Ajatuksia nuoren hevosen kouluttamisesta, 2023 versio

Nuoren hevosen kouluttamista ratsuksi pidetään edelleen melkoisena salatieteenä tai toisaalta apinan ketteryyttä vaativana stunttitemppuna, mutta ei se ole itseasiassa kumpaakaan - aikaa ja hermoja siihen saa kyllä menemään, sekä hyvin paljon ajatusta. Toki myös ratsastajan kehonhallintaa mutta eri syystä, kuin ehkä yleensä ajatellaan: ei stunttiratsastuksen takia vaan siksi, että nuorelle hevoselle tarjottaisiin mahdollisimman miellyttäviä kokemuksia hyvätasapainoisen ja kehonhallinnaltaan ehkä keskivertoa paremman ratsastajan muodossa. 

Kirjoitin jo tasan vuosikymmen sitten nuoren hevosen kouluttamisesta bloggauksen jota on luettu paljon (muutama kymmenen tuhatta kertaa!) ja jota jaksettiin aikoinaan rääpiä paljonkin kakkatallinetissä, koska onhan se nyt tavatonta kun joku poikkeaa ajatusmaailmaltaan perisaksalaisesta armeijan tavasta laitella nuoria hevosia. Kukin tekee miten tykkään, minä tykkään tehdä näin. Olen laittanut takavuosina satulaan ison pinon hevosia ihan yksinäni ilman avustajaa, ja niistä on kaikista tullut siivoja ratsuja joilla myös niiden aivan tavalliset ei-stuntti-omistajat ovat pystyneet jatkamaan ilman mitään sen kummempia vaikeuksia. Hyvin valmisteltu ON puoliksi tehty! 
On kuitenkin tullut aika tehdä uusi versio, mutta sen vanhankin tekstin voi halutessaan käydä lukemassa täältä.

Olen edelleen enimmäkseen samaa mieltä kuin kymmenen vuotta sitten but wait, there's more! 

Mitä meidän pitäisi ymmärtää nuorten hevosten kasvusta ja kehityksestä? 

Hevosen luusto kehittyy aika hitaasti, ja osa rangasta ja jalkojen luista on kasvun osalta valmiita vasta kuusivuotiaana. Jotkut hevoset saattavat kasvaa ihan korkeuttakin jopa kahdeksan vuotiaaksi saakka. 
Kun katsoo kuvaa, ei ole ehkä yllätys miten monella aikaisin aika paljonkin treenatulla ratsuhevosella on ongelmia kintereiden, kaularangan C6-7 ja lannerangan sekä SI-nivelten kanssa. 

Kuva ja lisää aiheesta: https://www.horsesandus.com/equine-skeletal-development/?utm_content=cmp-true

Lisäksi hevosen kognitiivinen kehitys kulkee vähän samanlaista kaavaa kuin meillä ihmisillä tai vaikkapa koirilla: eläimetkin ovat nuorena kovin lapsellisia, turhautuvat nopeasti, ovat vähän naiveja ja höplästä vedettäviä, keskittyvät vain hetken kerrallaan, tarjoavat omia ideoita, kokevat eri kehitysvaiheissa myös ehkä hormonaalisia kriisejä kohti sukukypsyyttä. Tämäkin kaikki vaikuttaa siihen, mitä voimme vaatia lapsilta, varsoilta, teini-ikäisiltä hevosilta tai vaikka niiltä esiteini-ikäisiltä ihmisiltä. 

No pidetäänkö ne sitten tallin takana kunnes ne täyttää 6?

No, ei tietenkään, eihän missään niin ole sanottu. Ymmärrän että olkiukkoja on ihana rakennella teeman ympäriltä, mutta otetaan järki käpälään ja katsotaan mitä sen nuoren kanssa sitten kannattaa / on turvallista tehdä? 

Hevosen luuston ja koko lokomotorisen järjestelmän kehittyminen alkaa luonnollisesti jo pikkuvarsasta: pikkuruisessa hiekkalaatikossa on vaikea kasvattaa urheilijaa. Mitä monipuolisempaa ja virikkeellisempää liikuntaa ja ympäristöä on tarjolla, sen parempi - varsa-ajan pieni tasamaan pläntti eikä yhtään leikkikaveria on aika kurja kasvualusta vahvalle ja terveelle keholle ja hyvälle kehonhallinnalle. Paras ympäristö kasvavalle hevoselle olisikin vaihtelevamaastoinen liikkumaan houkutteva iso tila sekä leikkikavereita, mielellään vielä joku aikuinen hevonen siellä seassa kertomassa miten asiat ovat, ja ympäristön ja ihmisen tarjoamana tarpeeksi erilaisia kehollisia virikkeitä ja haasteita. 

No mitä sillä 2-3 v hevosella voi sitten tehdä? 

Ratsuhevosenkin voi opettaa jo mikä ettei 1,5 - 2 vuotiaana ajolle, ja hölkytellä halutessaan pieniä kärrylenkkejä ennen ratsastamisen aloittamista. Järkevästi suoritettu eli maltillinen irtohyppääminen on myös mukava tapa opettaa teinihevoselle kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä sekä tutustuttaa tulevaisuuden tehtäviin. Maasta käsin voi opettaa nuorelle hevoselle vaikka mitä! Ajattele, mikä tilanne sinulla olisi, jos nuori hevosesi osaisi maasta käsin tehdä vaikkapa avoa ja sulkua hyvässä tasapainossa, siirtyä askellajista hitaampaan ja pysähtyä takajaloilla eikä etupainoisena ryntäävänä kottikärrynä; se osaisi taipua molempiin suuntiin ja ymmärtäisi miten ympyrällä on helpoin kulkea? Tämän kaiken voi tehdä maasta käsin ilman ratsastajaa - mitäpä veikkaatte onko se hevoselle helpompaa ilman kuskin painoa vai sitten myöhemmin kun sinne lisätään vielä ratsastaja? 
Hevoselle on toden totta helpompaa tehdä nämä asiat ensin ilman ratsastajaa ja palata tuttuihin harjoituksiin ratsastajan kanssa; se osaa jo vastata aika moneen kysymykseen. Lisäksi hevosen on paljon helpompi kantaa ratsastajaa, jos se osaa kantaa itseään! 

Vertikaalin takana- debatista

"Nuoret hevoset kulkevat helposti kuolaimen alla, ja nousevat sieltä sitten kun ne saavat tarpeeksi voimaa"
Sori, mutta ei. 
Kehtaan väittää ihan pokerinaamalla, että vaikka monet huippukouluratsastajat sanovat näin, en ole laisinkaan samaa mieltä.  Jos hevonen mulskahtaa tippaa enemmän vertikaalin taakse, se joko pakenee liian kovaa tuntumaa tai / ja se ei jaksa kantaa itseään ratsastajan toivomassa asennossa. Ei siinä sen mystisempää. Miksi se ei ole ok? 
Ensinnäkin - jos hevonen ei jaksa kantaa itseään fyysisesti terveellisessä asennossa mitä järkeä on jatkaa tässä asennossa ratsastamista - höllää hetkeksi? Vaihtele raamia? Vapauta se asento välillä jota hevonen ei jaksa pitää kovin kauaa? Tai vielä raflaavampaa - älä ratsasta hevosella ennen kuin se jaksaa kantaa edes itsensä ilman kuskia vaan auta sitä kohti parempaa kehonhallintaa, voimaa ja ihmisen infrastruktuurissa pärjäämistä? 

 (Vertikaalin taakse kuolaimen pakeneminen ei ole millään tavalla fyysisesti kovin ergonominen asento, joku hetkellinen päänheilautus on toki kiva olkiukko / myöskään hevosen vapaaehtoinen elvistely vapaana "vertikaalin takana" ei kelpaa tähän argumenttivirheeksi, sori. Hevosen ei tarvitse hyväksyä tuntumaa, joka sattuu sitä: hevonen määrittelee minkälaisen tuntuman se haluaa, vaikka se olisi jonkun gurun mielestä "no nythän se on ihan löysällä ohjalla, ota nyt kunnon tuntuma"...) 

Ymmärrän, että tämä on suurille massoille (olkoonkin että Suomen noin 200 000 ratsastajasta vain 4000:lla on kilpailulisenssi) hölmöltä kuulostavaa ja typerää utopiaa: hevonen pitää saada valmiiksi 4-vuotis laatuarvosteluun, kasvattajakisaan, mitä näitä nyt on. Ei ole aikaa, eikä jakseta sellaista "typerää kukkahattuilua" että hevosta valmisteltaisiin maasta käsin, kyllä pelkkä juoksutus sivuohjilla riittää siihen hommaan. Juu, näinhän se on, mutta meillä alkaa muutenkin soida tuomion kellot koko hevosurheilun lopettamisen puolesta jos emme ihan oikeasti tee pian isoja muutoksia koko tulokulmaan kautta linjan lähtien nuorten hevosten opettamisesta ja ratsuttamisesta aina sinne isoille areenoille: ei ole välttämättä sitten kumminkaan eettisesti ihan kestävää vaatia yhä nuoremmilta hevosilta yhä enemmän nimenomaan urheilun näkökulmasta. Urheilu on ihmistä varten, ei niinkään hevosta. Vältetään taas olkiukot please: en ole mitenkään hevosurheilua vastaan, päin vastoin! Minusta olisi ihan kauheaa jos tilanne menisi siihen, että hevosurheilu kiellettäisiin. Ehkä nuorten hevosten luokkia pitäisi rajusti muuttaa, ehkä jopa poistaa 4-vuotiskisat ratsain? Kas siinä radikaali ajatus mietintään. 

Aiemmin oli vallalla ajatus että nuori hevonen kannattaa sisäänratsastaa aika varhain jolloin se on lapsellinen ja fyysisesti aika heikko, sillä ei ole vielä kovin kummoinen tasapaino ja kunto, ja se vielä ehkä väsytettiin juoksuttamalla juuri ennen selkäännousua. Minäkin olen joskus 25 vuotta sitten ajatellut näin, ja ymmärrän mistä se kumpuaa. Mutta olen miettinyt paljon sitä, kuinka eettisesti oikein on "käyttää hyväkseen" lapsellista vähän turhan nuorta hevosta joka ei vielä pysty rimpuilemaan kovin näyttävästi, ja joka on helppo ihan vähän jallittaa tai jopa nitistää ihmisen tahtoon? En tiedä. Alan kallistua siihen suuntaan, että se ei ole eettisesti ihan parasta A-luokkaa. 

Rytkytys-stuntti-ratsastus on myös kaikille osapuolille epämiellyttävää. Ei kuulu enää sivistyneeseen 2020-luvun länsimaalaiseen toimintatapaan rytyyttää menemään vähän tuurilla, sattuuko vahinkoja vai ei, onko hevonen lainkaan tilanteen tasalla vai ei, ja kuinka järkyttävän epämiellyttävää rytyytystä se on myös ratsastajalle? Ei ole mikään meriitti sisäänratsastaa varsoja niin, että jokaisen kohdalla tulee helvetillinen rodeo ja selässä roikutaan epäilemättä kyllä taidolla, mutta myös tuurilla. 

Yksi tärkeä sivuhuomautus tähän kohtaan -- nyt täytyy muistaa tässä yhteydessä, että hevosen selkään kiipeäminen ja hevosen totuttaminen siihen että sinne kiivetään ja varsinainen ratsastaminen on kaksi eri asiaa. Eli taas voidaan tuikata olkiukot takaisin kaappiin, ei, ei kukaan joudu helvettiin siitä että ovat käyneet istumassa kolmevuotiaan selässä. (Jos se "päästetäänkö ne sitten preerialle"- olkiukko ei meinaa pysyä kaapissa, sen voi myös samoilla lämpimillä ihan polttaa.)

Kärsi kärsi kirkkaimman ketutuksen saat

"Kyllä hevonen kertoo jos se ei tykkää". No ei välttämättä, ennen kuin tilanne on jo eskaloitunut yli sen tietyn pisteen, jossa sillä alkaa olla jo oikeasti aika karsea olo. Nuoren hevosen saa rumputettua rikki myös ajan kanssa henkisesti ja fyysisesti: ei kertarytinällä, vaan vähitellen. Yhtäkkiä aiemmin innokas hevonen ei tulekaan tarhassa enää vastaan, ei anna kiinni, luimii satuloidessa, ei päästä selkään... Ratsastaessa alkaa esiintyä kaikenlaista "temppuilua" tai haluttomuutta, paikalta pakenemista tai ylipäänsä rimpuilua suhteessa siihen mitä ratsastaja olisi halunnut. Tulee rasitusvammoja, selkä kipeytyy, kintereet kipeytyvät, kaularanka aristaa, hevonen asettuu ja taipuu yhtä hyvin kuin luudanvarsi... ei ole välttämättä tehty mitään väärin tai mitään kovin raflaavaa, mutta ehkä on tehty vähän liian paljon vähän liian aikaisin ja vielä vähän liian pitkään? 

Otan esimerkin. Meillä on puulämmitys: hakataan ja kannetaan klapeja. Olen tottunut siihen tiettyyn rajaan saakka, enkä tee sitä joka päivä. Mutta mitä jos pitäisikin viikonlopun yli tehdä kunnon puusavotta ja hakata kolme kertaa enemmän halkoja klapeiksi, eri kirveellä ja erilaisen pölkyn päällä kuin yleensä ja kantaa ja pinota niitä se kolminkertainen määrä? Jaksaisin varmasti, ja jos siitä saisi hyvän palkinnon, pinnistelisin vaikka tuntuisi jo vähän pahalta. Ekan päivän jälkeen olisin  vähän väsynyt mutta jatkaisin, toisen päivän jälkeen jo aika puhki ja ehkä kipeäkin. Jos sitten saisin levätä, kroppa voisi palautua mutta jos homma jatkuisi sen jälkeen viitenä päivänä viikossa niin että sitä alettaisiin vaatia ja pidettäisiin jopa itsestään selvyytenä eikä siitä saisi enää edes palkkaa enkä näkisi siinä mitään järkeä, voisin alkaa protestoimaan tilannetta. Tulisi hyvin suurella todennäköisyydellä rasituskipuja ja -vammoja, homma maistuisi puulta (heh pun not intended), yrittäisin ehkä jopa mennä piiloon tai karata paikalta kun työnjohtaja tulisi aamulla hakemaan sinne kirveen varteen. Tilannetta ei kauheasti auttaisi, jos saisi vielä turpiinsa kun valittaa tilanteesta. Ymmärrättekö kömpelön vertauskuvan? 

Vielä yksi juttu: Yksikään hevonen ei ole syntyessään kovasuinen, hankala, laiska... Jokainen hevonen syntyy ihan vaan hevoseksi eikä tiedä että ihminen lataa sille hirveät määrät odotuksia ja velvollisuuksia;  täynnä omia haaveita ja toiveita ja pelkoja, jotka muuttuvat iän ja kokemuksen myötä. Hevonen oppii koko ajan. Ihan koko ajan - ei vain silloin kun me "opetamme" sitä. Make it matter. 

Summa summarum: Onko hevosella pakko päästä ratsastamaan ennen kuin se on siihen henkisesti ja fyysisesti valmis? Miksi et valmistelisi sitä tehtävään vähän pidempään ja vähän paremmin? Ketä varten koulutat ja ratsastat nuorta: yleisöä, tuomaria, itseäsi, hevosta varten? Ehkä näitä kaikkia, mutta missä järjestyksessä? 



Katariina Cozmei 

(SRL kouluvalmentaja ja IV-tason lisenssivalmentaja; ratsastusurheiluvalmentajan ammattitutkinto, valjasseppä at, eläintenkouluttaja at, eläintenkouluttajan eat menossa; erikoistun urheilu- ja kilpahevosiin)