"Mihinkäs kategoriaan sinä kuulut?"

Me ihmiset rakastamme asioiden luokittelua. Aivomme haluavat järjestellä jokaiselle asialle nimilapun ja oman lokeron. Ahdistumme välittömästi, jos jotain asiaa tai henkilöä ei voi kategorisoida ja laittaa omaan lokeroonsa. Keksimme vaikka väkisin omat lokerot ja päätämme, että näin se kana nyt vaan pissii, vaikka todellisuus olisi jotain aivan muuta. Lokerointi näyttää tapahtuvan liki automaattisesti ihmisten tekemisen, puheen, olemuksen ja jopa ruumiinmuodon perusteella.

Käytän esimerkkinä itseäni. En tiedä onko se kovin viisasta, mutta tiedän että "casestani" voi olla vertaistukea muille kategoriasta toiseen sujuvasti surffaaville kanssaeläjille.
Jostain syystä ihmisillä on käsitys, että olen jollain lailla kilpaurheilua vastaan. Tämähän ei pidä laisinkaan paikkaansa, olenhan itsekin tykännyt käydä hymyilemässä valkoisten aitojen sisäpuolella omaksi huvikseni tai opettaakseni nuoria tai/ja kokemattomia hevosia kisatilanteisiin. Varmaan vielä jatkossakin starttailen jos elämäntilanne , aika ja paikka on siihen sopiva, mikään pakollinen asia ja intohimo se ei minulle kuitenkaan ole koskaan ollut jo totaalisen vajavaisen kilpailuvietinkinkin vuoksi. Olen myös SRL:n lajivalmentaja (=kilparheiluvalmentaja) ja mukana liiton touhuissa. Olen erityisen ilahtunut SRL:n Tavat ja taidot takaisin - projektista jossa kannustetaan kaikkia alan toimijoita kiinnittämään huomiota hevosen hyvinvointiin niin kotona kuin kisoissakin, hyvään urheiluhenkeen, käytöstapoihin ja muiden huomioonottamiseen. Ratsastushan on aiemmin ollut herrasmiesten laji. Historiaa ei kannata liiaksi ihannoida, mutta jotain sieltä voisimme kyllä siirtää nykypäiväänkin.

Korostettakoon nyt vielä ihan erikseen, että kilparatsastus on siis minusta ihan ok! Ainoat asia aiheeseen liittyen mistä EN pidä ja mitä olen avoimesti kyseenalaistanut ovat
a) kilparatsastuksessa valitettavan yleisesti esiintyvät ikävät lieveilmiöt joissa tarkoitus pyhittää keinot (kuten barraaminen, rullaaminen, sekä kaikenlaiset monenkirjavat kepulikonstit kotioloissa joista ei tohdi edes kirjoittaa).
b) Joidenkin kilpaurheiluun keskittyvien tai sellaiseksi haluavien ikäväsävyinen dissaaminen niitä kohtaan, jotka eivät koe kilpaurheilua omaksi henkilökohtaiseksi jutukseen. Suomi taitaa olla niitä harvoja maita, jossa hevosalan toimijaa ja hänen itseisarvoaan arvioidaan liki tyystin joko papereiden ja/tai urheilutulosten perusteella, huolimatta siitä, että hevoset ja niiden parissa työskentely on hyvinkin monimuotoista, ja kaikista Suomen 200 000 ratsastuksen harrastajasta vain muutamalla tuhannella on edes aluekilpailulisenssi (SRL:n mukaan viime vuonna 4003 kpl).

Meillä ihmisillä tuntuu olevan pakottava tarve vastakkainasetteluun, ja ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää että mustan ja valkoisen välissä on runsaasti erilaisia harmaan sävyjä. Takerrumme dogmaattisuuteen ja päätämme, mikä on oikein ja mikä on väärin. Jos et ole tiukka tosiurheilija, olet kukkahattu lässytäti. Joko/tai. Pätee kovin moneen asiaan. Olen kirjoittanut aihetta liipaten myös tekstit Luonnollisesta Ihmistaidosta ja Jeesustelijoista, koska tämä aihe lonkeroituu moneen eri suuntaan aiheuttaen myös syyllistämistä ja perin ikävähenkistä manipulointia.

Tänä päivänä tutkimustietoa mm. hevosen biomekaniikasta ja oppimisteorioista on hyvinkin helposti kaikkien saatavilla, ja moni onkin aiempaa kiinnostunut hevosen todellisesta olemuksesta ja toiminnasta tieteellisen ja puolueettoman tutkimustiedon pohjalta eikä mutu-tuntumalta tai pinttyneiden urbaanilegendojen perusteella. Ratsastusurheilu on hyvin vanhoillinen ja luutunut laji, ja uusien tuulien tuleminen on ehkä hitusen pelottavaakin monen "vanhanliiton" jengin mielestä. Vanhat rakenteet ja mallit murtuvat. Jos ihmiset ajattelevatkin omilla aivoillaan, heitä voi olla vaikeampi kontrolloida ja manipuloida. Suomi laahaa tässäkin kilometrikaupalla muuta Eurooppaa jäljessä; voi kumpa omaksuisimme yhtä nopeasti näitä uusia tuulia kuin EU:n keksimiä päättömiä suosituksia, jotka ovat oitis lainsäädännössämme. Monessa muussa Euroopan maassa suhtaudutaan huomattavasti avomielisemmin myös ratsastusmaailman erilaisiin ilmiöihin ja muutoksiin.

Esimerkki koirapuolelta - koirien kouluttamisessa käytämme luonnostaan positiivista vahvistamista, harva alkaa opettamaan pentukoiraansa ilman niitä nakkipaloja, kuvitellen että koulutus etenee parhaiten pakottamisella ja ainoaksi palkinnoksi riittää pakottamisen tai jopa kivun tuottamisen lopettaminen. Hevosten kanssa tämä sen sijaan on edelleen aivan arkipäivää, ja positiivista vahvistamista pidetään kukkahattuiluna ja turhana lässyttämisenä, vaikka lukuisat etologiset tutkimukset toteavat yksiselitteisesti positiivisen vahvistamisen olevan nopein ja tehokkain keino opettaa hevoselle uusia asioita ja vahvistaa jo opittua. Aika erikoista siis, että suhtautuminen näin tehokkaaseen koulutuskeinoon on niinkin negatiivista? Mistä ihmeestä tällainen ajattelumalli on iskostunut hevosihmisiin ja ennenkaikkea miten siitä voisi päästä pois?

Miten kategorisointi sitten syntyy? Ihmiset havainnoivat kanssaeläjiään ja tekevät heistä nopeita analyysejä ja ihmeellisiä päätelmiä. Argumentaatio-asiantuntija saisi paskahalvauksen kuullessaan, miten hevosihmiset analysoivat toisiaan. "Hilkka ratsasti kerran suokilla, se on siis suokki-ihminen. En tykkää suokeista, joten en tykkää Hilkastakaan". Okei? :D "Hilkka halusi kysyä miksi hevosen turpahihna on niin kireällä. Hilkka ei tajua, ja se on niin lässytäti kukkahattu! ...(mäkään en tiedä, mutta älysin olla kysymättä)". Hevosmaailmassa saa heti hankalan ihmisen maineen, jos haluaa ymmärtää ja ajatella itse, eikä niellä mukisematta vanhoja väittämiä joista osa on "myytinmurrettu" jo ajat sitten, mutta niitä silti hoetaan kuin mitäkin mantroja ja pidetään Jumalan sanana. En ole löytänyt Raamatusta kohtaa esim neuroottisesta ulko-ohjassa roikkumisesta, mahtaako se olla ihan vahingossa pudonnut pois Mooseksen kirjasta? Ei voi tietää.

Uusien tuulien ja informaatiotulvan myötä ihmiset haluavat yhä enemmän löytää oman polkunsa ja tapansa olla hevosten kanssa, ja sehän on vain hieno juttu. Toki informaatiotulvalla on negatiivisiakin vaikutuksia - toisaalta voi olla vaikeaa löytää sitä omaa juttua ja asiasta toiseen poukkoilu ei yleensä edistä mitään vaan asioihin olisi hyvä perehtyä vähän syvemmälläkin tasolla edistyäkseen. Jatkuva valmentajalta toiselle laukkaaminen ja lyhytjännitteisyys ei ole koskaan kovin hedelmällinen tapa kehittyä ratsastajana. Toisaalta on myös helppo tulla johdetuksi harhaan kaiken maailman gurujen vietävänä, ymmärtää tai soveltaa lukemiaan asioita vähän väärin, tai mennä jopa kilometrikaupalla metsään. Mutta tämä kaikki on tarpeen; miten muuten opimme, paitsi kysymällä, katsomalla, kokeilemalla, testaamalla asioita? Vain hölmö on niin auktoriteettiuskovainen, että työntää päänsä vessapyttyyn jos guru käskee, mutta sen jälkeen hän ei ehkä olekaan enää niin hölmö.

Entäs sitten tuo otsikon kysymys ja sen vastaus. Mihin kategoriaan sinä kuulut? Heppahöperö, treenari, hoitaja, kukkahattu, kilpaurheilija, heppatäti, hihhuli, rullaaja, klassinen, läski, suokkiratsastaja, ponityttö, akateeminen ratsastaja, lässytäti, narunpyörittäjä, poniäiti, tuuppaaja, tuomari, besserwisseri, ituhippi, puskaratsastaja, mutapeltosuokkiämmä, kengättömyysfanaatikko, varustekikkailija, ruokintaekspertti, barokkientusiasti, cowboy, haahuilija? Huomasit varmaan että osasta termejä tuli negatiivinen vaikutelma, osasta ehkä neutraali, jostain jollekin positiivinenkin, tai ehkä huvittunut? Eri termit ja nimitykset tarkoittavat eri asioita meille kaikille. Olisi mukavaa jos jättäisimme ne ilmiselvästi negatiiviset nimittelyt vähemmälle, ja annetaan ihmisten valita se kategoria johon he haluavat kuulua tai surffata sujuvasti kategoriasta toiseen, tai mikä pahinta ei kuulua mihinkään. Voi myös käydä tutustumassa toisiin kategorioihin, se saattaa olla hyvinkin terveellistä ja antaa perspektiiviä omaan tekemiseen ja olemiseen. Paheksuminen on helppoa, hyväksyminen vaikeaa?

Iloista viikonloppua ja hauskaa kesää kaikille jotka kuuluvat kategoriaan "hevosista pitävät" ja ihan yhtä hauskaa kesää myös niille, jotka eivät pidä. ;)


(Kirjoittaja ratsastaa naistensatulassa sulka päässä ja kannustaa oppilaitaan ylittämään itsensä kotona ja kisaradalla)



Teksti ja kuvat: Katariina Albrecht

Täydellisyydellistyttämättömyydellensäkään

Minkälainen on täydellinen ratsastusalan ammattilainen?

Hän herää virkeänä neljältä, vetää pikku aamujoogansa tyylikkäästi sisustetussa olohuoneessaan, samalla kun puuhellalla porisee itsekerättyjä pakurikääpiä aamupalateetä varten. Sen jälkeen hän valmistaa miehelleen ja lapselleen ravitsevan ja terveellisen aamupalan oman puutarhan ja lähitilojen tuotoksista, käy ruokkimassa hevoset tarkasti laatuvalvotulla puhtaalla luomuheinällä jonka rehuarvo on aina balanssissa, ja tarkastaa jokaisen hevosen mielentilan ja sykkeen ja tietysti mittaa lämmöt ja varmistaa Forecalta tulevan päivän sään tuntiennusteen.

Kun lapset on lähetetty kouluun ja pienimmät kapaloitu mukaan, täydellinen ammattilainen huolittelee itsensä ja lähtee tekemään tallihommia. Sääennusteen mukainen loimitus ja varustus ulos lähteville, tai ja luxuspihatossa asuvien (riippuen nyt siitä, onko tässä kyseessä todellinen jeesus-ammattilainen vai ihan vaan ammattilainen) hevosten tarkastus, mahdollinen loimitus ja puleeraus. Naapurihan voi muuten soittaa eläinsuojeluviranomaiset paikalle, ellei pihaton yövalo loista sopivilla luxeilla ja hevoset ovat likaisena ulkona. Muistattehan puruisen hännän, se on jo selvä eläinsuojelurikkomus. Tarhoissa ei ole koskaan kuraa eikä muutakaan märkää, mihin hevonen voisi sotkea itseään, mutta ei myöskään hiekkaa, ettei hevonen vaan syö sitä ja kuole hiekkaähkyyn. Täydellisen ammattilaisen tallin tarhoissa ja muissa hevosten ulkoilutiloissa on pohjamateriaalina keski-eurooppalainen perattu lehtimetsäpohja, niitty, tai ehkä poikkeustapauksissa vuosittain uusittava hakepohja. Oli pohja mikä hyvänsä, se on käsitelty showshinellä tai saman kaltaisella materiaalilla, ettei se tarttuisi hevosten karvaan tehden ne epäsiistin näköiseksi. Täydellisen ammattilaisen tallilla täysin ainutlaatuinen mikroilmasto; siellä ei yleensä koskaan sada, eikä tuule, eikä ole liian kuuma tai kylmä, ettei hevosilla tai asiakkailla olisi ikävä olla.

Kun katras on saatu siistinä ulos, ammattilainen siivoaa yhdellä kädellä tallin, puhuu toisella kädellä puhelimeen, kolmannella tuudittelee lastaan ja neljännellä varustaa päivän ensimmäistä ratsuttettavaa hevosta. Hevosta ei saa pitää kiinni eikä irti, joten se levitoi itsensä varusteisiin automaattisesti. Hevonen on vasta lassottu Venäjän aroilta, mutta se on jo kahden viikon työskentelyn jälkeen hyvällä helppo A tasolla ja tapailee vaihtoja. Onhan se ammattimaisesti laitettu. Sitä ratsastetaan joko pelkällä kaulanarulla tai kangilla ja pessoa-juoksutussysteemillä koulukunnasta riippuen. Kumpikin on tosin väärin, ja ammattilainen joutuu tekemään hommansa täysin salassa, jättikokoisen laumanvartijakoiran häätäessä kännykkäkameroilla puskikoissa hiipiviä nettipaparazzeja. Ammattilaisella on vähän kiire näiden neljän käden kanssa, mutta hän jaksaa silti vastata puhelimeen hyväntuulisena ja asiat hoituvat kuin itsestään. Syöminen ei ole niin tärkeää, pakuri ja proteiinipatukka riittää. Syöminen on heikkouden merkki. Hän ehtii vielä lanata täydellisen kentän tai maneesin (maneesi ei ole pakollinen, vrt mikroilmasto) pohjan ennen täysihoitoasiakkaiden tuloa ettei arovarsojen ruopimisjäljet näy kentässä, hoitaa nopeasti hierojalla hiukan nyrjätähtäneen peffansa kun arovarsat piti samalla opettaa ajolle ja maastoesteille ja uittoon. Täydellinen ammattilainenhan ei silti yleensä putoa koska hänessä on integroitu sisäsyntyinen perstarra, mutta jos maakosketus jostain hänestä riippumattomasta syystä tapahtuu hän ei koskaan telo itseään, sillä hänellä on rangan ja normaalin luuston sijasta joustava kitiinikuori. Kitiinikuori on käsitelty teflonilla, eikä siihen tartu lika eikä myöskään muiden täydellisten ammattilaisten ja harrastajien säännöllisesti toistuva mustamaalaus ja mollaaminen. Täydellinen ammattilainen ei tee koskaan virhearviointeja, vaan osaa aina toimia täsmällisesti kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla käyttäen hyväkseen omaksumiaan eläinlääkärin, oikeustieteen maisterin ja psykiatrin oppimääriä.

Työntekijää hän ei tietenkään voi palkata avukseen, koska oikean ammattilaisen tulee selvitä näistä asioista yksin. Avuntarve on heikkouden merkki. Ammattilainen pystyy hoitamaan helposti yhtä aikaa 40 hevosta ulos ja siivoamaan niiden karsinat noin tunnissa, ratsastamaan aamupäivän aikana 8-10 hevosta, pitämään tunnit, hoitamaan kodin ja lapset ja vielä näyttämään freesiltä ja iloiselta. Helposti! Kisakauden aikana hän käy samalla lähes joka viikonloppu voittamassa kisat jossain päin Suomea ja tekee tallihommat sitten joko yöllä tai teleportaation voimalla olemalla kahdessa paikassa melko lailla yhtä aikaa.

Kustannuksiakaan toiminnasta ei juurikaan tule, koska täydelliset ammattilaiset eivät suinkaan ole hölmöjä ja osta mitään valmista tuotetta, vaan he saavat suloisesti metsältä tuoksuvat valkeat kuivikepurut ilmaiseksi naapurin sahalta (lantalastahan ne haihtuvat suoraan suvituuleen), tarkasti valikoidun hyvän pikkupaali-kuivaheinän joko isiltä, tai naapurin mukavalta luomunautatilalta puoli-ilmaiseksi, kaiken rakentamiseen tarvittavan puutavaran omasta metsästä josta kätevä ammattilainen käy ne itse hakemassa päivän päätteeksi. Tietysti samalla, kun hän hakee lapset koulusta, valmistaa maittavan kolmen ruokalajin päivällisen perheelleen, käy aloe vera kutsuilla ystävän luona ja hoitaa hevoset iltapuulle, ja pitää muutaman erittäin laadukkaan ja intensiivisen valmennustunnin. Iltapuhteena hän lämmittää saunan ja kylpytynnyrin ja viettää miehensä kanssa laatuaikaa siemaillen vuosikertashampanjaa (hänelle ei tule ikinä edes krapulaa, se olisi ajanhaaskausta), heittää hevosille yöheinät vielä klo 24 (hevonen ei saa olla syömättä pitkiä aikoja, you know) herätäkseen taas seuraavana aamuna neljätä. Tuleeko kiire? Sehän vaatii vain pientä organisointia ja tehostettua ajankäyttöä. Nukkuminen on heikkouden merkki.

Harvassa maassa sama henkilö on yhtä aikaa tallimestari, kakanlappaja, kengittäjä, ratsuttaja, kilpailuttaja, opettaja, maanviljelijä, metsuri, timpuri, psykologi, hevoshieroja, meedio, kokki ja puutarhuri, mutta meiltä Suomesta näitäkin löytyy, ainakin netissä. :D



-Kirjoittaja on hilpeä kerettiläinen hevosalan ammattilainen-



Teksti ja kuva lammen pinnan heijastuksesta Katariina Cozmei

Mr. Morris Ypäjällä 2013

Kirjoitin tästä jo Facebookiin pienen päivityksen (joka sitten levisikin ilman lähdeviitettä ja kirjoittajan nimeä aika ripeästi pitkin nettiä... Muistakaa mainita AINA kirjoittaja ja lähde jos lainaatte toisten tekstejä!!) mutta ajattelin avata ajatuksiani ja muistiinpanojani tänne vähän laajemminkin. Olen ollut katsomassa hänen klinikkaansa aiemminkin vuosia sitten, mutta nyt siitä sai taas eri asioita irti, kun oma ymmärrys ja tieto kasvavat vuosien myötä.

George Morris on 1938 Yhdysvaltojen New Yorkissa syntynyt ratsastuksen suurmies, joka on tullut tunnetuksi tiukkana tyyppinä joka saa tuloksia aikaan. Hän on suorapuheinen ja joskus jopa suorastaan räävi valmennetaviaan kohtaan (joka on toki varsin viihteellistä katsojille) mutta aina oikeudenmukainen ja reilu hevosille. Hänen tunneilleen mennään tarkkana kuin porkkana, naiset tukka hiusverkossa, siisteissä klassisissa varusteissa ja vaatteissa, ylimääräiset blingblingit ja tingeltangelit voi jättää kotiin suosiolla. Morrisin tinkimätön ja tiukka tyyli oli taas kuin navakka puhdistava tuuli läpi tämän hetkisen sosiaalisen tilanteemme, jossa opettajat eivät saa käyttää koulussa enää punakynääkään, ettei kenellekään vaan tule paha mieli ;) Itse en ole myöskään toisaalta tahallisen mielenpahoittamisen suurin kannattaja, mutta jos haluaa menestyä kilparatsastuksessa aivan tosissaan, täytyy pystyä ratsastamaan myös kovan paineen alla, ja painetta Morrisin silmän alla on riittämiin.

Tässä muutamia hänen mainitsemiaan ajatuksia kursiivilla, jotka poimin klinikkapäivän aikana, sekä omia lisähuomioitani aiheesta.


*"Älä koskaan menetä malttiasi hevosen kanssa. Vaikka korjaat hevosta, älä tee sitä vihaisena. Se on nopea tapa pilata hevonen."

Vihaisena tulee helposti ylireagoitua, ja rangaistus ei olekaan enää suhteessa rikokseen. Hevonen on hyvin oikeudenmukainen eläin. Älä petä sen luottamusta rankaisemalla sitä epäreilusti.


*"Hevosen tulee kunnoittaa ratsastajaa, mutta ei koskaan pelätä. Se on eri asia."

Pelolla ratsastettu ja käsitelty hevonen ei koskaan anna parastaan. Se jättää ratsastajan pulaan heti, kun tilanne menee liian tiukaksi. Jos ratsastaja yrittää hankkia hevosen kunnoitusta pelottelemalla, homma on tuomittu epäonnistumaan. Mieti itse, minkälaisen pomon johdatettavana antaisit itse parhaasi?


*"Tekniikkani perustuu klassiseen (:D !) ranskalaiseen ratsastukseen. Annetaan hevosen fysiikan hoitaa homma, eikä estetä ja häiritä sitä."

Hah! Hän avasi asiaa kertomalla hiukan ranskalaisen koulukunnan teeseistä ja historiasta. Ja ruoti samalla melko nasakoin sanankääntein "mannermaista tuuppausta". Klassinen ratsastushan perustuu parhaimmillaan juuri siihen, että ymmärretään ja kunnioitetaan hevosen fysiikkaa ja luonnonlakeja eikä ratsasteta niitä vastaan.


*"Älä tee sitä ja tätä, vaan yksinkertaista asioita. Ratsastus ei ole monimutkaista. Te teette siitä monimutkaista."

Niinhän se on. Hevonen on yksinkertainen, ihminen monimutkainen...


*"Keventäkää enemmän etukenoon! Olette koko ajan jäykkinä hevosen liikettä jäljessä."

Hah2! Olen vuosikausia opettanut omia oppilaitani ajattelemaan omaa kevennystään siltä kantilta, että ollaan liikkeen päällä eikä liikettä jäljessä jokaisella askeleella. Jäykällä selällä suoraan ylös ponkaiseminen ei ole mitään liikkeen päällä olemista. Ehkä Morriskin on sokea kukkahattu? hirnh... :D


*"Älkää vetäkö ohjasta taakse. Hevoset inhoavat sitä. Nostakaa käsiä, ja kun hevonen myötää ja rentoutuu, rentouta kädet." (hän demonstroi tätä myös yhdellä oppilaan hevosella joka oli hyvin jännittynyt ja "väärinpäin".)

Hah3! Morris näytti maasta samalla metodilla (toinen ohja niskan yli ja ohjasotteet ylöspäin) kuin ranskalainen klassisen kouluratsastuksen nykytaituri Philippe Karl, miten hevosen saa oppimaan rentouttamaan suun ja niskan ja myötäämään kohti tuntumaa eikä suinkaan tuntumasta poispäin. Kun hevonen myötää ja rentoutuu ja on siinä asennossa missä sen haluaa olevan, Morris itse ratsasti lähes olemattomalla tuntumalla ja jätti hevosen täysin rauhaan. Nopea ja selvä korjaus -> täydellinen rentoutus ja rauhaan jättäminen.


*"Käyttäkää johtavaa ohjaa kaarteissa, johtava ohja melkeinpä myötää, eikä vedä ja "tapa" hevosta."

Jälleen kerran Morris puhui taaksepäin ja etenkin alaspäin reittä kohti vetävän käden huonosta vaikutuksesta. Myös Nina Fagerström puhui paljon taaksepäin vetävän käden kehnoudesta omalla klinikallaan muutama viikko sitten!


*"Älä ala hermoilemaan! Rentoudu, ja odota. Jos et pysty tekemään ratkaisua (lähestymisen suhteen), odota mieluummin. Älä jahtaa hevosta."

Morris kommentoi, että lähestymisessä on kaksi vaihtoehtoa. "Ratsasta eteen, tai odota. Jos et tiedä kumpaa pitäisi tehdä, odota kunnes näet paikan". Hän käytti hiukan huvittavaa termiä "desperate housewifes" niistä naispuolisista ratsastajista, jotka alkoivat hermoilemaan kaarteissa ja ennen estettä ja sähläämään omiaan. Onkin varmaan tosi helppo rentoutua hänen haukansilmiensä alla, heh... hatunnosto urheille ratsastajille!


*"Hevosta ei potkita ja tökitä missään tilanteessa. Käytä muita keinoja. Hevosen potkiminen on huonoa horsemanshippia."

On erikoista, että hevosmaailmassa pidetään vielä ihan ok juttuna hevosen kylkien potkimista, niin että siitä pitää ihan erikseen mainita! Morris halusi että pohjetta käytetään painaltamalla, eikä jalkaa välillä irroteta kyljestä ja potkaista hevosta. Jos painallus ei mene läpi, apua tehostettiin ensisijaisesti maiskuttamalla, jos se ei auta niin kevyesti kannuksella tai tarvittaessa esteraipan läpsäytyksellä (aina käsi irti ohjasta ettei vahingossa vedä suusta ja häiritse hevosta muutoin). Vesimattoa harjoitellessa kuulimmekin Morrisin omia ääniapuja niin että yleisö meinasi horjahtaa penkeiltään :D Tosin herkkien hevosten kohdalla hän oli aika varovainen ja pyrki enemmänkin rohkaisemaan kuin säikyttelemään hevosia. Morris korosti tilannetajua - kovapäisemmän hevosen kanssa on pakko toimia toisella tavalla, kuin herkän ja varovaisen. Hevonen pitää opetella tuntemaan kunnolla.


*"Jos hevonen käy kuumana ja pukittaa (esimerkiksi tehtävää aloittaessa), katso koko ajan eteenpäin. Älä katso hevosta. Anna sen olla ja mennä eteenpäin."

Hevosen kanssa kiisteleminen on aika turhaa siinä vaiheessa kun kierroslukumittari hirttää jo punaiselle. On helpompi päästää hevonen etenemään ja antaa sille tekemistä. Morris kommentoi, että todella hyvät hevoset ovat usein aika persoonia ja herkkiä. Niille pitää hänen mukaansa antaa tilaa. Hän kommentoi myös että pukittelu voi olla myös paha tapa josta pitää hevoselle huomauttaa, tai toisaalta johtua ratsastajan levottomasta ja huonosta alapohkeesta. Tällöin tärkeintä on rauhoittaa oma pohje ja jättää hevonen rauhaan.


*"En välitä jos (tässä tilanteessa oppilaan) hevonen harjoitellessa pudottaa, askel ei ihan sovi tai se tekee huonoja päätöksiä, tärkeintä on että hevonen hyppää esteen yli. Samalla se oppii, eikä tee samaa virhettä uudestaan. It's education for the horse."

Morris puhui samalla paljon siitä, ettei auteta hevosta liikaa. Annetaan sen tehdä itse vähän virheitä. Annetaan sille myös vastuuta omista tekemisistään. Niin se oppii. Etenkin esteillä hevosen tulisi oppia pitämään huolta omista jaloistaan ilman että ratsastaja kanniskelee sitä paikasta toiseen.


*"Älä koskaan rankaise hevosta omasta virheestäsi."

No niinpä!! Kuinka usein näkee kisoissa turhautuneen ratsastajan mätkivän hevostaan, vaikka on itse tuonut sen niin mahdottomaan kohtaan, ettei se kertakaikkiaan voi hypätä... Lisääkö se luottamusta ja kunnoitusta? Tuskin. Jos et tiedä pitäisikö hevosta rangaista, jätä tekemättä. Todennäköisesti menee pieleen tai ainakin ajoitus on jo auttamatta liian myöhässä.


*"Kisoihin mennään vain näyttämään mitä ollaan harjoiteltu ja missä ollaan juuri silloin, mutta todellinen horsemanship on se joka ratkaisee. Tänä päivänä ei juuri näe hyvää horsemanshippiä."

Ei lisättävää :D näihin sanoihin onkin hyvä lopetella tämä turina.

Tekstin ja kuvien copyright Katariina Albrecht