, mutta halusin silti tulla paikalle aviopuolisoni assistenttina ja täyttämään pitkäaikaisen haaveeni että näkisin Yazdin. Onnekseni tämä onnistui. Hevosetkin on majoitettu todella vanhaan linnakkeeseen, jota on restauroitu. Niitä on kaikkiaan 17; toinen toistaan kauniimpia persialaisia hevosia sekä muutama paikallinen darrfour- rodun edustaja. Nämä jälkimmäiset eivät näytä kummoisilta mutta ovat raketinnopeita ja kestäviä ratsuja, joiden genetiikka pohjautuu paikallisiin muinaisiin arohevosiin. Pussailen hevosia ja käyn moikkaamassa myös kamelit. Kaksi isoa persialaista dromedaaria vetää lonkkaa pihalla ja syö heinää. Puolisoni ottaa kuvan meistä, mutta kameli näyttää siltä että se joko sylkee tai jopa syö minut. Päätän ottaa vähän etäisyyttä. Tapu tapu kiltti kameli. Melko äkäisen oloinen tyyppi. Tyydyn vatuamaan jalalla maata, josko aavikon hiekasta löytyisi vanhoja kolikoita.
Odottelemme muuta porukkaa saapuvaksi ja loputkin hajaantuvat; yksi lähtee kävelylle, yksi ampumaan ja yksi pikareissulle Teheraniin hakemaan uutta viisumia. Hupsista. Nukuttaa. Facebookki on kuitenkin pakko päivittää, onneksi VPN toimii ja löydän WiFin, kylläkin vain rakennuksen katolta roikkumalla puoliksi kaiteen yli, mutta huomattavasti parempi kuin ei mitään. Käytän tilaisuuden olla yksin hyväkseni ja istun hiljaa linnoituksessa kuuntelemassa hiljaisuutta. Ainoa ääni on vaimea läheisen kyyhkyslakan kujerrus joka kuluu vain unenomaisesti paksujen tiiliseinien läpi. Tiensä päähän tuleen sähkölampun kalpea valo värisee katossa ja yöperhonen kiertää sitä levottomana. On niin hiljaista, että voin kuulla tuhat vuotta vanhat askeleet ja hevosten äänet. Hmm. Nukuttaa jo ihan todella. 24 tunnin yhtämittainen matkustus ilman kevyttä muutaman minuutin torkahtelua alkaa painaa luomia. Mikä päivä nyt on? Mikä aikavyöhyke täällä on? Yöperhonen kiertää edelleen värisevää lamppua. Puntaroin eri strategioita miten pysyä hereillä illalliseen saakka. Herään tiistaiaamuun hiukan tokkuraisena, vaikka nukuin kuin tukki pimeässä kammiossamme. Yön aikana paikalle on tullut melkein kaikki loput kilpailijat, ja jälleennäkeminen on sydämellinen. Mikä ihana porukka.
Aamupalapöytä notkuu ihania persialaisia herkkuja: lampaanmaitojuustoa, paikallista hunajaa, porkkanahilloa, pieniä makeita kurkkuja, tomaatteja ja tuoretta lämmintä leipää. Laitan leivän päälle paksulti voita ja hunajaa jotka huuhtelen alas mukillisella höyryävän kuumaa tanakkaa teetä. Olo on kuin uudestisyntyneellä. Aamupalan jälkeen seurue lähtee ulos katsomaan hevosia ja rataa, ja kaikki kokeilevat hevosia ensin aavikolla kävellen ja sitten siirtyivät radalle. Puolisollani on aivan mahtava musta raketti, aavikon pieni kukkanen, noin nelivuotias tamma, joka oli paikallinen laukkakisachampionaatti. Tamma on hermostunut ja tanssii kun sitä satuloidaan, sekä näyttää kaikenlaisia naamanilmeitä. On vaikea päästä satulaan, tamma haluaisi jo juosta. Sen kiiltävän musta talvikarva on ohutta ja läikehtii auringossa kuin öljy. Sen pitkät jalat ovat kuivat ja jänteikkäät, reisi pitkä, takapuolessa on voimaa kuin pienessä kylässä. Syvään rintakehään mahtuu paljon ilmaa keuhkoihin. Tamma on luotu juoksemaan kovaa. Ratsukot siirtyvät radalle ja saavat kokeilla hevosia laukassa. Musta kukkanen lähtee kiihdyttämään ja sen kivikovat kengättömät kaviot nielevät rataa uskomattomalla vauhdilla. Hengitys salpaantuu katsellessa, ja unohdan ottaa kuvia. Poetry in motion. Seuraavalla kierroksella puolisoni ampuu maahan muutaman nuolen testatakseen miltä tamma vaikuttaa, eikä se välitä ampumisesta. Myös muut hevoset ovat todella hienoja ja kauniita, ja käyttäytyvät hyvin vaikka alueella on orien seassa myös pari tammaa. Hoidamme pienen kukkasen takaisin karsinaansa, ja siirrymme lounaalle. Persialaista riisiä ja kasvismuhennosta. Ahmin kuin en olisi ruokaa nähnytkään. Miksi täällä on koko ajan nälkä? Voisin syödä todella paljon.
Lounaan jälkeen siirrymme läheiselle linnoitukselle, joka on sassanid-ajalta, eli noin 1700 vuoden takaa. Linnoitus on myös UNESCOn maailmanperintölistalla, ja melko uniikki - melkein hehtaarin kokoinen rakennus on rakennettu keskelle erämaata savesta, ja on toki osin jo raunioina, mutta silti vielä tutustumisen arvoinen kohde. Linnoituksen sisällä on neljä kerrosta ja noin 400 pientä huonetta, ja se on varsinainen labyrintti johon voisi eksyä helposti. Linnoitus on ollut muinaisina aikoina Iranin suurin - ja yksi maailman suurimmista “kassakaapeista” jossa on säilytetty kultaa, aseita ja viljaa. Käymme sisään ja tutkimme linnaa. Kiipeilemme kapeita kuluneita portaita edes takaisin kerroksia ja hiivimme kumarassa pienitä käytäviä linnan osista toiselle. Katolta ja vahtitorneista maisema on aikamoinen. Kierroksen päätteeksi nautimme linnan sisäpihalla perinteistä kuumaa vahvaa kahvia, joka maistuu hiukan kaakaolta. Todella hyvää ja virkistävää. Linnassa on erikoinen energia, ja puhelimeni lakkaa toimimasta aivan kokonaan. Myös kamera alkaa herjata “korttivikaa”, ja kummasti sekä puhelin että kamera heräävät henkiin paikalta poistuttuamme. Erikoista. Takaisin palattuamme onkin jo illallisen aika. Kaikilla on kova nälkä. Sosekeittoa, tomaattimunakasta ja leipää. Ahmin vatsani täyteen. Illalla syömme vielä tuoreita granaattiomenoita ja pidämme pienet juhlat. Nauru raikaa ja puheensorina täyttää majapaikkamme salin. Kohta on aika mennä nukkumaan.
Keskiviikkoaamu sarastaa jo vuorilta mutta kammiossamme on pilkkopimeää. Ajantaju katoaa ikkunattomassa tilassa jonne päivänvalo ei pääse. Kömmin aamupalalle ja voitelen tuoreen leivän paksulla kerroksella voita ja hunajaa. Aavikon puutarhassa kasvanutta herkullista kurkkua kyytipojaksi. Porkkanahillo on uusi tuttavuus mutta aika hyvää, vähän kuin marmeladia. Aamiaisen jälkeen retkue suuntaa taas talleille treenaamaan kisaa varten radalle. Aurinko hellii maisemaa ja mieltä, on aika lämmintä. Ehkä jopa 20 astetta. Vuorilla on ollut kylmä yö ja etelässä siintävät vuoret ovat saaneet ylleen lumipeitettä Satuloimme hevoset ja autan taas siippaani pikku kukkasen kanssa joka on tänään jo rauhallisempi. Suuntaamme radalle, otan kuvia ja videoita ratsastajista ja juoksen nuolia tauluista. Kaikilla menee aika mukavasti, vain pari ratsastajaa haluaa vaihtaa hevosta. Nuolet viuhuvat tauluihin, tuuli nostaa aavikolta pölyä ja tunnelma on sopivan hektinen. On taas lounaan aika. Kaikilla on sudennälkä. Jännä miten täällä on koko ajan ruokahalu tapissa ja uni maittaa, ainakin tuntee elävänsä täysillä ihan kehollisestikin.
Lounaan jälkeen teemme pienen ekskursion Sar Yazdin “keskustaan” eli pieneen hiljaiseen kylään jossa on kaksi minimaalisen pientä kauppaa. Molemmissa myydään muutamia elintarvikkeita. Sar Yazdissa asuu 2006 väestönlaskennan mukaan 421 henkilöä, 141 perheessä. Ei näytä siltä että väestö olisi kasvanut tuosta. Kävelemme kylän halki ja muutama harva vastaantulija tööttää ja morjestaa, talojensa edustalla istuvat vanhat miehet tervehtivät iloisesti erikoisen näköistä kansainvälistä joukkiota. Vanha mies hymyilee komeasti hampaatonta komeaa hymyä ja sopottaa jotain farsiksi, erotan vain sanat “siunattuja olkootte”, kiitän kohteliaasti. Vihdoin näemme nurkkakaupan, ja sukellamme sisään ihmettelemään paikallisia tuotteita. Ostan teen kanssa nautittavaksi kivoja keksejä, valtavan ison purkin halvaa ja maallisesti ihan tavallisia sipsejä. Kauppias on kovasti iloinen tulostamme, ostamme paljon kaikenlaista. Hän on vaan hiukan pulassa vaihtorahan kanssa, koska kaikilla on isoja seteleitä. Iranissa on kova inflaatio ja esimerkiksi miljoona rialia on noin 30 euroa. Tämä osa maata on melko köyhä, ja hinnat ovat huokeita. Pussillinen tavaraa maksoi noin 4 euroa. Kaupalla tapaamme miehen joka puhuu englantia. Hän lähtee näyttämään meille paikallista aluetta, jossa on muutamia muinaisia rakennuksia ja jonkin sortin nähtävyyksiä. Ikkunattomat savitalot ja muurit ovat monen sadan vuoden takaa, osa varmasti vanhempiakin. Kiitämme miestä ja hiippailemme takaisin hotellille. Osa kisaajista lähtee harjoittelemaan vielä maasta ammuntaa ja fiksaamaan rataa, lähden parin tyypin kanssa talleille vielä kuljailemaan. Juttelemme paikallisten ratsastajien kanssa, käyn vielä pussaamassa mustaa kukkasta. Aurinko alkaa laskea ja tuuli navakoitua, on aika lähteä kävelemään takaisin hotellille. Tongin taas hiekkaa kengänkärjelläni mutta en vieläkään löydä kolikoita tai kovin hienoja ruukunpalasia. Ehkä huomenna.
Valmistaudumme illalliselle, ja lähdemme bussikuljetuksella Yazdiin. Perillä meitä odottaa suuri ravintola-hotelli-spa-whatnot- kompleksi jossa on upea puutarha, altaita ja istutuksia. Nautimme herkullisen buffet-illallisen, joka on kasvissyöjän dream come true. Tässä maassa ei ole muuten aivan helppoa olla kasvissyöjä mutta seisovasta pöydästä löytää aina jotain syötäväkseen. Tapaamme tärkeitä ihmisiä ja poseeraamme kuvissa. Vatsa on täynnä. Nyt kyllä uni maittaa.
Torstai. Uni olisi maistunut vielä hetken mutta tauonnut puheensorina tarkoittaa että aamiainen on katettu. Tarvitaan paljon kuumaa mustaa teetä että saan silmät auki. Porukka valmistautuu avajaisseremoniaan, käymme katsomassa paikan joka on hotellin ja radan välissä oleva restauroitu linnoitus sekin, ja sitten satuloimaan hevoset. Musta pieni kukkanen on jo tottunut meihin ja rapsuttelen sitä odotellessa. Katson sen hampaat ja kauhukseni totean että se on ehkä kolmen. Voi lasta… aikaisin on hänkin aloittanut uransa, kun on jo voittanut paikallisia laukkakisoja. Opetan tammaa syömään sokeria kädestä. Helpompi mennä selkään, kun sen jälkeen saa pienen herkun ratsastajalta. Homma toimii, tamma seisoo jo paljon paremmin paikallaan eikä lähde enää suoraan lähtökuopista suuntaan x kuten se teki ekana päivänä. Fiksu pieni tamma. Otetaan kuvia aavikolla, kaikki ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Jäätävän kylmä tuuli puhaltaa aavikolla ja saa vaatteet lepattamaan, silmät ja nenän täyteen hiekkaa. Pitelen kiinni huivistani, joka uhkaa lähteä koko ajan lentoon. Iranissa on hijab-pakko myös ulkomaalaisille, eli huivi on oltava päässä aina julkisilla paikoilla. Tässä aavikkoilmastossa se ei haittaa yhtään, jos se vaan pysyisi päässä.
Kävelen edeltä sisään paraatipaikalle ja minut istutetaan korealaisen ylimestarin pöytään yhdessä toisen ulkomaalaisen kanssa. Tästä on hyvä paikka ottaa kuvia. Paraatin ja avajaisseremonian aloittaa kamelikulkue, jonka viimeisenä tepsuttaa pieni kameli. Vauva ei pidä hommasta, ja rimpuilee riimunsa köyteen vastaan haraten äitinsä perässä onnistuen rikkomaan kujan muodostavaa aitaa. Hups. Seuraa kaikenlaisia puheita ja vihdoin ratsastajien lippuparaati, jonka avaa kisan isäntä hevosellaan. Jokainen ratsukko ratsastaa linnoituksen läpi lipunkantajan perässä. Osa hevosista on pikkuisen hermostuneita mutta kulkevat pääosin kiltisti halki aplodeeraavan monilukuisen yleisön. Kuulemme sen jälkeen perinteistä kansanmusiikkia, lisää puheita, kuurojen lipunkantajien viittomakielisen tanssin ja lasten runonlausuntaa. Hörpin tuulen paleltamana kuumaa teetä niin paljon että alan jo haaveilla vessasta. Seremonia onkin onneksi jo loppupuolellaan ja pääsemme lounaalle. Majapaikkamme salin valtaa parisataapäinen hitusen kaoottinen vierasjoukko jolle on katettu notkuvat lounaspöydät.
Kilpailu oon määrä alkaa lounaan jälkeen, ja kilpailijat alkavat syötyään valmistautua koitokseen. Radan varrelle kerääntyy paljon yleisöä. Maisema on aivan eri näköinen kuin aamulla, jolloin paistoi aurinko. Taivas on tumma ja vuorilta valuu pahaenteisen näköisiä mustia pilviä, vyöryttäen edellään myrskylukemiin nousevia tuulenpuuskia. Aavikolla sataa todella harvoin, eikä nytkään, vaan sade jää vuorille. Sen sijaan tuuli ja hiekka kurittavat yleisöä ja odottelevia ratsukoita. Vihdoin kilpailu alkaa, mutta joutuu keskeytymään tuon tuosta tuulen kaataessa ajanottolaitteita ja aiheuttaessa kaikenlaista häiriötä. Ensimmäisenä luokkana kilpaillaan single shot eli radalla on vain yksi maali, joka on hiukan totuttua kauempana. Rata on haastava etenkin psykologisesti, ja moni ampuukin vähän liian hätäisesti ja siten ohi. Puolisoni musta raketti kiittää radalla melkoista vauhtia ja hän saa hyviä osumia. Kierroksia käydään kaksi, ja ryhmiä on neljä, koska monella hevosella on kaksi ratsastajaa ja lisäksi kisassa on vielä kolme vasenkätistä, jotka kisaavat rataa eri suuntaan. Hiekkamyrsky yltyy ensimmäisen ryhmän aikana todella hurjaksi, ja peittää maiseman. Aavikolla näkyy normaalina päivänä helposti yli sadan kilometrin päähän - nyt näkyvyyttä on ehkä parikymmentä metriä. Hiekka tunkeutuu silmiin ja korviin, kamera alkaa pätkiä, yskittää. Kiedon huivia tiukemmin pään ympäri ja suun eteen, aurinkolasit ovat hyvät estämään pahimman hiekan tunkeutumisen piilolasien ja silmän väliin. Tuuli on purevan kylmä ja tunkee läpi kaikkien vaatekerrosten. Huh, nyt ollaan todellakin aavikolla! Kisa ei silti keskeydy vaan urheat soturit kiitävät radalla ja yrittävät osua myrskyssä yksin seisovaan tauluun. Saavat hyviä osumiakin.
Otan kuvia kädet sinisenä, videoiden kuvaaminen on vaikeaa kun kädet tärisevät kylmästä. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa kisaajien on nokittaa eli laittaa nuoli jänteelle jäätyneillä sormilla tässä tuulessa… Kisa menee onneksi olosuhteet huomioon ottaen hyvin eikä satu mitään onnettomuuksia. Kaikkien ryhmien jälkeen näyttää siltä että siippani armain on ykköspaikalla single shotin jälkeen! Jipii! Kisan jälkeen kaikki säntäävät pölyisinä ja viluisina kuumaan suihkuun ja odottamaan illallista kieli pitkällä. Vatsa kurnii pitkän kylmettyneen päivän jälkeen ja ahdamme kitaamme paksua kuumaa keittoa leivän kanssa ja herkullista munakasta kuin heikkopäät. Keskustelu polveilee värikkäänä mutta alkaa hyytyä - selkeästi alkaa olla jo nukkumaanmenoaika. Seuraavasta päivästä on tulossa taas pitkä ja pölyinen.
Perjantai. Olin ollut fiksu tyttö edellisenä iltana ja mennyt nukkumaan jo aikaisin, ja kyllä se uni maittoikin. Nousin pirteänä ennen seitsemää, vaikka uni keskeytyi brutaalisti hiukan varhain aamuyöllä - naapurustossa majaileva hirmuisen lihava iso kollikissa avasi oven kun unohdin laittaa sen hakaan ja säikähdin kuollakseni keskellä yötä parkaisten narahtavaa ovea ja kissan heittämää oudon näköistä varjoa seinällä. Hahah. Historiaa havisevilla paikoilla mielikuvitus alkaa laukata helposti. Hiljaisen ja laiskan aamiaisen jälkeen retkue valuu kisapaikalle valmistelemaan hevosia. Tänään keli hellii meitä, tuuli ei ole vielä herännyt ja aurinko paistaa kirkkaasti siniseltä taivaalta. On jopa suorastaan mukavan lämmin ja voin heittää päällimmäisen takin pois. Tänään on vuorossa korealainen double shot, jossa ammutaan ensin viistosti eteenpäin suunnattuun ja sitten viistosti taaksepäin suunnattuun maaliin. Puolisoni ratsu kiitää radalla vielä eilistäkin nopeammin, ja osumat eivät ole ihan niin hyviä kuin eilen jolloin tuli napakymppejä. Taulut ovat korealaisia tauluja, joissa on keskellä tiikerin pää. Siitä saa viisi pistettä, muista osista sitten alenevasti 4-3-2-1 pistettä. Tällä kertaa ei tule tiikereitä. Toisella kierroksella hänet hylätään kun hän muka koski nuolta ennen lähtöporttia, mutta kun katsomme myöhemmin videolta, näin ei ole. Ilman diskausta hän olisi ollut tällä radalla toinen, koska vaikka taulupisteet eivät olleet niin hyvät, hän sai hyvät lisäpisteet vauhdista. Reklamaatio ei tuota tulosta, ei voi mitään.
Heti double shotin jälkeen alkaa serial shot, jossa on viisi taulua melko lyhyin välimatkoin. Yleisö elää mukana ja hurraa kaikille, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Alkupään porukka takoo todella hyvää tulosta ekalla kierroksella, tiikerinpäitä putoilee. Siippani ratsu menee aina vaan kovempaa ja tuntuu melkein yliluonnolliselta että hän pystyy ampumaan tuosta vauhdista jokaiseen tauluun. Sinne ne vaan silti napsuvat, molemmilla kierroksilla, ja hän voittaakin tämän luokan! Jipii! Serial shotin päättymisen jälkeen kirmaamme lounaalle, joka on katettu läheiseen telttaan. Riisiä ja soosia ja leipää, kyllä olikin jo nälkä ja jano. Yleisö käy ottamassa meistä kuvia ja höpöttämässä, tarjoilevat omia eväitään ja ovat kovasti mukavia. Matkailjjalta kysytään aina kolme kysymystä: mistä maasta olet, oletko naimisissa ja onko sinulla lapsia. Ehkä vielä bonuksena neljäs: kuinka vanha olet? Kun olin vielä sinkku, vastauksen seuraukset olivat välillä hiukan kiusallisia ja vastasinkin yleensä että olen naimisissa ja minulla on kolme lasta - vältyin surunvalitteluilta ja sopivan puolison etsinnän ehdotuksilta. Hah.
Seuraavaksi on alkamassa qabaq: 8-9 metrin korkeudessa oleva metallinen lautasen mallinen lätkä johon ammutaan suoraan ylös. Kierroksia käydään vain yksi. Löydän istumapaikan ihan qabaqin vierestä johon parkkeeraan ottamaan kuvia. Vieressä istuu sama tyttö joka kävi jututtamassa kisaajia lounaan aikana, ja hän esittelee innoissaan minulle perheensä ja sukunsa pikkuserkkuja myöten. He ovat tulleet katsomaan kisoja Yazdista monen muun lailla, ja ovat kovin mukavia. Hänen äitinsä tarjoaa pieniä makeita omenoita, teetä termospullosta ja tosi hyviä kuivattuja hedelmiä. Valkoinen viikuna on suosikkini. Käytän koko farsin sanavarastoni lyhyeen kohteliaaseen keskusteluun. Kisa alkaa. Myös tuuli alkaa viritä uudestaan unestaan ja pureutuu kylmästi vaatteiden läpi. Jännitän niin paljon kisaajien puolesta että kylmä ei nyt haittaa.
Kaikista kisaajista vain 3 osuu maaliin, yksi heistä on siippani oppilas ja hyvä ystävämme bulgariasta. Hurraamme hänelle kovasti. Illallista odotellessa meille tarjoillaan makeita paikallisia appelsiineja ja pieniä kurkkuja välipalaksi. En ole syönyt koko viikkona karkkia, suklaata tai mitään muutakaan makeaa lukuunottamatta pieniä määriä hunajaa ja porkkanahilloa, mutta housujen nappi kiristää yhtä lailla koska ruoka on paljolti riisiä ja leipää joka näyttää hiukan pöhöttävän vyötäröäni. En ole silti huolissani, niin kauan kuin nappi menee silti edelleen kiinni. En tiedä johtuuko se ilmastosta vai historiallisesta atmosfääristä vai mistä, mutta minulla on ollut täällä kova nälkä ja voisin syödä paljon, myös uni maistuu varsin hyvin ja unet ovat aika kummallisia ja ajatuksia herättäviä.
Lauantai. Herään puolisoni pusuun ja toivotukseen hyvästä nimipäivästä. On Pyhän Katariinan päivä. Toivottavasti se antaisi onnea myös puolisolleni finaalipäivän suoritukseen. Vuorossa on persialainen rata jossa on jousiammuntaa ja miekka/keihäshommia. Persialaisella radalla on frontshot, jonka voi ampua jo aika kaukaa, ja välittömästi perään backshot, sekä jonkin matkan päässä vielä sivushotti. Ensimmäinen ja toinen maali on kiinni toisissaan, ja nopealla hevosella on melko vaikeaa ampua kaikki kolme. Jos ei osu ekalla kierroksella mihinkään, ei saa jatkaa toiselle kierrokselle. Porukka aloittaa vahvasti mutta sitten kukaan ei osu mihinkään pitkään aikaan - ei edes siippani, jonka ratsu kiitää sadan metrin radan seitsemään sekuntiin. Kaikki nuolet menevät täpärästi ohitse oikealta. Nyt potuttaa. Lopulta melko harva onnistuu osumaan tauluihin, rata on selvästikin tosi vaikea. Yritän ottaa kuvia kaikista mutta aina joku tulee koputtamaan olalle ja haluaa selfieitä. Ihmiset ovat tosi mukavia mutta suomalainen on välillä hiukan hapenpuutteessa. Aurinko paistaa mutta kylmä tuuli valuu alas vuorilta, ja käärin huivia tiukemmin päähäni. Tee maistuisi, mutta vessa on kaukana.
Kisa jatkuu saman tien keihäs ja miekka- osuudella, jossa pitää ensin saalistaa viisi rengasta telineestä miekkaan ja sitten vaihtaa miekka keihääseen ja napata maasta pieni 6 cm x 20 cm maalipala keihäänkärkeen. Myös aika ratkaisee tässäkin. Rata on vaikea nopealla hevosella, osa hevosista on enempi laukkaratsuja kuin ratsuja-ratsuja, mutta kaikki yrittävät parhaansa. Puolisoni ratsastaa viimeisessä ryhmässä koska hän on oikeasti vasenkätinen vaikka ampuu oikeakätisten puolelta; hän käyttää miekkaa vasemmalla kädellä. Musta raketti ei ole ihan samaa mieltä suunnasta ja vauhdista mutta hän onnistuu koukkaamaan renkaat ja maalin harjoittelukierroksella mutta ei enää sitten kisakierroksella eikä saa jatkaa toiselle kierrokselle. Plääh. Ei ollut hänen päivä. Eikä kyllä eilenkään. No ei voi mitään.
Jatkamme takaisin hotellille pölyisinä ja nälkäisinä, ja saammekin pian lounasta. Sen jälkeen on palkintojenjakoseremonia. Majatalomme aula on piukallaan yleisöä. Paikalliseen tapaan saamme ensin kuulla mahtipontisia puheita ja kansanmusiikkia melko pitkälti ja polveilevasti ennen kuin pääsemme asiaan. Jokaisesta osakokeesta jaetaan erikseen mitalit. Siippani armain voitti sekä single shotin että serial shotin, ja olisi ollut hopealla double shotissa jos häntä ei olisi diskattu toisella kierroksella. Kalkuloin nopsaan että hän olisi ollut pronssilla kokonaiskisassa jos ei olisi käynyt näin mutta minkäs teet. Tänään ei ollut hänen vuoronsa. Kokonaiskisan voitto menee puolalaiselle Anna Sokolskalle joka on eittämättä maailman paras naispuolinen ratsastusjousiampuja, kakkospalkinto komeasti suomalaiselle Anna Minkkiselle joka treenaa täällä Iranissa, ja kolmospalkinto unkarilaiselle Christoph Nemethylle. Onpa hienoa kuulla maammelaulu myös tässä lajissa! Kyyneleet tulevat väkisin silmiini, kun otan kuvia ja videoita palkintojenjaosta. Hienoa, vaikka Suomessa on paljon kökköjä juttuja, rakastan kotimaatani ja yritän aina edustaa sitä mahdollisimman hyvin ulkomailla matkatessani.
Palkintojenjaon jälkeen saamme jotain palkintoja vielä paikallisilta ja poseeramme loputtomissa selfieissä, katsomme läppäriltä ottamiani kuvia ja surffailemme niillä harvoilla nettisivuilla johon Isoveli meidät täällä päästää. Kohta on illallisen ja laukkujen pakkaamisen aika. Illallinen onkin tällä kertaa aavikolla nuotion ääressä, jossa grillaamme kebabia. On pakko kyyristyä nuotion äärelle, vaikka savu ja kuumuus alkaa tuntua siltä että piilolasit kärvähtävät silmiin kiinni, koska aavikolta puhaltava tuuli on todella jäätävä ja tunkeutuu läpi kaikkien pynttäämieni vaatekerrosten saaden hampaat kalisemaan. Taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat kirkkaana, Pohjantähti erityisesti. Laulamme vuorollamme kaikenlaisia kansanlauluja ja kerromme ennemmän ja vähemmän huonoja vitsejä. Kun nuotio alkaa olla palanut loppuun, on aika siirtyä sisätiloihin lämpimän peiton alle tsekkaamaan mitä Nukkumatilla on yöllä mielessä.
Sunnuntaiaamu sarastaa kylmänä mutta aurinkoisena, ja matkaajat pakkaavat laukkujaan. Lähdemme bussilla Yazdiin, jossa pääsemme tutustumaan historiallisen kaupungin kuhinaan. Ensimmäinen etappi on Zarathustralainen temppeli Yazd Atash Behram joka tunnetaan myös nimellä Atashkadeh-e Yazd, jonka tuli on palanut vuodesta 470 jKr yhtäjaksoisesti. Olen nähnyt muutaman erikoisen unen aiheeseen liittyen ja palan halusta saada nähdä tämän tulen. Jalat tutisten astelen sisälle temppeliin, mutta tunne ei olekaan kovin vahva. Tämä temppeli on uusi, rakennettu 1930-luvulla. Unieni paikka on paljon vaatimattomampi, tuskin savimajaa kummempi rakennelma jossa ryhmä ihmisiä lukee mantraa tulen ympärillä. On pakko googlettaa; alkuperäisen tulen sytytti Sassania-periodin aikaan Shaahi vuonna 470 Pars Karyan tulitemppeliin. Tämä sijaitsi eteläisen Parsin alueella Larestanissa. Sieltä tuli siirrettiin Aqdaan, jossa se paloi seuraavat 700 vuotta. Vuonna 1173 tuli siirrettiin läheisen Ardakanin kaupungin Nahid-e Parsin temppeliin jossa se paloi kunnes kolme sataa vuotta, taas tuli aika muuttaa - tällä kertaa ylipapin taloon Yazdista josta se siirrettiin lopulta uuteen temppeliin 1934. Vaikka ei nyt tulekaan maagisia värinöitä, paikka on joka tapauksessa hieno.
Siirrymme sujuvasti shoppailun pariin, onneksi tulin tänne puolityhjällä laukulla. Puikkelehdimme pieniä kujia, sokkeloisia basaareja ja äänekkäitä toreja. Maistelemme sahramilla ja sitruunalla maustettuja pistaaseja, valkoisia viikunoita, kuivattuja mulperinmarjoja ja muita erilaisia paikallisia herkkuja. Ostan joululahjoja ja tuliaisia, sekä itselleni hienon käsintehdyn nahkaisen laukun ja pari metriä kangasta. Okei, viisi metriä. Mietin miten ihmeessä saan pakattua kaiken laukkuuni. Käymme välillä tankkaamassa voimia pienessä kahvilassa, jonka katolta aukeaa huikea näköala. Käymme myös vanhassa upeassa moskeijassa, jonka sinisävyiset tiililaatat hohtavat maagisena auringolaskun lämpimässä valossa.
Shoppailu jatkuu kunnes on aika siirtyä bussiin ja Yazdin rautatieasemalle. Kolme meistä jatkaa nyt matkaa yöjunalla Teheraniin lentokentälle ja osa matkustaa sitten vasta huomenna aamulla. Jäähyväiset ovat pitkät ja lämpimät. Näistä ihmisistä on tullut vuosien varrella rakkaita ystäviä ja kuin siskoja ja veljiä. Onneksi näemme taas pian jossain. Juna on hidas ja täynnä. Makuuvaunussa on kaksi kolmikerroksista sänkyä, meitä on siis yhteensä kuusi. Minun ja puolisoni lisäksi neljä paikallista matkaajaa. Ihanaa päästä oikaisemaan itsensä pitkälleen, mutta hytissä on tuskaisen kuuma. Avaan vähän ovea käytävälle, mutta se ei juuri auta. On pakko pitää hijabia kun hytissä on paikallisia miehiä, pää hikoaa huivin alla ja tekee mieli ottaa pitkähihainen pois ja olla t-paidassa mutta se ei ole nyt mahdollista. Nukun hikisestä olosta huolimatta muutaman silmäyksen, kunnes saavumme neljältä aamulla Teheranin rautatieasemalle ja nappaamme taksin lentokentälle. Matka kotiin voi alkaa, kiitos ja nähdään taas!
Katariina Cozmei
Lisää KUVIA
torstai 12. lokakuuta 2017
Andrew McLean Harjussa 9-10.10.2017
"Andrew McLean on australialainen hevosten oppimiseen erikoistunut filosofian tohtori ja eläinlääketieteen kandidaatti, maailmanlaajuisesti arvostettu tutkija, valmentaja ja luennoitsija. Hän on kirjoittanut hevosten oppimisesta ja kouluttamisesta useita kirjoja ja kymmeniä tieteellisiä julkaisuja.
McLeanilla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus valmentamisesta ja hän on myös itse kilpaillut koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa." Näillä sanoilla esiteltiin australialainen herra McLean Harjun tapahtuman esittelytekstissä. Tapahtuman järjesti suomalainen e-valmennuksen edelläkävijä Trainer4Riding yhteistyössä Harjun Oppimiskeskuksen kanssa, joka tarjosi tapahtumalle hyvät puitteet.
Andrew McLeanin klinikka oli osana nyt aloittamaani ratsastusvalmentajan ammattitutkintoa, ja toikin aivan mahtavan pläjäyksen juttuja hevosenkouluttamisen työkalupakkeihin. Klinikka alkoi maanantaiaamuna auditoriossa, jonne oli kokoontunut satakunta kiinnostunutta kuulijaa eri puolelta Suomea. Andrew on piinkova ammattilainen sekä ratsastuksen että tieteen saralla, ja tuonut nämä kaksi aspektia yhteen tavalla, joka aukeaa sekä hevosille että kuulijoille helppotajuisesti ja selkeästi. Andrew painotti heti alkuun, ettei edusta mitään metodia, vaan tieteellä todennettavia menetelmiä. Hän kertoi taustastaan kenttäkisaajana; alkoi pohtia miten ja miksi asioita tehdään ja miten hevonen oppii. Hän on perustanut Equitation Science Internationalin ja käy luennoimmassa ja demoamassa ympäri maailmaa tavoista kouluttaa hevosta tieteen näkökulmasta katsoen.
Maanantain teoriaosuus lainauksin ranskalaisin viivoin olkaa hyvä. Huomaattehan että nämä eivät sisällä omaa tulkintaa vaan ovat suoria muistiinpanoja puheesta ja presentaatiosta:
- Tieteen keinoin on jo kauan aikaa sitten huomattu, että sosiaalisilla eläimillä (kuten hevoset) kiintymyssuhdeteoria on erittäin tärkeä: kosketus menee jopa ruoan ohitse. Siten meidän pitäisikin miettiä uudestaan miten pidämme hevosia (eristys). On todettu, että vähintään 2 minuutin rapsuttelu hevosen sään läheltä muuttaa tilannetta ja saa hevosta rentoutumaan.
- Arvostettuja ominaisuuksia kautta aikojen: Lojaalius (sota), työmoraali (maatalous), halu voittaa (urheilu), kumppanius (vapaa-aika). Kenen halu voittaa? Haluaako hevonen muka voittaa?
- Eksplisiittinen eli tietoinen muisti vs. implisiittinen muisti: tietoinen muisti hippokampuksen kautta, "mitä tiedämme", opetettavissa, tieto. Implisiittinen muisti: ei hippokampuksen kautta, "mitä teemme", kokemusperäinen, taidot.
- Vakavien onnettomuuksien riski ratsastuksessa on 1/350h = 20 kertaa enemmän kuin esim moottoripyöräilijöillä (Ceroni 2007). : hevosten korjaaminen vaarallinen duuni, kaikkea ei yleensä kerrota, paljon muuttujia. Stop-nappi ei toimi, hevonen ei ole kevyt: suuri osa konflikteista tulee ohjan käytöstä.
- Hevosen käytös syynä 61% onnettomuuksista.
- 25% kaikista kuolemaan johtaineista onnettomuuksista urheilun parissa ovat hevosesta johtuvia (Hawson et al 2010)
- Etologian puolelta: luonnolliset ominaisuudet, "hardware", pohja käytöksen ymmärrykselle, saanut syntynsä Euroopassa (Lorenz jne), observointi
- Oppimisteorian puolelta: käytöksen muokkaus, "software", observonnin sijaan myös testaaminen (etenkin USAssa, esim Watson, Skinner)
- Ajatteli ennen että pitää olla hevoselle pomo, kuten aina oli opetettu. Tapasi erään oppilaan (jolla oli hankala hevonen) isän, joka alkoi kyseenalaistaa juttuja. Kävi ilmi että hän oli psykiatrian professori, ja he alkoivat tehdä yhteistyötä.
- Beaviourismin ja kiintymyssuhdeteorian tasapainottelu eri aikoina ja yhteensovittaminen, behaviourismin suosion lasku 1968
- Luontaisten tarpeiden mukaan hevonen tarvitsee vuorokaudessa 17 kilometriä liikettä päivässä, 13 tuntia laidunnusta, seuraa jonka kanssa koskettaa ja rapsutella. Esimerkiksi puun järsiminen voi kieliä myös kosketuksen tarpeesta.
- Hevonen on hyvin epävarma aroeläin, vrt. aroeläimet / metsän/soiden eläimet, koko ajan anturit päällä. Vrt esim lehmään.
- Meidän pitää tehdä hevosen olosta hyvin turvallinen. Selkeys!! Paljon onnettomuuksia tapahtuu kun ihmisellä on väärä hevonen.
- Rapsuttelua on tutkittu sykemittarin kanssa; laskee sykettä, alkaa liikuttaa suuta hiukan.
- Emme kosketa hevosia enää juurikaan: satula, hanskat, kärryt... ihokosketus erittäin tärkeä.
- Signaalien selkeys: pohjeapu eteen - pidemmät askeleet? Vai nopeammat askeleet? Älä käytä kääntämiseen ja taivuttamiseen, sekavaa hevoselle.
- Hierarkiamyytti ja kiintymys: Hevosella EI ole hierarkiajärjestelmää ja dominanssia kuten on virheellisesti luultu. Ihminen ei voi olla hevoselle hevonen. Hevoslaumassa ei ole johtajia. Hevosilla on toki erilaisia keskinäisiä suhteita, mutta ei "nokkimisjärjestystä". Edes kanoilla ei ole nokkimisjärjestystä! Kumottu moneen kertaan tutkimuksissa. Sama pätee susilaumoihin. Väärinymmärryksiä jotka uudet tutkimukset ovat kumonneet aikaa sitten - myös alkuperäisten tutkimusten tekijät ovat todenneet että "sori, ei se ollutkaan näin". Silti usko elää vahvassa.
- Olemme tosi hyviä hierarkiajutuissa ja oikeuttamaan itsellemme väkivallan ja alistamisen!
- Lauman dynamiikka riippuu resursseista ja on kuin mosaiikki
- Ei silti kannata inhota mitään tai ketään vaan enemmänkin tuoda validia tutkittua informaatiota. Muutos hidasta.
- Kosketus on pohja kaikilla sosiaalisilla eläimillä (Bowlby & Ainsworth 1969)
- Coping-keinot: pakene - taistele - alistu
- Aivojen erot!! Osa aivoista samanlaisia kaikilla nisäkkäillä, mutta osa erilaisia meillä ihmisillä. Hevosella ei ole otsalohkoa (PFC)! Monet vain ihmisille mahdolliset toiminnot sijaitsevat otsalohkossa, joten hevonen ei esimerkiksi osaa suunnitella tulevaisuuttaan. Aroilla vaeltavilla ruohonsyöjillä ei ole "varaa" kasvattaa ja ylläpitää paljon energiaa vaativia aivojen osia, eikä tarvettakaan, joten niiden aivoista puuttuu otsalohko. Hevosella ei ole mielikuvitusta samalla tavalla kuin ihmisellä, ja sen muistin rakenne on erilainen, koska otsalohko toimii "välimuistin päivittäjänä".
- Emme myöskään voi ajatella että hevonen tietää automaattisesti mitä haluamme ja sitten rangaista sitä.
- Hevoset on helppoja kouluttaa klassisen ehdollistumisen keinoin.
- Kolmen sekunnin sääntö! Hevonen unohtaa kolmessa sekunnissa asian joka on irrelevantti. = vahvistetiheys alkuun hyvin tärkeä
- Hevosen aivoissa on enemmän soluja haistamiseen kuin ajatteluun
- Operantti oppiminen: käytiin läpi perus nelikenttä jonka voi luntata vaikka täältä
- Usein aiheuttaa sekaannuksia kun puhutaan "positiivisesta ja negatiivisesta"; tässä yhteydessä matemaattinen termi eli lisätään ja poistetaan. Onkin tullut ehdotuksia että termejä pitäisi muuttaa.
- Sekundaarisen merkin käyttö; naksutin tai muu äänimerkki. Voi olla vaikka yksinkertaisimmillaan "hyvä poika ja rapsutus" mutta et saa sanoa "hyvä poika" koskaan muulloin jotta se ei menetä merkitystään.
- Ihmiset tuomitsevat operantin koulutuksen pienellä kokemuksella tai toisaalta käyttävät/ymmärtävät sitä väärin.
- Tärkeää miettiä mitkä menetelmät lisäävät optimismia ja mitkä pessimismiä.
- Rangaistuksella on paljon ongelmia: lisää pessimismiä ja epätodennäköisyyttä uuteen yritykseen, huonot assosiaatiot... jos opetamme hyvin, ei tarvetta rankaisulle.
- Uusi vihje tulisi rakentaa jo hallittavan vihjeen tai käytöksen päälle. Systemaattisuus.
- Ole varovainen mille ehdollistat!
- Ketjutus. Hevonen on tosi hyvä ketjuttamaan.
- Käytä hyväksi paikkaa tai rekvisiittaa, esim oranssit tötteröt
- Yleistäminen! Toimii vasta kun hevonen suorittaa asian vähintään viidessä eri paikassa tai esim lastautuu viiteen erilaiseen traileriin.
- Yritä saada 5 ekaa toistoa ja kokemusta tosi hyviksi!
- Totuttaminen: "learning how not to react"
- Keinoja:
*Systemaatinen siedättäminen (esim tuodaan pelottavaa asiaa vähitellen lähemmäs)
*Approach conditioning (esim jos hevonen pelkää moottoripyöriä, se saa jahdata niitä; kun hevonen pysäytetään, moottoripyörä pysähtyy. Olivat jahdanneet ausseissa mm kenguruita ja raitiovaunuja :D)
*Vastaehdollistaminen (pelottava asia vs kiva asia yhtä aikaa, esim neulan pisto ja ruoka)
*Stimulus blending (esim jos hevonen pelkää suihkepulloa, ruiskuta vesiletkulla yhtä aikaa toisesta kohtaa tai märkään ihoon)
*Flooding (eläin altistetaan pelottavalle asialle, kunnes se ei enää reagoi; henkistä väkivaltaa)
*Positiivinen ja negatiivinen vahviste
*Overswhadowing (esim jos hevonen ei anna pistää tai pelkää klipperiä; opeta ensin tosi hyvin menemään pari askelta taa ja eteen, sitten pistä samalla)
- Ihmiset ovat aivan liian hätäisiä. Hevosella kestää siirtyä 13 sekuntia pelosta uteliaisuuteen! Esim pelottavan ojan ylitys: pysäytä itse ennen kuin hevonen pysähtyy -odota- pari askelta, seis -odota- jne
- Käytä "ylitotutusta" vielä kun hevonen on jo tottunut
- Toistot muuttuvat tavoiksi: Rakennetaan neutraaleista poluista supervaltateitä. Uuden tien rakentamiseen menee 10 kertainen hapen ja glukoosin määrä aivoissa (Deacon 1990).
- Kolmen kertaa kolmen (tai tarvittaessa useamman) hyvän toiston sarja, 2 min tauko, uudestaan
- Haukottelu saattaa kieliä myös "aivoväsymyksestä", tarvitsee tauon
- Parempi tehdä kolme HYVÄÄ toistoa kuin monta ei niin hyvää.
- Alkuun uudet polut heikkoja -> tauko
TIISTAIN TEORIA:
- 10 perusasiaa: ylöspäin askellajeissa, ylöspäin tempossa, pidemmät askeleet, alaspäin askellajissa, alaspäin tempossa, lyhyemmät askeleet, peruutus, suora käännös etujaloilla, epäsuora käännös etujaloilla, takajalkojen kääntäminen
- Iso variaatio siinä miten ihmiset hallitsevat luonnostaan ajoitusta ja liikkeitä
- Kaikki perustuu paineen poistoon -AJOITUS!
- Esim lastaus, lammikot: eteen-vihje, harjoittele muualla.
- Varmista että voit tehdä kaikki vihjeet käsillä ja jaloilla - pelkkä istuntavihje on liian epämääräinen toimiakseen aina.
- Nykyratsastus on aika saksalaista, ihan ok mutta erilainen ja nuorempi hevoskulttuuri kuin Ranskalla. (Andrew kertoi pitkästi kouluratsastuksen historiasta) Saksassa ei käytetty epäsuoraa ohjaa, mutta Englannissa kyllä. Saumurin koulun merkitys. Kilpakouluratsastuksen pohja on saksalaisilta - eivät tykänneet ranskalaisista, asenne. "Kaikki käyttävät joka tapauksessa jonkin verran epäsuoraa ohjaa, mutta piilottavat sen hevoselta, ei reilua"
- Käännöksessä molemmat ohjat kääntyvät. Jos hevonen ei osaa epäsuoraa ohjaa, siitä tulee helposti aika jäykkä.
- Piruetti hyvä esimerkki: tapahtuu monta asiaa. Mikä ei toimi, miksi, miten korjaan? Pilko osiin, esim jyrkkä väistö, sitten kulmassa jyrkkä väistö, onko stop ja go nappi ok?
- Jotkut hevoset ovat hyviä pidentämään askelta jotkut lyhentämään. Merkki 3 askeleen välein -sitten työrauha
- Esim koottu käynti: yhdistelmä nopeammin-lyhyemmin
- Jos käytät pohjetta esim taivuttamisessa, tapat go-napin
"Basic attempt" tärkeysjärjestyksessä:
* Tottelevaisuus (välitön vaste kevyeen apuun)
* Rytmi (vauhdin, askellajin, askelpituuden ylläpitäminen)
* Suoruus (linjan ja suoruuden ylläpitäminen)
* Kontakti (ylälinja, impulssi, kokoaminen)
* Todistus: pystyy suorittamaan koska hyvänsä missä hyvänsä
Biomekaniikkaa:
- Kun hevonen ei tunnu suoralta, se ajelehtii jostain kohtaa. Älä yritä korjata vain pohkeilla, ei toimi. Älä tapa samalla go-nappia.
- Muuta aina vain yhtä asiaa kerrallaan.
- Älä yritä korjata esim löysää käyntiä siirtämällä hevosta raviin ja takaisin käyntiin vaan 6 askelta käyntiä -seis- 6 ask käyntiä -seis jne.
- Seis-ravi-seis- aktivoi hyvin takajalat. Pyydä siirtymistä tason mukaan 4-2 askeleessa. (pidätteestä pysähdykseen)
- Kolmen sekunnin sääntö! Palkkio pitää tulla 3 sekunnissa.
- Ole hyvä -> tee se -> kiitos
- Tuntuma: kuusinkertainen hevoselle siihen mitä tunnet käteesi
- Kaikki pyynnöt tulisi antaa kun hevosen jalka on ilmassa. Hevonen ei pysty vastaamaan apuun jos jalka on jo maassa!
- Ajoitus esim väistöissä. Tietämys mikä jalka on ilmassa.
- Protraktio, retraktio, abduktio, adduktio
- Central Pattern Generator, CPG (askellajien ja vauhdin säätely tulevat eri mekanismista)
- Lateraalisuus: yksi jalkapari heikompi: yleensä oikea etu ja vasen taka "karkaa" ja vasen etu ja oikea taka "jarruna". Ajattele hevosta kahtena eri hevosena. Mikä on karkaava jalka?
- Miksi nelijalkaiset eivät ole suoria? Tehokkaampaa laukata
- Karkaava pari yleensä: karkaava etunen yleensä pysää eteen, nojaa sille ohjalle, on "jäykkä" siltä puolelta, kaatuu sille jalalla, ei hidasta tai lyhennä kuten toinen, aiheuttaa epäsymmetrisen jarrutuksen, epäsymmetrisen peruutuksen, epäsymmetrinen piaffi/passage, voi kaatua vaihdon suuntaan, heikoin lenkki keveydelle.
- Yritä tehdä hevosesta molempijalkainen.
- Katso miten GP-kouluhevoset pysähtyvät... Älä korjaa karkaavaa jalkaa piiskalla, vaan opeta pysähtymään oikea ja vasen takanen erikseen.
- Mitä suurempi eläin sitä vähemmän taipumista. Hevonen taipuu tosi vähän rangasta. Taipumisen vaikutelma tulee eniten rintakehästä joka siirtyy takajalkojen mukaan. Hevonen taipuu esim käynnissä vain 5 astetta rangasta. Sillä ei ole solisluita - lavat liikkuvat- lavat symmetriseksi.
- Metronomilla mitattuja askeltiheyksiä eri askellajeissa: esim esteratsastukseen tosi hyvä 105-110 bpm
- Johdonmukaisuus! Jos konflikti: Ovatko ohja- ja pohjeavut helposti tunnistettavissa ja eroteltavissa? Ovatko avut erilaiset eri hevosille? Ovatko kaikki avut pienennettyjä mahdollisimman kevyiksi? Ajoitus kun jalka on ilmassa?
- Pyöreäksi taivutusten kanssa: EI vetämällä ohjasta. Älä tapa stop-nappia
- Emme todellakaan tarvitse kovaa tuntumaa. Kova tuntuma on kuitenkin helppo ratsastajille. 100-200g on vaikeampi mutta tavoiteltava.
- Hevosten hyvinvointi takaa lajin jatkuvuuden.
- Emme saa normalisoida huonoja asioita. Esimerkiksi turpahihnojen kireys! Ei voida tehdä kamalia asioita hevosille jonkin asian varjolla, esim urheilussa.
- Meillä on valtava vastuu!
- Emme voi perustella eettisesti huonoja asioita esim sanomalla että "mutta näitä hevosia kohdellaan kuin kuninkaita! Monilla hevosilla ei ole yhtä hyvät olosuhteet" Vrt ihmisten vankila, heilläkin on sänky ja ruokaa
- "Jos istut neulan päälle, miksi nouset ylös"? Vastaus ei ole siksi koska se sattuu, vaan siksi koska se lakkaa sattumasta.....
- Totuus on vaikka emme halua sitä sanoa, että apumme aiheuttavat kipua hevosille, ja palkinto on kivun poistaminen. Pyritään mahdollisimman kevyisiin apuihin - ei tarpeetonta kipua
- Saksalainen kaava ei ole tarpeeksi selkeä, uusi kaava kouluratsastukseen. Koekäytössä jo USAssa. Kun esiteltiin FEIlle ja muualle, yli 6 vuotta tuomaroineet eivät kokeneet hyvänä, alle 6 v tuomaroineet verrattain uudet tuomarit pitivät.
DEMOT: MAANANTAI
Ensimmäisenä demohevosena maneesiin asteli kaunis rautias welsh cob-ruuna S.W. Red Charm. Ruuna oli kisannut ratsastajansa Milja Rannan kanssa vaativa B-tasolla, mutta sillä oli esittelyn mukaan ongelmia askeleen venymisen kanssa, sekä taipumusta olla turhankin nopea ja kuuma.
- Signaalien selkeys; kaasu ja jarru. 10 perusasiaa (käytiin läpi jo teorialuennolla). Älä sotke pohjeapuja kääntymiseen.
- Kääntäminen: suora ohja ja epäsuora ohja yhtä aikaa ts käännöksessä oikealle molemmat kädet liikkuvat oikealle. Reilut myötäykset.
- Käytä apu kun jalka on lähtenyt ilmaan. Jos jo maassa, olet myöhässä.
- Erilainen apu siihen jos haluat mennä nopeammin askelin tai pidemmin askelin, että hevosen ei tarvi arvata.
- Niska ylös, helpompi saada lavatkin ylös. Älä anna mennä kuolaimen taakse. Pidä kevyenä koko ajan.
- Kevyenä käynti-seis-käynti-seis, käynnin impulssi säilyy
- Etujalat pysähtyvät käynnistä 1-2, molemmat etuset erikseen. Jarruta sitä etusta joka karkaa. Pehmeästi!
- Jos hevonen ei pysähdy tasan edestä, viimeinen askel oli liian pitkä.
- Raami ja muoto tulee hyvästä ratsastuksesta, ts ei väliä jos tässä harjoituksessa hevonen ei ole ns nyökyssä.
- Andew otti kannukset pois, ja löysäsi turpahihnaa. "Muistakaa vähintään kaksi sormea kuonopiin ja turpahihnan väliin!" Hevosen pitää saada rentouttaa alaleukaa ja suuta yleesä.
- Peruutus: aloita yhdestä hyvästä askeleesta, niin että hevonen ja tunne säilyy kevyenä. Anna HETI ohjaa reilusti kun hevonen tottelee. Älä jää vetämään!
- Hevoset ovat oikea/vasen jalkaisia. Huomaa etenkin peruutuksessa ja pysähdyksissä.
- Peruutus ei ole kevyt jos hevonen laahaa maata jaloillaan.
- Yksi jalka usein ongelma -> korjaa sitä
- Signaalit: esim siirtyminen pysähdyksestä käyntiin: anna ensin merkki siirtyä käyntiin ja sitten merkki kävellä nopeammin.
- Samoin pysähdyksessä esim ravista seis: hidasta-> pysähdy -> kiitos (nopea ja täydellinen paineen poisto)
- 6 askelta ja seis, 6 askelta ja seis. Ajoitus! Usein viimeinen jalka joka tuli maahan on eka joka lähtee
- ÄLÄ peruuta käyttämällä pohjeapua, sekava hevoselle!
- Fiksaa diagonaaliset jalat.
- Ravi: tsekkaa kantaako itse itseään. Laske askeleita ravi-seis-ravi, montako askelta tarvitsee pysähtyäkseen merkistä? Pysäytä 4 vaiheessa.
- Ravi-seis siirtymä näyttää hyvin onko hevonen ns "läpi" ("Losgelassenheit").
- Jos raipalle yliherkkä, totuta ja käytä esim overshadowing (peruutuksessa, koska oli siinä hyvä)
- Raippaa ei saa koskaan käyttää rankaisuun tai hevosen pelotteluun! Merkinantoväline.
- Opetettiin merkki pidentämään askelta (ajoitus! Jalka ilmassa)
- 3 askelta väärää vastausta johtaa siihen että hevonen luuli että se on oikea vastaus
- Pikkuaskelia ja pitkiä askelia vuorotellen käynnissä, ilman että jännittyy. Kiitettiin pärskinnästä, rentoutuu ja hengittää. Hevosen keuhkoihin kertyy hiilidioksidia jos se ei hengitä kunnolla. Päristelyllä ulos.
- Superlyhyitä askeleita rentona, odottaa ratsastajaa. Ääniapu + ohja. Jarrutetaan karkaavaa jalkaa.
- Hitainta mahdollista ravia niin paljon että odottaa ratsastajaa ja rentoutuu, alkaa löytää tahdin ja ottaa ilmaa alleen.
- Ideaalisti stop & go balanssissa, hevonen kantaa itse itsensä eikä juokse. Vrt ranskalainen ratsastus
- "Juoksevalla" hevosella tee joka päivä hidasta ravia niin että kantaa itsensä, kevyt edestä (max 200g), rentoutuu
TIISTAINA:
Ratsukko jatkoi tiistaina siitä mihin maanantaina oltiin päästy. Katsottiin ensin läpi samat kuviot: 6 askelta käyntiä- seis- 6 ask käyntiä jne. Sitten ravissa sama; ravi-seis-ravi.
- Pidempiä vai nopeampia askeleita?
- Ensin harjoiteltiin tempoa, ei väliä askelpituudella. Hidasta ravia, tahti. Mitattiin "tap tempo" sovelluksella.
- Juoksulihakset pois päältä ja ratsastuslihakset käyttöön.
- Sitten pidempiä askeleita käynnissä, pyyntö joka 3 askel
- Lyhyempiä askeleita käynnissä, sitten lyhyt + nopea = koottu käynti
- Käännöksiä oikealle ja vasemmalle (epäsuora+ suora ohja)
- Voit silloin taivuttaa kaulaa ja kääntää yhtä aikaa eri avuilla. Esim avotaivutus: lavat haltuun.
- Taivutus pitää olla erillään käännöksestä signaalien suhteen
- Älä pidä hevosta linjalla, opeta se linjalle
- Erilaisia suoria linjoja
- Siirtymisten pitää olla suoria!
- Kulmat: avaa ulko-ohjaa, älä vedä siitä
- Käyntipiruetti: Valmistelua jyrkkää pohkeenväistöä kulmissa. "väistä-eteen-väistä-eteen"
- Laukan hidastus: pidäte olkapäistä ajoituksella (silloin kun ne muutenkin keinahtavat taakse)
- Piruetin alkeita samalla periaattella.
- Diagonaaliset jalkaparit käännöksissä, käytä apu kun sisäetu ilmaan
- Pakoreaktio: Minne ja millä vauhdilla ja miten pitkälle hevonen menee?
- Hevonen muistaa millä vauhdilla ja miten pitkälle sen jalat menivät pakoreaktiossa.
- Nopeat jalat tuovat pelkoa.
Seuraava demoratsukko oli Northolmens Zelda, 7-vuotias FWB tamma, jolla ratsasti Susanne Lagus.
Ratsastajan kertoman mukaan hevonen oli tulinen ja herkästi hermostuva, jolle etenkin laukkaaminen oli suuri haaste. Ongelmia myös tuntuman kanssa, hyvin herkkä tamma.
- Aloitus pitkillä ohjilla, hyvin kevyt tuntuma.
- Alkuun testi: seis ohjalla, käyntiin kahdella impulssilla jalalla (hug-hug)
- Peruuta pelkällä ohjamerkillä, rauhassa vain 1 askel. Herkän hevosen saa helposti keulimaan jos käyttää yhtä aikaa kaasu-jarru. Kun hevonen peruuttaa kevyesti, pyydä askelta pidemmäksi, nopea palkkaus!
- Peruuta avoimessa tilassa esim keskellä maneesia. Peruuttaako suoraan? Mihin suuntaan lenkottaa? Mikä jalka ottaa lyhyemmän askeleen?
- Jos hevonen menee päin kuolainta, käynti-seis-yksi askel pakkia- käynti kevyellä kädellä
- Nollatoleranssi jos ei pysy kevyenä!
- 6 askelta käyntiä- seis- 6 askelta käyntiä jne
- Jos hevosella on taipumus keulia, tee sen jaloista nopeampia.
- Tosi hidasta ravia, älä huoli päästä, rennosti whoa whoa ja myötää
- Käytetään hyväksi minne hevonen haluaa itse edetä reippaammin tai hidastaa - epävarma hevonen rentoutuu kun sen toiveita kuunnellaan. Kokee saavansa jotain kontrollia itselleenkin.
- Vaihda käytössä oleva lihasryhmä "juoksulihaksista" "ratsastuslihaksiin": hidasta ravia.
- Pikku lihakset väsyvät nopeasti, lepotauko ja uudestaan.
- Älä päästä painetta pois ennen kuin saat vastauksen -> päästä nopeasti!
- Kun ravasi, _anna_ ravata. Nopeampaa ja hitaampaa ravia.
- Nosti laukan itse kun pyydettiin enemmän ravia! Ei hepuleita
- Andrew lyhensi vähän jalustinta ja jalan asentoa että ratsastaja sai tukevamman asennon
- Aseta-taivuta-anna ohjaa->nosto
- Laukassa sama: pikku taivutus-anna-eteen. Epäsuoralla sisäohjalla!
- Älä murehdi lavoista alkuun
TIISTAI
Tulisen tamman kanssa tehtiin tiistaina pelkkää käyntityöskentelyä. Tamma oli jo paljon rennompi. Ohjat oli vaihdettu pikalukko-ohjista tavallisiin, voi häiritä herkkää hevosta.
- Kun hevonen on tosi syvällä kuolaimen takana tai pää tosi ylhäällä, se ikäänkuin katkeaa. Askellajit eivät pysy puhtaana.
- Kokeillaan stop-nappi, 6 ask käyntiä-seis harjoitus.
- Tempotyöskentelyä: hitaammin, reippaammin.
- Yhtäkkinen pelottaa hevosta
- Korvat kertovat tarinaa: liikkuvat korvat
- Pitkää ja lyhyttä käyntiä: lyhennyksessä tähtää diagonaalisiin jalkoihin (voit pidättää takajalkaa diagonaali etusen kautta)
- Käännöksiä oikealle ja vasemmalle ajoituksella (käännä kun sisäetu nousee maasta)
- Tämä hevonen on "right hand runner": oikea etunen karkaa, vaikea kääntyä vasemmalle, kääntämiseen apua vibraohjasta.
- Kevyesti koko ajan, älä jatka "painavia askeleita".
- "Ohjanväistöä" epäsuoralla ohjalla ikäänkuin shoulder forena (lavat sisään) pitkin maneesia diagonaaleilla, korjataan yhtä asiaa kerrallaan
- Hitaasti alkuun! Älä kiirehdi
- C5-C6 nikamat-> lavat -> vinous
- Anna hevosen lähteä ajelehtimaan jotta voit korjata (näkee mihin se lähtee ajelehtimaan)
- Älä välitä hevosen pään asennosta kun harjoittelet esim linjoja. Esim voit tehdä neliötä "lankkuna" jos taipuu itsekseen niin kiva mutta älä pyydä.
- Pohkeenväistö ajoitus: missä takanen? Merkki kun jalka ilmassa.
- Suoruus väistössä tulee muusta suoruudesta: tsekkaa ensin löysin ohjin mihin ajelehtii väistössä. Jos ulkoetunen karkaa, jarruta sitä kun se lähtee ilmaan. Älä jää vetämään!
- Jos hevonen on kipeä... Välillä vaikea sanoa. Aina kannattaa tarkistaa eläinlääkärillä, jos ei selviä, kokeile kipulääkityksen kanssa. Jos parempi kipulääkkeellä-> kipeä! Jos kehityskäyrä aaltoilee voimakkaasti, on usein kipeä.
Kolmantena demoratsukkona maneesiin saapui suomenhevostamma Virta Vimma, 6 vuotta. Entinen ravuri. Ratsastajana tällä vauhdikkaalla tammalla oli Henna Stolt. Ongelmina hevosella oli mm. tuntuman pakoilu, hermostuneisuus ja päin kättä ryntääminen.
- Andrew aloitti maasta. Kokeili minkälainen jarru sillä on maasta.
- Ongelma ei ole suussa vaan jaloissa. Jalat eivät pysähdy/tottele!
- Perutuusmerkki raipalla koskettamalla etujalkaa. (Kuopii kun seisotetaan- "tarvii mennä")
- keveni edestä kädelle. Ongelma ei ole signaalissa vaan että se ei mene läpi.
- stop- eteen-stop
- Hevoset seuraavat ihmisten jalkoja. Ei hyvä -> esim lastaus. Epäselvä signaali koska välillä pitää seurata jalkoja ja välillä ei
- Parempi opettaa erikseen hevoselle ns parkki ja sitten merkki lähteä mukaan.
- Opettaa parkin: lähtee hevosen luota löysin ohjin takaperin askeleen eteen. Jos hevonen seuraa, korjaa peruutusmerkillä hevosen heti takaisin omalle paikalleen. Sitten lähtee etuperin, sivulle, juosten. Molemmat puolet.
- Hevonen rentoutuu: "thank god this is so clear!"
- Ratsastaessa sama idea: kävelee kunnes uusi merkki, seisoo kunnes uusi merkki.
- Hevoset ovat helppoja opettaa, ihmiset eivät niinkään (:D)
- Älä anna jalkojen olla signaali, tarkkuus, ärsykekontrolli.
- Tee hevosen olosta turvallinen.
- Ei ole reilua opettaa hevoselle sekavia signaaleja. Laita hevonen aina takaisin jos se luikertaa paikalta.
- Selästä: yritettiin tehdä siirtymiä käynti-ravi-käynti. Palattiin takaisin käynti-seis-käynti, ja peruutuksia. Andrew auttoi maasta.
- Supernopea käsi!
- Pidempien käyntiaskelien metsästystä. Oli vielä liian vaikeaa.
- Kuumalla hevosella varmistu että se ei häivy pysähdyksestä kun myötää - ratsastaja sanoo koska mennään.
- Kuuma hevonen ajattelee että kaikki merkit ovat "go"
- Ajattele ravimaailman kautta -keep it simple
TIISTAI
Vauhdikkaan Virta Vimman kanssa kokeiltiin ensin samat systeemit maasta kuin maanantaina: parkki? Pysähdys? Ravi-seis maasta.
- Karkaa eteen selkäännousuharjoituksessa, opetettiin astumaan taakse samalla kun vedettiin jalustimesta (overshadowing).
- Selästä jalat lähelle (ei kestä jalkaa) peruutuksen avulla, ts antoi koskea kun peruutti samalla koska oli oppinut peruutusmerkin jo hyvin). Halattiin jaloilla eestaas kylkiä pitkin ilman että reagoi hulluna.
- Seisotetaan paikoillaan. "Jos menee eteen peruuta, jos lähtee sivulle, peruuta, jos peruuttaa teeskentele ettei sitä tapahtunut"
- Isoa ja pientä ravia (oli helpompaa kuin koittaa tehdä käynnissä). Pitkä sivu eteen lyhyt sivu hitaammin.
- Kun sujui, tehtiin käynnissä. Välillä seis jos häipyy
- Uudestaan ravissa, haetaan rauhaa ja tahtia. Varo ettet nojaa ohjaan, nopea käsi
- Suunnanvaihtoja. Ravissa epäsuoralla ohjalla käännöksiä, oppii rentoutumaan
- Andrew kehotti kokeilemaan kipulääkkeen kanssa, epäili jos olisikin sittenkin kipeä
(oma huomio: näytti ep:ltä vas takasesta)
Viimeisenä vaan ei vähäisempänä maanantain demossa nähtiin 3 -vuotias sh tamma Harjun Irmeli. Tätä Andrew työsti maasta tehden samat harjoitukset kuin edellisen hevosen kanssa.
- Hevoset eivät synny raippapelon kanssa. Älä käytä rankaisuun.
- Systemaattisuus!
- Älä hellitä painetta ennen kuin jotain tapahtuu.
- Ensin tsekkaa mitä osaa: peruutus, seis, älä anna nojata.
- Vasen etunen karkaa, left leg runner.
- Opettaa parkin. Hevosella on melkein kuin kahdet aivot: oikealla ja vasemmalla. Aina toistot molemmin puolin.
- 5 eri paikassa, välillä käynti. Jo kolmannessa oli helpompi.
- Reippaasti ja hitaammin käyntiä, ei saa seurata jalkoja vaan merkkejä ohjasta ja äänellä.
- Helpompi korjata nuorena. Vuotiaalle voi jo opettaa parkin
- Hevonen hermostuu kun säännöt muuttuu!
- Hevoset eivät _halua_ painaa ohjalle (sattuu)
Tiistain demossa neljäs hevonen oli Harjun hevonen, 7v pv tamma Afrodite Hills, jota Andrew käsitteli maasta.
Kokeili samat hommat eli miten pysähtyy, peruuttaa, opettaa parkin.
- Hevonen ei peruuta diagonaalisesti. Opettaa peruuttamaan nopeammin ja pidemmin askelin. Peruutusta voi säädellä...
- Raippamerkit. Rynnäs tai etujalan etuosa = taakse, Polven alle tai lapa = etunen sivulle, takapään väistö kintereen yläpuolelle/ pyllylle. Koko keho saa väistää.
- Älä opeta että raipan lähestyminen tarkoittaa jotain! Täytyy pystyä silittämään ja koskettamaan. Vasta raipan naputus tarkoittaa.
- Pohkeenväistöä raippamerkillä diagonaalilla.
- Pään asentoa voidaan käyttää rentouttamaan hevosta. Pää sydämen alapuolelle = syke ja verenpaine laskee. Alkaa räpytellä silmiä unisena. Opeta hevonen laskemaan päätä.
- Voi käyttää myös ennen rataa hermostuneella hevosella.
- Voit taluttaa eri pään asennoissa; stop ja go pää alhaalla, peruutuksessa. Parkissa pää alhaalla.
- Näyttää esimerkin overshadowingista esim jos hevosta pistettäisiin eläinlääkärin toimesta. Opettaa samalla peruuttamaan. "Potkin... eiku oikeastaan peruutan" Kaksi stimulanttia kilpailee
- "Make the stop button to work to delete flight"
- Koulutus ja informaatio on vastaus hevoskulttuurin ongelmiin
- Raipalla kohti ihimistä - kätevä esim jakkaran kanssa
- Turvallisuuden takia selkäännousu hyväksi!
- Lisäys vielä: Andrew kehui vuolaasti kahta suomalaista osaajaa: Kyra Kyrklundia sekä Tuire Kaimiota, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä norsujen koulutuksen kanssa Aasiassa.
Toivottavasti viihdyit tämän reportaasin parissa, ja sait siitä ehkä vinkkejä omaan työskentelyysi!
Teksti Katariina Cozmei
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)