keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Ohjasajomaailman kurveista ja hetteiköistä

Alma "tyhjäajossa" kapsonista 

Ohjasajosta on tullut yhä suositumpaa hommaa ja hyvä niin - mitä monipuolisemmin hevostaan treenaa ja kouluttaa, sitä parempihan se on sekä oppimisen, vuorovaikutuksen että ihan kehonkin kannalta.

Koska asia on ollut viime aikoina usein tapetilla, halusin kirjoittaa hiukan ohjasajoon liittyvistä ajatuksista, turvallisuusnäkökohdista sekä omasta tavastani tehdä asioita. Huomaathan, että nämä ovat vain omia näkökulmiani - poimi niistä ne ajatukset jotka koet itsellesi toimivaksi, ei tämäkään ole mitään “ylhäältä annettua” vaan omaa kriittistä ajattelua ihan kaikkeen saa toki ruokkia tässäkin kohtaa. En väitä olevani millään tavalla ohjasajossa minkäänlainen expertti, mutta sen verran monta hevosta hommaan opettaneena ja asiaa suunnilleen 15 vuotta värkänneenä empiiristä kokemusta on kuitenkin kertynyt jonkin verran. 
Suomen kielessä on valitettavan vähän hevosterminologiaa, ja tämä näkyy myös ohjasajo-termin kohdalla. Sen alle niputetaan helposti lukuisia tapoja tehdä asiaa maasta ohjilla ilman kärryjä: Ollaanko ohjasajovyön kanssa tosi pitkin ajo-ohjin hevosen takana ikään kuin tyhjäajoa ilman kärryjä, juoksutetaanko näillä vermeillä ympyrällä, tehdäänkö pitkillä mutta aika lyhyillä ohjilla (esim gramaanit) ilman ajovyötä ihan hevosen pyllyssä kiinni, vai mitä?
Ohjasajossa kuten monessa muussakin tekemisessä on usein piintyneitä teesejä, joita jankutetaan avaamatta tai tietämättä välttämättä mitä oikein ollaan tekemässä tai mikä on hevos-ihmisparin sen hetkinen tietotaito ja tilanne. Aika harvasta asiasta kannattaa sanoa “aina” / “ei koskaan” niin kauan kuin ihminen ja hevonen ovat turvassa ja tietävät mitä tekevät (yllättäen nämä liittyvät toisiinsa).

Mitä pitäisi ensin selvittää?
- Mitä kamoja on käytettävissä; mitä kamppeita hevosella käytetään normaalisti; tavalliset kuolaimet, sidepullit, kapsoni…? Ohjasajovyö, pitkät ohjat, lyhyet ohjat? Käytätkö normaalisti piiskaa, onko hevonen tottunut siihen?
- Mitä hevonen ylipäätään osaa entuudestaan?
- Reagoiko hevonen voimakkaasti ihmisen jalkoihin? Seuraako se mielellään ihmisen jalkoja, kiihtyykö se niistä?
- Kuinka hevonen reagoi jos ihminen on sen takana?
- Osaako hevonen perus ääniavut?
- Kestääkö hevonen sen että “jokin koskee sen pyllyä” ?
- Onko ko hevoselle luontainen tapa reagoida säikähdykseen potkaisemalla tai/ja pukittamalla?
- Mitä itseasiassa halutaan tehdä - "tyhjäajoa" pitkillä ohjilla ja ajokamppeilla ilman kärryjä, juoksuttaa kahdella ohjalla, tehdä klassista työskentelyä lyhyemmillä ikäänkuin keskipitkillä ohjilla ilman ajovyötä hevosen pyllyn lähellä, jokin yhdistelmä? 
- Mitä ihminen osaa? Onko ohjasajanut ennenkin? 

Nelli-tamma valmistautuu ohjasajoon, ensin tarkistetaan ratti ja jarru 
Kuva Johanna Mäkynen


Kun alkukartoitus on tehty, siirrytään kiperämpiin kysymyksiin. 

- Onko ohjasajossa pakko käyttää oikeaa ajovyötä? Mielestäni ei ole, mutta aina toki parempi. Loimivyön renkaat eivät pysy pystyssä ja ohjasotteet ovat helposti hitaammat. Ihan alkuun pääsee loimivyölläkin, jos käytettävät ohjat luistavat hyvin renkaassa. 

- Onko pakko käyttää nahkaisia ajo-ohjia? Ei ole, mutta onhan ne mukavammat. Tärkeintä on että ohjat ovat sopivan mittaiset siihen hommaan mitä niillä aiotaan tehdä, luistavat hyvin renkaissa, eivät polta kättä jne. 

- Onko pakko käyttää kypärää? No ei, kun sitä ei ole laissa määrätty ;) Mutta toki se on varsin järkevää ja erittäin suositeltavaa, etenkin jos työskennellään millään lailla potkuetäisyydellä. 

- Tarviiko hevosen olla koko ajan ohjastuntumalla? Ei, mutta mieleltään tuntumalla kyllä, kuten taluttaessa tai ratsastaessakin. Mikä nyt kellekin on ohjastuntuma - hevonen tuntee alaspäin kaareutuvan löysän ohjan päähänkin kyllä ihmisen käden toiminnan. Riippuu siis tykkänään hevosesta, ihmisestä ja harjoituksesta, minkälaisella tuntumalla halutaan työskennellä. Itse en halua kuluttaa jarrupaloja ohjassa tarpeettomasti killumalla. 

- Mutta hevonen ei seuraa kärryiltäkään ihmisen jalkoja...? Ei niin, ja jos ohjasajoa käytetään osana ajo-opetusta, tuleekin olla erityisen tarkkana että hevonen ymmärtää ääni- ja ohjasavut, hyväksyy ihmisen puuhastelun suoraan takanaan (muista potkuvaara) ja ymmärtää ettei ohjasajaessa voi missään nimessä kieppua ympäri kuin puolukka peffassa. Kuvittele aisat, ja mitä ne mahdollistavat ja mitä ei. Muutoin myös jalkojen seuraamisesta voi olla ohjasajon opettelussa hyötyä, jos hevonen osaa sen ennestään. 

- Saako ihminen juosta? Tämä herättää ehkä eniten kahnausta. Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä saa, jos sen kokee mielekkääksi. Perusteina pidetään usein sitä, että se on vaarallista (millä tavalla, tsekkaa yllä oleva lista ensin) tai että silloin tuntuma ei pysy hyvänä. 

Ensinnäkin, en edes ohjasaja hevosta joka ylireagoi ihmisen jalkoihin enkä suosittele muillekaan; hevonen tulisi opettaa siihen, että ihmisen jalkoja voi toki seurata, mutta niistä ei pidä "vetää napsuja". Toisekseen teen paljon asioita myös vapaana olevien hevosten kanssa kaikissa askellajeissa jossa ihminen juoksee hölkkää kävelee ja suosittelen muillekin jotta se ei ole sitten mikään "juttu" hevoselle; kolmanneksi jos hevonen on sen tyyppinen että siellä "lentää perässä" jos ottaa vähän hölkkää,  kannattaa muutenkin valmistella asiaa vielä eikä siirtyä varsinaiseen ohjasajoon. 

Kummalla on parempi passage? 
Katariina & PappaLazer 2010


Miksi sitten tarvisi juosta? Internetin näppäimistösoturit tietävät kertoa, että hevosen tulisi olla niin koottu että ihminen voi kävellä, vaikka hevonen menee ravia tai jopa laukkaa, aina. Okei, siinä tapauksessa porukat voivat ryhtyä ajamaan vain shettiksillä tai minihevosilla tai jumpata niitä niin kauan, että vähintään PSG-tason asiat alkavat sujua ja me muut kuolevaiset lihavine suomenhevosinemme voidaan kävellä seuraavat 30 vuotta. ;) Eli joo, siinä kohtaa kun halutaan harjoitella ravia tai laukkaa, voi joutua vähän hölkkäämään. Kovin kovaa ei kannata juosta, ihan senkään takia että oma kompurointivaara kasvaa mutta hidas hölköttely hyvällä alustalla ei ole mitään rakettitiedettä normaalikuntoiselle ihmiselle. Olen kyllä juossut ihan täysiäkin lisättyä ravia harjoitellessa, kuten juoksen myös hevosen vieressä näyttelyssä; kummassakaan ei ole ajatus killua hevosen suussa muutenkaan tai mennä kuin supermies jalat ilmassa kun hevonen ottaa ritolat. Jos haluaa käyttää ohjasajoa hevosen kuntoilun kannalta, on järkevämpää juoksuttaa kahdella ohjalla kuin itse juosta perässä hiki päässä, tai sitten siirtyä ajamaan hevosta ihan kärryiltä. 


Ohjasajosta kahden ohjan juoksutukseen 
PappaLazer 2010


Positioin itseni yleensä vähän viistoon, en suoraan taakse jotta myös näen hevosen koko ajan muutakin kuin sen perseen. Minimoin riskit varmistamalla että hevonen ymmärtää hommansa. 

Mitä muuta? a) Älä vedä hevosta suusta, muutenkaan b) hevonen ei saa reagoida ihmisen jalkoihin pillastumalla, muutenkaan c) harjoittele omaa kehonhallintaa ja käsien hallintaa, muutenkin koska kohta a; d) jos ei tarvi juosta, älä juokse, mutta ei se ole tässä se isoin mörkö ollenkaan. :) Tässä kohtaa tai ylipäänsä minulla ei ole eri ohjeita ammattilaisille ja harrastajille, koska en kehota ammattilaisiakaan tekemään asioita joista voi olla helposti isokin riski hevoselle ja ihmiselle.


Teppo opettelee ohjasajoa. Hänellä on ajettu myös kärryillä aikaisemmin, mutta tämä oli vielä uutta. 


Suurimmat vaarat ohjasajossa (ja monessa muussakin hommassa) piilevät siinä että sitä ruvetaan tekemään "kokeeksi" ilman mitään valmistelua, hevonen ei osaa eikä ymmärrä mitä siltä halutaan, ohjat kiedotaan käden ympäri, hevosella ei ole muutenkaan jarruja tai se pelkää ihmistä joka onkin yhtäkkiä eri paikassa, kävellään juuri potkuetäisyydellä, mäiskitään siitä hevosta peffalle vielä raipalla, hevonen pelkää raippaa, hevonen pelkää pitkiä ohjia jne. Aika monestakin mokasta selviää kuitenkin hengissä ja voi korjata koulutusmokan, jos ei kiedo ohjia käsien ympäri, ei kävele hevosen perässä potkuetäisyydellä, ei ehkä laita ees ohjia kuolaimiin vaan opettaa hevosen että sitä voi ajaa sidepulleilla tai riimusta tai kapsonista, käyttää kunnollisia vehkeitä ja pitää kypärän päässä. 

Itseasiassa ainoat asiat joita ei missään nimessä pidä mennä tekemään, ovat ne joista on ilmeistä haittaa tai vaaraa itsellesi tai hevosellesi! Muutoin heitän tässäkin lajissa kylmästi romukoppaan nämä "ei ikinä" ... "aina pitää" -hokemat, jos niitä ei pystytä perustelemaan muutoin kuin "Kuulemma / ... X sanoi" . Kaikenlaista voi kokeilla, jos siitä ei aiheudu kipua, pelkoa eikä vaaraa. 


OHJASAJON ALKEIDEN OPETTAMINEN HEVOSELLE 

Vaikka "ohjasjoa" on tosiaan montaa eri sorttia, näillä yleisohjeilla olen opettanut monta hevosta kaikkien alalajien alkuun. 
Ohjasajo on itseasiassa ikäänkuin hevosen taluttamista sen takaa / takaviistosta. 
Aloitan aina tsekkaamalla ylle kirjoittamani check-listin, eli kartoittamalla lähtötilanteen varsin tarkkaan. Jos hevonen on ihan "tabula rasa", esimerkiksi nuori tekemätön ja ratsastamaton hevonen, opetellaan toki alkuun ihan perus kaasu ja jarru äänimerkillä + jarru sekä ratti ohjalla, mielellään myös peruuttaminen joka tehostaa jarrua. Jos hevosella on jo tehty asioita, tarkistetaan että sillä on kaasu, ratti ja etenkin jarru muutoinkin kuin ihmisen jalkoja seuraamalla. Teen näitä asioita mielellään kapsonilla tai sidepulleilla, jopa riimulla jotka antavat anteeksi paljon enemmän ihmisen käsiin ja mokiin liittyviä asioita kuin kuolain - mitä kauempana hevosesta ollaan ja mitä painavammat pitkät nahkaohjat, sitä enemmän ja kovempina kaikki avut ja heilahdukset tuntuvat hevosen suuhun. 
Työskentelen itse tässä kohtaa mielelläni hevosen vieressä lavan / satulan kohdalla ihan normaalein ratsuohjin, kuten kuvassa. Joidenkin hevosten kanssa työskentelen oikeinkin pitkään tällä tekniikalla - myös niiden kanssa joille opetetaan uusia ratsatusjuttuja, väistöjä, siirtymisiä, taipumista, rintakehän nostamista jne. 

Muutama vuosi sitten Oulussa, alkutyöskentely kapsonin kanssa
(kuvaajan nimi on päässyt hukkumaan) 


Nelli opettelee laskemaan päätä.
Kuva Johanna Mäkynen


Teppo opettelee tuntumaan ja rattiin liittyviä asioita.
Kuva Vera Suominen


Teppo ymmärtää tehtävän ja rentoutuu.
Kuva Vera Suominen



Kun tämä sujuu, voi alkaa harkita siirtymistä ohjasajovyöhön sekä gramaanien mittaisiin ohjiin, joka onkin ainoa järkevä käyttötarkoitus kyseiselle kapistukselle IMHO... mutta ei mennä nyt siihen ;) Miksei heti pitkiä ohjia? Jos ihminen ei ole ennen ohjasajanut, kilometrin mittaisten ohjien kanssa puljaaminen voi olla aluksi aika vaikeaa; gramaanien pituisilla pääsee hyvin alkuun.

Kokeilen onnistuuko hevosen ohjastaminen ja ohjeistaminen ohjasajovyön takana, ihan hevosen kyljen lähellä (huomioi potkuvaara) alkuun ilman että ohjat ovat ohjasajovyössä - toimiiko ratti, kaasu, seis, liikkeelle? Vasta sen jälkeen laitan ohjat renkaista ja siirryn asteittain hiukan taaksepäin, mutta en hevosen peffan taakse. Muistakaa potkuvaara sekä se, että hevosen potkussa on eniten voimaa lakipisteessä: ole joko hevosessa aivan kiinni tai selkeästi kauempana. Hevoselle on vaikeinta jos ihminen on suoraan sen takana - turvallisempaa ja helpompaa on pysyä vähän sivussa. Jos on ajatus tehdä klassisella tyylillä "keskipitkillä ohjilla" tähän kohtaan voi jäädä, ottaa ohjasajovyön vallan poiskin, aivan hyvä. Jos käytät piiskaa, varmistu että hevonen ei pelkää sitä ja ymmärtää merkit. Suunnanvaihdon teen aluksi pitkään pysähtymisen kautta, jolloin hipsin hevosen toiselle puolelle aluksi aina etukautta. 

Tulipoika lyhyillä ohjilla. 




Lipizzaori Öcsi osaa homman. 
Kuva 2013, Nina Lindström



Jos haluaa juoksuttaa hevosta kahdella ohjalla tai "tyhjäajaa ilman kärryjä", opetan yleensä aina jälkimmäisen ensin. Juoksutus kahdella ohjalla vasta, kun tyhjäajo sujuu ketterästi ja hevosta voi juoksuttaa tavallisesti yhdellä ohjalla - silloin se on aika helppoa. 
Tyhjäajon suuntaan mentäessä siirryn pitkiin ohjiin kun lyhyemmillä homma luonaa eikä hevosta hirvitä missään kohtaa, jolloin opetan hevoselle että voin olla asteittain eri kohdassa (taaempana, enemmän sivulla) eikä siihen tarvi reagoida. Vaihdan suuntaa ja omaa positiota aluksi tässäkin pysähdyksen kautta, ja vasta myöhemmin niin että voin siirtää ohjia pyllyn puolelta toiselle. Pysyn pitkään vähän hevosen sivussa, jotta se näkee minut ja minä näen hevosen. Muista potkuvaara ja -etäisyys! 

Vielä sellainen kaneetti, että vaikka hevosta olisi ajettu ravikärryjen kanssa, se ei välttämättä toimi ohjasajossa "tuosta vaan", vaan ajaja voi saada elämänsä yllärit hevosen lähtiessä kuin sika makuulta kuskin siirtyessä sen taakse. Kentän lanaaminen on kivampaa siihen soveltuvalla välineellä kuin ohjasajajalla. 

Mitäs vielä... En itse käytä sivuohjia ohjasajossa, mutta jos joku käyttää, se on sitten hänen asiansa. Itse en ole kohdannut tarvetta, mutta ehkä sellainenkin tilanne voi vielä tulla. 
Koska kaikenlaista hulluutta pitää kokeilla, olen ohjasajanut myös kaulanarulla... mutta lapset, älkää kokeilko tätä kotona!


Ohjasajoa kaulanarulla 



Kysyttävää, ajatuksia, kokemuksia, kommentteja? 


Turvallisia ajeluita!

Katariina Cozmei 














1 kommentti:

CeeOjala kirjoitti...

Kiitos!
Välillä meinaa itse olla hukassa kaikenmaailman kirjoitusten kanssa, pitisi olla sitä, tätä, tuota ja vielä noitakin ja vähintäänkin 300-vuotta kokemusta, että voi tehdä asioita....
nyt siis vaan ponille riimu päähän, ohjat kiinni ja yhdessä ihmettelemään :) Siitähän se homma lähtee.