keskiviikko 21. lokakuuta 2020
Hevosen kivusta ja kivun toteamisesta
keskiviikko 7. lokakuuta 2020
Ohjasajomaailman kurveista ja hetteiköistä
![]() |
Alma "tyhjäajossa" kapsonista |
Suomen kielessä on valitettavan vähän hevosterminologiaa, ja tämä näkyy myös ohjasajo-termin kohdalla. Sen alle niputetaan helposti lukuisia tapoja tehdä asiaa maasta ohjilla ilman kärryjä: Ollaanko ohjasajovyön kanssa tosi pitkin ajo-ohjin hevosen takana ikään kuin tyhjäajoa ilman kärryjä, juoksutetaanko näillä vermeillä ympyrällä, tehdäänkö pitkillä mutta aika lyhyillä ohjilla (esim gramaanit) ilman ajovyötä ihan hevosen pyllyssä kiinni, vai mitä?
Ohjasajossa kuten monessa muussakin tekemisessä on usein piintyneitä teesejä, joita jankutetaan avaamatta tai tietämättä välttämättä mitä oikein ollaan tekemässä tai mikä on hevos-ihmisparin sen hetkinen tietotaito ja tilanne. Aika harvasta asiasta kannattaa sanoa “aina” / “ei koskaan” niin kauan kuin ihminen ja hevonen ovat turvassa ja tietävät mitä tekevät (yllättäen nämä liittyvät toisiinsa).
Mitä pitäisi ensin selvittää?
- Mitä kamoja on käytettävissä; mitä kamppeita hevosella käytetään normaalisti; tavalliset kuolaimet, sidepullit, kapsoni…? Ohjasajovyö, pitkät ohjat, lyhyet ohjat? Käytätkö normaalisti piiskaa, onko hevonen tottunut siihen?
- Mitä hevonen ylipäätään osaa entuudestaan?
- Reagoiko hevonen voimakkaasti ihmisen jalkoihin? Seuraako se mielellään ihmisen jalkoja, kiihtyykö se niistä?
- Kuinka hevonen reagoi jos ihminen on sen takana?
- Osaako hevonen perus ääniavut?
- Kestääkö hevonen sen että “jokin koskee sen pyllyä” ?
- Onko ko hevoselle luontainen tapa reagoida säikähdykseen potkaisemalla tai/ja pukittamalla?
- Mitä itseasiassa halutaan tehdä - "tyhjäajoa" pitkillä ohjilla ja ajokamppeilla ilman kärryjä, juoksuttaa kahdella ohjalla, tehdä klassista työskentelyä lyhyemmillä ikäänkuin keskipitkillä ohjilla ilman ajovyötä hevosen pyllyn lähellä, jokin yhdistelmä?
- Mitä ihminen osaa? Onko ohjasajanut ennenkin?
Nelli-tamma valmistautuu ohjasajoon, ensin tarkistetaan ratti ja jarru Kuva Johanna Mäkynen |
Kun alkukartoitus on tehty, siirrytään kiperämpiin kysymyksiin.
- Onko ohjasajossa pakko käyttää oikeaa ajovyötä? Mielestäni ei ole, mutta aina toki parempi. Loimivyön renkaat eivät pysy pystyssä ja ohjasotteet ovat helposti hitaammat. Ihan alkuun pääsee loimivyölläkin, jos käytettävät ohjat luistavat hyvin renkaassa.
- Onko pakko käyttää nahkaisia ajo-ohjia? Ei ole, mutta onhan ne mukavammat. Tärkeintä on että ohjat ovat sopivan mittaiset siihen hommaan mitä niillä aiotaan tehdä, luistavat hyvin renkaissa, eivät polta kättä jne.
- Onko pakko käyttää kypärää? No ei, kun sitä ei ole laissa määrätty ;) Mutta toki se on varsin järkevää ja erittäin suositeltavaa, etenkin jos työskennellään millään lailla potkuetäisyydellä.
- Tarviiko hevosen olla koko ajan ohjastuntumalla? Ei, mutta mieleltään tuntumalla kyllä, kuten taluttaessa tai ratsastaessakin. Mikä nyt kellekin on ohjastuntuma - hevonen tuntee alaspäin kaareutuvan löysän ohjan päähänkin kyllä ihmisen käden toiminnan. Riippuu siis tykkänään hevosesta, ihmisestä ja harjoituksesta, minkälaisella tuntumalla halutaan työskennellä. Itse en halua kuluttaa jarrupaloja ohjassa tarpeettomasti killumalla.
- Mutta hevonen ei seuraa kärryiltäkään ihmisen jalkoja...? Ei niin, ja jos ohjasajoa käytetään osana ajo-opetusta, tuleekin olla erityisen tarkkana että hevonen ymmärtää ääni- ja ohjasavut, hyväksyy ihmisen puuhastelun suoraan takanaan (muista potkuvaara) ja ymmärtää ettei ohjasajaessa voi missään nimessä kieppua ympäri kuin puolukka peffassa. Kuvittele aisat, ja mitä ne mahdollistavat ja mitä ei. Muutoin myös jalkojen seuraamisesta voi olla ohjasajon opettelussa hyötyä, jos hevonen osaa sen ennestään.
- Saako ihminen juosta? Tämä herättää ehkä eniten kahnausta. Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä saa, jos sen kokee mielekkääksi. Perusteina pidetään usein sitä, että se on vaarallista (millä tavalla, tsekkaa yllä oleva lista ensin) tai että silloin tuntuma ei pysy hyvänä.
Ensinnäkin, en edes ohjasaja hevosta joka ylireagoi ihmisen jalkoihin enkä suosittele muillekaan; hevonen tulisi opettaa siihen, että ihmisen jalkoja voi toki seurata, mutta niistä ei pidä "vetää napsuja". Toisekseen teen paljon asioita myös vapaana olevien hevosten kanssa kaikissa askellajeissa jossa ihminen juoksee hölkkää kävelee ja suosittelen muillekin jotta se ei ole sitten mikään "juttu" hevoselle; kolmanneksi jos hevonen on sen tyyppinen että siellä "lentää perässä" jos ottaa vähän hölkkää, kannattaa muutenkin valmistella asiaa vielä eikä siirtyä varsinaiseen ohjasajoon.
![]() |
Kummalla on parempi passage? Katariina & PappaLazer 2010 |
Miksi sitten tarvisi juosta? Internetin näppäimistösoturit tietävät kertoa, että hevosen tulisi olla niin koottu että ihminen voi kävellä, vaikka hevonen menee ravia tai jopa laukkaa, aina. Okei, siinä tapauksessa porukat voivat ryhtyä ajamaan vain shettiksillä tai minihevosilla tai jumpata niitä niin kauan, että vähintään PSG-tason asiat alkavat sujua ja me muut kuolevaiset lihavine suomenhevosinemme voidaan kävellä seuraavat 30 vuotta. ;) Eli joo, siinä kohtaa kun halutaan harjoitella ravia tai laukkaa, voi joutua vähän hölkkäämään. Kovin kovaa ei kannata juosta, ihan senkään takia että oma kompurointivaara kasvaa mutta hidas hölköttely hyvällä alustalla ei ole mitään rakettitiedettä normaalikuntoiselle ihmiselle. Olen kyllä juossut ihan täysiäkin lisättyä ravia harjoitellessa, kuten juoksen myös hevosen vieressä näyttelyssä; kummassakaan ei ole ajatus killua hevosen suussa muutenkaan tai mennä kuin supermies jalat ilmassa kun hevonen ottaa ritolat. Jos haluaa käyttää ohjasajoa hevosen kuntoilun kannalta, on järkevämpää juoksuttaa kahdella ohjalla kuin itse juosta perässä hiki päässä, tai sitten siirtyä ajamaan hevosta ihan kärryiltä.
![]() |
Ohjasajosta kahden ohjan juoksutukseen PappaLazer 2010 |
![]() |
Teppo opettelee ohjasajoa. Hänellä on ajettu myös kärryillä aikaisemmin, mutta tämä oli vielä uutta. |
Suurimmat vaarat ohjasajossa (ja monessa muussakin hommassa) piilevät siinä että sitä ruvetaan tekemään "kokeeksi" ilman mitään valmistelua, hevonen ei osaa eikä ymmärrä mitä siltä halutaan, ohjat kiedotaan käden ympäri, hevosella ei ole muutenkaan jarruja tai se pelkää ihmistä joka onkin yhtäkkiä eri paikassa, kävellään juuri potkuetäisyydellä, mäiskitään siitä hevosta peffalle vielä raipalla, hevonen pelkää raippaa, hevonen pelkää pitkiä ohjia jne. Aika monestakin mokasta selviää kuitenkin hengissä ja voi korjata koulutusmokan, jos ei kiedo ohjia käsien ympäri, ei kävele hevosen perässä potkuetäisyydellä, ei ehkä laita ees ohjia kuolaimiin vaan opettaa hevosen että sitä voi ajaa sidepulleilla tai riimusta tai kapsonista, käyttää kunnollisia vehkeitä ja pitää kypärän päässä.
Itseasiassa ainoat asiat joita ei missään nimessä pidä mennä tekemään, ovat ne joista on ilmeistä haittaa tai vaaraa itsellesi tai hevosellesi! Muutoin heitän tässäkin lajissa kylmästi romukoppaan nämä "ei ikinä" ... "aina pitää" -hokemat, jos niitä ei pystytä perustelemaan muutoin kuin "Kuulemma / ... X sanoi" . Kaikenlaista voi kokeilla, jos siitä ei aiheudu kipua, pelkoa eikä vaaraa.
OHJASAJON ALKEIDEN OPETTAMINEN HEVOSELLE
Ohjasajo on itseasiassa ikäänkuin hevosen taluttamista sen takaa / takaviistosta.
Aloitan aina tsekkaamalla ylle kirjoittamani check-listin, eli kartoittamalla lähtötilanteen varsin tarkkaan. Jos hevonen on ihan "tabula rasa", esimerkiksi nuori tekemätön ja ratsastamaton hevonen, opetellaan toki alkuun ihan perus kaasu ja jarru äänimerkillä + jarru sekä ratti ohjalla, mielellään myös peruuttaminen joka tehostaa jarrua. Jos hevosella on jo tehty asioita, tarkistetaan että sillä on kaasu, ratti ja etenkin jarru muutoinkin kuin ihmisen jalkoja seuraamalla. Teen näitä asioita mielellään kapsonilla tai sidepulleilla, jopa riimulla jotka antavat anteeksi paljon enemmän ihmisen käsiin ja mokiin liittyviä asioita kuin kuolain - mitä kauempana hevosesta ollaan ja mitä painavammat pitkät nahkaohjat, sitä enemmän ja kovempina kaikki avut ja heilahdukset tuntuvat hevosen suuhun.
Työskentelen itse tässä kohtaa mielelläni hevosen vieressä lavan / satulan kohdalla ihan normaalein ratsuohjin, kuten kuvassa. Joidenkin hevosten kanssa työskentelen oikeinkin pitkään tällä tekniikalla - myös niiden kanssa joille opetetaan uusia ratsatusjuttuja, väistöjä, siirtymisiä, taipumista, rintakehän nostamista jne.
Nelli opettelee laskemaan päätä. Kuva Johanna Mäkynen |
Kuva Vera Suominen
Kokeilen onnistuuko hevosen ohjastaminen ja ohjeistaminen ohjasajovyön takana, ihan hevosen kyljen lähellä (huomioi potkuvaara) alkuun ilman että ohjat ovat ohjasajovyössä - toimiiko ratti, kaasu, seis, liikkeelle? Vasta sen jälkeen laitan ohjat renkaista ja siirryn asteittain hiukan taaksepäin, mutta en hevosen peffan taakse. Muistakaa potkuvaara sekä se, että hevosen potkussa on eniten voimaa lakipisteessä: ole joko hevosessa aivan kiinni tai selkeästi kauempana. Hevoselle on vaikeinta jos ihminen on suoraan sen takana - turvallisempaa ja helpompaa on pysyä vähän sivussa. Jos on ajatus tehdä klassisella tyylillä "keskipitkillä ohjilla" tähän kohtaan voi jäädä, ottaa ohjasajovyön vallan poiskin, aivan hyvä. Jos käytät piiskaa, varmistu että hevonen ei pelkää sitä ja ymmärtää merkit. Suunnanvaihdon teen aluksi pitkään pysähtymisen kautta, jolloin hipsin hevosen toiselle puolelle aluksi aina etukautta.
![]() |
Tulipoika lyhyillä ohjilla. |
Lipizzaori Öcsi osaa homman. Kuva 2013, Nina Lindström |
Tyhjäajon suuntaan mentäessä siirryn pitkiin ohjiin kun lyhyemmillä homma luonaa eikä hevosta hirvitä missään kohtaa, jolloin opetan hevoselle että voin olla asteittain eri kohdassa (taaempana, enemmän sivulla) eikä siihen tarvi reagoida. Vaihdan suuntaa ja omaa positiota aluksi tässäkin pysähdyksen kautta, ja vasta myöhemmin niin että voin siirtää ohjia pyllyn puolelta toiselle. Pysyn pitkään vähän hevosen sivussa, jotta se näkee minut ja minä näen hevosen. Muista potkuvaara ja -etäisyys!
Vielä sellainen kaneetti, että vaikka hevosta olisi ajettu ravikärryjen kanssa, se ei välttämättä toimi ohjasajossa "tuosta vaan", vaan ajaja voi saada elämänsä yllärit hevosen lähtiessä kuin sika makuulta kuskin siirtyessä sen taakse. Kentän lanaaminen on kivampaa siihen soveltuvalla välineellä kuin ohjasajajalla.
Mitäs vielä... En itse käytä sivuohjia ohjasajossa, mutta jos joku käyttää, se on sitten hänen asiansa. Itse en ole kohdannut tarvetta, mutta ehkä sellainenkin tilanne voi vielä tulla.
Koska kaikenlaista hulluutta pitää kokeilla, olen ohjasajanut myös kaulanarulla... mutta lapset, älkää kokeilko tätä kotona!
![]() |
Ohjasajoa kaulanarulla |
Kysyttävää, ajatuksia, kokemuksia, kommentteja?
Turvallisia ajeluita!
Katariina Cozmei
perjantai 24. heinäkuuta 2020
Ajatuksia sulkeutuneista hevosista
torstai 4. kesäkuuta 2020
Prinsessan Päiväkirja, viimeinen luku

Prinsessan päiväkirja, viimeinen luku
Hörr hörr taas kaikki pienet ja suuret lukijat!
Olen viihdyttänyt teitä jutuillani jo 14 vuoden ajan, kun tupsahdin tänne kylmään pohjolaan Portugalin vuoristoniityiltä. Tämä viimeinen luku kertaa tarinaani, jonka olen viettänyt yhdessä Mamin kanssa.
Meidän taipaleen alkuajan vietin muiden hevoslasten kanssa puuhatossa. Lempihupejani olivat vesihiihto, jalkapallo sekä aitajuoksu. Tallinpitäjä ei arvostanut näitä leikkejä, mutta minusta kasvoi atleettinen ja nopeakoipinen urheilijanuorukainen. Hiukan myöhemmin Mami ryhtyi pyörittämään sellaista isohkoa tallia jossa oli iso urheilumökki ja kaikki, siellä minun päällä alettiin sitten istumaan. Voi, enpä silloin tiennyt mitä kaikkea voi tehdä niin että ihminen istuu päällä. Voi tehdä kaikenlaisia kuvioita sinne tänne. Hypätä leiskauttaa erilaisten kepakkojen yli, uida järvessä, laukata niin paljon kuin kavioista irtoaa. Näitä me tehtiinkin. Välillä ihmisen voi myös poistaa kyydistä, mutta en mä yleensä sellaista tehnyt. Jokunen työtapaturma. Mamia en nakannut koskaan alas mun kyydistä näiden kaikkien vuosien aikana. Muuten meillä oli välillä sukset vähän ristissä, ja Mami oli jo myymässä mua kun olin nuori. Okei, olin aika villi ja hankala, mutta eiks kaikki teinit ole joskus? Onneksi ei myynyt. Meidän tarinat on nivottu yhteen, haluttiin me tai ei.
Kokeilin kaikenlaisia urheilulajeja. Seivästettiin kepakolla semmosta leikkihärkää, pujoteltiin ja peruuteltiin sinne tänne. Kävin sellaisen kivan Sedän kanssa hyppäämässä metsässä erilaisia kaatuineita puita ja kummallisia pieniä leikkimökkejä ja vaikka mitä. Se oli kivaa, tykkäsin siitä. Mamin kanssa meillä oli ihan omia juttuja. Mami tykkäsi jumpata mun kanssa ja välillä se oli ihan kaheli; istui päälläni sillai sivuttain, välillä se heitti kaikki varusteet pois ja mentiin vain sellainen naru kaulan ympärillä. Välillä Mami pukeutui kaikenlaisiin kretonkeihin ja sitten joku täti tuli heilumaan pienen mustan esineen kanssa ja piti olla korvat hörössä. Sitten Mami keksi että hän heittelee sieltä selästä jotain tikkuja. Me käytiin selästä-tikunheiton-SM-kisoissakin oikein kuulkaas. Mami ei tainnut kummoisesti pärjätä mut mä olin hieno. Sen jälkeen aika moni kokeili mun kanssa näitä erilaisia juttuja. Annoin ihmisten hövelisti kokeilla. Jos pysyivät kyydissä, kun lusitanialaiseen rinsessavereen kuuluu nopeat kaviot.
Sitten muutama vuosi takaperin mulla alkoi tulla semmoista ihme kipua tonne persuksiin toiselle puolelle. Mami heitti mut Taksiin ja ajeltiin taas pitkin poikin. Lääkäritäti löysi sieltä jotain, jota ihmiset kutsuivat “SI-uudisluumuutos” nimellä. Sain kaikkia rohtoja siihen. Sit mulla oli muutama semmoinen inhottava patti pyllyssä josta ne sanoivat että “kimosyöpää”. No, Mami ei enää pitänyt mua sitten muiden opettajana vaan mun kyytiin sai mennä vain harvat ja valitut. Opetin ihmisille herkkyyttä, reaktiokykyä, hevosen kuuntelemista, vuorovaikutusta ja nöyryyttä. Olin erihyvä nöyryyttämään ihmisiä. Opi heti, tai tule sitten joskus uudelleen.
Mulla oli kaverina Tulipoika, tuo tumma karvainen natiivi, tässä viimeiset 8-9 vuotta. Joo, se taisi olla se kauhujen kesä 2012 kun meidät sitten lopullisesti yhdistettiin samaan jengiin. Samana kesänä Tuli meinasi ensin ottaa hatkat taivaslaitumelle, sit Mamin mami kuoli, sit mä revin takajalkani tosi pahasti laitumella ja sit Mamilta murtui jalka. Se oli kuulkaas semmoinen kesä että morjes. Meistä tuli alkukankeuden jälkeen Tulipojan kanssa ihan bestikset. Nyt viime aikoina mun bestiksiä ovat olleet myös Ruusa - tamma, joka oli ihan kuin mun pikkusisko. Hänen kanssaan me rapsuteltiin tosi paljon. Ruusaa ennen oli sellainen pikkumies Arttu mutta Arttu lähti taivaslaitumelle viime kesänä. Arttu oli harvoja miehiä joista mä tykkäsin. Mami yritti saada mulle moneen kertaan vauvaa masuun mutta se ei onnistunut. En tykkää miehistä enkä halunnut lapsia. Mamin mielestä se oli vähän harmillinen juttu, mutta eipä se itsekään ole tehnyt pieniä mameja.
Tänä keväänä aloin vähän uupua. Lonkkaa kolotti aina vaan enemmän ja mahassa tuntui oudolta. Päänsärkyäkin oli useammin kuin ennen. Mami hoidatti minua kaikin keinoin mutta aloin hiukan väsähtää. Kyllä tämä on nyt jo nähty. 15 vuodenkiertoa. Oltiin kokeiltu melkein kaikki muut hevosurheilulajit paitsi poolo ja valjakko. Mami ei tohtinut laittaa mulle kärryjä vaan juoksi mieluummin itse perässä. Olin erihyvä sotaratsu. Ja tanssija. Mamin kanssa meillä oli sellaisia hetkiä että meistä tuntui että meillä oli kaksi sielua yhdessä ruumiissa. Mami oli kuin mun sisko, pieni ja pöljä ja välillä tosi rasittava, mutta sisko. Mä olisin seurannut sitä mihin vaan.
Viikko sitten mun maha meni yhtäkkiä tosi kipeäksi. Sanoin Mamille, että mun täytyy mennä. Mami ei päästänyt, vaan tuli joku täti ja laittoi muhun neuloja ja kaikkia juttuja. Mulle tuli parempi olo ja ajattelin että ehkä Mamin takia jaksan vielä vähän. Mutta en mä sit jaksanut. Viikon päästä mulla oli taas paha olo. Joka paikkaa särkee ja väsyttää mahdottomasti. Eilen illalla pyysin Mamia että se kiirehtisi päätöstä. En jaksa enää kauaa. Rapsuteltiin pitkään, Mami oli etevä löytämään kaikki hyvät kohdat. Juoksin hänen peräänsä vielä ja Mami pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Katsottiin toisiamme suoraan sieluun.
Tänään aamulla en jaksanut enää oikein tsempata ja menin taas maate. Mami huolissaan tietty juoksee siihen, “nouse ylös, ole kiltti!” No jos vielä tämän kerran. Mami laittoi suuhun lääkettä, ja tuli vähän taas parempi olo, mutta olin jo osittain kyllä muualla. Katselin taivaanrantaan. Tunsin miten ympärilläni oli jo paljon enkeleitä. Ne kannattelivat minua ja varmaan Mamiakin. Halusin että Mami rapsuttaa ja on mun kanssa. Ehkä porkkanaa kans vähän. Rapsuttelin pitkään myös Tulin ja Ruusan kanssa. Mami käveli ympyrää ja puhui johonkin pieneen kapistukseen joita ihmiset usein pitävät kädessään. Pyysi että jaksaisin vielä pikkuisen. Okei. Mun pari tuttua ihmistä tuli tänne kans käymään ja me rapsuteltiin kaikki ringissä. Oli kivaa. Kiva kun tulitte.
Täti joka on käynyt meillä ennenkin, yleensä pahat mielessä piikkeineen ja systeemeineen, tuli paikalle. Tiesin heti että nyt pääsen pois. Kävelin Mamin kanssa pellolle, ja Mami antoi mulle porkkanoita. Täti pisti minuun jotain juttua, ja sen jälkeen en muista mitään. Köllähdin pehmeään heinään pitkälleni. Nyt olen täällä jossain toisessa ulottuvuudessa. Minua ei satu enää mihinkään, ja pystyn taas laukkaamaan kuin tuulispää! Vähän surettaa kun Mami on niin surkeana. Koittakaa syöttää ja juottaa ja kävelyttää sitä, jos se auttaisi. Ehkä jotain nameja. Take care, love you!
Yours Truly
Amitisti d’Casa Nova
29.1.2005 - 4.6.2020
Kuvat ainakin: Jaana Vuola, Anni Jauhiainen, Johanna Mäkynen, Annika Marjamäki, Tiia Tahvanainen, Johanna Sjövall, Katariina Cozmei, Heidi Rannikko, Anette Varjonen, Lauri Majamaa