Matkustimme jälleen trooppiseen Malesiaan joulukuussa 2016. Minä ja mieheni Mihai Cozmei edustimme täällä Living Arrow Horseback Archery tiimiä, joka oli eräs kisan järjestäjistä. Kisa oli tarkoitus käydä kokonaisuudessaan Cape Cavallhossa Rembaussa, joka on Malesiassa Negeri Sembilanin maakunnassa. Kisassa oli kolme järjestäjää: paikallinen Cape Cavallho joka tarjosi kisaan puitteet, hevoset, mitalit ja kisapäivinä ruoat. Toinen järjestäjä oli paikallinen pääsponsori Mstr Chill, jonka vastuulla oli lennättää paikalle kansainväliset VIP kisaajat, hoitaa kaikkien ulkomaalaisten kisaajien kuljetukset lentokentältä ja tapahtumapaikkojen välillä, majoittaa ja ruokkia heidät sekä hoitaa muut palkinnot. Living Arrown tehtävänä oli suunnitella kisaradat ja säännöt (pääosin WHAFin säännöt mukautettuna hiukan erilaiseen rataan ja yksinkertaistetut pisteet tauluista, 1-2-3).
Jo paria viikkoa ennen kisaa tilanne alkoi näyttää synkältä paikallisten kiistellessä keskenään ja mietimme jo koko kilpailun peruuttamista, mutta moni oli jo ostanut lentolippunsa ja se olisi ollut heille erittäin kurja tilanne. Päätimme siis yrittää kuitenkin kaikin keinoin pistää kasaan kelvolliset kilpailut, vaikka etukäteistilanne näytti erittäin huolestuttavalta.
Kisaviikonloppu alkoi perjantaina hevosten valinnalla ja radan testauksella. Monsuunisade yllätti kisaajat ja koko edellisen yön oli satanut niin rankasti, että kenttä jossa kisa oli tarkoitus järjestää ovaaliradalla lainehti vedestä. Kokeilimme silti muutamaa hevosta ja yhden kisaajan kaaduttua hitaassa laukassa kurviin päätimme tehdä nopean päätöksen kisaajien kanssa yhteistuumin, ja siirtää rata pitkälle suoralle joka löytyi kisa-alueelta. Onneksi käsipareja oli monta, ja teimme porukalla 175 metriä pitkän radan, jossa oli 10 maalia noin 10 metriä radasta. Rata oli siis periaatteessa sama ja säännöt samat kuin kisakutsussa joka julkaistiin jo heinäkuussa, mutta radan muoto vaihtui turvallisuussyistä ovaalista pitkälle suoralle. Suora oli onneksi pienessä rinteessä, joten vesi valui siitä hyvin pois ja radan pohja oli aika ok olosuhteet huomioon ottaen.
Sen jälkeen pääsimme testaamaan rataa hevosten kanssa, ja kisaajat saivat ampua tauluihin. Ratsukseni valikoitui vanha tuttu tamma Coffee, joka on malesialaisen ponin ja arabin risteytys, jo hiukan vanha ja erittäin hapan leidi. Coffeella oli kenkku tapa yrittää potkaista ratsastajaa selkään noustessa ja se oli myös hanakka potkimaan muita hevosia laumansa johtajatammana, mutta selästä se oli varsin mukava. Treenipäivänä Coffee meni radan noin 19 sekuntiin joka oli täydellinen vauhti sitä ajatellen että ehtii ampua tosi moneen tauluun. (Kisapäivänä rouva oli ripeämpi ja oli sekä Mihain että mun kanssa joka kerta 15 sekkaa.) Aikaraja radalla oli 24 sekuntia, joka mitattiin kisan hitaimman hevosen mukaan, jolloin kaikilla oli kuitenkin realistinen sauma ehtiä enimmäisaikaan. Tosi hitaita hevosia meillä ei ollut käytössämme yhtään. Nopeammasta suorituksesta sai yhden bonuspisteen per sekunti ja hitaammasta kaksi sakkopistettä per sekunti.
Kun kaikki olivat valinneet hevosensa, menimme porukalla takaisin Melakaan ja yhdessä syömään. Paikalla oli myös muita suomalaisia: Anni Jauhiainen, Anna Minkkinen, Tero Ulvinen perheineen ja Sanna Hartvik puolisoineen. Lisäksi paikalle oli tullut joukkio maailman parhaita jousiampujia jotka kutsuimme mukaan: Lukas Novotny, Ali Ghoorchian, Glenn Weston, Dimitar Trukanov, Christoph Nemethy, Erdene Suvk Mongoliasta... mahtavaa seurata heidän ampumistaan. Olimme kutsuneet myös nipun muita maailman parhaimmistoon kuuluvia mutta paikallinen sponsori ei pystynyt maksamaan heidän lentolippujaan johtuen mm Malesian äkillisestä talouskatastrofista joka sai paikallisvaluutan ringitin syöksykierteeseen, mutta saimme sentään joitain paikalle.
Kisa-aamu koitti hiukan tihkusateisena mutta rata oli kestänyt hyvin yöllisen sateen ja kuivui nopeasti. Malesialaiseen tyyliin kisat alkoivat reilun tunnin myöhässä, mutta se oli toisaalta hyvä, koska sää selkeni ja rata alkoi kuivahtaa ollen aika hyvä. Kisaajat oli jaettu neljään ryhmään, ja joukkio punapaitaisia Cape Cavallhon vapaaehtoisia asettuivat toimihenkilötehtäviinsä, kisaajat hevostensa selkään ja ei muuta kuin menoksi!
Kisassa käytiin neljä kierrosta joista laskettiin parhaat kolme kierrosta. Täten ensimmäisen kierroksen voi halutessaan ottaa treeninä, mutta jos sattuukin hyvä kierros, kaikki lasketaan. Systeemi oli aika hyvä, koska se vähentää paineita ja hosumista; ei haittaa vaikka yksi kierros menisi vähän huonosti.
Kisapäivän oli tosi kuuma, varjossa oli 38 astetta, mutta iltapäivää kohti taivas alkoi tummua uhkaavasti. Saimme onneksi kisan käytyä ennen sadetta, hyvä tuuri! Oma suoritukseni ei ollut kummoinen; jouduin juoksemaan ja hoitamaan sen miljoonaa tehtävää koko päivän paahtavassa auringossa ennen omaa ryhmääni C, ottamaan vastaan kaikki kyselyt ja reklamaatiot joita aina riittää, ja olemaan välikäsi paikallisten ja kansainvälisten välillä. Yritin tsempata omaan suoritukseen ja sain jotain osumia tauluun ja hevonen oli todella hyvä, olisi voinut mennä paljon paremminkin mutta ei nyt ihan hulluna tarvi hävetä ;) Oli mielenkiintoista kisata maailman parhaiden joukossa.
Kaikkien neljän kierroksen jälkeen lähdimme takaisin Melakaan ja viettämään iltaa Mstr Chillin johtohahmon kotiin. Hänen äitinsä kokkasi meille mahtavan illallisen, ja samalla järjestimme Mihaille yllätyssyntymäpäiväjuhlat! Mihai oli tosi ilahtunut tästä ja sanoi että ne olivat hänen ekat oikeat syntymäpäiväjuhlat... jo oli aikakin.
Sunnuntaina vuorossa oli maasta-ammuntakilpailu. Se oli tarkoitus järjestää alunperin Cape Cavallhon ratsastuskentällä, jonne olisimme saaneet todella mageita interaktiivisia tauluja ja vaikka mitä, mutta he olivat järjestäneet viime hetkellä ison muutoksen koko viikonlopulle ja tunkeneet samalle sunnuntaille Piala Dato Lela Maharaja -kilpailun paikallisia varten, ja meidän maasta-ammunta oli ajettu kukkulan toiselle puolelle erittäin mutaiselle alueelle jossa koko kisa oli ylipäätään ihan mahdoton järjestää :/ Onneksi tämä kävi ilmi jo torstaina, ja siirsimme kipin kapin maasta-ammunnan Melakaan rantatalon lähellä olevalle ammuntaradalle. Kisan alussa oli pientä hässäkkää säännöistä ja muista, koska kaikki oli hiukan nopeasti kasattu, mutta perusperiaate oli kaikille tuttu ja monet kävivät harjoittelemassa aamuisin tai tauoilla koska rata oli aivan lähellä majoitusta. Sää suosi meitä ja tällä kisapaikalla voitiin ampua katoksen alta, joten pikku sade tai paahtava aurinko ei olisi ollut muutenkaan niin paha kuin tuolla toisella radalla sään armoilla. Lähes joka yö satoi vettä joten se alue oli puoleen sääreen liukasta mutavelliä muutenkin.
Maasta-ammuntaradalla oli samat säännöt kuin ratsastusjouskarissa sikäli, että meillä oli aikaraja, nopeammasta saa plussaa ja hitaammasta miinusta, taulujen osumat mitattiin samalla tavalla kuin selästä, taulut olivat samat. Etäisyys maaleihin oli 20 metriä, ja radan pituus 13 metriä. Aikaraja 18 sekuntia; samoin kuten hevosen selästä ampuessa nopeammasta sai pisteen per sekka ja hitaammasta miinus kaksi pistettä per sekka. Lämmittelykierroksen jälkeen 4 kierrosta, joista laskettiin taas parhaat 3. Heti kisan päätyttyä alkoi valtava monsuunisade joka uitti kaiken parissa minuutissa - hirveä tuuri että selvittiin kuivin nahoin kisan läpi!
Syötiin talolla iso lounas ja porukat alkoivat vähitellen lähteä kukin kotikonnuilleen. Palkintojenjako jäi tekemättä koska emme saaneet palkintoja paikallisilta järjestäjiltä (...) mutta ratsastusjousiammuntaosuuden voitti mongolialainen Erdene Suvd, maasta-ammunnan Mihai Cozmei ja kokonaiskisan voittaja oli Mihai Cozmei. Tulokset tuossa alla. Mitalit voittajille ja sijoittuneille postissa, lupaa järjestäjä. Tilanteesta kertoo että suurin osa ei edes onnitellut Mihaita tulosten julkistuksen jälkeen, josta pikku pettymys ystäviemme toiminnasta mutta tämmöstä tää on joskus. Kaikki ovat iloisia kunnes tulokset julkistetaan jonka jälkeen alkaa kitinää - tämä on niin nähty myös muissa urheilulajeissa...
Mitä jäi käteen? Muutama hieno kokemus, mutta myös hiukan särkynyt sydän, valtava pettymys, loputon uupumus ja lupaus siitä että en takuulla suostu enää ikinä olemaan minkään isojen kisojen yhteyshenkilö ja avustaja eri tahojen välillä. Lopulta mikään asia ei ollut päätettävissäni eikä vallassani, mutta kaiken kuran saa kyllä niskaan ;) Kun isot egot kolisee, aina tulee vähän ruumiita.
Toivon että kilpailijat kuitenkin viihtyivät edes jollain tasolla ja kaikki saivat kotiinviemisiksi ainakin jotain. Maailman parhaat pääsivät kisaamaan keskenään sekä kerrankin oli aikaa vaihtaa kuulumisia, vinkkejä ja syödä hyvin yhdessä ja viettää iltaa. Monelle parasta antia olikin ehkä tavata kaikki maailman parhaat ratsastusjousiampujat, saada heiltä vinkkejä ja vertailla eri tyylejä ja tekniikoita. Monta tietä vie Roomaan. Mun tie vie nyt makaamaan rannalle - ollaan täällä vielä kaksi viikkoa töissä, onneksi tässä välissä muutama huilipäivä.
Kiitos kaikille kilpailijoille, hevosille ja sääjumalille jotka suosivat meitä kuitenkin sen verran ettei satanut ihan viikkoa putkeen :'D
Kiitos kaikille kilpailijoille, hevosille ja sääjumalille jotka suosivat meitä kuitenkin sen verran ettei satanut ihan viikkoa putkeen :'D
Videokooste: https://youtu.be/lhLgJqakhcA
Näihin kuviin ja tunnelmiin
Kuvat Katariina Albrecht, Mihaela Trukanova, Pak Ajak Baha
Kuvat Katariina Albrecht, Mihaela Trukanova, Pak Ajak Baha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti