lauantai 13. lokakuuta 2018

Prinsessan päiväkirja, syksy 2018


Kuva Jaana Vuola

Hörr hörr täältä Prinsessan kammarista pitkästä aikaa!
Siitä onkin tuttuun tapaan luiskahtanut jo hyvä tovi, kun viimeksi sain sihteerin hommiin, mutta parempi se kai myöhään kuin ei milloinkaan. Ette kyllä arvaa mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime valittaman. Tänne tosiaan muutti viimeksi kirjoitellessani sellainen Setä, jolla on selvästi jotain sutinaa Mamin kanssa. Jouduimme Tulipojan, tuon karvaisen natiiviystäväni, kanssa todistamaan kaikenlaisia ällöttävyyksiä tuossa taannoin kun otettiin sellaisia valokuvia joissa nämä Mami ja Setä olivat hämmentävästi lähekkäin, valokuvaaja puhui jotain hääkuvista. Häh-kuvista minusta. Katsokaa nyt! Paheksun.


Häh-kuva Lauri Majamaa

Tulipoika on siis edelleen ristinäni täällä Kurjatossa, ja lisäksi meillä on ollut vaihtuva valikoima muita lajitovereita. Eniten karmistutti viime talven poikahevosten äkillinen lisääntyminen, kun ensin meille muutti joulun jälkeen sellainen vanhapoika joka on saman värinen kuin minä ja kuulemma tullut aika läheltä sieltä mistä minäkin, mutta muuten me ollaan kyllä ihan erilaisia. Hänellä on isompi vatsakin. Ja omituinen espanjalais-piikkiöläinen murre josta ei ota Erkkikään selvää. No Erkki ehkä, mutta minä en. Hän tosin viihtyy paljolti keskenään, ja vain kun minulla tulee kolmen viikon välein typeriä ajatuksia, sallin hänen katsovan minua. Satunnaisesti olen antanut hänen jopa rapsuttaa, mutta äärettömän harvoin, koska en kestä poikabakteereja edelleenkään.


Tässä kuvassa espanjalais-piikkiöläinen ja ehta natiivi Tulipoika haistattelevat toisilleen.

Joista puheen ollen! Kesällä 2017 tänne tuotiin joku valkoinen poikahevonen jolla oli pallot ja kaikki, ja Mami puhui että meidän pitäisi harrastaa parittelua. Hyi saakeli! Järkyttävä ajatus kerrassaan. En suostu. Meitä käytettiin treffeillä ja se poika oli periaatteessa ihan kiva ja söpö, mutta sen jälkeen kun se oli kysynyt puhelinnumeroa siitä alkoi venua ulos jokin kauhistuttava uloke. Rääkäisin että mihin ajattelit tuon laittaa ja poistuin paikalta. Onko tämä ihan normaalia? Kysyy impi Raisiosta. No, Mami oli kuitenkin päättänyt että minusta tulee äiti ja laittoi minut Taksilla johonkin bordelliin jossa oli muitakin tammaparkoja odottamassa. Jokapäiväisiin rutiineihin kuului että laitettiin käsi persuksiin ja kokeiltiin miltä ne munasarjat siellä tuntuu. Kivat hei! En anna tätä ikinä anteeksi. No, jonkin ajan kuluttua aloin saamaan typeriä ajatuksia ja mietin tätä valkoista poikahevosta haikeasti. Ehkä haluan sittenkin kokeilla sitä paritteluhommaa. Muut tammat kertoivat, ettei se ole oikeastaan ollenkaan kamalaa. Ei voi olla kamalampaa kuin että valkotakkinen täti työntää kylmän käden perberiin joka aamu. Aloin harkita asiaa, ja yön yli tämän viereiseen karsinaan tuodun valkian kanssa pussailtuani päätin kokeilla. Hei ei hullumpaa ollenkaan! Olisitte heti kertoneet! Valkia olisi halunnut ensin rapsutella ja pussailla mutta mä ilmoitin että hei ei tänne nyt vaan pussaamaan tultu, alapa poika toimia. Kauhean monta kertaa sitä piti koittaa, seuraavana päivänä myös. Alkoi jo vähän tulla väsy. Viimeisen parittelukerran jälkeen vatsassa tuntui oudolta, ja nukuin tarhassani pitkät päiväunet. Valkotakkiset totesivat että nyt on tullut joku tulehdus, ja alkoivat pistää minuun lääkettä. Onko teihin koskaan pistetty puolta litraa kirvelevää tököttiä aamuin illoin sellaisella naulan kokoisella piikillä? Niin ei varmaan.

Pääsin kotiin bordellista ja olo oli ihan hyvä, mutta sitten taas alkoi tulla kaikenlaisia vattakipuja. Mami oli hirveän huolissaan ja homma johti sitten siihen että taas mentiin Taksilla, mutta tällä kertaa sellaiseen toisenlaiseen hotelliin, jossa oli muitakin vähän surkean näköisiä tai sairaana olevia lajitovereita. Epäilen että se oli jonkinlainen sairaala meille. Siellä haisi lääkeaineet ja minua vähän jännitti, mutta valkotakkiset olivat kauhean ystävällisiä ja sain paljon rapsutuksia. Tosin myös kättä persuksiin, kun sinne sisälle piti laittaa jotain lääkettä. Kestin sen urheasti kuitenkin, ja aika monen yön jälkeen Mami tuli hakemaan minut kotiin. Tosin hän pisti minua aamuin illoin edelleen aika monta päivää mitä en arvostanut ollenkaan, mutta kestin senkin. Vähänkö olen reipas. Vain kerran meinasin listiä Mamin seinään kun pistämien alkoi tympiä, mutta pyysin sitä kyllä jälkeenpäin anteeksi. Tästä kuvasta näette, että mä en aina arvosta.


No mutta. Näitä poikahevosia on lampannut tällä tontilla sitten. Suureksi järkytyksekseni viime kevättalvella tänne pölähti maailman omituisin hevonen. Sellainen melko karvainen ja pitkätukkainen jonka juoksu näytti siltä että siinä on joku vika tai vähintään tortut kiinni hännässä. Mami yritti selittää että se on sellainen askellaji. Tätä lajia en ollutkaan ennen nähnyt! Tämä hevonen oli aika kiinnostunut minusta ja yritti viedä minut omaan haaremiinsa. En ollut kuitenkaan yhtään kiinnostunut parittelemaan tämän mamun kanssa joten päätin pysyä Tulipojan ja sen espanjalais-piikkilöläisen kastraatin kanssa jota Mami kutsuu nimellä Iippu. Onneksi meille muutti asumaan myös ihana Carla-poni, jonka olin tavannut jo aiemminkin. Meistä tuli heti kuin siskokset. Carla oli ihan enste kiinnostunut Tulipojasta ja he jopa parittelivat suureksi kauhukseni muutaman kerran, mutta onneksi sitten Tuli vanhana miehenä vähän laantui. Carla ei ole hänkään enää mikään teini, vaan meistä kaikista vanhin. Arvostan Carlaa ja hänen elämänkokemustaan, hän on antanut paljon hyviä neuvoja minulle. Mm. että tottele just sen verran että ihmiset pysyvät iloisina ja pääset helpolla mutta ei yhtään enempää. Tämän aion muistaa jatkossakin. Kohtuullisen hyvä jekku on kuulemma myös repiä loimia puihin, josta ihmisten naamaan saa hyvän repertuaarin erilaisia ilmeitä, mutta tätä en kokeillut vielä. Bucket list.


Kesä meni leppoisasti. Mami ei ole enää kovin ahkerasti treenannut minun kanssa sen jälkeen kun sairaalassa todettiin että joku sellainen ristiliitos ei ole ihan kunnossa, mutta ollaan tehty vähän mun päivän kunnon mukaan silti kaikkia kivoja juttuja. Pyssyleikkejäkin, ja sitten kaikenlaista hupsuttelua. Välillä on pistetty jotain lääkeainetta josta saa kuulemma vähän lisää kaasua renkaisiin. Kaasua on ollut juu. Asiat asettuivat mukavasti uomiinsa ja se oudosti kipittävä kastraatti lähti johonkin muuhun porukkaan, ja meitä oli taas vain neljä. Kunnes taas koitti järkytyksen päivä nyt tässä kesällä. Vietimme pahaa aavistamatta kuumaa kesäpäivää joka muistutti minua lapsuuteni kesistä Portugalissa. Iso taksi ajoi pihaan ja epäilykseni heräsivät, kun Mamin ilme oli häiritsevän ilahtunut. Autosta asteli hyvin erikoisen oloinen lajitoveri! Ja tietysti taas kastraatti. Olin pyytänyt Mamilta että jos tänne pitää laahata lisää lajitovereita, voivatko ne olla edes tyttöhevosia mutta ei. Kiitti. Tämä poika oli aika pieni, paljon pienempi kuin minä mutta ei ihan niin pieni kuin Carla, melkein saman värinen kuin minä mutta sillä oli siniset silmät. Siniset silmät! En tiennyt edes että hevosilla voi olla siniset silmät. Näkeekö niillä hyvin?

Tämä uusi tyyppi, jota Mami kutsuu Artuksi, ilmoitti aika heti että hän ei olekaan sitten mikään turha jätkä. Tuli parka oli vähän väsynyt jo näihin jatkuviin haastajiin mutta antoi sitten kesän mittaan johtajan paikkansa (meinasin kirjoittaa pallinsa mutta ne on jo annettu aika päiviä valkotakeille) ja saatiin aikaan välirauha. Sovittiin että Tuli saa pitää Carlan ja Arttu minut… WAIT WHAT? En allekirjoittanut tällaista sopimusta kyllä sitten ollenkaan! Yritin sitkeästi karistaa tätä pientä blondia perskärpästä kannoiltani ja liittyä takaisin Tulin ja Carlan tuttuun seuraan mutta tämä blondipa ei antanut periksi ja kävi hakemassa minut uudestaan ja uudestaan pois. Ei tämä ole mikään disko ja mä en tanssi sun kanssa! Vaan ei. Jonkin ajan kuluttua annoin periksi ja päätin että on ehkä helpompaa totella häntä. Oli siinä hyviäkin puolia - koska tää mun uusi poikkis on laumamme pomo, hänen siivellään muutkin väistivät minua kun hengasin hänen lähellään. Hirveän kätevää. Onneksi diiliin ei kuulunut mitään parittelujuttuja, eikä se olisi ehkä onnistunutkaan kun uusi poikaystäväni on vähän kääpiöiden kokoluokkaa. No ehkä jos olisin mennyt ojaan seisomaan? Ei sitten kuitenkaan koitettu. Muutaman kerran kuu meni koko kierroksen ennen kuin suostuin siihen että tämä blondi kääpiö saa pidellä minua. Hän on itseasiassa aika hyvä rapsuttamaan!


Kääpiö osoittautui muuten aika notkeaksi pojaksi. Katselin laitumelta kun Mami ja Setä yrittivät ratsastaa hänen kanssaan. Mamin kanssa meni ihan kivasti mutta sitten selkään meni eräs Tyttö, ja katsoin miten he harjoittelivat heittoistuin-liikesarjaa. Useampaan kertaan vielä. Sen jälkeen myös Setä harjoitteli sitä heittoistuinta. Hyvin osasivat, annan lennosta 5/5. Nilkan ojennus saisi olla selkeämpi. Mami ei arvostanut tätä harjoituskuviota pätkän vertaa ja oli vähän allapäin. Mutta onneksi Mamilla on hyvä mielikuvitus, se on minuakin jallittanut jo moneen kertaan, ja jonkin ajan kuluttua näin miten hän jo taas kiipeili Kääpiön päällä kuin pieni apina konsanaan.

Nyt on syksy ja lehdet puissa herkullisen värisiä ja me asutaan taas talven yli Kurjatossa. Blondi kääpiö on ihan hyvä johtotehtävissä ja pitää meidät rauhallisina. Hän ei jaksa mitään draamaa. Välillä kyllä nalkutan hänelle ja PMS:n aikaan sanon ehkä pahastikin mutta hän on tosi kärsivällinen. Ehkä varovasti voin myöntää että pidän hänestä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin

Yours Truly

Prinsessa

Kuvatukset jos ei muuta mainittu Katariina Cozmei




Nämä kuvat otti Jaana Vuola. Olen ihana. Tiedän. Mami sen sijaan on outo. Onneksi kuitenkin pääosin iloinen kuten tuossa alla olevassa kuvassa. Ehkä otti liikaa glögiä. Kuvan otti Setä.



Tässä meillä on pyssyleikkejä menossa. Tapetaan yhdessä se maali! Kuvaajana toimi Johanna Mäkynen. Tykkään hänestä. Hän on antanut meille joskus ruokaakin. Perin anteliasta.


Tässä inkarnoidun hetkeksi jäniseläimenä. Olen mielestäni normaalia kätevämpi näissä loikissa. Mami otti tämän kuvan ennen kuin sai heikotuskohtauksen.


Jaana Vuola otti tämänkin kuvan. On se kätevä! Tässä me poseerataan sen espanjalais-piikkiöläisen herrasmiehen kanssa. Ja Mami ja Setä tietysti.


Mamin kanssa ollaan pelmuttu lumihangessa. Nämä kuvat otti Heidi Rannikko.



Ja taas se olisi Jaana Vuolan kuva. Minä tykkään itse tästä kuvasta, koska se muistuttaa minua siitä kun olin vähän villi. Kyllä olen kaunis. Muistan tuon päivän hyvin. Oli hirveän kylmä ja Mamia palelsi, se koittaa tässä väkisin hymyillä.


Tämä kuva taas on nyt sitten minulle uuden kuvaajan ottama. Sellainen kuin Tiia Tahvanainen kävi meillä. Sillä oli kamalan iso kamera mukana. Olisin halunnut haistaa sitä vähän tarkemmin. Hyvän kuvan sai minusta.


Arkisin meillä on tällaista. Lisäkaasu renkaisiin on auttanut, otin sen kunniaksi myös vauhtiraidat pihkasta.


Loppuun haluaisin muistuttaa teitä Lusitano Airlines kanta-asiakasohjelmasta. Lisää tietoja Mamilta!