Espanjan ekskursioita - tanttaratsastusta ja junnuja

Splittaus lusitano-pre kasvatuspostista.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa jne...

Tanttaratsastusta Espanjalaisittain

Suomalaisilla on tapana hieman hihitellä täti/tanttaratsastukselle. Suomalaiset "tädit" ovat kuitenkin maailman eliittiä monellakin tapaa verrattuna espanjalaiseen meininkiin (ja muutenkin, aplodit ladyille!), josta on hevostaito kaukana. Tanttaratsastus ei tässä ole tiettyyn ikään eikä edes sukupuoleen viittaava termi, vaan "tanttoja" on myös nuoremmissa naisissa ja "ukoissa". Tanttaus on tässä mielentila. Ja huumoriakaan ei sovi unohtaa...

Monet tallikomplekseissa asuvat hobbyhorset eivät pääse koskaan tarhaan, korkeintaan kävelykoneeseen kerran päivässä, jossa ne sitten innoissaan laukkaavat paikoillaan ja pukittelevat. Sen lisäksi monet hevoset saavat todella vähän korsirehua ja paljon väkirehuja; heinä on Espanjassa todella kallista, ja monet hevoset syövätkin pelkkää olkea ja kilpahevoset ripauksen alfalfaa, korsirehua yhteensä ehkä vain 4 kiloa päivässä. Sen sijaan hevoset syövät ämpärikaupalla väkirehua, ja pahimmassa tapauksessa vitamiineja ja lisäravinteita monesta eri purkista, jolloin ne saattavat olla jopa lähellä myrkytystilaa. Tarhaamattomuus yhdessä vääränlaisen ruokinnan kanssa saavat tietysti aikaan ongelmia. On selvää, että ruoansulatus ei voi toimia normaalisti, ja hevosilla on lisäksi erilaisia käytöshäiriöitä, kuten kutomista, ilman nielemistä, kehän kiertämistä, oven salvan taukoamatonta paukuttamista, huulien tauotonta löpsötystä, itsensä puremista, tai pakonomaista juomista.

Lisäksi hevonen, joka seisoo päivät pitkät karsinassa vahvalla väkirehuruokinnalla, on tietysti aika energinen, kun se vihdoin pääsee töihin. Koska tanttaratsastajien taso ei ole päätähuimaava, mutta heillä on ollut ehkä rahallinen mahdollisuus ostaa hieno ja laadukas hevonen alleen, kuvaan astuvat erilaiset apuvälineet pedon hallitsemiseksi, kuten erikoiskuolaimet, gramaanit, jopa rauhoittavat aineet jotta tantat pysyvät showshinellä kuorrutetun eläimensä kyydissä.

Espanjalaiset tanttaratsastajat voidaan jakaa pääosin kahteen ryhmään. Rikkaat tantat ostavat usein kalliita ja näyttäviä hevosia, kuten pre-oreja tai saksalaisia/hollantilaisia kilpureita, joille eivät aina oikein pärjää. Varattomammat tantat ostavat ratsastuskoulun jämähevosia, paperittomia iberoja ja sekalaisia risteytyksiä, ja saattavat jopa perehtyä hieman näiden hevosten hoitoonkin, mutta silloin monta kertaa ei puhuta enää tätiratsastuksesta vaan tanttatädit kehittyvät suoranaisiksi hevostaitajiksi ;) Ongelmat koskevat siis enemmänkin rikkaita tanttoja, jotka eivät aina ymmärrä, että rahalla ei saa ratsastustaitoa...

Jos tantalla on jo jonkin verran ratsastustaitoa, hän vemputtaa hevosen kaulaa rytmikkäästi puolelta toiselle ja ylitaivuttaa sen turvan saappaaseensa saadakseen sen kuuntelemaan. Jos tantalla taas ei ole taitoa, hän tyytyy köpöttämään kyydissä kävellen kolme rinnan tanttaystäviensä kanssa tukkien puolet kentästä, Kuten suomalaisilla pikkulapsilla, tanttojen mielestä ratsastustaidon ja hauskuuden mittari on laukkaamisen määrä. Niin sitä mennään vanhalla takkukasalla persus takakaareen hakaten ja tahdikkaasti raipalla lavalle hutkien… Halpistanttahevosilla on luonnollisesti täysin epäsopiva ikivanha satula, 80 luvulta peräisin oleva rispaantunut narusatulavyö (globaali ilmiö??), mitä merkillisemmän värisiä huopia ja suussa pelhamit vaikka hevonen olisi liikahtanut oma-aloitteisesti viimeksi vuonna 1993 kun sen taakse asetettiin tykäri...

Rikkaat tanttaratsut ovatkin sitten toinen tarina. Tylsistyneet kotirouvat, joita monissa pikkukylissä riittää, hankkivat kauniin hobbyhorsen jota voi pukea kun lapsetkin ovat jo isoja, ja saapa itsekin pukeutua tallille polo sportin pikeepaitaan joka mätsää hevosen upouuteen pessoan huopaan, olettaen että selkään uskaltaa kiivetä ensinkään, toki voi myös tyytyä pelkkään hoitamiseen- läiskimään hevosen naaman täyteen baby oilia ja kampaamaan sen häntää kunnes jäljellä on pelkkä ruoto.

Lapset on terveitä kun ne leikkii

Junnuratsastus taas on monilla näkemilläni talleilla aivan toisissa kantimissa, mutta kovin erilaista kuin kotisuomessa.
Viikkoisin teinit ovat koulussa tekemässä pitkiä päiviä ja valmentaja ratsastaa heidän hevostaan, suuri osa estejunnuista ei ratsasta hevosta ollenkaan viikkoisin eikä juurikaan sileällä vaan viikonloppuisin sitten hypätään ja kisataan valmentajan silmän alla.

Junnukulttuuri on usein koomisen materialistista. Varakkaiden perheiden nassikat marssivat tallille viimeisen päälle tällingissä, mutta jotenkin hupaisan 80-90 luvuille juuttuneina, purjehduskengissä ja lacosten paidassa. Kaikkien ratsastuskamojen pitää ehdottomasti olla ruskeita, ts. ruskea flättäri, ruskeat suiset, ruskea martingal, ruskeat saappaanvarret, ja valkoiset tai kerman väriset housut arkenakin sekä tietysti pikeurin potta. (Niinkuin täälläkin tallipissikset??) Koska estejunnut ratsastavat tosi vähän sileällä, tyyli on aika karmaiseva. Kyynärpäät harottavat korvissa ja kannus painuu maksaan joka käänteessä, hevosen pää tietysti puolelta toiselle rytmikkäästi vatkaten. Mutta toisaalta – tulokset ovat melkoisia. Koska junnut saavat erittäin hyviä keskieurooppalaisia jalostuksen helmiä alleen ja hyvän valmentajan joka kyttää heidän jokaista hyppyään, monet aika vehreätkin junnut hyppäävät jo 120 luokkia hyvällä menestyksellä, ja esim junnumestaruudet hypätään 140-tasolla, joka Suomessa on jo "gp" ;-) . Nimenomaan hevosmateriaali on aivan eri luokkaa, ja kisoja on paljon ja palkintorahatkin parempia. Mikäettei.