Hörrrr hörrr taas kaikki pienet karvaiset ja vähäkarvaiset kuulijani!
Meillä on ollut täällä kaikenlaista toimintaa. Minua on raahattu Taksilla pitkin poikin, päästiin herra G:n kanssa vähän reissuun yhdessä, ihana romanttinen minibreak. Luulin. No ei se ollutkaan mikään break, vaan kauhea orjaleiri jossa piti totella ihan mahdottomasti, jopa kahdesti päivässä! Akademisk Ridkonst ne sanoi. Konstikasta se olikin. Siellä oli joku topakka täti joka puhui jotain vierasta kieltä, ja Mami oli hermostunut ja muakin hermostutti ja Maminkin piti totella kauheesti. Tehtiin sellaista juttua jossa Mami kävelee mun edellä takaperin kuin rapu (oli yhtä punainenkin) ja sit pitää nostaa sieltä ja rentouttaa tuolta ja keskittyä kauheesti johonkin tasapainoon. Mähän oon ihan tasapainossa! KÄÄK! PAARMA!! Siis niin mihinkäs minä jäinkään. Sitten Mami meni satulaan pönöttämään ja tehtiin niitä samoja juttuja sillai. Kaksi päivää! Ou mai kaad! Hiplasin jo hameenhelmojani että eikö me voitais jo mennä kotiin. Yritin maastoutua herra G:n kanssa koivikkoon mutta ne löysi meidät silti. Tässä kuvia aiheesta. Kattokaa miten tarkkana Mami on tuossa. Kohta se pyörtyy hapenpuutteeseen.
Olen käynyt tutustumassa myös maastoesteiden jännittävään maailmaan. Luulen, että olen löytänyt nyt sellaisen urheilulajin josta pidän. Sen kivan Sedän kanssa ollaan käyty jos vaikka missä. Ensin ajettiin jonkun mukavan mutta hiukan totisen tamma-kanssahevosen kanssa Taksilla tosi kauas paikkaan jossa oli paljon mäntyjä. Ja järvi. Voitte arvata että ne tursaat laittoivat minut sinne järveenkin. Siellä voi olla iilimatoja, olen kuullut. Ensin en olisi suostunut menemään mutta menin sitten kun muutkin kert. Muuten meillä oli tosi hauskaa Sedän kanssa. Juoksin tosi kovaa ja hyppäsin kooooorkealle ilmaan, mulla oli uudet juoksukengätkin tätä varten, ja kyllä mä meninkin kovaa. Ette saa kiinni! Jihuu!
Jatkoimme maastoestetreeniä lyhemmän Taksimatkan päässä tässä taannoin, mua vähän hirvitti kun jouduin menemään ihan yksinäni, ei mentykään letkassa muiden hevoseläinten kanssa. Ensin menin ihan reippaasti ja tiesin että tän mä osaan mutta sielläkin oli joku iilimato-lutakko! Persketti! En todellakaan halunnut uittaa uusia etusuojiani ja jalorotuisia kavioitani siellä, ties kuka siitä oli viimeksi kävellyt. Iyyyh. Sen jälkeen en suostunut hyppäämään enää mitään. Pitäkää iilimatonne ja tu(n)kkinne. Hetken hengiteltyämme mentiin sitten kuitenkin vielä se lätäkkökin ja ne loput esteet. Okei, en kuollut. Vaikka lähellä oli. Ties miten upottava suonsilmäke se olisi saattanut olla.
Tässä kuvia siitäkin lystistä. Tuon vihreän esteen hienon kuvan on ottanut Karoliina Lahti. Huomatkaa, miten en halua kosketella noita esteitä. Mami sanoi että ne on kiinteitä ja voi tulla jalkaan auts. En halua auts. Enkä liata itseäni. En tiedä kumpaa kammoksun enemmän. Varmuuden vuoksi jätän pelivaraa. En tiedä mitä sitten kun mennään isompia esteitä. Pitää hypätä tosi korkealle sitten.
Ahkerien jokalaatuisten urheilusuoritusten jälkeen mä sit oon ollut vähän vapaallakin. Ensin tuon pikkuGeen kanssa viheriöllä ja sitten tapahtuikin jotain oksettavaa. Muistanette viime kesästä, että jouduin Tulimunan kanssa samalle laitumelle enkä pitänyt siitä lainkaan. No nyt ne tursaat keksivät laittaa minut ja G:n Tulin kanssa samaan tarhaan. Niillä on joku juoni tässä... ja olikin, joka selvisi hiukan myöhemmin. Tuli ja G alkoivat heti vähän keskustella pelisäännöistä, mä paheuksun taustalla.
Eikä tässä vielä kaikki. Sen jälkeen meidät vietiin Tulin kanssa toiselle pellolle jossa oli kaksi poikahevosta jo valmiina mättämässä lounasta. Siis mitä peliä? Ei G:tä, ei ketään likkakavereita, vain noita haisevia karvaisia ruunia? Toinen tönii ja toinen pierii ja Tuli on muuten vaan tyhmä. Se toinen niistä pojista, se tumma, yritti olla kohtelias mutta toinen ei, se yritti pidellä mun paikkoja ja mä menin karkuun. Onneksi Tuli suojeli minuu ja juoksi aina väliin pelastamaan mut sen toisen pojan kopelointiyrityksiltä. Jotain hyötyä siitäkin. Toivon että G tulis tänne kanssa, voisin olla sen viekussa, nuo muut saavat tehdä mitä tykkäävät. Näette ilmeestäni että minä en tykkää.
Tällaista tällä kertaa täältä Rinsessan kammarista. Muistakaa tuoda mulle niitä punaisia omenoita. Ne ovat maukkaita ja pitävät lääkärin loitolla. En ole aivan onnistunut tässä. Se pisti minua jollain tökötillä viimeksi niin että jalomuotoinen kaulani meni aivan kipeäksi. Kävelimme Mamin kanssa molemmat pää vinossa. Samat bileet, samat vaivat.... Moro.
(Teksti ja kuvat Katariina Albrecht, vihreän esteen Niinisalokuva Karoliina Lahti)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti