Turkki Kapadokya 9/2015

Kolmas kerta toden sanoo! Kolmas reissu siis Turkkiin tänä vuonna ratsastusjousiammunnan parissa. Tällä kertaa kyseessä eivät olleet kilpailut, vaan Ottoman show Kapadokyassa upeassa Anatolian vuoristossa. Sain kutsun esiintyä showssa, ja pakkasin intopiukkana susilakkini ja aseeni ja lentelin paikanpäälle. Kapadokya on kuin toiselta planeetalta! Alue on historiallisesti ja etenkin geografisesti todella ainutlaatuinen, ja tunnettu sekä merkillisistä "fairy chimneystä" eli "keijusavupiipuista", vulkaanisesta kivestä muodostuneista tötterömäisistä kivimuodostelmista sekä historiallisesti muunmuassa varhaiskristillisestä alkuperästään ja tarinoistaan. Muinoin Kapadokyan valtakunta oli valtava ja ulottui jopa Mustallemerelle saakka. Aleksanteri Suuri yritti valloittaa aluetta siinä onnistumatta, ja tarinoiden mukaan Pyhä Yrjö tappoi lohikäärmeen kuuluisan tarun mukaan juuri Kapadokyassa. Historiallisissa puitteissa siis pyörittiin.

Show oli Kadost sporttikeskuksen tiloissa, joissa oli myös mönkkärisafareita ja maastoratsastuksia. Varsinaisesta showsta vastasi kuitenkin Istanbulin Ratsastusjousiammuntaklubi, ja hevoset tulivat myös sieltä. Tästä lisää myöhemmin ;-)

Ensimmäisenä aamuna sain heti kunnon kickstartin reissuun, kun lähdin heti huonosti nukutun lyheyn yön jälkeen alueelle saavuttuani kolmen ratsukon porukalla vuorille. Sain alleni kipakan ja varsin omapäisen 5 vuotiaan arabitamman. Alkumatka sujui rattoisasti kävellen ja maisemia ihmetellen. Seutu näytti hyvin kuivalta ja niukalta kauempaa, mutta keijupiippujen ja lohkareiden seassa laaksoista löytyikin uskomattomia pieniä paratiisipuutarhoja, joiden puut notkuivat hedelmiä ja viinirypäleitä. Vulkaaninen maaperä sai kasvit kukoistamaan! Annettiin hevosten syödä omenoita suoraan puusta ja jatkettiin matkaa ylemmäs kohti vuorten huippuja. Etummaisena ratsastanut hevosten omistaja lähti aina randomisti täyteen kiitolaukkaan mitä merkillisimmissä paikoissa; tiukoissa solissa joissa mahtui juuri ja juuri ratsastamaan, alla pelkkä kivinen pohja ja ysikympin kurveja... no huhhuh. Ilman Iranin vuoristotreeniä olisin todennäköisesti pudonnut tai vähintäänkin itkenyt :D Ei voi sanoa että olisin nauttinut kyydistä. Kaikenlisäksi tammani oli varsin nopea ja yritti ohittaa edellä menevää hevosta perin mielikuvituksellisissa kohdissa. Onneksi se oli muuten varmajalkainen tyyppi, enkä pudonnut rotkoon tai liukastunut hirvittävissä kivikkoisissa kurveissa.

Matkan lopussa pysähdyimme erään kirkon (niitä on seudulla joka notkossa ja nyppylässä) kohdalla jonne oli tehty myös turistien pitstop pikku kahviloineen ja krääsäständeineen. Laitettiin hevoset varjoon lepäämään ja nautittiin vastapuristettua granaattiomenamehua, ja käytiin tsekkaamassa luolaan hakattu kirkko ja asuinpaikka. Aika hurjia juttuja. Ja vanhoja. Takaisin ratsastus sujui muuten rattoisasti, paitsi kanssaratsastajani halusi hiukan laukata kotiinpäin tasaista hiekkatietä. No. Ratsumme olivat entisiä laukkuriarabeja, arvatkaapa arvoisat lukijat kuinka siinä kävi? Perinteisesti. Tammat lähti lapasesta kuin kuppa Töölöstä ja päädyimme laukkaamaan hyvin arveluttavaa tammojen ihan itse valitsemaa reittiä -joka ei aivan myötäillyt tietä- suoraan tallin pihaan aivan järkyttävää kiitolaukkaa niin että loppujarrutuksessa vain kipinät suihkusi kengistä. Sillai kai! Hiukan kävi mielessä että kuinkahan nopeasti tänne tulee ambulanssi, mutta luojan kiitos viimeiaikaisen runsaan tasapainotreenin onnistuin sekä roikkumaan kyydissä että vielä jollain ihmeen kaupalla pysäyttämään lievästi ripeän ratsuni ennen tallin seinään törmäämistä. Huhhuh että semmoinen rentouttava turistiratsastus. Isäntä oli innoissaan että kerrankin oli reipas lenkki ja hyvät reitit (...) kun yleensä on vaan kokemattomampia ratsastajia joiden kanssa pitää vaan kävellä. Jeps.

Kädet täristen nautitun aamupalan (...) jälkeen yritin ottaa vähän lepoa mutta mönkkärisafari kutsui. Niinpä tietysti. Kävimme katsomassa "Love Valleytä" joka oli minun silmääni enemmänkin "Freud Valley". Jätän lukijan arvattavaksi miksi näin.

Mönkkäröinnin jälkeen luovuin ideasta levätä ja lähdin treenaamaan jouskaria, auringon paahtaessa ja pölyn leijuessa hiukan tokkuraisen suomitytön sotkuisessa tukassa. Treeni tulikin tarpeeseen koska illalla pääsin heti tositoimiin ja esiintymään showhun. Sain alleni hassun arabioriin Ezelin, joka oli varsinainen epeli. Se osasi avata kaikki solmut ja riisua riimut ja päästää irti myös toiset hevoset, toki. Oriit majailivat kaikki kenttätallissa pilttuissa, sulassa sovussa. Ezeli oli kova pukittamaan ja hidas laukkaamaan. Yritin lähinnä olla ärsyttämättä sitä ja neuvottelin kaikilla osaamillani kielillä sen kanssa että selviäisimme showsta ehjin nahoin. Onneksi Ezeli oli armelias eikä heittänyt minua kanveesiin yleisön sekaan :D Shown kulku oli aina kutakuinkin sama: ensin esittelylaukka ja kaarto yleisön eteen lippujen kanssa, sitten 3 kierrosta vuorotellen "tavallista" jouskaria n 65 metrin lyhyellä radalla jossa oli neljä taulua, sitten kabakia (ammutaan ylöspäin) ja sitten miekkaherrojen setti, ammuttiin "tussunuolilla" (tää on muuten saletisti miesten keksimä termi) Apon ohjastamaa vankkuria jossa oli peltinen iso maali, hiukan maassa olevien maalien keihästystä ja kvintaanin pyöritystä. Esitystä höysti hevosakrobaatin välikurvakset ja ruoskalla lippumaalien niittaaminen. Sekä toki hurjat huudot, reipashenkinen musiikki ja aplodeeraava yleisö. Ei hullumpaa! Lopuksi kurvasimme täyttä vauhtia taas yleisön eteen lopputervehdykseen ja yleisö sai ottaa kuvia ja tulla taputtamaan hevosia.

Shown jälkeen hevoset hoidettuamme söimme aina yhdessä illallista ja suoritimme kaikenlaisia sekalaisia iltahuveja kuten kirsikkaviiniä. :D

Vedin kolme showta, joista kaksi ratsastin tällä veikeällä pukittelevalla veikarilla ja viimeisen aika paljon helpommalla tyypillä Peykanilla, joka oli myös pitkäjalkainen arabiinialainen orihevonen. Tokassa showssa olin ihan liekeissä vaikka hevonen oli tuhmana, osuin jopa Kabakiin jossa olen yleensä aivan patasurkea. Kivaa! Aamupäivät treenasimme maasta jouskaria, ja korjasimme nuolia ja kamppeita man cavessa. En jaksanut suorittaa kovasti turistijuttuja sain kauhean flunssan heti kolmantena päivänä. Vulkaaninen terävä pöly poskionteloissa ja isot lämpötilan vaihtelut päivän plus kolmestakympistä illan 15 asteeseen tekivät tehtävänsä, etenkin kun välillä aina hengästyi ja hikoili hulluna susilakin alla. Kävin kuitenkin muutamassa "must see" paikassa katsomassa maisemia ja parissa ikivanhassa luolakirkossa, sekä parissa pienessä kaupungissa lähinnä tarveostoksilla kun hajotin kännykkälaturini. Muutoin treenattiin aamupäivät ja tehtiin showta illat. Kaksi viimeistä iltaa treenattiin hevosilla, kun ei ollut esitystä, ja sain kunnian treenata koko viikon Mihai Cozmein opeilla. Sen lisäksi pidin itse pari ratsastusoppituntia innokkaille kanssasotureille ja hoidin kraniolla muutamia krämppäisiä sotaratsujamme.

Aloitimme aina maastakäsin kaikki treenit. Cozmei laittoi tekniikkani uusiksi ja harjoittelimme hengityksestä alkaen kehon asentoa ja koko kehon käyttämistä jousen jatkeena. Jos menee uusiksi asento, nokitustekniikka, kehon liike ja suunta - ei aivan helppoa edes maasta saati yrittää siirtää sitä heti laukkaavan hevosen selkään. Etenkin kun myös ratsastusasento meni uusiksi :D Yritin olla kiltti oppilas ja tehdä kaikki muutokset niin pitkälle kuin pystyin omaksumaan lyhyessä ajassa, ja kippas kappas tulokset paranivat silmissä. Oli kyllä vaikeaa löytää toisenlainen dynamiikka ratsastusasentoon ja rytmittää nokitus, veto ja laukaisu yhteen dynaamiseen liikkeeseen mutta yritys hyvä kymmenen. Tulipa taas paljon kotiläksyjä. :D
Sain ratsastaa treeneissä myös muita hevosia; kokeilin honkkelia isoa Alapacaa, joka oli suurin näkemäni arabi; pitkäjalkainen Hessu Hopo joka oli tyhmä kuin vasemman jalan saapas mutta kauhean sympaattinen ja nopea laukkaamaan. Sekä kaikkien suosikkia Aydinlikia, joka oli erikoisen värinen käänteinen mustanaamio, aivan supermahtava ja tuulennopea ratsastaa, sekä leppoisaa Cortezia jolle kaikki käy. Ihania.

Kävin tutustumassa myös paikkaan jonne ollaan avaamassa koulua vammaisille lapsille. Ihan mielettömän hieno paikka! Enpä ole koskaan nähnyt niin hienoa luolaan kaivettua tallia, taloa ja koulun tiloja, huhhuh... mahtava puutarha jossa lapsilla on paljon puuhapaikkoja ja hevosia ja kanoja ja kyyhkysiä ja vaikka mitä. Aivan törkeän hienoa.

Palasin viikon seikkailun jälkeen kotiin hiukan mustelmilla, tomuisena ja kärvähtäneenä mutta erittäin tyytyväisenä ja onnellisena tästä kokemuksesta. Oli upea nähdä punainen superkuu vuorten päällä. Aistia historiallinen atmosfääri. Ratsastaa näiden upeiden ihmisten kanssa. Saada oppia ratsastusjousiammunnasta ja paljon muustakin. En vaihtaisi sekuntiakaan.

Muutama notes to myself...
-Oliivi-musta perinteinen "arabihuivi" voi aiheuttaa tahattomia yhdistämisiä Turkin kurdeihin ja viimeaikaisiin levottomuuksiin. Hyvä valinta Istanbulin lentokentällä. Etenkin yhdistettynä Equestrian Martial Artsin huppariin ja näyttäviin mustelmiin...
-Kapadokyan kirsikkaviini on järkyttävän hyvää mutta voi aiheuttaa merkillisiä sivuvaikutuksia. Kokeile itse. :'D
-Vulkaaninen tomu poskionteloissa tuntuu jännittävältä.
-Miehet sanoo "armour room", naiset "man cave". Näin se vaan menee.
-Tanskandogin pennulle voi aivan hyvin antaa nimeksi Obama. Jos se osoittautuukin tytöksi, siitä tulee sitten vaan Michelle Obama.
-Turkissa on sikahienoja rukoilijasirkkoja!
-Ilmaan voi aivan hyvin laittaa yhtä aikaa 60 kuumailmapalloa. Turvallisuusmääräykset ovat lähinnä viitteellisiä eikä sieltä nyt niin korkealta putoa.
-Varaa lennolle aina korvatulpat. Hätätilassa ne voi työntää myös nenään. Kaikki ei käy suihkussa edes kerran vuoteen.


Jätän teidät kuvien pariin.

Teksti ja kuvat Katariina Albrecht