keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Hevosen kivusta ja kivun toteamisesta



Hevosen kipukäytöksestä ja -ilmeistä on ollut viime aikoina saatavilla yhä enemmän tietoa, joka on tosi positiivinen asia. Meillä on kuvia hevosen kipuilmeistä, tutkimustietoa siitä kuinka hevonen ilmentää kipua muutoinkin kuin selkeästi jotain jalkaa ontumalla jne. Aihe on kuitenkin helposti hiukan arka ja tunteita herättävä, koska eihän kukaan halua tieten tahtoen kiusata rakasta hevostaan, mutta koska hevoset ovat mestareita peittämään kipunsa ja melko nöyriä eläimiä, se jää monesti yksinkertaisesti hoksaamatta. Oma silmä sokeutuu helposti oman eläimen liikkumiselle ja olemukselle. Se on ihan vaan inhimillistä eikä siitä tarvi alkaa kantaa valtavaa kurjuusviittaa. Aina voi oppia ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin. 

Valveutunut hevosenomistaja tai hevosen vakioratsastaja huomaa yleensä pienet muutokset ensimmäisenä, jo siinä vaiheessa kun kipukäytös on vielä pientä. Aina hevosen ei tarvi suoraisesti liikkua huonosti tai osoittaa jotain muuta selkeää kivun merkkiä, kun se jo voi olla melko kipeäkin. Me kaikki tiedämme, että saaliseläin näyttää kipuaan huonosti. 

Oma ihminen hoksaa yleensä aika nopeastikin jos hevosella on hapan tai muutoin surkea perusilme, haluttomuus suorittaa jotain ennen helppoa tehtävää, liikettä tai asentoa, se vaikuttaa muuten poikkeuksellisen vaisulta tai toisaalta käytös muuttuu yhtäkkiä rajuksi. Hyvin usein käy niin, että ennen toimiva ja “kiltti” hevonen muuttuukin haluttomaksi, jollain tavalla hankalaksi tai sen käytös ylipäätään muuttuu: itse lähtisin epäilemään tässä kohtaa jonkinlaista kipua tai vähintään fyysistä tai psyykkistä epämukavuutta, joka tulee ilmi muuttuneena käytöksenä. Toinen vaihtoehto on, että “kiltti” hevonen onkin ollut sulkeutunut / masentunut / lopen uupunut, jolloin sen muuttunut käytös onkin itseasiassa masennuskuplan puhkeamista ja hevosen yritys jonkinlaiseen vuorovaikutukseen. 

Moni huomaa, että hevonen on äkisti vinomman tuntuinen kuin ennen, ja näkee että hevonen liikkuu jotenkin eri tavalla tai kankeammin tai epämääräisen huonosti, mutta ei osaa ihan sanoa, että mitä jalkaa hevonen könkkää. Joskus etenkin lievien takajalkojen ontumien jäljittäminen voi olla haastavaa myös kokeneille eläinlääkäreille. Onni onkin osaava eläinlääkäri, jolla on haukansilmät! Silti, selitykset siitä että “se on aina liikkunut näin”, “se on vaan jäykkä”, “se suorittaa kyllä kun valmentaja menee selkään”, “mä en kyllä usko että se on kipeä mistään”, “se vaan tahdittaa” (!?) eivät ole ihan sivistyneitä selityksiä sille, että hevonen liikuu yhtäkkiä huonosti. Joskus asiaa selitetään myös sillä, että ratsastaja aiheuttaa omalla tasapainottumuudellaan esim kevyessä ravissa ontuman oloista liikettä mutta jos hevonen onnahtaa joka toisella askeella johtuen ihan mistä vaan, se ei ole ok. 

Joskus hevosella on myös ns mekaaninen ontuma eli se ei ole kipeä, vaan jonkin raajan liikerata jää vajaaksi esimerkiksi arpikudoksen seurauksena, mutta se on yleensä tiedossa ja kuitenkin tutkittu. Ketään ei siis tarvitse syyllistää eikä itse tarvi syyllistyä jos hevonen liikkuu huonosti syystä tai toisesta - tärkeintä olisi selvittää mistä kohtaa, miksi ja mitä sille voisi tehdä. 
Eräs hyvä linkki oman silmän kehittämiseen on tässä: https://www.lamenesstrainer.com/

Yksi selkeä kivun tai voimakkaan epämukavuuden merkki on myös se, että positiivisella vahvisteella kouluttaminen ei onnistu kuin tiettyyn rajaan saakka: hevosen kipu / epämukavuus / pelko on suurempi kuin namin tai ruoan tuoma palkinto. Aika tyyppillinen tässä on esimerkiksi haluttomuus liikkua, erityisesti laukata. Mahahaava ja hiekka vatsassa tulevat hyvinkin usein ilmi ensin siinä, että hevonen ei haluakaan yhtäkkiä laukata tai muuttuu tosi nahkeaksi. 

Kuinka sitten lähteä selvittämään, mikä hevosella voisi olla hätänä? 
Jos hevonen ei suorastaan onnu tai liiku selvästi huonosti, osoita selviä vatsakivun merkkejä tai muuta joka antaa suoraan viitettä mikä sillä voisi olla, voisi lähteä selvittämään hommaa kutsumalla tallille eläinlääkäri tekemään ihan perus ortopedisen ontumatutkimuksen ja kliinisen yleistarkastuksen. Aika usein vaivat ovat kuitenkin ortopedisia / selästä johtuvia joka taas voi johtua “alakerrasta” tai toisin päin. Jos vaivaa ei oikein saada selville tai ei olla varmoja ovatko ongelmat kivusta johtuvia, voi kokeilla eläinlääkärin siunauksella kokeellista tulehduskipulääkekuuria: jos hevosen käytös taas muuttuu kuurin aikana jollain tavalla paremmaksi, kipeähän se on. (Tähän tosin disclaimer, että perinteiset tulehduskipulääkkeet eivät auta esimerkiksi hermokipuun.)

Näin syksyisin on hurjan yleinen ongelma: hevosella on vatsassa hiekkaa. Vaikka hevonen ei tarhaisi hiekkatarhassa, se heinänkorsia ja ruohoa nyppiessään saa kuitenkin helposti maata vatsaansa, joka taas yleensä sisältää myös pieniä hiekkamääriä. Usein kuulee annettavan vinkkejä “hiekkatestistä” (kakkapalleroita kumihanskaan / kirkkaaseen pussiin, ravistelua ja odottelua, hiekka valuu pohjalle) mutta se kertoo vain sen että a) hiekkaa on ollut b) hiekka tulee ulos. Se ei kerro, paljonko hiekkaa ON. Sen kertoo ainoastaan röntgen. Hoidoksi hiekan ulos saamiseen toimii parhaiten psyllium, mutta purkkien annostusohje on usein aivan riittämätön. Kysy tarkat ohjeet eläinlääkäriltäsi. Joskus hiekkaa ei saada ulos muutoin kuin klinikalla letkuttamalla psylliumia useampana päivänä peräkkäin todella isoja annoksia. 

Toinen hyvin yleinen kivun aiheuttaja on mahahaava, joka vastoin yleistä harhaluuloa voi tulla myös ns. olohevosille; seurahevosille, vanhuksille, siitostammoille. Mahahaava voidaan todeta varmaksi ainoastaan tähystämällä mutta se vaatii pitkähkön paaston, joka viimeistään voi aiheuttaa tai pahentaa mahahaavaa. Jos epäilet mahahaavaa, konsultoi eläinlääkäriäsi mahdollisesta koeluontoisesta lääkityksestä (omeprazoli, sukralfaatti). Jos se auttaa, ei siitä ainakaan haittaa ollut… 

Joskus on tarpeen kärrätä hevonen ihan klinikalle asti, etenkin jos omalla seudullasi ei ole kiertäviä hevoslääkäreitä joilla on mukanaan kannettava rtg-laite. Valitettavasti kaikkia vaivoja ei voi rtg- laitteella tai ultrallakaan kuvantaa; hevosen rinta- ja lanneranka sekä koko lantion alue ovat haastavia tutkimisen ja kuvantamisen kohteita. Silti ainakin vaivojen poissulkeminen onnistuu parhaiten klinikalla, etenkin niissä “mystisissä keisseissä” joissa mitään ilmeistä ei löydy mutta hevonen on selvästi kipeä. 

Muutama hatelikko ja allikkokin tässä hommassa piilee: huolestuneet kanssahevostelijat tuijottavat kipuilmekuvastoa sekä kavereidensa somepostauksia vuorotellen syvällä paatoksella: yhdestä kuvasta EI voi automaattisesti päätellä onko hevonen oikeasti kipeä, väsynyt, sitä harmittaa jokin ohimenevä juttu (huono sää, resurssit, mitä näitä nyt onkaan) tai kuvanottohetki ei ollut muutoin otollisin. Kehottaisinkin suureen varovaisuuteen yksittäisten kuvien ruotimisen kanssa; tähän pätee vanha hyvä neuvo, ellei ole mitään kivaa sanottavaa, ole hiljaa. Ilmiselvät tapaukset taas ovat eri juttu, mutta niissäkin kannattaa harkita tarkoin, onko motkottamisesta ja besserwisseröinnistä enempi haittaa vai hyötyä. Asiat voi sanoa monella tavalla. 

Kipu voi olla myös vanhaa kipua; hevosta on joskus sattunut esimerkiksi selkään huonon satulan vuoksi, ja se muistaa kivun satuloidessa ja selkäännousussa. Hevosella on todella hyvä kipumuisti. Jos kipu ja kivun aiheuttaja on hoidettu ja poistettu, kyseessä onkin enemmän muistin ja mielen kivun kanssa työskentely jotta hevosen saa uskomaan, että vaikka sitä on joskus sattunut, nyt ei enää satu. Tosin, kuka voi olla 100% varma, ettei satu? Tässä kohtaa homma meneekin vaikeaksi. 

Kivun suhteen voi tulla myös hiukan neuroottiseksi. Olen joutunut laittamaan peräti neljä hevosta hautaan kesien 2019 ja 2020 välillä. Kaksi melanomaan, yksi muutaman pahan jutun summana sekä yksi jonka vaivat eivät koskaan selvinneet. Olen oppinut paljon hevosen kivusta. Tallissani on edelleen yksi kroonikko, vanha suomenhevoseni Tulipoika, jonka vatsassa on jokin mysteinen “valuvika” joka ei ole koskaan oikein selvinnyt. Sitä alkaa helposti kyttäämään hevosen jokaista kompurointia ja epäsymmetriaa ja hukattua pierua, ja aprikoida onko tälläkin nyt jokin fataali vika ja ähkykuolema vaanii heti seuraavan mutkan takana.  

Osa kivusta on luonteeltaan sellaista, että se on enempikin epämukavuutta kuin varsinaista kipua-kipua. Tiedät sen hyvin sellaisina aamuina, kun luitasi kolottaa aamukahville könytessä, vanhat vammat muistuttavat itsestään, olet nukkunut huonosti, jokin paikka on jumissa. Silloin paikoilleen jääminen ei välttämättä auta, vaan kevyt liikunta. Ongelma piilee siinä, kuinka selität tämän eläimelle? Esimerkiksi tapaturman jälkeinen kuntoutus voi olla hankalaa. “Tiedän että sinulla on nyt vaikea olla, mutta koitetaanpa vähän lähteä lenkille niin olo helpottaa”. Eläin kokee epämukavan tunteen siinä hetkessä sellaisena kuin se on. Tämä tekee hommaan toki omat haasteensa, ja joskus vaatii hevosen omalta ihmiseltä paljonkin mielikuvitusta ja suostuttelutaitoja saada kuvio toimimaan. Kuntoutettavan hevosen kohdalla pelkkä “ei se halua” ei aina oikein toimi. Kipua vastaankaan ei toisaalta saa mennä, ettei aiheuta lisävaurioita - kivun tehtävä on pitää meidät elossa. Monesti kipeän hevosen oloa on syytä helpottaa joko tehokkaalla ja lyhyellä tai vaivasta riippuen pitkällä mutta kevyellä kipulääkekuurilla, jotta kipu ei pääse kroonistumaan. Oma eläinlääkärisi osaa auttaa näissä! 

Kipua hevoselle voi aiheuttaa myös erilaiset kavio-ongelmat ja huono kengitys, väkisin toteutettu kengättömyys ohuilla anturoilla ja möykkyisillä pohjilla, hampaat, lukematon määrä erilaisia vatsaontelosta tulevia kiputiloja, kasvojen kolmoishermokipu, silmäongelmat, kasvaimet, lihassairaudet, hengitystiesairaudet, suolistotulehdus, kesäihottuma, haavat, tulehtuneet hyönteisten pistot, allergiset ihoreaktiot…. hevonen on ylipäätään huonosti suunniteltu herkkä eläin joka voi kuolla hetkenä minä hyvänsä :’D ja sillä on mentävä. 

Kehittäkää silmäänne, luottakaa intuitioonne, ja pussatkaa ponejanne! Omistajaparka joutuu itsekin tässä hommassa välillä antepsin-kuurille... 

Katariina Cozmei 


Luettavaa: 

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Ohjasajomaailman kurveista ja hetteiköistä

Alma "tyhjäajossa" kapsonista 

Ohjasajosta on tullut yhä suositumpaa hommaa ja hyvä niin - mitä monipuolisemmin hevostaan treenaa ja kouluttaa, sitä parempihan se on sekä oppimisen, vuorovaikutuksen että ihan kehonkin kannalta.

Koska asia on ollut viime aikoina usein tapetilla, halusin kirjoittaa hiukan ohjasajoon liittyvistä ajatuksista, turvallisuusnäkökohdista sekä omasta tavastani tehdä asioita. Huomaathan, että nämä ovat vain omia näkökulmiani - poimi niistä ne ajatukset jotka koet itsellesi toimivaksi, ei tämäkään ole mitään “ylhäältä annettua” vaan omaa kriittistä ajattelua ihan kaikkeen saa toki ruokkia tässäkin kohtaa. En väitä olevani millään tavalla ohjasajossa minkäänlainen expertti, mutta sen verran monta hevosta hommaan opettaneena ja asiaa suunnilleen 15 vuotta värkänneenä empiiristä kokemusta on kuitenkin kertynyt jonkin verran. 
Suomen kielessä on valitettavan vähän hevosterminologiaa, ja tämä näkyy myös ohjasajo-termin kohdalla. Sen alle niputetaan helposti lukuisia tapoja tehdä asiaa maasta ohjilla ilman kärryjä: Ollaanko ohjasajovyön kanssa tosi pitkin ajo-ohjin hevosen takana ikään kuin tyhjäajoa ilman kärryjä, juoksutetaanko näillä vermeillä ympyrällä, tehdäänkö pitkillä mutta aika lyhyillä ohjilla (esim gramaanit) ilman ajovyötä ihan hevosen pyllyssä kiinni, vai mitä?
Ohjasajossa kuten monessa muussakin tekemisessä on usein piintyneitä teesejä, joita jankutetaan avaamatta tai tietämättä välttämättä mitä oikein ollaan tekemässä tai mikä on hevos-ihmisparin sen hetkinen tietotaito ja tilanne. Aika harvasta asiasta kannattaa sanoa “aina” / “ei koskaan” niin kauan kuin ihminen ja hevonen ovat turvassa ja tietävät mitä tekevät (yllättäen nämä liittyvät toisiinsa).

Mitä pitäisi ensin selvittää?
- Mitä kamoja on käytettävissä; mitä kamppeita hevosella käytetään normaalisti; tavalliset kuolaimet, sidepullit, kapsoni…? Ohjasajovyö, pitkät ohjat, lyhyet ohjat? Käytätkö normaalisti piiskaa, onko hevonen tottunut siihen?
- Mitä hevonen ylipäätään osaa entuudestaan?
- Reagoiko hevonen voimakkaasti ihmisen jalkoihin? Seuraako se mielellään ihmisen jalkoja, kiihtyykö se niistä?
- Kuinka hevonen reagoi jos ihminen on sen takana?
- Osaako hevonen perus ääniavut?
- Kestääkö hevonen sen että “jokin koskee sen pyllyä” ?
- Onko ko hevoselle luontainen tapa reagoida säikähdykseen potkaisemalla tai/ja pukittamalla?
- Mitä itseasiassa halutaan tehdä - "tyhjäajoa" pitkillä ohjilla ja ajokamppeilla ilman kärryjä, juoksuttaa kahdella ohjalla, tehdä klassista työskentelyä lyhyemmillä ikäänkuin keskipitkillä ohjilla ilman ajovyötä hevosen pyllyn lähellä, jokin yhdistelmä? 
- Mitä ihminen osaa? Onko ohjasajanut ennenkin? 

Nelli-tamma valmistautuu ohjasajoon, ensin tarkistetaan ratti ja jarru 
Kuva Johanna Mäkynen


Kun alkukartoitus on tehty, siirrytään kiperämpiin kysymyksiin. 

- Onko ohjasajossa pakko käyttää oikeaa ajovyötä? Mielestäni ei ole, mutta aina toki parempi. Loimivyön renkaat eivät pysy pystyssä ja ohjasotteet ovat helposti hitaammat. Ihan alkuun pääsee loimivyölläkin, jos käytettävät ohjat luistavat hyvin renkaassa. 

- Onko pakko käyttää nahkaisia ajo-ohjia? Ei ole, mutta onhan ne mukavammat. Tärkeintä on että ohjat ovat sopivan mittaiset siihen hommaan mitä niillä aiotaan tehdä, luistavat hyvin renkaissa, eivät polta kättä jne. 

- Onko pakko käyttää kypärää? No ei, kun sitä ei ole laissa määrätty ;) Mutta toki se on varsin järkevää ja erittäin suositeltavaa, etenkin jos työskennellään millään lailla potkuetäisyydellä. 

- Tarviiko hevosen olla koko ajan ohjastuntumalla? Ei, mutta mieleltään tuntumalla kyllä, kuten taluttaessa tai ratsastaessakin. Mikä nyt kellekin on ohjastuntuma - hevonen tuntee alaspäin kaareutuvan löysän ohjan päähänkin kyllä ihmisen käden toiminnan. Riippuu siis tykkänään hevosesta, ihmisestä ja harjoituksesta, minkälaisella tuntumalla halutaan työskennellä. Itse en halua kuluttaa jarrupaloja ohjassa tarpeettomasti killumalla. 

- Mutta hevonen ei seuraa kärryiltäkään ihmisen jalkoja...? Ei niin, ja jos ohjasajoa käytetään osana ajo-opetusta, tuleekin olla erityisen tarkkana että hevonen ymmärtää ääni- ja ohjasavut, hyväksyy ihmisen puuhastelun suoraan takanaan (muista potkuvaara) ja ymmärtää ettei ohjasajaessa voi missään nimessä kieppua ympäri kuin puolukka peffassa. Kuvittele aisat, ja mitä ne mahdollistavat ja mitä ei. Muutoin myös jalkojen seuraamisesta voi olla ohjasajon opettelussa hyötyä, jos hevonen osaa sen ennestään. 

- Saako ihminen juosta? Tämä herättää ehkä eniten kahnausta. Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä saa, jos sen kokee mielekkääksi. Perusteina pidetään usein sitä, että se on vaarallista (millä tavalla, tsekkaa yllä oleva lista ensin) tai että silloin tuntuma ei pysy hyvänä. 

Ensinnäkin, en edes ohjasaja hevosta joka ylireagoi ihmisen jalkoihin enkä suosittele muillekaan; hevonen tulisi opettaa siihen, että ihmisen jalkoja voi toki seurata, mutta niistä ei pidä "vetää napsuja". Toisekseen teen paljon asioita myös vapaana olevien hevosten kanssa kaikissa askellajeissa jossa ihminen juoksee hölkkää kävelee ja suosittelen muillekin jotta se ei ole sitten mikään "juttu" hevoselle; kolmanneksi jos hevonen on sen tyyppinen että siellä "lentää perässä" jos ottaa vähän hölkkää,  kannattaa muutenkin valmistella asiaa vielä eikä siirtyä varsinaiseen ohjasajoon. 

Kummalla on parempi passage? 
Katariina & PappaLazer 2010


Miksi sitten tarvisi juosta? Internetin näppäimistösoturit tietävät kertoa, että hevosen tulisi olla niin koottu että ihminen voi kävellä, vaikka hevonen menee ravia tai jopa laukkaa, aina. Okei, siinä tapauksessa porukat voivat ryhtyä ajamaan vain shettiksillä tai minihevosilla tai jumpata niitä niin kauan, että vähintään PSG-tason asiat alkavat sujua ja me muut kuolevaiset lihavine suomenhevosinemme voidaan kävellä seuraavat 30 vuotta. ;) Eli joo, siinä kohtaa kun halutaan harjoitella ravia tai laukkaa, voi joutua vähän hölkkäämään. Kovin kovaa ei kannata juosta, ihan senkään takia että oma kompurointivaara kasvaa mutta hidas hölköttely hyvällä alustalla ei ole mitään rakettitiedettä normaalikuntoiselle ihmiselle. Olen kyllä juossut ihan täysiäkin lisättyä ravia harjoitellessa, kuten juoksen myös hevosen vieressä näyttelyssä; kummassakaan ei ole ajatus killua hevosen suussa muutenkaan tai mennä kuin supermies jalat ilmassa kun hevonen ottaa ritolat. Jos haluaa käyttää ohjasajoa hevosen kuntoilun kannalta, on järkevämpää juoksuttaa kahdella ohjalla kuin itse juosta perässä hiki päässä, tai sitten siirtyä ajamaan hevosta ihan kärryiltä. 


Ohjasajosta kahden ohjan juoksutukseen 
PappaLazer 2010


Positioin itseni yleensä vähän viistoon, en suoraan taakse jotta myös näen hevosen koko ajan muutakin kuin sen perseen. Minimoin riskit varmistamalla että hevonen ymmärtää hommansa. 

Mitä muuta? a) Älä vedä hevosta suusta, muutenkaan b) hevonen ei saa reagoida ihmisen jalkoihin pillastumalla, muutenkaan c) harjoittele omaa kehonhallintaa ja käsien hallintaa, muutenkin koska kohta a; d) jos ei tarvi juosta, älä juokse, mutta ei se ole tässä se isoin mörkö ollenkaan. :) Tässä kohtaa tai ylipäänsä minulla ei ole eri ohjeita ammattilaisille ja harrastajille, koska en kehota ammattilaisiakaan tekemään asioita joista voi olla helposti isokin riski hevoselle ja ihmiselle.


Teppo opettelee ohjasajoa. Hänellä on ajettu myös kärryillä aikaisemmin, mutta tämä oli vielä uutta. 


Suurimmat vaarat ohjasajossa (ja monessa muussakin hommassa) piilevät siinä että sitä ruvetaan tekemään "kokeeksi" ilman mitään valmistelua, hevonen ei osaa eikä ymmärrä mitä siltä halutaan, ohjat kiedotaan käden ympäri, hevosella ei ole muutenkaan jarruja tai se pelkää ihmistä joka onkin yhtäkkiä eri paikassa, kävellään juuri potkuetäisyydellä, mäiskitään siitä hevosta peffalle vielä raipalla, hevonen pelkää raippaa, hevonen pelkää pitkiä ohjia jne. Aika monestakin mokasta selviää kuitenkin hengissä ja voi korjata koulutusmokan, jos ei kiedo ohjia käsien ympäri, ei kävele hevosen perässä potkuetäisyydellä, ei ehkä laita ees ohjia kuolaimiin vaan opettaa hevosen että sitä voi ajaa sidepulleilla tai riimusta tai kapsonista, käyttää kunnollisia vehkeitä ja pitää kypärän päässä. 

Itseasiassa ainoat asiat joita ei missään nimessä pidä mennä tekemään, ovat ne joista on ilmeistä haittaa tai vaaraa itsellesi tai hevosellesi! Muutoin heitän tässäkin lajissa kylmästi romukoppaan nämä "ei ikinä" ... "aina pitää" -hokemat, jos niitä ei pystytä perustelemaan muutoin kuin "Kuulemma / ... X sanoi" . Kaikenlaista voi kokeilla, jos siitä ei aiheudu kipua, pelkoa eikä vaaraa. 


OHJASAJON ALKEIDEN OPETTAMINEN HEVOSELLE 

Vaikka "ohjasjoa" on tosiaan montaa eri sorttia, näillä yleisohjeilla olen opettanut monta hevosta kaikkien alalajien alkuun. 
Ohjasajo on itseasiassa ikäänkuin hevosen taluttamista sen takaa / takaviistosta. 
Aloitan aina tsekkaamalla ylle kirjoittamani check-listin, eli kartoittamalla lähtötilanteen varsin tarkkaan. Jos hevonen on ihan "tabula rasa", esimerkiksi nuori tekemätön ja ratsastamaton hevonen, opetellaan toki alkuun ihan perus kaasu ja jarru äänimerkillä + jarru sekä ratti ohjalla, mielellään myös peruuttaminen joka tehostaa jarrua. Jos hevosella on jo tehty asioita, tarkistetaan että sillä on kaasu, ratti ja etenkin jarru muutoinkin kuin ihmisen jalkoja seuraamalla. Teen näitä asioita mielellään kapsonilla tai sidepulleilla, jopa riimulla jotka antavat anteeksi paljon enemmän ihmisen käsiin ja mokiin liittyviä asioita kuin kuolain - mitä kauempana hevosesta ollaan ja mitä painavammat pitkät nahkaohjat, sitä enemmän ja kovempina kaikki avut ja heilahdukset tuntuvat hevosen suuhun. 
Työskentelen itse tässä kohtaa mielelläni hevosen vieressä lavan / satulan kohdalla ihan normaalein ratsuohjin, kuten kuvassa. Joidenkin hevosten kanssa työskentelen oikeinkin pitkään tällä tekniikalla - myös niiden kanssa joille opetetaan uusia ratsatusjuttuja, väistöjä, siirtymisiä, taipumista, rintakehän nostamista jne. 

Muutama vuosi sitten Oulussa, alkutyöskentely kapsonin kanssa
(kuvaajan nimi on päässyt hukkumaan) 


Nelli opettelee laskemaan päätä.
Kuva Johanna Mäkynen


Teppo opettelee tuntumaan ja rattiin liittyviä asioita.
Kuva Vera Suominen


Teppo ymmärtää tehtävän ja rentoutuu.
Kuva Vera Suominen



Kun tämä sujuu, voi alkaa harkita siirtymistä ohjasajovyöhön sekä gramaanien mittaisiin ohjiin, joka onkin ainoa järkevä käyttötarkoitus kyseiselle kapistukselle IMHO... mutta ei mennä nyt siihen ;) Miksei heti pitkiä ohjia? Jos ihminen ei ole ennen ohjasajanut, kilometrin mittaisten ohjien kanssa puljaaminen voi olla aluksi aika vaikeaa; gramaanien pituisilla pääsee hyvin alkuun.

Kokeilen onnistuuko hevosen ohjastaminen ja ohjeistaminen ohjasajovyön takana, ihan hevosen kyljen lähellä (huomioi potkuvaara) alkuun ilman että ohjat ovat ohjasajovyössä - toimiiko ratti, kaasu, seis, liikkeelle? Vasta sen jälkeen laitan ohjat renkaista ja siirryn asteittain hiukan taaksepäin, mutta en hevosen peffan taakse. Muistakaa potkuvaara sekä se, että hevosen potkussa on eniten voimaa lakipisteessä: ole joko hevosessa aivan kiinni tai selkeästi kauempana. Hevoselle on vaikeinta jos ihminen on suoraan sen takana - turvallisempaa ja helpompaa on pysyä vähän sivussa. Jos on ajatus tehdä klassisella tyylillä "keskipitkillä ohjilla" tähän kohtaan voi jäädä, ottaa ohjasajovyön vallan poiskin, aivan hyvä. Jos käytät piiskaa, varmistu että hevonen ei pelkää sitä ja ymmärtää merkit. Suunnanvaihdon teen aluksi pitkään pysähtymisen kautta, jolloin hipsin hevosen toiselle puolelle aluksi aina etukautta. 

Tulipoika lyhyillä ohjilla. 




Lipizzaori Öcsi osaa homman. 
Kuva 2013, Nina Lindström



Jos haluaa juoksuttaa hevosta kahdella ohjalla tai "tyhjäajaa ilman kärryjä", opetan yleensä aina jälkimmäisen ensin. Juoksutus kahdella ohjalla vasta, kun tyhjäajo sujuu ketterästi ja hevosta voi juoksuttaa tavallisesti yhdellä ohjalla - silloin se on aika helppoa. 
Tyhjäajon suuntaan mentäessä siirryn pitkiin ohjiin kun lyhyemmillä homma luonaa eikä hevosta hirvitä missään kohtaa, jolloin opetan hevoselle että voin olla asteittain eri kohdassa (taaempana, enemmän sivulla) eikä siihen tarvi reagoida. Vaihdan suuntaa ja omaa positiota aluksi tässäkin pysähdyksen kautta, ja vasta myöhemmin niin että voin siirtää ohjia pyllyn puolelta toiselle. Pysyn pitkään vähän hevosen sivussa, jotta se näkee minut ja minä näen hevosen. Muista potkuvaara ja -etäisyys! 

Vielä sellainen kaneetti, että vaikka hevosta olisi ajettu ravikärryjen kanssa, se ei välttämättä toimi ohjasajossa "tuosta vaan", vaan ajaja voi saada elämänsä yllärit hevosen lähtiessä kuin sika makuulta kuskin siirtyessä sen taakse. Kentän lanaaminen on kivampaa siihen soveltuvalla välineellä kuin ohjasajajalla. 

Mitäs vielä... En itse käytä sivuohjia ohjasajossa, mutta jos joku käyttää, se on sitten hänen asiansa. Itse en ole kohdannut tarvetta, mutta ehkä sellainenkin tilanne voi vielä tulla. 
Koska kaikenlaista hulluutta pitää kokeilla, olen ohjasajanut myös kaulanarulla... mutta lapset, älkää kokeilko tätä kotona!


Ohjasajoa kaulanarulla 



Kysyttävää, ajatuksia, kokemuksia, kommentteja? 


Turvallisia ajeluita!

Katariina Cozmei