Vuosi 2016 alkoi reissaamisten suhteen reippaasti Los Angelesista Kaliforniasta. Vietin siellä tammi-helmikuun vaihteen, ystäväperheeni luona Burbankissa. Alun perin minun piti lähteä sinne vallan hevosettomalle lomalle haistelemaan uusia tuulia, mutta kuinka ollakaan päädyin tutustumaan Los Angeles Equestrian Centreen, joka on valtaisa paikka Burbankin alueella, lähellä Universalin ja muiden isojen yhtiöiden elokuvastudioita. Säätän teidät nyt pääosin muulta reissulätinältä joka ei liity hevosiin mitenkään mutta voisin jakaa hiukan kokemuksia tästä heppakuviosta.
Tupsahdin paikalle ihan ummikkona, ja löysin portin läheltä toimiston. Sain sieltä kartan käteeni. Alue on valtava, siellä on noin 500 hevosta! Alue koostuu erillisistä talleista ja tallien käytävistä, jotka on vuokrattu yrittäjille. Tiloissa toimii kaikenkarvainen seurakunta erilaisia treenareita ja ratsastajia ja hevoskauppiaita; on western jengiä, kouluratsastajia, esteratsastajia, askellajiratsastajia, muutenvaan ratsastajia... ja luonnollisesti iso kasa heitä, joilla on isosti munnyä ja hevonen lähinnä statussymboli. LAECssä järjestetään paljon kisoja ja tapahtumia, ja siellä oli erikseen tallialue kisoja varten, melkoinen määrä ratsastuskenttiä (äkkiä laskettuna 7!) ja valtavan kokoinen ratsastushalli. Alue rajoittuu melkoisen kokoiseen Griffith Parkiin, jonka maasto kumpuilee myös läheisille Hollywood Hillseille.
Toikkaroin aikani ympäriinsä ja katselin maneesissa ratsastavia ratsukoita, ja lähdin seurailemaan mihin hevoset sieltä menevät. Paloin halusta päästä juttelemaan jonkun paikallisen kanssa heppajuttuja :D Olin tässä vaiheessa jo pikkuisen eksynyt alueelle ja aavistuksen turhautunut kun joka paikassa luki kyltit pääsy kielletty muilta kuin diipadaa, ja pelkäsin etten pääse edes hiplaamaan mitään hevosta. Hah. Epätoivoista yrittää olla ilman noita karvaisia elukoita yhtä viikkoa. Pitelin siinä yhdessä kulmassa karttaa kädessäni, yritin orientoitua missä voisi olla jotain nähtävää. Ohitseni ratsasti muutaman ratsastajan porukka, ja yksi heistä, vanhempi mieshenkilö lännenratsun selässä pysähtyi ja kysyi olenko eksynyt ja tarvitsenko apua. Aloimme siinä sitten juttelemaan ja hetken kuluttua olinkin hänen hevosensa selässä ratsastamassa sitä talliin. Hahaa. Hevonen oli muuten tosi hieno morgan-rotuinen herrasmiesruuna.
Kerroin että olen Suomessa hevosalan ammattilainen ja hänpä innostui testaamaan skillsejäni. Tuolla suunnalla joka toinen on professional jossain hommassa joten ymmärsin skeptisyyden. Hänen hevosenhoitajansa oli vapaalla ja hän pyysikin apua, jos voisin autella seuraavien hevosten kanssa joita hänen pitäisi ratsastaa. Herralla oli siis 19 hevosen talli pyöritettävänä alueella ja hän toimi hevoten kouluttajana ja ratsastusvalmentajana. Samalla kun hän hoiti lännenpollen takaisin mökkiinsä, otin seuraavan hevosen harjauspaikalle ja sain tehtäväkseni harjata ja satuloida sen. Samalla tämä herra treenari kyseli kaikenlaisia kysymyksiä havainnoistani tämän hevosen suhteen. Ilmeisesti hän piti vastauksistani, koska kotvan kuluttua ratsastin tätä mukavaa hiukan vanhempaa Espanjasta joskus muinoin tuotua PRE ruunaa siellä jättihallissa leveä hymy naamallani.
Hevonen oli selkeästi osaava, ja herra treenari alkoi testata oliko musta ratsastajana sitten yhtään mihinkään. Olin vielä pukeutunut farkkuihin ja lapikkaisiin (pitäähän niille lempilapikkaille näyttää kaikki mantereet!) enkä yhtään varautunut ratsastamaan, mutta what the heck, mennään sitten. Herra huuteli hallin laidalta "noniin näytäs vähän passagea... sitte piaffia... okei laukkaa... piruetti! Toinen! Osaaksä tehdä vaihtoja? No tee!" Selvä. Lopuksi tein vielä hiukan espanjalaista käyntiä ja passagea yhdellä kädellä, kun kerta ruvettiin. Luojan kiitos olen ratsastanut paljon hevosia Espanjassa, tämäkin ruuna toimi aika metkoilla avuilla mutta pääsin nopeasti kiinni. Huh. Muuten tuossa olisi ollut kyllä ihan kaikki katastrofin ainekset. Hevonen oli aivan ihana! Herra treenari oli luonnollisesti sekä positiivisesti yllättynyt että hitusen innoissaan ja takaisin talliin päästyämme hän pyysi minua ratsastamaan vielä yhden hevosen. Kyseessä oli 4 vuotias PRE ruuna, joka oli todella herkkä ja hiukan arka. Meksikaanit olivat käyttäneet sitä 2-3 vuotiaana omissa showjutuissaan mitkä eivät ole kovin kivoja hevoselle, ja tämä herkkä ruuna pelkäsi vieläkin aika paljon nopeita liikkeitä ja teputti joka suuntaan kuin lankansa sotkenut singeri hermostuessaan, eli usein. Yritin anella että treenari ratsastaisi tämän kuumakallen ihan itse, mutta kun eräs järkevän oloinen tallipoika totesi että ei se oikeasti ole niin kahjo hevonen miltä vaikuttaa, kiipesin kyytiin tallin pihassa ja ratsastin taas kerran maneesille (poikittain piffintynkää). Ihmisethän ei tuolla kävele metriäkään ja herra treenarikin ajoi perässä golf autolla, joita tuolla oli rivikaupalla. Jännittävää. Olihan sitä matkaa kuitenkin jopa 200 metriä or so :D. Herran treenarivaimo myös ajeli edestakaisin golfautolla ja kävi kurkkaamassa miten pärjäsin nuoren pöljän hevosen kera.
Tämä nuori ruuna oli itseasiassa kiva ratsastaa. Herra treenari piti ikäänkuin tunnin mulle sen kanssa, ja olikin kyllä taitava opettaja joskin aika erikoinen. Onneksi on tullut ennenkin ratsastettua sellaisia herkkiksiä joiden selässä pitää liki "levitoida" eikä osua mihinkään yllättäen, tosin tällä hevosella jalkojen piti olla koko ajan kevyesti ihossa kiinni tai se hermostui. Välillä tunsin itseni taas aivan surkeaksi ratsastajaksi kun tämä hevonen oli siis niin kertakaikkisen herkkä että tuntui liian vaikealta ratsastaa heti "tunnilla" sen kanssa, olisi vaatinut vähän enemmän rauhallista tutustumista miten se toimii mutta rutiini pelasti ja hevonen sitten toimikin kuitenkin ihan ok, ja itseasiassa tykkäsin siitä. Siitä tulee vielä hyvä kouluratsu kun pääsee yli menneistä traumoistaan.
Pikku ratsastusrupeaman jälkeen lähdimme golfautollamme läheiseen meksikolaishenkiseen juottola-syöttölään, jossa söimme lounaan. Tai minä söin ja herra pääosin joi. Samalla tapasin muita hevosihmisiä, johan oli meininkiä. Sama juttu kaikkialla maailmassa. Hevosihmiset on oikeasti kahjoja, ei siitä mihinkään pääse, hahhah! Herra treenari halusi että ratsastaisin lounaan jälkeen vielä yhden hevosen, mustan holstein esteoriin joka hyppäsi kuulemma kerrostaloja ja vähän päälle, mutta en ollut erityisen innokas ajatuksesta. Farkut olivat kalvaneet jo polvet rikki, ja tämä kyseinen hevonen puhisi ja syöksi tulta karsinassa sen näköisenä että ainakin halusin nähdä ensin miten tämä herra itse ratsastaa sillä ensin. Lisäksi intuitioni kertoi varsin selkeästi että jotain tulisi tapahtumaan, joten skippasin mahdollisuuden ratsastaa tätä hienoa hevosta. Sain kuitenkin tehtäväkseni satuloida tämän pikkupedon ja herra sitten ratsastaisi. Se oli ihan kiltti poika, perus ori toimintaa välillä vähän piti kuopia ja hörhöttää mutta ihan kiltti hän oli. Ohi kävellyt tallipoika tosin kommentoi, että yksinkö se sut jätti sen kanssa, tämä on aika epeli hevonen, ole varovainen... en tiedä tykkäskö tämä heppa nyt sitten naisista vai mikä tässä oli mutta se oli ihan kiltisti kyllä. Herra tuli hakemaan ratsunsa, hyppäsi selkään ja taas raahauduttiin maneesille. Hevonen kävi aika kuumana en tiedä koska sitä oli viimeksi ratsastettu (tuollahan ei tarhata ollenkaan), halli oli täynnä ratsukoita ja toisessa päässä oli juoksuttajia joiden quarterit vetivät kylkimyyryä ja pukittivat laitoihin. Orhi luonnollisesti oli tästä sangen riemuissaan ja tässä kohtaa olin melko tyytyväinen etten ollut kyydissä. Ne liikkeet ilmassa, nice! Samalla tuli todettua että herra treenari oli oikesti todella, todella, todella taitava ratsastaja. Tilanne eskaloitui kun orhi meni aika läheltä näitä juoksuttajia ja yksi pumpattu lihapullaquarter sai samalla maailmanluokan sätkyt; kuin dominonappulat yksi toisensa jälkeen ratsut pimahtivat. Orhi mukaanlukien. Se kävi todella korkealla ilmassa tehden jännittävän näköisiä painovoimaa uhmaavia loikkia samalla elegantisti kääntyen, ja herra pysyi selässä todella pitkään kunnes orhin oma tasapaino petti ja se kaatui pyllylleen suoraan korkealta ilmasta. Hupsistakeikkaa. Tässä kohtaa herrakin oli luonnollisesti jo takapuolellaan maassa, mutta onneksi kumpikaan ei loukannut. Huonoin homma tässä oli se, että orhi pääsi irti täynnä hevosia olevassa hallissa. Hallin päädyssä oli kaksi auki olevaa ovea, seisoin itse toisella ovella. Toisella ovella olevat ihmiset lähtivät juoksemaan karkuun (...) ja rukoilin että orhi ei lähtisi just siitä ovesta. Lähdin kävelemään hevosta vastaan ja yllätyksekseni se juoksi suoraan luokseni! Ihmiset huusivat "varo se tulee sun päältä" mutta p*skat, se tuli korvat hörössä suoraan käpälään sen näköisenä että voi ei, näitkö miten mä pyllähdin. Hups. Herra treenari otti hevosen ja käveli sen kanssa pikkusen maasta, ja jatkoi ratsastamista niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ;) Mitä opimme tästä? A) luota aina intuitioon B) tämä dude oli oikeasti tosi hyvä ratsastaja C) ei tämä hevonen ollut mitenkään paha mutta karsinassaseisotus yhdistettynä sinkoileviin kanssahevosiin on monelle hevoselle pikkusen liikaa.
Hoidin orhin vielä takaisin mökkiinsä ja juttelin samalla herra treenarin kanssa. Hän kysyi haluaisinko tulla sinne töihin apukädeksi ja ratsuttajaksi. Olin otettu tästä työtarjouksesta mutta en ollut hirvittävän innokas ottamaan sitä vastaan joten kieltäydyin kohteliaasti. Vaihdoimme kuitenkin yhteystietoja jos vaikka joskus vielä eksyn Kaliforniaan ja haluaisin heppailla. Kiitin hienosta päivästä ja lähdin takaisin "kotiin". Aikamoista.
Muutamia pikku huomioita. Näin tosi paljon muita ratsukoita hallissa ja kentillä, ja olin yhtä aikaa hiukan yllättynyt mutta toisaalta en. Monella oli erittäin upea kalliin näköinen hevonen alla, viimeisen päälle ratsastuskamppeet mutta ratsastustaito lähenteli absoluuttista nollaa. Siellä näytti olevan kuuminta hottia omistaa friisi, pre tai jäätävän kallis estehevonen (huolimatta siitä hypätäänkö sillä vai ei). Koomisimman tilanteen näin, kun odottelin pihalla lounaalle lähtöä ja yhden tallin eteen kurvasi upea uusi bentley, autonkuljettaja avasi oven, autosta asteli erittäin fiinin oloinen viimeisen päälle pukeutunut rouva ja samaan aikaan tallista todella kaunis friisiläinen hevonen melko mukiinmenevän meksikolaisen tallipojan taluttamana. Rouva kipusi kyytiin tallipojan mukanaan tuomalta jakkaralta, ratsasti kaksi kierrosta ympäri läheistä juuri lanattua kenttää talutettuna stunttimunakyyryssä ja totesi kuuluvaan ääneen että mulla on kauhea päänsärky en mä halua tänään enää ratsastaa, ja tuli alas. Selvä. Takas bentleyihin ja näin. Tuijotin tätä kupletin juonta lievästi typertyneenä, saatoinpa siinä vähän naurahtaakin.
Alueella oli myös varusteliike, joka piti luonnollisesti tsekata. On ratsastusvaatteita ja sitten on ratsastusvaatteita. Onnekseni tuolla sattui olemaan alen loppurysäys, mutta normaalihinnoilla sieltä ei voinut ostaa yhtään mitään alle sadan dollarin. Kuuminta hottia näytti olevan ratsastussaappaat joissa on vähän korkeampi korko, ratsastaminen eteerisessä silkkipaidassa, jäätävän kokoinen lierihattu myös tallilla (ei kai kukaan huomaa että julkkis menee tässä, kun yritän näin piiloutua), sekä kaikenlaiset satulaliimat joilla kokematon pilotti liimataan kiinni satulaan. Niitähän on ollut meillä Euroopassakin kouluratsastajien käytössä vuosia mutta tuolla niitä oli ihan kassallakin vielä, "muista satulaliima!", joopa joo. Sorruin sitten ostamaan hauskan desing paidan jonka ovh oli 320 USD, vallan kahdellakympillä. Että semmoiset loppurysäykset.
Muita huomioita: en nähnyt LAn alueella juuri muita tupakkaa polttavia (jointteja kylläkin koska se on Kaliforniassa laillista) tyyppejä kuin tallilla, enkä viinalta tuoksahtavia myöskään. Paitsi tallilla. Jännä homma. Los Angelesin alueella ihmiset olivat muuten keskimäärin tosi ystävällisiä ja kohteliaita, mutta yllättäen talliporukat oli sielläkin aika sisäänpäinkääntyneitä, nuivia ja suorastaan huonokäytöksisiä. Mitä päättelemme tästä :D hevosihmiset ovat oma rotunsa, jotka ovat kaikkialla maailmassa helposti hiukan viinaan ja röökiin meneviä ja kamalia suustaan. Näin se on. Hahaha. Saman huomion olen tehnyt nyt jo aika monessa maassa. Hupaisaa.
Muuten reissuni sujui perin vaihtelevasti. Välillä makasin Malibu Beachilla ja välillä noroviruksen kourissa vessan kylmillä kaakeleilla. LA:n surullisen kuuluisa talvinoro iski minuunkin, tulipa nopea rantadieetti. Paikallinen villipapukaijalauma aistii heikkouden, kuten krapulan tai migreenin, ja tietysti noropäänsärkyä potiessani lauma tuli raakkumaan sulosointujaan ikkunan takana olevaan puutarhaan. Pussailin ystäväni kanoja ja pupuja, välttelin mustia leskiä ja söin niin että napa ruskaa. Voi että tuolla on helppo olla kasvissyöjä! Thank you God for the Whole Foods. Nautin Santa Monican elegantista tunnelmasta, Venice Beachin alueen kirjavasta karnevaalitunnelmasta ja lempeästä Kalifornian kevätauringosta. Akut ladattuna oli hyvä palata takaisin räntäsateiseen kylmään Suomeen.
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
(Kuvat ja teksti, Katariina Albrecht)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti