Hörrr hörrr kaikki rakkaat hassusti kahdella jalalla kulkevat lukijani!
Tämä kesä on ollut perin erikoinen. Ensinnäkin olen hyvin tyytymätön Suomen kesäsäähän, odotin kieli pitkällä koko pitkän ja karmivan kylmän talven että tulisi lämmintä ja mukavaa, mutta toisin kävi. Olen kaivannut lisävarusteeksi tänne laitumelle
snorkkelia ja räpylöitä. Hyvä puoli tässä on se, että niitä oksettavia pistäviä ötököitä on vähemmän ja ihana vihreä ruoho kasvaa aivan vimmatusti, mutta Portugalilainen Kuninkaalinen Rinsessauteni kaipaisi jo vähän aurinkoakin.
Kesäkuviot alkoivat silviisiin, että muutimme koko konkkaronkka pois sieltä paikasta, jossa pidimme residenssiä 5 vuoden ajan. Ajettiin Taksilla Nellin kanssa pitkä matka mutkaista tietä, kunnes saavuimme möykkytielle ja arvelimme kohta olevamme perillä. Kopistelimme lattiaa Taksia ajaneelle Mamille merkiksi, että kohta sopii pysätä. Onneksi se tajusi vihdoin parkkeerata ja otti meidät ulos hikisestä Taksista. Silloin oli tietty lämmin päivä. Nellin kanssa ehdimme vähän jutella matkan aikana, sille jäi vähän hampaankoloon kun kiusasin sitä koko talven. Ihme herkkänahka, mitä se nyt tolleen. Kun Mami päästi meidät sitten laitumelle, Nelli otti heti emännän paikan, ja leuhki että se oli hälle tuttu laidun jo entuudestaan ja laukkaili näyttävästi ympäriinsä. Jaaha vai niin. Pitäkööt tunkkinsa. Ruokaa oli kaikille riittävästi. Laidun oli
ihanasti meren rannalla, ja tunsin miten raikas merituuli hiveli hipiääni ja kuuntelin lintujen ääniä. N-tamma tuli mestoille vielä samana iltana, ja niillehän tuli tietty Nellin kanssa sitten vähän suukopua ja taisi siellä takakaviokin lennellä, mutta lopulta ne sai sovittua asiansa ja sitten syötiin. Pysyttelin sivussa tämän nokkapokan ajan, mokomat häiritsivät lintujen laulun kuunteluani. Teinit!
No mut sitten tässä oli
pari muuttujaa. Ei me siellä laitumella ehditty montaa viikkoa olla, kun mulle kävi pikku vahinko, ja repäisin jalkani semmoiseen vaijeriin, en oikein itsekään tiedä miten se tapahtui. Verta tuli ihan hirveästi ja minuu alkoi jo heikottaa. Annoin hoitaa haavaa nätisti, mutta jouduin muuttamaan sieltä meren rannasta toiselle laitumelle, joka oli tallin vieressä. Pitihän sitä jalkaa sitten pestä ja sain pahanmakuista lääkettä joka päivä. Ja siis te ette arvaa mitä tapahtui!! Mulle laitettiin kaveriksi sinne laitumelle joku ihme miespuolinen (yäk!) olento jota en ole koskaan ennen tavannut. Se oli kovasti pieni, sillä oli hassu ääni, ja se oli puettu muumipukuun. Se juoksi mun perässä ja mä menin karkuun! Apuaaa!! Ette jätä mua ton poikapygmin kanssa tänne. Mulle kerrottiin, että se on
shetlanninponi. Alkujärkytysestä toivuttuani ihastuin häneen kovasti, miten hieno Pieni mies! Se näytti mulle parhaat mestat laitumella ja me nukuttiin vierekkäin. Sydänsydänsydän.
Muutaman viikon päästä tästä tapahtui jotain ihan kauheaa! Tämä ihana Pieni mies vietiin pois luotani ja tilalle tuotiin Tulipoika! Siis ette ole tosissanne. Protestoin ihan todella. Tuli on siis semmoinen paksu vanha äijä joka mörisee ja on moukka. Mä olen sille sanonut monta kertaa siellä toisessa kodissa mistä me lähdettiin että mulle et sit ala. Ja se laitettiin tänne mun kanssa! Hei pliis. Halusin heti takaisin ihanan pienen poikaystäväni. Tulilla oli ollut vatsa tosi kipeä ja se oli vähän pahalla päällä jo muutenkin. Mökötin. En antanut Mamin edes pestä jalkaa kunnolla kun olin niin vihainen ja pettynyt. Pieni mies laitettiin aidan toiselle puolella ja mä seisoin siinä sen lähellä koko ajan. En puhu tolle toiselle miehelle. Mitään. Ikinä.
Tilanne on nyt sillai vähän lientynyt, että olen mä puhunut Tulillekin. En kyl silleen, että Mami näkee. Kun se karauttaa autolla pihaan, mä meen toiselle puolelle laidunta (Pienen miehen aitauksen lähelle) ja Tuli lampsii toiselle puolelle. Ettei Mami vaan luule että me ollaan ystävystytty tai jotain! Ties mitä se saa päähänsä. Ollaan me vähän rapsuteltukin salaa. Tuli on oikeasti ihan kiva mut antaa Mamin luulla ettei me tulla toimeen.
On se käynyt vähän ratsastamassakin kun tuo mun jalka alkaa parantua. Ollaan ihan vaan kävelty. Ei viittitty edes satulaa laittaa, ihmettelin alkuun kun Mami kiipesi sinne ilman mutta se oli itseasiassa ihan mukavaa ja rentoa menoa. Niin kauan, kun Pieni mies ei hävinnyt näkyvistä kaikki oli hyvin.... ;)
Mitähän tästä vielä tulee. Odotan syksyä lievällä jännityksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti