Hörrrr hörrr taas kaikki armaat lukijani!
Talvi meni lumihangessa telmiessä, niinkuin kuvasta näkyy. Tämä kuva on otettu kun päiväruokinta oli myöhässä kuutisen minuuttia, ja multa paloi käämit. Koska nuo Sisäköt oppivat, että tarjoilu tulee kun se on tilattu, mulle laitetaan apetta eteen ekana, nuo rahvaanrotuiset joutavat kyllä odottamaan. No okei, tähän ei lasketa herra G:tä, mun sussua, koska hän ei ole rahvaanrotuinen vaan ylväs li-pizza. Hänelle pitää tarjoilla myös hetimiten, tai me näytämme tarjoilijoille meidän Itchy & Scratchy Shown. Siihen kuuluu tällaista loikkaa ja toisillemme julmistelua joka aiheuttaa yleistä pahennusta. Olen aina ollut sitä mieltä että tämän maan natiivit ovat kovin huumorintajuttomia.
Oikeastihan olen kuitenkin ihan kiltti ja tottelevainen piäni hevonen. Ainakin jos polettien määrästä sovitaan. Meidän piti lähteä Taksilla jonkun tädin kurssille kauaspitkälle, mutta kehittelin akuutin ontuman kuullessani kurssista nyrjäyttelemällä jalkojani tarhassa (myyrien vika! Avaudun aiheesta myöhemmin), joten vältyin ylenpalttiselta hikoilulta. Tuli, tuo pierevä mustan karhun näköinen paikallisväestön edustaja joutui sinne sitten sijaiskärsijäksi. No se kehui että oli kiva reissu ja ne olivat syöneetkin vaan koko ajan... siis mitä se olikin joku huvimatka? Pelkkää piknikkiä. Suostun mukaan ehkä sitten seuraavalle reissulle.
Mami on nyt vihdoin tajunnut lahjani hopiloikan parissa. Me ollaan käyty kivan Sedän kanssa Taksilla sen yhden Tädin liikenneohjauksessa, jossa pitää mennä kiltisti niitä esteitä tietyssä järjestyksessä jonka tää Täti määrää. Kun lumet sulivat, Mami ja Sisäköt rakensivat mulle muutamia esteitä kentälle ja sain mennä niitä vähän vapaamuotoisemmin, se oli valtavan hauskaa, ja heilutin peffaa joka kurvissa ja tein aikamoisia loikkia. En halua puominpuremia jalorotuisille säärilleni. Pääsin tekemään porkkanakippo-jekunkin eli täyttä kiitoa kohti kiinniottajaa, sitten katsotaan väistääkö se vai pitääkö pokka, kun jarrutan aina sillai kolme senttiä ennen. Hihii! Toimii aina. Hiekka vaan roiskahtaa kun teen sellaisia äkkipikapysähdyksiä. Sisäkkö hoiti homman kyllä hyvin. Maminkin kanssa synkkaa jo aika hyvin. Tässä on meistä kuvakin, kun meillä on synkronoidut alaulokkeet.
Silleen mä meen. Tunnen tuulen korvissani, pitkät kutrini liehuvat ilmassa, kavioni irtoavat maasta, kasvatan selkääni siivet ja lennän takaisin Portugalin lämpöön... eiku! Sori. Ajatukseni karkaavat kun räntäsade piiskaa jalorotuista takapuoltani. Tässä oli vähän jotain Länsi-Siperia tyyppistä takatalveakin välissä ja maa peittyi uudestaan tuohon valkeaan tavaraan ja turpakarvani kikartuivat taas pakkasesta. Meillä on täällä muutenkin oma paikallisilmasto jossa on tosi kylmä. Miksi? Haluan paikallisilmaston joka muistuttaa Länsi-Portugalia. Voisitteko muuttaa tämän pienen epäkohdan? Onneksi nyt sääherra näyttää suosiollisemmalta. Näin kun joutsenet lensivät meidän pihan yli ja iso kurkiaura mennä kaakatti kans tuosta. Nättejä eläimiä mutta ruma ääni ja paskovat lentäessään. Ei mitään tapoja. Ensin ne kyllä kaarteli tuossa pellon yllä, Irmalla oli varmaan kakkahätä ja se halusi laskeutua kovasta kaakatuksesta päätellen mutta muu tokka torppas rumin raakuntakääntein sen ja Irma joutui vääntämään torttua lennosta. Ei ole niilläkään helppoa hei.
Olen seurannut muitakin luonnonilmiöitä. Meillä asuu täällä ulkoiluoloissa myös lihavia myyriä. Ne tekevät maahan koloja, johon voin kompastella. Siis kenen luvalla ne suorittavat ulkoilualueelleni näitä tihutöitä! Eikö ne yhtään ajattele? Ei ihme että olen hiukan kompastellut tässä viime aikoina ja nyrjäytellyt nilkkojani. Onneksi meillä asuu tallissa raidallinen pieni peto, joka on muuten ehkä hiukan ärsyttävä ja tunkeileva ja sillä on erikoinen maukuva puhetyyli, mutta se on kyllä tehokas noiden pienempien vielä ärsyttävämpien otusten kanssa. Ainoa hiukan pöyristyttävä asia on se, mitä tämä raidallinen peto tekee niille kiinni saamilleen pikkuisille. Sitten kun ne eivät enää vikise, se syö niistä vaan osan ja jättää loput mun kulkureitille. Siis, tiiättekö miltä tuntuu ja haisee myyrän puoliksi nuoltu ruoansulatuselimistö tarttuneena kavionpohjaan?? Nnnngggh.... ette halua tietää. Kautta kaikkien kurjenkakkojen, tuo on kyllä pahinta.
Onneksi nämä myyrän maalliset jäämistöt ja muut oksettavuudet karisevat kyllä kyydistä kun meitsi pääsee vauhtiin. Tää on niin parasta. Mää oon niin hyvä ja kaunis ja parhain. Ihan tylsää vaan laukata tuolla väleillä, niin vaihtelen laukkaa -myös ristilaukasta ristilaukkaan, kokeilkaa perässä jos osaatte!- ja heitän pyllyä ja etsin vaihtoehtoisia lähestymistapoja noille tikkukasoille. Jiihaaa! Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Yours Truly, Princess Alma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti