maanantai 13. toukokuuta 2013

Täydellisyydellistyttämättömyydellensäkään



Hevosalan ihmiset palavat loppuun. Ratsutallien pitäjät ovat kärttyisiä ja väsyneitä. Ratsuttajat vaipuvat burnouttiin ja telovat itseään väsyneinä. Täysihoitotallien omistajat kehuvat kilpaa, kuka on vetänyt pisimmän pätkän töitä vähimmillä yöunilla. Mitä meille oikein tapahtuu?!

Talliturinat on seurannut jo pidemmän aikaa hevosalan ahdinkoa ja ollut siinä itsekin osallisena erilaisissa rooleissa. Myös siinä burnoutissa ja kärttyisenä. Erityisesti Suomessa arvostetaan hevosalalla pääosin kahta asiaa: (hullun)rohkeutta ja jopa luonnotonta sitkeyttä. Niillä pääsee aika pitkälle. Myös siinä itsensä telomisen ja loppuupalamisen jalossa taidossa. Hullunrohkeutta ja sitkeyttä hevosbusineksessa tarvitaankin! Ala alkaa olla niin vääristynyt, että leivän repiminen täysihoitopalveluilla alkaa olla aika mielenkiintoista alati kiristyvine säädöksineen, kukaan ei enää uskalla myydä hevosia asiakaskunnan muuttuessa käräjäoikeuden kanta-asiakkaiksi, hevoset pitäisi ratsuttaa pustalta-lassoamis-tasosta helppoon B:hen kuukaudessa ja samalla käärittävä erivärisiä pimpeleitä täysihoitohevosten jalkoihin hymy huulilla. Monikaan ei jaksa, mutta tarvitseekokaan ihan kaikkea jaksaa, ja ennen kaikkea, tarvitseeko yhden ihmisen pystyä tekemään neljän työt?

Minkälainen on täydellinen ratsastusalan ammattilainen?

Hän herää virkeänä neljältä, vetää pikku aamujoogansa tyylikkäästi sisustetussa olohuoneessaan, samalla kun puuhellalla porisee itsekerättyjä pakurikääpiä aamupalateetä varten. Sen jälkeen hän valmistaa miehelleen ja lapselleen ravitsevan ja terveellisen aamupalan oman puutarhan ja lähitilojen tuotoksista, käy ruokkimassa hevoset tarkasti laatuvalvotulla puhtaalla luomuheinällä jonka rehuarvo on aina balanssissa, ja tarkastaa jokaisen hevosen mielentilan ja sykkeen ja tietysti mittaa lämmöt ja varmistaa Forecalta tulevan päivän sään tuntiennusteen.

Kun lapset on lähetetty kouluun ja pienimmät kapaloitu mukaan, täydellinen ammattilainen huolittelee itsensä ja lähtee tekemään tallihommia. Sääennusteen mukainen loimitus ja varustus ulos lähteville, tai ja luxuspihatossa asuvien (riippuen nyt siitä, onko tässä kyseessä todellinen jeesus-ammattilainen vai ihan vaan ammattilainen) hevosten tarkastus, mahdollinen loimitus ja puleeraus. Naapurihan voi muuten soittaa eläinsuojeluviranomaiset paikalle, ellei pihaton yövalo loista sopivilla luxeilla ja hevoset ovat likaisena ulkona. Muistattehan puruisen hännän, se on jo selvä eläinsuojelurikkomus. Tarhoissa ei ole koskaan kuraa eikä muutakaan märkää, mihin hevonen voisi sotkea itseään, mutta ei myöskään hiekkaa, ettei hevonen vaan syö sitä ja kuole hiekkaähkyyn. Täydellisen ammattilaisen tallin tarhoissa ja muissa hevosten ulkoilutiloissa on pohjamateriaalina keski-eurooppalainen perattu lehtimetsäpohja, niitty, tai ehkä poikkeustapauksissa vuosittain uusittava hakepohja. Oli pohja mikä hyvänsä, se on käsitelty showshinellä tai saman kaltaisella materiaalilla, ettei se tarttuisi hevosten karvaan tehden ne epäsiistin näköiseksi. Täydellisen ammattilaisen tallilla täysin ainutlaatuinen mikroilmasto; siellä ei yleensä koskaan sada, eikä tuule, eikä ole liian kuuma tai kylmä, ettei hevosilla tai asiakkailla olisi ikävä olla.

Kun katras on saatu siistinä ulos, ammattilainen siivoaa yhdellä kädellä tallin, puhuu toisella kädellä puhelimeen, kolmannella tuudittelee lastaan ja neljännellä varustaa päivän ensimmäistä ratsuttettavaa hevosta. Hevosta ei saa pitää kiinni eikä irti, joten se levitoi itsensä varusteisiin automaattisesti. Hevonen on vasta lassottu Venäjän aroilta, mutta se on jo kahden viikon työskentelyn jälkeen hyvällä helppo A tasolla ja tapailee vaihtoja. Onhan se ammattimaisesti laitettu. Sitä ratsastetaan joko pelkällä kaulanarulla tai kangilla ja pessoa-juoksutussysteemillä koulukunnasta riippuen. Kumpikin on tosin väärin, ja ammattilainen joutuu tekemään hommansa täysin salassa, jättikokoisen laumanvartijakoiran häätäessä kännykkäkameroilla puskikoissa hiipiviä nettipaparazzeja. Ammattilaisella on vähän kiire näiden neljän käden kanssa, mutta hän jaksaa silti vastata puhelimeen hyväntuulisena ja asiat hoituvat kuin itsestään. Syöminen ei ole niin tärkeää, pakuri ja proteiinipatukka riittää. Syöminen on heikkouden merkki. Hän ehtii vielä lanata täydellisen kentän tai maneesin (maneesi ei ole pakollinen, vrt mikroilmasto) pohjan ennen täysihoitoasiakkaiden tuloa ettei arovarsojen ruopimisjäljet näy kentässä, hoitaa nopeasti hierojalla hiukan nyrjätähtäneen peffansa kun arovarsat piti samalla opettaa ajolle ja maastoesteille ja uittoon. Täydellinen ammattilainenhan ei silti yleensä putoa koska hänessä on integroitu sisäsyntyinen perstarra, mutta jos maakosketus jostain hänestä riippumattomasta syystä tapahtuu hän ei koskaan telo itseään, sillä hänellä on rangan ja normaalin luuston sijasta joustava kitiinikuori. Kitiinikuori on käsitelty teflonilla, eikä siihen tartu lika eikä myöskään muiden täydellisten ammattilaisten ja harrastajien säännöllisesti toistuva mustamaalaus ja mollaaminen. Täydellinen ammattilainen ei tee koskaan virhearviointeja, vaan osaa aina toimia täsmällisesti kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla käyttäen hyväkseen omaksumiaan eläinlääkärin, oikeustieteen maisterin ja psykiatrin oppimääriä.

Työntekijää hän ei tietenkään voi palkata avukseen, koska oikean ammattilaisen tulee selvitä näistä asioista yksin. Avuntarve on heikkouden merkki. Ammattilainen pystyy hoitamaan helposti yhtä aikaa 40 hevosta ulos ja siivoamaan niiden karsinat noin tunnissa, ratsastamaan aamupäivän aikana 8-10 hevosta, pitämään tunnit, hoitamaan kodin ja lapset ja vielä näyttämään freesiltä ja iloiselta. Helposti! Kisakauden aikana hän käy samalla lähes joka viikonloppu voittamassa kisat jossain päin Suomea ja tekee tallihommat sitten joko yöllä tai teleportaation voimalla olemalla kahdessa paikassa melko lailla yhtä aikaa.

Kustannuksiakaan toiminnasta ei juurikaan tule, koska täydelliset ammattilaiset eivät suinkaan ole hölmöjä ja osta mitään valmista tuotetta, vaan he saavat suloisesti metsältä tuoksuvat valkeat kuivikepurut ilmaiseksi naapurin sahalta (lantalastahan ne haihtuvat suoraan suvituuleen), tarkasti valikoidun hyvän pikkupaali-kuivaheinän joko isiltä, tai naapurin mukavalta luomunautatilalta puoli-ilmaiseksi, kaiken rakentamiseen tarvittavan puutavaran omasta metsästä josta kätevä ammattilainen käy ne itse hakemassa päivän päätteeksi. Tietysti samalla, kun hän hakee lapset koulusta, valmistaa maittavan kolmen ruokalajin päivällisen perheelleen, käy aloe vera kutsuilla ystävän luona ja hoitaa hevoset iltapuulle, ja pitää muutaman erittäin laadukkaan ja intensiivisen valmennustunnin. Iltapuhteena hän lämmittää saunan ja kylpytynnyrin ja viettää miehensä kanssa laatuaikaa siemaillen vuosikertashampanjaa (hänelle ei tule ikinä edes krapulaa, se olisi ajanhaaskausta), heittää hevosille yöheinät vielä klo 24 (hevonen ei saa olla syömättä pitkiä aikoja, you know) herätäkseen taas seuraavana aamuna neljätä. Tuleeko kiire? Sehän vaatii vain pientä organisointia ja tehostettua ajankäyttöä. Nukkuminen on heikkouden merkki.

Vai olisiko sittenkin aika myöntää, ettei yhden ihmisen tarvi tehdä neljän hommia. Saa toki tehdä jos haluaa, mutta ei tarvi. Miksi ihmeessä tarvisi? Maailmalla on osattu paremmin erikoistua. Tosin muualla Euroopassa tämä ei olekaan niin "tyttöjen laji" vaan hommat hoituvat vähän eri tavalla. Kakanlappajat ovat erikseen, ja ne ovat usein raavaita miehiä eikä 48-kiloisia naisia (enempää ei voi toki painaa em. työmäärällä vaikka söisi sen huonoimman hevosen per päivä), sisäänratsastajat (ei keski-ikäisiä perheellisiä naisia) ja sitten nuorten hevosten kilpailuttajat ja isompien luokkien menijät erikseen. Plus tietysti se kaikki muu, mikä mahtuu limittäin lomittain näiden tekijöiden ja ammattikuntien väliin. Harvassa maassa sama henkilö on yhtä aikaa tallimestari, kakanlappaja, kengittäjä, ratsuttaja, kilpailuttaja, opettaja, maanviljelijä, metsuri, timpuri, psykologi, hevoshieroja, meedio, kokki ja puutarhuri, mutta meiltä Suomesta näitäkin löytyy. Wow, ja hui.

Toisaalta pitäisi nostaa hattua suomalaiselle sisulle ja toisaalta todeta, että siinä piilee myös aikamoisia sudenkuoppia. Pitäisi opetella myös myöntämään avuntarve, ja ottaa sitä vastaan. Pitäisi järjestää omaa aikaa, ja pysähtyä välillä kuuntelemaan myös itseään. Pitäisi kartottaa omat haaveet ja voimavarat, ja tsekata tavoitteet ja verrata niitä resursseihin. Ja miettiä ennen kaikkea - kenelle sitä elämäänsä oikein elää? ;)



-Kirjoittaja on hilpeä kerettiläinen hevosalan ammattilainen-



Teksti ja kuva lammen pinnan heijastuksesta Katariina Albrecht

Ei kommentteja: