Rinsessan päiväkirja, syyskuulumiset

Hörr hörr!

Long time nou siin teitä rakkaat ihailijani. Olen saanut olla koko kesän laitumella kasvamassa, mulla on ollut kaverina se neeperitamma ja me ollaan syöty tosi paljon. Syssymmällä meidät siirrettiin pois laitumilta takas tänne tallin kulmille, ja meidän tarhassa on edelleen se omenapuu, vähänkö siistiä. Säntään joka aamu tukka tötteröllä tutkimaan, olisiko tuuli pudottanut omppuja, ja ei kai se neeperitamma ehdi syödä niitä ensin tai ainakaan yhtään enempää kuin minä. Niin! Mami sanoi että ei saa syödä liikaa tai ne pierettää, ja hienot naiset ei piereskele, mutta onko se nyt niin. Käännän siveänä itseni myötätuuleen niin raikas merituuli löyhyttää häntääni. Naapuritarhan hevonen nyrpistää vaaleanpunaista nenäänsä (mokoma fröökkynä, tuli jostain Tanskasta, se hirnuukin ruåttalaisella aksentilla, ihåhåhåå) mutta syyttävä kavioni osoittaa siinä tapauksessa neeperitammaa, sillä on isompi pyllykin, niin.

Meille muutti myös toinen tämmönen samanvärinen hevonen, se on Mamin myös. Säikähdin ihan ensin, että onko se kauan kaivattu kaksoisveljeni? Mutta ei. Se on Rinssi. Se on tullut Unkarista, ja se on ihan tyhmä, yäk, poikabakteereita. Jos Mami meinasi että meillä on niinku jotain sutinaa, niin se erehyti pahemman kerran. Se on sitäpaitsi jo nips naps, eli ei siitä taida olla mitään virkaa. Löydettiin ne lisäosat pesupaikan roskiksesta, mitä vissiin tarvittais siihen sutinaan. Ni ei. Mutta ihan kiva kaveri se on, mut ei meillä mitään sen kummempaa ole. Niin. Ettei tule mitään väärinkäsityksiä tästä. Kuuliks. Mami.

Sitten varsinaisiin uutisiin. Mami on nyt päättänyt että olen Aikuinen Nainen ja töitä on tehtävä kaurojen eteen (joita en edes saa kuin litran päivässä, kitupiikit!) ja me ollaan nyt sit ratsastettu ja kaikkea. Minusta se on ihan ok, paitsi jos en saa liikkua sitä vauhtia kuin haluaisin, en liiku sit ollenkaan. Paitsi takaperin, koska se ärsyttää Mamia, haha! Päätä osaan pitää nätisti alhaalla, olen katsonut kun Mami menee isoilla hevosilla, että noin pitää mennä. Ja ravatakin osaan ratsastajan kanssa, naurattaa kun Mami pitää harjasta kiinni, varmaan mä sen alas heitän... tai no... vähän tekisi mieli, mutta taitaisin joutua menemään petiin ilman iltapalaa. Odotan innolla että pääsen metsäretkelle ratsastajan kanssa, neeperitamma kertoi että voi vaikka peruuttaa ojaan tai hiipiä matalien oksien alta, voi mitä kaikkea minulla onkaan vielä opittavana!

Ai niin. Liitän nyt pienellä kaviollani tähän oheen videon siitä ikätoveristani pikku Rinssistä, kun sekin joutui heti hommiin, buah hah haa.



(Minuu ei kyllä peloittanut yhtä paljoa ensimmäisellä satulakerralla, niin)


Näihin kuviin ja tunnelmiin, rinsessanne



kuvat www.vilukko.net

Rinsessan päiväkirjan kesäkuulumiset

Bom dia täältä pusikosta!

Mami oli kiltti ja värkkäsi meille tänne tällaisen jutun jossa voimme syöpötellä päiväkaudet. Linnut laulavat ja (herkulliset) kukat kukkivat. Minulla on uusi kaverikin, hänen nimensä on Silkki, hän on kaunis ja musta, mutta mä olen nätimpi (niin kert). Aluksi olin tosi kohtelias ja tein niinkuin hän käski, mutta nyt kun olemme tutustuneet paremmin, minusta on parempi että minä olen pomo. Niin. Meillä on silti ihan mukavaa. Olemme täällä omenapuun varjossa. Odotan syksyä, jos sinne tulisi omenoita. Tosin mami sanoi ettei niitä saa syödä. Varmasti syön.

En ole nyt joutunut kovin paljoa töihin, mami lupasi että saan kasvaa vielä kesän ajan. Olen jo aika hujoppi ja pääni ylettyy karsinan väliseinän yli. Minulla on siis nyt oma teleskooppi. Olen hiukan ihastunut naapurin ruunaan, jonka kanssa kuhertelemme laitumen aidan yli. Hän on iso ja komea ja minua vain vuoden vanhempi.
Nyt siis vaan nautiskelemme kesästä, mutta Mami kyllä uhkaili että jatkamme niitä selässä-keikkumis-harjoituksia syssymmällä, no mikä ettei, ei se nyt niin kamalaa ollut. Mami tarvii kyllä tikapuut kohta, eihän se rääpäle pääse muuten kyytiin, kjäh kjäh. Tai ehkä se opettaa minut menemään makaamaan. Kuulemma jotkut hevoset osaavat tehdä niinkin. En kyllä alentuisi moiseen toimintaan, jotain rajaa.

Kamalan kuivaa täällä kyllä on! Mitään kesäurheilulajeja ei pääse harrastamaan ja sekö minua sporttifanina harmittaa. Vesihiihto on vallan mahdotonta (viime talvena se onnistui oikein hyvin: otetaan vaan kovat vauhdit tarhaan mennessä ja taluttaja vesihiihtää perässä), piehtaroidessa ei saa kurakuorrutusta vaan silmät ja suu on täynnä hiekkaa, eivätkä nuo voikukat tunnu oikein elpyvän mutustelustamme. Tämä kuivuus muistuttaa minua lapsuudestani. Silkki on jo aivan kypsä kuuntelemaan tarinoitani lapsuuden kuivista kesistä Portugalissa. Mutta niin se vaan on, että ennen kesätkin olivat kuumempia ja pulut lihavampia, paitsi Portugalissa meidän neighborhoodissa ei ollut puluja ja kesällä on aina kuuma...


Sitten kuulin uutisia, että minulla on taas uusi pikkuveli! Harmi kun eivät ole täällä, olisin mielelläni opettanut niitä vähän tavoille. Tässä on vielä kuva hänestä. Äitikin voi hyvin, ja vanhempi pikkuveli, joka on kyllä kuulemma muy caliente, kovasti tyttöjen perään. Kyllä minä sille näyttäisin!

Teidän,

rinsessa


(kuvat Neiti K)

Rinsessan päiväkirjan talvikuulumiset

Hörr hörr taas täältä rinsessan kammarista!

Tänne kuuluu taas kaikenlaisia kummia. Olen kuulemma kasvanut kamalasti ja mami on joutunut uusimaan koko garderoobini. Talvimekkoni on kauniin kyyhkysensininen ja siinä on paksu toppaus, mutta tänä talvena on ollut niin leppoisaa että olen joutunut tyytymään tavalliseen mustaan kurapukuun. Hiukka tylsää. Kostoksi muljaan sen päivittäin liejussa, samalla saa kätevät ja tosi muodikkaat rastapatukat harjaan. Sain sentään rinsessanvärisen kretuliinin riimunnarun sekä saman värisen harjapakin, jonne mami jemmaa kampani ja hiusveteni, kyllä nyt kelpaa.

Mutta muuten se mami on tullut ihan omituiseksi! Ensin se hankki paikalle jonkun kemikaaleilta haisevan oudon sedän joka pisti kauniiseen kaulaani jotain litkua josta tuli höntti olo ja sitten se hullu setä tunki suuhuni kaikenlaisia kamaleja instrumentteja. Sen jälkeen on kyllä ollut kivampi syödä, mutta kuitenkin. Sitten käy joku toinen setä, joka seisottaa lapsiraukkaa kolmella jalalla vaikka kuinka kauan, eikä välitä vaikka kauniisti niiaan hänelle ja teen spagaatteja, aina vaan pitää olla jalka tanassa ja jonkun veitsen kanssa heilutaan. Hei varotaan vähän, itteekin ihan jännittää miten tässä käy. Sitten se mami teki viimeisen temppunsa, ja rupesi urheiluttamaan minua, pitää juosta kierroskaupalla narun jatkona, hikihän siinä tulee ja kalorit kuluu, sairasta. Kanssahevoseni, onko tämä normaalia!? Pitäisikö mamin hankkia jotain apua ongelmiinsa.

Nyt mami keksi vielä kamalampaa, satula ei enää riittänytkään, ette ikinä arvaa mitä se teki... Siis oikeasti, mami kiipesi päälleni istumaan. Tosi kohteliasta hei istua toisen päällä! Ei se minua kyllä hirveästi haitannut, taluttajatätin porkkanajemma oli paljon mielenkiintoisempi. Se yritti piilotella niitä taskussaan mutta minun tarkka nenäni haistoi heti herkkupalat, ihan turha yrittää. Käveltiinkin ympäri Taloa mami selässä, onneksi se on niin pieni se minun mami, toivottavasti se ei liho kauheasti tai mä en kyllä ala kanniskelemaan sitä paikasta toiseen. Kävelkööt itse, laiskamato! Tai ainakin saavat sitten antaa enemmän porkkanoita.














(kuvat vilukko.net ja Neiti K)

SICAB 2007

Mikä ihmeen sikappi? No, Salón Internacional del Caballo, maailman suurin andalusialaishevostapahtuma, joka pidetään joka vuosi marraskuun lopussa Sevillan messukeskuksessa ja joka kerää yhteen niin Euroopan kuin Amerikan mantereiden pre-fanit ja kasvattajat.

Pitihän siellä käydä. Tapahtuma kestää koko viikon ja tarjolla on mm. valjakkoajokilpailut, perinteistä GP kouluratsastusta kürilla ja ilman, estehyppelyitä, korkean kouluratsastuksen kilpailuja, doma vaqueraa ("espanjalaista länkkäriä"), sekä kasvattajapuolella rakennearvosteluja ja näyttelyitä kaiken ikäisille pre-hevosille, ns. toimivuuskisoja (functionality) selästä ja maasta sekä kaikenlaista kasvatukseen liittyvää esittely- ja oheistoimintaa sekä merkittävä hevoshuutokauppa.

Ehdin piipahtaa tähän mammuttimaiseen tapahtumaan vaan lyhyesti yhtenä päivänä, mutta pääsin näkemään mm. korkean kouluratsastuksen finaalin sekä GP kürin. Ensin mainittu oli suoraan sanottuna vähän pettymys: periaatteessa ratsukot esittivät gp-liikkeitä vapaavalintaisessa järjestyksessä mutta aika epämääräisesti, lisukkeena espanjalaista käyntiä ja etujalkapiruetteja. Missä olivat levadet? Edes piffi ei onnistunut kunnolla kaikilta ratsukoilta, toisilta ei laisinkaan. Pöh! Onneksi sentään kärkipäähän sijoittuneet ratsukot esittivät jo aika kivan näköistä menoa. Kür sitävastoin oli varsin korkeatasoinen, ja kolme kärkiratsukkoa eivät pelkästään tehneet teknisesti hienoa ohjelmaa vaan myös esittivät erittäin kaunista ja suorastaan taiteellista ratsastusta. Ooh ja aah! Suosikkini Atiza sijoittui täpärästi toiseksi, siinä on kyllä hevonen jonka sarjavaihdot ovat aivan omaa luokkaansa :D Lisäksi näin hiukan Vaquerakisaa, joka oli hyvin mielenkiintoista. Hevoset olivat erittäin hyvin avuilla ja kuuliaisina, ja uskomattoman ketteriä. Hienoa hevosmiestaitoa!

Yleisön päänmenoksi paikalle oli pystytetty myös valtava expo. Toisin kuin suomalaisissa hevostapahtumissa, sicabin yleisö oli enimmäkseen miesvoittoista, ja myytävät tavaratkin suunnattu enemmän miehille. Omituista ;-) Mukaan ei onneksi tarttunut mitään mutta käsintehdyt mittatilaussaappaat jäivät kaihertamaan, ehkä ensi reissulla tulee hankittua sellaiset.


Tapahtuma oli varsin hieno ja mielenkiintoinen, oli erikoista nähdä miten pikkulapset ratsastivat korskeita orejaan kansan keskellä ilman mitään sen kummempia ongelmia, ja miten kasvattajat esittivät villeinä poukkoilevia varsoja tungoksessa... horsemanshippiä, juu.

Ensi vuonna takuulla uudestaan!