Koko vuosi on ollut melkoista haipakkaa. Vietimme heinäkuun Malesiassa valmistellen ja rakennellen sille maailmankolkalle ratsastusjousiammuntatoimintaa ja verkostoja. Pidimme klinikoita ja yksityistunteja, suunnittelimme busineksia eri sen seudun maihin ja loimme uusia kontakteja.
Malesia on asteen haastava maa hevoshommille, muutamasta syystä. Ensinnäkin ilmasto on todella kinkkinen- kuvittele työskenteleväsi hevosten parissa kasvihuoneessa, jossa on 37 astetta lämmintä ja sataa joko koko ajan tai joka päivä. Kasvihuone on täytetty elukoilla ja ötököillä jotka yrittävät aktiivisesti tappaa tai vähintäänkin vahingoittaa. Uujea!
Toinen ongelma muodostuu paikallisesta hevoskulttuurista joka on pääosin vielä hyvinkin tuoretta ja ohutta. Hevosten pito on kallista ja hankalaa, heinät kuskataan Australiasta saakka. Paikallinen viidakkoheinä maistuu vain naudoille ja norsuille. Suuri osa hevosista tuodaan myös Australiasta, ja aika moni on joko ex-laukkuri tai pooloponi: kumpikaan ei nyt ihan varsinaisesti sovellu aloittelijoille tai edes perus harrastajalle. Malesiassa on oma hevosrotu, malesianponi, joka on aika villiponi tyyppinen ratkaisu, eikä sekään ole mikään lasten ratsu lainkaan. Malesianponi on erittäin nopea sekä laukkaamaan että potkaisemaan :'D
Kolmas ongelma joka koskee lähinnä itseäni muodostuu paikallisesta kulttuurista - (kristitty eurooppalainen) nainen opettamassa miestä on monessa paikassa edelleen tabu. Onneksi moni on kuitenkin aika liberaali ja minulla alkoi olla hyvä nippu naisia ja lapsia oppilaina.
Saimme luotua hyviä kontakteja paikallisiin hevostoimijoihin ja kehiteltyä uuden kansainvälisen yhdistyksen sekä lanseerattua ensimmäiset Living Arrow Horseback Archeryn järjestämät kisat - Battle Track joulukuussa Rembaussa. Olemme siis menossa tuonne takaisin marraskuusta tammikuuhun.
Malesia on rento maa jossa ei turhia hötkyillä. Syöminen on tärkeää ja ruokailutilanteet olennainen osa kulttuuria. Malesialainen keittiö on varsinainen Aasia-fuusio, vaikutteita on niin Kiinasta kuin Intiastakin. Kukaan ei halua lähteä töihin kasilta aamulla, lounaan jälkeen kuuluu ottaa nokoset ja illalla notkutaan runsaiden pöytien äärellä niin kauan että napa ruskaa. Syöminen on edullista, samoin shoppailu, mutta jälkimmäiseen ei ollut tällä kertaa aikaa eikä tarvetta.
Pidimme useita klinikoita ja yksityistunteja Melakan ja Negri Sembilanin maakunnissa, toimin lähinnä apuopettajana Mihai Cozmeille joka on Malesiassa varsin tunnettu ja haluttu opettaja. Lisäksi opetimme hevosia ratsastusjousiammuntaan; esimerkiksi yhtenä aamupäivänä ratsastimme yhteensä 18 hevosta kahdestaan, joiden selästä ammuimme ja valitsimme 12 käytettäväksi kursseille. Aika hyvä saldo! Hevosvalikoima on varsin eksoottinen vaihdellen paikallisesta viidakkoponista kalliisiin tuontiarabeihin. Istahdin parin puoliverisenkin selkään, sekä Argentiinasta asti rahdatun Evita (...)-tamman josta tuli suosikkini. Evita oli pooloponin ja criollon risteytys, oikein näppärä hevonen. Toinen suosikkini oli kuvankaunis Numa-tamma, puhdas arabi, melkoinen persoona mutta muuten oikein mukava tyyppi.
Vapaa-ajalla kävimme heittämässä turistiturneen Georgetownissa Penangissa, voi että miten hieno paikka! Kansainvälinen, kuin Singapore. Aivan törkeän hyvää seafoodia, kauniit maisemat, vuoret kohoavat suoraan merestä. Upea kasvitieteellinen puutarha, tuhmia apinoita kaikkialla, friteerattuja jakkihedelmiä ja yöelämää.
Kävimme Kuala Lumpurissa muutaman kerran, IKEAssa (hah) hakemassa yhteistyökumppanimme uuteen ravintolaan muutamia lamppuja ja sälää, eräässä jouskariliikkeessä promokeikalla sekä Mihai oli urheilukanavalla suorassa lähetyksessä. Mitään turistihommia ei ehditty siellä suorittaa, jäi jättitornitkin näkemättä, mutta ei mitään valtavaa kiinnostusta hengata miljoonakaupungissa muutenkaan.
Ai niin, tapasimme myös Melakan osavaltion päällysmiehen, osallistuimme Durian-festivaaleille (oletteko maistaneet durian-hedelmää? O M G... yrgh! :D), kikkailimme jouskarin kanssa kronometrillä eri tyyleillä, testasimme vaikka mitä erilaisia nuolia ja jousia, innovoimme uusia nokkeja ja tuotteita. Jännittävää.
Niin ja se luonto. Eksotiikkaa piisaa. Polskin beachhousemme edustan lämpimissä aalloissa kunnes näin krokotiilin matkalla suistolta toiselle, ja naapurin kalastaja kertoi että rantavesi kuhisee piikkirauskuja. Sen jälkeen en ollut enää yhtä ihastunut aamu-uintiin. Meidän piti lähteä viidakkoretkelle trekkailemaan mutta se jäi nyt toiseen kertaan - iilimadot, tuhatjalkaiset ja muut ällöttävät otukset eivät houkuta puhumattakaan myrkkykäärmeistä, mutta siellä on varmasti paljon hienoa nähtävää joten haluan kyllä kokea senkin pikku riskienkin uhalla. Kyseessä olevassa kansallispuistossa on myös norsuja ja tiikereitä, oi vau. Trekkailu paikallisessa umpiviidakossa ei ole mitään ihan kepeää puuhaa joten jospa alkaisi lenkkeilemään jo nyt etten oksenna ekaan ylämäkeen.
Takaisin Malesiaan siis talveksi - tämän pikku postauksen päätän kuvaterveisiin reissusta.
Katariina Albrecht
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti