torstai 26. joulukuuta 2013

Rinsessan Päiväkirjan talvi 2013

Hörrr hörrr vaan taas kaikki kaikenkarvaiset ja karvattomat lukijani!

Niin kääntyi kesä syksyyn ja talveen. Meillä on ollut täällä taas kaikenlaisia asioita. Olen poseerannut taas lehteenkin. Olin tänä kesänä oikea Julkkis (nimmarin saa omppua vastaan). Lisäksi ollaan käyty Mamin kanssa kursseilla ja suorittamassa erilaisia juttuja.

Syksyllä käytiin semmoisen Tädin luona taas siellä samassa paikassa kun keväälläkin, mutta nyt oli eri Täti. Se oli vielä tiukempi. Piti totella ihan koko ajan, eikä tehdä mitään omiaan. Pöyristyttävää. Olin kyllä aika kiltti ja tein kaiken ja enemmänkin. Mulla oli matkaseurana sellainen kirjava poikahevonen, joka oli kauhean karvainen ja haisi vähän pierulle. Mut se oli ihan kiltti. Kertoi lapsuudestaan Irlannin maaseudulla. Ilmankos hänellä vaikutti olevan vähän henkisiä ongelmia. Tässä on pari kuvaa siltä reissulta. Nämä hienot kuvat otti Jeppe Pee.


Noh. Sitten mä oon käynyt myös hyppelemässä! Oltiin kivan Sedän kanssa taas siellä paikassa, jossa on paljon mäntyjä. Menin kovaa. Hyppäsin korkealle. Jiiipiii. Semmoinen mukava vanhempi herrasmies joka siellä oli ohjeistamassa, kehui kovasti sorjia sääriäni ja ilmavia loikkiani. Kuka tietää, jos mennään kivan Sedän kanssa ensi kesänä sinne ihan kisoihinkin. Voi olla että minuu vois sellainen jännittää, tai sitten ei. Tässä kuva sieltä mäntypaikasta. Kuvan otti Anniina Gullans.


Kävin hyppelemässä kivan Sedän kanssa myös mökissä. Siellä ei ollut sitä samaa tätiä nyt kuin viimeksi vaan semmoinen toinen. Tykkäsin siitäkin. Hypättiin jo aika isojakin esteitä. Tuli vallan hiksa. Hyppäsin kauhean hienosti. Mami oli katsomassa ja otti kuvan meistä. Se on otettu vaan sellaisella kapistuksella, johon ihmiset myös puhuvat ja näpyttelevät tyhmän näköisenä, joten laatu ei ole kauhean hyvä. Mutta näette, miten osaan nostella jalorotuisia jalkojani. Kuka nyt puomeihin haluaisi koskea, iyyh!


Sitten on otettu niitä muita kuveja. Näissä esitellään Mamin kanssa sen jotain vaatejuttuja. Ajatella, että ihmisillä on niin onneton tuo turkin muodostuminen, että ne joutuvat pukemaan itseään aina. Kuulemma kotimaassani Portugalissa tilanne on sikäli toinen että ihmisnaisillakin on merkittävästi enemmän turkkia, mutta kyllä nekin muistaakseni pukevat päälleen kaikenlaisia asioita. No tässä kumminkin muutamia kuvia. Meidän tallin lady of the house otti ne. Minust aika kivoja.

Meillä on tapahtunut tallissakin kaikenlaisia asioita. Meitä on nyt samassa päiväkerhoryhmässä kolme, kun Tulin ja mun kaa sinne tuli takaisin se toinen munvärinen tamma. Niillä on Tulin kanssa kauheesti sutinaa. Get a room! Tulin pieni mini-me käy välillä moikkaamassa meitä. Mä haluaisin mennä moikkaamaan sitä Valkiaa orhia joka on tuos aidan toisella puolella, mutta Tuli ja Mami ei anna. Tylsimykset! Se on kuulemma väärää rotua mulle. Kamaleja rasisteja. Se olis ihan oikean värinenkin ja kaikki. No jos ne etsii mulle jonkun toisen oriin. En kylläkään tiedä, mitä mieltä olen järjestetystä kavioliitosta...

Hyvää vuodenvaihdetta vaan teille kaikille! Ensi vuonna onkin sitten uudet kujeet.

3 kommenttia:

Alina kirjoitti...

:-D vai että haisi pierulle

Petra kirjoitti...

Hän hyppää hienosti! Saatais lisää lusoja esteradoille. Ei taida olla tällä hetkellä kun meidän pollet päässyt aluetasolle esteillä niin lisää vaan!

Kata kirjoitti...

Nina Alman mielestä kaikki poikahevoset haisee pierulle. Paitsi herra Valkea. :D