Otteita HRM:n päiväkirjasta vol 2

Hörr hörr, minä täällä taas hei!

Rakas päiväkirjani.

11.4.2006
Akka tuuppasi minut heti aamulla kuljetuskoppiin. Mihin mennään?! Kisoihin? Naisiin? Joo!! Kävelin reippaasti koppiin ja jäin jännityksellä odottamaan mihin ollaan menossa. Lyhyehkön huttuutuksen jälkeen Akka otti minut pois autosta ja silmiini aukesi mitä ihanin näky - valtava määrä tammoja! Ne kaikki hirnuivat minulle ja minä pomppasin täyteen korkeuteen takajaloilleni ja karjuin niin paljon kuin keuhkoista lähti. Minä tulen! Minä tulen! Odottakaa! Avatkaa tarhojen portit valmiiksi! ... Akka oli kuitenkin tylsä ja käski käyttäytyä, talutti minut isoon talliin ja joltain toiselta mieheltä haisevaan karsinaan (hmm, Old Spice kenties?). Sinne se sitten jätti minut nököttämään. Yritin tiirata kaltereiden välistä maisemia ja haistoin, että viereisessä karsinassa asui kans joku mies, se kävi vähän kierroksilla ja yritti haastaa riitaa. Juu evvk hei poitsu, lepo vaan.

Iltapäivällä Akka tuli uudestaan ja laittoi meitsille kamppeet niskaan, onkohan tää sittenkin joku kisajuttu? Mentiin maneesiin, ihanaa hei kun jalat ei kastu eikä kura roisku nenään, siellä ei ollut ketään, oltiin vaan ihan kahdestaan Akan kanssa. Ne oli ripustaneet sinne seinille jotain juttuja, joista näkyi toinen musta hevonen (hiton komea, by the way) ja koitin hirnua sille mutta se ei vastannut, seurasi vaan joka kierroksella, ihme juttu. Tätä pitää miettiä.

12.4.2006
Olin yötä uudessa paikassa, ihan jees, sain ison kasan hyvää heinää ja Akka antoi porkkanoita, pääsin ulos mukavaan hiekkatarhaan, mut ne ihanat tammat jäi sinne toiselle puolelle tallinmäkeä ja me oltiin vaan poikien kanssa keskenämme. Yritin kysellä naapureilta, mikä meininki, mutta ne vaan jurotti ja oli kovin vaitonaisia. Höh. Naisen puutetta, naisen puuttetta...

Akka tuli aamutuimaan ratsastamaan ja voi kauhistus, ette arvaa, sinne maneesiin tuli taas se toinen akka ja se tietää aina huonoa, hikeä verta ja kyyneliä... nyt ne laittoi meitsin uurastamaan ihan tosissaan, piti mennä kylkimyyryä sinne tänne ja taittaa takajalkoja, koittakaa itse juosta jalat koukussa vähänkö tulee hiki!

Akka vaikutti tyytyväiseltä kuitenkin ja taputteli kovasti, aika kivaa, kyl mä tiedän että olen hyvä. Pääsin sit vielä ulos ja kävin ryömimässä ihanan pehmeässä hiekassa, Akka parkaisi kun sotkin sen uuden loimen mutta hei haloo, ihmiset on sitä varten että huolto pelaa.

13.4.2006
Tänään olin tarhassa monta tuntia ja aurinko paistoi, ihanaa! Laittoivat mua vastapäätä sen toisen munallisen joka asuu mun naapurissa, voi vitsi se on sitten ihme tyyppi. Tuijotin sitä hetken ja sehän pimahti, onpa huonohermoinen kaveri. Piti tosi kovaa metakkaa, teki mieli tarjota sille mynthoneita kun alkoi ääni jo painua. Itse tosin olisin jo tarvinnut korvatulpat - meitsi yrittää nauttia linnunlaulusta ja toinen vaan karjuu, tosi kiva hei. Akka tuli sitten myöhemmin noukkimaan mut sisälle, olipa ihanan rauhallista mennä karsinaan sen möykkäämisen jälkeen. Mitä sitä turhaan hilluu, ei ollut edes tammoja mailla eikä halmeilla.

Lähdettiin sitten taas sinne maneesiin pyörimään, se musta hevonen seuraa minua edelleen, hörisin sille taas mutta edelleenkään se ei vastaa. Kumma juttu. Jumpan jälkeen Akka heittäytyi häijyksi ja pesi minut pesupaikalla, oksettavaa, onneksi sain lepytykseksi jotain herkullisen näköistä ruokaa mutta sekin oli pilattu pahan makuiseksi jollain suolalla. Yäk.

15.4.2006
Eilen Akka antoi minun huilata mutta tänään taas jatkettiin hinkkausta. Aamun olin taas ulkona mutta eri tarhassa, ilmeisesti sille toiselle munalliselle riitti, ja mä seisoin sitten reunimmaisessa tarhassa. Se olikin hauskaa, kaikki maneesille menijät meni mun ohi ja pystyin bongaamaan tipusia samalla, wohou leidi kympin perät, niin siis tosiaan mihin mä jäinkään, oli kiva ilma ja kävin taas mönkimässä mudassa. Nam.
Oli tosi hyvät fiilikset ja esiinnyin oikein viimeisen päälle maneesissa, siellä oli yhtä aikaa sellainen toinen munallinen, yhteensä niitä taitaa olla 3 mun lisäksi. Tää oli ihan lunki tyyppi, ei viittitty tehdä mitään numeroa. Päräytin ihan huvikseni muutaman pitkän sivun semmosta lisättyä ravia että Akan maksa ja perna vaihto paikkaa, olisitte nähny sen ilmeen, en ole varma oliko se iloinen vai tuskissaan.

Huomenna kuulemma Emäntä tulee katsomaan minua Akan kanssa, saa nähdä mitä ne on keksiny mun pään menoksi. Voisin jo lähteä treffeille, jooko pliis? Lihakseni jo pullistelevat trikoopaitani alta ja Akan vedellä lutraamisen seurauksena olen oikein siisti ja tuoksun hyvältä, kuka tamma voisi minua vastustaa? ;D

Pusipusi,
HRM


PS Kuvat Johanna Mäkynen

Safety Issues

Elä tapa ittiäis!

Kaiken tämän pikkuhauskan tarinoinnin sekaan onkin nyt hyvä ujuttaa vähän vakavaa asiaa.
SRL on painottanut turvallisuutta erilaisissa kampanjoissa, ja valitettavan usein turvallisuusasiat tiivistetään siten, että käytetään kypärää. Okei, hieno homma, pitäisikin aina olla hyväksytty (ja sopivan kokoinen!) turvakypärä päässä kun on ratsailla, ja mielellään tallissakin jos temmeltää kovin arvaamattomien hevosten kanssa, mutta kypärän käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on vain osa turvallisuutta.

Suurin turvaväline sijaitsee nimittäin sen kypärän alla. Aivot. Mitä kannattaa tehdä, ja mitä jättää tekemättä? Harrastajat eivät aina muista, että kyseessä on puolitonnia painava erittäin nopea lauma- ja saaliseläin, joka potkaisee ensin ja kysyy sitten. Vaikka hevonen olisi miten hyvin koulutettu ja lh-kuiskittu, se on silti loppupeleissä ELÄIN, jolla on voimakkaat vietit ja vaistot.

Omaa turvallisuusbarometriäsi voi laskeskella vaikka seuraavilla esimerkeillä.
Ratsastatko lenkkitossuilla?
Talutatko hevosta ilman käsineitä?
Menetkö hevosesi karsinaan äkkinäisesti marssien, tervehtimättä?
Talutatko montaa hevosta yhtä aikaa?
Jos kaviokoukkusi putoaa kilahtaen takajalan taakse, kumarrutko hätäisesti poimimaan sitä?
Talutatko hevostasi niin, että raahaat sitä perässäsi?
Laitatko äkäisen hevosen kiinni satuloidessasi?
Tarkistatko kengät ja hokit ennen jokaista ratsastusta?
Tutkitko koskaan varusteiden kuntoa, esim. jalustinhihnojen ompeleita?
Puhutko kännykkään ratsastaessasi?
Riisutko takkia niin, että irrotat molemmat kädet ohjista?
Jos hevonen ei pysy paikallaan selkään noustessa, käytätkö apua?

OK, osa hevosista on melko pystyynkuolleita ja superlunkeja, ja tällaisen yksilön kohdalla voi tuntua naurettavalta taluttaa hevosta hanskat kädessä tai laittaa hevonen kiinni satuloidessa ja hoitaessa. On jokaisen oma asia, miten hevostaan käsittelee niin kauan kun siitä ei aiheudu vaaraa eikä haittaa hevoselle eikä ulkopuolisille, mutta pelkästä kypärästä jauhaminen on melkoisen naivia.

Turvallisuudella tarkoitetaan myös vähäisempiä haittoja ja ongelmia, ei pelkästään ensiapuun johtavia... Turvallisuutta lisääviä välineitä on vaikka kuinka. Ensiarvoisen tärkeää on, että varusteet ovat sopivia! Liian suuri kypärä ei pysy päässä ja voi aiheuttaa niskavammoja, lyhyt turvaliivi ei suojaa alaselkää, jne. Myös hevosen varusteiden pitää olla sopivat. Suupieliä nipistävä kuolain ja selkää hankaava satula ei mitenkään lisää hevosen yhteistyöhalukkuutta, ja jos varusteet ovat vielä rikkinäisiä, homma on paitsi hevoselle hyvin epämukavaa ja epäreilua, suorastaan hengenvaarallista.

Joskus miettii, että miksi ihmeessä ihmiset tekevät tiettyjä asioita? Esimerkiksi, miksi pitää ratsastaa lenkkitossuilla, jotka jäävät erittäin helposti kiinni jalustimeen? Miksi pitää "kokeilla", josko villinpuoleinen nuori hevonen pysyy karsinassa ovi auki, pitää ratsastajan kyydissä ilman satulaa tuulessa ja tuiskussa, pysyy käpälässä kun laukkaa yksin kotiinpäin, ja hyppää esteitä pelkällä riimulla ilman satulaa? Onko ratsastaja jotenkin parempi ja hienompi, jos hän haahuilee jatkuvasti selviytymisen äärirajoilla? :D

Ymmärrän, että hyvin nuoret harrastajat kokeilevat rajoja ja uskallusta ja tekevät joskus tyhmiäkin temppuja hevostensa kanssa, mutta että aikuiset ihmiset... useimmiten kannattaa kuunnella "sitä pientä ääntä" joka kehottaa olla tekemättä, on parempi olla hieman arka kuin hullunrohkea! Kuolleista sankareista ei ole mitään virkaa ;) Toki liiallinen arkuus ja pelokkuus haittaa harrastamista, mutta jos aivan hirmuisesti pelkää puuhata hevosten kanssa, silloin kannattaa jo ehkä harkita johonkin toiseen lajiin siirtymistä.

Hevoset ovat periaatteessa laupeita ja rauhallisia eläimiä kun niitä kohdellaan hyvin ja määrätietoisesti, mutta kilttienkin eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu. Hevonen voi tallata vahingossa jalan päälle, käännähtää niin että ihminen jää seinän väliin, rynnätä oviaukosta liiskaten taluttajan, kompastua tai liukastua ratsastaessa ja kaatua, säikähtää ja ottaa sivuloikan, uhitella toiselle hevoselle niin että ihminen jää väliin... lista on valitettavan pitkä ;) Suurimman osan tapaturmista voisi ehkäistä käyttämällä tärkeintä turvavarustetta, aivoja! Mietitään, miten toimitaan. Opetetaan hevoselle, miten sen tulee suhtautua vaarallisina pitämiinsä asioihin, opetetaan miten kuljetaan taluttessa, opetetaan että ihmisen omaa tilaa pitää kunnioittaa. Ollaan jämptejä ja toimitaan rauhallisesti. Hevoset rakastavat rutiineja - rutiinista poikkeaminen on aina vaaran paikka, ja ihmisen pitää olla silloin hereillä. Jos hevonen äksyilee tavattoman paljon, tarkistetaan sen terveydentila, sattuuko sitä johonkin? Onko sen ruokinnan ja liikutuksen suhde sopiva? Ylivireä tallissa seissyt täyteen pumpattu ruutitynnyri on aina vaarallisempi kuin sopivasti liikutettu ja ruokittu tasapainoinen kaveri.



Turvallisuuden kannalta erittäin tärkeä asia on myös hevosen lukeminen. K niinkuin korva, mihin ne osoittavat? S niinkuin silmä, mitä tunnetilaa ne viestivät? Mihin hevonen katsoo? V niinkuin vartalo, kieliikö se jännitystä? Kun oppii lukemaan hevosen elekieltä, ja tarkastelemaan sen tunnetiloja, pystyy hiukan ennakoimaan mitä hevonen aikoo seuraavaksi tehdä. Yleensä hevoset eivät "pillastu" tuosta vain tai säntää paikalta pukitellen ja piereskellen ilman mitään ennakkovaroitusta, vaan tilanne yleensä lähtee pienemmästä asiasta joka paisuu kunnes hevonen ei "kestä enää" vaan poksahtaa kuin painekattila, ellei sitä ole toisin opetettu. Tosin tämä tilanteen kehittyminen saattaa viedä vain muutamia sekunteja, ja vaatii ihmiseltä suurta herkkyyttä lukea tilannetta ja ennakoida hevosen reaktioita, ja ehkä vielä pyrkiä muuttamaan hevosen reagointitapaa ja -suuntaa ennen kuin vahinko on jo tapahtunut.

Täten väittäisin, että suurin turvallisuustekijä ja vahinkojen estäjä on kokemus. Sekin on tosin kaksiteräinen miekka - kun ihmiselle tulee rutiinia ja hevonenkin on usein tuttu, syntyy valheellinen turvallisuudentunne ja ihmisestä tulee huolimaton ja tarkkaavaisuus vähenee. Se tuttu kullanmurukin on silti edelleen vain eläin, ja on utopiaa ajatella että kaikki Suomen monta kymmentä tuhatta hevosta olisi täydellisesti koulutettuja, vahinkoja sattuu. Hevonen ei tarvitse kuin sekunnin huomion herpaantumisen ja katastrofi voi olla valmis, eikä aina tarvitse olla edes hevosen tai ratsastajan vika - katolta voi pudota äkisti lunta, hevonen voi kompastua ja kaatua, toinen hevonen voi juosta irtonaisena oman ratsusi niskaan, mitä tahansa. Siksi on tärkeää käyttää myös ns. passiivisia turvavälineitä, jotka auttavat siinä vaiheessa kun vahinko on jo tapahtunut: hyvin istuva kypärä, joka on niin mukava käyttää että sitä todella tulee käytettyä, samoin sopivankokoinen turvaliivi, ainakin esteillä ja nuoria hevosia ratsuttaessa, turvajalustimet jotka estävät ettei ratsastaja raahaudu pää maata viistäen hevosen jaloissa (ei kivaa), turvakärkiset kengät jotka suojaavat varpaitasi hokkikenkien polkemilta, hansikkaat jotka pelastavat kätösesi ohjien tai riimunnarun polttamilta.

Turvallisuus ei ole mikään nössöjen juttu ja homojen hommaa, vaan pitäisi olla osa jokapäiväistä rutiinia hevosten kanssa! Eihän ihmiset aja autoakaan ilman turvavyötä tai moottoripyörää ilman kypärää, eivät varmaan ajaisi vaikka se olisi laillistakin. Vahinko ei tule kello kaulassa... ;-)

Turvallisia ja aurinkoisia heppahetkiä!