Eepostelua lusitanoista ja pura raza españolasta
Vietin kaksi mielenkiintoista ja hikistä viikkoa Espanjan ja Portugalin kuuman auringon alla. Lähdin matkaan avoimin mielin, oppilaana, sekä hieman myös tekemään töitä ;) Tukikohtanani oli eräs suurehko ratsastuskeskus Espanjan länsirajalla, aivan Portugalin kupeessa, jossa jumppasin ystäväni estehevosia sileällä aamuisin ja iltapäivät käytin "opintoretkiin" lähiseudun talleille ja hevossiittoloihin.
Muistiinpanoni ja mielikuvani perustuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiin sekä viisaammiltani oppimiin asioihin - en puutu tässä pikku kirjoitelmassa juurikaan asioiden moraalisiin tai eettisiin puoliin, vaan pyrin raportoimaan neutraalisti näkemääni ja kokeemaani. Jätän vastuun lukijalle, muodostakaa omat mielikuvanne ;-)
Olet mitä syöt
Espanjassa ja Portugalissa on kokemukseni mukaan hieman omituisia juttuja ruokinnan suhteen. Perinteisesti hevosia on ruokittu lähinnä kauralla ja oljella, ja hobbyhorset ja varsat ovat paljon laitumella, joten ruokinta on perinteisesti aika ravintoköyhää. Laitumet ovat suurimman osan vuodesta rutikuivia ja ruoho palanutta ja niukkaa, ainoastaan keväällä on hetken vihreää, ja silloin hevosilla on kaviokuumeita ja muita aineenvaihduntahäiriöitä koska muutos niukan talven jälkeen on niin suuri.
Haastattelemani eläinlääkärin mukaan esim pre-kasvattajissa on kahta ääripäätä. Toiset pitävät tammansa ja varsansa
herran hallussa keskenään laitumella, madottamatta, rokottamatta, hoitamatta kavioita jne, erittäin niukalla ruokinnalla. Toinen ääripää yliruokkii varsat sikalihaviksi samalla tavoitellen kokoa – ulkomaalaiset ostajat haluavat koko ajan suurempia ja suurempia hevosia, ja jos hevonen ei olekaan geneettisesti suuri, sitä yritetään kasvattaa ruokkimalla ensimmäisenä 3 vuotena niin paljon kun siihen vaan suinkin uppoaa. Lienee selvää, että molemmat ääripäät aiheuttavat terveydellisiä ongelmia...
Espanjassa on paljon ns. uusrikkaita, jotka haluavat perustaa tallin ja alkaa kasvattamaan vailla minkäänlaista tietotaitoa tai edes kokemusta hevosista, ja nämä ovat helposti niitä paikkoja, joissa on upeat ulkoiset puitteet mutta hevoset eivät voi kovin hyvin. Kävin esimerkiksi eräällä tallilla, joka oli vastavalmistunut; hevosilla oli todella suuret karsinat ja katossa keikkui kattokruunut, maneesissa oli valtava katsomo ja kahvila jne, mutta kalliit ja komeat hevoset söivät homeista olkea ja maneesin pohja oli aivan kivikova ja epätasainen, varusteet epäkäytännöllisesti monen oven takana ja ratsastuskentän koko ja muoto vähintäänkin omituiset. Sikäli sääli – jos tämänkaltaiset ihmiset tekisivät yhteistyötä kokeneempien kasvattajien kanssa, saattaisi lopputulos olla upeansuperhienon mahtava, mutta kun ei... "minä osaan, minä en tarvi mitään apua, mitä vaikeaa tässä nyt on?" Kuulostaa tutulta myös kotimaassa, nou? Mutta vähän eri mittakaavassa.
Härkä siellä, vetelä täällä
Herkkäsielut, skipatkaa seuraavaan ;-)
Kun puhutaan Espanjasta ja hevosista, on pakko puhua myös häristä ja härkätaistelusta.
Molemmissa maissa on ns. hevoshärkätaistelua eli rejoneoa, jossa härkätaistelija härnää ja lopulta tappaa härän hevosen selästä. Portugalin puolella härkiä ei tapeta, mutta Espanjassa itse tapolla on paljon painoarvoa.
Rejoneo on valtava busines etenkin Espanjassa, ja Portugalissa taas monet lusitanokasvattajat haaveilevat että juuri heidän hevosestaan tulee hyvä ja kuuluisa härkähevonen. Hyvän härkätaisteluhevosen tulee olla erittäin kuuliainen ja herkkä, koska 500 –kiloinen härkä ei ole ihan vaaraton vastustaja, mutta myös sopivasti kovapäinen ja "hullu" kyetäkseen leikittelemään hengenvaarallisen eläimen kanssa ratsastajan tahdon mukaan. Monet hevoset suostuvat areenalle kerran, mutta eivät enää toista kertaa, kun saavat kosketuksen härän sarvista. Härkätaisteluissa on kokeiltu paljon myös arabeja ja arabiristeytyksiä, mutta niiden kantti ei tahdo kestää, ja parhaaksi roduksi tähän hommaan on todettu lusitano. Niissä yhdistyy yleisöön vetoava eleganssi ja näyttävyys, ketteryys, voima, ja erittäin oppivainen luonne.
Härkätaistelussa on normaalisti esimerkiksi kolme ratsastajaa, joilla on kaikilla kolme hevosta. Ratsastaja kohtaa saman härän 3 eri hevosella välillä lennossa vaihtaen, ja ensimmäisellä hevosella härkää lähinnä härnätään ja kikkaillaan, toisella väsytetään ja viihdytetään yleisöä, kolmannella tapetaan. Säännöt ovat tarkat, ja jos ratsastaja ei noudata sääntöjä tai tappaa "huonosti", hän jää palkatta, eikä hän pääse esiintymään isoilla areenoilla.
Hevoset on koulutettu turvallisuuden ja toiminnallisuuden ohella myös viihdearvoa silmällä pitäen. Monet osaavat korkean koulun liikkeitä, kuten piaffia, passagea, piruetteja, mutta myös levadeja ja liikkeitä ilmassa, espanjalaista käyntiä jne joita ratsastajat sitten esittelevät showmielessä härkää härnätessään.
Härät otetaan areenalle n. 4 vuotiaana, kun ne painavat 500-600 kiloa ja ovat elämänsä kunnossa. Sitä ennen ne viettävät koko ikänsä vapaana laitumilla hyvin hoidettuina ja varjeltuina eläiminä. Niiden elämän viimeiset 20 minuuttia ovatkin sitten aikamoista kärsimystä, enkä henkilökohtaisesti kannata koko hommaa missään muodossa, mutta toisaalta tuntuu pohjoiseurooppalaisena hitusen tekopyhältä kritisoida voimakkaasti härkätaistelua kun samalla omat possumme ja kanamme elävät täysin epäinhimillisissä oloissa koko lyhyen elämänsä. Härän kuolema ei niinkään okseta, vaan se, että se on yleisön mielestä hauskaa ja hienoa. Taiteellista. Mitä taidetta on kiduttamisessa ja murhassa?
Toisaalta ymmärrän miksi se on suosittua, härkätaisteluissa on aina voimakas tunnelataus ja koska puolitonninen aggressiivinen härkä on todella pelottava vastustaja, yleisö myötäelää ratsastajan mukana kun se väistelee härkää tai saa osuman sen terävistä sarvista, onnistuu tappamaan sen yhdellä iskulla tai epäonnistuu täysin ja joutuu luikkimaan pakosalle. Yhdistelmänä, upeat hevoset, taitavat rohkeat ratsastajat, vaikuttavat härät ja tunnelmallinen sirkusmeininki yhdistettynä pitkiin perinteisiin ja isoon businekseen, on melko vaikeaa muuttaa. Itse toivon hartaasti että myös Espanjassa siirryttäisiin naapurimaan suosimaan meininkiin, jossa härkää ei tapeta vaan se päästetään takaisin laitumelle köllimään, ja painoarvoa on ratsastajan ja hevosen taidoilla ja näyttävyydellä eikä eläimen vahingoittamisella.
PRE:n ja lusitanon jalostuksesta ja kasvatuksesta
Sitten itse
aiheeseen! Haastattelin muutamaa molempien rotujen kasvattajaa ja ystävää, sekä muutamaa eläinlääkäriä asian tiimoilta oppiakseni lisää. Molemmat rodut ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, mutta kasvatustoiminta ja –tavoitteet ovat eriytyneet jo kotvasen aikaa sitten.
Lusitanoja on kasvatettu vuosikaudet käyttöominaisuuksien mukaan – ei haittaa jos jalka-asennot eivät ole aivan korrektit tai hevonen on vähän ruma, jos se toimii. Lusitanoja on jalostettu paljon härkätaistelua varten, niiden tulee olla rohkeita, älykkäitä, vahvoja ja ketteriä. PREtä taas on jalostettu pitkään lähinnä rakenteen ja nykyään myös värin perusteella. Espanjassa saa oriin hyväksyttyä siitokseen pelkästään mittojen perusteella, hevosesta mitataan mm säkä, etusääri, rungon leveys ja pituus. Jos sillä on asianmukaiset paperit ja sukupuu ja se täyttää melko väljät mitat, se hyväksytään siitokseen, vaikkei sillä olisi koskaan ratsastettu tai liikkeitä näytetty edes maasta. Värin jalostuksesta on tullut entistä tärkeämpää, sekä koon. Iso musta on jopa kymmenen kertaa arvokkaampi kuin pieni kimo. Suosituin väri on musta, sen jälkeen tulevat harvinaiset rautias, palomino ja ruunihallakko, sekä ruunikko. Paljon kertoo, että kisoissa erittäin hyvin menestyneelle valjakko-oriille tulee ehkä 10 tammaa vuodessa, kun taas koskaan ratsastamaton iso musta ruma rötkö saa monta sataa...
Molemmissa maissa on erittäin halpaa nakata lauma tammoja laitumelle, ori sekaan, ja antaa niiden lisääntyä keskenään ja noukkia hedelmät 3 vuoden päästä talliin. Etenkin nyt, kun ulkomaalaiset varakkaat ostajat ovat kiinnostuneet rodusta, tapahtuu tietynlaista "varsatehtailua" ilman sen kummempaa suunnitelmaa rodun parantamiseksi, mistään jalostuksesta ei tässä kohtaa voi puhua, kyse on lähinnä hevosmäärän holtittomasta lisäämisestä.
Tällä hetkellä Espanjassakin on virinnyt keskustelua hevosjalostuksen suunnan muuttamisesta ja tarkemmista jalostuskriteereistä. Vielä muutama vuosi sitten tamman kuin tamman sai hyväksyttyä jalostukseen, nyt sentään pitää näyttää muutama askel narun päässä että elukka ylipäätään osaa liikkua... Varsinaiseksi uranuurtajaksi uudenlaisessa kasvatuksessa on noussut
Yeguada Centurion, joka on valtavan kokoinen siittola Segovian ja Madridin välillä. Siittolasta ja sen omistajasta Leopoldo Fernández Pujalsista oli pitkä juttu uusimmassa Ecuestre-lehdessä. Pujals on sikarikas liikemies (Jazztell, Telepizza) ja intohimoinen hevosharrastaja, ja on nyt heittäytynyt hevoskasvatuksen ihmeelliseen maailmaan aivan uudella tavalla. Artikkelin mukaan Pujals haluaa rikkoa luutuneet kasvatusmetodit, jotka seuraavat orjallisesti "linjoja", vaan aina astuttaa parhaat parhailla. Kuulostaa loogiselta näin pohjoismaisesta mittapuusta?, mutta Espanjassa on ollut pitkään erilainen tapa kasvattaa hevosia. Pujals risteyttää keskenään eri linjojen parhaita pre-hevosia, ja artikkelin mukaan tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Hänellä onkin materiaalia millä kokeilla – Centurionissa asuu 400 siitostammaa, ja hevosia on yhteensä noin 850 kappaletta! Onkin mielenkiintoista katsoa, seuraako muutkin kasvattajat hänen esimerkkiään jossain vaiheessa, ja kokeilevat erilaisia tapoja jalostaa parempia hevosia nykyisen holtittoman lisäämisen sijasta.
Testing, testing
Sain tilaisuuden ratsastaa hyvin eri tyyppisiä ja eri ikäisiä hevosia matkani aikana. Työni puolesta ratsastin aamupäivisin normaaleja epänormaaleja (:p) puoliverisiä, ratsuinani oli mm. Balouben jättikokoinen poika Bon Vivant ja hauska pieni hollantilainen pukkikone Rainman,
surullisen historian omaava kiusattu Transnivel, jonka oikeaa nimeä ei kukaan muistanut, ja piroplasmosista toipuva (
babesiasis, nautakarjan punatauti, punkkien levittämä suhteellisen yleinen tauti Etelä-Euroopassa) lihava rautias ruuna jonka nimeä en kuollaksenikaan muista.
Ne pre:t ja lusitanot sitten... Espanjan puolella ratsastin muutamalla varsin mielenkiintoisella oriilla, mm. viisivuotiaalla cartujano-linjaisella, nuoresta iästään huolimatta jo vitivalkoisella herrasmiehellä. Cartujano-linjan alkuperä lähtee jo 15. vuosisadalta, jolloin kartusaanimunkit kasvattivat näitä hevosia myytäväksi Euroopan aatelisille. Cartujanoilla on perinteisesti nöyrä luonne, näyttävät liikkeet joissa polvet nousee todella korkealle ja ne ovat kooltaan suhteellisen pieniä.
Cartujano on yksi vanhimmista pura raza españolan linjoista, ja nämä hevoset ovat erityisen suosittuja
barokkiratsastajien piirissä pitkin Eurooppaa. Henkilökohtaisesti pidän tämän linjan hevosia joskus liiankin kärryhevosmaisina moderniin kouluratsastukseen, mutta niille mm. piaffi, passage ja alta escuela on helppoa kuin hengittäminen... Tämä ori oli hyvä esimerkki linjastaan, todella kuuma ja herkkä mutta erittäin nöyrä, täydellisesti balanssissa vaikka jalat nousivat huikean korkealle ja takajalat suorastaan ruopivat hiekkaa. Ihana temppukone ;)
videopätkä piaffista
Samalla tallilla kokeilin toista oria, joka oli 6-vuotias, vielä aika tumma kimo. Oria oli ratsastettu hyvin voimakkailla avuilla ja se oli melko hätäinen ja pelkäsi ottaa tuntumaan ratsastajan käteen, mutta muuten varsin hyvin koulutettu suurehko mötikkä. Tämä ori osasi perinteisten piffien ja puffien lisäksi mm. oivallista espanjalaista käyntiä, espanjalaista ravia, kumartaa jne. Sillä oli toisessa takajalassa kukkopatti, joka estää sen käytön koulukisoissa mutta muuten se oli oikein oivallinen harrastuskaveri omistajalleen.
Kävimme myös maaseudulla tallilla, joka oli todellakin "keskellä ei mitään", Caceresissa olevan kansallispuiston kupeessa, jossa taivaalla liitelivät kotkat ja loputtomilla tammilehdoilla käyskenteli paikallisia eläimiä jäniksistä jonkinsortin peuroihin. Kylän pääraitti käsitti parin kymmenen metrin pätkän kivettyä tietä, jonka varrelle vanhat papparaiset kerääntyivät pelaamaan korttia ja polttelemaan tupakkaa, muuten paikka oli pelkkää hiekkaista kinttupolkua ja uteliaita kasvoja ränsistyneiden talojen ikkunoissa. En saanut naurultani kaivettua kameraani esille, kun tiellä köpötti vastaan hirmuisen paksukarvainen pieni aasi, jolla ratsasti vanhempi herrasmies piippua toisella kädellä poltellen,
kankikuolaimella ratsastaen :D Hevoset vaelsivat semivapaana valtavalla alueella etujaloistaan yhteen kahlehdittuna, ja hyppelivät eteenpäin tasajalkaa, aloin heti uumoilla miten ne enää osasivat liikkua normaalisti jos olivat kovin kauan sidottu tällä tavalla?
Ratsastaja, jonka mukana olin, haki itselleen nuorta hevosta ja kertoi että näissä pienissä maaseutupaikoissa on usein todellisia helmiä, jos vaan osaa etsiä. Eräs huvittava juttu sattui siellä tallilla ollessamme – poikaystävänsä mukana landelle kylään tullut tyttö kysyi mistä olen kotoisin ja vastasi selvällä suomen kielellä että ai suomesta,
hauska tavata! Tyttö oli ollut etelän turistikohteessa töissä 6 suomalaisen kanssa aika pitkään ja osasi jo melkoisesti suomea. Mikä yllätys!!
Ratsastin myös vanhan tuttuni kahta pre:aa, joista toinen oli esteuralla ihan hyvin pärjännyt ori Almirante, jolla on paljon jälkeläisiäkin. Almirantesta huomasi että sillä on lähinnä a)hypätty b)ratsastaneet isot miehet, orhi kiikutti minua pitkin maneesia ensimmäisen vartin, ennen kuin huomasi että kah siellä on joku kyydissäkin… Muuten se oli varsin mukava herrasmies ja ratsastinkin tällä hevosella monena päivänä peräkkäin, saadakseni siihen enemmän otetta, ja omistajan toiveiden mukaan vähän jumpattiin ja herkistettiin sitä.
Sen lisäksi ratsastin saman omistajan 4 vuotiasta varsaa Furtivoa (kuvassa), jonka selässä oli oltu vasta noin 15 kertaa. Varsalla oli varsin mielenkiintoinen suku – sen isä on Panadero joka on Invasorin veli, ja emänkin puolelta sen suku oli täynnä suoritushevosia. Furtivo oli varsin hyvin kehittynyt ja suhteellisen suuri, kiltti luonteeltaan ja kaikin puolin älykäs hevosenalku. Varsin mielenkiintoinen tuttavuus kaikin puolin.
Portugalin puolella pääsin testaamaan muutamia lusitanoja. Ensin kävimme erään härkätaistelijan luona ja pääsin ratsastamaan erästä hänen hevostaan, se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus. Koska härkätaisteluhevosen pitää olla ketterä, nopea ja kuuliainen, tämäkin hevonen oli varsin eläväinen tapaus vaikka taisteluhevoseksi kuulemma liian hidas ja hieman tyhmä ;)
(Video treenauksesta samalla hevosella, jolla itsekin ratsastin)
Sujuvasti se teki kuitenkin piffit ja puffit ja sarjavaihdot ja vaikka mitä härkätemppuja, kuten länkkärityylisen sliding stopin ja rollbackin. Levadeakin kokeiltiin. Onneksi sillä oli perinteinen portugalilainen penkki josta ei ihan heti tupsahdeta alas – sen verran ärhäköitä orin liikkeet oli että olisi suomityttö voinut muuten mätkähtää tantereeseen viimeistään siinä, kun ori loikkasi levadesta metrillä ilmaan-eteenpäin omistajan napsauttaessa raipalla saappaansa varteen...
Toinen paikka jossa kävin, oli erään Euroopan merkittävimmän kahvin maahantuojan paikka, jossa en ratsastanut mutta pääsin sentään näkemään erittäin hienoja härkätaistelu-lusitanoja.
Hevoset olivat erittäin näyttäviä ja kauniita, mutta hillittömän lihavia, ja eläinlääkäri kertoikin että niitä ruokitaan melkoiset määrät ja liikunta on hyvin vähäistä. Mutta komeita olivat, ja eritoten kuvan musta ori oli varsin viehättävä herrasmies.
Kolmas paikka olikin sitten oikein herkkua kouluratsastusfriikille. Kävin isossa siittolassa, jossa on parikymmentä laatutammaa, omia oreja ja liuta varsoja, 1000 hehtaaria (!) maata ja hienot tallit. Kokeilin yhtä 4 vuotiasta lusitano oria, joka oli todella sympaattinen ja kiltti, suorastaan lapanen. Sitten kierreltiin tamma- ja varsalaitumet, eikä ollutkaan ihan helppoa löytää 1-3 vuotiaita orivarsoja laitumelta, joka oli kooltaan ihan useampia hehtaareja.
Varsat saivat laiduntaa ja kasvaa isoilla laitumilla, joiden rinteitä kiipeillessään ne voimistuivat, koko paikassa ei tainnut juuri tasaista aluetta olla ratsastuskenttää lukuun ottamatta! Varsat olivatkin varsin hyvin kehittyneitä, ja äärimmäisen ystävällisiä ja uteliaita. Kävin myös tämän paikan ratsuttajan omalla tallilla lähistöllä, hänellä oli muutamia todella hienoja oreja tallissaan, ja mm. erittäin harvinainen sorraia-poni, joita on maailmassa enää parisataa kappaletta, ja kantaa yritetään nyt elvyttää. Lisätietoja rodusta
täältä Sen lisäksi tallissa oli muutama risteytys, erään härkätaistelijan nuoret hevoset koulutettavana ja tallin omistajaveljesten omia myyntihevosia.
Mielenkiintoisin oli eräs 8 vuotias lusitano ori, joka oli koulutustasoltaan valmis pyhään yrjöön vaikka heti, ja se osasi jo piaffia ja passageakin ja vaihtaa joka toisella (myös ympyrällä, joka tuli testattua :p). Olin aivan seitsemännessä taivaassa saadessani ratsastaa tällä kuvankauniilla ja hienolla oriilla, joka oli kaiken lisäksi todella miellyttävä ratsastaa.
Ja kun tulin alas selästä, hämmästykseni vaan kasvoi – hevonen jätettiin irti tallin sisäpihalle, laitettiin kaikessa rauhassa satula ja suitset omille paikoilleen ja pestiinkin hevonen niin että se vaan seisoskeli tyytyväisenä aloillaan, vaikka muut hevoset toljottivat sitä tallista. Ja kyseessä oli vielä astunut ori. On meillä suomalaisilla opittavaa oriinpidosta, hehheh...
Samalla tallilla oli muitakin erittäin hienoja hevosia silmänruoaksi ja olisin saanut ratsastaa muillakin mutta oli jo kiire palata takaisin Espanjan puolelle pakkaamaan laukkuja, sillä lähdin samana yönä takaisin kohti Madridia ja Suomea. Harmi, mutta vielä tulee tilaisuuksia – sain kutsun lähteä ko. paikkaan working studentiksi ja aion ilman muuta käyttää tilaisuuden hyväkseni.
Aion joka tapauksessa launchata kunnianhimoisen hankkeen jossain vaiheessa ja tuoda tänne muutaman hyvän pre:n tai lusitanovarsan, koska nämä mitä Suomessa nyt ovat, ei suurimmalta osalta tee oikeutta näiden rotujen valtavan hienoille ominaisuuksille ja käyttömahdollisuuksille. Muun muassa ori Guizo (lusitano) menestyi todella hienosti Jimenezin kanssa olympialaisissa, ja nyt Aachenin MM-kisoissa on muutamiakin pre-oreja esiintymässä. Mielenkiintoista seurata, miten ne pärjäävät maailman huipulla!
Lisää kuvia matkalta löytyy tökkäämällä otsikon linkkiä.
Jälkimaku matkasta on tällä kertaa hedelmäinen, nahkainen, pyöreä olematta pallo, lämmin, notkea, paahteisen kahvinen ja pehmeän mausteinen. Kippis ja cheers vaan teillekin!
Muuten ei viitti. Myös lisätty ravi irtoaa hulppeasti, siihen tarvitaan lintuja, variksia mieluiten, tai muuten vaan pinkeä meininki. Käynti-laukka-käynti harjoituksissa Diva osaa mennä laukkaa sivuttain ja takaperin. Pilotti ei pidä tästä. Takaperinlaukka toki esitellään Nuno Oliveirankin opuksissa mutta ei sittenkään. Diva osaa myös hypätä suoraan ilmaan ja kauhoa etujaloilla samalla kun se ponnistaa eteenpäin, tätäkään ei arvosteta. Pyh.