Aika Kallista... Elämä On!

Ratsastusta pidetään edelleen elitistisenä harrastuksena. Hevosista ja tallielämästä mitään tietämättömät tuttuni kuvittelevat usein, että Suomen ratsastuskoulut ja yksityiset vuokratallit ovat pullollaan hienoja eurooppalaisia rotuelämiä joita bättre folk rakennekynsitädit hoitavat burberryynsä kietoutuneina, käyvät kisoissa kaiket viikonloput ja siemailevat shamppanjaa jetset-meiningistä uupuneina. Glamouria! Euroja! Elitismiä! Vauhtia ja vaaraa!

Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen. Kuka tahansa ratsastusta oikeasti harrastanut hymähtelee jetset-kuvitelmalle huvittuneesti, tai jopa hieman katkerasti. Glamouria... I wish! Todellisuudessa suurten kansanjoukkojen harrastama ratsastus on suorastaan edullinen ja arkipäiväinen harrastus. Suomen Ratsastajainliiton hyväksymissä ratsastuskouluissa pääsee harrastamaan hevostelua tunnin ajaksi, hintaan 14-30 euroa (hintahaitarin yläpäässä pk-seutu, kyllä maalla on mukavaa). Hintaan sisältyy harrastamiseen tarvittavat välineet eli hevonen varusteineen, fasiliteetit (kenttä, maneesi), intensiiviopetus koulutetun opettajan johdolla, tarvittaessa ratsastuskypärä, mahdollisuuksien mukaan myös muuta hevosopettelua, kuten satulointia ja hevosen hoitoa ennen ja jälkeen ratsastuksen.

Omia varusteita aloitteleva ratsastaja ei tarvitse juuri lainkaan - ratsastuksen saloihin pääsee sisään kumisaappaissa, verkkahousuissa ja mukavan hengittävässä ja lyhyessä päällystakissa. Ainoastaan kypärä (40e ->) ja hansikkaat (2e ->) ovat suositeltavia alkuostoksia. Hyvät varusteet toki lisäävät mukavuutta, mutta ratsastushousuja saa muutamalla kymmenellä eurolla, samoin kelpoja ratsastussaappaita. Muita kuluja kertyy vakuutuksista (esim seurajäsenyys johon kuulu vakuutus, 20-45e vuosi iästä ja seurasta riippuen), matkakuluista ja kaikesta siitä oheisoppimateriaalista, jota ratsastukseen hurahtanut alkaa nurkkiinsa laahaamaan... ;)

"No mut eikä kun... " älähtää pääkaupunkiseudulla asuva harrastaja. Okei, Suomi on eriarvoinen eri osissa maata, mitä tulee ratsastusharrastuksen kuluihin. Suurten kaupunkien maneesitallit nyppäävät surutta 25-30 euroa samasta palvelusta, kun maalaisserkut pääsevät jopa puolet halvemmalla. Maalla asuvat saattavat saada jopa parempaa palvelua - harvalla suurella kaupunkitallilla pääsee hölkyttelemään metsäteitä, ryhmäkoot ovat maalla usein pienempiä ja siten opetus yksilöllisempää. Myös hevosten olot on vaikeampi järjestää lajinmukaisiksi kaupunkien sykkeessä, maalla on edullisempaa ja enemmän tilaa rakentaa isot tarhat ja päästää hevoset kesällä laidunlomalle.

Maaseudun auvoa rikkovat pitkät välimatkat. Tallille ei pääse julkisilla ja pyöräilymatkakin saattaa olla liian pitkä, on oltava auto. Maaseututallilla kävijä häviää ehkä matkakuluissa, mutta voittaa kokonaispotissa: tuntien hinnat ovat halvempia, eikä takahikiän tallille tarvitse pukeutua yhtä katu-uskottavasti kuin Helsingin Keskustallille.

Yhtä kaikki, väittäisin että ratsastus on edullisimpia ja turvallisimpia lajeja, kun paikka on valittu oikein ja omat taidot ja rajat tiedostetaan. Ratsastuksen voi aloittaa kaiken ikäisenä, ja se on ainoita lajeja, joissa miehet ja naiset kilpailevat samoissa sarjoissa aina olympiatasolle asti. En tiedä, mitä maksaa esimerkiksi jääkiekkoharrastuksen aloittaminen isossa seurassa, mutta veikkaan että ihan halvalla siitä ei selvitä. Lisenssimaksut ja varustehankinnat nielevät satoja euroja jo ennen kuin ollaan päästy jäällekään. Tilastollisesti eniten tapaturmia sattuu jalkapallossa, jääkiekossa, sählyssä, rullaluistelussa ja lenkkeilyssä. Hevosen selästä putoaa helposti. Aloittelija mätkähtää tantereeseen ennemmin tai myöhemmin, ja se on hyvä tiedostaa lajia aloittaessa... mutta suurin osa maakosketuksista hoituu mustelmalla, hiekan pyyhkimisestä housuista ja kiipeämällä takaisin selkään. Henkinen kolhu on usein suurempi kuin fyysinen - on pelottava tunne kun ei hallitse "välinettään" eikä omaa tasapainoaan, ja tuiskahtaa maahan lähes 2 metrin korkeudesta, ja vielä kaikkien nähden.

Niin. Mihin se glamour ja vauhti ja vaara jäi? Tarpoessani kuraista kinttupolkua hakeakseni tarhasta karvaisen ja mutaisen epämääräisesti hevosta muistuttavan eläimen, vannon taas kerran muuttavani muille maille. Hevosten arkinen treenaaminen talvisessa räntäsateessa ja kesällä kärpästen ja hien maustamana on kaikkea muuta kuin glamouria. No, jotain perää kuvitelmassa kyllä on - vauhtia ja vaaraa on kyllä tarjolla yllin kyllin, jos sitä haluaa. Suomessa on tuhansia kilometrejä metsäteitä joilla kirmata, ja aina löytyy isompia esteitä ja rodeohärkiä muistuttavia hevosia niitä haluaville. Mutta se on sitten jo ihan toinen tarina. :)