maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kohtaamisia.



Hevosen ja ihmisen kohtaaminen ja siitä syntyvä suhde - tuo kautta aikain taitelijoita, runoilijoita, kirjailijoita, elokuvantekijöitä ja tutkijoitakin inspiroinut aihe - jotain mystistä, jotain tieteellistä, jotain arkista, ja samalla maagistakin.

Hevonen kulkenut ihmislajin matkassa monella tavalla jo pitkään. Sitä on käytetty ravinnonlähteenä, kulkuvälineenä, taisteluapuna, maataloudessa, urheilukaverina/-välineenä, lemmikkinä, terapeuttina... kutakuinkin tässä järjestyksessä historian havinassa. Nykyinen tapamme pitää hevosia täällä Suomessa on luksusta. Hevonen ei ole enää korvaamaton osa maatalon töitä tai kulkuväline, eikä sitä tarvita enää maanpuolustukseenkaan, vaan sen rooli on toimia kaverina harrastuksessa ja urheilussa, jopa välineenä, tai pelkästään lemmikkinä. Suhde hevoseen on takuulla muuttunut tuhansien vuosien aikana, ja edelleen suhteemme hevoseen täällä Suomessa on takuulla erilainen kuin mitä se on vaikkapa Romanian pohjoisosien maaseudulla jossa valtaosa maa- ja metsätöistä tehdään edelleen hevosvoimin. Suhteesta muodostuu väkisinkin erilainen, jos elanto riippuu hevosesta ja sen kanssa vietetään koko päivä joka päivä, tai jos se asuu täysihoidossa kaupunkitallilla ja sen kanssa vietetään pari tuntia 5-6 kertaa viikossa pääosin urheiluharrastuksen parissa.

Hevosen ja ihmisen suhteen voikin nähdä monesta eri näkövinkkelistä. Onko se omistajalleen työkaveri? Työntekijä? Harrastuskaveri? Väline? Statussymboli? Lemmikki? Terapeutti? Jumppalaite? Kaikissa on puolensa ja puolensa. Vaikka meillä Suomessa on ollut jo pitkään muotia syyllistää eri leirejä puolin ja toisin eläinrääkkääjiksi ("kukkahatut vs true ridaajat" tai jotain sinnepäin) asia ei tietenkään ole niin mustavalkoinen, enkä nyt aio mennä siihen sen enempää. Joskus on kuitenkin ihan hyödyllistä pysähtyä hetkeksi aprikoimaan suhdettaan omaan eläimeensä. Onko nykyinen suhteesi hevoseesi haluasi kaltainen? Jos se on, hienoa, jos ei, mitä voisit ehkä muuttaa?

Olen matkustanut ahkerasti hevosten parissa ympäri palloa vuodesta 2003, ja viimeisten kahden vuoden aikana käynyt ratsastusjousiammunnan parissa jo aika monessa maassa, joissa on hyvin erilainen kulttuuri kuin meillä. Olen saanut ilokseni (ja joskus kauhukseni haha) oppia valtavan paljon nimenomaan hevosen ja ihmisen kohtaamisesta ja suhteesta, koska ratsastusjousiammuntakisoissa on aikaa tutustua uuteen hevoseen joskus todella vähän, ja hevoseen on pakko pystyä luottamaan jollain tasolla aika nopeasti voidaksesi karauttaa täyttä kiitolaukkaa radalle yleisön eteen, päästää ohjista ja ampua. Mitä olen oppinut? Hmmm.

On todella hienoa, että eläinlääketiede ja etologia (=eläinten käyttäytymistiede) ovat tulleet avuksemme selvittämään miten meidän kannattaisi hevosiamme hoitaa, lääkitä, auttaa ja kouluttaa. Kyllä, se on todella arvokasta ja ehdottoman hyödyllistä. Pelkkä tiede ei kuitenkaan ihan yksin riitä - kyse on kuitenkin kahden elävän olennon kohtaamisesta. Kyllä, KOHTAAMISESTA. Valitan capslockin käyttöä, mutta omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani nimenomaan se aito kohtaaminen on täysin korvaamatonta kahden elävän olennon vuorovaikutuksen luomisessa. Voin toki olla väärässäkin, mutta ainakin omalta kohdaltani ajattelen asian olevan näin. Mikään määrä teknistä osaamista eikä tieteellistä teoriatietoa auta, jos ihminen ei osaa tai pysty kohtaamaan hevosta (tai ihmistä, tai koiraa, tai mihin tahansa hän haluaa luoda hyvän vuorovaikutussuhteen). Toisaalta, jos ihmisellä ei ole minkäänlaista relevanttia tietoa tai taitoa, hän on ongelmissa kohtaamisen edettyä toimintaan. Molempia siis tarvitaan, mutta kaikki me aloitamme jostain. Lapset ovat tässä hyvä esimerkki! Miten hienoa onkaan seurata lapsen ja eläimen suhdetta, siinä jos jossain on autenttista kohtaamista.

Minkälaista on hyvä kohtaaminen? Miten itse haluaisit tulla kohdatuksi? Näkisin, että hyvään kohtaamiseen kuuluu hevosen kanssa seuraavat seikat:

- Ole rehellinen.

- Ole avoin.

- Kuuntele.

- Kommunikoi.

- Yritä ymmärtää.

- Ole länsä, hetkessä.

Samat attribuutit sopinevat myös ihmisten väliseen kohtaamiseen, sekä siihen miten kaksi hevosta kohtaavat toisensa.

Ole rehellinen: Ei ole vääränlaisia tunteita. Tunne on eri asia kuin teko. Voit olla tosi vihainen, jos et pura sitä muihin vahingollisella tavalla. Voit olla pelokas. Vanha neuvo "älä näytä hevoselle että pelkäät" on aivan täyttä lehmänkakkaa - ihan kuin voisimme fuulata hevosta joka on saalis- ja laumaeläimenä erityisen herkkä elukka aistimaan ympäristönsä tunnetiloja. Pelon piilottaminen johtaa usein ylirehvakkaaseen käytökseen, jopa aggressioon tai sitten huomattavaan hermostuneisuuteen, tai lamaantumiseen. Mikään näistä ei varsinaisesti auta saavuttamaan hyvän kohtaamisen tilaa eikä lisää luottamusta puolin eikä toisin. Paljon parempi keino on tunnistaa ja myöntää tilanne, yrittää rauhoittaa tunnetilaa ja kehoa hengittämällä tietoisesti ja syvään sekä harjoittelemalla tietoista läsnäoloa (siitä myöhemmin). Mielenhallintaa voi onneksi harjoitella jo etukäteen, jos tietää joutuvansa kiperiin tilanteisiin. Mielenhallinta on siis tykkänään eri asia, kuin tunteiden tukahduttaminen tai kieltäminen. Ratsastajat käyttävät urheilupsykologiaa aika vähän, enemmänkin voisi.
Hevonen on suuri ja vahva eläin ja pelko on täysin normaali ilmiö joka pitää meidät hengissä. Kirjoitin pikku pelon poikkileikkauksen taannoin blogiini, jos aihe kiinnostaa enemmänkin.
Hevoselle voi myös kertoa, että hei mua jännittää nyt aika paljon, mutta mä yritän parhaani ja pidän susta kyllä huolta. Vaikkei hevonen ymmärrä sanoja, se tuntee asioita. Kokeile!

Ole avoin: Jokin aika sitten putosit kipeästi estetunnilla, kun hevonen kielsi esteelle viime hetkellä vaikka se ei ole sille tyypillistä. Kokeilet silti estetuntia uudestaan. Kieltääköhän hevonen taas samalla tavalla? Jännittää, pelottaa, olet valmiiksi kireä, tarraat varmuuden vuoksi hevoseen kuin hukkuva köyteen samalla liioitellusti kantapäillä kannustaen saaden sen olon aika epämukavaksi (vrt edellinen kohta ja ylirehvakas käytös). Yllätys yllätys -hevonen kieltää taas vaikka se ei kuuluisi sen "arkitapoihin". Alat ehkä jännittää, että kaikki hevoset kieltävät ennen estettä. Lopulta koko esteratsastus muuttuu epämiellyttäväksi, ja alat vältellä sitä. Kuulostaako tutulta? Yleistäminen huonoihin kokemuksiin liittyvistä muistoista on aika normaali tapa pitää meitä elossa, mutta onneksi me myös pystymme järkeilemään ja tunnustelemaan kuvioita avoimesti tilanteen mukaan niin halutessamme. Tieto siitä että juuri tämä hevonen ei yleensä kiellä ja hyvän opettajan tuki ja apu auttavat rentoutumaan ja oppimaan uutta esteratsastuksen saloista, keskittymään omaan asentoon ja esteen lähestymiseen. Miksi se hevonen kielsi? Oliko este teille liian iso? Pitäisikö aloittaa pikku ristikosta? Onko hevonen ok?
Vanha kokemus ja tieto on olemassa, mutta sen päälle voi rakentaa uutta! Vanhaan lukkiutunut ajattelumalli ei ole kovin hedelmällinen. Muista että hevosellakin jokainen päivä on uusi alku, uusi tilaisuus. Vanhoista tavoista voi aina yrittää päästä irti, jos niille antaa mahdollisuuden. Pätee sekä hevosiin että ihmisiin!
Avoimuuteen kuuluu nähdäkseni myös rauhallinen ystävällisyys: lähdetään uusiin tilanteisiin ja kohtaamisiin ilman etukäteen negatiivista tai torjuvaa ennakkoasennetta. Jos on jo valmiiksi päättänyt että joku hevonen on kamala ja ikävä, kohtaamisesta tuskin tulee kovin hedelmällistä. Tästä toki erotuksena oikeasti vaaralliset tilanteet ja hevoset - on rehellistä tietää omat ja hevosen rajat.

Kuuntele: Dialogi muuttuu äkkiä monologiksi, jos ei koskaan kuuntele. Mitä hevonen yrittää sanoa? Hevoset eivät puhu suomea, mutta se ei tarkoita etteivät ne kerro meille mitään. Ne kertovat paljonkin, jos me vaan osaamme kuunnella. Ne kertovat meille jos niillä on nälkä, kylmä, niitä sattuu johonkin (vaikka hevoset ovat mestareita piilottamaan kipua kuten muutkin saaliseläimet), ne kaipaavat seuraa, kosketusta, huomiota, vaihtelua, haluavat mennä tiettyyn paikkaan / pitävät jotain paikkaa vaarallisena... hevosetkin kokevat monia tunteita joita pidämme aika inhimillisinä, hyvään kohtaamiseen kuuluu kuunnella niitä. Jos hevonen kokee että sitä ei enää kuunnella ollenkaan, se alkaa sulkeutua ja vaipua sisäänpäin. Tämänkaltaisesta toiminnasta voidaan käyttää termiä opittu avuttomuus.
Kuuntelu ei tokikaan tarkoita, että meidän pitäisi toimia hevosen haluamalla tavalla. Vertaan tilannetta pieneen lapseen: lapsi haluaa välttämättä lähteä tammikuussa kesämekossa ulkoilemaan, ja voimme toki kuunnella hänen toiveensa, mutta meidän ei tarvitse silti toteuttaa sitä. Meillä on nurkissamme pitämiin hevosiimme sekä valta ja vastuu - on meidän tehtävämme ottaa vastuu ja myös suojella hevosta sen omilta hupsuilta päätöksiltä, joilla se ei pärjää ihmisten maailmassa. Onhan se kuitenkin hevonen, eikä ihminen. Joskus tilanne vaatii kuitenkin neuvottelua, ja osaava ratsastaja tai ylipäätään hevostelija onkin myös taitava neuvottelija. Joka on kisannut tammoilla, tietää tämän, hah. Hevosta ei kauheasti kiinnosta pokaalit ja rusetit ja sivumaininta paikallislehdessä; ratsastajan tehtävä on motivoida hevonen haluamaan tehdä asioita, joita ihminen toivoo siltä. Usein se vaatii nimenomaan hevosen kuuntelua; miten juuri tälle hevoselle voisi "myydä" tämän idean tai tehtävän.

Kommunikoi: Pelkkä kuuntelu ei usein riitä, jos ei osaa lainkaan vastata. Hevosen kanssa voi kommunikoida monella eri tasolla: käyttäen yhdessä hevosen kanssa opittua sanallista ja fyysistä merkkikieltä, hevoselle aika luontaisia eleitä ja keinoja, ja ihan tunteenkin tasolla. Tunteet tarttuvat. Peilisolut aktivoituvat, kehot synkronoituvat... ihan kuten hevonen-hevonen kommunikaatio. Olisi hupsua ajatella että hevoset kommunikoivat keskenään ainoastaan isosti; korvat luimuun, hörinää ja vinkunaa, potkuja ja puremia --tilanne on jo aika kärjistynyt ennen kuin hevoset alkavat tosissaan mukioida toisinaan, orivarsojen painimista lukuunottamatta. Ihmisen järjestämissä usein ahtaissa oloissa ja melko epäsopivissa laumoissa joissa saattaa vielä olla resurssipulaa (ravinto, vesi, tila, kaverit, suoja...) tällaista käytöstä toki esiintyy useammin kuin luonnonlaumoissa aavalla preerialla. Kommunikaation laatu on aika olennaista kohtaamisen onnistumiseen etenkin aivan alkuvaiheessa: miksi huutaa jos voi puhua kauniisti? Jos tapaat uuden työkaverin ja menet kättelemään häntä ystävällisesti, ja henkilö heti alkuunsa haistattelee ja lyö naamalle, haluatko työskennellä hänen kanssaan? Et välttämättä. Ensivaikutelmaa voi olla vaikea muuttaa, sama pätee usein myös uusien hevosten kanssa kohtaamisiin. Onneksi hevoset ovat lähtökohtaisesti paljon rauhaa rakastavampia ja ystävällisempiä kuin ihmiset, joten tilannetta pääsee kyllä usein paikkaamaan, vaikka ensikohtaamisella olisi pahojakin kommunikaatiovaikeuksia.

Yritä ymmärtää: Miksi joku käyttäytyy niinkuin se käyttäytyy? Ymmärtäminen ei suinkaan tarkoita käytöksen hyväksymistä, mutta auttaa avamaan tilannetta ja löytämään keinoja yhteiseen säveleen. Ymmärtäminen liittyy läheisesti myös tilanteen hyväksyimiseen - jos ymmärrät miksi aggressiivinen hevonen on aggressiivinen (ehkä sitä on kohdeltu kaltoin tai se on kivulias) voit paremmin hyväksyä kyseisen hevosen sen hetkiset haasteet ja rajoitteet. Pahoinpidellyn hevosen käytöksen korjaamiseen harvoin tehoaa, jos sitä pahoipidellään vähän lisää. Jos hevonen on selästään kipeä ja sen takia keulii rajusti, sitä ei ehkä kannata viedä seuraavan viikonlopun koulukisoihin, eikä siihen auta mikään naksuttelu, kuiskaus eikä kepitys. "Päin seinää juoksemisesta" on harvoin hirmuisesti hyötyä, ainakaan toistuvasti. Tulee vaan pää kipeäksi.

Ole läsnä, hetkessä: Mikään ylläolevista listaamistani vinkeistä ei varmastikaan toimi, jos ei pysty olemaan läsnä ja hetkessä. Vaikka kuinka olisimme mielestämme rehellisiä, avoimia, kuuntelisimme ja kommunikoisimme, mutta emme ole pätkääkään läsnä siinä hetkessä, homma ei toimi. Läsnäolon taito on kauhean vaikeaa. Kadehdin tässä suuresti eläimiä. Kuinka haastavaa onkaan aidosti kohdata tilanteet sitä mukaa kuin ne tulevat, pläräämättä päässään aikajanaa eessuntaas. Murehtimalla menneitä ja pelkäämällä tulevaa hukkaamme nykyhetken. Onneksi tietoisuustaitoja voi harjoitella ja kehittää, alalta on runsaasti kirjallisuutta ja ihan kurssejakin saatavilla. Arjen mindfulness ei ole mitään mystistä tai "henkistä": se on pysähtymistä hetkeen, keskittymistä juuri siihen mitä parhaillaan teet, mielen komeroiden konmaritusta, turhan pläräämisen karsimista. Go for it! Pääsi kiittää. Ympäristösi kiittää.

Mitä sinulle tulee mieleen hevosen ja ihmisen kohtaamisesta? Olisiko sinulla kiva tarina aiheeseen liittyen? Kerro se meille kommenttikenttään <3

Katariina Cozmei

2 kommenttia:

Tuija Väyrynen kirjoitti...

Innokkaana kuten aina :D. En tiedä onko tässä kyse eläimen ja ihmisen kohtaamisesta vai itsensä kohtaamisesta eläimen kautta. Niin sanottu kiltti lapsi ja hyvä koulussa, kaikki käy vaikkei kävisikään. Herkkä lapsi. Otti päähän kun ei saanutkaan tehdä/mennä miten halusi vaan piti kuunnella muita. No hevosen kanssa on eri, se kuuntelee ja ymmärtää mua ja mä yritän samaa. Esim. kun jalka leikattiin, kävin jo viikon perästä hoitamassa hevostani vaikken edes olis saanut vielä kävellä. Karsinassa hevonen nuuski kipsijalkaa ja kovasti sitä varoi vaikka muutoin aika riemukas karsinaeläin. Rakastan eläimiä, varsinkin hevosia, mutten tosiaankaan kaikkia. Niissäki pitää olla jotain joka kutkuttaa mieltä tai puhututtaa. Muut on vain sitten kulkuvälineitä. Mulla on se yksi joka on ensimmäinen ja tärkein, ainakin nyt. Toista toivon tulevaksi, tiedä vaikka siitä tulee tärkeämpi silloin. Nyt on tämä 20 vuotias, joka ei ole ollenkaan helppo missään suhteessa ja toisaalta siksikin niin rakas. Ilman sitä ei olisi hevosia meidän perheessä. On se van niin <3! Siinäpä se lyhyesti. Pitkän kertomuksen voi tilata, jos haluaa :D :D..

Kata kirjoitti...

Kiitos Tuija kommentistasi <3

Kiva lukea tarinoita kohtaamisista - voivat olla yhtä hyvin hevosten ja ihmistenkin välisiä, tai itsensä kohtaamista....