Moa J-Molitorin Operantin Ehdollistamisen Kurssilla

Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää sateista ja koleaa päivää, kuin hyvässä seurassa lämpimässä maneesissa, oppimassa oppimista?

Moa J-Molitor saapui Ruotsista kurssittamaan innokkaita oppilaita 17.8.2013 Janeten tallille Hepojoelle. Kurssi oli kaksipäiväinen, mutta kuten tapanani näemmä jo on, ehdin osallistua vain ensimmäiseen päivään... olisin mielelläni jäänyt vielä toiseksikin päiväksi, mutta toki jo yhdestä päivästä sai sekä vahvistusta vanhoille olemassa oleville opeilleni ja ajatuksilleni, että uusia kivoja käytännön ideoita hevosen kanssa treenaamiseen. Lainausmerkeissä suorat lainaukset, muutoin teksti on luennosta vapaasti kääntämiäni asioita yhdistettynä omiin huomioihini ja lisähuomautuksiin.

Heti alkuun Moa piti luennon operantista ehdollistamisen tiedepuolen teoriasta ja klikkerikoulutuksesta. Tässä kuitenkin ensin vähän omaa alustustani aiheeseen, josta en ole varsinaisesti aiemmin kirjoittanutkaan. Jo heti sana klikkeri tai naksutin saa monelta karvat pystyyn, mutta operantin ehdollistamisen voi tehdä ihan millä äänimerkillä tahansa, vaikkapa jotain sanaa tai vihellystä käyttäen. Klikkeri on alkuun kätevä, kun ääni tulee aina samanlaisena ja sen pystyy toistamaan samanlaisena joku toinenkin eläintä kouluttava henkilö. Oppimisteoriat pohjautuvat tieteellisiin tutkimuksiin, joita on tehty eläintenkin saralla jo pitkään. Monet muistanevat kouluajoilta psykologian kirjoista Pavlovin kuolaavat koirat, Skinnerin laatikon ja Lorenzin leimaantuneet hanhenpojat. Koirapuolella nämä jo kohta sata vuotta sitten löydetyt oppimisteoriat ja -tavat ovatkin enemmän käytössä, mutta hevosurheilun maailmassa käytämme vielä kovasti suppeaa ja pääosin aika ankaraa, eikä niin kovin motivoivaa koulutustapaa.

Otetaan vielä pieni kertaus terminologiasta. Operantti ehdollistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäristö reagoi oppijan käytöksen muutokseen. Operantti ehdollistuminen on tahdonalaista. Ehdollistuminen lähtee liikkeelle oppijan omasta toiminnasta, jonka aikana tai välittömästi käytöksen jälkeen oppija saa itselleen merkityksellistä palautetta. Tämän seurauksena esimerkiksi hevonen alkaa ehdollistua kyseisen käytöksen seurauksiin. Esimerkiksi, kun ihminen odottaa hevosen kääntävän päätään pois makupalaa pitelevästä kädestä. Kun hevonen kääntää päänsä pois, se saa makupalan. Näin hevonen oppii toistojen myötä, että kyseisessä tilanteessa pään poispäin kääntäminen on sille kannattavaa, koska siitä seuraa jotain kivaa, eli makupala.

Tätä positiivista vahvistamista voi vielä entisestään vahvistaa ja tarkentaa klikkerikoulutuksella. Ehdollistamalla hevosen klikkerin tai minkä tahansa muun samanlaisena pysyvän äänimerkin ääneen, kouluttaja voi palkita hevosta juuri oikealla hetkellä.

Operantti ehdollistaminen poikkeaa klassisesta ehdollistamisesta siinä, että operantissa toiminta on tahdonalaista, klassisessa tahdosta riippumatonta. Vrt Pavlovin koirakokeet, jossa ehdollistettiin äänimerkkiin joka liittyi ruokailutilanteeseen, ja myöhemmin koirat alkoivat kuolata äänimerkin kuultuaan myös ilman ruokaa. Klassisessa ehdollistamisessa käytetään aina merkkiä, operantissa odotetaan myös sitä omaa toimintaa. Toki silti läsnä on aina myös klassinen ehdollistuminen, koska hevonen kokee mielihyvää naksuttimeen ehdollistuttuaan.

Miksi sitten ylipäätään käyttää positiivista vahvistetta?
Erilaiset koulutustilanteiden seuraamukset jaetaan oppimispsykologiassa neljään erilaiseen tapaan.

*Positiivinen vahvistaminen (R+) Miellyttävät asiat alkavat (palkkio)
Hevonen pysähtyy ohjamerkistä -> nami (R+) -> pysähtymisen todennäköisyys kasvaa

*Positiivinen rankaisu (P+) Epämiellyttävät asiat alkavat (rangaistus)
Hevonen ei pysähdy ohjamerkistä -> kiskaistaan ohjasta (P+) -> pysähtymisen todennäköisyys vähenee

*Negatiivinen vahvistaminen (R-) Epämiellyttävät asiat loppuvat
Hevonen pysähtyy ohjan merkistä -> myödätään ohjasta (R-) -> pysähtymisen todennäköisyys kasvaa

*Negatiivinen rankaisu (P-) Miellyttävät asiat loppuvat
Hevonen pysähtyy merkistä -> ohjasta ei myödätä (P-) -> pysähtymisen todennäköisyys vähenee

Hevosmaailmassa on käytetty, ja käytetään, pääosin positiivista rankaisua sekä negatiivista vahvistamista. Käytämme tahattomasti jonkin verran myös negatiivista rankaisua ihan arkisissa tilanteissa, esimerkiksi ottaessamme hevosta laitumelta tai viedessämme yksinoloa jännittävän hevosen yksinään talliin. Hyvät asiat loppuvat. Näissä termeissä sanat "rankaisu, positiivinen ja negatiivinen" ei tarkoita sitä että asiat olisivat hyviä tai huonoja, ne ovat vain termejä kuvailla tilannetta, jossa siihen lisätään tai poistetaan jotain.

Perinteisesti hevosurheilun maailmassa hevonen opetetaan väistämään painetta ja pitämään sitä lähtökohtaisesti epämiellyttävänä, jolloin sen poistosta seuraa negatiivinen vahvistaminen eli paine -> myötäys. Positiivisessa vahvistamisessa paine on kuitenkin vain merkki, ja on vallan mahdollista opettaa hevonen alusta asti hyvin pieneen ja kevyeen merkkikieleen. Paineen suurentaminen ei auta jos se aiheuttaa hevoselle stressiä ja pelkoa. Hevonen alkaa silloin keskittyä enemmän epämukavuuden tunteeseen ja mahdollisesti orastavaan pakoon kuin ongelmaratkaisuun.

Oppimistilanteessa rankaisu johtaa useimmiten toiminnan todennäköisyyden vähenemiseen. Moa kertoi hauskoja esimerkkejä tilanteita valottaakseen. Esimerkiksi: ajattele että olisit työpaikallasi. Teet työsi tosi hyvin, mutta et saa siitä lainkaan palkkaa. Sen sijaan joudut tekemään pidempiä päiviä, kun kerran teet työsi niin hyvin. Lisäksi pomo käy välillä lätkäisemässä, jos teet jonkin pienen virheen tai et kykene tekemään asiaa niin nopeasti, mitä pomo haluaisi. Lisääntyykö motivaatiosi, vai pieneneekö se? ;) Hevonen tekee aina sitä, mitä se kokee kannattavaksi. Jos toiminnasta tai edes toiminnan yrittämisestä tulee helposti rankaisu, se lakkaa helposti yrittämästä ja jatkuvien rangaistusten pelossa jopa kääntyy sisäänpäin omaan maailmaansa. Monesti ihmiset pitävät tämänkaltaisia hevosia "kiltteinä ja tottelevaisina", vaikka monet niistä ovatkin siinä vaiheessa lähinnä alistuneita, turhautuneita ja sulketuneita. Tämän kaltaiselle hevoselle voi olla vaikea opettaa uusia asioita, koska se ei uskalla itse tarjota mitään ratkaisuvaihtoehtoja eikä uskalla kokeilla uusia asioita. Suurin ero erilaisten menetelmien välillä piilee MOTIVOINNISSA. Hevonen tekee aina sen, minkä se kokee kannattavaksi. Positiivinen vahvistaminen lisää huomattavasti ko. asian kannattavuutta hevoselle, jolloin sen motivaatio tehdä ko. asiaa kasvaa.

Ratsastaessa käytämme joka tapauksessa jonkin verran painetta ihan jo istuessamme satulassa. Painomme, kätemme ja jalkamme aiheuttavat hevoseen kohdistuvan paineen. Emme joka tapauksessakaan voi ratsastaa levitoiden ja ohjata hevosta metrin yläpuolelta koskematta siihen, joten on ihan hyödyllistä opettaa hevoselle mitä "paine" tarkoittaa. Hevosen hermorakenteesta riippuen opetusta voi tehdä monella tavalla. Kylmähermoinen kaveri kestää jos jonkinlaista opettamista, mutta herkempi tyyppi häipyy tangenttia pitkin piereskellen ja pukitellen jos se sisäänratsastetaan kovin krouvilla tavalla. Hevosta voi siedättää, floodata, pakottaa, ja vaikka mitä. Ihan okei. Toimiihan sekin. Yksi tapa opettaa ratsastajan aiheuttamalle paineelle on tämä operantti ehdollistaminen, jossa hevoselle kerrotaan apu kerrallaan, mitä pohje tarkoittaa? Mitä ohja tarkoittaa? Miten suhtautua ratsastajan painoon? Ja niin edelleen. Nimenomaan positiivista vahvistetta käyttäen.

Klikkerikoulutus kannattaa aloittaa jollain sellaisella harjoituksella, mikä on hevoselle helppoa. Esimerkiksi katsoa muualle, koskea nenällä kohdetta tms. Moa oli sitä mieltä, että klikkeriin ei tarvitse ehdollistaa erikseen vain namittamalla hevosta vaan samalla voi alkaa harjoitella jotain helppoa tehtävää, jotta hevonen ymmärtäisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, että klikkauksen saadakseen sen tulee aktiivisesti ja tietoisesti tehdä jotain asiaa (vaikka se olisi sitten paikallaan seisominen tai rentoutuminen), jolloin se alkaa helpommin hakea itse ratkaisua tilanteeseen. Käytännössä homma on neljäosainen. 1 Signaali -> 2 Pyydä (nämä kaksi menevät käsi kädessä) -> 3 Klik-nami -> 4 Anna syödä ja odota. Ja alusta uudestaan. On tärkeää antaa hevosen syödä nami rauhassa, ja silloin tehdä mitä haluaa (turvallisuuden puitteissa), se on hevosen omaa aikaa. "Me ihmiset olemme niin kontrollifriikkejä!" Moa naurahti. Kun hevonen syö namiaan rauhallisesti, samalla sen kierrokset pysyvät alhaalla, ja se miettii mistä se sen namin sai. Alkuun sessiot on pidettävä hyvin lyhyinä, etenkin jos hevonen ei ole vielä ns oppinut oppimaan. Jo 2 minuutin toistoilla hevoselle tulee aikamoinen aivohiki, ja sen on saatava pieni paussi. Kun hevonen on päässyt jyvälle mitä tehdään, sessioita voi vähän pidentää, mutta jo 15 minuuttia on pitkä aika tehdä samaa asiaa. Hevonen, yhtä lailla kuin kouluttajansakin, tarvitsevat hengähdystaukoja oppiakseen ja pysyäkseen rentona ja turhautumattomina. Käytännön esimerkki: hevosen pitäisi koskettaa turvallaan kohdetta. 1 & 2 aseta kohde hevosen ulottuville -> hevonen koskettaa kohdetta -> 3 klik ja nami 4 -> anna syödä ja odota. Ja alusta uudelleen, jos tarpeen. Riippuu täysin yksilöstä ja harjoiteltavasta asiasta, montako kertaa asiaa pitää toistaa, jotta se on varmasti ymmärretty ja opittu. Tämän voi testata helposti pyytämällä välillä jotain muuta, ja sen jälkeen antamalla signaali uudestaan ja tarkistamalla, tekeekö hevonen halutusti uudelleen paussin jälkeen. Jos se ei tee, se ei ole ymmärtänyt eikä oppinut vaadittavaa tehtävää.

Positiivisen vahvisteen vahviste, eli klik(tai muu ääni) jälkeinen kiva juttu ei ole aina nami. Ihminen ei voi päättää, mistä hevonen pitää, ja kokee palkintona, tai ei pidä. Olisikin hyvä selvittää, mistä oma hevonen pitää oikeasti? Tästä jäljempänä... Jos hevonen on todella stressaantunut ja peloissaan jo lähtökohtaisesti, se ei ehkä pysty tai halua syödä mitään vaikka tarjolla olisi sen suurimpia herkkuja. Tällöin olisi toki mietittävä ensin, miten hevosen saisi rentoutumaan, ja harjoiteltava ensin ihan vaan olemista ja rentoutumista paikassa, jossa on tarkoitus harjoitella. Joskus tällaisissa tilanteissa palkintona voi olla myös se, että ihminen ottaa suuremman välimatkan tai jopa poistuu kokonaan näkyvistä.

Jotta hevonen ei alkaisi odottaa ja tarjota asioita omin päin, aloita koulutustilanne uudestaan vasta kun hevonen on rento ja seisoo rauhassa. Jos tulet palkinneeksi hermostuneesta mielentilasta, sitä voikin olla vaikea korjata jälkeenpäin. Hevoselle on hyvä opettaa myös jokin merkki, mistä se tietää, että sessio on ohi - vähän kuin sanoisit koiralle "vapaa". Etenkin jos haluaa harrastaa hevosen kanssa "free shapingia", jossa hevonen on täysin vapaana ja tarjoaa asioita omasta aloitteestaan, on hyvä keksiä jokin merkki josta hevonen tietää että nyt ei tarvitse keksiä ja tehdä mitään vaan se saa rentoutua, eikä palkkioita ole nyt tulossa.

Hevonen on luonnostaan lauhea ruohonsyöjä, joka on luotu syömään vähän kerrallaan koko ajan. Syljen erityksestä hevonen tietää että nyt on aika pitää pieni paussi ruoassa. Ei siis välttämättä siitä, että vatsa olisi jo täynnä. Lisäksi hevonen on luotu liikkumaan laumansa kanssa koko ajan, pääosin hitaassa tahdissa, pysähtyen välillä mutustamaan ruokaa. Moa muistutti, että ratkaisemalla nämä kaksi perusasiaa moni käytösongelma ratkeaa kuin itsestään. Suuri osa käytösongelmista johtuu jonkin perustarpeen deprivaatiosta ja/tai turhautumisesta. Jos hevosen resurssit on kohdallaan ja sillä on hyvä fiilis, se kestää enemmän töppäilyjä ihmisen taholta, kuin hevonen joka on jo valmiiksi turhautunut! "Suurimmat ongelmat arjen tilanteissa tulevat siitä että hevonen ei ymmärrä, se kokee ihmisen olevan jotenkin sen ja resurssien tiellä, tai ihminen aiheuttaa jatkuvaa epämukavuutta joka turhauttaa hevosta (esim taluttaa aina todella lyhyellä narulla "naamassa roikkuen" vaikka hevonen kulkisi paljon paremmin hiukan etäämmällä ihmisestä, pidemmällä narulla)". "Joskus yllättävä ongelmakäytös voi johtua myös kivusta. Hevosella on hyvä muisti kivun suhteen ja se oppii yhdistämään kivun tilanteeseen tai paikkaan, vaikka kipu olisi jo hoidettu", Moa muistutti.

Mitä siis tehdä, jos haluaa oppia lisää hevosestaan ja ehkä vähentää sen turhautumista, muuten kuin muuttamalla sen elinolosuhteita? Yksi hyvä tapa Moan mukaan on päästää hevonen vapaaksi kentälle tai maneesiin ja vaan tarkkailla sitä. Mistä se oikeasti tykkää? Moa kertoi esimerkin kouluttajasta, joka ajatteli että hänen hevosensa tykkää kun sitä taputtaa otsasta. Tämä on helppo kokeilla. Päästä hevonen vapaaksi, ja taputa otsasta? Jos se jää luoksesi tyytyväisenä, se pitää siitä. Jos se pyrkii häipymään tai kääntää päänsä pois, se ei pidä siitä. Yksinkertaista! "Tarkkaile hevostasi. Mistä se pitää? Mistä se ei pidä? Kokeile, leiki hevosesi kanssa! Opit siitä paljon. Anna sen itse kertoa minkälainen se oikeastaan on."

"Eri hevosilla on erilainen oma tila. Vapaana työskennellessä sen huomaa erityisen hyvin. Kunnoita hevosen omaa tilaa. Harva ihminenkään tykkää, jos toisen tavattuaan toinen käy heti käsiksi, tai pitelee naamasta", Moa nauratti yleisöä imitoiden samalla tunkeilevaa käytöstä. "Tee niistä asioista kannattavia ja kivoja, mitä haluat lähteä vahvistamaan." Vapaana ollessa hevonen kertoo selvästi, minkä se kokee kannattavana ja minkä ei...

Moa muistutti, että kaikki hevosen kanssa tekeminen on sen treenaamista. Halusit tai et, hevonen oppii koko ajan. "Tämä oli kannattavaa, kokeilempa sitä uudestaan!" Hevoset ottavat jopa riskejä sen mukaan, mikä on kannattavaa. Tämä on helposti nähtävissä esimerkiksi old school länkkärikouluttajissa, joissa hevoseen laitetaan niin paljon painetta kaikkialla muualla, että se mieluummin seisoo paikoillaan kouluttajan vieressä vaikka mitä tapahtuisi ympärillä. Tämä ei tokikaan tarkoita että hevonen olisi oppinut olemaan pelkäämättä jotain tiettyä häiriötekijää, vaan että se kokee niin voimakasta painetta kaikkialla muualla, että se valitsee ns pienimmän pahan. Tällaista koulutustapaa käyttäessä hevosesta tulee helposti melko mekaaninen ja avuton, ja se lakkaa tarjoamasta omia vaihtoehtoja ja ratkaisuja koulutustilanteissa, jolloin sen motivointi ja uuden opettaminen voi olla hyvin vaikeaa. Monet valitsevat kuitenkin mieluummin hiukan sulkeutuneen hevosen kuin sellaisen, joka tarjoaa kaikenlaista ja on innokas kokeilemaan. Etenkin positiivisella vahvistamisella voi saada enemmän kuin on tilannut, etenkin jos palkitsemisen tarkkuus ja mielentila eivät ole oikein hallinnassa. "Pitääkin tietää mitä tekee, ja tehdä suunnitelma. Tiedä mitä teet, ja mitä vahvistat!" Moa terotti yleisölle.

Joskus hevosta joutuu toki myös rankaisemaan. Yksinkertaisimmillaan viemällä pois jonkin asian, mitä se haluaisi, kuten laumatoverin tai ruoan. "Jos joudut käyttämään positiivista rankaisua, esimerkiksi raippaa tai narua oman tilan säilyttämiseksi, toimi kuten sähköaita. Aina samalla tavalla, nopeasti ja tehokkaasti. Älä ole vihainen, jatka harjoitusta, ja palaa helpompaan harjoitukseen jossa pääset palkitsemaan hevosta. Jos tilanne menee vaaralliseksi, pelasta ensisijaisesti itsesi katkaisemalla vaarallinen toiminta, ja mieti myöhemmin mikä meni pieleen, missä teit virheen, ja mitä voisit tehdä toisin ettei tilanne enää toistuisi". Siedättämällä ja toistamalla jotain harjoitusta hevonen saavuttaa yhä rennomman mielentilan harjoitusta tehdessään, ja riski asioiden pieleen menemiseen vähenee. Mokia toki sattuu silti, eihän kukaan meistä ole robotti.

"Klikkerikoulutus on mekaanista, mikä on sikäli hyvä että siitä tulee tekemiseen tarvittava tarkkuus, mutta fiilis on silti tärkein". Tarkkaile omaa hevostasi, tarkkaile omaa kehoasi ja fiilistäsi". "Hevoset tykkäävät, kun ne huomaavat, että niiden käytöksellä on merkitystä ja joku kuuntelee niitä", Moa hymyili.

Teorialuentojen välissä näimme kuusi erilaista hevosta, joilla oli kaikilla erilainen haaste tai opittava asia. Ensimmäisenä meillä oli hevonen, jolla ei oltu ennen tehty klikkerikoulutusta. Koulutus aloitettiin "target trainingilla", joka onkin helppo ja kiva tapa aloittaa tämänkaltainen työskentely. Ensin keskityttiin siihen että hevonen seisoi kauniisti paikoillaan eikä hamuillut kouluttajaa vaan seisoi suorassa ja rentona. Kouluttajan paikalla on merkitystä monenkin asian suhteen, ja sillä miten järjestelee käsiinsä kohteen, naksun ja namin... ;) Alkuun namipalkkio on seurattava välittömästi, myöhemmin kun hevonen on hyvin ehdollistunut klikkeriin (tai muuhun ääneen) ajoitusta voi pidentää hiukan. Kohde piilossa -> näytetään hevoselle -> annetaan itse keksiä mitä pitää tehdä namin saadakseen. Alkuun hevonen sai palkkion jo kun se katsoi kohdetta, sitten nostettiin vaatimustasoa ja sen piti kääntää päänsä sitä kohti, ja lopulta koskettaa sitä nenällään. Kouluttaja käy helposti kärsimättömäksi ja koppaa hevosta itse nenään kohteella, joka vaan hidastaa prosessia - hevonen ei uskalla enää koskettaa sitä itse kun se pelkää viime hetken nenään kopsautusta! Olkaa siis malttavaisia ja antakaa hevosen itse keksiä mistä namin saa. Jos hevonen alkaa turhautua voi kokeilla hiukan muuttaa kohteen paikkaa vaikkapa alaspäin, jolloin se helpommin kiinnostuu siitä uudestaan. Hevonen oppi hienosti muutamilla toistoilla koko rupeaman ja säilyi rentona ja uteliaana.

Hevosenkin pitää oppia oppimaan. Emo alkaa opettamaan varsaa jo pienestä erilaisiin merkkeihin. Se kutsuu varsaa luokseen maitobaariin hörinällä, tai ajaa pois kehon keiltä käyttäen. Varsa oppii emonsa lisäksi laumasta käytöksen koodiston ja erilaiset hevosten toisilleen käyttämät merkit. Osa niistä on niin hienovaraisia, että ihmisen voi olla vaikeaa edes huomata niitä. Pieni painonsiirto jalalta toiselle, hiukan kiristyvät sieraimet... kun ihminen alkaa opettamaan hevosta, hän käyttää usein tarpeettoman suuria eleitä ja merkkejä, vaikka hevonen kuuntelisi jo pienempääkin merkkiä. Ei hevonen ole tyhmä, vaikka se on suuri! ;) "Jos opetettava ei tajua, ei se ole tyhmä, vaan opettaja on epäonnistunut ja ehkä liian hidas", Moa muistutti.

Toinen hevonen oli lastausongelmainen kaveri. Ei niinkään, ettei se olisi mennyt koppiin, vaan se ei pysynyt siellä vaan säntäsi rajusti takaperin heti, kun kuuli takaapäin ääniä ja tiesi että takapuomia ollaan sulkemassa. Tälle hevoselle oli opetettu target traniningin kautta klikkerin periaate jo aikaisemmin, ja ensin sitä vahvistettiin, ja sitten lähdettiin tekemään harjoitusta. Hevoselle opetettiin merkki seisahtua paikoilleen rauhallisena, edeten kohti traileria. Lisäksi tehtävään otettiin mukaan rauhallisesti peruutus poispäin, ja liikkeellelähtö eteenpäin. Moa korosti, että olisi opettanut nämä rauhassa erikseen pidemmällä aikavälillä, mutta hevosen on määrä muuttaa toiselle tallille kohtapuolin, joten aikaa opettaa kaikki täydellisesti ei ollut vaan pyrittiin löytämään järkevä ratkaisu, joka kuitenkin stressaa hevosta mahdollisimman vähän. Hevonen eteni harjoituksessa hienosti, ja luultavasti seuraavana kurssipäivänä olisi jo seisonut trailerissa aika kivasti takapuomia suljettaessa.

Kolmas hevonen sai tehdä maasta temppukoulutusta, ja aiheena oli kumartamisen harjoittelu. Tämä hevonen oli tehnyt klikkerikoulutuksella hommia ennenkin, ja osasi jo jonkinlaisen repertuaarin erilaisia kuvioita ja temppuja. Hevonen oli jo oppinut nostamaan merkistä jalkaa ja pitämään sitä ylhäällä. Nyt sille opetettiin painonsiirto taaksepäin jalkaansa kouluttajan avustuksella ylhäällä pitäen, ja se oppi sen varsin mukavasti session aikana.

Neljäntenä saimme ihastella herrasmiesruunan longreining-opetusta. Tässä työskentelymallissa hevosta ei ohjasajeta ohjasajovyön renkaiden läpi vaan vapailla ohjilla, pitkälti ilman tuntumaa, ääni- ja muiden merkkien ohjaamana. Hevoselta vaaditaan jo aika hyvää tasapainoa ja luottamusta ohjaajaan, ja tämänkaltainen harjoittelu toki myös lisää näitä ominaisuuksia. Tämä hevonen ei ollut tehnyt juurikaan tätä aiemmin mutta oli ehdollistunut jo operanttiin oppimiseen ja vahvisteeseen. Tehtävänä oli harjoitella liikkeellelähtöä ja kävelyä eteenpäin.

Tämä herrasmieshevonen oli hyvin älykäs kaveri ja tympääntyi, kun vaatimustaso pidettiin matalana pitkään, ja alkoi keksiä omia huvituksia. Moa muistuttikin, että etenemisvauhti riippuu täysin hevosesta ja kouluttajasta. Jos älykäs hevonen kyllästyy helposti, nosta vaatimustasoa nopeammin sen mukaan, mitä intuitio kertoo. Ei kuitenkaan niin paljoa, että luottamus horjuu tai tilanne menee lukkoon. Jos hevonen turhautuu liian nopeasti etenevään harjoitukseen, se lakkaa yrittämästä tai jopa yrittää ottaa palkinnon väkisin. Silloin rauhoita tilanne ja palaa helpompaan harjoitukseen tai saman harjoituksen helpompaan vaatimustasoon.

Viidentenä meillä oli vuorossa hevonen, jolla oli ongelmia vastaantulevien ratsukoiden kohtaamisessa. Se jännittyi ja "otti ritolat" mikä on kilpahevoselle melko hankala piirre ahtaita kisaverryttelyjä ajatellen. Tämänkin hevosen kohdalla positiivinen vahviste oli jo entuudestaan tuttu juttu. Moa valitsi ratsastajan kanssa merkiksi taivutuksen. Ensin hevoselle opetettiin että se seuraa oikeaa ja vasenta ohjaa maasta käsin, sitten selästä paikallaan seisten, sitten käynnissä ja ravissa. Lopuksi käytimme häiriönä kohti kävelevää ihmistä, jota tämä sympaattinen ruuna ei suinkaan säikkynyt mutta olisi halunnut mennä nuuskimaan, joten se kävi silti "häiriöstä". Hevoselle opetettiin että se kohtasi vastaantulevan häiriön taipuneena (kohti, ja poispäin) ja sai vahvisteen tästä. Kohta ruuna keskittyikin enemmän ratsastajaansa kuin kohti tulevaan häiriötekijään. Hienoa! Seuraavana kurssipäivänä he kokeilevat samaa isommalla häiriöllä.

Viimeisenä vaan ei vähäisempänä näimme ruunan, jolla oli ongelmia suhtautua ihmisen käsiin. Se yritti koko ajan räplätä ihmisen käsiä, nuolla, jopa näykkäistä käsiä ja kerjätä namia. Tälle hevoselle opetetiin välimatkan pitämistä ihmiseen, namista luopumista (saa namin vasta kun kääntää päänsä pois) ja namin nätisti ottamista kädestä. "Hevoselle kannattaa opettaa, miten käteen suhtaudutaan". Tämä kaveri oli aika sitkeä käden räpläämisessään mutta kun huonoa käytöstä ignoroitiin ja blokattiin liian härskiksi käydessä ("you should ninja your horse!" Moa nauratti kurssilaisia ja näytti miten raippamerkillä blokattiin hellästi mutta tehokkaan nopeasti ihmisen tilaan tunkeva kärsäkäs), ja ennenkaikkea vahvistettiin haluttua käytöstä, hevonen oppi nopeasti mistä sen namin lopulta saa. "Tämänkaltaisten ongelmien kanssa saa silti tehdä pitkään töitä", Moa kertoi. Aina kun hevonen turhautui tai kiihtyi, se alkoi palaamaan nopeasti vanhaan tuttuun käytökseensä.

Moa silti muistutti, ettei turhautuminen ole varsinaisesti paha asia. Pieni turhautuminen nopeuttaa ongelmaratkaisua. Jos hevonen ei halua namia, se ei ole tarpeeksi hyvä vahviste. Silloin on keksittävä jotain muuta (vrt koirilla nami / leikittäminen). Jos hevonen haluaa namin eikä saa sitä, kun ei keski mitä siltä halutaan, se alkaa turhautua. Tästä turhautumisesta tosiaan kumpuaa myös positiivisia asioita - se saa hakemaan ratkaisua ongelmaan ja aktivoi hevosta yrittämään. Jos turhautumisen aste kasvaa liian suureksi, se taas lakkaa yrittämästä. Moa kehotti kokeilemaan oman tutun hevosen kanssa, missä raja kulkee? Jos sitä ei tiedä - - no -- sitä ei tiedä! :D

Kurssipäivä oli kaikin tavoin mukava ja antoisa. Järjestelyt pelasivat hienosti ja Moa on opettajana toki hyvin ammattitaitoinen mutta myös mitä mukavin ja huumorintajuisin, pitäen yllä positiivsta ja letkeää oppimisilmapiiriä jossa sekä hevoset että kurssiin osallistuvat ihmiset viihtyivät. Lähdin kurssilta inspiroituneena ja täynnä uusia ajatuksia, luulen että eräs valkea hevonen saa ruveta opettelemaan tätä koulutuskeinoa käyttäen makaamaan menoa...




Teksti ja kuvat Katariina Albrecht