Sain kunnian olla osana Suomen joukkueen ratsastusjousiammuntatiimiä EM-kisoissa helteisessä Lamotte-Beuvronissa, joka sijaitsee noin 200 kilometriä Pariisista etelään. Tupsahdimme tiimimme kera Pariisiin keskiviikkoaamuna, ja suuntasimme vuokra-autoilla läpi mutkaisten liittymien ja vauhdikkaiden moottoriteiden pieneen Lamotte-Beuvronin kaupunkiin. Kaupunki on muuten aika pikkuinen, mutta sieltä löytyy valtaisa hevosurheilukeskus jossa nämäkin kisat pidettiin. Parc Equestre Federal on Ranskan hevosurheiluliiton luotsaama kolossaalinen kokonaisuus, jossa on hehtaarikaupalla ratsastuskenttiä (25 hehtaaria hiekkakenttiä valkoista merenpohjahiekkaa, sekä 25 hehtaaria ruohokenttiä), 20 hehtaaria parkkialueita ja 520 karsinaa. Alueella ei asu vakituisesti hevosia vaan paikka on tapahtumia varten. Samaan aikaan jousiammuntakisojen kanssa alueella oli Euroopan suurimmat metsästysmessut joissa oli kuulemma 70 000 kävijää viikonlopun aikana. Messualue oli todella valtava, ja kävimme piipahtamassa myös siellä.
Torstaiaamu valkeni jo melko helteisenä, ja lämpötila teltassa nousi nopeasti sellaisiin lukemiin että köllöttelemään ei huvittanut jäädä vaikka ei olisi ollut mikään kiire. Olin ennen tätä reissua painanut duunia kaksi kuukautta liki tauotta, ja kävin kotona vain vaihtamassa kamat Latvian klinikan jälkeen ennen Ranskaan lähtöä, joten olin aika nuutunut ja Alman kanssa vastikään pikku kuperkeikat laukasta heitettyäni edelleen myös kipeä yläselästä ja niskasta. Raahauduin kuitenkin närppimään aamupalaa ja yritin saada aivotoimintaa jollain lailla herätettyä juomalla varmaan litran kahvia, ja heräilinkin siitä sitten pikku hiljaa. Lähdimme Mihain kanssa katsastamaan kisapaikat ja ihastelemaan keskuksen upeutta, jännitys alkoi pikkuhiljaa hiipiä vatsankautta polviin ja käsiin... tästä tulisi jännittävää!
Iltapäivällä hevoset saapuivat paikalle. Ne oli jo jaettu valmiiksi, ja lähdimme kokeilemaan kukin omiamme. Jaoin hevosen puolalaisen Anna Sokolskan kanssa; meillä oli söpö kimo tamma Belle, joka oli pieni ja kiltin oloinen. Kokeilin sitä ekana, ja lampsimme porukalla unkarilaisen radan kentälle. Matka sujui mukavasti mutta portista sisään päästyämme tapahtui varsinainen joukkopaniikki - kentän reunan yli meni kävelysilta messualueelle ja se oli reunustettu läpättävillä mainoslipuilla, jotka pitivät kovaa ääntä tuulessa, hevosten mielestä aika erikoisesta suunnasta sieltä ylhäältä. Hevoset sinkoilivat hetken sinne tänne ja Belle parka yritti lähteä riistäytymään muutaman kerran aivan holtittomasti, enkä saanut sitä lähellekään radan alkua joka oli lippujen lähellä. Onneksi ystävämme Bettina tuli apuun ja talutti meidät pari kertaa radan alkuun jotta sain käveltyä sen rauhassa ja kiitettyä hevosta, jonka jälkeen ei ollutkaan enää pienintäkään ongelmaa. Hevonen toimi tosi kivasti ja oli rento, kun selvisi lippujen aiheuttamasta alkujärkytyksestä. Ei ole hevosillakaan helppoa; uusi paikka, outo ratsastaja, aika nopeasti pitäisi mennä laukkaa radalla ilman ohjia... siinä on vaan pakko luottaa toisiinsa - niin hevosen kuin ratsastajankin. Lisäjännitystä tuli messualueelta kuuluvasta jatkuvasta kiväärinpaukkeesta, joka jäikin pysyväksi taustaääneksi koko tapahtuman ajan. Jännästi siihen turtuivat sekä hevoset että ratsastajat ja hetken päästä sitä ei enää edes noteerannut.
Suurin osa osallistujista olivat ihan tyytyväisiä hevosvalintoihinsa ja järjestäjät tekivät sitten listat ekalle kisapäivälle, perjantaille. Alunperin ratoja piti olla neljä: unkarilainen, korealainen, qabaq ja polish track, mutta sitten qabaq muutettiin battle trackiksi ja sitten battle track jätettiinkin kokonaan pois turvallisuussyistä. Rata oli suunniteltu sellaiseksi että siinä olisi pitänyt ampua sekä teräviä että blunttinuolia, mutta järjestäjä ei pystynyt varmistamaan ettei kukaan ampuisi terävää nuolta siinä kohtaa kuin pitäisi ampua tylppä fluflu-nuoli ja varmistamaan yleisön turvallisuutta joten se jätettiin sitten kokonaan pois. Ilta oli pitkä ja helteinen, vielä seitsemältä illalla oli 36 astetta varjossa, ja teltta oli kuuma kuin sauna. Olin silti niin uupunut että nukuin kuin tukki vaikka nuoriso bailasi ja messualueelta kuului jatkuva jytinä. Krooh.
Perjantaina aamulla oli ihanan viileää. Onnekseni ratsastin jo ryhmässä 2/10, ja sain nauttia aamupäivän viileydestä ja pilvisyydestä. Oli ehkä vain 25 astetta, hahhah. Jännitti niin kovasti että ramppasin vessassa ja suu oli kuiva kuin beduiinin sandaali. Aloitin kisaurakkani unkarilaisesta radasta, joka käytiin Kassai-säännöillä. Olen oikein erityisen huono tässä, koska maalien sijoittelusta johtuen en oikein pääse harjoittelemaan tätä kotona tai ylipäätään Suomessa. Edellinen kisa E-Afrikassa jossa oli myös hungarian style ja jossa epäonnistuin totaalisesti kummitteli yhä mielessä, eikä ollut ihan helppoa yrittää koota itseään hyvään suoritukseen. Otin tavoitteeksi ettei tulisi kovin montaa dead runia eli etten osuisi mihinkään :'D aika vaatimaton tavoite, mutta tässä kohtaa elämääni jossa olen epäonnistunut kaikissa kisoissa jo vuoden ajan aika perinpohjaisesti, tavoite oli realistinen. Ja se täyttyi! Ammuimme 9 kierrosta, ja sain kaksi nollarundia, tuloksella 60 ja jotain pistettä olin toki aivan häntäpäässä tuossa porukassa jossa parhaimmisto ampuu yli 200 pistettä, mutta itse olin tyytyväinen koska en levinnyt nollarundin jälkeen niinkuin yleensä. Sain nopeasti itseni kasaan ja pysyttyä rennon fokusoituneena, jolloin osuin silti johonkin, hehheh. Hevonen toimi hyvin mutta oli alkuun todella hidas, jouduin sitä hoputtamaan aika tavalla. Otan mieluummin hevosen joka menee ihan omin jaloin mutta tällä kertaa ei saanut valita, joten silloin pitää tehdä parhaansa sillä hevosella jonka sattuu saamaan.
Lauantaina vuorossa oli ryhmien vaihto eli osa ampui Unkarilaista ja osa Korealaista. Mulla oli siten vuorossa korealainen rata, iltapäivällä. Ei jännittänyt läheskään niin paljoa, koska unkarilainen meni odotettua paremmin, ja lähdin hyvillä mielin radalle. Kirkkaan vaalea merenpohjahiekka häikäisi auringossa ja harmittelin miksi en ottanut aurinkolaseja, mutta koitin tihrustella karvahattuni (kypäränpäällinen) supikarvan seasta ja pyyhkiä vuotavia silmiä, eikä se huonohko sihti nyt sen piikkiin mennyt. Ammuin treenikierroksen ohi ja sisuunnuin hiukan itselleni - sen jälkeen en ampunut yhtään dead runia! Harmikseni heppa ei pistellyt kovin vauhdikkaasti ja osumat jäivät huonoiksi (ammuin muutamia ykkösiä) joten kokonaistulos jäi vaisuksi pisteiden osalta mutta olin TODELLA iloinen etten ampunut yhtään nollakierrosta vaan osuin johonkin joka kierroksella siitä huolimatta että hevosta sai koko ajan hoputtaa ja aurinko häikäisi kipeästi silmiin ja sai ne vuotamaan solkenaan vettä. Olin niiiiiin iloinen että kaali pysyi kasassa ja pystyin pitämään oikeasti hauskaa :D Näin muidenkin suorituksia ja otin jotain kuvia, oli tosi kiva kisapäivä. Hellekin vähän hellitti, oli enää "vain" 30 astetta.
Illalla olin niin kuollut etten kyennyt enää illan rientoihin - Lorenzo esiintyi messualueella, oli ilotulitusta ja vaikka mitä, mutta minä olin umpikoomassa helteisessä teltassani, ja muistan hämärästi ilotulituspaukkeen mutta muita muistikuvia ei jäänyt kello yhdeksän jälkeen illalla, haha. Univelat kuitattu!
Sunnuntaina jäljellä oli vielä Puolalainen rata, joka oli reilun kilometrin mittainen kiemurteleva rata pellolla, jossa oli pelkästään 3D maaleja, eli eläinhahmoja. Lisäksi siellä oli hypättävä tukkieste ja kukkula. Odotin rataa pelolla ja innolla - se oli aika vaikea tiukkoine kaarteineen ja pienine maaleineen, mutta samalla varmasti hauska ratsastaa. Hevoseni oli ollut tooooodella laiska koko viikonlopun mutta nyt se pistelikin korvat tötteröllä ja yllättävästä virkistymisestä hämmästyneenä ammuin ensimmäiset maalit tosi surkealla hätäisellä laukauksella enkä tietysti osunut kovin hyvin. Paitsi kahteen ekaan joista toinen hyllytettiin koska lähdin radalle tyhmyyksissäni 2 nuolta kädessä, mikä ei ole sallittua (1 on sallittua). Ihme ajatusvirhe voi pannahinen... Kaikkea sitä töpeksii jännittyneenä. No mutta. Osumat jäivät vähäisiksi ammuin kaikki joko täpärästi yli tai ali, sentään linjassa tällä kertaa ettei mennyt ohi oikealta tai vasemmalta. Olin itselleni aika vihainen radan jälkeen, mutta kiukku lauhtui nopeasti kun jäimme seuraamaan muiden suorituksia. Tunnelma oli todella kannustava ja ihana, kansainvälinen hurrauskerho kannusti kaikkia lähtijöitä ja eli mukana radan käänteitä. Super!!
Iltapäivällä saimme käsiimme tulokset. Kävi ilmi että aviomieheni Mihai voitti koko hässäkän, oujee! Lisäksi hän voitti joukkuekultaa yhdessä unkarilaisten kanssa joiden kera heillä oli sekajoukkue. Palkintojenjako oli tunteikas... Olin niiiiin onnellinen hänen puolestaan! Suomi oli sijalla 8. eli viimeinen mutta ei tarvinnut yhtään hävetä, saimme silti ehjän tuloksen, kukaan ei keskeyttänyt tms, kaikki ampuivat omalla tasollaan tai jopa yli; muu Eurooppa vaan on niin paljon meitä edellä myös ihan ajallisesti, että tällä kertaa se ei riittänyt parempaan sijoitukseen. TOSIN belgialais/luxemburgilainen sekajoukkue sekä brittien joukkueet olivat aika lähellä tuloslistassa, joten mikään rökäletappio tämä ei todellakaan ollut, tai ainakaan me neljä suomalaista emme kokeneet sitä sellaisena. Lähdimme kaikki tavoittelemaan itsellemme hyvää suoritusta ja jokainen tiimin jäsen ylitti itsensä ainakin jossain osakisassa. Hyvä Suomi! Sen lisäksi meillä oli valtavan hauskaa. Jos viisi aikuista lähtee telttailemaan tukahduttavan kuumiin oloihin viikoksi ja jakaa kaiken koko ajan, voisi äkkiä tulla kireitä tunnelmia, mutta ei - meillä oli todella mukava meininki. Parempaa tiimiä en voisi kuvitella <3 kiitos kaikille!!
Sunnuntai-iltana leirintäpaikka alkoi tyhjetä kun jengi lähti yksi kerrallaan takaisin kotimatkalle. Jäljelle jäivät vain ruotsalaiset ja me, ja luonnollisestikin innostuimme viettämään heidän kanssaan vielä juhannusta. Heillä oli mukana myös majavanpyllyviinaa, joka oli tehty majavan anaalieritteestä, hausteesta, ja vallan keitelty pontikan tyyppiseksi ratkaisuksi. Vahvaa, ja omituista. Pitihän sitä siis maistaa! Muuten ihan jees mutta haisin majavanhanurilta pari päivää.
Viimeinen yö meni nukkuessa autojen takapenkeillä, sillä Mihain ja mun teltta lähti jo lainaajan mukana eteenpäin. Nukuin silti kuin kuollut, autossa oli mukavan hiljaista.
Maanantaina lähdimme kotimatkalle. Lento lähti vasta illalla Pariisista, joten kamat pakattuamme meillä oli aikaa tehdä pitstoppi Orleansin kaupunkiin joka sattui sopivasti matkan varrelle. Olipas se hieno kokemus! Orleans on hieno vanha kaupunki joka havisee historian kerroksia. Kävimme vanhassa katedraalissa ja sokkeloisilla vanhan kaupungin kujilla, latkimme herkullista kahvia ja söimme paikallisia leivoksia... ei huono.
Kaikenkaikkiaan sekä kisapaikka että koko reissu oli ihan supermahtava. Ihan paras tiimi, rakkaan siippani euroopanmestaruus, aurinkoinen helle, hyvät sapuskat, ja tunnelma... olin etuoikeutettu päästessäni tälle reissulle. Kiitos!
Vielä kuvia Ranskasta:
Teksti Katariina Cozmei
Kuvat Katariina Cozmei, Riikka Latva-Somppi, Tero Ulvinen, Sami Ihajoki, Cecile Gale Imbert, FITE, FFE, Manu Ciao
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti