maanantai 11. lokakuuta 2021

Bent Branderupin klinikalla 1.10. 2021




Bent Branderup Granåsassa 1.10.


Kokosin tähän sitaatteja klinikalta: jos huomaat käännösvirheitä, laita viestiä! 
Huomaathan, että nämä ovat omia muistiinpanojani: vaikkakin kaikki Bent Branderupin sanomia, ei ole kohteliasta copypastettaa ja julkaista omana tekstinään: tätä julkaisua saa totta kai jakaa mutta kopioiminen ja julkaisu omana tekstinään on huonoa käytöstä. Kunnioitathan vaivannäköäni sen verran. Kiitos.

---------------------------------


KESKEISIÄ (ISTUNTA)TEEMOJA:

Akateemisen ratsastuksen keskeisiä tavoitteita on ohjata hevosta pelkästään istunnalla, kaikki muut avut ovat toissijaisia.

Ratsastus on kuin tanssia - kaikki pitää tapahtua ensin sinun omassa kehossasi ja mielessäsi. Jos asia ei ole näin, se ei ole ratsastusta, se on matkaamista.

Luonnossa huonosti liikkuminen on kuolemantuomio.
“If you make the horse move like crap, it will be like crap”

1) Opi pysymään kyydissä rentona ja tasapainossa
2) Opi seuraamaan hevosen liikettä - ei liikkeen edessä eikä takana
3) Pyydä hevosta seuraamaan sinun liikettäsi (= transportation —> riding)

Ei “hang and bang” ratsastusta: käsi roikkuu ja jalka paukuttaa

Emme voi ratsastaa hevosta vain istunnalla jos hevonen ei ole valmisteltu ja koulutettu siihen —> groundwork

Jos et voi istua, et voi käyttää istuntaa!

Kädet eivät voi olla hyvät, jos istunta ei ole hyvä.

Ei ole normaalia, että meillä on käsissä painoa ratsastaessa! Bent piti suurimpana historian virheenä sitä, että painoa käsillä alettiin pitämään normaalina. Kuolaimeton ei ole vapaudu vankilasta kortti, paine tulee vaan eri kohtaan.

Jos sinulla on painoa käsissäsi, hevonen on etupainoinen.

Jos hevonen ei voi kantaa itseään, kuinka se voi kantaa sinua?

Akateeminen ratsastustaide sisältää kuusi elementtiä:
Balanssi
Shaping
Suppleness (älä kanna hevosen päätä, hevonen kantaa sitä)
Schwung (3D keinunta läpi koko rangan)
Tempo
Tahti

Transportation vs Riding?

Lantiosta: Kaikilla meillä on eri mallinen ja kokoinen lantio. Istuinkyhmyjen välimatka, istuinkyhmystä häpyluuhun, ja vielä eri mittaiset reisiluun päät lonkkaan päin. Suurin osa satuloista on tehty miehille, joilla on ihan erilainen lantio kuin naisilla, mutta tänä päivänä suurin osa ratsastajista on naisia. Jännä juttu! 
Jos satula ei sovi ratsastajan lantiolle /reisiluu ei mahdu, oikein istuminen on tosi vaikeaa. 

Meidän täytyy pystyä kääntämään häpyluuta ilman että tekee kipiää. Monelle naiselle etenkin cutback-satuloissa voi olla vaikeaa löytää asentoa jossa lantio ei tilttaa taaksepäin kun suojelee "etumustaa". Häpyluun kääntäminen sisään ja ulos korvaa ohjasotteita mutta jos et pysty liikkumaan satulassa, aika vaikeaksi menee. 

Paras tilanne on, kun reisiä voi roikuttaa rentona alaspäin: voi olla vaikeaa jos pieni ratsastaja ja leveä hevonen, leveä satula. 

Häntäluu on tosi tärkeä: suoralla suoraan alaspäin, mutta muuten hyvä olla hitusen sisällä. Homma ei toimi jos rangan ulkopuolella. 

Löydä ideaali paikka istuinluille. Tarkista että reisien takaosat ovat rentoja, ei käännettynä kohti hevosta vaan laaka-asennossa. Voit ohjata tällaisella reidellä rintakehää. 

Sisäpuolen reisi tärkeä työkalu, eikä niin vaikea käyttää useimmille (mutta ei onnistu jos häntäluu + häpyluu väärin) 
Tunne miten hevonen antaa tilaa sisäpuolen reidelle. 

Jos satula auttaa sinua, ei väliä mitä se maksaa. Jos se ei auta, ei ole mitään väliä mitä se maksaa... 

Kuvittele biljardipallot kolmioon jossa ne asetetaan pöydälle. Jos joku pallo puuttuu, korjaa se? 

APU on apu jos se auttoi!

Jokainen harjoitus tulee ensin valmistella omassa kehossa, ja siirtää hevosen kehoon. 

Korjaa hevosta avun avulla ja jatka istunnalla (ei voi heti vaan istuskella ja toivoa parasta) 

Kuinka sitten löytää ideaali tapa istua satulassa? Mene 400 kilometrin vaellukselle, löydät sen ;-) Jäykkä saksalainen istunta ei onnistu. 

Voit istua kauniisti mutta olla hyödytön: käytännöllisyys. 

Nykyavut perustuvat neljään metalliin: kaksi kannusta ja kaksi kuolainta... 

Kun hevonen on istunnalla ratsastettavissa, aletaan puhua taiteesta

Miltä se näyttää kun itse kävelet ja liikut? Kävele kauniisti, ylväästi, elegantisti! 

"If you move bad you keep feeling bad". "I feel better, I move better... I feel better!" Placebo toimii molempiin suuntiin (nocebo)

"If you move like crap, you will become crap"

Eli: 1) lähde tosi pitkälle ratsastukselle löytääksesi istunnan jossa voit oikeasti olla pitkään ja rentoutua, 2) liikutko itse kauniisti? 

Jos hevonen ei seuraa istuntaa, se tarvitsee lisää maastakäsin työskentelyä. 

Kokoamisistunta = sulkutaivutusistunta

Eteenalas-istunta = avotaivutusistunta

Emme voi koskaan lakata käyttämästä istuntaa, vaikka se olisi kuinka surkea, sitä ei saa pois päältä! Voimakkain apu jonka voimme antaa, tuleekin istunnasta... 

Älä koskaan ikinä käytä alapohjetta niin paljoa, että se tuhoaa istuntasi! 

Jos hevonen ei ymmärrä mitä sanot, on yhtä roskaa tehdä apua isompana.



HEVOSISTA: 

Hevoset voidaan karkeasti jakaa “takaa ratsastettaviin” ja muihin.
(Vähän kuin vaihtaisit vaihteita autosta, urheiluautokaan ei etene kovin hyvin kakkosella...)

Joillain hevosilla jotka levittävät takaa luonnostaan (ravurit) voi tulla pahojakin kinnerongelmia kun yritetään saada liikerataa aivan toisenlaiseksi kuin mihin se on rakentunut luonnostaan. Tsekkaa hevosen luontainen rakenne ja haasteet! Älä paukuta liikettä päin. 

Selkärangan konsepti on muotoutunut kymmeniä  miljoonia vuosia sitten ja jalat vasta paljon myöhemmin, liikuttamaan rankaa.

Onko hevonen “back mover” vai “leg mover”? Mikä on sen rangan muoto luonnostaan?

Mitä voit tutkailla: pitääkö hevonen askellajin puhtaana alamäessä? Minkälaisen jäljen se jättää kavioista hiekkaan?

Alaleuasta: alaleuka ei “sovi” yläleukaan kuten äkkiseltään ajattelisi. Asetuksen ja taivutuksen aikaansaamiseksi meidän täytyy tehdä ensin tilaa atlasnikaman ja alaleuan välille, ja sen jälkeen pyytää yläleukaa sisälle ja alaleukaa ulos - ei toki “hampaita erikseen” vaan rotaatio niskasta)

Hevosten älykkyys on erilaista kuin ihmisten - ne ovat omassa kontekstissaan todella älykkäitä eläimiä. Esim meillä ei jacobssenin elintä, huonot aistit

Hevonen voi tehdä vain sen jonka se ymmärsi. 

Hevosen silmät ovat rakentuneet sen päähän niin, että se näkee normaalisti eteensä kun nenä on vähän luotiviivan edessä.

Mihin nenä osoittaa, sinne etunen tulee maahan. (Vrt kuolaimen takana) 

Sopiva koko ratsastajan ja hevosen välillä olisi ehkä että hevosen rintakehän pullein kohta on samassa kohtaa kuin ratsastajan pohkeen paksuin kohta 

Evoluutio ei ole muuttanut hevosesta paljoakaan puoleen miljoonaan vuoteen - se on aika valmis. Ihminen ei, meidän evoluutio on pahasti kesken.

Olemme jalostaneet ihme juttuja hevosiin, joka on johtanut siihen että nykyisin jopa joku villi mustangi johon luonnonvalinta on vielä vaikuttanut voi olla normaalimpi, parempi, kestävämpi ja terveempi ratsu kuin jokin huippujalostettu yhteen hommaan tehty hevonen kaikkine geneettisine ongelmineen. 

Ympyrä on hevoselle luonnoton ja outo, meidän tulee opettaa hevonen kuinka kulkea ympyrällä. Ei se osaa sitä itsestään. 

Katso että hevosen henkitorvi on esteetön. Liian lyhyt kaula? Kaulanaru? Hevosen "muodon" tulee sopia sen luontaiseen ruumiinrakenteeseen. 

Tutkimusten mukaan jopa 2/3 ilmasta on estynyt sellaisessa muodossa jota nykykouluratsastus suosii. (Saksalainen tutkimus) 


PYSÄHDYKSESTÄ JA PIDÄTTEISTÄ:

Pysähdys:
1) pysähdys kehon läpi
2) pysähdys asettuneena ja taipuneena
3) pysähdys takajalat taipuneena, rintakehän nosto

Pysähdyksessä: kaiken vastustuksen poissaolo (absence of any kind of resistance)
Tunne,missä kankeus tai vastustus tuntuu? Mikä paikka ei myötää?

Älä rankaise suuta / päätä, jos hevonen on jäykkä hartioistaan.

Pysähdyksen pitäisi mennä aina läpi kehon.


School haltissa älä vain heijaa painoa etusilla, katso että se menee oikeasti läpi taakse asti ja takajalat taipuvat. Katso että pysähdys on järkevä, josta alat pyytämään school haltia. 

Älä tee pysähdystä niin, että se tekee hevosesta etupainoisemman.

Vain kun takaset pystyvät oikeasti ottamaan painoa, hevonen voi nostaa rintakehää. Kuinka hyvin voimme taittaa takaset?

MIKSI hevonen haluaa olla kädellä? Se, että hevonen nostaa päätään ja on kevyt kädelle, se ei silti vielä tarkoita sitä ettei se olisi etupainoinen.

Hevosen tulee opetella seisomaan hyvin. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu selkäännoustessa ja alastullessa. Pysähdys ja seisominen on tosi tärkeä taito.

Meneekö pysähdys läpi kehon lapojen läpi vai jääkö se lapoihin?

Jos hevonen nojaa käteen helposti, opeta ensin pysähdys ja painonsiirto maasta raippamerkillä sitten vasta ohjalla. 


Jos et pysty tekemään puolipidätettä et pysty tekemään pysähdystä etkä toisin päin


Haluamme myös pysähdyksessä kokonaisen reaktion, niin että pysähdys menee koko rangan ja kehon läpi.



MUUTA: 

Voit pyytää hevosen päätä, mutta et ottaa sitä. 

Kuvittele jalkateriä suksina - mihin päin haluat mennä? 

Kaikki hevoset osaavat taittaa takajalkojaan ja laittaa niille painoa, mutta vaikea opettaa käskystä... 

Hevonen voi käyttää takajalkoja joko työntämiseen (vrt ravuri, jalka heilahtaa tosi kauas myös taakse) tai "kantavana voimana": älä tee passagea ennen kuin voit tehdä piaffia. Ei vaan pompottamista...! 

Miten pääset ulos kokoamisesta? Koko spectri ja sen vaihtelu

Piaffi ei ole vain paikallaan tepsuttamista vaan erittäin koottua ravia. 

Miksi hinkkaamme asioita käynnissä? Ratsastajan takia! Jos et pysty kontrolloimaan istuntaasi, käsiäsi ja jalkojasi edes käynnissä, sitten maasta käsin. 

"People who have very fast training have either top horses or false training"

School walk valmistelee hevosta school haltiin jos hevosella on tendenssinä vaan lukita takapolvet. 

Käytä alapohjetta niin pehmeästi, että hiukan hipaiset hevosen turkkia. 

Miten selität hevoselle, kuinka siirretään painoa pois lavoilta?

Ei tehdä sivuttaisliikkeitä kuten avoja ja sulkuja avojen ja sulkujen takia, vaan hevosen suoristamiseksi!
 

Kolmiulotteinen schwung. Normaali 3D schwung pitäisi alkaa siitä, että etunen astuu sinne mihin nenä osoittaa.
3D lantion liike
Rintakehä keinuu lantion liikkeen mukana.

Bambi on Ice -efekti ei hyvä: kaikki neljä jalkaa jämähtää. On tukeva kyllä juu.

Jos satulavyö on liian tiukka ja liian edessä, häiritsee sekä rintakehän keinuntaa että kyynärpäiden liikettä.

Meidän täytyy sovittaa kaularanka rintarankaan ja rintaan (ja rintakehä lantioon). C1-3 on ne joita yleensä manipuloidaan, C4-5 alkaa olla jo vaikeita ja C6-7 kuuluu jo rintakehän kanssa samaa pakettiin.

Älä viskaa hevosen rintakehää käsien päälle, äläkä ota käsillä rintakehää alas...

Istutko omalla rangalla oikeassa kohtaa hevosen rankaa? Mikä nikama menee suoraan alaspäin, "tilting point"? (yleensä T15) 

Piaffi ei ole mitään paikallaan teputusta, eikä sitä tehdä piaffin takia vaan ravin takia! Muuten se on "anti exercise"

Teetkö harjoitusta vai anti-harjoitusta? Mikä hyöty pitkällä tähtäimellä?

Sinun havainnoiva silmäsi kouluttaa hevostasi. 

Taivuta maassa olevaa takajalkaa. Se joka on jo ilmassa, on jo ilmassa. 

Miten rakenteellisesti haastavan hevosen takajalat saisi käyttöön, vai roikkuuko ne vaan mukana? 

Satula voi estää selän keinuntaa, vaikka se olisi hyväkin satula. 

Häntäluu ohjaa takapäätä ja häpyluu etujalkoja. Voit auttaa reisillä. 

Istuskeletko vaan, vai onko istunnastasi työkaluksi? 

Mites lavat ja olkapäät? Missä on balanssi, voiko liikuttaa rintakehää poispäin lavasta? Voitko liikuttaa lapoja oikealle ja vasemmalle? Missä on tasapaino niiden välissä? Ts etujalkojen välillä

Hevonen taipuu sisäapujen ympäri, mutta ei sisäavuiLLA.

Raippa = jalka, kun opetetaan ensin avut maasta. Erilaisia jalka/raippa-apua:
1) Taipuminen ympäri ja poispäin
2) Direct leg (forward)
3) Preventing leg (framing), voidaan käyttää kun jalka ilmassa

Jalkaan, joka on maassa voidaan vaikuttaa myös niin että se pysyy maassa pidempään: todellinen kokoaminen: kuinka kauan jalka pysyy maassa ponnistamassa /pitämässä painon? Pidä ponnistus, ota pois vauhti eteenpäin.


Jos hevosestasi tuli huonompi kun työskentelit takaa ja menit takaisin work in hand asentoon, jotain meni pieleen.

Eteen alas on ihan jotain muuta kuin taakse-alas jota näkee harmillisen paljon.

Ranka ei ole vain yhden sortin mekaaninen vipu, se on elävä mekanismi.

Debatti ratsastajan painosta: Ei jää kysy, paljonko painat. Joko se kantaa tai ei, riippuen jään vahvuudesta... Vahva ja tasapainoinen hevonen kantaa enemmän. 


Miksi istua epämukavan hevosen päällä, jos voi istua mukavan hevosen päällä? 

Mitä lahjattomampi hevonen, sitä lahjakkaampi kouluttajan tulisi olla. 

Kuinka opettaa hevoselle, miten taivuttaa takajalkoja? Toisilla paremmat rakenteelliset eväät kuin toisilla. 

On tärkeää että hevonen voi sanoa ei!

Valloita ensin mieli, sitten vasta keho.

Mikään apu ei ole käyttökelpoinen, jos hevonen ei ymmärrä eikä osaa sitä, tai ei vastaa siihen.

Jos hevosen keskittyminen karkaa, ota focus takaisin niillä tehtävillä ja avuilla joissa hevonen on hyvä.

Kouluttaminen ei onnistu ja on turhaa, jos hevosta jännittää kovasti.

Testaa kokoamista pyytämällä eteen ja eteenpäin liikkumista kokoamalla. Siirtymiset.

Jos hevonen liikkuu kovin isosti, ja kouluttaja on pieni, työkalut ja menetelmät pitää ehkä valita toisin. Ison hevosen kanssa joutuu kävelemään kovempaa…

Kokeile käynnissä puolipidättein, voiko oikea /vasen takanen ottaa enemmän painoa?

Kun takanen nousee ilmaan pyydä sitä eteen, kun takanen on maassa tee puolipidäte: kokeile?

Ensin tee asia helpoksi, sitten vasta hae siihen kestoa.




Opeta tarkat avut, ole kohtelias mutta täsmällinen! (voitko mennä eteenpäin... nyt) 

Opeta hevoselle ja opi itse yhteinen kielenne, ja kohtaa se yhteisen kielen äärellä. ("me tapaamme täällä yhtä huonolla englannilla, hah")

“Seitsemäs” jalka-apu: raippa vatsan alle (= sama kuin molemmat jalat)

Säkä on kuin joystick kun ratsastetaan yhdellä kädellä.

Nuoren hevosen kohdalla: jos et voi edes opettaa hevosta nostamaan nätisti jalkoja ja koskemaan sitä kaikkialta, mitä muuta voit muka opettaa? Perusasiat ensin kuntoon

Opettele opettamaan ja opeta ensin hevonen oppimaan.

Älä tee avusta isompaa jos hevonen ei ymmärrä, ja jos hevonen ymmärtää, et kykene olemaan koskaan liian pehmeä avuillasi.

Jos ravityöskentely tekee hevosesta kevyemmän edestä, ei ole mikään pakko jäädä hinkkaamaan käyntiä. Kokeile.
Käyntityöskentelyä tarvitaan paljon jotta me ihmiset opimme ja saamme enemmän aikaa ja hitautta

Kun olet oppinut opettaja, voit valita millä metodilla koulutat kussakin tilanteessa

Myös laukassa etusten tulisi nousta yhtä korkealle

Ulko-ohja nykyratsastuksessa: Painaa alas ulkolapaa. Jäykkä “fixed” niska: ei scwhungia.

Orien koulutuksesta: poikien tarvii opetella käyttäytymään tyttöjen läsnäollessa, ei tyttöjen :p

Ole täsmällinen ja johdonmukainen! A on aina A, B on aina B eikä yhtäkkiä C

Jos askellajit ovat luonnostaan laadukkaat, pieni vauhdin lisääminen voi parantaa tilannetta. Akateeminen ratsastustaide ei ole vain hissuksiin nössötystä mutta se riippuu kovasti hevosesta, ihmisestä ja tilanteesta.

Meneekö hevonen eteen aktiivisesti mutta tasapainossa vai kaatuuko ja juokseeko se?

Ei liian tiukkaa metodologiaa - aina hevosen mukaan

Kieliluu ja lihas on sidoksissa lapoihin ja niiden toimintaan. Pidä huoli kielen ja kieliluun asioista!


Onko hevonen “paljon taipunut” vai “ylitaipunut”?

Onko säkä silti edelleen sisällä ja rintakehä rotatoitunut oikein?

Älä korjaa mitään sellaista, joka ei ole rikki.

Bosal- ohja on kätevä kapsonin kanssa: esim kapsoni sisäohja pyytää yläleukaa sisälle asetukseen, ulkopuolen bosal-ohja ohjaa alaleukaa ulospäin auttaakseen oikeaa rotaatiota.

Ranka on kuin rautatiet: pysähdyksen (ja pidätteen ja puolipidätteen) pitäisi mennä läpi koko kehon kuin juna raiteilla

Valitse sopiva työkalu hevosen mukaan: kapsoni, nivelet, kanki, bosal, kaulanaru..?

Et voi kouluttaa hevosen selkälihaksia jalustimia painamalla, vaan käytä “yläpohjetta”

Mitä korkeammalle ratsastajan polvet nousevat, sitä vähemmän ne voivat auttaa ratsastajaa.

Enimmäkseen: mitä enemmän haluat kokoamista, sen menetät schwungissa. Tosi vaikea saavuttaa kokoaminen & schwung, mutta siihen toki pyritään. Tärkeä välillä ratsastaa eteen, jotta näet miten saat takaisin schwungin.

Rakenteesta: Voiko hevosen vuohinen rakenteellisesti joustaa sopivasti? 



Onko hevonen enemmän leg mover / back mover? Jo 50-luvusta asti jotkut ovat olleet huolissaan taiteen kuolemisesta siinä kohtaa, jos koulutuomaritkaan eivät enää näe kumpaa hevonen on…

Saksalainen skaala on käsitetty hassusti: ei voida erottaa mikä tulee ensin, kulkevat yhdessä.

Et voi manipuloida tasapainoa sikäli, että joko sinulla on se, tai ei ole.

Et voi muuttaa fysiikan lakeja!

Kouluta silmiäsi ja havainnointikykyäsi. Vain siten voit tulla paremmaksi kouluttajaksi! Esimerkiksi - älä kyttää niinkään miten se jalka heiluu ilmassa, vaan miten se tulee maahan?

Voima ja ponnistus tulee siitä jalasta, joka on maassa.

Jos asiakas haluaa ennemmin kuulla valheita ja feikkineuvoja kuin totuuden, se on tämän taiteen kuolemaksi.



HISTORIASTA:
Ratsastustaide on jo vanha juttu, jo Xenophon kirjoitti siitä. Lisäksi taide voi olla olemassa ilman kirjallisuutta…

Avaarien vaikutus eurooppalaiseen hevoskulttuuriin

“Maalaisratsastus” vs “yläluokkaratsastus”

Kumpi on kesyttänyt kumpaa, ihminen hevosen vai hevonen ihmisen?
Tarvitsemme eläimiä ollaksemme humaaneja.


INSPIRAATIOTA:

Yritä olla paras mahdollinen ihminen hevosellesi (ja luonnolle)

Älä ota itseäsi liian vakavasti, mutta ota vakavasti minkälainen olet hevosellesi? Elät pidempään kuin se - ota vastuu minkälaisen elämän annat hevosellesi.

Tarvitsemme palapeliin paloja täydentääksemme kokonaisuutta: ole iloinen niistä paloista, joita sinulla jo on!
Jos löydät palan joka ei sovi juuri siihen palapeliin, älä heitä sitä hukkaan, se voi sopia johonkin toiseen.

Mokat ja epäonnikin on tärkeää - tarvitsemme projekteja ja “hyvä ongelmia” joita pääsemme ratkomaan! (Onnettomimmat ihmiset usein niitä joilla on jo “kaikki” eikä mitään mielekästä tekemistä)


Valitse haasteita, joita sinun on mahdollista ratkaista ja jotka kasvattavat sinua - ei niitä jotka musertavat sinut.

Minkä oven avaat seuraavaksi? Ei välttämättä vääriä ja oikeita ovia, mutta kaikkia ovia ei voi pitää auki yhtä aikaa. 

Keskity myös siihen, missä hevonen on hyvä! Löydä missä se on lahjakas. Anna sen loistaa. Hevonen voi muuten identifioitua ongelmiensa ympärille. 

Todelliset hevosihmiset haluavat osata ja tehdä koko paketin: ruokinta, harjaaminen, hoito... jos koko paketti ei kiinnosta, aina voi harrastaa jotain muuta, esimerkiksi viulunsoittoa. 

Ihmiset jotka luulevat tietävänsä 100% kaiken -> ole varuillasi, he eivät tiedä paljoakaan. 

Jatkuva oppiminen, ole utelias. 




Koonnut: Katariina Cozmei 


Lisää Bent Branderupista: https://www.bentbranderuptrainer.com/




keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Seikkailu Ranskanmaalla - kaikkea juustovauvasta taulupaniikkiin

Kuva Jouke Boerma

Moottoritie halkoo pimenevää peltomaisemaa sinisen Renaultin kiitäessä sataa neljääkymppiä kohti Limousinen sydänmaita. Väsyttää, mutta vielä pitäisi pistellä pari tuntia eteenpäin. Olemme matkalla kohti Gauchoux Open- kisaa, joka on tullut meille jo melkein jokavuotiseksi perinteeksi. Bellacin kylään on vaan vähän vaikea päästä, ja olemme todenneet lopulta kätevimmäksi lentää Pariisiin ja ajaa 4,5 tunnin matkan vuokra-autolla perille. Covid19 on pitänyt jalat Suomessa jo puolentoista vuoden ajan, ja tämä aika on mennyt myös tiiviisti töitä tehden: en ole pitänyt paria päivää enempää vapaata koko tänä aikana. On siis korkea aika ottaa pieni irtiotto kotiarjesta ja pitää samalla hiukan lomaa! 

Herään mongolijurtastamme kukon vaativaan kieuntaan ihan liian varhain, ja painan peittoa korvaa vasten. Ei vielä! Hiljaa! Kukko ei usko, vaan siirtyy lähemmäksi herättämään unenpöpperöiset tulijat jotka ovat saapuneet perille keskellä yötä. Tähtitaivas oli todella kirkas, ja koska täällä ei ole lähimaillakaan katuvaloja ja taivas aukeaa isona ja avoimena, jopa linnunrata on selvästi näkyvissä. Aamulla usva kelluu laakson pohjalla isojen tammien luona, ja on aika kylmä. 




Aamukahvin jälkeen säntään katsomaan hevosia, joita täällä on kuutisenkymmentä. Jännittää, minkä saan kilpailuihin. Koko kisa jännittää ihan hirveästi, koska juuri ennen tänne tuloa GP-kisa johon osallistuin iHBA eli inclusive-osioon (vähän kuin laajennettu para) meni aivan superhuonosti. Viimeisen vuoden aikana tosi paljon pahentunut fibromyalgiani on tehnyt minusta ajoittain hyvinkin jäykän, väsyneen ja kivuliaan, ja yhdistettynä jo vuosia kehittyneeseen "taulupaniikkiin" (tästä lisää myöhemmin) kräkkäsin ihan täysin ja sain peräti elämäni ensimmäisen ihan kunnon paniikkikohtauksen, ja toki vielä kisaradalla. Mikä järkyttävä kokemus kerrassaan. 

Tähän Ranskan kisaan minulla oli tavoitteena etten tee yhtään nollaratoja, en itke kesken suorituksen, en hajoa, en pyörry, en tärise, tai jos jotain näistä niin pyrin palautumaan nopeasti ;-) Tavoite ei siis ollut kovin kummoinen, ja olin onnellinen että minulla olisi viikko aikaa ennen kisojen alkua harjoitella ja rentoutua ja saavuttaa jonkinlainen hyväksyntä ja zen näiden asioiden kanssa. 

Ilokseni saan kuulla että minulle on annettu ratsuksi kaunis ja sopivasti herkkis aika pieni angloarabitamma Tango la Beigne, joka on jo 17 vuotias, hyvin rutinoitunut ex kenttäratsu. Maailma näyttääkin jollain lailla tutulta punaisten herkkien korvien takaa, ja tulemme heti hyvin juttuun. Käyn ekana päivänä Tangon kanssa vain kävelemässä maastossa ja hunt-radalla pitkin ohjin, nautin auringosta ja kesän viimeisistä lämpimistä päivistä. Hengitän raikasta maalaisilmaa joka herättää jo kurnivan nälän. Ruoka on täällä aivan älyttömän hyvää, ja olenkin kaukaa viisaana pakannut kaikenlaisia joustavavyötäröisiä vaatteita mukaani. Jo ensimmäisen päivän jälkeen juustovauvavatsa on hyvin alulla! 


Kisaajia tipahtelee lähipäivinä paikalle ennätyksellisen aikaisin. Yleensä suurin osa porukasta tulee paikalle vasta kun kisat ovat alkamassa, mutta tällä kertaa ennen kisoja olevat klinikat vetävät paljon jengiä paikalle. Ekat päivät treenaan paikan omistajan ja isännän Alan LeGallin kanssa joka on tosi avulias taulupaniikin suhteen ja saan häneltä paljon vinkkejä ja tietynlaista rentoa itsevarmuutta. Ehkä tämä tästä!
Lisäksi ohjelmassa on kurssi tuomareille ja Hunt-radan rakentajille ja suunnittelijoille johon osallistun myös. Olen jo IHAA:n akkreditoima suorien ratojen tuomari mutta haluan saada myös Hunt-tuomarin oikeudet jotta minusta olisi hyötyä ratsastusjousiammuntayhteisölle edes tässä mielessä, joten riemusta puhkuen imen kaiken tiedon jota kurssilla on annettavana.


Sen jälkeen alkaakin Wojtek Osciekin kahden päivän Hunt-klinikka johon osallistun. Keskustelen ennen klinikkaa ongelmastani ja opettaja onneksi ymmärtää yskän paremmin kuin hyvin. Taulupaniikki (target panic) on monia jousiampujia riivaava ärsyttävä peikko, joka kehittyy monen eri aspektin kombinaationa. Käytännössä se tarkoittaa tilannetta, jossa vedon jälkeen tuleva laukaisu tapahtuu hallitsemattomasti, eli opetamme kehomme tiettyyn liikerataan joka sitten alkaa elää omaa elämäänsä ja sen sijaan että täydessä vedossa pystyisi kontrolloimaan laukaisua tapahtuu "ennenaikainen laukeaminen" ;-) jolloin siihen täyteen vetoon ei yleensä edes pääse. Ongelma triggeröityy monesti visuaalisesti - kun ampuja katsoo taulun keskikohtaa, lumipallo lähtee vyörymään. Monesti taustalla on lisäksi mentaalipuolen haasteita: suorituspaineet, kilpailujännitys, muut mahdolliset taustapaineet tai sosiaalinen tilanne/ paine jotka kaikki pahentavat tilannetta. 

Wojtekin aamujooga :D Kuva Jouke Boerma


Itselleni tämä ongelma alkoi kehittyä jo vuosia sitten kun kaularankaongelmat (olen murtanut niskani takavuosina vetäessäni voltin 130 okserilla hevosen kanssa) alkoivat taas pahentua ja vetoasento tuotti välillä kovaakin kipua. Huolimatta oliko kädessäni 15 paunainen lasten jousi, lyhyt veto, pitkä veto, ihan mikä vaan veto, jopa ihan se että nostin kädet vaakatasoon. Ehdollistin kehoni siihen että nokituksen jälkeen tulee veto jonka jälkeen joskus kipu ja laukaisu ja luonnollisesti keho on nyt oppinut siihen että liikesarja on: rentona nokitus, välitön ahdistus, hätäinen veto ja nuolten viskely taulun suuntaan parasta toivoen. Nice! Olenkin viskellyt nuolia sinne tänne jo monessa maanosassa! Ongelmaa pahensi järkyttävä suorituspaine (ei ole helppoa olla lajin maailmanmestarin puoliso) sekä absurdi ajojahti jonka kohteeksi jouduin muutama vuosi sitten. Ei ole ihan helppoa lähteä kisaamaan kun kuulee samalla sivukorvalla itsestään niin kamalia juttuja, että haluaisi lähinnä paeta johonkin luolaan tai hypätä mereen eikä voi tehdä asialle mitään, yhtään mitään. Luonnollisesti myös vanhat möröt kurkkivat kaapeistaan ja htnet-paskakeskustelut tulvivat mieleen kisarataa odottaessa. "Se idiootti menee tasaisin väliajoin koulukisoihin alisuorittamaan muiden kouluttamilla hevosilla, vittu mikä pelle", "Tekopirteä mielenvikainen huora", "Mä tiedän missä se asuu, tehdäänkö källi". Jep jep. Juu, ei pidä antaa vaikuttaa, eikä pidä välittää, mutta minkälainen sosiopaatti EI välitä? Oh well. Olen ollut lopettamassa tätä lajia omalta osaltani niiiiin monta kertaa etten enää ole pysynyt laskuissa, mutta jokin pitää silti drivea yllä. Lajin valmentaminen ja opettaminen on ihan parasta, ja siinä ole aika hyväkin - tunnistan haasteet ja vaikeudet, koska polku ei ole ollut itselleni mitenkään itsestäänselvä ja helppo. Muiden tsemppaaminen on minulle helppoa. Nautin nähdessäni  miten omat oppilaani edistyvät ja saavat ahaa-elämyksiä ja ylittävät itsensä. Mutta oma kisapää... omg. Koulukisoissa en jännittänyt juuri koskaan, enkä pelkää esiintymistä - tässä on nyt kyseessä vähän isompi ja pahempi vyyhti. 

Päätän alkaa tekemään videosarjaa taulupaniikista ja se auttaa. Saan paljon viestejä ja kommentteja ympäri maailman ihmisiltä joilla on vähän samanlainen tilanne. Vertaistuki auttaa, ja päätän etten anna periksi tämän asian kanssa mutta tajuan toki miten paljon töitä pitää tehdä. Ei se haittaa, tehdään! 
Wojtekin klinikalla ratsastetaan kahdesti päivässä mini-hunt-radalla joka on käytännössä iso kahdeksikko jossa voi tehdä kaikenlaisia kiemuroita ja tauluja eri suunnista. Ekana päivänä kaikki menee aika hyvin ja pakka pysyy kasassa, mutta tokana päivänä alan jo hermoilla ja heitellä nuolia sinne tänne. Ammun kaikki liian hätäisesti ohi täpärästi yli. Hevoseni Tango toimii tosi kivasti ja minulla on kivaa hänen kanssaan. Teen aina pitkät alkuverkat koska hänellä on jo ikää ja kilometrejä ja vammoja kenttäuralta, ja hän alkaa muutaman päivän ratsastuksen jälkeen olla taipuisa ja rento. Pitkät ravit eteen-alas, pientä avoa, temponvaihteluita, taivutuksia. Tämän mä osaan kyllä, hevosen rentouttamisen ja jumppaamisen. 


Kilpailut alkavat torstaina, ja päivää ennen keskiviikkona huilaan itse pikkuisen ja otan vain pienet tyypit Tangon kanssa Raid-radalla jossa pitää pistellä vähän kovempaa. Tähän asti olen mennyt vain hissuksiin hevosen kuntoa ja voimia säästellen, joten pitää vielä tietää mitä vauhtia hän oikeasti menee Raid- ja Skirmish-radalla jossa maksimiaika 90 metrin pätkällä on 14 sekuntia. Ei hätää, Tango menee 12 sekuntiin mutta pienellä puskemisella joten vähän jännittää miten selviämme itse kisasta. Nuolet menevät taas mihin sattuu kun katson tiikeritaulun keskustaa. Heittelen nuolia pitkin Ranskaa ja ahdistus ottaa vallan. Mihai yrittää lohduttaa ja tsempata, mutta perheen sisäinen coachaus on harvoin hedelmällistä. Hipsin hevosenhoidon jälkeen jurtan rauhoittavaa pimeyteen mököttämään ja hengittelemään. En tiedä miten ihmeessä selviäisin huomisesta - kisaan yhden tähden kisaryhmässä ja meillä on huomenna kaksi rataa, Raid ja Skirmish. 

Kisa-aamu sarastaa kirpakassa säässä ja vatsaa nipistelee eikä aamupala uppoa millään. Käyn ensin katsomassa Mihain suorituksen Tower-radalla. Hän kisaa luonnollisesti kolmea tähteä ja on kisan ennakkosuosikkeja. Kilpailu on ainoa tälle vuodelle hänelle, ja paineet melko kovat. Treeniä on tehty päivittäin ja kunto on kohdillaan. Kaikki on mahdollista. Ratsuksi hänelle valikoitui hauska tamma UB, joka on pitkäkorvainen ja vähän höpsö puoliverinen, mutta juuri passeli koon ja laukan puolesta Mihaille. Jännitän hänen puolestaan aika paljon. Tiedän miten järjettömästi hän on harjoitellut, joka päivä, satoi tai paistoi. Miten omistautunut hän on. Laitan kättä ristiin ja hengitän syvään. Eka kierros alkaa, verryttely näytti lupaavalta. En ehdi katsoa kuin kolme ekaa laukkaa (kierroksia on yhteensä 6) ja kolmannella hän takoo jo sellaiset lukemat tauluun että yleisö haukkoo henkeään - yhteensä 11 ammuttua nuolta (90m matka, aikaan 15 sekkaa) joista 9 taulussa pisteillä. Yli 30 pistettä pelkästään yhdeltä kierrokselta. Uskomatonta!



Nyt täytyy lähteä, hipsin valmistelemaan omaa hevostani. Kurkin samalla ihaa:n reaaliaikaisesta tulospalvelusta (ihaa.eu, tän lajin "equipe") seuraavia ralleja ja meinaan lentää peffalleni kun lopullinen tulos varmistuu: 179 pistettä, uusi maailmanennätys! Innosta puhkuen ja samalla itseäni hiukan rauhoitellen kiipeän Tangon satulaan ja yritän keskittyä omaan suoritukseen.

Verryttely sujuu hyvin ja opetan itselleni opettajan ;) joka huutaa ohjeita ja pitää minut coolina. Olen valmis! Siirryn kisaradan tuntumaan ja käykin ilmi että jotain on mennyt mönkään ja kilpailut ovat 45 minuuttia myöhässä annetusta aikataulusta. Jokainen joka on kisannut mitään lajia tietää, että tämä on huono skenaario - olet tehnyt huolellisen valmistautumisen ja verryttelyn ja latautunut suoritukseen ja sen jälkeen tiedätkin että pitää odottaa tosi kauan. Argh! Hyvä pössis alkoi valua kuin vesi hanhen selästä. No hätä, ajattelen - muutan vähän verkan taktiikkaa. Meillä on sääntöjen mukaan kaksi verkkakierrosta radalla joissa saa ampua. Vihdoin pääsemme aloittamaan mutta käykin ilmi että jo ekan ryhmän kanssa on käynyt moka ja kaikki ovat saaneet vain yhden verkkakierroksen. Well shit! Hyvä suunnitelmani verryttelyyn meni sitten kuin ikkunasta heitettynä. Ei voi mitään. Yritän kerätä itseni ekalle kierrokselle, ja kaksi ekaa menevätkin ihan kohtuullisesti. Kolmas ja neljäs kierros taas aivan päin persettä. Yritän tehdä kaikkeni suoritusten välissä - teen kaikki mentaaliharjoitukset ja hengitän ja yritän rentoutua ja visualisoida onnistunutta suoritusta ja mitä näitä nyt on. Mutta ei voi mitään. Myös viides kierros menee nollille, paniikki alkaa yltyä ja tunnen miten pulssi vetää kahtasataa. Puren ajatuksissani niin kovin huulta että maistan jo veren suussani ja tunnen miten vasen jalka alkaa krampata. Viimeinen kierros alkaa ja sen ammun onneksi tosi hyvin tilanteeseen nähden. Lopputulos jää silti toki hyvin hyvin vaatimattomaksi. Hevonen toimi kuitenkin kuin ajatus ja pystyin luottamaan siihen 100%. Pettymys on kova, ja itku nousee kurkkuun. En kuitenkaan kehtaa yleisön edessä kyynelehtiä ja nielen itkua ja vältän katsekontakia etteivät ihmiset näe kiilteleviä silmiäni ja tule juttelemaan. Se ei nyt auta. 



Seuraava luokka Skrimish on aikataulun mukaan ihan heti perään koska kisat ovat myöhässä, emmekä ehtisi ollenkaan syödä lounasta eivätkä hevoset saisi taukoa, mutta teemme protestin ja meidän ryhmää onneksi kuunnellaan tässä ja Skirmishiä lykätään puoli tuntia eteenpäin. Olen ihan loppu. Lounas ei maistu mutta en ole syönyt tänään juuri mitään, joten pakko jyrsiä väkisin edes patonginpalaa juustolla ja juoda vettä. Hevonen takaisin satulaan ja menoksi... tappiomieliala on valmiiksi jo päällä ja ahdistus muuttunut enemmänkin "fuck it" välinpitämättömyydeksi. Sitä kautta löytyy kuitenkin jonkinlainen rentous ja Skirmish meneekin paremmin mitä odotin, ainostaan viimeinen kierros oli tosi huono kun vasen jalka oli ihan puutunut ja jalustin lipsahti jalasta ja menetin tasapainoni. Sain siitäkin silti yhden vaivaisen taulupisteen eli tavoite siitä ettei tulisi nollaratoja oli siltäosin tältä radalta täytetty. 

Seuraavana aamuna olisi vuorossa Tower-rata, jossa viimeksi tapahtui se täydellinen lahoaminen edellisissä kisoissa. Jännitän niin paljon etten saa unta, ja oma ryhmäni olisi tietty tuurilla heti ekana aamulla 08.30. Aamun kylmä ilma saa kehon entistä kankeammaksi ja tarvitsen aina jonkin verran vertymistä aamulla ennen kuin pystyn fyysisesti toimimaan, joten nousen jo kuuden jälkeen kun on vielä pimeää. Kukkokin on väsyneen oloinen ja kiekaisee vain muutaman kerran lyhyesti. Pöllö huhuilee läheisessä puussa ja kuu mollottaa taivaalla edelleen melkein täytenä, laskien puun latvojen taakse ja antaen tilaa kohta nousevalle auringolle. Haen unenpöpperöisen tammani laitumelta. Se on saanut otsatukkaansa hienot takiaispampulat. Yön jäljiltä märkä ruoho kastelee kengät raahatessani vielä nukuksissa olevaa tammaani satulointipaikalle. Verryttely sujuu kohtuullisesti ja saan pysyttyä suunnitelmassa. Myös pari ekaa kierrosta sujuvat kohtuullisesti sikäli että saan ammuttua hyvässä rytmissä kuusi nuolta ja ne menevät vain ihan tosi täpärästi ohi pistealueen, ja joka kierroksella jotain on taulussa. Tango laukkaa tasaista 15 sekan vauhtia. Harmillisesti suurin osa osumista on vain yksi per kierros, eli en saa edes täysiä aikapisteitä (sääntöjen mukaan pitää olla 2 taulussa että saa täydet aikabonukset, yhdestä saa vain puolet) ja moni nuoli menee muutaman millin ohi pistealueesta. Todella perseestä. Joskus on tuuriakin, nyt ei ole yhtään. Helppo keskitaulukin menee ohi ja yli. Taulupaniikin takia en pysty korjaamaan virhettä. Nuolia on jo pitkin Limousinea. Sitten tulee yksi nollakierros. Päästelen suustani kaikki rumat sanat ja yritän kerätä itseni. Viimeisen kierroksen menen vasitella hitaammin, Tango tarjoaa kaunista 16,5 sekan vauhtia ja ammun 7 nuolta, joista vain yksi taas pisteillä. Kokonaistulos jää hyvin matalaksi ja mieli myös, mutta hyvä uutinen on etten alkanut itkemään enkä tärisemään ja pystyin vetämään homman loppuun. 



Mihai on tällä välin valmistautumassa Raid-radalle ja hevosen hoidettuani kirmaan katsomaan sitä. Mihai usuttaa tamman huikeaan 7 sekunnin vauhtiin ja latoo nuolia tauluun käsittämätöntä vauhtia ja takoo tästäkin uuden maailmanennätyksen! Oujee! Oma pettymykseni hälvenee tämän ilon edessä. Ihan mahtavaa! Jännitys tiivistyy kun Skirmish on vielä käymättä, ja siitäkin Mihai tempoo melkoisen tuloksen. Unkarilainen Agi Maucha on kuitenkin vielä parempi ja voittaa Skirmishin vaivaisella 2 pisteen erolla. Mihain johto on kuitenkin vakaa ja seuraavan päivän viimeinen osakisa Hunt jättää vielä pienen sauman mokallekin, koska piste-ero kokoaistilanteessa on niin massiivinen. 

Illalla ei juhlita, vaan kaikki valmistautuvat seuraavan aamun jännittävään Hunt-rataan. Kyseessä on 1,3 kilometriä pitkä maastorata, jossa on liki 30 maalitaulua, osa 3D eläinhahmoja, örkkejä ja zombeja ;-) Lisäksi radalla on kaksi hyppyä joissa ammutaan samalla, sekä ylä- ja alamäkiä ja tiukkoja kurveja. Yhden tähden kisa alkaa ekana aamulla, jolloin nurmi on vielä liukas eikä hevosilla ole hokkeja eikä hokinreikiä. Paljas kavio pitää paremmin, mutta harjoitellessani radan ratsastusta edellisenä päivänä Tango liukasteli ja lipsui tosi paljon kurveissa ja alamäessä joten taktiikkani on selkeä -- noudata Hunt-radan ekaa sääntöä - tule maaliin! Suunnittelen meneväni hiljaa ja ottavani mieluummin aikasakkoa kuin kaatuvani radalla tai satuttavani hevosen jos se liukastuisi. Kaikenlisäksi olen saanut todella huonoja uutisia Suomesta- vakavasti sairastunut lähisukulainen on menossa huonompaan suuntaan ja valvoin koko yön tätä märehtien. Olen jo valmiiksi uupunut, surullinen ja aika maissa. Päätän kuitenkin psyykata itseni nauttimaan edes jollain tasolla tästä upeasta Hunt-radasta, tuli mitä tuli. 

Verryttely sujuu mukavasti, mutta kisat alkavat aika lailla myöhässä ja paras latautuminen alkaa hiipua. Radalle ensimmäisten joukossa lähtenyt junioriratsastaja putoaa esteellä, ja sen jälkeen huutaa kiukkuaan radan takana olevalla tiellä kuin haavoitettu eläin, todella pitkään. Tango alkaa olla hermostunut ja tuijottaa huudon suuntaan ja päästää hätäkakan. En tiedä miten saisin sen laukkaamaan kohti huutavaa tyyppiä ja alan itse hermostua. Minua ennen olleet ratsukot eivät myöskään halua mennä pellolle kohti huutavaa ja raivoavaa lasta ja joku käykin hakemassa lapsen ja äidin pois pusikosta. Tango on kuitenkin jo tolaltaan ja steppaa häntä pystyssä. Tulee oma lähtövuoroni eikä hevonen halua lähteä radalle ja yrittää kääntyä ekassa mutkassa ympäri. En pysty irrottamaan käsiä ohjista ja pystyn ampumaan vain ekan taulun johon onneksi osun. Seuraavat menevät sivu suun kun on pakko ohjata hevosta ja istua satulaan ja tuupata sitä eteenpäin. Sen jälkeen homma alkaa sujua ja periaatteessa pystyisin ampumaan pellolla olevan ison kahdeksikon taulut mutta olen itse jo niin tolaltani etten pysty keskittymään ja missaan liki kaikki sentillä yli. 

Long shot eli pitkän matkan laukaus on tällä kertaa suht iisi ja tiedän että osun siihen jos kerään itseni  - ammun siihen kolme nuolta joista 2 menee ihan taulun juureen ja kolmas osuu 10 pisteen alueelle mutta pomppaa pois :o Ei voi olla tottakaan enää. Sen jälkeen minut valtaa "fuck it" asenne ja loputkin taistelutahdosta valuu viemäriin. Alkaa radan tosi kurvikas osuus ja on pakko ravata muutamat pätkät ja pitää hevosta pystyssä koska se valuu aamun märällä nurmella kuin bussi liukkaalla jäällä, ja peli on enivei jo menetetty joten parasta nyt vaan pitää huolta rakkaasta ratsustani. Osun vielä viimeiseen tauluun ja laukkaan maaliin. Ainakin laukkaan maaliin - yhden tähden luokasta peräti neljä ratsastajaa putoaa satulasta. Onneksi pahimmilta tapaturmilta vältytään ja putoamisista selvitään mustelmilla. 

Tango tötteröhäntä, jotain tuttua ;) Kuva Jouke Boerma


Hoidan Tangon ja syötän sille porkkanaa. Toinen ratsastaja jonka kanssa jaan hänet tulee juttusille. Hän ratsastaa Tangoa normaalistikin ja on tuttu kuski jo vuosien ajan. Saan kehuja kauniista ratsastuksesta ja miltä hevonen tuntuu jälkeeni, se on sentään hyvä asia. Rata onneksi kuivuu auringon paisteessa ja Tangon mennessä uudestaan radalle se on jo rentoutunut ja nähnyt radan, ja menee tosi hienosti. Mihain vuoro koittaa, ja jännittää kamalasti... onneksi UB luotsaa kaarteet tosi hyvin ja Mihai paukuttaa tauluja melkoista tahtia. Pumpum! Hunt ei ole kuitenkaan hänen bravuurinsa, joten tulos jännittää. 

Iltapäivällä on vielä hauska tiimi-kisa jonka kärkikolmikoksi saadaan pronssille Mihain, Wojtekin ja Christophin tiimi, hopealle "Ranskan isot pojat" ja kullalle "Ranskan pikkupojat", aika hienoa! Sitten alkaa palkintojenjako, ja vasta silloin vähän ennen saamme myös kokonaistulokset kisasta. Mihai oli hunt-radalla kolmas, ja voitti aikamoisella prosenttierolla koko kilpailun. Ai että! Riemulla ei ole rajoja. Otan palkintojenjaosta Liveä FaceBookiin. Myös Mihain koutsattava Siem Budding voittaa juniorien pääsarjan, ja toinen koutsattava on kakkonen yhden tähden senioreissa. Mihai voittaakin myös "koutsien sarjan" ja "kokonaissarjan" joten pakkaamme matkalaukkuun aikamoisen kasan kampetta. Mihai voitti tosi hienon hunt track taulun myös mutta se ei mahdu mitenkään lentokoneeseen joten jätämme sen Ranskaan kisapaikalle. Viinit voi juoda viimeisissä bileissä paikan päällä ja suklaat syödä jälkkäriksi :D 





Illallisen jälkeen alkaakin armoton bailaus livemusiikin tahdissa ja sen jälkeen pitkään yöhön junnujen soittolistan voimin. On hauskaa ajatella hetken että kaikki on normaalia, vaikka mikään ei ole normaalia. 

Seuraava päivä on jäähyväisten päivä kun suurin osa porukasta lähtee takaisin kotimatkalle. Olemme paikalla vielä yhden yön, ja lepo tuleekin tarpeeseen. Päivä on kylmä ja tuulinen ja makoilen jurttamme suojissa yrittäen hiukan toimistohommia. Loman pitäminen on tosi vaikeaa yrittäjälle, ja sposteja on kertynyt kasapäin. Reflektoin tapahtunutta ja koko kisaa ja kaikkea mahdollista. Istua nökötän aurinkoisen hetken tullen laitumen reunassa ja katson laiduntavia hevosia, se rauhoittaa sielua. Tiedän että minun pitää tehdä paljon muutoksia. Isoja muutoksia. Tärkein on päästä vihdoin ihan omaan huusholliin - 7 vuoden löyhässä hirressä roikkumisen on pakko päättyä jotta energiaa vapautuu muille asioille. Työkuvioita pitää järkeistää. Järjestötoimintaa pitää vielä vähentää. Kannan todennäköisesti sitä samaa viallista geeniä joka aiheuttaa nyt lähisukulaisen ärhäkän kardiomyopatian, ja vaikka en ole vielä käynyt geenitestissä, päätän etten lykkää tärkeitä asioista yhtään. Ihan sama onnistunko jossain kilpailusuorituksessa vai en, osunko keskelle taulua vai en, levittävätkö tympeät tyypit minusta ilkeitä valheita vai ei, mitä näitä nyt on. Taulupaniikki tuntuu äkkiä vähäpätöiseltä ongelmalta. 

Viimeisen illan auringonlasku on huumaavan kaunis. Isona ja avarana aukeava taivas hauskanmuotoisine pilvineen rauhoittaa. Kaskaiden lauluvuoro vaihtuu pöllön huhuiluun. Käperryn juustovauvani kera puolisoni kainaloon yön viilentämään jurttaan ja hengitän syvään. Elämä kantaa. Jos ei kanna, hankitaan rollaattori. Niitä on ollut myynnissä Biltemassa heti hevostarvikkeiden vieressä. 

Katariina Cozmei
















lauantai 17. heinäkuuta 2021

Hevosista, jotka puhuvat ihmistä




Kaikki tietävät ihmisistä, jotka puhuvat hevosta, mutta entäs toisin päin? 

Suomeen rantautui 90-luvulla “natural horsemanship” - tyylisuunta Atlantin takaa, jossa yhtenä työkaluna käytettiin ja käytetään hevosen kehonkielen imitointia ja sitä kautta hevosen kanssa kommunikointia. “Puhutaan hevosta”, jollain tavalla. Tämä pieni kirjoitelma ei kuitenkaan käsittele nyt sitä, vaan ihmis-hevos-parisuhteen toista puolta.

Hevoset, joiden kanssa on oltu paljon muissakin yhteyksissä kuin pakollisissa päivittäisissä hoitotoimenpiteissä (tarhaus, ruokinta, loimitus) ja ratsastuksessa / ajossa, ovat myös monesti oppineet varsin näppäriksi ihmisten kanssa, ihmisten maailmassa. Domestikoitu kesyhevonen on joka tapauksessa ihmisen maailmassa - päätämme mitä se syö, koska se syö, kuinka paljon, missä, missä se saa olla ja saako se ulkoilla: miten paljon ja yksin vai erikseen, mitä sen kanssa tehdään, ei tehdä jne. Monesti ihminen päättää melko lailla kaikesta, mikä liittyy hevosen elämään. Sitä, että hevonen saisi päättää yhtään mistään pidetään absurdina ja hulluna kukkahattuiluna, mutta jos hevonen saa päättää edes joskus edes pieniä ihmiselle vähäpätöisiä asioita (vrt kumpaa polkua mennään kotiin), sen sosiaaliset kyvyt myös ihmisen suhteen kasvavat vuorovaikutuksen parantuessa.

Hevoset ovat varsin sosiaalisia ja sosiaalisesti älykkäitä laumaeläimiä, ja voivat oppia yhtä lailla kuin koirat lukemaan ja “puhumaan” ihmistä. Jos hevonen kokee ihmisen puolelta jatkuvaa torppaamista, sivuuttamista tai hyvin konemaista tai negatiivista arkea, varsinainen vuorovaikutus ei oikein toteudu ja dialogin sijasta kommunikaatiosta tulee pelkästään monologia. Koska some, tähän täytyy toki laittaa disclaimerit siitä että EI, hevonen ei saa päättä ihmisen maailmassa asioista jotka ovat vaarallisia, haitallisia tai ylipäätään mistään josta voi aiheutua realistisesti vaaratilanne, eikä se todellakaan tarkoita sitä ettei hevosella saisi olla sääntöjä ja rajoja! Kyse on enemmän tavasta vuorovaikuttaa, painotus sanalla vuoro-.

Vertaisin tähän lapsen kanssa keskusteluun. Lapsi haluaa laittaa prinsessamekon 20 asteen pakkaseen. Tiedämme, ettei se ole mahdollista eikä järkevää. Lapsi ei tiedä sitä. Voimme kuunnella lapsen mielipiteen asiasta ja silti empaattisen lujasti pukea sen toppahaalarin, jotta lapsi ei palellu. Voimme myös kuunnella hevosen mielipiteen, vaikka emme aina tokikaan tekisi kuten hevonen haluaa. Hevonen eikä lapsi voi mitenkään olla vastuussa aikuisten ihmisten maailmasta, ja valta ja vastuu kulkevatkin tiiviisti käsi kädessä.

Tähän liittyy myös “toinen ääripää” koulutustapa: pelkkä sieppaaminen, joka perustuu minimipaineeseen ja siihen että odotellaan että hevonen arvaa mitä siltä halutaan ja heti kun se tekee vähän sinne päin, se saa naksun ja maksun. Muuten ihan jees ja toimii tiettyihin juttuihin joita on vaikea saadakaan esiin sieppaamatta, mutta normaalisti arjessa se ei oikein toimi. Kuvittele tilanne, että puolisosi tulisi kotiin ja näyttäisi vähän erikoiselta. Kysyisitte, mikä sulla on? Haluatko jotain? Ja hän vastaa vaan 20 kertaa peräkkäin, no arvaa? No arvaa? Mitä se voisi olla? Aika nopeasti taitaa tulla turhautuminen ja sitä myötä jopa kiukku, väsyminen tai joillain turhautumisesta seuraa jopa täydellinen paikalta poistuminen. Pidä tunkkis! Vihjeen antaminen ei ole siis mikään synti. 

Mutta otsikkoon - kun vuorovaikutus pelaa, hevosista voi tulla aika käteviä lukemaan ihmisten eleitä, ilmeitä, sanoja, äänenpainoja ja meininkejä. Ei niin että meidän tarvisi matkia hevosia heiluttamalla jotain tekokorvia ja häntää ja hirnumalla ja uhoamalla mistään potkimisesta ja puremisesta puhumattakaan (haluatko että hevonen vastaa sinulle “hevosen kielellä” pikkuisen potkaisemalla jos olet törppö? :p ) vaan lajien välillä on ihan mahdollista saada aikaan sivistyneempi kommunikaatio. Emmehän me koirienkaan kanssa puhu koiraa vaan kehitämme oman kielen. Tai ainakaan en ole itse nähnyt lenkillä vastaan tulevan haukkuvia ja toisen peffaa nuuskivia lenkittäjiä mutta mistäpä minä tiiän. Kaikenmaailman selättämiset ja kaulasta uhkailut ovat onneksi jo melko lailla mennyttä maailmaa lineaarisine dominanssiteorioineen.

Hevoset oppivat ihan tolkuttoman määrän ihmisten eleistä, sanoista, ryhdistä, just name it, they observed it! Monesti hevosta motivoi oppimaan ihmisten maailmasta niinkin karu todellisuus kuin konfliktien välttäminen. Hevonen ei lauhkeana laumaeläimenä (siihen on syynsä miksi me emme ratsasta hirvillä) halua ehdoin tahdoin konflikteja eikä tietenkään itselleen harmia, kipua ja pelkoa vaan pyrkii säilyttämään harmittoman tilanteen ja ultimaattisesti toki varjelee henkeään ja turvallisuuttaan. Pakoeläimen maailmassa henki on paljon löyhemmässä kuin meillä ihmisillä tai koirilla, eikä meillä ole aina ymmärrystä hevosen erilaiseen käyttöjärjestelmään.



Myös me ihmiset voimme totta kai oppia paljon hevosten vuorovaikutuksesta, joka on melkeinpä lähtökohta hyvään avaraan suhteeseen lajiemme välillä. Hevoset viestivät pääosin hyvin pienieleisesti - potkua tai edes uhkailua tarvitaan vasta jos tilanne eskaloituu. Jopa hengityksen rytmin tai intensiteetin muutos, sieraimen asento, kehon pieni pintajännitys tai toisaalta jännityksen sulaminen ja olemuksen pehmeneminen voi riittää hevosten kesken aivan hyvin eikä ihminen välttämättä edes hoksannut, että siinä tapahtui jotain.

Tämä on nyt osin vitsi - osin ei - olen varma että jotkut hevoset ovat oppineet käyttämään hörinää ihmiselle päin positiivisena vahvisteena! Minulla on ollut jo useampi hevonen joka on alkanut höristä tietyissä koulutustilanteissa. Joidenkin oppisuuntien mukaan kyseessä on jännitys (?) mutta näissä tilanteissa ei ole ollut kyllä mitään negatiivista jännitystä ilmassa, vaan enemmän innostuneisuutta ja ahaa-elämyksiä. Olen varma että edesmennyt Arttu-ponini joka oli erityisen etevä ihmisen kielen kanssa, oppi käyttämään minulle päin sievää hörähdystä “naksuna”, ja oppi että siitä saa vielä enemmän poletteja ja mammasta tulee kovin iloinen ja se pussaa ja rapsuttaa vielä enemmän.

Myös edesmennyt Iippu-ruuna oli perin etevä ihmisille hörisijä. Se oppi tulemaan noutamaan ihmisen jakkaralta ja kehitti siitä niin hyvän tempun, että tuli oikein laukalla jakkaralla seisovan ihmisen luokse villisti höristen. “Mä osaan tämän!” Mieleen tuli hauska meemi jossa yksisarvinen ajaa avoautolla ja tekstinä lukee “get in, no time to explain”, hah.




Onni-hevosellani on ollut tapaturmista johtuvia kipuja ja se on jostain syystä oppinut näyttämään kipuilmettä vain minulle, ehkä johtuen siitä että olen pääosin häntä hoitava henkilö. Miehelleni hän ei näytä sitä, koska taitaa tietää ettei hän kaikesta empatiastaan huolimatta kuitenkaan tee muuta kuin ruokkii ja hoitaa siivouksia, minulta taas saa hoitoa, lääkettä, kraniota, mitä hän milloinkin tarvitsee. Nyt sitkeän haavan hoidon yhteydessä hän on saattanut jopa kävellä minua vastaan toiselta puolelta laidunta näyttäen kipeää haavaa ja samalla hiukan irvistäen ja rytistäen naamaa, “mamma kato, se on taas kipeä, tee jotain”. Toisille hevosille Onni ei näytä kipuilmettä, ainoastaan "mammalle" joka voi konkreettisesti auttaa häntä. 


Tulipoika taasen osaa halata. Olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Jos olen surullinen, Tuli osaa painaa minut päällään halaukseen itseään vasten. Pyrin siihen etten kaada omia tunnetilojani hevosten niskaan, mutta joskus tulee niin vaikeaita tilanteita, että omassa pihassa elävät eläimet ovat väkisinkin “tunteiden tulilinjalla”. Olemme Tulin kanssa surreet yhdessä myös hänen pitkäaikaisen kumppaninsa poismenoa kun Alma menehtyi viime kesänä. Tuli oli todella masentunut, ja vietin paljon aikaa hänen kanssaan. Halailimme paljon, ja ihan vaan selviydyimme hengenveto kerrallaan.

Mitä yritän sanoa tällä pitkällä, hiukan kumpuilevalla tekstillä? Ei pidä aliarvoida hevosen (eikä ihmisen!) kykyä oppia lukemaan ihmistä ja muokkaamaan omaa kommunikointiaan kohti monipuolista viestintää ja vuorovaikutusta lajien välillä.
Hevonen on hevonen ja ihminen ihminen, mutta molemmat pystyvät mukautumiskykyisinä ja nokkelina eläiminä löytämään yhdessä jotain, joka on suurempaa kuin osiensa summa.  

Katariina Cozmei 

Kuvat: Salla Kuikka 

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Rouvaratsastus




Etkö sinäkään koe aivan täysin identifioituvasi ympäripyöreään tätiratsastaja-kategoriaan, tätejä yhtään dissaamatta, mutta ehkä jotain sinne päin?
No, et ole yksin.

Rouvaratsastuksessa yhdistyy mukavalla tavalla aikuisen naisen (tai mikä ettei miehen - rouvuus ei katso siviilisäätyä eikä edes sukupuolta vaan se on mielentila) fiksu mukavuudenhalu, estetiikka, kaikenlaisen turhan tolskaamisen välttäminen, tieteen ja uuden tiedon yhteensovittaminen omaan empiiriseen elämänkokemukseen, hauskanpitäminen ja itseironia, hukkaamatta omanarvontuntoa ja tarkkaa tekemistä.

Rouvaratsastustunnilla yhdistellään jo pitkään käyttämääni Sivistyneen Ratsastuksen maailman erilaisia työkaluja yli lajirajojen, kokeillaan oman mukavuusalueen reuna-alueita, ajatellaan ennen kuin tehdään ja tiedetään miksi tehdään. Rouvaratsastuksessa ja ylipäänsä Sivistyneessä Ratsastuksessa vaikeusastetta ei mittaroida hien ja itkun määrällä vaan tarkalla tekemisellä, heittäytymisellä sekä kehittymisellä yhdessä ratsukkona.

Ihanaa, eikö!


Tässä vielä Onni the Rouvaratsun tärkeät ohjeet Rouvashevosille: (Onnin seikkailuita voi seurata www.facebook.com/punainenlentokone )

"Tänään ajattelin kertoa teille rouviinnuttamisprosessista, jota tämä minunkin Rouva nyt kanssani puuhaa tässä “kahen tähen kenttäratsusta hyvän tähen rouvaratsuksi” projektissaan. 

Mitä kunnon rouvaratsulta odotetaan? 

Minäpä listaan teille kriteereitä, maalaiset, kun ette kuitenkaan tiedä:


- Kaunis. Rouvaratsun tulee olla kaunis, koska jos kuitenkin tapahtuu jokin ikävä tapaturma joko Rouvalle tai ratsulle joka estää tai hidastaa ratsastustapahtumaa, ratsua pitää olla vähintään kaunis katsella.


- Sivistynyt. Pätevöityneen rouvaratsun tulee tietää vähintään lyhyt oppimäärä humanoidien kanssa toimimisesta. Tähän kuuluvat opintojaksot ja syventävät opinnot mm. kuinka toimia kengitystilanteissa, lastauksessa Taksiin, toiminnasta tohtoritädin tai -sedän käynnin yhteydessä, sekä toki päivittäiset arkiaskareet kuten humanoidin sietäminen harjatessa, pintelöidessä, pukiessa, taluttaessa ja mitä näitä nyt on. 


- Humanoidit haluavat mennä selkäämme ja pysyä siellä. Joskus rouvat roikkuvat luvattoman kauan jalustimessa ja pinnistelevät pienillä kiikkerillä jakkaroilla, mutta yrittäkää kestää. Jos ette kestä, poistukaa. Kyllä he ostavat isomman jakkaran. Kun humanoidi on vihdoin päässyt satulaan asti, on hyvä yrittää pitää rouva siellä kyydissä. Polettien määrä on suoraan verrannollinen kyydissä pysymiseen ja siellä viihtymiseen. Voi sitä porkkanan ja lellutuksen ja lässytyksen määrää, kun olet jaksanut olla “kiltti poika”. Rouvaratsastajat eivät kokemukseni mukaan pidä äkillisistä harppaisuista etenkään lateraalisuunnassa, takapuolen heittämisestä, kahdella jalalla kävelystä (ei etu- eikä taka-), kiihdyttämisestä hyvin nopeasti noin 55 kilometriin tunnissa ilman että rouva erikseen pyysi, maastoillessa “oota mä pelastan meidät”- syöksykiidosta tallille ja näin pois päin. Parhaiten rouvat viihtyvät rauhallisessa vauhdissa, jossa ei tapahdu mitään hirvittävän yllättävää, erilaisten koulukiemuroiden hinkkaamisesta ja oikein hurjat rouvat myös pienten esteiden ylittämisestä.


- Rouvaratsastus on arvokas tapahtuma. Yritä olla ulostamatta, päästämättä kovaäänistä flatusta tai muitakaan ylimääräisiä ruumiintoimintoja tämän suorituksen aikana.


- Rouvaratsun tulee jaksaa seistä paikoillaan. Välillä pitkiäkin aikoja, kun jalustinhihnoja säädetään kolmeen kertaan pidemmäksi ja lyhyemmäksi ja eri mittaiseksi ja saman mittaiseksi. Takkia otetaan pois ja laitetaan päälle, ratsastushametta oiotaan, niistetään nenää, vastataan puhelimeen, otetaan selfieitä peilin kautta, säädetään taas jalustimia kun liian pitkillä ei voikaan keventää, tulee kuuma ja kaulahuivi pitää ottaa pois, alushousut on väärässä välissä, tai sitten pitää vaan vetää hetki henkeä kun on menty pitkä pätkä harjoitusravia.


- Rouvaratsun tulee olla valmis kokeilemaan erilaisia asioita, kuten maltillista esteiden hyppäämistä, maastossa käymistä, kaulanarulla ratsastamista, oikein hurjien rouvien kanssa jopa jousiammuntaa ja kaikenlaisia kepinheilutuksia. Nämä voivat tuntua aluksi pelottavilta, mutta jos olet kiltti poika (tai tyttö), polettien virta on katkeamaton ja sinua ylistetään aamusta iltaan kaikille jotka jaksavat kuunnella. Kannattaa siis yrittää. Minuakin pelottaa vielä kovasti tuo jousihomma ja kaikenlaiset kepukat mutta ehkä totun hissuksiin, jos Rouva jaksaa olla kärsivällinen. Jos ei, en minäkään.


- Muista, ettei rouvia saa missään nimessä mennä puremaan, tönimään mistään potkaisuista puhumattakaan! Niin julkeaa ja epäkohteliasta käytöstä ei voi kertakaikkiaan hyväksyä, ja näistä seuraa yleensä kammottavia asioita, jopa rouvan vaihtaminen. Se ei aina kuulkaa parane vaihtamalla vaikka niin voisi kuvitella, etenkään jos vaihtoja tapahtuu tusinan verran. Jos löydätte hyvän rouvan, koittakaa pysytellä siinä diilissä. 

Ystävällisin terveisin 

Onni”

Miltäs kuulosti? Jos nyökyttelit hymyillen päätäsi, olet ihan selkeä Rouvaratsastaja. Tervetuloa kerhoon, Cheers!

PS eikä tässä vielä kaikki, laitettiin eetteriin myös Rouvaratsastaja-tuotteet, nam! 

Katariina Cozmei
 

Kuva: Salla Kuikka
Rouvaratsastuslogon copyright Katariina Cozmei, suunnittelija Katri Keränen



keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Hevosen kivusta ja kivun toteamisesta



Hevosen kipukäytöksestä ja -ilmeistä on ollut viime aikoina saatavilla yhä enemmän tietoa, joka on tosi positiivinen asia. Meillä on kuvia hevosen kipuilmeistä, tutkimustietoa siitä kuinka hevonen ilmentää kipua muutoinkin kuin selkeästi jotain jalkaa ontumalla jne. Aihe on kuitenkin helposti hiukan arka ja tunteita herättävä, koska eihän kukaan halua tieten tahtoen kiusata rakasta hevostaan, mutta koska hevoset ovat mestareita peittämään kipunsa ja melko nöyriä eläimiä, se jää monesti yksinkertaisesti hoksaamatta. Oma silmä sokeutuu helposti oman eläimen liikkumiselle ja olemukselle. Se on ihan vaan inhimillistä eikä siitä tarvi alkaa kantaa valtavaa kurjuusviittaa. Aina voi oppia ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin. 

Valveutunut hevosenomistaja tai hevosen vakioratsastaja huomaa yleensä pienet muutokset ensimmäisenä, jo siinä vaiheessa kun kipukäytös on vielä pientä. Aina hevosen ei tarvi suoraisesti liikkua huonosti tai osoittaa jotain muuta selkeää kivun merkkiä, kun se jo voi olla melko kipeäkin. Me kaikki tiedämme, että saaliseläin näyttää kipuaan huonosti. 

Oma ihminen hoksaa yleensä aika nopeastikin jos hevosella on hapan tai muutoin surkea perusilme, haluttomuus suorittaa jotain ennen helppoa tehtävää, liikettä tai asentoa, se vaikuttaa muuten poikkeuksellisen vaisulta tai toisaalta käytös muuttuu yhtäkkiä rajuksi. Hyvin usein käy niin, että ennen toimiva ja “kiltti” hevonen muuttuukin haluttomaksi, jollain tavalla hankalaksi tai sen käytös ylipäätään muuttuu: itse lähtisin epäilemään tässä kohtaa jonkinlaista kipua tai vähintään fyysistä tai psyykkistä epämukavuutta, joka tulee ilmi muuttuneena käytöksenä. Toinen vaihtoehto on, että “kiltti” hevonen onkin ollut sulkeutunut / masentunut / lopen uupunut, jolloin sen muuttunut käytös onkin itseasiassa masennuskuplan puhkeamista ja hevosen yritys jonkinlaiseen vuorovaikutukseen. 

Moni huomaa, että hevonen on äkisti vinomman tuntuinen kuin ennen, ja näkee että hevonen liikkuu jotenkin eri tavalla tai kankeammin tai epämääräisen huonosti, mutta ei osaa ihan sanoa, että mitä jalkaa hevonen könkkää. Joskus etenkin lievien takajalkojen ontumien jäljittäminen voi olla haastavaa myös kokeneille eläinlääkäreille. Onni onkin osaava eläinlääkäri, jolla on haukansilmät! Silti, selitykset siitä että “se on aina liikkunut näin”, “se on vaan jäykkä”, “se suorittaa kyllä kun valmentaja menee selkään”, “mä en kyllä usko että se on kipeä mistään”, “se vaan tahdittaa” (!?) eivät ole ihan sivistyneitä selityksiä sille, että hevonen liikuu yhtäkkiä huonosti. Joskus asiaa selitetään myös sillä, että ratsastaja aiheuttaa omalla tasapainottumuudellaan esim kevyessä ravissa ontuman oloista liikettä mutta jos hevonen onnahtaa joka toisella askeella johtuen ihan mistä vaan, se ei ole ok. 

Joskus hevosella on myös ns mekaaninen ontuma eli se ei ole kipeä, vaan jonkin raajan liikerata jää vajaaksi esimerkiksi arpikudoksen seurauksena, mutta se on yleensä tiedossa ja kuitenkin tutkittu. Ketään ei siis tarvitse syyllistää eikä itse tarvi syyllistyä jos hevonen liikkuu huonosti syystä tai toisesta - tärkeintä olisi selvittää mistä kohtaa, miksi ja mitä sille voisi tehdä. 
Eräs hyvä linkki oman silmän kehittämiseen on tässä: https://www.lamenesstrainer.com/

Yksi selkeä kivun tai voimakkaan epämukavuuden merkki on myös se, että positiivisella vahvisteella kouluttaminen ei onnistu kuin tiettyyn rajaan saakka: hevosen kipu / epämukavuus / pelko on suurempi kuin namin tai ruoan tuoma palkinto. Aika tyyppillinen tässä on esimerkiksi haluttomuus liikkua, erityisesti laukata. Mahahaava ja hiekka vatsassa tulevat hyvinkin usein ilmi ensin siinä, että hevonen ei haluakaan yhtäkkiä laukata tai muuttuu tosi nahkeaksi. 

Kuinka sitten lähteä selvittämään, mikä hevosella voisi olla hätänä? 
Jos hevonen ei suorastaan onnu tai liiku selvästi huonosti, osoita selviä vatsakivun merkkejä tai muuta joka antaa suoraan viitettä mikä sillä voisi olla, voisi lähteä selvittämään hommaa kutsumalla tallille eläinlääkäri tekemään ihan perus ortopedisen ontumatutkimuksen ja kliinisen yleistarkastuksen. Aika usein vaivat ovat kuitenkin ortopedisia / selästä johtuvia joka taas voi johtua “alakerrasta” tai toisin päin. Jos vaivaa ei oikein saada selville tai ei olla varmoja ovatko ongelmat kivusta johtuvia, voi kokeilla eläinlääkärin siunauksella kokeellista tulehduskipulääkekuuria: jos hevosen käytös taas muuttuu kuurin aikana jollain tavalla paremmaksi, kipeähän se on. (Tähän tosin disclaimer, että perinteiset tulehduskipulääkkeet eivät auta esimerkiksi hermokipuun.)

Näin syksyisin on hurjan yleinen ongelma: hevosella on vatsassa hiekkaa. Vaikka hevonen ei tarhaisi hiekkatarhassa, se heinänkorsia ja ruohoa nyppiessään saa kuitenkin helposti maata vatsaansa, joka taas yleensä sisältää myös pieniä hiekkamääriä. Usein kuulee annettavan vinkkejä “hiekkatestistä” (kakkapalleroita kumihanskaan / kirkkaaseen pussiin, ravistelua ja odottelua, hiekka valuu pohjalle) mutta se kertoo vain sen että a) hiekkaa on ollut b) hiekka tulee ulos. Se ei kerro, paljonko hiekkaa ON. Sen kertoo ainoastaan röntgen. Hoidoksi hiekan ulos saamiseen toimii parhaiten psyllium, mutta purkkien annostusohje on usein aivan riittämätön. Kysy tarkat ohjeet eläinlääkäriltäsi. Joskus hiekkaa ei saada ulos muutoin kuin klinikalla letkuttamalla psylliumia useampana päivänä peräkkäin todella isoja annoksia. 

Toinen hyvin yleinen kivun aiheuttaja on mahahaava, joka vastoin yleistä harhaluuloa voi tulla myös ns. olohevosille; seurahevosille, vanhuksille, siitostammoille. Mahahaava voidaan todeta varmaksi ainoastaan tähystämällä mutta se vaatii pitkähkön paaston, joka viimeistään voi aiheuttaa tai pahentaa mahahaavaa. Jos epäilet mahahaavaa, konsultoi eläinlääkäriäsi mahdollisesta koeluontoisesta lääkityksestä (omeprazoli, sukralfaatti). Jos se auttaa, ei siitä ainakaan haittaa ollut… 

Joskus on tarpeen kärrätä hevonen ihan klinikalle asti, etenkin jos omalla seudullasi ei ole kiertäviä hevoslääkäreitä joilla on mukanaan kannettava rtg-laite. Valitettavasti kaikkia vaivoja ei voi rtg- laitteella tai ultrallakaan kuvantaa; hevosen rinta- ja lanneranka sekä koko lantion alue ovat haastavia tutkimisen ja kuvantamisen kohteita. Silti ainakin vaivojen poissulkeminen onnistuu parhaiten klinikalla, etenkin niissä “mystisissä keisseissä” joissa mitään ilmeistä ei löydy mutta hevonen on selvästi kipeä. 

Muutama hatelikko ja allikkokin tässä hommassa piilee: huolestuneet kanssahevostelijat tuijottavat kipuilmekuvastoa sekä kavereidensa somepostauksia vuorotellen syvällä paatoksella: yhdestä kuvasta EI voi automaattisesti päätellä onko hevonen oikeasti kipeä, väsynyt, sitä harmittaa jokin ohimenevä juttu (huono sää, resurssit, mitä näitä nyt onkaan) tai kuvanottohetki ei ollut muutoin otollisin. Kehottaisinkin suureen varovaisuuteen yksittäisten kuvien ruotimisen kanssa; tähän pätee vanha hyvä neuvo, ellei ole mitään kivaa sanottavaa, ole hiljaa. Ilmiselvät tapaukset taas ovat eri juttu, mutta niissäkin kannattaa harkita tarkoin, onko motkottamisesta ja besserwisseröinnistä enempi haittaa vai hyötyä. Asiat voi sanoa monella tavalla. 

Kipu voi olla myös vanhaa kipua; hevosta on joskus sattunut esimerkiksi selkään huonon satulan vuoksi, ja se muistaa kivun satuloidessa ja selkäännousussa. Hevosella on todella hyvä kipumuisti. Jos kipu ja kivun aiheuttaja on hoidettu ja poistettu, kyseessä onkin enemmän muistin ja mielen kivun kanssa työskentely jotta hevosen saa uskomaan, että vaikka sitä on joskus sattunut, nyt ei enää satu. Tosin, kuka voi olla 100% varma, ettei satu? Tässä kohtaa homma meneekin vaikeaksi. 

Kivun suhteen voi tulla myös hiukan neuroottiseksi. Olen joutunut laittamaan peräti neljä hevosta hautaan kesien 2019 ja 2020 välillä. Kaksi melanomaan, yksi muutaman pahan jutun summana sekä yksi jonka vaivat eivät koskaan selvinneet. Olen oppinut paljon hevosen kivusta. Tallissani on edelleen yksi kroonikko, vanha suomenhevoseni Tulipoika, jonka vatsassa on jokin mysteinen “valuvika” joka ei ole koskaan oikein selvinnyt. Sitä alkaa helposti kyttäämään hevosen jokaista kompurointia ja epäsymmetriaa ja hukattua pierua, ja aprikoida onko tälläkin nyt jokin fataali vika ja ähkykuolema vaanii heti seuraavan mutkan takana.  

Osa kivusta on luonteeltaan sellaista, että se on enempikin epämukavuutta kuin varsinaista kipua-kipua. Tiedät sen hyvin sellaisina aamuina, kun luitasi kolottaa aamukahville könytessä, vanhat vammat muistuttavat itsestään, olet nukkunut huonosti, jokin paikka on jumissa. Silloin paikoilleen jääminen ei välttämättä auta, vaan kevyt liikunta. Ongelma piilee siinä, kuinka selität tämän eläimelle? Esimerkiksi tapaturman jälkeinen kuntoutus voi olla hankalaa. “Tiedän että sinulla on nyt vaikea olla, mutta koitetaanpa vähän lähteä lenkille niin olo helpottaa”. Eläin kokee epämukavan tunteen siinä hetkessä sellaisena kuin se on. Tämä tekee hommaan toki omat haasteensa, ja joskus vaatii hevosen omalta ihmiseltä paljonkin mielikuvitusta ja suostuttelutaitoja saada kuvio toimimaan. Kuntoutettavan hevosen kohdalla pelkkä “ei se halua” ei aina oikein toimi. Kipua vastaankaan ei toisaalta saa mennä, ettei aiheuta lisävaurioita - kivun tehtävä on pitää meidät elossa. Monesti kipeän hevosen oloa on syytä helpottaa joko tehokkaalla ja lyhyellä tai vaivasta riippuen pitkällä mutta kevyellä kipulääkekuurilla, jotta kipu ei pääse kroonistumaan. Oma eläinlääkärisi osaa auttaa näissä! 

Kipua hevoselle voi aiheuttaa myös erilaiset kavio-ongelmat ja huono kengitys, väkisin toteutettu kengättömyys ohuilla anturoilla ja möykkyisillä pohjilla, hampaat, lukematon määrä erilaisia vatsaontelosta tulevia kiputiloja, kasvojen kolmoishermokipu, silmäongelmat, kasvaimet, lihassairaudet, hengitystiesairaudet, suolistotulehdus, kesäihottuma, haavat, tulehtuneet hyönteisten pistot, allergiset ihoreaktiot…. hevonen on ylipäätään huonosti suunniteltu herkkä eläin joka voi kuolla hetkenä minä hyvänsä :’D ja sillä on mentävä. 

Kehittäkää silmäänne, luottakaa intuitioonne, ja pussatkaa ponejanne! Omistajaparka joutuu itsekin tässä hommassa välillä antepsin-kuurille... 

Katariina Cozmei 


Luettavaa: