torstai 4. kesäkuuta 2020

Prinsessan Päiväkirja, viimeinen luku


Prinsessan päiväkirja, viimeinen luku

Hörr hörr taas kaikki pienet ja suuret lukijat!
Olen viihdyttänyt teitä jutuillani jo 14 vuoden ajan, kun tupsahdin tänne kylmään pohjolaan Portugalin vuoristoniityiltä. Tämä viimeinen luku kertaa tarinaani, jonka olen viettänyt yhdessä Mamin kanssa.

Meidän taipaleen alkuajan vietin muiden hevoslasten kanssa puuhatossa. Lempihupejani olivat vesihiihto, jalkapallo sekä aitajuoksu. Tallinpitäjä ei arvostanut näitä leikkejä, mutta minusta kasvoi atleettinen ja nopeakoipinen urheilijanuorukainen. Hiukan myöhemmin Mami ryhtyi pyörittämään sellaista isohkoa tallia jossa oli iso urheilumökki ja kaikki, siellä minun päällä alettiin sitten istumaan. Voi, enpä silloin tiennyt mitä kaikkea voi tehdä niin että ihminen istuu päällä. Voi tehdä kaikenlaisia kuvioita sinne tänne. Hypätä leiskauttaa erilaisten kepakkojen yli, uida järvessä, laukata niin paljon kuin kavioista irtoaa. Näitä me tehtiinkin. Välillä ihmisen voi myös poistaa kyydistä, mutta en mä yleensä sellaista tehnyt. Jokunen työtapaturma. Mamia en nakannut koskaan alas mun kyydistä näiden kaikkien vuosien aikana. Muuten meillä oli välillä sukset vähän ristissä, ja Mami oli jo myymässä mua kun olin nuori. Okei, olin aika villi ja hankala, mutta eiks kaikki teinit ole joskus? Onneksi ei myynyt. Meidän tarinat on nivottu yhteen, haluttiin me tai ei.

Kokeilin kaikenlaisia urheilulajeja. Seivästettiin kepakolla semmosta leikkihärkää, pujoteltiin ja peruuteltiin sinne tänne. Kävin sellaisen kivan Sedän kanssa hyppäämässä metsässä erilaisia kaatuineita puita ja kummallisia pieniä leikkimökkejä ja vaikka mitä. Se oli kivaa, tykkäsin siitä. Mamin kanssa meillä oli ihan omia juttuja. Mami tykkäsi jumpata mun kanssa ja välillä se oli ihan kaheli; istui päälläni sillai sivuttain, välillä se heitti kaikki varusteet pois ja mentiin vain sellainen naru kaulan ympärillä. Välillä Mami pukeutui kaikenlaisiin kretonkeihin ja sitten joku täti tuli heilumaan pienen mustan esineen kanssa ja piti olla korvat hörössä. Sitten Mami keksi että hän heittelee sieltä selästä jotain tikkuja. Me käytiin selästä-tikunheiton-SM-kisoissakin oikein kuulkaas. Mami ei tainnut kummoisesti pärjätä mut mä olin hieno. Sen jälkeen aika moni kokeili mun kanssa näitä erilaisia juttuja. Annoin ihmisten hövelisti kokeilla. Jos pysyivät kyydissä, kun lusitanialaiseen rinsessavereen kuuluu nopeat kaviot.

Sitten muutama vuosi takaperin mulla alkoi tulla semmoista ihme kipua tonne persuksiin toiselle puolelle. Mami heitti mut Taksiin ja ajeltiin taas pitkin poikin. Lääkäritäti löysi sieltä jotain, jota ihmiset kutsuivat “SI-uudisluumuutos” nimellä. Sain kaikkia rohtoja siihen. Sit mulla oli muutama semmoinen inhottava patti pyllyssä josta ne sanoivat että “kimosyöpää”. No, Mami ei enää pitänyt mua sitten muiden opettajana vaan mun kyytiin sai mennä vain harvat ja valitut. Opetin ihmisille herkkyyttä, reaktiokykyä, hevosen kuuntelemista, vuorovaikutusta ja nöyryyttä. Olin erihyvä nöyryyttämään ihmisiä. Opi heti, tai tule sitten joskus uudelleen.


Mulla oli kaverina Tulipoika, tuo tumma karvainen natiivi, tässä viimeiset 8-9 vuotta. Joo, se taisi olla se kauhujen kesä 2012 kun meidät sitten lopullisesti yhdistettiin samaan jengiin. Samana kesänä Tuli meinasi ensin ottaa hatkat taivaslaitumelle, sit Mamin mami kuoli, sit mä revin takajalkani tosi pahasti laitumella ja sit Mamilta murtui jalka. Se oli kuulkaas semmoinen kesä että morjes. Meistä tuli alkukankeuden jälkeen Tulipojan kanssa ihan bestikset. Nyt viime aikoina mun bestiksiä ovat olleet myös Ruusa - tamma, joka oli ihan kuin mun pikkusisko. Hänen kanssaan me rapsuteltiin tosi paljon. Ruusaa ennen oli sellainen pikkumies Arttu mutta Arttu lähti taivaslaitumelle viime kesänä. Arttu oli harvoja miehiä joista mä tykkäsin. Mami yritti saada mulle moneen kertaan vauvaa masuun mutta se ei onnistunut. En tykkää miehistä enkä halunnut lapsia. Mamin mielestä se oli vähän harmillinen juttu, mutta eipä se itsekään ole tehnyt pieniä mameja.

Tänä keväänä aloin vähän uupua. Lonkkaa kolotti aina vaan enemmän ja mahassa tuntui oudolta. Päänsärkyäkin oli useammin kuin ennen. Mami hoidatti minua kaikin keinoin mutta aloin hiukan väsähtää. Kyllä tämä on nyt jo nähty. 15 vuodenkiertoa. Oltiin kokeiltu melkein kaikki muut hevosurheilulajit paitsi poolo ja valjakko. Mami ei tohtinut laittaa mulle kärryjä vaan juoksi mieluummin itse perässä. Olin erihyvä sotaratsu. Ja tanssija. Mamin kanssa meillä oli sellaisia hetkiä että meistä tuntui että meillä oli kaksi sielua yhdessä ruumiissa. Mami oli kuin mun sisko, pieni ja pöljä ja välillä tosi rasittava, mutta sisko. Mä olisin seurannut sitä mihin vaan.

Viikko sitten mun maha meni yhtäkkiä tosi kipeäksi. Sanoin Mamille, että mun täytyy mennä. Mami ei päästänyt, vaan tuli joku täti ja laittoi muhun neuloja ja kaikkia juttuja. Mulle tuli parempi olo ja ajattelin että ehkä Mamin takia jaksan vielä vähän. Mutta en mä sit jaksanut. Viikon päästä mulla oli taas paha olo. Joka paikkaa särkee ja väsyttää mahdottomasti. Eilen illalla pyysin Mamia että se kiirehtisi päätöstä. En jaksa enää kauaa. Rapsuteltiin pitkään, Mami oli etevä löytämään kaikki hyvät kohdat. Juoksin hänen peräänsä vielä ja Mami pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Katsottiin toisiamme suoraan sieluun.

Tänään aamulla en jaksanut enää oikein tsempata ja menin taas maate. Mami huolissaan tietty juoksee siihen, “nouse ylös, ole kiltti!” No jos vielä tämän kerran. Mami laittoi suuhun lääkettä, ja tuli vähän taas parempi olo, mutta olin jo osittain kyllä muualla. Katselin taivaanrantaan. Tunsin miten ympärilläni oli jo paljon enkeleitä. Ne kannattelivat minua ja varmaan Mamiakin. Halusin että Mami rapsuttaa ja on mun kanssa. Ehkä porkkanaa kans vähän. Rapsuttelin pitkään myös Tulin ja Ruusan kanssa. Mami käveli ympyrää ja puhui johonkin pieneen kapistukseen joita ihmiset usein pitävät kädessään. Pyysi että jaksaisin vielä pikkuisen. Okei. Mun pari tuttua ihmistä tuli tänne kans käymään ja me rapsuteltiin kaikki ringissä. Oli kivaa. Kiva kun tulitte.

Täti joka on käynyt meillä ennenkin, yleensä pahat mielessä piikkeineen ja systeemeineen, tuli paikalle. Tiesin heti että nyt pääsen pois. Kävelin Mamin kanssa pellolle, ja Mami antoi mulle porkkanoita. Täti pisti minuun jotain juttua, ja sen jälkeen en muista mitään. Köllähdin pehmeään heinään pitkälleni. Nyt olen täällä jossain toisessa ulottuvuudessa. Minua ei satu enää mihinkään, ja pystyn taas laukkaamaan kuin tuulispää! Vähän surettaa kun Mami on niin surkeana. Koittakaa syöttää ja juottaa ja kävelyttää sitä, jos se auttaisi. Ehkä jotain nameja. Take care, love you!


Yours Truly


Amitisti d’Casa Nova

29.1.2005 - 4.6.2020







Kuvat ainakin: Jaana Vuola, Anni Jauhiainen, Johanna Mäkynen, Annika Marjamäki, Tiia Tahvanainen, Johanna Sjövall, Katariina Cozmei, Heidi Rannikko, Anette Varjonen, Lauri Majamaa