Prinsessan Päiväkirja

HRM:n poistuttua kuvioista, päiväkirjapotilaan paikan ottaa toinen aatelinen, Portugalilainen Prinsessa ;-)


Köh. Hirnh. Äiti antoi kynän ja paperia ja käski kirjoittaa ajatuksia paperille, se on kuulemma terapeuttista. No perhana terapiaa tässä tarviikin, kaikkeen sitä piäni varsa joutuu varhaisella iällä!

Aloitetaan alusta. Putkahdin maailmaan tammikuun lopussa 2005, eli olen nyt.. yy... kaa... kaksi vuotta vanha (kamala kun aika menee nopeasti, kohta kuulemma vaihtuu hampaat!? Sattuuko se?!). Äitini, Iso Valkoinen, hoivasi minua hellästi ja nautin Portugalin lämpimästä keväästä. Kaikki meni putkeen pari vuotta mutta sitten nämä ryökäleet keksivät laittaa minut jättimäiseen taksiautoon, jossa oli muitakin abduktion uhreja, ajattelin jo että nyt sitä mennään johonkin hevoselle sopimattomaan paikkaan. Vaihdoin muutaman kerran Taksia ja näin patonkia syöviä ranskalaisia hevosia, jotka suunnittelivat esteratoja yökaudet karsinoissaan ja päätään omituisesti pitäviä hollantilaisia hevosia ja isoja saksalaisia jotka hirnuivat hirveän hitaasti ja rumalla murteella. Tunsin oloni jo hyvin kylddyrelliksi, mutta hukkaan meni sekin sivistys - keikkuvan laivamatkan jälkeen auton ikkunasta näkyi vain mustaa lättänää ja kauheasti puita. Vihdoin taksini kurvasi jonkin tallin pihaan, jossa oli aamuhämärissä silmiään siristeleviä kanssahevosia. No, tallissa oli onneksi ruokaa ja juomaa, jäin odottelemaan koska lähdetään seuraavalle etapille. Seuraavaa etappia ei tullut?! Vaan meitsi tuupattiin kylmästi johonkin systeemiin, jossa oli muitakin hevosia, niinku samassa isossa karsinassa, josta pääsi ulos. Carago, mitä tämä tarkoittaa?! Satoi vielä vettäkin ja oli kylmä kuin kotiseutuni vuorilla pahimpaan talviaikaan. Koska se seuraava matkaanlähtö olikaan, apus, aurinkomatkat!

No, eihän sitä seuraavaa matkaa tullut. Jättivät tänne pienen raukan. Kanssahevoseni kertoivat minulle, että tämä on Suomi, joulupukin maa, jossa on talvella lunta ja kesällä karhuja. Mutta että nyt on outo vuosi ja voi olla talvella karhuja ja kesällä lunta. Voi apua! Onneksi löysin heti ystäviä, vaikka ne ovat kovin karvaisia. Eikä tämä nyt hassumpaa ole, mutta ihme tapoja näillä suomalaisilla! Esimerkiksi lattialle levitetään ruokaa, ja muut makaavat sen päällä. Hei eikö teidän emo ole sanonut, että ruoalla ei saa leikkiä?! Ja mitä tuo valkoinen kylmä mönjä on, jota tulee taivaalta. Ihan turhaa. Ja maa menee kylmäksi ja kavio liusuu, ja turpakarvat jäätyvät könteiksi. Ja ihanan sileä silkkiturkkini on kasvanut kamalan paksuksi! (no mutta portugalilaiset naiset kuulemma ovat karvaisia)


Ja ai että me saatiin ihana lahja siltä joulupukilta! Iso hässäkkä jossa on sikapaljon herkkuruokaa! Aina! Sempre! Ne täyttää sitä aina vaan vaikka kuinka yritetään tyhjentää. Noi muut vähän pelkäsi ensin, että mikä toi juttu on, asuuko siellä leijona, mut ei kai nyt tuommonen pelota kaltaistani siniveristä maailmanmatkaajaa. Sitäpaitti mun suvussa on sotahevosia ja härkätaistelijoita, että mitäs yhdestä metallihäkkyrästä. (tällä on silti vissiin turha lesota, toi paikallisväestön edustaja kertoi että senkin suvussa on sotahevosia, rispekt) Se sapuska on kuitenkin nannaa, semmosta semimärkää, pehmeetä, naminami! Ja niitä oransseja pitkuloitakin saa, kun on karkkipäivä. Kerran menin kyllä halpaan ton karkkipäivän suhteen, uusi äiti tuli käymään ja sillä oli jotain kivaa rapisevaa. Ajoin muut pois, että mä saan äitin kaikki karkit, mutta sillä olikin matolääkettä! Carago! Yritin paeta paikalta ja luikkia muiden taakse, "ottakaa vaan mä sain jo, se on tosi herkkua", mutta ei ne ollukkaan niin tyhmiä, pahus. Mami ruuttasi ne väkisin mun kurkkuun, yäk, äiti ei saa! Onneksi sain heti perään vähän näkkileipää, jää meinaan tosi paha maku suuhun tosta, ihan kirjaimellisesti. Ootteks kokeillu?! Saisko siitä vaikka omenanmakuista versiota?

Uudessa kodissa on kaikkea jännää, esimerkiksi The Ovi, A Porta, josta tulee kivoja asioita, niinko ruokaa. Siellä on pakko olla jotain Hienoa, ja olen yrittänyt sitkeästi tunkea katsomaan, mihin A Porta johtaa. Harmi vaan että se on kovin pieni, ja tehty näille kaksijalkaisille palvelijoille, enkä meinaa millään mahtua siitä. Pääpalvelija ei tykännyt ajatuksesta ja ajoi minua pois, voi että harmitti. Pukitin. Palio. Yritin oikein ottaa vauhtia, jos mahtuisi paremmin, mutta ei, ei mahdu. Täytyy yrittää miettiä miten saisin suurennettua oviaukkoa. Hmmm.

Lapset leikkii, tietty, ja mullakin on lelu. Se on karvainen ja pieni, ja sen peffan päällä on kiva lepuuttaa turpaa. Ja sitten mulla on pallo, A Bola, noi aboriginaalit vähän pelkää sitä ja on kiva vierittää se niiden jalkoihin ja katsoa, kun ne hyppää :D

Olen nähnyt pihassa Taksin, mihinkähän sillä vois mennä. Kuulemma pääsen kyytiin tässä lähiaikoina, mutta eivät kerro mihin?! Täytyy yrittää olla kiltisti, ettei sinne-jossa-tuhmat-varsat-laitetaan-vakuumiin, semmonenkin kuulemma on, järkyttävää. Mutta minä olen kiltti, ja minä pääsen varmasti johonkin kivaan paikkaan. Ehkä sellaiseen niinku isoon taloon jossa on lattialla hiekkaa ja jossa voi juosta niin paljon kuin jaloista pääsee. Se olisi kivaa.

.

Tutkimusretkiä Iberian niemimaalle, osa II

Terveisiä vaakasuoraan taipuneen palmupuun varjosta...

Mikähän siinä on. Aina, kun astun jalallani Espanjan armoitetulle maankamaralle, kohtaan extriimejä sääilmiöitä. Sataa mahdottomasti, tuulee hurjasti, tai on käsittämätön helle. Tällä kertaa tuuli niin että tukka melkein lähti päästä ;)

Teimme muutaman iberialaisista hevosista kiinnostuneen ladyn kanssa pikaisen ekskursion Espanjaan marraskuun lopussa. Suuntasimme Madridin humusta maaseudulle Portugalin rajalle, ja kohtasimme jos jonkinlaisia kaviokkaita ja hevosihmisiä. Euroopan syrjäisessä kolkassa asiat ovat usein äärimmäisiä: nytkin kävimme mm. kattokruunuin varustetussa tallissa jossa seisoi monen sadan tuhannen euron arvosta kalliita mutta melko keskinkertaisen oloisia siitoseläimiä (perhanan värijalostajat!), sekä tuppukylässä pikkutallilla, jossa kanojen ja epämääräisen moskan ja roskan keskeltä löytyi todellinen helmi, isännän ylpeys, herra ja hidalgo. Kaikki ei aina ole sitä, miltä ensin vaikuttaa.

Samaan aikaan olisi ollut SICAB jonka autuaasti unohdinkin, eikä muu seurue sinne olisi jaksanut raahautuakaan, mutta ensi vuonna pitänee ottaa ohjelmaan tuokin tapahtuma. Tarjolla on vuosittain tuhansia toinen toistaan upeampia PRE hevosia, Espanjan mestaruudet ja vähän maailmanmestaruudetkin, kun paikalle tulevat myös meksikolaiset ja jenkit parhaine hevosineen.

Kävimme myös tervehtimässä vanhaa ystävääni eräällä estetallilla, ja taas totesimme miten haluttua työvoimaa suomalainen hevosten ystävä onkaan: hetken ratsastettuamme ja hevosia hyysättyämme pienen ryhmämme jäsenet saivat heti työtarjouksia hevosten parista! Meidän piti päästä ratsastamaan tuolla estetallilla enemmäkin "tavallisilla ratsuhevosilla" mutta päivä oli niin myrskyinen, että normaalitkin peeveet muistuttivat spiidiä vetäneitä oravia siinä määrin, että osa porukasta päätyi hinkkaamaan vaan yhtä rauhallista ruunan rutkua tuulen keskellä. Hyppääminen ei tullut kuuloonkaan, kun esteet kaatuilivat itsekseen. Huh!

Käsitykseni pre:stä rotuna vahvistui entisestään. Näimme mm. kuvassa olevan kolmivuotiaan oriin, jolla oli ratsastettu vain muutaman kerran, ja se oli täysin rauhallinen koko ajan ja työskenteli rentona ja luottavaisena, osasikin jo enemmän kuin moni kotisuomessa ratsastettu vuotta vanhempi ratsukollegansa. Samoin toisessa kuvassa oleva kolmevuotias tamma, joka oli vasta lassottu puolivillistä lapsuudestaan, toimi ratsastajan alla kuin kello, vaikka ratsastuskerta oli vasta neljäs. Uskomatonta. Ja hieno taidonnäyte kouluttajalta!


Matkakumppanini pääsivät kokeilemaan myös todellista satuhevosta, 5-vuotiasta oria Caracol, jonka tapasin jo kesäkuussa edellisellä reissulla (tsekkaa tutkimusretkiä iberian niemimaalle osa I), mutta jonka nimeä en muistanut. Caracol polveutuu ikivanhoista kartusaanilinjoista; tämänkaltainen hevostyyppi on ollut hyvin samanlainen jo tuhansia vuosia. Kartusaanihevosia ei ole enää turhan paljon olemassa, ja jäljellä olevat hyvät yksilöt ovat kalliita ja arvostettuja. Caracol on tyypillinen linjansa edustaja: esteettisesti hurmaava, energinen, hyvin nöyrä, erittäin älykäs ja itseään säästelemätön voimapesä. Tämä vitivalkea ori osasi nuoresta iästään huolimatta jo runsaan joukon erilaisia "temppuja", kuten piaffia, passagea, piruetit ja espanjalaisen käynnin. Hevosen ratsastaja kehui, että ori oppi jo kolmevuotiaana piaffin, itsestään, ja pystyi tekemään sitä täysin rentona pitkiä pätkiä. Tämä ori, kuten monet muutkaan kartusaanit, eivät kuitenkaan ole varsinaisia urheiluhevosia, se ei pystynyt lisäämään liikettä juuri lainkaan eteenpäin, vaan liikkui hyvin voimakkaasti ylös ja alle. Loistava barokkihevonen ja hyvässä mielessä temppukone, siis. Caracol tarjosi meille upeita elämyksiä siitä, miten hevonen voi olla täynnä energiaa ja räjähtävää voimaa, ja silti niin herkkä, että pyörryttävää energiaa pystyi säätelemään melkein pelkän ajatuksen voimalla. Kiitos, Caracol!

Tässä teille videoita ihmeteltäväksi:

Caracol
Maaseudun helmi
Elämys

Jälkimaku matkasta on tällä kertaa hedelmäinen, nahkainen, pyöreä olematta pallo, lämmin, notkea, paahteisen kahvinen ja pehmeän mausteinen. Kippis ja cheers vaan teillekin!








(Tarina ja kuvat julkaistu matkalaisten luvalla)

Kun oma hevonen ei tunnu omalta?

Paska reissu mutta tulipa tehtyä?

Ostitko hevosen, kun kaveri/valmentaja/myyjä/sisko suositteli? Onko hevonen kaunis kuin karamelli, kiltti kuin lammas ja älykäs kuin Einstein, mutta se ei vaan ala tuntumaan omalta?

Don't worry honey, tässä veneessä on monta muutakin enoa jotka ovat putoamaisillaan. (tässähän keksii vallan uusia sanontojakin samalla) Hevonen on niin kallis investointi, että kannattaa miettiä - ei vain kaksi vain jopa kolme tai neljäkin kertaa, sutaisetko nimesi kauppakirjaan ja suuntaat kotiin uuteen kavioliittoon. Jos kuitenkin havahdut tehneesi omituisen ostoksen, älä huolestu, tilanteeseesi saattaa olla lääketieteellinen selitys!

Ennaltaehkäisy on helpompaa kuin hoito! Tunnista oireet ajoissa... Kuulutko riskiryhmään? Onko sukulaisillasi virheostohevosia ennen viidettäkymmenettä ikävuotta? Käytätkö paljon lapsesi Hevoshullua? Keräilitkö lapsena My Little Ponyjä? Piirteletkö kokousmuistion reunuksille hepan kuvia? Oletko addiktoitunut hevosnetti.comin selaa ilmoituksia - osioon? Päivitätkö hevostalli.netin markkinoita viiden minuutin välein, jos siellä vaikka olisi The Hevonen? Selaatko viikottain läpi kaikki merkittävimmät yksityiset myyntisivustot? Nauratko Ruutsalon heppajutuille nyökytellen/kauhuissasi? Kyseletkö tallikavereiltasi, tietävätkö he myytäviä hevosia? Sinulla on selkeä Hevoskuume, Febris Equus.

Febris Equus on laajalti levinnyt ja yleinen oireyhtymä, jonka
taudinkuvaan kuuluu hevosmyyntipalstojen neuroottinen selailu, hevostavaran kerääminen nurkkiin ("ostan aina kokoa 145 ja 13,5, ne menee niinku kaikille"), äkillinen säästämisvimma, käyttöluottojen korkojen vertailu, tallipaikkojen kiertely ja nurkissa nuuskiminen, sydämentykytykset ja hallitsematon hikoilu aina kun kisaradalla tai telkkarissa on joku ihqu heppa, ajan ja tilan tunteen heikentyminen tylsissä tilanteissa joihin liittyy em. heppojen piirtelyä ja lempihevosen (joka kuulemma tulee myyntiin) nimen kirjoittelua. Oireyhtymä ei katso ikää eikä sukupuolta, mutta se iskee yleisimmin 15-50 vuotiaisiin naisiin.

Tämä oireyhtymä ei ole lainkaan niin viaton, mitä voisi äkkiseltään ajatella. Febris Equus saattaa aiheuttaa yöunien menetystä, taloudellisen tilanteen romahtamista, perheen sisäisiä ristiriitoja, neuroottista oireita hevosen hyvinvointiin liittyen ja erilaisia sydänsuruja ja masennusta. Parhaimmillaan Febris Equus saa kuitenkin aikaan hurmiota ja ekstaasia, vaaleanpunaisia laseja, ja pitkäikäisiä onnistuneita kavioliittoja.


Febris Equukseen auttaa yleensä vain yksi keino: ostaa oma hevonen. Lievissä tapauksissa oireyhtymä saattaa helpottua jo vuokrahevosen tai jopa pelkäin hoitohevosen hankkimisesta, tai ratsastuskoulutunneilla käymisestä. Pahaksi päässyt Febris Equus ei kuitenkaan ole leikin asia, ja siihen ei auta kuin hevosen ostaminen. Jos oireyhtymä on kuitenkin edennyt pakonomaiseen tarpeeseen hankkia mikä tahansa hevossukuun kuuluva elukka, jossa kädet hikoaa nettien myynti-ilmoituksia selatessa ja terve järki kaikkoaa kuin kannettu valo hölmöläisten tuvasta, seuraukset voivat olla huolestuttavia. Febris Equus- potilas ostaa tyypillisesti ensimmäisen, tai ainakin sen toisen hevosen, josta hän on soittanut myyjälle. Hän hurmaantuu hevosen viehkeästä ulkonäöstä, sen miellyttävästä luonteesta, kauniista satulahuovasta, lakatuista kavioista, tallin pikku varpusista, ja kukkasista jotka kasvavat maneesin seinustalla... Hän on valmista tavaraa, ja ennen kuin potilas huomaakaan, hän hymyilee typertyneen näköisenä kauppakirja ja riimunnaru kädessään.

Febris Equus on verrattavissa sinkuilla esiintyvään Febris Hommeen, mieskuumeeseen. On pakko saada jostain joku, mutta seuraavana päivänä on typerä olo ja hävettää. MIKSI minä tuon menin hankkimaan. Sitä toivoo, että se siitä suttaantuu. Joskus se suttaantuu oikeinkin hyvin, ja (k)avioliiton osapuolet tottuvat toinen toisiinsa, ja alkuhävetys laantuu, ja voi jopa todeta, että on se ihan kiva ja hyvä. Mutta mitäs jos näin ei käykään? Jos hevonen tuntuukin omituiselta ja väärältä? Jopa monen kuukauden kuluttua? Mutta kun se tuntui niin kivalta siellä myyjän luona... Kannattaako maksaa puoli tonnia kuussa siitä, että saa väkisin raahautua kuran keskelle hoitamaan ja ratsastamaan joka juuttaan päivä elukkaa, josta ei edes pidä? Mutta kun se on niin hieno ja kaunis, ystäväsi hokee. Niin, mutta kun minä en pidä siitä! Alat tulla jo vainoharhaiseksi, ja kuvitella että hevonen juonii jotain pääsi menoksi ja sekään ei pidä sinusta. Älä katso minua noin! Ehkä se tietää, miten lähellä se on myyntisivuille joutumista. Luettavaksi, selattavaksi, toisten Febris Equuksien kynsiin.

Talliturinat ja Neiti Koo ehdottavat, että myy se. Lapikasta, niinkuin eräällä kultivoituneella foorumilla sanotaan. Hevosia on maailma täynnä. Mutta ennen kuin ostat seuraavan, kokeile pientä helpotusta uudestaan uhkaavaan Febris Equukseen:
mieti, kuinka monta euroa kuussa Poni vie ja syö (ja paskantaa)?
Kuinka monta tuntia vietät tallilla joka viikko? Kuinka monta tuntia tästä letkutat turvonnutta jalkaa, puhdistat hokinpolkemia, talutat ontuvaa tai ähkyilevä hevosta? Kuinka monta kertaa et ehdi ratsastaa lainkaan, kun palaverissa meni niin pitkään ja talli menee kiinni yhdeksältä ja hevoselta puuttuu kenkä? Kuinka monta kallista bucasin loimea tarhakaveri on repinyt talven aikana? Kuinka monta kiloa porkkanaa raahaat corsan perässä raviradalta? Kuinka monta kertaa jätät teatteri-illallisen väliin, kun Ponin kakasta pitää ottaa hiekkanäyte tai Ponin valmentaja tulee katsomaan sen avotaivutuksia? Kuinka monta etelänmatkaa saisit Ponin kuluilla vuodessa?

Then again, olisipa tylsä elämä.

HihihS

Kelejä pitelee.

Vaikka sitä joka vuosi sitä vannoo, että tänä vuonna en kyllä menen HIHSiin kun ne liputkin vaan kallistuu ja expo kutistuu, sitä jotenkin kummasti löytää itsensä ylihintainen tapahtumaruoka kädessä, tunkemassa kympin kouluraippa repussa huitovien vaahtosammutinten keskellä kaiken maailman tuikitarpeettoman tavaran perässä ja hurraamassa kun Sebbe selvittää radan yhdellä pudotuksella. Jeii. Miten tässä aina käy näin?

Taitaa olla niin, että HIHS on jo käsite, must-go, paikka jossa tavataan ystävien lisäksi ne kerran vuodessa moikattavat ja kahdessa minuutissa kuulumiset vaihdettavat tutut ja tutuntutut ja ne jotka näyttävät tutuilta mutta nimi ei tule mieleen sitten millään. "Mitä kuuluu" - "Onko sulla se vanha tamma vielä - eiku jaa se olikin nuori ruuna niimpä joo -"... ja taas jatketaan matkaa miettien, kukahan sekin mahtoi olla.

Voisi luritella rivikaupalla miten tylsäksi väliaikaohjelmat ovat muuttuneet ja miten expo on kutistunut ja miten liput ovat melko kalliit (elämä on) mutta koska kaikki tietävät sen jo joka tapauksessa, antaa olla. Olisin voinut kuitata koko homman otsikolla HIHS, kyllä sä tiedät, eli tämä taitaa olla vahva kandidaatti vuoden turhin postaus-kisassa? :P

Seuraavaksi pääseekin tutustumaan, miten homma hoituu naapurimaassa, Globen vi ses snart! ;-)

HevosKooppi

Heitä romukoppaan iltapäivälehtien höpöhöpöhoroskoopit! Talliturinoiden hevoskooppi kertoo, minkälainen hevonen olisit ;)


OINAS-Olavi
Oinas-Olavi on rohkeaa suomalaista uudisraivaajatyyppiä, joka lähtee savottaan kuin savottaan kuolaimia pureskellen. Olavi on kärsimätön eikä jaksa seistä paikoillaan kuin nanosekunnin, ja sillä on paha tapa huitoa päällään. Olavin hoitajalla onkin usein nenä mutkalla. Oinas-Olavi on energinen ja usein kovasuinen. Olavi on kuitenkin erittäin hyvä kilpahevonen, jos sen vaan saa kannettua traileriin ja satuloita kilpailupaikalla. Jos Olavi ei pääse esteestä yli, se potkii sen paskaksi.


HÄRKÄ-Harmo
Harmo on tapojensa orja, ja rakastaa rutineja. Tyypillisesti tavisruunikko peevee Harmo ei siedä hoputtelua ja usein ratsastus Harmolla onkin hieman hankalaa ja aikaavievää, sillä se pelaa varman päälle ja harkitsee jokaisen liikkeensä tarkoin. Yleensä Harmo vaan seisookin keskellä kenttää miettimässä. Harmo nauttii laadukkaasta kotitallilla oleskelusta ja mieluiten vetäisi lonkkaa kullankeltaisilla pahnoilla, mukavaan loimeen kääriytyneenä.


KAKSOS-Kaija
Kaija on seurallinen risteytysponi, jota pitää tarhata laumassa. Kaija pitää myös vaihtelusta, joten kaikki tarhakaverit pitää vaihtaa viikottain. Kaijan kanssa on kiva käydä kisoissa, koska se pitää esiintymisestä ja on kotonaan vilinässä ja vilskeessä. Tosin se tekee usein väärän radan ratsastajan toiveista huolimatta, ja on hylätty kaikissa kisoissa viimeisen kahden vuoden ajan. Kaija keksii nimitäin myös koulukentällä omia kuvioita, jos ohjelma alkaa tuntua tylsältä. Oriversio Kaijasta on liukas playboy, joka hurmaa kaikki tallin tammat.


RAPU-Roope
Roope on symppis ja pörröinen suomenhevonen, jota muut hevoset käyttävät rapsutuspuuna. Roope saattaa vaikuttaa syrjäänvetäytyneeltä ja aralta, mutta se hörisee aina omalle hoitajalleen ja on lähesriippuvainen tarhakaveristaan. Roope on pohdiskelija, joka miettii päivät pitkät vastalaukan oikeutusta ja syvempää merkitystä. Roopesta ei koskaan tule kunnon kisahevosta, sillä se saa vatsahaavan jo letityksestä. Tammaversio Roopesta on synnynnäinen siitostamma ja emo ja se on jatkuvasti kiimassa, mutta ei näytä sitä millään.


LEIJONA-Leksa
Leksa on tallin kunkku, joka pitää kovalla karjunnallaan karsinanaapureita pelon vallassa. Leksa on usein vain 150 cm korkea täykkäri, mutta se kuvittelee olevansa huomattavasti suurempi. Leksa on kuitenkin omalle ihmiselleen ystävällinen, mutta vaatii joka viikko uusia samettihuopia ja silkkiloimia pysyäkseen tyytyväisenä. Leksa on oivallinen kilpahevonen, koska se rakastaa esiintymistä poseeraa lihakset pursuten yleisön edessä. Leksa kuitenkin loukkaantuu herkästi jos sitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, mutta se on helppo lepyttää kourallisella karkkeja ja muutamalla kehuvalla sanalla. Leksan tammaversio on herkkä pyörtymään ja vaatii metrin kasan pahnoja karsinan pohjalle, ja sillä on tallin pisin harja.


NEITSYT-Nanna
Nannan karsinan pitää aina olla tahrattoman puhdas ja hyväntuoksuinen. Arabi-Nanna ei hyväksy selkäänsä ratsastajaa, joka ei ole pukeutunut sävy sävyyn. Nanna vaikuttaa aralta ja ujolta, ja sen karsinaan pitää mennä aina varovasti, ettei Nanna kärsi suolen tahattomasta tyhjenemisestä. Nannan hyperventiloi jos talliympäristössä tapahtuu jotain muutoksia, ja sen ruokinta pitää aina tapahtua minuutintarkasti. Nanna on kuitenkin oivallinen lasten ratsu, sillä se on niin varovainen, että seisahtuu heti jos ratsastaja hieman horjahtaa selässä tai tapahtuu jotain Yllättävää.


VAAKA-Veka
Veka on hauras lyyrikko ja tarhakaverit nauravat sille. Vekalla on kuitenkin luontaista charmia ja tallin tammat ovat heikkona siihen. Saksalaista vanhaa hannover-syntyperää oleva Veka on rauhaa rakastava ja ahdistuu maastoesteistä ja muista extremelajeista. Veka rrrakastaa hyvää ruokaa ja kunnon pehkuja, ja se on yleensä taipuvainen lihomaan muodottomaksi palloksi laidunkauden aikana.


SKORPIONI-Sipi
Sipi on epäluotettavan oloinen ukrainalainen ratsuhevonen, joka puree ennen kuin kyselee. Sipi on kuitenkin parhaimmillaan haasteiden edessä, ja esimerkiksi kenttäratsastus sopii Sipille loistavasti. Sipit ovat yleensä seksihulluja ja tammaversiot ovat kiimassa vuoden ympäri, ja oriit ovat haisevat testosteronille naapuripitäjään asti ja astuvat kaikkea skodasta säilöpaaliin. Sipin itseluottamus on teräksenvahva, ja se ottaa jatkuvasti matsia Leksan kanssa, ja tappaa talossa ja puutarhassa.


JOUSIMIES-Jope
Jope on maailman optimistisin ja innostunein hevonen. Rotuponi-Jope rakastaa matkustamista ja nähdessään kuljetussuojat se alkaa puhista ja täristä innosta. Matkustusinnosta huolimatta Jope ei ole häävi kisahevonen, vaan filosofisena tyyppinä ahdistuu katseiden keskellä ja kusee alleen. Jope on tunnettu aituri, joka ei pysy missään tarhassa.


KAURIS-Kopsu
Kopsu on kunnianhimoinen, käytännöllinen ja vakavamielinen tyyppi, joka latautuu lähestyvään valmennustuntiin lepuuttamalla vasenta takajalkaa ja tuijottamalla takanurkkaa. Rautias suomenhevonen Kopsu on hevosmaailman työnarkomaani, ja suhtautuu hengenvakavasti sille asetettuihin tehtäviin. Pudotettu estepuomi tai rikottu vastalaukka on sille Kauhistus, joka saa sen menettämään yöunensa. Kopsu on parhaimmillaan pedantin ratsastajan alla, joka ei anna sen tehdä virheitä.


VESIMIES-Vellu
Vellu on kaikkien kaveri, mutta sillä on lieviä auktoriteettiongelmia. Holstein-Vellu tulee hyvin juttuun tallin kovapäisten Sipin ja Leksan kanssa mutta omalle ihmiselle Vellun pitää välillä näyttää takakaviota, että hän muistaa missä mennään ja who’s the man. Vellulla on kuitenkin suuri sydän ja nokkelana tyyppinä se taitaa jo nuorella iällä piffit ja puffit, joita se mielellään esittelee myös tarhakavereilleen.


KALA-Keiju
Keiju, tuo tallin herkkäsielu, tarvitsee ymmärtäväisen ihmisen. Part bred- ponina Keiju on synnynnäinen emo ja sillä onkin yleensä läjäpäin kauniita varsoja, jonka lisäksi se yrittää omia myös laidunkavereiden varsat. Keijulla on valtavan suuret silmät ja se rakastaa lapsia, jotka jaksavat kammata sen pitkänä aaltoilevaa harjaa. Keiju on parhaimmillaan siitostammana, mutta monia Keijuja näkee myös liihottelemassa kouluradalla. Keijun tunnistaa kroonisesta kukkaistutusten pelosta. Oriversio Keijusta on yleensä aikuisenakaan vieroittamaton arka poikamies.


-