torstai 19. marraskuuta 2026

Ratsastussanastoa


"Sivistynyt ratsastussanasto"

Mitä ratsastuksen käsitteet oikeastaan tarkoittavat? Kirjoitin sosiaaliseen mediaan pari postausta vitsikkäästi näistä termeistä, mutta käydäänpä läpi, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Lisäsin listaan muutaman olennaisen!



Asetus: Hevosen pään pieni kääntyminen sivulle suhteessa kaulaan, pääasiassa ylimpien kaulanikamien alueella. Asetuksessa turpa osoittaa hieman sivulle ilman merkittävää kaulan taipumista. Asetus ei tarkoita pään kallistamista tai "tilttaamista". Hevonen voi asettua ilman että se taipuu, mutta ei taipua ilman että se asettuu.


Avotaivutus: Sivuttaisliike, jossa hevosen etuosa kulkee uran sisäpuolella ja takaosa uralla, klassisesti kolmella uralla. Hevonen on asetettu ja taivutettu sisäänpäin. Liikkeen tarkoituksena on kehittää hevosen tasapainoa, suoruutta ja erityisesti sisätakajalan kykyä astua rungon alle sekä osallistua kantavaan työhön. Hevonen näyttää siltä, kuin se avaisi voltin (eli kääntyisi uralta voltille)


Eteen-alas: Hevosen pään ja kaulan ojentaminen eteen ja alas siten, että ylälinja voi venyä ja selän liike säilyä vapaana. Tavoitteena on tasapainoinen, tahdikas liikkuminen, ei mahdollisimman matala pään asento tai etuosalle kaatuminen. Sopiva määrä "alas" riippuu hevosen rakenteesta ja tasapainosta.


Eteenpäinpyrkimys: Hevosen halukkuus ja valmius liikkua eteenpäin säilyttäen askellajin tahdin ja tasapainon. Ratsastuksessa siihen kuuluu myös herkkä, opittu reagointi eteenpäin pyytäviin apuihin. Eteenpäinpyrkimys ei tarkoita kiirehtimistä tai jatkuvaa pohkeella ylläpidettyä liikettä, eikä vauhtia sinällään. 


Hevosen taipuminen: Hevosen kehon mukautuminen kaarevaan linjaan selkärangan ja rintakehän liikkuvuuden, raajojen työskentelyn ja koko kehon koordinaation avulla. Selkärangan eri osien liikkuvuus vaihtelee anatomisesti. Taipuminen ei ole pelkkää kaulan kääntämistä, eikä sitä voida mekaanisesti tuottaa sisäpohkeella tai ohjilla, ts hevossta ei voi "pakottaa" tai "laittaa" taipumaan. 


Istunnalla ratsastaminen: Ratsastajan kehonhallintaan, painopisteeseen ja liikkeen seuraamiseen perustuva vaikuttaminen. Istunta on ensisijainen apu, jota muut avut täydentävät, koska istunta ja paino vaikuttaa koko ajan (ellei joku osaa kumota painovoimaa)


Kevyt edestä: Hevonen reagoi pieniin ohjasapuihin eikä tarvitse jatkuvaa ohjaspainetta liikkumisensa ylläpitämiseen. Kevyt ohjastuntuma ei kuitenkaan yksin osoita hevosen olevan tasapainossa tai koottu. Olennaista on hevosen kyky kantaa itsensä ilman ratsastajan jatkuvaa tukea.


Kokoaminen: Hevosen tasapainon ja liikkumisen muuttuminen siten, että takaosan kantava työ lisääntyy, takajalkojen nivelet koukistuvat ja etuosa kevenee. Kokoamiseen liittyvät askelpituuden lyheneminen sekä voiman, koordinaation ja itsensä kantamisen kehittyminen. Kokoaminen ei tarkoita pelkkää hidastamista, kaulan lyhentämistä tai etupään nostamista. (Takapäässä pitää olla voimaa, jonka varaan sitä etupäätä voi nostaa)


Kuolaimen takana kulkeminen: Tilanne, jossa hevonen vetäytyy kuolaimen vaikutuksesta tai ohjasyhteydestä esimerkiksi taivuttamalla kaulaansa ja viemällä turpaansa kohti ryntäitä, joka on opittua välttämiskäyttäytymistä. Hevonen voi tuntua ratsastajasta kevyeltä, vaikka se välttelee ohjaspainetta. Kuolaimen takana kulkeminen ja luotiviivan takana kulkeminen eivät ole täysin sama asia, mutta ne kulkevat usein käsi kädessä. 


Laukannosto: Siirtyminen laukkaan hevosen tasapainoa ja askellajin järjestystä tukevilla avuilla. Tavoitteena on selkeä, tahdikas ja mahdollisimman häiriötön siirtyminen jossa hevonen säilyy hyvässä tasapainossa. 


Liinatyöskentely: Hevosen tavoitteellista kouluttamista liinassa, tavallisesti kaarevalla uralla, mutta myös neliöillä, suorakaiteilla, kuusikulmiolla jne. Tarkoituksena on kehittää esimerkiksi tasapainoa, yhteistyötä, apujenkäyttöä, koordinaatiota ja liikkumisen laatua, ei vain saada hevosta liikkumaan ympyrällä usein pienessä ylitempossa.


Lisätty ravi: Ravin muoto, jossa hevonen pidentää askeltaan lähelle maksimipituuttaan säilyttäen tahdin, tasapainon ja liikkeen laadun. Kyse ei ole pelkästä etujalkojen näyttävästä ojentamisesta tai "kovaa menemisestä".


Myötääminen: Avun tai paineen oikea-aikainen vähentäminen tai poistaminen. Myötääminen mahdollistaa hevosen itsenäisen tasapainon ja auttaa sitä ymmärtämään apujen merkityksen, ja vahvistaa haluttua käyttäytymistä (negatiivinen vahviste = paine pois).


Ohjasajo: Hevosen ohjaaminen maasta kahdella pitkällä ohjalla siten, että ohjastaja kulkee tavallisesti hevosen takana tai takaviistossa. Ohjasajo eroaa kahdella liinalla tehtävästä ympyrätyöskentelystä. Erotuksena eri suunnat kuten klassinen ohjasajo, ravurin alkeiskoulutus jne


Peräänanto: Hevosen pehmeä ja myötäävä reagointi ratsastajan apuihin ilman tarpeetonta vastustamista tai jännittymistä, hyvässä dialogissa. Peräänanto ei tarkoita pelkkää pään tai kaulan asentoa tai alistumista. 


Piaffi: Korkeasti koottu, diagonaalinen ja rytmikäs raviliike, jossa hevonen etenee hyvin vähän tai lähes paikallaan säilyttäen aktiivisuuden ja tasapainon. Ei siis "ravia paikallaan", etenkään niin että takapää pompottaa ylöspäin tai puolelta toiselle, tai niin että hevonen nostelee takajalkoja jopa korkeammalle kuin etujalkoja. 


Pohkeen takana: Ratsastustermi hevoselle, joka reagoi eteenpäin pyytävään pohjeapuun hitaasti, heikosti tai ei lainkaan. Taustalla voi olla esimerkiksi epäselvä koulutus, toistuvaan paineeseen tottuminen, väsymys, kipu tai motivaation puute. Termi kuvaa hevosen vastausta apuun tai ratsastajan ajatukseen. 


Pohkeenväistö: Sivuttaisliike, jossa hevonen liikkuu eteen ja sivulle lähes suorana, hieman liikkeen suunnasta poispäin asetettuna. Etu- ja takajalat astuvat ristiin.


Puolipidäte: Liikkeessä tapahtuva hetkellinen kokoaminen, eli käytännössä lyhyt, valmisteleva tarvittavien ja sopivien apujen yhdistelmä, jolla ratsastaja vaikuttaa hevosen tasapainoon, aktiivisuuteen ja tarkkaavaisuuteen ennen seuraavaa tehtävää. Ei välttämättä pidäte ollenkaan! 


Sisäpohkeelta ulko-ohjalle: Perinteinen ratsastusohje, jossa sisäpohkeen avulla pyritään ohjaamaan hevosta kohti ulko-ohjan tuntumaa. Kyseessä on opittuihin apuvastauksiin perustuva toimintatapa, ei biomekaaninen lainalaisuus. Sisäpohje ei mekaanisesti taivuta hevosen vartaloa eikä ulko-ohjan paine itsessään tuota suoruutta tai tasapainoa eikä “estä lapaa karkaamasta” etenkään jos ratsastaja itse aiheuttaa “lavan karkaamisen”. 


Sulkutaivutus: Kokoava sivuttaisliike, jossa hevonen on asetettu ja taivutettu liikkeen suuntaan. Etuosa kulkee uralla ja takaosa sen sisäpuolella, perinteisesti kolmella uralla edestä ja takaa katsoen. Hevonen näyttää siltä, kuin se sulkisi voltin ja palaisi uralle. 


Suoruus: Hevosen kyky liikkua tasapainoisesti ja tarkoituksenmukaisesti sekä suoralla että kaarevalla uralla ilman haitallista vinoutta. Suoruus ei tarkoita taipumattomuutta, vaan symmetriaa.


Takajalkojen aktivointi: Takajalkojen tarkoituksenmukaisen työskentelyn kehittäminen siten, että ne osallistuvat liikkeen tuottamiseen, kehon tukemiseen ja kantamiseen. Pelkkä nopeampi liikkuminen ei tarkoita parempaa takaosan toimintaa.


Tasapaino: Hevosen kyky hallita kehonsa asentoa ja liikettä ilman jatkuvaa ulkoista tukea. Ratsastuksen ja maastakäsin jumpan tavoitteena on kehittää hevosen omaa tasapainoa jotta sen olisi helpompi kantaa itsensä ja ratsastaja. 


Tuntuma: Ratsastajan ja hevosen välinen kommunikaatioyhteys ohjien kautta. Tuntuma ei tarkoita jatkuvaa vetoa kummankaan osapuolen taholta, eikä ohjien tehtävä ole kannatella hevosta. Tuntuma voi olla, vaikka ohjat roikkuisivat hyvinkin löysänä (vrt esimerkiksi painavat nahkaohjat, western, akateeminen)


Tyhjä edestä: Ratsastajan kokemus siitä, ettei hevonen tarjoa odotettua ohjastuntumaa. Hevonen voi esimerkiksi vetäytyä ohjasavun vaikutuksesta, ja se johtuu ratsastajan tavasta käyttää ohjia, vrt. "kuolaimen takana". Kyseessä on tuntemusta kuvaava ilmaus, ei yksiselitteinen biomekaaninen tila. Jonkun mielestä oikein herkkä hevonen voi olla aina "tyhjä edestä", jos on itse tottunut ratsastamaan pienellä jatkuvalla vedolla. 


Työskentely maasta käsin: Hevosen kanssa tehtävä tavoitteellinen koulutus ja harjoittelu ilman ratsastajaa. Se voi sisältää esimerkiksi kehonhallinnan, tasapainon, liikkeiden ja kommunikaation kehittämistä.


Ulko-ohjan tuki: Perinteinen ratsastustermi, jolla tarkoitetaan ulko-ohjan kautta ylläpidettävää yhteyttä hevosen suuhun. Ulko-ohjaa voidaan käyttää opittujen apujen välittämiseen, mutta jatkuva ohjaspaine ei ole hevosen tasapainon tai suoruuden edellytys. Liiallinen ulko-ohjan käyttö voi rajoittaa hevosen kaulan liikettä ja häiritä ja jopa estää taipumista ja paradoksaalisesti saada hevosen painopisteen jopa etupainoisemmaksi ulkoetujalan liikeradan häiriintyessä. 



OSA 2

Hevosen käyttäytyminen, hyvinvointi ja koulutuksen periaatteet


Ammattilainen: Henkilö, joka harjoittaa tiettyä toimintaa ammattinaan ja jolla on tehtävän edellyttämää osaamista. Ammattitaitoa arvioidaan koulutuksen, kokemuksen, toiminnan laadun ja osaamisen perusteella, ei mielipiteiden yhteneväisyydellä.


Biomekaniikka: Tieteenala, joka tutkii elävien organismien rakenteisiin ja liikkeisiin vaikuttavia voimia sekä niiden mekaanisia seurauksia. Ratsastuksessa biomekaniikka auttaa ymmärtämään hevosen ja ratsastajan liikettä sekä kuormitusta. Kaikki ratsastus on omalla tavallaan ”biomekaanista ratsastusta”, eikä oikeastaan mikään, koska ”bio” ja ”mekaniikka” ovat itse asiassa vähän oksymoron. Elävä ei ole varsinaisesti mekaanista ja kasa vipuja ja varsia. 


Elinikäinen oppiminen: Jatkuvaa tietojen, taitojen ja ajattelutapojen kehittämistä. Siihen kuuluu myös aiempien käsitysten arvioiminen ja tarvittaessa muuttaminen uuden tiedon perusteella.


Herkkyys: Hevosen kyky havaita ja reagoida pieniin ärsykkeisiin. Herkkyys on yksilöllinen ominaisuus, eikä voimakas reaktio automaattisesti tarkoita tottelemattomuutta.


Hevonen testaa: Hevosen käyttäytyminen kertoo sen oppimishistoriasta, motivaatiosta, tunnetilasta ja fyysisestä tilanteesta. Ihmisen tehtävä on selvittää käyttäytymisen syitä, ei olettaa hevosen haastavan hänen kuvitteellista auktoriteettiaan.


Hevosen ehdoilla: Hevosen fyysisten, psyykkisten ja käyttäytymistarpeiden huomioimista koulutuksessa ja arjessa. Hevosen yksilölliset ominaisuudet, rajat ja mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen ovat osa päätöksentekoa.


Hevosen hyvinvointi: Hevosen fyysisen terveyden, tunnetilojen, elinolosuhteiden ja käyttäytymistarpeiden muodostama kokonaisuus. Hyvinvointi ei tarkoita vain kärsimyksen puuttumista, vaan myös mahdollisuuksia myönteisiin kokemuksiin.


Hevosen motivaatio: Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutus hevosen halukkuuteen toimia. Motivaatioon vaikuttavat esimerkiksi tarpeet, tunnetila, aiemmat kokemukset ja toiminnan seuraukset.


Hevoslähtöisyys: Toimintatapa, jossa hevosen tarpeet, ominaisuudet, oppiminen ja hyvinvointi ohjaavat ihmisen päätöksiä. Hevoslähtöisyys näkyy käytännön ratkaisuissa, ei pelkästään tavoitteissa.


Johtajuus: Ihmisen tehtävä on luoda hevoselle turvalliset, johdonmukaiset ja ymmärrettävät olosuhteet. Hänellä on toki päätäntävalta hoidossaan olevien eläinten suhteen. Koulutus ei kuitenkaan edellytä ihmisen dominoivaa asemaa, hevosen alistamista tai hallitsemista pelottelemalla.


Kokemus: Käytännön toiminnassa kertynyttä havaintoihin ja oppimiseen perustuvaa osaamista. Kokemus on arvokasta, mutta sen tulkinnat voivat sisältää myös virheitä ja vinoumia.


Kuuliaisuus: Hevosen oppima kyky ja motivaatio vastata ymmärtämiinsä apuihin ja signaaleihin. Koulutuksen tavoitteena pitäisi olla vapaaehtoinen, luottamukseen perustuva yhteistyö, ei robottimainen, alistunut käskyjen noudattaminen.


Laiska hevonen: Arkikielinen tulkinta hevosen vähäisestä aktiivisuudesta tai haluttomuudesta liikkua. Taustalla voi olla esimerkiksi kipua, väsymystä, epäselviä apuja, opittua käyttäytymistä tai motivaation puutetta.


Luonnollinen hevosmiestaito: Yleisnimitys erilaisille hevosten käsittely- ja koulutusmenetelmille, joita perustellaan hevosen luontaisella käyttäytymisellä. 

Nimitys ei itsessään kerro menetelmän toimivuudesta tai hyvinvointivaikutuksista.


Positiivinen vahvistaminen: Oppimisen periaate, jossa käyttäytymisen jälkeen lisätään hevoselle mieluisa seuraus, mikä lisää kyseisen käyttäytymisen todennäköisyyttä. Esimerkiksi ruokapalkkion käyttäminen.


Rakentava kritiikki: Perusteltua ja asiallista palautetta, jonka tarkoituksena on edistää ymmärrystä tai toimintaa. Kritiikki kohdistuu väitteisiin ja tekoihin, ei ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.


Rentous: Fyysisen ja psyykkisen jännittyneisyyden tarkoituksenmukainen vähäisyys. Rentous mahdollistaa vapaan liikkeen, oppimisen ja ympäristöön reagoimisen. Liikkumattomuus tai vastustelun puuttuminen ei yksin osoita rentoutta.


Tutkittu tieto: Järjestelmällisillä tutkimusmenetelmillä tuotettua ja kriittisesti arvioitavaa tietoa. Yksittäisen tutkimuksen tuloksia tulee tarkastella suhteessa menetelmiin, rajoituksiin ja muuhun tutkimusnäyttöön.


Valeammattilainen: Epävirallinen ja usein leimaava nimitys henkilölle, jonka ammattitaito tai pätevyys kyseenalaistetaan. Pätevyyttä tulee arvioida todennettavien tietojen perusteella, ei henkilökohtaisten mielipiteiden tai sosiaalisen hyväksynnän mukaan.


Yhteistyö: Ihmisen ja hevosen välistä vuorovaikutusta, jossa molempien toiminta vaikuttaa tilanteen etenemiseen. Toimiva yhteistyö perustuu ymmärrettävään viestintään, oppimiseen ja luottamukseen.

keskiviikko 7. lokakuuta 2026

Sieluneläimen menettämisestä

Kuva: Unsplash

Aina kun joudumme hyvästelemään sieluneläimemme, 
jotain meidän sisällämme kuolee mukana. Se yhteys, se rakkaus, se elämä jota meillä oli yhdessä, ei tietenkään katoa eikä muutu olemattomaksi mutta muuttaa muotoaan tavalla, joka särkee sydämen. 

Huomenna joudun sanomaan hyvästit sielunkoiralleni Adalle.

Olen tiennyt tämän päivän tulevan jo pitkään. Hän on vasta nuori, mutta hän ei saanut kovin hyviä kortteja tähän elämään. Olen ehtinyt surra sitä etukäteen, miettiä päätöstä jokaisesta mahdollisesta suunnasta ja yrittää samalla olla läsnä siinä tosiasiassa, että vielä tänään Ada on tässä.

Surun valtavuus on saanut minut ajattelemaan myös laajemmin sitä, miksi rakkaan eläimen menettäminen voi tuntua niin musertavalta. Miksi koti tuntuu muuttuvan jo pelkästä ajatuksesta, ettei yksi sen asukkaista kohta enää ole täällä? Miksi eläimen menettäminen voi joskus tuntua jopa raskaammalta kuin ihmisen kuolema?

Ja ennen kaikkea: miksi meidän kulttuurissamme tätä surua edelleen joskus vähätellään?

Tutkimusta aiheesta on tehty yllättävän paljon. Ja sen viesti on varsin selvä:

lemmikin menettämisen aiheuttama suru voi olla syvä, pitkäkestoinen ja psykologisesti hyvin samankaltainen kuin läheisen ihmisen kuolemaan liittyvä suru.

Ehkä sen ei pitäisi olla meille yllätys. Emme sure lajia, me suremme suhdetta ja yhteyttä.


Kun lemmikin menettäminen särkee maailman

Lemmikin kuoleman aiheuttamaa surua vähätellään edelleen joskus. “Sehän oli vain koira / hevonen.” “Voithan ottaa uuden / onhan sulla muitakin eläimiä.”

Tutkimus kertoo kuitenkin jotain aivan muuta.

Ihminen voi muodostaa eläimeen todella syvän kiintymyssuhteen, ja juuri suhteen merkitys vaikuttaa siihen, kuinka suureksi menetys koetaan. Vuonna 2026 julkaistussa tutkimuksessa ihmisistä, jotka olivat menettäneet sekä läheisen ihmisen että rakkaan lemmikin, joka viides nimesi lemmikin kuoleman kaikkein raskaimmaksi kokemakseen menetykseksi. Myös pitkittyneen surun oireita esiintyi lemmikin menettämisen jälkeen tavalla, joka muistutti läheisen ihmisen menettämiseen liittyvää surua.

Ehkä se ei olekaan niin yllättävää.


Lemmikki ei ole elämässämme vain yksittäisinä kohtaamisina. Etenkin ne eläimet jotka asuvat kanssamme ovat siinä aamulla kun heräämme ja illalla kun menemme nukkumaan. Se odottaa oven takana, kulkee kanssamme, tunnistaa jo kaukaa kun automme ajaa pihaan ja rakentaa kanssamme tuhansia pieniä arkisia rutiineja. Hevonen hörisee tarhassa, talliarjesta tulee rutiinia, tuttu hahmo ikkunasta katsoessa voi luoda maadoittuneen ja rakastavan tunteen.

Vuosien aikana sen läsnäolosta voi tulla osa sitä, miltä koti ja turvallisuus tuntuvat.


Suhde eläimeen on myös hyvin kehollinen. Tutkimuksissa ihmisen ja koiran myönteiseen vuorovaikutukseen on yhdistetty muun muassa oksitosiinijärjestelmän aktivoitumista, kortisolitason laskua ja autonomisen hermoston muutoksia, jotka sopivat yhteen rauhoittumisen ja stressin vähenemisen kanssa. Hevosen kanssa olemista on myös tutkittu - luulen että mikä tahansa hyvä eläinkontakti toimii vastaavasti. 

Eläin voi siis olla meille myös kanssasäätelijä.


Kun meille rakas eläin kuolee, emme menetä vain rakastamaamme yksilöä. Hermostomme menettää samalla jotain hyvin tuttua. Siksi poissaolo tuntuu niin konkreettiselta. Tyhjä peti. Panta ilman käyttäjää. Hiljaisuus. Ruokakuppi, jota ei tarvitsekaan täyttää. Riimu naulassa. Tutun tuoksuinen loimi. Käsi, joka hakeutuu automaattisesti silittämään tuttua turkkia. Hetki, jolloin on aivan varma kuulleensa tutut askeleet tai hirnunnan.

Keho voi vielä odottaa sitä, minkä mieli jo tietää olevan poissa.


Eläin voi olla myös kokonaisen elämänvaiheen todistaja. Se on ollut mukana kriiseissä, muutoksissa, onnellisissa hetkissä ja täysin tavallisissa tiistaiaamuissa. Sen kanssa on syntynyt kokonainen yhteinen maailma.

Ja joskus on olemassa se yksi aivan erityinen eläin. Sieluneläin. Suhde, jota on vaikea edes selittää ihmiselle, joka ei ole kokenut samanlaista.


Jos rakkaan eläimen elämä joudutaan päättämään eutanasialla, suruun tulee vielä yksi erityisen raskas kerros.

Rakkaus pyytää meitä tekemään juuri sen, mitä rakkaus kaikkein eniten vastustaa.

Haluaisimme pitää rakkaan eläimen luonamme. Vielä yhden päivän, yhden viikon, yhden vuoden. Etsiä vielä yhden hoidon, yhden lääkkeen, yhden mahdollisuuden.

Mutta joskus tulee hetki, jolloin lisää aikaa ei enää olisi lahja eläimelle vaan meille.

Silloin rakastaminen tarkoittaa jotain hirvittävän vaikeaa: suostumme itse kantamaan menettämisen tuskan, jotta rakkaan eläimen ei tarvitse enää kantaa omaansa.

Meidän sydämemme särkyy, jotta hänen ei enää tarvitsisi sattua.


Lemmikin menettämiseen liittyy myös ilmiö, jota surututkimuksessa kutsutaan disenfranchised griefiksi – sosiaalisesti tunnustamatta jääväksi suruksi. Menetys voi olla surevalle valtava, vaikka ympäristö ei kohtele sitä sellaisena. Tutkimuskatsauksissa lemmikkinsä menettäneet ovatkin kuvanneet yksinäisyyttä ja jopa häpeää oman surunsa voimakkuudesta.


Ehkä meidän pitäisi siis lakata kysymästä, miksi joku suree eläintä niin paljon. Surun suuruutta ei ratkaise se, mihin lajiin menetetty kuului.

Sen kertoo suhteen merkitys.

Jos eläin oli koti, turva, perhe, ystävä ja osa jokapäiväistä elämää, sen menettäminen saa rikkoa maailman hetkeksi.

Suuri suru ei tarkoita, että rakastimme väärin tai liikaa.

Se on suuren kiintymyksen ja rakkauden jälki ja hinta. 


Joskus sanotaan, että kun menettää tarpeeksi monta tärkeää eläintä, siihen tottuu. Ei totu. En halua tottua. 




Lähteet ja lisälukemista

  • Cleary, M., West, S., Thapa, D. K., Westman, M., Vesk, K. & Kornhaber, R. (2022). Grieving the loss of a pet: A qualitative systematic review. Death Studies, 46(9), 2167–2178. DOI: 10.1080/07481187.2021.1901799. Systemaattinen katsaus 19 artikkeliin; keskeisiä teemoja olivat suhde eläimeen, suru, syyllisyys, saatu tuki ja elämä menetyksen jälkeen. 

  • Hyland, P. (2026). No pets allowed: Evidence that prolonged grief disorder can occur following the death of a pet. PLOS ONE, 21(1), e0339213. DOI: 10.1371/journal.pone.0339213. Tuore tutkimus, jossa lemmikin kuoleman jälkeinen pitkittynyt suru näyttäytyi oirekuvaltaan samalla tavoin kuin ihmisen menetyksen jälkeen. 

  • Park, R. M., Royal, K. D. & Gruen, M. E. (2023). A Literature Review: Pet Bereavement and Coping Mechanisms. Journal of Applied Animal Welfare Science, 26(3), 285–299. DOI: 10.1080/10888705.2021.1934839. Katsaus 48 tutkimukseen; erityisen hyödyllinen lähde tunnustamattomasta surusta (disenfranchised grief), yksinäisyydestä, muistamisesta ja continuing bonds -ilmiöstä.

  • Silva, M. V., Santos, R. R. & Barbosa, M. (2025). Euthanasia and prolonged grief: A cross-sectional study with bereaved pet owners. Journal of Veterinary Behavior: Clinical Applications and Research, 79, 60–67. DOI: 10.1016/j.jveb.2025.04.007. Erityisen relevantti eutanasiaosuuteen: tutkimuksessa tarkastellaan mm. päätökseen osallistumisen, katumuksen ja syyllisyyden yhteyttä surun voimakkuuteen. 

  • Teo, J. T., Johnstone, S. J., Römer, S. S. & Thomas, S. J. (2022). Psychophysiological mechanisms underlying the potential health benefits of human-dog interactions: A systematic literature review. International Journal of Psychophysiology, 180, 27–48. DOI: 10.1016/j.ijpsycho.2022.07.007. Systemaattinen katsaus 129 tutkimukseen; hyvä lähde hermostosta, stressijärjestelmästä, parasympaattisesta aktiivisuudesta ja oksitosiinista

maanantai 5. lokakuuta 2026

Bent Branderup klinikka Suomessa 3.-4.10.2026

 
Kuva Aatu Airaksinen

Bent Branderupin klinikan 3.-4.10.2026 muistiinpanot


Istunta, tasapaino ja selkäranka
Jotta voisi ratsastaa pääasiassa istunnalla, täytyy pystyä välittämään informaatiota myös rintakehällä, rintakehälle. Hevosen täytyy olla tasapainossa voidakseen sekä vastaanottaa että välittää informaatiota.
Hevosen täytyy myös olla fyysisesti kykenevä siihen, mitä siltä pyydämme.
Selkäranka on tärkeä: istunta on ainoa apu, jonka käyttämistä emme voi lopettaa. Olemme hevosen selässä koko ajan, joten istunta vaikuttaa hevoseen jatkuvasti.
Jos liikutamme omaa selkärankaamme väärällä tavalla, harjoituksesta voi tulla ikään kuin anti-exercise – koko liike menee väärään suuntaan.
Kun tunnet lantiosi laskevan, mikä jalka aiheuttaa sen? Etujalka vai takajalka? Mikä jalka hallitsee istuntasi liikekuvaa? Siirrätkö painoa jalan päälle vai pois jalan päältä?
Jos et pysty luottamaan omaan tasapainoosi, et pysty rentoutumaan. Hevosen täytyy voida tuntea sinut ja sinun täytyy voida tuntea hevonen.
Kun voit luottaa tasapainoosi, voit todella olla RIDER – ratsastaja, joka seuraa liikettä.
Lihas, jota harjoitamme, on se lihas, joka kehittyy...
⸻
Schwung: liikkeen kolmiulotteinen keinunta
Mikä on käynnin, ravin, laukan, töltin jne. oma schwung picture, liikkeen keinunnan sisäinen kuva?
Jos ravi ei tunnu mukavalta etkä pysty rentoutumaan siinä, et koskaan löydä sen _oikeaa_ keinuntaa.
Älä estä liikettä. Ensin seuraa schwungia. Sen jälkeen voit muuttaa sitä. Pysy liikkeen päällä ja seuraa sitä – vasta sitten voit vaikuttaa siihen.
Hyvin pienet asiat voivat tehdä valtavan eron. Yleensä teemme aivan liikaa!
Käynnissä voi opetella tuntemaan kaikki neljä jalkaa järjestyksessä 1–2–3–4. Ravissa ja laukassa tunne on erilainen ja mukana on diagonaalinen yhteys.
Passage liittyy nostokykyyn ja levadeen: voiman tuottamiseen ja siihen, miten voima kulkee hevosen kehon – ja ratsastajan kehon – läpi.
Voin selittää ja opettaa harjoitusten kautta, mutta en voi opettaa sinulle, miltä (jalkojen) tunteminen tuntuu.
⸻
Huomio, oppiminen ja hevosen kiinnostus
Leiki tempon kanssa ja pidä kommunikaatio käynnissä.
Osa oppimisesta ja opettamisesta on oppilaan kiinnostuksen herättämistä.
Ongelma voi joskus olla tylsä opettaja. Varo siis olemasta liian tylsä.
Hevoselle voi esittää kiinnostavia pedagogisia kysymyksiä, kunhan ne eivät huononna askellajien peruslaatua.
Leiki.
Hanki hevosen huomio. Kiinnostunut hevonen voi oppia valtavan nopeasti – myös vääriä asioita.
Jos sinulla ei ole hevosen huomiota, et voi opettaa sitä sillä hetkellä. Sinulla pitäisi olla vähintään sen toinen korva ja kiinnostus.
Tee asioita, jotka herättävät hevosen kiinnostuksen.
Opeta hevoselle vain asioita, jotka se voi muistaa vielä huomenna.
Bent vertasi tätä myös yleisön opettamiseen: jos kuulijoiden ajatukset lähtevät harhailemaan, hän saattaa tehdä tai sanoa jotain odottamatonta tai kertoa vitsin saadakseen ihmiset takaisin mukaan.
⸻
Hevosen aistit ja vireystila
Hevosilla ja käärmeillä on Jacobsonin elin, jonka avulla ne analysoivat hajuja. Hevonen saa hajujen kautta valtavasti informaatiota.
Jos hevonen on hyvin valpas tai epävarma, anna sille informaatiota ja katso, mitä se tekee sillä.
Kun hevonen on epävarma, sen energia voi tuntua suuntautuvan taaksepäin. Kun se pystyy keskittymään, se pystyy myös suuntautumaan paremmin eteenpäin.
Esitä helppoja kysymyksiä joihin osaatte vastata, ei vain niitä vaikeita.
⸻
Nuori tai hermostunut hevonen
Osa hevosista reagoi hermostuneisuuteen pomppimalla ympäriinsä, osa taas hidastumalla ja sulkeutumalla sisään päin.
Jos hermostunutta, hitaaksi muuttuvaa hevosta painostaa liikaa, tilanne ei parane. Parempi ratkaisu voi olla liikkeen helpottaminen, lapojen siirtäminen tms ja ajan ja tilan antaminen, jotta hevonen löytää paremman tasapainon.
Bent vertasi tätä siihen, ettei viestin ymmärtäminen parane sillä, että hän vain huutaisi sinulle kovempaa tanskaksi.
Nuori hevonen ei ole aikuinen vain siksi, että sillä voidaan jo ratsastaa. Esimerkiksi 4,5-vuotiaan selässä voidaan ehkä istua lyhyitä hetkiä, mutta se ei silti ole vielä aikuinen. Jos nisäkkäällä on vielä maitohampaat, se on lapsi.
Auta hevosta tarvittaessa vastakkaisten apujen kautta: esimerkiksi ulkopuolen avulla voidaan auttaa sisäpuolta, hidastus auttaa menemään eteenpäin, voit myös leikkiä mikä on jo ehkä vähän liikaa? Löydä sieltä välistä "lagom"
Etsi välimuoto ja aloita sellaisesta, mikä on hevoselle helppoa.
Sinun täytyy itse ymmärtää, mitä olet opettamassa, sekä sinun täytyy opettajana itse tietää oikea vastaus.
⸻
Harjoitus ei itsessään ratkaise mitään
Harjoitus ei koskaan ole se varsinainen asia – ratkaisevaa on harjoituksen tulkinta. (Not exercise riding)
Jos esimerkiksi haluat käyttää peruutusta, katso miten hevonen peruuttaa. Mitä takajalat tekevät? Astuvatko ne rungon alle vai jäävätkö ne taakse? Todella vaikeaa peruuttaa niin, että siitä on oikeasti hyötyä.
Sama koskee kaikkia harjoituksia. Harjoituksen nimi ei kerro vielä, mitä hevosen kehossa tapahtuu.
Kun pystymme työskentelemään takapään kanssa, pystymme ratkaisemaan paljon etuosan ongelmia – tietenkin sillä edellytyksellä, ettei kyse ole esimerkiksi hampaista tai muusta terveydellisestä ongelmasta. Ongelma esimerkiksi pidätteissä ei yleensä ole suussa tai päässä vaan hevosen tasapainossa ja kehollisessa hankaluudessa.
⸻
Satula ja ratsastajan anatomia
Liian pitkä satula voi estää hevosen taipumista.
Pitkät western- ja vaquerosatulat on alun perin tehty karjan kanssa työskentelyyn ja pitkään satulassa istumiseen, ei taipumiseen ja sen kaltaiseen työhön.
Miesten ja naisten lantioissa ja istunnassa on anatomisia eroja. Lantion muoto ja leveys voivat poiketa huomattavasti toisistaan, mutta monet satulat on edelleen käytännössä rakennettu miehen anatomian lähtökohdista.
Myös lonkkanivelten rakenne ja reisiluun suunta vaihtelevat yksilöittäin. Reisiluu voi olla suhteessa lyhyempi tai pidempi ja suuntautua eri tavalla.
Ihannetilanteessa ratsastaja pystyisi sovittamaan oman lantionsa hevosen rintakehän muotoon, sopusuhtainen pari pystyy työskentelemään helpommin.
Myös ratsastajan ja hevosen leveyden suhde vaikuttaa: hyvin kapealantioisen ratsastajan voi olla vaikea istua hyvin leveän hevosen ympärille.
⸻
Jalustimet ja istunta
Modernien satuloiden jalustinten käytössä voi olla ongelma, jos ratsastaja seisoo jalustimilla satulan etuosassa. Satulan rakenne ei välttämättä ole tarkoitettu siihen, että ratsastajan paino kannetaan tällä tavalla jalustimien kautta. Vertailukohtana olivat esimerkiksi mongolialaiset satulat (vrt ratsastusjousiammunta) joiden jalustinten kiinnitys on paljon taaempana.
Suljetussa istunnassa painoa tulee myös reisille. Ratsastajan ei pitäisi vain istua syvään ja "terävästi" hevosen selkälihasten päällä – erityisesti jos hevosella ei vielä ole riittävästi selkälihaksia. (Tämä on siis eri kuin moderni kevyt istunta)
Hyvä kevennys ei itseasiassa tapahdu nousemalla jalustimille vaan reisilihaksilla. Kevennys on aika uusi keksintö armeijan tarpeisiin.
Avoimempi istunta on mahdollinen vasta, kun hevosen selkälihaksisto ja tasapaino pystyy siihen.
Bent kuvasi rintakehän rotaatiota useiden eri yhteyksien kautta: ratsastajan lantio, reidet, painopisteen muutos, häpyluu, häntäluu.
Jos ratsastajan istunta on ristiriidassa käden kanssa, syntyy ongelmia. Monet ihmiset taistelevat käytännössä omaa istuntaansa vastaan.
Rintakehä ei varsinaisesti taivu, vaan se kiertyy. Kiertoa voidaan yhdistää häpyluun, istuinluiden ja yläjalan toimintaan.
Bent:
En tarvitse pohkeita sivuttaisliikkeisiin. Tarvitsen hevosen rintakehän, joka seuraa istuntaani.
Tarvitsemme viestin, jonka hevonen ymmärtää, sekä harjoituksen, jonka se pystyy tekemään.
Hevosen täytyy ymmärtää koko ajan, mitä haluamme. Ratsastajan täytyy ymmärtää, mitä hän haluaa.
GRACE. We need more grace.
Steinbrechtin ajatukseen viitaten jalustimet ovat kuin maalarin väline pienten yksityiskohtien tekemiseen.
Jalustimen oikea pituus on sellainen, jossa ratsastaja pystyy kiertämään lonkkaniveltään.
Jalustimet voivat myös auttaa tasapainottamaan satulaa suunnanvaihdoksessa (sisään, jotta emme itse istu taivutusta pois).
⸻
Shoulder-in ja takajalkojen työ
Shoulder-inin eli avo-taivutuksen ydin ei ole liikkua sivulle, vaan vapauttaa ulkolapa, samalla kun sisätakajalka astuu rungon alle. Tähän ei pääse, jos vetää ulko-ohjasta: paradoksi modernissa ratsastuksessa. Jos vedämme ulko-ohjasta, kippaamme painon juurikin sille ulkojalalle.
Ratsastettavaksi soveltuvan hevosen pitäisi pystyä kantamaan ratsastaja siten, että takajalat voivat astua painopisteen alle.
Jäykkä hevonen ei ole tasapainossa oleva hevonen, se on vaan jäykkä (vrt kaikki neljä jalkaa levällään, bambi on ice).
Jos hevonen muuttuu pehmeämmäksi ja kevyeksi myös edestä sen seurauksena, mitä teit takajaloille, tiedät tehneesi jotakin oikein.
Mikä on liikaa sivuttain? Jos liike ei enää tue diagonaalia, mitä tapahtuu? Mitä esimerkiksi quarter-in tekee takajalkojen toiminnalle? Muuttuuko käynti huonommaksi?
⸻
Pydähdys, pidäte ja kokoaminen
Pysähdyksessä paino siirtyy taakse, mutta samalla täytyy säilyttää ajatus eteen.
"If you ruined it, you fix it"
Kokoa takaa – esimerkiksi raippamerkillä hännän tyveen / pepun päälle – älä päästä tai kaulasta. Jos otat ohjasta, hevosen painopiste valuu eteen (voima - vastavoima)
Jos käsi auttaa hevosta, hyvä. Mutta käden käyttämisessä on myös juuri se vaara, että sillä voidaan peittää ongelma ja saada lisää ongelmia.
Kysymys kuuluu:
Auttaako käsi todella vai ei?
⸻
School walk ja kokoaminen
School walk vaatii enemmän energiaa, ei vähemmän. Yksi jalka kantaa painoa pidemmän ajan.
Käyntiä ei pidä "tappaa" edestä. Sen sijaan takajalan toimintaa voidaan aktivoida ja nopeuttaa. (Oma note: school walkissa käynnin poljento alkaa siis kokoamisen myötä muuttua diagonaalimaisemmaksi eli lähemmäs piaff-askeleita)
Kohti school walkia koottaessa: mahdollisimman pehmeä käsi, malta, malta, malta...
Oikea apu on aina se apu, jonka hevonen ymmärtää oikeaksi avuksi.
⸻
Piaffe, passage, school gaits ja levade
Bent puhui school gaitseista sekä piaffen ja passagen kaltaisista liikkeistä, school walkista ja school trotista.
Jos hevonen on raskas lavoiltaan, se ei pysty diagonalisoimaan käyntiä. Lapojen täytyy keventyä ja sisätakajalan toimintaa voidaan hieman nopeuttaa.
Pesaden ja levaden ero liittyy lonkkanivelen toimintaan ja asentoon.
Kootussa ravissa voidaan ajatella pientä school haltia jokaisella askeleella.
Passage liittyy nostokykyyn ja levaden suuntaan kehittyvään voimantuottoon. Näkee myös passagea jossa hevonen on yllättävän etupainoinen ja vain huiskii jaloillaan.
⸻
Taivutus ja kaulan liikkuvuus
Taivutusta vähennettäessä ja lisätessä kysymys kuuluu: pystytkö säilyttämään tai lisäämään joustavuutta ja samalla ajatuksen eteenpäin? Mistä kohtaa hevonen taipuu liian vähän, tarpeeksi, liikaa?
Bent kommentoi Baucherin kaulan taivutuksia suunnilleen näin:
En ole eri mieltä Baucherin menetelmästä taivuttaa kaulaa. Olen eri mieltä siitä, milloin, mille hevoselle ja kuinka paljon sitä tehdään.
Kaulan liikkuvuutta voi testata esimerkiksi makupalalla, jotta nähdään, mikä hevoselle on fyysisesti edes mahdollista.
Ikääntyvän hevosen kohdalla on huomioitava sekä voima että liikkuvuus.
Muuta:
Hevosen raskasta lapaa ei voi ratkaista pelkästään edestä. Tee lavoista kevyemmät ja aktivoi sisätakajalkaa harjoitusten kautta: lisäksikö harjoitus etupainoisuutta vai vähensikö se sitä?
Kokoamisessa ei pidä kadottaa eteenpäin suuntautuvaa energiaa: hidastus ei ole kokoamista, se on vaan hidastusta, mutta kokoamista voi joutua harjoittelemaan myös todella hitaasti.
School walkissa ei ole kyse käynnin hidastamisesta kuoliaaksi, vaan siitä, että energia säilyy samalla kun yhden jalan kantovaihe pitenee ja etujalkojen kantovaihe vähenee.
Kun takapää alkaa toimia paremmin ts paremmassa tasapainossa ja hevonen sen seurauksena pehmenee ja kevenee, muutos kertoo, että suunta oli oikea.
Hyvä käsi voi auttaa – mutta juuri siksi kädellä on myös helppo tehdä liikaa ja vääriä asioita.
⸻
Ydinkohdat
Bentin ajatukset voisi tiivistää näihin:
“It’s never the exercise – it’s the interpretation of the exercise.”
Harjoitus ei itsessään ratkaise mitään – ratkaisevaa on, miten harjoitus toteutuu ja mitä se hevosessa saa aikaan.
“Tiny, absolutely small things can make a big difference. We usually do too much.”
Aivan pienet asiat voivat tehdä valtavan eron. Yleensä teemme liikaa.
“Don’t block the schwung. Follow the schwung , then change the schwung”
Älä estä liikettä. Seuraa ensin liikettä ja muuta sitä vasta sen jälkeen.
“If you don’t have the attention, you cannot teach the horse at that moment.”
Jos sinulla ei ole hevosen huomiota, et voi opettaa sitä sillä hetkellä.
“The correct aid is always what the horse thinks it is.”
Oikea apu on lopulta se, minkä hevonen ymmärtää avuksi.
“I can explain and teach, but I cannot teach you how to feel.”
Voin selittää ja opettaa, mutta en voi opettaa sinulle, miltä tuntuminen tuntuu.
Ja ehkä kaikkein olennaisin istunnan kannalta uudestaan ja uudestaan: ratsastajan tehtävä ei ole ensin kysyä miljoonaa kysymystä hevoselta vaan oppia tuntemaan liike, seuraamaan sitä ja vasta sen jälkeen vaikuttamaan siihen.
Kirjoitin muistiinpanoja sivukaupalla mutta tässä muutamia ydinkohtia. Täällä blogissa paljon lisää edellisvuosilta.