"Sivistynyt ratsastussanasto"
Mitä ratsastuksen käsitteet oikeastaan tarkoittavat? Kirjoitin sosiaaliseen mediaan pari postausta vitsikkäästi näistä termeistä, mutta käydäänpä läpi, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Lisäsin listaan muutaman olennaisen!
Asetus: Hevosen pään pieni kääntyminen sivulle suhteessa kaulaan, pääasiassa ylimpien kaulanikamien alueella. Asetuksessa turpa osoittaa hieman sivulle ilman merkittävää kaulan taipumista. Asetus ei tarkoita pään kallistamista tai "tilttaamista". Hevonen voi asettua ilman että se taipuu, mutta ei taipua ilman että se asettuu.
Avotaivutus: Sivuttaisliike, jossa hevosen etuosa kulkee uran sisäpuolella ja takaosa uralla, klassisesti kolmella uralla. Hevonen on asetettu ja taivutettu sisäänpäin. Liikkeen tarkoituksena on kehittää hevosen tasapainoa, suoruutta ja erityisesti sisätakajalan kykyä astua rungon alle sekä osallistua kantavaan työhön. Hevonen näyttää siltä, kuin se avaisi voltin (eli kääntyisi uralta voltille)
Eteen-alas: Hevosen pään ja kaulan ojentaminen eteen ja alas siten, että ylälinja voi venyä ja selän liike säilyä vapaana. Tavoitteena on tasapainoinen, tahdikas liikkuminen, ei mahdollisimman matala pään asento tai etuosalle kaatuminen. Sopiva määrä "alas" riippuu hevosen rakenteesta ja tasapainosta.
Eteenpäinpyrkimys: Hevosen halukkuus ja valmius liikkua eteenpäin säilyttäen askellajin tahdin ja tasapainon. Ratsastuksessa siihen kuuluu myös herkkä, opittu reagointi eteenpäin pyytäviin apuihin. Eteenpäinpyrkimys ei tarkoita kiirehtimistä tai jatkuvaa pohkeella ylläpidettyä liikettä, eikä vauhtia sinällään.
Hevosen taipuminen: Hevosen kehon mukautuminen kaarevaan linjaan selkärangan ja rintakehän liikkuvuuden, raajojen työskentelyn ja koko kehon koordinaation avulla. Selkärangan eri osien liikkuvuus vaihtelee anatomisesti. Taipuminen ei ole pelkkää kaulan kääntämistä, eikä sitä voida mekaanisesti tuottaa sisäpohkeella tai ohjilla, ts hevossta ei voi "pakottaa" tai "laittaa" taipumaan.
Istunnalla ratsastaminen: Ratsastajan kehonhallintaan, painopisteeseen ja liikkeen seuraamiseen perustuva vaikuttaminen. Istunta on ensisijainen apu, jota muut avut täydentävät, koska istunta ja paino vaikuttaa koko ajan (ellei joku osaa kumota painovoimaa)
Kevyt edestä: Hevonen reagoi pieniin ohjasapuihin eikä tarvitse jatkuvaa ohjaspainetta liikkumisensa ylläpitämiseen. Kevyt ohjastuntuma ei kuitenkaan yksin osoita hevosen olevan tasapainossa tai koottu. Olennaista on hevosen kyky kantaa itsensä ilman ratsastajan jatkuvaa tukea.
Kokoaminen: Hevosen tasapainon ja liikkumisen muuttuminen siten, että takaosan kantava työ lisääntyy, takajalkojen nivelet koukistuvat ja etuosa kevenee. Kokoamiseen liittyvät askelpituuden lyheneminen sekä voiman, koordinaation ja itsensä kantamisen kehittyminen. Kokoaminen ei tarkoita pelkkää hidastamista, kaulan lyhentämistä tai etupään nostamista. (Takapäässä pitää olla voimaa, jonka varaan sitä etupäätä voi nostaa)
Kuolaimen takana kulkeminen: Tilanne, jossa hevonen vetäytyy kuolaimen vaikutuksesta tai ohjasyhteydestä esimerkiksi taivuttamalla kaulaansa ja viemällä turpaansa kohti ryntäitä, joka on opittua välttämiskäyttäytymistä. Hevonen voi tuntua ratsastajasta kevyeltä, vaikka se välttelee ohjaspainetta. Kuolaimen takana kulkeminen ja luotiviivan takana kulkeminen eivät ole täysin sama asia, mutta ne kulkevat usein käsi kädessä.
Laukannosto: Siirtyminen laukkaan hevosen tasapainoa ja askellajin järjestystä tukevilla avuilla. Tavoitteena on selkeä, tahdikas ja mahdollisimman häiriötön siirtyminen jossa hevonen säilyy hyvässä tasapainossa.
Liinatyöskentely: Hevosen tavoitteellista kouluttamista liinassa, tavallisesti kaarevalla uralla, mutta myös neliöillä, suorakaiteilla, kuusikulmiolla jne. Tarkoituksena on kehittää esimerkiksi tasapainoa, yhteistyötä, apujenkäyttöä, koordinaatiota ja liikkumisen laatua, ei vain saada hevosta liikkumaan ympyrällä usein pienessä ylitempossa.
Lisätty ravi: Ravin muoto, jossa hevonen pidentää askeltaan lähelle maksimipituuttaan säilyttäen tahdin, tasapainon ja liikkeen laadun. Kyse ei ole pelkästä etujalkojen näyttävästä ojentamisesta tai "kovaa menemisestä".
Myötääminen: Avun tai paineen oikea-aikainen vähentäminen tai poistaminen. Myötääminen mahdollistaa hevosen itsenäisen tasapainon ja auttaa sitä ymmärtämään apujen merkityksen, ja vahvistaa haluttua käyttäytymistä (negatiivinen vahviste = paine pois).
Ohjasajo: Hevosen ohjaaminen maasta kahdella pitkällä ohjalla siten, että ohjastaja kulkee tavallisesti hevosen takana tai takaviistossa. Ohjasajo eroaa kahdella liinalla tehtävästä ympyrätyöskentelystä. Erotuksena eri suunnat kuten klassinen ohjasajo, ravurin alkeiskoulutus jne
Peräänanto: Hevosen pehmeä ja myötäävä reagointi ratsastajan apuihin ilman tarpeetonta vastustamista tai jännittymistä, hyvässä dialogissa. Peräänanto ei tarkoita pelkkää pään tai kaulan asentoa tai alistumista.
Piaffi: Korkeasti koottu, diagonaalinen ja rytmikäs raviliike, jossa hevonen etenee hyvin vähän tai lähes paikallaan säilyttäen aktiivisuuden ja tasapainon. Ei siis "ravia paikallaan", etenkään niin että takapää pompottaa ylöspäin tai puolelta toiselle, tai niin että hevonen nostelee takajalkoja jopa korkeammalle kuin etujalkoja.
Pohkeen takana: Ratsastustermi hevoselle, joka reagoi eteenpäin pyytävään pohjeapuun hitaasti, heikosti tai ei lainkaan. Taustalla voi olla esimerkiksi epäselvä koulutus, toistuvaan paineeseen tottuminen, väsymys, kipu tai motivaation puute. Termi kuvaa hevosen vastausta apuun tai ratsastajan ajatukseen.
Pohkeenväistö: Sivuttaisliike, jossa hevonen liikkuu eteen ja sivulle lähes suorana, hieman liikkeen suunnasta poispäin asetettuna. Etu- ja takajalat astuvat ristiin.
Puolipidäte: Liikkeessä tapahtuva hetkellinen kokoaminen, eli käytännössä lyhyt, valmisteleva tarvittavien ja sopivien apujen yhdistelmä, jolla ratsastaja vaikuttaa hevosen tasapainoon, aktiivisuuteen ja tarkkaavaisuuteen ennen seuraavaa tehtävää. Ei välttämättä pidäte ollenkaan!
Sisäpohkeelta ulko-ohjalle: Perinteinen ratsastusohje, jossa sisäpohkeen avulla pyritään ohjaamaan hevosta kohti ulko-ohjan tuntumaa. Kyseessä on opittuihin apuvastauksiin perustuva toimintatapa, ei biomekaaninen lainalaisuus. Sisäpohje ei mekaanisesti taivuta hevosen vartaloa eikä ulko-ohjan paine itsessään tuota suoruutta tai tasapainoa eikä “estä lapaa karkaamasta” etenkään jos ratsastaja itse aiheuttaa “lavan karkaamisen”.
Sulkutaivutus: Kokoava sivuttaisliike, jossa hevonen on asetettu ja taivutettu liikkeen suuntaan. Etuosa kulkee uralla ja takaosa sen sisäpuolella, perinteisesti kolmella uralla edestä ja takaa katsoen. Hevonen näyttää siltä, kuin se sulkisi voltin ja palaisi uralle.
Suoruus: Hevosen kyky liikkua tasapainoisesti ja tarkoituksenmukaisesti sekä suoralla että kaarevalla uralla ilman haitallista vinoutta. Suoruus ei tarkoita taipumattomuutta, vaan symmetriaa.
Takajalkojen aktivointi: Takajalkojen tarkoituksenmukaisen työskentelyn kehittäminen siten, että ne osallistuvat liikkeen tuottamiseen, kehon tukemiseen ja kantamiseen. Pelkkä nopeampi liikkuminen ei tarkoita parempaa takaosan toimintaa.
Tasapaino: Hevosen kyky hallita kehonsa asentoa ja liikettä ilman jatkuvaa ulkoista tukea. Ratsastuksen ja maastakäsin jumpan tavoitteena on kehittää hevosen omaa tasapainoa jotta sen olisi helpompi kantaa itsensä ja ratsastaja.
Tuntuma: Ratsastajan ja hevosen välinen kommunikaatioyhteys ohjien kautta. Tuntuma ei tarkoita jatkuvaa vetoa kummankaan osapuolen taholta, eikä ohjien tehtävä ole kannatella hevosta. Tuntuma voi olla, vaikka ohjat roikkuisivat hyvinkin löysänä (vrt esimerkiksi painavat nahkaohjat, western, akateeminen)
Tyhjä edestä: Ratsastajan kokemus siitä, ettei hevonen tarjoa odotettua ohjastuntumaa. Hevonen voi esimerkiksi vetäytyä ohjasavun vaikutuksesta, ja se johtuu ratsastajan tavasta käyttää ohjia, vrt. "kuolaimen takana". Kyseessä on tuntemusta kuvaava ilmaus, ei yksiselitteinen biomekaaninen tila. Jonkun mielestä oikein herkkä hevonen voi olla aina "tyhjä edestä", jos on itse tottunut ratsastamaan pienellä jatkuvalla vedolla.
Työskentely maasta käsin: Hevosen kanssa tehtävä tavoitteellinen koulutus ja harjoittelu ilman ratsastajaa. Se voi sisältää esimerkiksi kehonhallinnan, tasapainon, liikkeiden ja kommunikaation kehittämistä.
Ulko-ohjan tuki: Perinteinen ratsastustermi, jolla tarkoitetaan ulko-ohjan kautta ylläpidettävää yhteyttä hevosen suuhun. Ulko-ohjaa voidaan käyttää opittujen apujen välittämiseen, mutta jatkuva ohjaspaine ei ole hevosen tasapainon tai suoruuden edellytys. Liiallinen ulko-ohjan käyttö voi rajoittaa hevosen kaulan liikettä ja häiritä ja jopa estää taipumista ja paradoksaalisesti saada hevosen painopisteen jopa etupainoisemmaksi ulkoetujalan liikeradan häiriintyessä.
OSA 2
Hevosen käyttäytyminen, hyvinvointi ja koulutuksen periaatteet
Ammattilainen: Henkilö, joka harjoittaa tiettyä toimintaa ammattinaan ja jolla on tehtävän edellyttämää osaamista. Ammattitaitoa arvioidaan koulutuksen, kokemuksen, toiminnan laadun ja osaamisen perusteella, ei mielipiteiden yhteneväisyydellä.
Biomekaniikka: Tieteenala, joka tutkii elävien organismien rakenteisiin ja liikkeisiin vaikuttavia voimia sekä niiden mekaanisia seurauksia. Ratsastuksessa biomekaniikka auttaa ymmärtämään hevosen ja ratsastajan liikettä sekä kuormitusta. Kaikki ratsastus on omalla tavallaan ”biomekaanista ratsastusta”, eikä oikeastaan mikään, koska ”bio” ja ”mekaniikka” ovat itse asiassa vähän oksymoron. Elävä ei ole varsinaisesti mekaanista ja kasa vipuja ja varsia.
Elinikäinen oppiminen: Jatkuvaa tietojen, taitojen ja ajattelutapojen kehittämistä. Siihen kuuluu myös aiempien käsitysten arvioiminen ja tarvittaessa muuttaminen uuden tiedon perusteella.
Herkkyys: Hevosen kyky havaita ja reagoida pieniin ärsykkeisiin. Herkkyys on yksilöllinen ominaisuus, eikä voimakas reaktio automaattisesti tarkoita tottelemattomuutta.
Hevonen testaa: Hevosen käyttäytyminen kertoo sen oppimishistoriasta, motivaatiosta, tunnetilasta ja fyysisestä tilanteesta. Ihmisen tehtävä on selvittää käyttäytymisen syitä, ei olettaa hevosen haastavan hänen kuvitteellista auktoriteettiaan.
Hevosen ehdoilla: Hevosen fyysisten, psyykkisten ja käyttäytymistarpeiden huomioimista koulutuksessa ja arjessa. Hevosen yksilölliset ominaisuudet, rajat ja mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen ovat osa päätöksentekoa.
Hevosen hyvinvointi: Hevosen fyysisen terveyden, tunnetilojen, elinolosuhteiden ja käyttäytymistarpeiden muodostama kokonaisuus. Hyvinvointi ei tarkoita vain kärsimyksen puuttumista, vaan myös mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin.
Hevosen motivaatio: Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutus hevosen halukkuuteen toimia. Motivaatioon vaikuttavat esimerkiksi tarpeet, tunnetila, aiemmat kokemukset ja toiminnan seuraukset.
Hevoslähtöisyys: Toimintatapa, jossa hevosen tarpeet, ominaisuudet, oppiminen ja hyvinvointi ohjaavat ihmisen päätöksiä. Hevoslähtöisyys näkyy käytännön ratkaisuissa, ei pelkästään tavoitteissa.
Johtajuus: Ihmisen tehtävä on luoda hevoselle turvalliset, johdonmukaiset ja ymmärrettävät olosuhteet. Hänellä on toki päätäntävalta hoidossaan olevien eläinten suhteen. Koulutus ei kuitenkaan edellytä ihmisen dominoivaa asemaa, hevosen alistamista tai hallitsemista pelottelemalla.
Kokemus: Käytännön toiminnassa kertynyttä havaintoihin ja oppimiseen perustuvaa osaamista. Kokemus on arvokasta, mutta sen tulkinnat voivat sisältää myös virheitä ja vinoumia.
Kuuliaisuus: Hevosen oppima kyky ja motivaatio vastata ymmärtämiinsä apuihin ja signaaleihin. Koulutuksen tavoitteena pitäisi olla vapaaehtoinen, luottamukseen perustuva yhteistyö, ei robottimainen, alistunut käskyjen noudattaminen.
Laiska hevonen: Arkikielinen tulkinta hevosen vähäisestä aktiivisuudesta tai haluttomuudesta liikkua. Taustalla voi olla esimerkiksi kipua, väsymystä, epäselviä apuja, opittua käyttäytymistä tai motivaation puutetta.
Luonnollinen hevosmiestaito: Yleisnimitys erilaisille hevosten käsittely- ja koulutusmenetelmille, joita perustellaan hevosen luontaisella käyttäytymisellä.
Nimitys ei itsessään kerro menetelmän toimivuudesta tai hyvinvointivaikutuksista.
Positiivinen vahvistaminen: Oppimisen periaate, jossa käyttäytymisen jälkeen lisätään hevoselle mieluisa seuraus, mikä lisää kyseisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Esimerkiksi ruokapalkkion käyttäminen.
Rakentava kritiikki: Perusteltua ja asiallista palautetta, jonka tarkoituksena on edistää ymmärrystä tai toimintaa. Kritiikki kohdistuu väitteisiin ja tekoihin, ei ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.
Rentous: Fyysisen ja psyykkisen jännittyneisyyden tarkoituksenmukainen vähäisyys. Rentous mahdollistaa vapaan liikkeen, oppimisen ja ympäristöön reagoimisen. Liikkumattomuus tai vastustelun puuttuminen ei yksin osoita rentoutta.
Tutkittu tieto: Järjestelmällisillä tutkimusmenetelmillä tuotettua ja kriittisesti arvioitavaa tietoa. Yksittäisen tutkimuksen tuloksia tulee tarkastella suhteessa menetelmiin, rajoituksiin ja muuhun tutkimusnäyttöön.
Valeammattilainen: Epävirallinen ja usein leimaava nimitys henkilölle, jonka ammattitaito tai pätevyys kyseenalaistetaan. Pätevyyttä tulee arvioida todennettavien tietojen perusteella, ei henkilökohtaisten mielipiteiden tai sosiaalisen hyväksynnän mukaan.
Yhteistyö: Ihmisen ja hevosen välistä vuorovaikutusta, jossa molempien toiminta vaikuttaa tilanteen etenemiseen. Toimiva yhteistyö perustuu ymmärrettävään viestintään, oppimiseen ja luottamukseen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti