Kertomuksia Malesiasta, joulukuu 2016

PAHOITTELEN KUVIEN HÄVIÄMISTÄ, antinörtti did it again... latailen takaisin!:D

Vietimme kisojen jälkeen trooppisessa Malesiassa vielä pari viikkoa. Töitä olikin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yllättävän harvakseltaan ja osa reissusta sujuikin sitten jonkinasteisen lomailun merkeissä… Tämä ei tokikaan ollut matkan varsinainen tarkoitus, mutta koska reissatessa ei koskaan tiedä tarkalleen mitä tuleman pitää, pitää vaan mennä tilanteen mukana. Eipä sillä, rentoutuminen tuli todella tarpeeseen konflikteja herättäneiden kisojen jälkeen ja olin niin stressissä että heräsin kolmelta yöllä tuijottamaan seinää, vaikken kisajärjestelyiden feilaamista voi omaan piikkiini ottaakaan koska olin vastuussa ainoastaan yhteyshenkilönä toimimisesta ja kisaajien auttamisesta lentokenttäkuljetusten jne suhteen. Eniten sydämeen otti se että muutama osallistuja, joita olin pitänyt aika läheisinäkin kavereina, syyttivät meitä huijaamisesta vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä tulosten ja pistelaskun kanssa. Etupäässä yhdestä harmillisen pettyneestä henkilöstä lähtenyt vaade ettei koko tuloksia olisi pitänyt julkaista ollenkaan aiheutti jonkin verran vielä jälkipuintia, mutta tulokset lähtivät medialle joka tapauksessa jo ennen kuin olin edes itse nähnyt niiitä. Tilanne olisi varmaan ollut hyvinkin paljon toinen, jos joku tyytymättömistä olisi voittanut kisan… heh. Raadollista, tämä kilpaurheilu. Aina. Lajista viis. Yäk.

No mutta se siitä, turha sitä on enää puida. Toivottavasti kaikki oppivat jotain kokemuksesta ja saivat siitä myös jotain positiivista irti. Paikallinen isäntämme oli antelias ja vieraanvarainen ja kestitti kisaajia parhaansa mukaan, ja teetti itse mitalit kärkikolmikolle jotka he saivat nyt postitse, kun alkuperäiset mitalit jäivät toiselta järkkääjältä saamatta. Porukka pääsi myös retkille viidakkoon, Melakan iltatorille ja muuta pientä turismia yhteisten puhteiden lisäksi.


Vietimme siis pikkuisen loman ja joulun täällä palmun alla, oli ehkä hyväkin idea paeta kotimaan jouluhössötystä. Ironista kyllä eniten töitä sattui juuri jouluviikonlopuksi koska muslimit eivät toki vietä joulua, ja viikonloput ovat täälläkin prime time aikaa kurssien vetämiselle.
Minulla oli täällä joitain yksityisiä naisoppilaita ratsastuksen ja jousiammunnan saralla, sekä asiakkaita ompelemilleni ratsastusmekoille. Mihai piti pari lyhyttä jouskarikurssia ja minun tehtäväni oli avustaa naispuolisten oppilaiden kanssa sekä toimia valokuvaajana.


Mutta se töistä! Ajattelin kirjoittaa hiukan yleisiä kokemuksiani Malesiassa asumisesta ja paikallisesta arjesta, ja samalla joitain juttuja joita on tullut opittua näillä reissuilla. Ehkä niistä voi olla jotain virkaa myös hänelle, joka haluaa lähteä reppureissaamaan tai turistiksi tuolle seudulle.

Muutamia kulttuurijuttuja

Ilmasto sekä valtion virallinen muslimikulttuuri määrittelee monia arkielämään liittyviä juttuja Malesiassa. Kaikki pysähtyy rukoushetken ajaksi; vain kiinalaiset ja intialaiset jatkavat töitään. Ulkohommia tehdään tietysti vain aamuisin koska muuten on liian kuuma, paitsi jos sataa, sitten ei tehdä ollenkaan, paitsi bangladeshilaiset laittomat pakolaiset - ne tekee duunia aina. Paitsi jos kumipuuplantaaseilla väijyvät tiikerit pistävät ne aamupalaksi kitaansa.
Lisäksi Malesiassa on todella paljon kansallisia juhlapäiviä ja lomia, koska muslimijuhlien lisäksi siellä vietetään mm kiinalaista uuttavuotta, ja intialaisten hindupyhiä, ehkä vielä buddhalaistenkin juhlapäiviä. Ramadanin aikaan kesällä ei tapahdu yhtään mitään neljäänkymmeneen päivään, koska kukaan ei jaksa tehdä mitään eikä sen jälkeenkään kuukauteen, koska sitten juhlitaan ja matkustellaan. Kiinalainen uusivuosi taas katkaisee melko lailla kaiken talvella etenkin niissä sulttaanikunnissa joissa on paljon kiinalaisväestöä (esim Penang).

Malesiassa, kuten monessa muussakin Aasian maassa, on kamalan huonoa käytöstä sanoa ei. Vähintäänkin se pitää ilmaista jotenkin kierrellen ja kaarrellen, tai sitten vaan kylmästi valehdella. Tosin monet paikalliset ei ajattele sitä lainkaan valehteluna vaan sosiaalisesti täysin hyväksyttynä käytöksenä, joka tietysti tuntuu rehellisestä suomalaisesta perin merkilliseltä ja epämiellyttävältäkin. Toisin sanoen - jos joku vastaa kysymykseesi että asia hoituu, se ei välttämättä hoidu. Argh. :D Etenkin jos joku vastaa kysymykseeni Insahallah, tiedät jo etukäteen että vastaus on oikeasti ei. Vrt esimerkki: “huomenna sitten ysiltä töihin?” “Jos luoja suo”… = En ole tulossa. Haha.

Naiset, naiset

Kuten viime heinäkuisesta reissusta blogatessani, jouduin toteamaan saman tälläkin kertaa - ei ole turhan helppoa olla täällä töissä naisena, koska kulttuuri on niin patriarkaalinen. Etenkin kun olen vielä vääräuskontoinen ja etnisestikin erikoinen, heh. Tällä kertaa silti opin jotain positiivistakin tästä muuten itselleni aika epämiellyttävästä asetelmasta. Ensinnäkin päätin etten ole enää kovin vaivaantunut aiheesta jolla en mitään joka tapauksessakaan mahda, vaan annoin kylmän käytöksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sillä sehän ei ole varsinaisesti henkilökohtaista. Opin ottamaan sen ajan itselleni ja uppoutumaan omiin juttuihini jos koin että minut sivuutettiin tykkänään tilanteesta ja tilasta. Oli kummallisella tavalla vapauttavaakin jatkaa kylmästi kiinnostavan kirjan lukemista ja todeta “hei vaan hei” jollekin paikalliselle körmylle joka ei edes tervehdi, vaan keskustelee ainoastaan puolisoni kanssa, eikä edes teeskennellä sosiaalista ja kiinnostunutta jos henkilö on muutenkin tyly ja epämiellyttävä. Hmm.

Toinen asia minkä sain oppia konkreettisesti on paikallinen naisten keskinäinen allienssi. Jos miehet sorsivat, naiset sentään vetävät yhtä köyttä. Kaverustuminen naisten kanssa oli sukkelaa ja notkeaa, ja monet olivat aika uteliaita kaukaisesta vierailijasta. Täällä nainen ei näköjään ole naiselle sillä tavalla susi kuin P-Euroopassa. Juteltiin “tyttöjen juttuja” eikä kielimuurikaan niin haitannut, aika moni täällä puhuu kuitenkin jonkinlaista englantia pitkän siirtomaavallan vaikutuksesta (plus malajin kielessä on tosi paljon lainasanoja englannista), ja loppu hoituu yleensä pantomiimilla, piirtämällä ja huumorilla.


Alkuun tuntui kummalliselta miten monet paikalliset naiset tunnustivat seuranneensa mun somea ja halusivat ottaa selfieitä ja pyytää nimmaria, minähän olen ihan nobody :’D Ilmeisesti naiset fanittivat itsenäistä ja rohkean oloista pohjoismaalaista “soturiprinsessaa”, ja samalla nämä paikalliset ukot ei-tykkäsivät yhä enemmän, hahhah.

Perus malesialaisdaamit eivät pukeudu yleensä niqabiin mutta jostain syystä jousiammuntatunnille tullessaan yllättävän monet halusivat laittaa niqab-huivin, josta näkyy vain silmät. Syynä kaiketi jousiammunnan ajattelu ylipäätään osana uskonnon harjoittamista, ja ajatuskuvio jossa niqab on jonkinlainen asiaankuuluva "supermiespuku" naisjousiampujalle. Metkaa. Monet niqabin alla lymynneistä leideistä oli itseasiassa aika tiukkoja mimmejä ja pesevät jousiammunnan saralla äijät ihan sata-nolla, ja jousiammunta on naisten keskuudessa aika yleinenkin harrastus. Lähinnä siis perinnejousiammunnan osalta: taljajousipuolella on enemmän sitten miehiä sielläkin. Joutui miettimään muutamia juttuja oman päänsä sisällä uudestaan tämän pukeutumisen suhteen, haastattelemani rouvat olivat itse valinneet asunsa, osa jopa vastoin miehensä toivetta. Luulisi että asuvalinta ei ole tropiikissa kovin kätevä, mutta mitäpä siihen sanoa jos valinta on oma. Kaikilla se ei toki ole, vaan sosiaalinen paine on melkoinen. Erona arabimaailman pukeutumiseen malesialaiset naiset pukeutuvat yleensä melko värikkäästi; ainoastaan tämä jousiammunta-asu oli tietty sitten musta. Miten kätevää kovassa helteessä.

Kauhukseni sain muuten kuulla että Malesiassa saa lain mukaan mennä naimisiin 11-vuotiaan tytön kanssa, jos sekä tyttö että tytön vanhemmat suostuvat. Ookei… Voin vain kuvitella, mitä siitä voi seurata. Maa on siirtymässä yhä enemmän muutenkin muslimivaltioksi lainsäädännön puolesta; vaikka yritänkin pitää mielen avoinna, en voi sanoa että olisin mitenkään iloinen tuosta muutoksesta. Mitä enemmän rangaistuksia kovennetaan ja ihmisiä rajoitetaan lain taholta, sitä enemmän jengi protestoi. Malesialaiset tosin ovat aika rauhallista jengiä, eikä heitä saa helposti kaduille banderollit kädessä.
Häät ovat btw melkoinen busines maassa ja niihin upotetaan hirveät määrät rahaa jopa ihan tosi roisisti yli varojen, juhlitaan monta päivää, palkataan hääsuunnittelijat ja vaikka mitä. Hääpari imitoi kuningasta ja kuningatarta, ja malesialainen neito saa olla todella kuningatar tämän hääpäivänsä ajan. Eskapismin muoto ehkä sekin.

Yksi hupaisa toteamus naisten jutuista: täällä pohjolassa yritämme saada nahkaamme hiukan ruskeammaksi ja monessa etelämmän vyöhykkeen maassa, kuten myös Malesiassa, vaalemmaksi. Kauppojen kosmetiikkahyllyt notkuivat vaalentavia voiteita ja jopa suihkusaippuoissa ja perus kosteusvoiteissa oli isot mainokset "whitening"... näin se on, me eukot emme ole ikinä tyytyväisiä siihen millaisina olemme syntyneet, hah.


Historia

Itseasiassa ei voi silti tokikaan niputtaa ihan näin mustavalkoisesti koko porukkaa umpimuslimeiksi - tämä maa on joka tapauksessa myös melkoinen sulatusuuni ja sana “malay” on tarkoittanut alunperin sekoitusta. Intialaiset, kiinalaiset ja toki alkuperäiskansasta polveutuvat heimot ovat sekoittuneet aikain saatossa. Etenkin Melaka on ollut tärkeä satamakaupunki ja tärkeä sulttaanikunta jo vuodesta 1402, porukkaa on pukannut pitkin maailmaa arabiasta asti. Lisäksi maa on ollut maustekaupan ja strategisen sijaintinsa vuoksi kolonialismin pelikenttänä useampaan otteesen. Ensin Portugali valloitti Melakan sulttaanikunnan 1500-luvulla. Alueella oli edelleen joitain Portugalin siirtomaavallan aikaisia todella vanhoja rakennuksia, ja katolisia kirkkoja. Hollanti valtasi Melakan 1641 mutta ei ollut alueella kovin vahva, ja sen jälkeen Britit saapuivat alueelle 1700-1800 lukujen vaihteessa. Nykyisen Penangin saaren ja maakunnan pääkaupunki George Town nimettiin vallan Walesin prinssin mukaan. Britit viihtyivät Malesian niemellä pitkään, ja Malajian liittovaltio julistettiin itsenäiseksi vasta vuonna 1957. 1963 siihen liitettiin vielä Singapore, Sarawak ja Pohjois-Borneo ja nimi muutettiin Malesian valtioksi. Singapore itsenäistyi tosin kaksi vuotta myöhemmin, mutta Borneon pohjoisosat Sarawak ja Sabah kuuluvat edelleen Malesiaan.



Malesian, ja etenkin tämän Melakan alueen historia on siis melko värikästä ja osin aika sotaisaakin. Ei ihme että paikallisten kasvojen kirjo on moninainen, ja monet malesialaiset pitävät Melakaa maan alkuperäisimpänä osana. Koulujen lomien aikana Melaka ja etenkin sen historiallinen keskusta joka on UNESCOn maailmanperintökohteita, täyttyy kotimaisista ja lähimaiden turisteista. Yllättäen se on suosittu kohde myös terveysturismiin. Monet varakkaat indonesialaiset ja muualla maassa asuvat malesialaiset saapuvat Melakan yksityissairaaloiden hoiviin ja vaikka asiasta ei juuri julkisesti puhuta, käypä täällä myös kosmetiikkaturisteja tekemässä pieniä plastiikkakirurgisia toimenpiteitä.

Länkkärituristille paikka on aika erilainen kuin esim Thaimaa, sillä muslimimaana täällä ei näe baareja, strippiluolia, avointa prostituutiota eikä humalaisia toikkaroitsijoita. Ruoka on halpaa ja herkullista, vaikka paikkakuntakohtaiset erot sekä makumaailmassa että hintatasossa ovat melkoiset. Melakan ja Negeri Sembilanin alueella ruoka on hyvin tulista ja liha/kalapitoista; vanhoillisen ja uskonnollisen pohjoisen Kelantanin alueesta taas liikkuu sanonta “ruoka ja naiset ovat makeita”, heh.
Shoppailu on täällä aika edullista, ja monikansallisten kauppaketjujen lisäksi täältä löytyy vielä ilahduttavan paljon paikallista käsityötä ja omaa tuotantoa, vaikka täälläkin moni tuotteista alkaa olla krääsäosastoa “made in China”.


Melakan historiallisessa keskustassa on tarjolla turisteille jos vaikka mitä kojua ja kopperoa; uutta ja vanhaa, katuruokaa ja ravintoloita, krääsää ja tingeltangelia, aitoa antiikkia, ja kaikkea siltä väliltä. Aluetta halkovalla tunnetulla kauppakadulla Jonker Streetilla ei paljon huivipäisiä paikallisnaisia näe - valtaosa on joko turisteja tai kiinalaisia, joita Malesiassa asuu paljon. Melakan kiinalaishenkinen iltatori, joka aukeaa joka perjantai, on melkoinen combo kaikenkarvaisine kaupustelijoineen, blingbling riksoineen, ja varsinainen seikkailu sille joka haluaa maistella todella kummallisia ruokia.

Sapuska

Niin, se ruoka! Malesialainen keittiö on runsas ja notkuva; varsinainen cross kitchen erilaisia aasialaisia makuja. Kolme ruokaa ovat hyvin tyypillisiä tällä alueella: Nasi Lemak joka on kookoksessa keitettyä riisiä, tarjoillaan pikkuisten paistettujen kalojen, chilisoosin ja paahdettujen pienten maapähkinöiden kera. Yleensä mukana on vielä keitetty kananmuna ja yksi viipale kurkkua. Yksi. :D Nasi lemak kääritään perinteisesti banaaninlehteen kolmion malliseksi nyytiksi, ja nautitaan etenkin aamupalana. Nam! PS kannattaa tarkistaa että kananmuna on kypsäksi keitetty… Toinen perinteinen riisiruoka on nasi kandar, paistettu riisi. Mukana on chilipaloja, ja serviisistä riippuen pääosin vihanneksia mutta ehkä myös silputtua kanaa tai kalaa. Kolmas perusperus sapuska on roti canai, joka on oma henkilökohtainen herkkuni hah. Paistettuja räiskäleentapaisia leipäsiä jotka tarjoillaan herkullisen curry-chili soosin kera. Roti chapati on toinen variantti, vielä perinteisempi intialainen leipälätty, joka syödään erilaisten soosien kanssa.
Vinkki: älä juo hulluna vettä chapatin päälle. Turpoaa vatsassa, burb. Ainakin varmistu että sulla on joku, joka kantaa sut sitten ravintolapöydästä autoon vaakatasoon.


Lisäksi saatavilla on valtava valikoima lammasta, kanaa, erilaisia kaloja ja mereneläviä; friteerattuja hedelmiä, omituisia mehuja ja kiisseleitä, hyytelömäistä riisistä tehtyä candolia; ja tokikin kiinalaista, intialaista, taiwanilaista, indonesialaista, japanilaista, korealaista ja thaimaalaista ruokaa ja ravintoloita.

Erikoisruokavalioita noudattaville maa on suht armollinen. Suurella osalla kaukoidän asukkaista on laktoosi-intoleranssi eikä täällä juurikaan käytetä maitoa; ruokakulttuuriin ei kuulu juomamaito, kerma, juusto tai jugurtti. Keliaakikko pärjää myös hyvin koska lukuunottamatta noita roti-ruokia täällä ei oikeastaan syödä leipää. Perusraaka-aine on yleensä riisi; kiinalaisessa keittiössä tosin myös usein nuudelit. Niitäkin saa riisipohjaisena. Kasvissyöjä voi yllättyä kahdesta jutusta: tuoreiden hedelmien ja vihannesten osuus ravintoloiden ruoasta on usein aika pieni, ja moni muuten kasvisperäinen riisiruoka on maustettu kalakastikkeella tai mausteena on käytetty pikkukatkoista ja chilistä jauhettua tahnaa. (Lakto-)ovo-pesco-vege pääsee täällä helpolla, koska suuri osa ruoasta mahtuu tuon määritelmän sisälle. Tiukalle vegaanille löytyy kyllä toki myös ruokaa, mutta kasviperäisyydestä voi olla vaikea varmistua sataprosenttisesti.

Elukat

Luonto. Se tunkee tropiikissa sisälle ovista ja ikkunoista. Vaikka majapaikkamme on sivistynyt ja siisti rantatalo, täälläkin seuranamme ovat harmittomien ja söpöjen gekkoliskojen lisäksi valtava muurahaisarmeija jotka vastaan taistelu on aika ikuista (gekot auttavat tässä <3) pari torakkaa ja jäätävän kokoinen rotta joka muutti taloon erään myrskyn jälkimainingeissa. Sadekauden aikana monet eläimet tunkevat sisälle suojaan, etenkin hyönteiset. Ei paljoa naurata mennä aamulla vessaan, jonka ihan pikkuisen raollaan olevasta ikkunasta on yöllisen ukkosmyrskyn ajamana tupsahtanut muutama kymmenen vihaista ampiaista… shiiit! En ole mikään hyönteismyrkkyjen ystävä hyttyskarkotteita lukuunottamatta, mutta joutui kyllä raidaamaan muutaman kerran keittiötä ja kylppäriä ihan huolella ampiaisten ja purevien joka paikkaan tunkevien muurahaisten takia. Ne kaikista pienimmät muurahaiset ovat itseasiassa pottumaisimpia; niitä ei meinaa tämmöinen vanha täti nähdä paljaalla silmällä, eikä huomata, ennen kuin ne purevat. Ja niitä on kaikkialla… ihan kaikkialla. Visiteerasimme suht lähellä olevassa “oikeassa viidakossa” pariin otteeseen, tosin emme menneet kovin syvälle viidakkoon puutteellisten varusteiden takia. Pari vinkkiä: Pukeudu peittäviin vaatteisiin, todella peittäviin. Hikoile kuin sika mieluummin kuin jätä paljasta nahkaa näkyville. Et halua sataa hyttysenpistoa etkä iilimatoja, etkä loispistiäisiä, etkä repiä itseäsi piikkipuskiiin, koskea myrkkymurattiin vai mikä se poison ivy on suomeksi, hyh. Jos podet ötökkäkammoa, älä mene viidakkoon. Ne perkeleet tunkevat nenään, silmiin ja suuhun, ja purevat ja pistävät alvariinsa. Laita reilusti hyttysmyrkkyä. Älä koske puihin. Niissä on käärmeiden ja tuhatjalkaisten lisäksi aivan hirveä määrä purevia ja jopa vaarallisen myrkyllisiä muurahaisia. Jos menet malaria-alueelle, ota malaronea myös ennen ja jälkeen. Sivistykseen palattuasi tarkista iho kauttaaltaan ja käy kunnon suihkussa. Älä pissaa jokeen (Loismonni!). Älä juo luonnossa edes lähdevettä keittämättä tai tipauttamalla vesipulloon puhdistustablettia. Älä syö villihedelmiä puista loisvaaran takia ilman kypsennystä. Oikeastaan kaikki mitä aiot luonnossa syödä tai juoda kannattaa keittää tai muutoin kypsentää. Paikallisten kroppa on tottunut erilaiseen bakteerikantaan ja on jopa immuuni tietyille pöpöille, mutta pehmeä länkkäri kaatuu nopeasti… Pidä mukanasi jotain kättä pidempää käärmeiden ja villisikojen varalta. Juo vettä enemmän kuin kuvittelet pystyväsi juomaan. Jos haistat tai näet elefanttien jälkiä, käänny ympäri :D Haistat? Kysyy lukija. Joo, nyt mä ymmärrän mitä se tarkoittaa - kohdattiin viidakossa tuoreita elefanttien raapimajälkiä puissa ja se haju, se haju… ummehtunut paskanhaju anteeksi ranskani. Elefantin haju. Olin ihan hirveän iloinen kuullessani ja todetessani että Melakassakin on vielä joitain villejä elefantteja. Jopa panttereita. Hetikohta sydämeni jo hiukan murtui todetessani miten paikalliset käyttävät tätäkin aluetta kaatopaikkana, maa oli monin paikoin lasinsirpaleiden peitossa, ja norsujen polulle oli kaadettu hirveä kasa metalli- ja muovijätettä. Myös rannat olivat monin paikoin surkeassa kunnossa. Täynnä muoviroskaa ja lasinpaloja. Kyllä taas konkretisoitui miten ihmiskunta hukkuu omaan roskaansa, voi tuska… Hyttysiä vastaan kannattaa suojautua kaupungissakin, etenkin auringonnousun ja laskun aikoihin just se hyttyslaji joka levittää denguekuumetta, lentelee myös kaupungeissa. Viidakon hyttyslajit ovat enempi sitten malariaan erikoistuneita tyyppejä; pitkähihaiset paidat, hyttysmyrkky ja pitkäpunttiset housut ovat pop. Malariaan on myös estolääkitys ja hoitoa mutta denguekuumeeseen ei ole vielä yleisesti saatavaa rokotetta eikä hoitoa. Onneksi se tulee yleensä kuitenkin lievänä, mutta aivokuumeeksi tai verenvuotokuumeeksi muuttuva dengue ei ole mikään vitsin aihe. Suurin osa Malesiaa on malarian kannalta suht turvallista aluetta, paitsi Borneon puoli Sarawak ja Sabah. Malesiassa ei muuten ole juurikaan lemmikkikoiria, paitsi kiinalaisilla, mutta kissoja on kaikkialla. Meidän rantatalon naapurustossa oli muutamia aika kesyjä puolivillejä kissoja joilla ei ollut varsinaista omistajaa, mutta koko naapurusto ruokki niitä. Ne pitävät kuulemma käärmeet pois aika tehokkaasti; vaikka satunnaiset kanat päätyvät kissan suuhun, ainakaan piha ei kuhise käärmeitä lasten jaloissa. Yhden punaisen kissan kanssa meillä oli lähes päivittäinen keskustelu. Mau? Mau. Miu? Miu. Kurr? Kurrr. Tämä selvä. Toisessa kuvassa oleva harmaa kissi oli kuitenkin suosikkimme, tosi seurallinen hassu kattimatti. Ekassa kuvassa on hitlerviiksinen hupaisa nuori kolli, jonka tekemisiä oli hauska seurata ikkunasta - se yritti vikitellä kaikkia mahdollisia alueen tyttökissoja ja sai pääsääntöisesti pataansa, ja säikäytti mut kerran pahanpäiväisesti kurkkaamalla ikkunasta sisälle pimeällä niin että näin vain kaksi kiiluvaa silmää, haha! Kanat, joo, niitä on joka töllissä. En tiedä mikä perinteisiä malesialaisia kukkoja riivaa, mutta ne kiekuvat palttiarallaa koko ajan, kello 03-22. Kukko-fakin-kiekuuuu! :D Kaverustuin vallan hassun pienen thaimaalaisen kukon kanssa joka oli tuttaviemme lemmikki, se ei tullut toimeen toisten kukkojen kanssa yhtään vaan ne yrittivät listiä pienen raukan vaikka tilaa ja kanoja oli kaikille; se oli päätynyt asumaan semi-sisäkukoksi, ja oli valtavan symppis tyyppi. Kuriositeetteja

Malesiassa on vasemmanpuoleinen liikenne brittien siirtomaa-ajan peruja. Olisin saanut auton käyttööni koko ajaksi, mutta en rohjennut lähteä kokeilemaan - “väärän puoleisen” liikenteen lisäksi haasteen tuo aivan kahjo liikennekulttuuri. Onnettomuudet ovat melko yleisiä; porukka ajaa melkoista ylinopeutta, ohittelee mitä käsittämättömimmissä paikoissa, ajaa normaalia perustietä kaksi-tai kolme rinnan niin että yksi vetelee ohi jossain pusikon puolella, ja kiilailee toisiaan surutta. Töötti soi ja valot välkkyy, hitaille tupeiksijoille ei anneta armoa. Päätin siis jättää ajamisen toiseen kertaan, ehkä jos saisi ensin harjoitella rauhassa jossain hiukan syrjemmässä kuin saman tien ison kaupungin sykkeessä.

Eipä se kyydissä oleminenkaan ollut aina rattoisaa, hahah! Muistan yhdenkin kauhureissun kun kuskinamme paljon toiminut rempsakka entinen armeijakommando revitteli pomonsa tehokkaalla autolla liki kahta sataa mutkaisella motarilla jossa oli satasen rajoitus, chillin hissimusiikin soidessa, välillä auton torven sopivasti törähtäessä sekaan. Tilanne oli usein vähän lose-lose koska takapenkillä moisessa kyydissä voi tulla okse, ja etupenkillä pissat housuun. Valitsin kuitenkin usein etupenkin ja kävin vessassa ensin :D

Niin, vessasta puheen ollen. Vessoja on monien muiden Aasian maiden tapaan kahta sorttia; kyykkymallia ja istumamallia. Valitsen yleensä aina sen kyykkymallisen, koska pytylle ei voi istua joka tapauksessakaan. Sain myös pitkähkön luennon paikalliselta rouvalta kyykkykakkimisen eduista ja luonnollisuudesta, hahah! Sitä vaan en tajua miten paikalliset naiset suoriutuvat vessassakäynneistä kastelematta kaapujaan, koska lattiat ovat yleensä täynnä vettä (sentään, eikä pissiä) ronskin siivoustavan ja vessakulttuurin takia. Vessoissa ei siis yleensä ole paperia vaan pelkkä vesiletku. Jostain syystä näyttää olevan kauhean vaikeaa tähdätä sitä vettä lähinnä sinne pönttöön eikä pitkin lattioita ja seiniä... uah. Ei kivaa jos jalassa on pelkät lipilapit.

Mitäs muuta. Ai niin alkoholin osto! Sitä on saatavilla vaan lähinnä kiinalaisomisteisissa ketjumarketeissa. Useimmissa viinat on jemmattu lukittuun kaappiin, jossa lukee kissankorkuisilla kirjaimilla "non-halal", elikkäs ei-sallittuja. Vartijasetä tulee avaamaan kaapin. Jos näytät paikalliselta, tarvii ehkä näyttää henkkarit joissa lukee nimen ja syntymäajan lisäksi myös rotu (...) ja uskonto (...). Muslimeille ei tokikaan myydä alkoholia. Joissain kauppakeskuksissa on toki isoja hypermarketteja joissa on erikseen osastot alkoholijuomille, edelleen kissankorkuisin tekstein mutta ei sentään vartijan avaimen takana. Tuontialkoholille on jäätävät tullit ja verot, joten köyhä matkaaja pysyttelee paikallisproduktiossa jotka voivat toki olla aika erikoisiakin. Umpipaikalliset ryystävät lähinnä vain todia, joka on tehty palmun (yleensä kookos-) mahlasta. Mahlahan alkaa käymään lämpimässä melko lailla itsekseen, ja paikalliset selittävätkin että se ei ole millään tavalla haram vaan sehän on pelkkää mehua. Oh well se muuttuu miedoksi alkoholiksi aika nopeasti, ja parin päivän käymisen jälkeen ei enää niin kovin miedoksikaan. Vaikutelma on sama kuin kiljun kittaamisella, good luck with that.

Meri ja taivas. Joka päivä eri näköiset... Kuva rantatalomme pihalta Melakanlahdelta, toisella puolella on about 80 kilsan päässä Indonesia.

Kummitukset. Niitä Malesiassa on kuulemma paljon. Malesian, Indonesian ja Thaimaan alueella kaikenlaisen magian harrastaminen on aika yleistä. Malesiassa moni harras muslimikin puuhailee mustan magian ja jopa suoranaisen voodoon parissa, mikä on aika ristiriitaista mutta niin tuntuu olevan koko ihmislaji Homo ei-niin-Sapiens. Melakassa oli paljon hylättyjä vanhoja taloja, jopa kokonaisia kerrostaloja, jotka oli hylätty kummittelun takia. Aikamoista. Melaka Cityssä oli eräs kuuluisa vanha talo, joka oli raskaasti aidattu jo aika kaukaa talosta. Talon omistaja maksaa kuulemma 10 000 ringittiä eli noin 2300 euroa sille joka uskaltaa tai pystyy yöpymään talossa koko yön :'D Moni oli yrittänyt, kukaan ei onnistunut; talossa asuva "olento" oli kuulemma niin voimakas että se ihan fyysisesti heitti yöpymistä yrittävän pihalle sieltä tai aiheutti niin pahan sekoamisen että uhri ryömi itse pakoon jossain vaiheessa yötä. Jännittävää. Joo, en kokeillut onneani :D


Jälleen kerran näihin kuviin ja tunnelmiin... :D

Teksti ja kuvat Katariina Albrecht