Mikähän siinä on. Aina, kun astun jalallani Espanjan armoitetulle maankamaralle, kohtaan extriimejä sääilmiöitä. Sataa mahdottomasti, tuulee hurjasti, tai on käsittämätön helle. Tällä kertaa tuuli niin että tukka melkein lähti päästä ;)
Teimme muutaman iberialaisista hevosista kiinnostuneen ladyn kanssa pikaisen ekskursion Espanjaan marraskuun lopussa. Suuntasimme Madridin humusta maaseudulle
Samaan aikaan olisi ollut SICAB jonka autuaasti unohdinkin, eikä muu seurue sinne olisi jaksanut raahautuakaan, mutta ensi vuonna pitänee ottaa ohjelmaan tuokin tapahtuma. Tarjolla on vuosittain tuhansia toinen toistaan upeampia PRE hevosia, Espanjan mestaruudet ja vähän maailmanmestaruudetkin, kun paikalle tulevat myös meksikolaiset ja jenkit parhaine hevosineen.
Kävimme myös tervehtimässä vanhaa ystävääni eräällä estetallilla, ja taas totesimme miten haluttua työvoimaa suomalainen hevosten ystävä onkaan: hetken ratsastettuamme ja hevosia hyysättyämme pienen ryhmämme jäsenet saivat heti työtarjouksia hevosten parista! Meidän piti päästä ratsastamaan tuolla estetallilla enemmäkin "tavallisilla ratsuhevosilla" mutta päivä oli niin myrskyinen, että normaalitkin peeveet muistuttivat spiidiä vetäneitä oravia siinä määrin, että osa porukasta päätyi hinkkaamaan vaan yhtä rauhallista ruunan rutkua tuulen keskellä. Hyppääminen ei tullut kuuloonkaan, kun esteet kaatuilivat itsekseen. Huh!
Käsitykseni pre:stä rotuna vahvistui entisestään. Näimme mm. kuvassa olevan kolmivuotiaan oriin, jolla oli ratsastettu vain muutaman kerran, ja se oli täysin rauhallinen koko ajan ja työskenteli rentona ja luottavaisena, osasikin jo enemmän kuin moni kotisuomessa ratsastettu vuotta vanhempi ratsukollegansa. Samoin toisessa kuvassa oleva kolmevuotias tamma, joka oli vasta lassottu puolivillistä lapsuudestaan, toimi ratsastajan alla kuin kello, vaikka ratsastuskerta oli vasta neljäs. Uskomatonta. Ja hieno taidonnäyte kouluttajalta!
Matkakumppanini pääsivät kokeilemaan myös todellista satuhevosta, 5-vuotiasta oria Caracol, jonka tapasin jo kesäkuussa edellisellä reissulla (tsekkaa tutkimusretkiä iberian niemimaalle osa I), mutta jonka nimeä en muistanut. Caracol polveutuu ikivanhoista kartusaanilinjoista; tämänkaltainen hevostyyppi on ollut hyvin samanlainen jo tuhansia vuosia. Kartusaanihevosia ei ole enää turhan paljon olemassa, ja jäljellä olevat hyvät yksilöt ovat kalliita ja arvostettuja. Caracol on tyypillinen linjansa edustaja: esteettisesti hurmaava, energinen, hyvin nöyrä, erittäin älykäs ja itseään säästelemätön voimapesä. Tämä vitivalkea ori osasi nuoresta iästään huolimatta jo runsaan joukon erilaisia "temppuja", kuten piaffia, passagea, piruetit ja espanjalaisen käynnin. Hevosen ratsastaja kehui, että ori oppi jo kolmevuotiaana piaffin, itsestään, ja pystyi tekemään sitä täysin rentona pitkiä pätkiä. Tämä ori, kuten monet muutkaan kartusaanit, eivät kuitenkaan ole varsinaisia urheiluhevosia, se ei pystynyt lisäämään liikettä juuri lainkaan eteenpäin, vaan liikkui hyvin voimakkaasti ylös ja alle. Loistava barokkihevonen ja hyvässä mielessä temppukone, siis. Caracol tarjosi meille upeita elämyksiä siitä, miten hevonen voi olla täynnä energiaa ja räjähtävää voimaa, ja silti niin herkkä, että pyörryttävää energiaa pystyi säätelemään melkein pelkän ajatuksen voimalla. Kiitos, Caracol!
Tässä teille videoita ihmeteltäväksi:
Caracol
Maaseudun helmi
Elämys
Jälkimaku matkasta on tällä kertaa hedelmäinen, nahkainen, pyöreä olematta pallo, lämmin, notkea, paahteisen kahvinen ja pehmeän mausteinen. Kippis ja cheers vaan teillekin!(Tarina ja kuvat julkaistu matkalaisten luvalla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti